Täällä elellään edelleen varsin tylsää vaihetta kierrosta. Menkkoja jo kovasti odotellaan viimeistään perjantaille saapuvaksi. Pikkusen jännittää, että miten tästä taas alkaa uusi kierto. Viimeksi ensimmäiset menkat keskenmenon jälkeen olivat suht niukat, kun taas seuraavat vuotikin ihan saavista kaatamalla. Oletankin taas, että menee ainakin parit menkat ennen kuin ollaan taas ns. normaalikierrossa. Toki viimeksi alotin clomifenit heti keskenmenon jälkeen, että ehkä sekin on vaikuttanut kiertoihin ja menkkoihin. Nyt mennään vaan ihan luomuna,
Jotenkin tosi tylsää, kun tällä kertaa ei ole mitään mikä lohduttaisi näissä keskenmenon jälkeisissä kierroissa. Aiemmin ollaan oltu aina edes joku taistelusuunnitelma takataskussa, oli se sitten terot, luget tai clomit, mutta nyt ei mitään. Ainoa mitä voidaan odottaa, on se polikäynti sitten elokuussa, mutta siihen nyt on vielä ikuisuus. Tavallaan melkein tekis mieli ottaa vielä yksi clomikierto, että sais ne loput pillerit tuhlattua kaapista :D Olis edes joku jännitys ja toivonkipinä tähän touhuun, jos niillä tuliskin jotenkin ihmeellisesti yhtäkkiä vastetta.
Vauvauutisia tulee taas joka tuutista. Viimeksi eilen, kun tapasin rakasta ystävääni, joka kertoi hänen miehensä veljen saavan lapsen. Ei sinänsä kosketa minun elämääni juurikaan, mutta sattuipa juuri tuo samainen mieshenkilö olemaan meillä sillon auttelemassa lattiarempassa. Ja taas yksi entinen joukkuetoverini julkaisi instagramiin kuvan masustaan ja vauva no. 2:sta.
Miten musta tuntuu, että kun muut kokee kaamosmasennusta, niin meikäläinen potee kevätmasennusta. Keväällä kaikki kukoistaa ja alkaa ns. uusi elämä ja on valoisaa ja on ihanaa ja ihmiset saavuttaa suuria asioita. Meidän kaveriporukastamme jopa kolme tyyppiä haki nyt opiskelemaan ja ilmassa on pääsykokeiden tuomaa jännitystä. Jos kaikki menee hyvin, niin heillä alkaa uusi jännittävä opiskelijan elämä. Mun elämässäni jännitetään, että koska alkaa jonkun televisiosarjan uusi tuotantokausi :D Voi kuinka surkeaa onkaan elämäni.
Niin kovasti toivoisin, että tämä mun kymmenvuotinen urani huipentuisi äitiyslomaan ja voisin viimein todeta saavuttaneeni jotain, mutta taitaa meikäläinen arki jatkua samana vielä tulevatkin kymmenen vuotta.
Anteeksi masisteluni, Tällaista tämä elämäni nyt vaan on.
30. toukokuuta 2017
26. toukokuuta 2017
Hengissä!
Huh selvisin. Nimittäin järkyttävästä vatsataudista. Mun piti tulla hehkuttamaan tänne, kuinka selvisin onnistuneesti siitä Naisten kympistä, jonne uhkasin meneväni, mutta vatsatauti yllätti tuona samaisena iltana, etten olekkaan viime päivinä kyennyt vessaa pidemmälle liikkumaan.
Mutta tosiaan, mulla oli viikko sitten lauantaina tosi aurinkoinen fiilis ja innostuttiin(ehkä vähän väkisin pakotin miehenikin mukaan :D) laittamaan pyörät ajokuntoon ja lähettiin sitten polkemaan ympäri kyliä. Käytiin ensin herättämässä yhtä kaveria hänen kämpiltään, kun hän vasta muutti meiän "naapuriin" eli noin parin kilsan päähän. Käytiin yhdessä kaupassa ja ehkä yhet otettiin siinä terdelläkin ohimennen. Lähettiin sitten polkemaan vähän pidemmällekkin ja lopputulemaks koko päivän poljettu saldo olikin jo miltei 25 kilsaa. Mukava pikku kauden avaus siis :D Fiilis oli kuitenkin loistava, eikä lihaksiakaan jäänyt särkemään. Ah rakastan pyöräilyä.
Sunnuntaina koitti sitten viimein tuo kauan odottamani Naisten kymppi. Jännitti kovasti ja maha olikin aamusta vähän kuralla. Epäilin sen johtuvan stressistä, koska pelkäsin, että jalassani toisinaan esiintyvä plantaarifaskiitti iskee juuri kesken matkan, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jalat toimi erittäin hyvin. Fiilis oli hyvä! Alitettiin meiän tavoiteaika reippaasti ja oltiin ihan euforisessa tilassa. Jes, me tehtiin se! Huom. Meistä ei kumpikaan harrasta juoksemista, enkä ole itseasiassa koskaan edes kyennyt juoksemaan kolmea kilsaa pidempää lenkkiä. Oltiin kuntokävelijät ryhmässä ja tavoiteaika oli kaksi tuntia. Päästiin maaliin ajassa 1h 37min. Illalla alkoi kunto loppua. Olin uupunut, mutta ruoka ei enää maistunutkaan. Yritin nukkua, mutta yhtäkkiä mahassa alkoi kamala meteli ja siitä se vessarumba sitten alkoi. Keskellä yötä tuli jo molemmisa päistä ja olin ihan varma, että kuolen.
Maanantaina mikään ei enää pysynyt sisällä. Ravasin vessassa valehtelematta kymmenen minuutin välein. Joka ikinen nestepisara kehossani valui kirjaimellisesti viemäriin. Olin ihan kuihtunut ja ne vaivalla saavuttamani, lääkärinkin määräämät pari kiloa, katosivat korkojen kera yhdessä päivässä. Yhteensä 3,5 kiloa hävisi siis parin päivän aikana kropastani.
Helatorstaina aloin viimein olemaan taas pikkuhiljaa elävien kirjoissa. Ruoka alkoi taas vähitellen maistumaan ja jaksoin jo lähteä koiran kanssa ulos. Olo on vieläkin hieman heikko ja pelkkä työmatka tuntui urheilusuoritukselta. Huh. En muista, että olisin koskaan ennen elämässäni kokenut vatsatautia ja toivon, etten enää koskaan ikinä toiste koekkaan. Ihan kauhea tauti!
Mutta kuten arvata saattaa, niin tärppejä ei tässä kierrossa ole odotettavissa. Viikon päästä pitäisi menkkojen jo viimein alkaa, eikä tässä kyllä mitään raskausoireita ole ollutkaan. Mä oon nyt vaan tyytyväinen, että mä selvisin tuosta taudista ja ennen kaikkea siitä kympistä! Pistettiin jo kaverin kanssa harkintaan, jos tuohon Midnight Runiin lähdettäis sit seuraavaks :D haha.
Ihanaa viikonloppua kaikille! Pysykää terveinä! ♥
Mutta tosiaan, mulla oli viikko sitten lauantaina tosi aurinkoinen fiilis ja innostuttiin(ehkä vähän väkisin pakotin miehenikin mukaan :D) laittamaan pyörät ajokuntoon ja lähettiin sitten polkemaan ympäri kyliä. Käytiin ensin herättämässä yhtä kaveria hänen kämpiltään, kun hän vasta muutti meiän "naapuriin" eli noin parin kilsan päähän. Käytiin yhdessä kaupassa ja ehkä yhet otettiin siinä terdelläkin ohimennen. Lähettiin sitten polkemaan vähän pidemmällekkin ja lopputulemaks koko päivän poljettu saldo olikin jo miltei 25 kilsaa. Mukava pikku kauden avaus siis :D Fiilis oli kuitenkin loistava, eikä lihaksiakaan jäänyt särkemään. Ah rakastan pyöräilyä.
Sunnuntaina koitti sitten viimein tuo kauan odottamani Naisten kymppi. Jännitti kovasti ja maha olikin aamusta vähän kuralla. Epäilin sen johtuvan stressistä, koska pelkäsin, että jalassani toisinaan esiintyvä plantaarifaskiitti iskee juuri kesken matkan, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Jalat toimi erittäin hyvin. Fiilis oli hyvä! Alitettiin meiän tavoiteaika reippaasti ja oltiin ihan euforisessa tilassa. Jes, me tehtiin se! Huom. Meistä ei kumpikaan harrasta juoksemista, enkä ole itseasiassa koskaan edes kyennyt juoksemaan kolmea kilsaa pidempää lenkkiä. Oltiin kuntokävelijät ryhmässä ja tavoiteaika oli kaksi tuntia. Päästiin maaliin ajassa 1h 37min. Illalla alkoi kunto loppua. Olin uupunut, mutta ruoka ei enää maistunutkaan. Yritin nukkua, mutta yhtäkkiä mahassa alkoi kamala meteli ja siitä se vessarumba sitten alkoi. Keskellä yötä tuli jo molemmisa päistä ja olin ihan varma, että kuolen.
Maanantaina mikään ei enää pysynyt sisällä. Ravasin vessassa valehtelematta kymmenen minuutin välein. Joka ikinen nestepisara kehossani valui kirjaimellisesti viemäriin. Olin ihan kuihtunut ja ne vaivalla saavuttamani, lääkärinkin määräämät pari kiloa, katosivat korkojen kera yhdessä päivässä. Yhteensä 3,5 kiloa hävisi siis parin päivän aikana kropastani.
Helatorstaina aloin viimein olemaan taas pikkuhiljaa elävien kirjoissa. Ruoka alkoi taas vähitellen maistumaan ja jaksoin jo lähteä koiran kanssa ulos. Olo on vieläkin hieman heikko ja pelkkä työmatka tuntui urheilusuoritukselta. Huh. En muista, että olisin koskaan ennen elämässäni kokenut vatsatautia ja toivon, etten enää koskaan ikinä toiste koekkaan. Ihan kauhea tauti!
Mutta kuten arvata saattaa, niin tärppejä ei tässä kierrossa ole odotettavissa. Viikon päästä pitäisi menkkojen jo viimein alkaa, eikä tässä kyllä mitään raskausoireita ole ollutkaan. Mä oon nyt vaan tyytyväinen, että mä selvisin tuosta taudista ja ennen kaikkea siitä kympistä! Pistettiin jo kaverin kanssa harkintaan, jos tuohon Midnight Runiin lähdettäis sit seuraavaks :D haha.
Ihanaa viikonloppua kaikille! Pysykää terveinä! ♥
18. toukokuuta 2017
Great success!
No oho. Eipäs siinä sitten kauaa nokka tuhissu.
Ovisplussahan se sieltä pärähti. Hieman aikaisemmin kuin oletin, mutta ei se mitään. Parempi näin päin :D
Oiskohan Royal Geleestä ollu jotain hyötyä?
Oiskohan Royal Geleestä ollu jotain hyötyä?
17. toukokuuta 2017
Oikeilla jäljillä
Eilen taisin havaita taas pitkästä aikaa kunnon limatulpan. Jos näin tosiaan oli, niin ovis saattais saapua jo viikonlopuksi. Jipii! Tein eilen ovistestin, mutta se oli vielä ihan vitivalkoinen. Jospa se lähipäivinä tummuu sitten. Toivottavasti.
En muuten ole tehnyt keskenmenon jälkeen ollenkaan raskaustestiä, koska tuhlasin kaikki kaapissa ylimääräisenä pyörineet jo viime raskauteen, mutta jospa tuo ovistesti ajaa vähän niinkuin saman asian. Ja ei tässä kyllä ole mitään oireitakaan enää ollut, joten eiköhän se kaikki hcg-hormoni ole jo kauan sitten kaikonnut meikäläisen kropasta.
Jos tuo ovis tosiaan tulla tupsahtaa viikonlopuksi, niin ajoitus olisi kerrassaan täydellinen. Menkat saapuisi sopivasti kesäkuun alkuun ja kun niistä ollaan selvitty ehjin nahoin, niin alkaakin olla jo pikku hiljaa lomaboogie ja saadaan nauttia siitä täysillä ilman ärsyttäviä rättipäiviä. Rättipäivät saa luvan häiritä sitten taas kun ollaan palattu lomilta toimistolle ja on jo valmiiksi muutenkin tosi masis olo loman loppumisesta :D haha.
Kesälle ollaan vähän suunniteltu perus juhannusmökkireissun lisäksi vielä yhtä toista mökkireissua isommalla kaveriporukalla Siljan kolmekymppisten kunniaksi. Sillon olis tarkoitus olla pitkästä aikaa ihan kunnolla naamat :D Katotaanko! Heinäkuulle suunniteltiin kans pikkasen festarireissua tyttöjen kesken, kun ei olla oikein ehditty viettää yhdessä aikaa. Toivottavasti päästään nauttimaan kunnon festarikesästä! Loppu vuodelle on kortit vielä vähän auki. Jotain reissua olis tarkoitus tehdä, mutta ei olla vielä päätetty lähdetäänkö kahdestaan viikoksi Malediiveille vai Tiinan ja Jannen kanssa pariksi viikoksi Thaimaaseen tai johonkin vastaavaan. Johonkin ollaan joka tapauksessa lähdössä, se on varma.
Vauvantekoprojekti on nyt väistämättä hieman tauolla, kun odotellaan, että kroppa toipuu keskenmenosta kokonaan. Lisäksi en halua nyt turhaan stressata mitään yrittämiseen liittyvää ennen, kun ollaan käyty siellä polilla, joka on vasta sitten elokuussa.
Lomaa (ja ovista) odotellessa.
En muuten ole tehnyt keskenmenon jälkeen ollenkaan raskaustestiä, koska tuhlasin kaikki kaapissa ylimääräisenä pyörineet jo viime raskauteen, mutta jospa tuo ovistesti ajaa vähän niinkuin saman asian. Ja ei tässä kyllä ole mitään oireitakaan enää ollut, joten eiköhän se kaikki hcg-hormoni ole jo kauan sitten kaikonnut meikäläisen kropasta.
Jos tuo ovis tosiaan tulla tupsahtaa viikonlopuksi, niin ajoitus olisi kerrassaan täydellinen. Menkat saapuisi sopivasti kesäkuun alkuun ja kun niistä ollaan selvitty ehjin nahoin, niin alkaakin olla jo pikku hiljaa lomaboogie ja saadaan nauttia siitä täysillä ilman ärsyttäviä rättipäiviä. Rättipäivät saa luvan häiritä sitten taas kun ollaan palattu lomilta toimistolle ja on jo valmiiksi muutenkin tosi masis olo loman loppumisesta :D haha.
Kesälle ollaan vähän suunniteltu perus juhannusmökkireissun lisäksi vielä yhtä toista mökkireissua isommalla kaveriporukalla Siljan kolmekymppisten kunniaksi. Sillon olis tarkoitus olla pitkästä aikaa ihan kunnolla naamat :D Katotaanko! Heinäkuulle suunniteltiin kans pikkasen festarireissua tyttöjen kesken, kun ei olla oikein ehditty viettää yhdessä aikaa. Toivottavasti päästään nauttimaan kunnon festarikesästä! Loppu vuodelle on kortit vielä vähän auki. Jotain reissua olis tarkoitus tehdä, mutta ei olla vielä päätetty lähdetäänkö kahdestaan viikoksi Malediiveille vai Tiinan ja Jannen kanssa pariksi viikoksi Thaimaaseen tai johonkin vastaavaan. Johonkin ollaan joka tapauksessa lähdössä, se on varma.
 |
| Kuva Google |
Lomaa (ja ovista) odotellessa.
15. toukokuuta 2017
Lapsia ja äitejä
Huih, onpas viikko taas hurahtanut nopeasti, enkä ole ehtinyt edes tänne mitään kirjottelemaan. On aika korjata se :D
Viikon takaiset lastenkutsut meni oikein mukavasti. Paikalle oli saapunut melkein kaikki, yhtä lukuunottamatta, tästä meiän kaveriporukastamme. Paikalla oli myös kaikkien lapset, joita olikin sitten kaikenkaikkiaan viisi alle kolmevuotiasta. Yksi niistä oli synttärisankarin äidin siskon kolmekuukautinen vauva. Voih. Hulinaa ja melskettä tosiaan riitti ja tarjoilut olivat kerrassaan herkulliset. Ei saatu yhtään vauvauteluita miltään taholta, joten siltäkin osin kaikki meni odotettua paremmin.
Viime viikko menikin sitten vauhdikkaasti koulutuksissa ja työkiireissä tarpoen. Mitään erikoista ei ole kierronpäivien suhteen tapahtunut. Laskin juuri, että tänään on vissiinkin kp 26, eli jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ovis saattaisi ilmaantua noin viikon päästä. Eli vielä noin kolmisen viikkoa, niin tämä keskenmeno kierto on vihdoin ja viimein ohi. Tuntuu, että edellisistä kuukautisista on jo ikuisuus. Olo on muuten täysin normaali, mutta jostain kumman syystä mulla on ihan järkyttävä turvotus päällä jatkuvasti. En tiedä johtuuko se hormoneista vai mistä, mutta tämä on jotain aivan järkyttävää. Normaalisti sormukset pyörii sormessa, mutta nyt ne pysyvät jymäkästi paikoillaan ja tuskin lähtee pois sormesta ollenkaan. Pitänee kokeilla jotain detoxia tai jotain mikä saa tehokkaasti nesteet liikkeelle.
No mites sitten tämä tunteita herättävä Äitienpäivä meni. Noh mua ei silleen kauheesti nämä tämmöiset merkkipäivät hetkauta. Kävin kukkakaupasta ostamassa äitilleni kukkia ja menimme hänen luokse syömään. Päästiin näkemään minun veljeni tuoreinta perheenjäsentä, joka oli vasta noin 1,5 viikkoa vanha. Voi että, miten pieni otus voikaan toinen vielä olla! Pääsin myös leikkimään ihanan kummityttöni kanssa ja hänkin oli jo kovasti kasvanut sitten viime näkemän.
Äitienpäivä meni siis oikein mukavasti. Selailin hyvillä mielin somea ja sinne laitettuja ylistyksiä äitiydestä. Naureskelin itsekseni, että toivottavasti sitten joskus omat lapseni EIVÄT tuo aamiaista sänkyyn koska a) haluan pestä hampaat ensin ja b) vihaan murusia sängyssä, haha. Uskon, että mieheni on samalla linjalla kanssani ja ei erehdy tuomaan aamiaista koskaan sänkyyn :D Kukin tyylillään.
Päivän päätteeksi katsoin vielä DVD:ltä elokuvan nimeltä Mother's Day. Alussa ajattelin, että siinä tuputettiin ihan liikaa äitejä ja raskausmahoja ja lapsia ja ihan kaikkea aivan liikaa, mutta lopulta se olikin ihan hauska elokuva.
Musta tuntuu, että mä olen taas löytänyt jonkunlaisen rauhan tämän lapsettomuuden kanssa. Suunnitellaan jo kovasti kaikenlaista tekemistä kesälomalle ja osa on sellaisia, että ei välttämättä haittais yhtään vaikkei raskaus alkaisikaan :D
Näillä mennään siis ainakin toistaiseksi eteenpäin. Rennolla meiningillä!
Viikon takaiset lastenkutsut meni oikein mukavasti. Paikalle oli saapunut melkein kaikki, yhtä lukuunottamatta, tästä meiän kaveriporukastamme. Paikalla oli myös kaikkien lapset, joita olikin sitten kaikenkaikkiaan viisi alle kolmevuotiasta. Yksi niistä oli synttärisankarin äidin siskon kolmekuukautinen vauva. Voih. Hulinaa ja melskettä tosiaan riitti ja tarjoilut olivat kerrassaan herkulliset. Ei saatu yhtään vauvauteluita miltään taholta, joten siltäkin osin kaikki meni odotettua paremmin.
Viime viikko menikin sitten vauhdikkaasti koulutuksissa ja työkiireissä tarpoen. Mitään erikoista ei ole kierronpäivien suhteen tapahtunut. Laskin juuri, että tänään on vissiinkin kp 26, eli jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ovis saattaisi ilmaantua noin viikon päästä. Eli vielä noin kolmisen viikkoa, niin tämä keskenmeno kierto on vihdoin ja viimein ohi. Tuntuu, että edellisistä kuukautisista on jo ikuisuus. Olo on muuten täysin normaali, mutta jostain kumman syystä mulla on ihan järkyttävä turvotus päällä jatkuvasti. En tiedä johtuuko se hormoneista vai mistä, mutta tämä on jotain aivan järkyttävää. Normaalisti sormukset pyörii sormessa, mutta nyt ne pysyvät jymäkästi paikoillaan ja tuskin lähtee pois sormesta ollenkaan. Pitänee kokeilla jotain detoxia tai jotain mikä saa tehokkaasti nesteet liikkeelle.
No mites sitten tämä tunteita herättävä Äitienpäivä meni. Noh mua ei silleen kauheesti nämä tämmöiset merkkipäivät hetkauta. Kävin kukkakaupasta ostamassa äitilleni kukkia ja menimme hänen luokse syömään. Päästiin näkemään minun veljeni tuoreinta perheenjäsentä, joka oli vasta noin 1,5 viikkoa vanha. Voi että, miten pieni otus voikaan toinen vielä olla! Pääsin myös leikkimään ihanan kummityttöni kanssa ja hänkin oli jo kovasti kasvanut sitten viime näkemän.
Äitienpäivä meni siis oikein mukavasti. Selailin hyvillä mielin somea ja sinne laitettuja ylistyksiä äitiydestä. Naureskelin itsekseni, että toivottavasti sitten joskus omat lapseni EIVÄT tuo aamiaista sänkyyn koska a) haluan pestä hampaat ensin ja b) vihaan murusia sängyssä, haha. Uskon, että mieheni on samalla linjalla kanssani ja ei erehdy tuomaan aamiaista koskaan sänkyyn :D Kukin tyylillään.
Päivän päätteeksi katsoin vielä DVD:ltä elokuvan nimeltä Mother's Day. Alussa ajattelin, että siinä tuputettiin ihan liikaa äitejä ja raskausmahoja ja lapsia ja ihan kaikkea aivan liikaa, mutta lopulta se olikin ihan hauska elokuva.
Musta tuntuu, että mä olen taas löytänyt jonkunlaisen rauhan tämän lapsettomuuden kanssa. Suunnitellaan jo kovasti kaikenlaista tekemistä kesälomalle ja osa on sellaisia, että ei välttämättä haittais yhtään vaikkei raskaus alkaisikaan :D
Näillä mennään siis ainakin toistaiseksi eteenpäin. Rennolla meiningillä!
5. toukokuuta 2017
Kutsu
Eilen kolahti postista kutsu tutkimuksiin hormonipoliklinikalle. Kaksi isoa kirjekuorta, miehelleni ja minulle, täynnä kaiken maailman lappusia. Vain yhdessä lapussa luki selkeästi aika ja paikka, mutta muut tuntui olevan vaan jotain antiikkisia esitietolomakkeita ja tietoa biopankista yms., jotka vain jaetaan hirmuisena nivaskana kaikille.
Aika on vasta elokuussa, mutta lueskelinkin jostain, että ihan heti keskenmenon jälkeen ei noita verikokeita voikkaan ilmeisesti ottaa. Johtuu varmaan hormoneista ja muista sellaisista vaikuttaja-aineista, jotka vaatii sen kolmisen kuukautta palautuakseen ns. normaaliksi.
En yhtään tiedä mitä siellä sitten tapahtuu. Lapuissa ei juurikaan selvennetty asiaa sen kummemmin. Siinä oli vain muistaakseni, että kannattaa varautua erilaisiin tutkimuksiin. Oletan, että verinäytteitä otetaan, mutta tehdäänköhän siellä kenties jotain muita tutkimuksia? Ultraa kenties rakenteellisten ongelmien poissulkemiseksi ehkä? En tiedä, mutta siinä lapussa kehoitettiin varaamaan hyvin aikaa.
Tavallaan olen nyt iloinen, koska pyörät tavallaan pyörivät taas eteenpäin, mutta eihän tämä vielä meitä mihinkään vie. Ainakin päästään nyt sitten julkiselle puolelle tutkimuksiin. Tulee ihan sellainen olo, että nyt meidän tilanne otetaan vakavasti (tiedättehän sen "vasta kolmannen keskenmenon jälkeen..."liirum laarumin), vaikkei tässä vielä tosiasiassa mitään ratkaisua olla varsinaisesti tekemässä. Olen innoissani, mutta koitan silti olla innostumatta liikaa :D
Saas nähdä mihin tämä tie meidät vie.
Viikonloppuna on taas luvassa lastenkutsuja, sillä olemme menossa Tiinan tyttären 2v. synttäreille. Niin se aika vaan kuluu. Miettikää, että me aloitettiin yrittäminen sillä hetkellä, kun Tiina kertoi olevansa raskaana ja nyt se lapsi täyttää jo kaksi vuotta! Täällä me vaan edelleen talsitaan paikoillaan. Plaah. Mutta ei sillä. Se pikkulikka on ihan mainio tapaus ja muutenkin mukava nähdä taas vähän kavereitakin. Kunhan vaan ei tulisi niitä vauvauteluita meille....
Mutta, ihanaa aurinkoista perjantaita kaikille ja oikein mukavaa viikonloppua!
P.S. Saatiin eilen myös tarjous keittiöremontista. Ei toivoakaan, että se tapahtuis tänä vuonna. Paskat, me niin lähetään sinne matkalle ja tuhlataan meiän säästöt johonkin oikeasti kivaan asiaan :D Kerrankos sitä vaan eletään!
Aika on vasta elokuussa, mutta lueskelinkin jostain, että ihan heti keskenmenon jälkeen ei noita verikokeita voikkaan ilmeisesti ottaa. Johtuu varmaan hormoneista ja muista sellaisista vaikuttaja-aineista, jotka vaatii sen kolmisen kuukautta palautuakseen ns. normaaliksi.
En yhtään tiedä mitä siellä sitten tapahtuu. Lapuissa ei juurikaan selvennetty asiaa sen kummemmin. Siinä oli vain muistaakseni, että kannattaa varautua erilaisiin tutkimuksiin. Oletan, että verinäytteitä otetaan, mutta tehdäänköhän siellä kenties jotain muita tutkimuksia? Ultraa kenties rakenteellisten ongelmien poissulkemiseksi ehkä? En tiedä, mutta siinä lapussa kehoitettiin varaamaan hyvin aikaa.
Tavallaan olen nyt iloinen, koska pyörät tavallaan pyörivät taas eteenpäin, mutta eihän tämä vielä meitä mihinkään vie. Ainakin päästään nyt sitten julkiselle puolelle tutkimuksiin. Tulee ihan sellainen olo, että nyt meidän tilanne otetaan vakavasti (tiedättehän sen "vasta kolmannen keskenmenon jälkeen..."liirum laarumin), vaikkei tässä vielä tosiasiassa mitään ratkaisua olla varsinaisesti tekemässä. Olen innoissani, mutta koitan silti olla innostumatta liikaa :D
Saas nähdä mihin tämä tie meidät vie.
Viikonloppuna on taas luvassa lastenkutsuja, sillä olemme menossa Tiinan tyttären 2v. synttäreille. Niin se aika vaan kuluu. Miettikää, että me aloitettiin yrittäminen sillä hetkellä, kun Tiina kertoi olevansa raskaana ja nyt se lapsi täyttää jo kaksi vuotta! Täällä me vaan edelleen talsitaan paikoillaan. Plaah. Mutta ei sillä. Se pikkulikka on ihan mainio tapaus ja muutenkin mukava nähdä taas vähän kavereitakin. Kunhan vaan ei tulisi niitä vauvauteluita meille....
Mutta, ihanaa aurinkoista perjantaita kaikille ja oikein mukavaa viikonloppua!
P.S. Saatiin eilen myös tarjous keittiöremontista. Ei toivoakaan, että se tapahtuis tänä vuonna. Paskat, me niin lähetään sinne matkalle ja tuhlataan meiän säästöt johonkin oikeasti kivaan asiaan :D Kerrankos sitä vaan eletään!
3. toukokuuta 2017
Odotellen
Eilen facebookkin läsähti taas uusi vauvauutinen. Tällä kertaa kyseessä oli vanha luokkalaiseni ja heillä siis tiedossa jo toinen lapsi. Laskettu aika on ilmeisesti marraskuussa, joten aika samoilla oltais menty, jos tämä minun viimeisin raskaus olisi edennyt loppuun asti. Mä en edes voi käsittää miten joku voi uskaltaa kailottaa raskaudestaan somessa noin varhaisilla viikoilla. Tai noh, ehkä heillä tuli juuri ensimmäinen kolmannes täyteen. En enää edes tiedä millä viikoilla eletään. Tänään taitaa olla jo tasan kaksi viikkoa keskenmenovuodon alusta. Se oli se kohtalokas keskiviikko... Musta tuntuu, että kaikki muut saa meiän vauvat, paitsi me itse. Aina kun me saadaan keskenmeno, niin joku muu ilmoittaa olevansa raskaana. Viimeksi se oli oma veljeni ja nyt nämä.
No, mutta ei tässä nyt auta vajota synkkyyteen. Laskeskelin jo innoissani, että meillä on enää noin kuusi viikkoa kesälomaan :D Haha, näitä viikkoja lasken mielelläni itsekkin. Tänä kesänä meillä ei ole mitään suunnitelmia. Varmaan vaan mahdollisimman paljon mökkeilyä. Kolme viikkoa pelkkää lööbailua. Yksi viikko säästetään loppukesään tai syksyyn. Kunhan saadaan tuo lattiaremontti maksettua(viimeistään kesäkuussa), niin päästään kattelemaan vähän jotain lomamatkaa. Toivottavasti sillon on vielä muutama Malediivien matkakin jäljellä, mutta hätätapauksessa kaikki käy :D
Mun puolesta nyt saa viikot vieriä ihan täysillä ja sitten kesällä päivät sais kulua maaahdollisimman hitaasti, kiitos!
Eiks vaan :)
No, mutta ei tässä nyt auta vajota synkkyyteen. Laskeskelin jo innoissani, että meillä on enää noin kuusi viikkoa kesälomaan :D Haha, näitä viikkoja lasken mielelläni itsekkin. Tänä kesänä meillä ei ole mitään suunnitelmia. Varmaan vaan mahdollisimman paljon mökkeilyä. Kolme viikkoa pelkkää lööbailua. Yksi viikko säästetään loppukesään tai syksyyn. Kunhan saadaan tuo lattiaremontti maksettua(viimeistään kesäkuussa), niin päästään kattelemaan vähän jotain lomamatkaa. Toivottavasti sillon on vielä muutama Malediivien matkakin jäljellä, mutta hätätapauksessa kaikki käy :D
Mun puolesta nyt saa viikot vieriä ihan täysillä ja sitten kesällä päivät sais kulua maaahdollisimman hitaasti, kiitos!
Eiks vaan :)
2. toukokuuta 2017
Vappupallo
Pitkä viikonloppu sujui oikein mukavasti. Tehtiin munkkeja varmaan jotain reilu 30 kpl ja kaikki meni :D Meillä kävi onneksi muutama kaveri kylässä, niin ei ihan meiän kahden suuhun mennyt kaikki munkit, haha.
Fiilis oli lauantaina jo oikein hyvä, eikä edes tuo kauhistuttava pikatalvi ehtinyt laskemaan mielialaani, vaan meillä oli oikein mukava koti-ilta. Vuoto sitten loppui kuin loppuikin, eikä sieltä sitten mitään jälkitulvaa tullutkaan. Vai onkohan vielä liian aikaista sanoa? Tänä aamuna lämpö näytti jo alle 36 asteen ja naamaankin on ilmestynyt miljoona mininäppyä, joten eiköhän se estrogeeni siellä vaikuta jo hyvää vauhtia. Ovista vois varmaan alkaa odottelemaan jo siinä 2-3 viikon päästä. Tämä km-kierto on aina niin tuskastuttavan hidas, että en malta odottaa sen olevan jo ohi.
Mutta mukavasta fiiliksestä huolimatta, eilen tapahtui eräs asia, joka sai taas mielen matalaksi. Nimittäin selaillessani instagramia, huomasin erään lapsuuden ystäväni hassun hauskan "vappupallo"-kuvan massiivisesta vauvamasustaan. Sydän alkoi taas hakkaamaan, kun ahdistus valtasi mieleni. Tämä ystävä on juuri se sellainen korkeasti koulutettu urajohteinen ihminen, joka on aina hyvin määrätietoisesti tiennyt mikä hänestä tulee isona ja on aina tavoitellut unelmiaan kohti ja myös saavuttanut ne. Tämä oli se ystävä, josta olen aina ajatellut, että "kyllähän mä nyt ennen häntä ainakin sen lapsen saan", mutta ei. En saa. Kolme kertaa raskaana, mutta ei yhtään lasta. Oi elämä miten pisti taas vituttamaan kaikki!
Kuvittelin olevani ihan sujut elämänvaiheeni kanssa keskenmenoista huolimatta. Saan suunnitella matkoja ja remontteja ilman pelkoa siitä, että ihan oikeasti muka olisin raskaana vielä joskus. Mutta sitten, kun tulee taas joku uusi vauvauutinen jostain yllättävältä taholta, niin muistan, ettei mulla oikeasti ole koskaan ollutkaan kuin yksi tavoite elämässä ja se on saada oma perhe. Tiedän, tiedän. Säälittävän yksinkertainen ja helppo tavoite elämälle, mutta ei hemmetti miten vaikeaksi se on mun kohdallani koitunut. Itse en ole korkeasti koulutettu, enkä todellakaan mikään urajohteinen ihminen, joten en yhtään tiedä mitä elämälläni tekisin, jos tuo yksi helppo tavoite elämässäni ei toteudukkaan. Välillä tuntuu, että onko enää edes mitään syytä elää.
Tää on varmaan joku toipumisen kolmas askel, koska nyt vituttaa taas niin sikana :D Mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Huomenna on taas uusi päivä!
Fiilis oli lauantaina jo oikein hyvä, eikä edes tuo kauhistuttava pikatalvi ehtinyt laskemaan mielialaani, vaan meillä oli oikein mukava koti-ilta. Vuoto sitten loppui kuin loppuikin, eikä sieltä sitten mitään jälkitulvaa tullutkaan. Vai onkohan vielä liian aikaista sanoa? Tänä aamuna lämpö näytti jo alle 36 asteen ja naamaankin on ilmestynyt miljoona mininäppyä, joten eiköhän se estrogeeni siellä vaikuta jo hyvää vauhtia. Ovista vois varmaan alkaa odottelemaan jo siinä 2-3 viikon päästä. Tämä km-kierto on aina niin tuskastuttavan hidas, että en malta odottaa sen olevan jo ohi.
Mutta mukavasta fiiliksestä huolimatta, eilen tapahtui eräs asia, joka sai taas mielen matalaksi. Nimittäin selaillessani instagramia, huomasin erään lapsuuden ystäväni hassun hauskan "vappupallo"-kuvan massiivisesta vauvamasustaan. Sydän alkoi taas hakkaamaan, kun ahdistus valtasi mieleni. Tämä ystävä on juuri se sellainen korkeasti koulutettu urajohteinen ihminen, joka on aina hyvin määrätietoisesti tiennyt mikä hänestä tulee isona ja on aina tavoitellut unelmiaan kohti ja myös saavuttanut ne. Tämä oli se ystävä, josta olen aina ajatellut, että "kyllähän mä nyt ennen häntä ainakin sen lapsen saan", mutta ei. En saa. Kolme kertaa raskaana, mutta ei yhtään lasta. Oi elämä miten pisti taas vituttamaan kaikki!
Kuvittelin olevani ihan sujut elämänvaiheeni kanssa keskenmenoista huolimatta. Saan suunnitella matkoja ja remontteja ilman pelkoa siitä, että ihan oikeasti muka olisin raskaana vielä joskus. Mutta sitten, kun tulee taas joku uusi vauvauutinen jostain yllättävältä taholta, niin muistan, ettei mulla oikeasti ole koskaan ollutkaan kuin yksi tavoite elämässä ja se on saada oma perhe. Tiedän, tiedän. Säälittävän yksinkertainen ja helppo tavoite elämälle, mutta ei hemmetti miten vaikeaksi se on mun kohdallani koitunut. Itse en ole korkeasti koulutettu, enkä todellakaan mikään urajohteinen ihminen, joten en yhtään tiedä mitä elämälläni tekisin, jos tuo yksi helppo tavoite elämässäni ei toteudukkaan. Välillä tuntuu, että onko enää edes mitään syytä elää.
Tää on varmaan joku toipumisen kolmas askel, koska nyt vituttaa taas niin sikana :D Mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Huomenna on taas uusi päivä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)