26. kesäkuuta 2017

Juhannus

Juhannus meni hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Tuli nimittäis naurettua erittäin paljon, mutta tuli myös itkettyä jonkin verran.

Olen onnistunut pistämään vauvantekoprojektin nyt sen verran hyvin sivuun, etten ole edelleenkään ihan täysin perillä siitä, että missä kierron vaiheessa nyt mennään. Olikohan se nyt torstaina, kun havaitsin joko ovislimat tai sitten se oli limatulppa. Veikkaan jälkimmäistä, koska kuivakausi ei ainakaan vielä seuraavana päivänä alkanut. En tosin ole havainnut mitään ovismaista nipistelyäkään, että en sitten voi olla ihan täysin varma onko koko ovista edes tapahtunut. Kuumemittariakaan en pakannut mukaan, joten en tiedä onko lämmönnousua tapahtunut. Noh oviksesta viis...

Lapsettomuudesta kuitenkin sain taas muistutuksen, kun sain kuulla, että mieheni täti on joskus käynyt läpi hedelmöityshoitoja, niistä kuitenkaan toivottua tulosta saamatta. Juteltiinpa siinä sitten kälyni kanssa syntyjä syviä, samalla saunaa lämmittäessä. Kälyni kertoi hänen elämäänsä kohdanneista vaikeista asioista ja siinä sitten pienissä punaviini maisteissani sorruin avautumaan myös meidän keskenmenoistamme. Itkuksihan se meni, mutta voi miten helpotti kertoa asiasta juuri hänelle. Hänestä on tullut mulle ikään kuin sisko, jota minulla ei koskaan ollut.

Mutta kaikesta draamasta huolimatta, oli kyllä taas oikein mukava ja tapahtumarikas juhannus. Tuli talviturkkikin heitettyä kylmästä säästä huolimatta :D

Ens viikonloppuna on luvassa mökkireissua kaverien kanssa, että saas nähdä mitä draamaa siellä vielä on luvassa :D

21. kesäkuuta 2017

Lomalla!

Heippa, taas pitkästä aikaa. Mun oli tarkoitus kirjoitella jo aiemmin, mutta on ollut hieman haipakkaa tämä loman alku, etten ole juuri ehtinyt konetta avaamaan. Itseasiassa nytkään en ole koneen ääressä, vaan saavuttiin juuri mökille ja sain hetken aikaa istuutua saunatuvan vuoteelle ja pääsin naputtelemaan postausta puhelimellani :D

Loma lähti tosiaan mukavasti käyntiin firman kesäjuhlissa ihanassa auringonpaisteessa. Lauantaina oli tarkoitus mennä kummitytön kanssa Lintsille, mutta pikkuisella oli masu pipi, niin päätettiin siirtää sitä myöhemmälle. Sen sijaan käytiinkin shoppailemassa mieheni kanssa hieman kesäaleissa! Sunnuntaina oltiin veljeni kuopuksen nimiäisissä. En keksinyt mitään erityistä lahjaa, joten virkkasin vain hätäpäissäni nopsasti ennen lähtöä pikkuiset töppöset pikkuiselle. Sattuipa onni, nimittäin ne istuivat pienen jalkaan just eikä melkein sopivasti :D
Maanantaina käytiin äitini kanssa Tallinnassa ja onneksemme sattuikin yllättävän hyvä aurinkoinen sää. Kierreltiin hieman kauppoja ja lopuksi ostettiin vielä vähän punaviiniä juhannukseksi.

Olen onnistunut latautumaan niin täydelliseen lomamoodiin, ettei ole hajuakaan kierron vaiheista. Yritin aluksi mittailla aamulämpöjä, mutta koska unirytmi lomalla vaihtelee niin kovasti, niin päätin luopua siitäkin kokonaan. Testejä en ole muistanut tehdä ainuttakaan. Limojen perusteella väittäisin oviksen olevan vielä tuloillaan. Tänään havaitsin taas outoa ruskeaa vuotoa liman seassa, tutkiessani hieman syvempää, mutta housuihin asti tuota "vuotoa" ei ole ilmaantunut. Kyseessä on varmaan vaan jotain hormoneihin viittaavaa, mutta tulee jännästi mieleen edellinen kierto josta plussasin. Taisin silloinkin vetää hermoromahduksen epämääräisestä "tiputteluvuodosta". Nojaa, en jaksa spekuloida nyt sen enempiä. Nyt nautin vaan mökkeilystä ja ihanasta järvimaisemasta :D

Jos en ehdi tässä mitään uutta havannoimaan ja tänne rustaamaan, niin oikein ihanaa ja rentouttavaa Juhannusta kaikille! ❤️

15. kesäkuuta 2017

Ajatuksia

Vaikka kuinka yritän olla yrittämättä, niin aina tulee jostain joku vauvauutinen ja mietin vaan, että miten voisin yrittää kovemmin :D Kuis perseestä! Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta kun ärsyttää. Selailin taas Instagramia, kun ruutuun lävähti erään entisen joukkuetoverini siskon laittama kuva pienestä vauvasta ja saatetekstinä jotain tyyliin "ylpeä täti" tjms. Ja tämä tuore äiti oli tietysti taas sellainen henkilö, joka aikoinaan oli se luokan suosituin ja kaunein ja enemmänkin sellainen kova illanviettäjä-tyyppi. Oonko mä tosiaan kärsinyt lapsettomuudesta jo niin kauan, että kaikki nämä epätodennäköisimmätkin tapaukset jo lisääntyy ennen meikäläistä. Ei perse, kuinka katkera voinkaan olla. Mrrhh....

Ja miten musta tuntuu, että kaikissa blogeissa ja foorumeissakin eletään aina vaan jännittävää loppukiertoa ja mä vaan täällä edelleen odottelen ovista saapuvaksi, jos se nyt ylipäätään suvaitsee saapua. Tällä hetkellä mä vaan vihaan mun kroppaani aivan älyttömän paljon.

Huomasin muuten jännän huomion. Nimittäin nyt kun en ole käyttänyt ollenkaan tässä kierrossa GR:ää, niin aamulämpö on pysynyt pelottavan tasaisena. Viime kierrossa lämmöt sahasivat ylös-alas, mutta nyt on ollut jo useampana aamuna sama 35.89 astetta. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mut jotenkin tuntuu, ettei mun kropassa tapahdu taas yhtikäs mitään. Vaikkakin kyllä nyt on muutamana päivänä tuntunut pistävää kipua molemmissa muniksissa. Sekä oikealla, että vasemmalla. Limat on edennyt siihen "sotku-vaiheeseen" eli siihen missä pikkarit on heti ihan valkovuototuhrussa. Anteeksi taas ällöttävä mielikuva, mutta kyllähän te nyt naisena tiedätte nää jutut :D Muutaman päivän päästä valkovuodon pitäisi alkaa jo notkistumaan ja oviksen saapuessa olis odotettavissa taas kunnon kirkasta limaa. Saas nähdä tuleeko mitään limoja, kun ei ole GR käytössä.

Nyt tuli taas tämmöinen kunnon valituspostaus, mutta näitäkin päiviä aina välillä on.

Enää kaksi työpäivää lomaan, jipii!!

P.S. Näin viime yönä unta, että Sanna oli kolmannella kuulla raskaana ja heille oli tulossa jo kolmas lapsi. Ei ihme, että vituttaa :D Salee se oli enneuni.

12. kesäkuuta 2017

Rallia

Viikonloppu sujui mukavasti mökkeillessä. Lauantaina jopa säät suosivat. Käytiin katsomassa vähän SM-ralleja ja eikös Kalle Rovanperä mennyt ja voittanut sen. Jos ette tiedä kuka hän on, niin googlettakaa ihmeessä. Ihan mieletön poika. Paino sanalla POIKA.

Mutta juu, oli ihanaa taas pitkästä aikaa käydä mökillä. Koirat sai juosta ja uida, naiset siivosi kesäkeittiötä ja miehet teki pihahommia ja illalla paistettiin lettuja muurikkapannulla, nam nam.

En vielä uskaltanut aloittaa Primaspania, kun tarkoitus olis aloittaa viikon päästä allergialääkkeen napostelu ja en jaksanut alkaa vielä selvittää, että voiko niitä lääkkeitä nauttia samaan syssyyn. En ole siis juuri millekkään allerginen paitsi hyttysenpistoksille ja ajattelin vähän ennakoida juhannusta varten ja kokeilla pientä kuuria allergialääkettä, jos sillä vaikka säästyttäis niiltä megapaiseilta. Näin ollen ajattelin ottaa sitä Primaspania vasta siihen heinäkuun kiertoon, kun ollaan jo takas arkirytmissä, niin muistaa sitten varmasti joka päivä ottaa sen lääkkeen.

Tänään on kp 12 (helppo muistaa kun kierto alkoi kuun ekana päivänä) ja limat on vielä sen verran onnettomat, että ovis saapunee vasta reilun viikon päästä. Tai en tiedä saapuuko, saati tunnista sitä ollenkaan, kun en tähän kiertoon ostanut lisää Royal geleetä. Mennään nyt välillä ihan ilman. Tämä kierto menee siis lomaillessa ja ens kiertoon taistelusuunnitelma nimeltä Primaspan :D

Enää tj 4 lomaan! Jipiii!

Kattellaan!

8. kesäkuuta 2017

Hetken mielijohteesta

En mä sitten kuitenkaan ihan vielä kirmannu kesälaitumille :D 

Eilinen edustusreissu sujui tosi hyvin ja se kolmimastoinen kuunari oli ihan mieletön. Säät suosivat ja tarjolla oli paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Seurakin oli ihan mahtavaa, sillä nauroin välillä niin kovasti, että poskiin koski :D Mutta tosiaan nyt sitten vähän väsyttää, sillä pääsin eilen vasta kahdentoista aikaan nukkumaan.

Mutta ei ollut tarkoitus eksyä pelkästään vapaa-ajan viihteelle, vaan oli tarkoitukseni kirjoitella hieman minun eilisestä "heräteostoksestani". Nimittäin laitoin eilen verkkoapteekista tilaukseen yhden paketillisen Primaspan 50mg:sta. Olenkin nyt sitten vähän hoo moilasena, että mitähän mä sillä sitten tekisin. Ensinnäkin uskallanko kokeilla päivittäistä aspiriinia ilman lääkärin määräystä? Toiseksi missä vaiheessa kiertoa sitä pitäisi syödä? Kuitenkin tulehduskipulääke kyseessä, että voiko se sitten vaikuttaa ovikseen, jos sitä syö jo alkukierrosta?

Olen googletellut ihan laittoman paljon kaiken näköistä(hakusana: toistuvat keskenmenot + aspirin). Olen yrittänyt antaa itselleni jotain kotidiagnoosia liittyen keskenmenoihin ja lapsettomuuteen yleensä. Tiedän, tiedän. Ihan tyhmäähän se on, mutta olen kuitenkin äärimmäisen kiinnostunut aiheesta, joten ehkä satunnainen googlailu on ihan sallittua.

Olen miettinyt, että voisiko mulla kuitenkin olla jotain pientä hyytymisongelmaa. Mulla on suhteellisen runsaat kuukautiset, koska kuukautisvuodon mukana tulee jonkin verran myös hyytymiä (hakusana: hyytymiä kuukautisvuodossa) ja löysinkin aiheesta ihan mielenkiintoisen artikkelin. Mun äiti on monesti, varsinkin nuorempana, sanonut mulle, että näytän aneemiselta ja nyt viimeksi myös gyneni epäili anemiaa, mutta verikokeet näyttää normaalia. Hemoglobiinini tais olla jotain 140 luokkaa ja viimeksi neuvolassakin se oli 139 vaikka keskenmenovuoto oli jo alkanut. Minulla ei siis ole anemiaa, mutta artikkelissa puhutaan kyllä myös pienistä hormonaalisista epätasapainoista ja niitä mulla todennäköisesti kyllä on. Ainakin mitä tulee tähän "pitkään" kiertoon.

Mutta niin. Mietinkin nyt, että uskallanko kokeilla tuota Primaspania ja jos uskallan, niin uskallanko kokeilla sitä ennen sitä hormonipolikäyntiä, ettei kaiken maailman testien tulokset ole virheelliset. Toki niissä lomakkeissa kyllä kysellään jo etukäteen, että mitä lääkkeitä tai hivenainevalmisteita olen käyttänyt, mutta kuitenkin. Aspiriini on kuitenkin kuulemma vähän pitkäkestoisempi tulehduskipulääke, että se varmaan jää joksikin aikaa myös kehoon muhimaan. Tai sitten puhun ihan puuta heinää :D

Tällaisia mä täällä taas pohdin. Onko kellään kokemuksia?

7. kesäkuuta 2017

Suunnitelmia

Jo riittää seiniin tuijottelu! Olen ottanut nyt itseäni niskasta kiinni ja alkanut suunnittelemaan meille vähän vapaa-ajan vietettä.

Kesä käynnistetään tänään, kun mennään duunikavereiden kanssa erääseen edustustapahtumaan, jossa pääsemme viettämään iltaa upealla purjelaivalla. Sattuipa oikein mukavan aurinkoinen päiväkin tänään. Jipii! Perjantaina lähdetään mahdollisesti käymään vähän mökillä katselemassa vähän ralleja. Viikon päästä perjantaina korkataan kesäloma duunipaikan kesäjuhlissa ja lauantaina, jos sattuu hyvä sää, niin lähdetään kummitytön kanssa lintsille, hihii! Sunnuntaina vietetään veljeni kuopuksen nimiäisiä ja maanantaina lähdetään äitini kanssa Tallinnaan päiväristeilylle. Keskiviikkona kurvataan taas mökille hyvissä ajoin ennen juhannusruuhkaa ja loppuviikosta juhlitaankin jo juhannusta mieheni perheen kesken.

Juhannuksen jälkeen onkin loput kaks lomaviikkoa vielä vähän auki. Vielä ei ole täysin varmistunut ystävämme kolmekymppisten juhlapaikka, mutta todennäköisesti jotain juhlahumua on taas ilmassa. Jossain välissä meillä olis suunnitelmissa myös lähteä pyörällä kohti kaunista kesäkaupunkia, Porvoota. Huom. asumme pk-seudulla, joten aikamoinen seikkailu on taas luvassa. Saa nähdä kestääkö koivet :D

Tiina laittoi just aamulla viestiä, että meiän Thaimaan reissu ei onnistukkaan, joten alankin tästä tutkiskelemaan mahdollisia Malediivien matkoja tulevalle syksylle. Oih, toivottavasti päästään vielä johonkin lämpimään ♥

Mutta tällaista nyt tähän väliin. Jos ei kauheasti kuulu meikäläisestä, niin oon varmaan jossain seikkailulla :D Palaan paremmin kuulolle sitten taas elokuun puolella, kun ollaan taas vähän enemmän vauvantekoprojektin aiheen parissa.

Palaillaan taas! Mukavia kesäpäiviä kaikille!♥

5. kesäkuuta 2017

Ruuhkavuodet

Tänään ollaan jo kp 5:ssä ja vuoto alkaa pikku hiljaa olla lopuillaan, Nyt ei tosiaan ollut niukat menkat vaan pari ekaa päivää oli sellaiset tulvat, ettei mikään meinannut pidätellä siltä. Anteeksi mielikuvat :D

En tiedä johtuuko se nyt tuosta kolmannesta keskenmenosta vai mistä, mutta mulla on nyt jotenkin ihan todella toivoton olo. Ihan sellanen luovuttanut olo, ettei me tulla koskaan ikinä saamaan sitä omaa pikkuista syliin asti. Huomasin sen eilen, kun juteltiin mieheni kanssa siitä, että haluaisin alkaa sisustamaan askarteluhuonettani. Suunnittelin ostavani sinne uuden hienon vuodesohvan, jos vaikka joskus sattuis joku yövieras poikkeamaan luonamme. Mies ei kuitenkaan innostunut ajatuksesta. Hän mumisi jotain, että "kannattaako sitä nyt vaan väliaikaisesti ostaa" ja mietin, että mitä ihmettä hän nyt oikein tarkoittaa, kunnes älysin. Hän on edelleen toiveikas, että tuo askarteluhuone muuttuisi vielä joskus lasten huoneeksi. Minä olen jo ihan luopunut ajatuksesta.

Mulla on nyt ihan kauhea ongelma, nimittäin en meinaa millään keksiä mitään tekemistä. Kaikki kaverit viettävät niitä kuuluisia ruuhkavuosia pienten lastensa kanssa ja minä vaan istun kotona tuijottelemassa seinille. Miehelläni on tietysti paljonkin harrastuksia ja projekteja, joita hän voi puuhastaa ja häneltä tuntuukin tunnit loppuvan kesken päivästä. Yritän itsekkin kovasti keksiä vaikka jotain käsityötä mihin keskittyä, mutta ei vaan inspaa mikään. Ärsyttää!

Mitähän hittoa sitä elämällään tekis?

1. kesäkuuta 2017

Kp 1

Ah, viimeinkin se piinaava keskenmenokierto on ohi. Jotenkin helpottavaa päästä taas siihen normaaliin kuukautisrytmiin, kun oli jo vähän sellanen fiilis, ettei voida vielä edes kunnolla yrittää mitään.

Tosiaan ei tainnu olla mikään kovin tehokas munis kyseessä, kun luteaalivaihe jäi taas vain 12 päivän mittaiseksi. Selkeesti olis tarvetta vähän jollekkin lugeille tai clomeille tai jollekkin, millä saatais kunnon munasolu aikaseks. Nyt mennään kuitenkin toistaiseksi pari kiertoa ihan luomuna, että voin sitten siellä hormonipolilla kertoa vähän tästä omasta luomukierrostanikin jotain tuoretta tietoa.

Tässä kierrossa taitaa jäädä tikuttelutkin ihan kokonaan pois, kun taidetaan olla oviksen aikaan juuri mökillä juhannuksen vietossa. Siis jos se ovis nyt ylipäätään sattuu tulemaan ns. ajallaan eli noin kp 21 tietämillä. Eihän sitä yhtään tiedä miten tämä kroppa nyt lähtee taas toimimaan, kun ei ole mitään apuja käytössä. Geleetkin loppui, enkä tiedä jaksanko ostaa vielä lisää, niin ei sitten tiedä bongaanko ovista ollenkaan.

Sinänsä jännittävää nähdä miten kroppa nyt toimii ihan luomuna, mutta pikkusen jo pelottaa, että yllättääkö tiputteluvuoto taas jostain takavasemmalta. Sitä en todellakaan yhtään kaipaisi. Vielä pari kuukautta aikaa tulevaan polikäyntiin eli pari kiertoa nyt mennään ihan luomumeiningillä. Odottavan aina tulee olemaan tooooodella pitkä, mutta onneksi on kesä ja voi tehdä paljon muutakin kuin vain odotella :D
Nyt siis tylsääkin tylsempi odotteluvaihe jatkuu.

Enää pari viikkoa lomaan, woohoo!!