10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Aika matelee

Viikot tuntuu etenevän jotenkin todella hitaasti, vaikka tavallaan kai ne meneekin ihan hujauksessa. Aika on niin suhteellista, kun sitä kattoo eri kulmista. Aika koronakaranteenissa on mennyt tosi nopeasti. En enää edes muista millaista oli käydä töissä toimistolla. Aika raskausviikkoja laskeskellen tuntuu taas ikuisuudelta. Ensi viikolla on neuvolan ensikäynti tai noh todellisuudessa, täällä meillä päin, se käydäänkin puhelimitse. Silloin viikkoja on omien laskelmieni mukaan noin 8+0. Toivottavasti tuo ensikäynti alkaa taas vähän konkretisoimaan asioita ja viikot alkavat etenemään vauhdikkaasti. Sen jälkeen on muistaakseni ainakin labrakäyntiä ja pian jo ensimmäistä ultraakin.

Tässä raskaudessa en aio käydä varhaisraskauden ultrassa ollenkaan. Ai miksikö en? No jos totta puhutaan, niin olen käynyt ultrissa jo niin monet kerrat, ja koska edes sykkeiden näkeminen ultrassa ei takaa sitä, että saisin pitää tämän lapsen, niin olen päättänyt olemaan tuhlaamatta rahojani enää niin sanottuihin mielenrauha-ultriin. Ensimmäiseen kunnalliseen ultraan ei kuitenkaan ole kuin ehkä max. viisi viikkoa. Jos siitä ajasta selviydyn kunnialla, niin olen tosiaankin jo ansainnut nähdä pikkuisemme sykkivän sydämen oikeassa paikassaan. Ja älkää nyt takertuko pikkuseikkoihin, että kuka ansaitsee ja mitä ansaitsee, mutta tämä ajattelutapa nyt vain rauhoittaa omaa mieltäni tällä hetkellä eniten. 

On tosiaan aika ihmeellistä, että olen edelleen raskaana, eikä vuotoa ole alkanut, vaikka eletään jo rv 7+1. Nämä päivät ja viikot ovat tunnetusti olleet minulle ne kaikkein kriittisimmät. Tällä hetkellä vointi raskauden suhteen on ihan hyvä. Pahoinvointi eli alituinen krapulan tunne alkoi viimein rv 5+9 ja siitä alkaen onkin saanut olla todella tarkka syöntirytmistä, ettei mene täysin heikotuksen puolelle. Tässä raskaudessa ei ole ollut yhtään minkäänlaisia kipuja. Ei edes mitään kohdun kasvukipuja. Vain hyvin kevyttä paineen tunnetta tuntuu aina silloin tällöin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että hiihdän kotona lähes tulkoon 24/7 pelkissä pieruverkkareissa ja löysässä t-paidassa, joten mikään ei purista eikä ahdista. Turvotusta kyllä riittää. Ulkoiluhousujen nappi menee vielä juuri ja juuri kiinni ja kovin kauaa niissä ei viihdy, koska alkaa vaan ahdistaa. Väsymystä on ja, koska tässä raskaudessa on lähes mahdotonta nukkua päikkäreitä, niin hermot ovat toisinaan tosi kireällä. Tai en edes tiedä johtuuko se väsymyksestä vai vaan hormoneista, mutta olen kiukutellut nyt enemmän, kuin koko viime raskauden aikana yhteensä. Olen salaa miettinyt, että oireiden poikkeavuudesta edelliseen raskauteen verraten, vatsassani kasvaakin tällä kertaa pieni tyttö. Noh sillä nyt ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta olishan se ihana nähdä myös toista sukupuolta oleva jälkeläinen.

En nyt meinaa millään muistaa mitä mun piti vielä kirjoitella. Ajatukset laukkaavat ajatuksesta toiseen. Vähän samaan tapaan, kuin öisin näkemäni unet ovat ihan hirveän toden tuntuisia ja sekavia. Voiko hormonit oikeasti vaikuttaa uniin? 

Tänään kävin juoksemassa virtuaalisen Naisten kympin(#virtuaalikymppi). Alkoi tuntumaan jo tosi raskaalta. Hengästyin jo heti ensi metreillä ja koko lenkki tuntui olevan pelkkää puuskutusta. Viiden kilsan jälkeen olo oli jo tosi epätoivoinen ja mietin jo, että selviänkö hengissä. Seitsemännen kilsan kohdalla taisin tuntea jo supistuksia tai jotain todella ikävää pistoa mahan ja selän alueella, joten oli pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Taitaa olla meikäläisen kympit nyt toistaiseksi juostu. Toivon kuitenkin, että jaksaisin vielä mahdollisimman pitkään juosta edes pienempiä lenkkejä. Juokseminen on nimittäin auttanut mua ihan todella paljon niihin raskauden jälkeisiin liitoskipuihin. Saliura jäi hyvän alun jälkeen koronan takia ihan kesken. Harmittaa tosi paljon, mutta en uskalla riskeerata perheemme terveyttä menemällä salille, jossa todellakaan kaikki ei ymmärrä huolehtivansa käsihygieniastaan kunnolla.

Noh nyt riittää lörpöttelyt. Palaan taas lukemaan vanhoja tekstejäni alkuraskauden ajoilta ja vertailen huvikseni oireita nyt ja silloin. 

Palaillaan taas!