Musta joulu

Hei taas pitkästä aikaa. Olen ollut viime aikoina hieman alla päin ja voin vain huokaista helpotuksesta, kun tämä vuosi viimein loppuu. Olen tällä hetkellä toimistossa, jossa kymmenistä kollegoistani läsnäolevat pystyy nyt laskemaan yhden käden sormilla. Siis hiljaista on kuin huopatehtaalla. Uhrauduin kolmen hengen tiimistämme olemaan välipäivät töissä, koska minähän vasta palasin hoitovapaalta. Eihän minulla silloin ole oikeutta vaatia niin sanottuja ylimääräisiä vapaita ollenkaan. Niinpä uhrauduin. Jospa siten voisi antaa joulun iloa edes jollekkin.

Tänä jouluna olen ollut enemmänkin ahdistunut, kuin odottavainen. Rakastan joulua ja se on aina ollut lempipyhäpäiväni vaikka olisi kuinka synkkää ja myrskyisää, mutta nyt on saanut kaivaa todella syvältä edes pienen pienen onnen murusen, jolla saisi hymyn kasvoille. Eikä sillä, että meille olisi edes sattunut mitään, minkä johdosta mieli olisi musta. Toisin kuin ystäviemme lähipiirissä tuntuu vähän väliä kantautuvan suru-uutisia meidänkin tietoomme.

Olimme itsenäisyyspäivän viikolla Kanarialla lomamatkalla ja vaikka jännitimme huonoja kelejä, niin sää olikin mitän ihanin ja aurinkoisin. Ah sitä lämpöä ja valoa ja hotellimme oli mitä ihanin ja sopivin lapsiperheelle. Onni kuitenkin kääntyi jo heti toisena päivänä, kun pojallemme nousi korkea kuume. En uskaltanut laskea sitä pelkän buranan varaan vaan soitin meille lääkärin paikalle. Lääkäri tuli ja totesi pojallamme olleen nielutulehdus. Saimme reseptin antibiootille ja kipaisinkin heti hakemassa lääkkeen lähimmästä apteekista. Illalla lääkettä annettuamme poika oksensi erittäin tukevasti syödyn illallisensa syliimme. Mietimme, että voisiko se johtua lääkkeestä, mutta oksentelu toistui, joten totesimme hänellä olleen oksennustauti. Seuraava päivä meni hotellihuoneessa lepäillen ja parannellen poikaamme. Onneksi pian alkoi jo riisikakut ja mandariinit maistumaan niin, että olo parani huomattavasti. Pian pääsimmekin tutustumaan hieman lähiympäristöön ja rantaan, kunnes illalla mieheni alkoi voimaan pahoin ja pian alkoikin koko yön kestänyt oksentelu. Itse selvisin onneksi imodiumin voimalla. Yhtenä päivänä ehdimme nauttia puolikuntoisina auringosta ja hotellimme all-inclusive antimista ja sitten koittikin jo paluu koti-Suomen pimeyteen ja synkkyyteen. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miksi kannattaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset särkylääkkeet ja imodiumit mukaan. Sitä vaan toivoo, ettei niitä joutuisi koskaan käyttämään.

Sairastelua on siis riittänyt ja riittää edelleen. Viime viikolla kävimme poikani kanssa korvakontrollissa edellisen tulehduksen jälkeen ja eikös siellä sitten ollut jo uusi tulehdus. Saimme siis jälleen uudet antibiootit ja niitä syödään siis edelleen. Itsekkin toivoisin tämän yskän ja nuhan jo pian loppuvan, kun siitä olen saanut nauttia jo marraskuun alusta alkaen, mutta niin vaan tuntuu olevan taas piikkipallo kurkussa, että ei ilmeisesti sitten vieläkään löydy valoa tunnelin päästä.

Olen viime aikoina masistellut myös paljon korviini kantautuneista vauvauutisista. Paljon uusia ihania vauvoja on syntynyt mailmaan ja paljon uusia elämiä on saanut alkunsa. Ensi kesänä pääsemmekin ihastelemaan serkkuni tuoretta pienokaista. Voi kunpa vielä itsekkin saisin kokea uuden raskauden. Vaikka yritystaipaleemme onkin vasta varsin alussa, eikä minun pitänyt stressata koko yrittämisestä, niin silti olen taas huolissani kroppani toimimattomuudesta. Välivuodot on taas back! Johan tässä ehti kaksi kiertoa vierähtää ilman ylimääräisiä yllätyksiä, mutta nyt sitten taas sain toissa päivänä vaaleanpunaisen yllätyksen paperiin vessakäynnilläni. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä tuota vuotoa aiheuttaa. Liekkö mun pco/mfo-tyyppiset munasarjat ovat kehittäneet jonkun kystan häiriköimään mielenrauhaani tai sitten jotain aivan muuta. Menisin yksityiselle gynelle vaikka heti, jos en olisi mennyt viimeaikaisten menojen johdosta jo konkurssiin. Ahdistaa tämä mun terveyden tilani! Uuden vuoden lupaukseni siis olkoonkin keskittyä enemmän itseeni. On aika pistää tämä muija taas takasin ruotuun! Herranen aika mähän olen vasta 30! Elämä on vasta edessä! Nyt ryhdistäydy!

Olkoon vuosi 2020 taas parempi ja terveempi.

Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille! ♥

Että mitähän *ittua?

Oon suoriutunut tästä taukokierrosta ihan kohtuullisen kiitettävästi. En ole jaksanut stressailla mitään, enkä ole muistanut seurailla edes kierronpäiviä, mutta nyt oli aivan pakko tarkistaa, että mitähän *ittua! Nimittäin tiputtelu on täällä taas.

En edes muistanut koko ongelmaa, mutta tänään sitten vessassa käydessä se muistui taas mieleeni. Siis mä en käsitä. Tänään on vasta kp 15! Tosi kiva kun ei ole edes pikkuhousunsuojaa mukana töissä, niin piti sitten hätäpäissäni laittaa tampooni, kun ei tiedä mihin tää vielä yltyy.

Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että voisko se olla merkki oviksesta. Tosi epätodennäköistä koska nyt tosiaan ollaan vasta kp 15:ssa, joten se olis tosi aikaista mulle. En ole tikuttanut, koska odottelin ovista vasta ensi viikolle, joten ajattelin hyvillä mielin aloittaa vasta viikonloppuna. Tänään en mitannut edes aamulämpöä, koska ajattelin tuloksen olevan epätarkka, koska nukuin vähän heikosti. Eilen aamulämpö oli vielä 36.09 astetta, että sinänsä jos huomenna lämmöt on noussut sen puolisen astetta, niin tämä tosiaan oli ovis. Vasemmalla alaselässä on kyllä tänään tuntunut epämääräistä jomotusta, joten jotain siellä kyllä tapahtuu. Limojen perusteella sanoisin ovikseen menevän vielä ainakin muutaman päivän.

Lueskelin oman blogini kirjoituksia ajalta jolloin viimeksi ilmaantui tiputtelua. Löysin TÄMÄN tekstin. Siis voitteko kuvitella. Melkein kuin deja vu olisi tapahtunut, kun lähestulkoon tasan vuosi sitten helmikuussa ilmaantui tiputtelua jostain syystä jo kp 13 ja kp 14 ilmaantui ovisplussa testitikkuun. Harvinaista! Aloitin tuolloin ekan terolut kuurin ja satuinpa tulemaan tuosta kierrosta vieläpä raskaaksikin. Ihan uskomatonta!

Sen jälkeen tiputtelua ei ole enää ollut, vaikka en ole edes käyttänyt keltarauhasvalmisteita joka kierrossa.

Tänään on varmaan pakko tehdä ovistesti, jos siinä jotain vielä ilmenis. Mietin kuumeisesti, että otanko tässä kierrossa sittenkin lugesteronia, koska tiputtelu saati menkat ei tosiaankaan nyt sopisi meiän reissuun. Taitaa paska osua tuulettimeen sen suhteen ja täytyy sanoa hyvästit kuumille lähteille jo etukäteen. Voihan perse!

Tämmöinen murhenäytelmä täällä taas :D Palaillaan!

Dpo 14

Testasin eilen aamulla taas negan, joten en enää eilen ottanut lugesteronia. Tänään aamulämpö oli vielä 36.77 astetta, mutta eiköhän se nyt ala sieltä pikku hiljaa laskemaan. Toivottavasti vuoto alkais nyt viimeistään parin päivän sisällä, että ne pahimmat vuotopäivät ehtis olla jo takana päin ennen jouluaattoa.

Meillä oli lauantaina kyllä ihan hirmuisen hauska ilta parin tyttökaverini kanssa. Käytiin vähän pelailemassa hohtominigolfia ja sitten käytiin syömässä ja lopuksi mentiin vielä vähän baariin istuskelemaan ja rupattelemaan niitä näitä. Ihan positiivinen päätös piinapäiville siis tuokin :D Toki vaihtaisin kostean illan koska vaan, jos r-testiin ilmaantuisi taas nuo ihanat kaksi viivaa.

En ole kyllä loppujen lopuksi yhtään yllättynyt tästä negakierrosta. Olihan se nyt aika selvää, kun lähtökohdatkin olivat jo niin huonot. Ensin epäonnistunut clomivaste, sitten viisurin poisto kaikkinen särkylääkkeineen ja kipuineen ja stresseineen. Lisäksi joulun aika on aina, etenkin lapsettomalle, sellaista pikkaisen stressaavaa aikaa, kun molempien porukat jo kaipailis niitä pikkutonttuja meillekkin ja me ei vaan kyetä niitä heille lupaamaan.

Nyt sitten odotellaan vain, että vuoto alkaisi. Joillakin on saattanut mennä jopa viikko lugejen lopettamisen jälkeen ja useimmilla sitten sen pari-kolme päivää. Eiköhän se täti tännekkin pian saavu puolukoineen. Loppuvuoden kierron ajattelin pitää niin sanotusti taukoa, eli en aio alottaa vielä uutta clomikiertoa tulpa-annoksella, kunnes vasta sitten tammikuun puolella. Tai millon se seuraava kierto nyt sitten alkaakaan. Nyt siis vuoden vaihde pikkusen lomaa vauvantekoprojektista, että voidaan ihan rauhassa olla stressaamatta esim. Uuden Vuoden aaton kuplivan nauttimista ;)

Nyt koitan taas soittaa uudestaan hammaslääkärin päivystykseen, kun tuo hampaan kolo vaivaa edelleen >.< mrrrrhhhh!

P.S. Mun tissit on alkanut "kovettumaan" vasta nyt. Ne on vähän jäljessä, kun uus kierto pitäis alkaa ihan just :D

P.P.S Enää 5 päivää jouluaattoon!! Iiih!

When life gives you lemons...

Tätä menoa, mulle iskee ihan just syysmasennus. Oli taas sen verran "mielenkiintoinen" viikonloppu, ettei tosikaan.

Ensinnäkin huomasin eilen, että se mun hammasvaiva on taas palannut. Siis mä en voi käsittää mikä siinä on. Mä oon käynyt sen takia jo kolme kertaa hammaslääkärissä, eikä tosiaan kiinnostais enää yhtään. Fuck it, antaa olla. Tehdään sitten se juurihoito vuoden päästä, jos ei kerran muu auta. Nyt en jaksa ajatella sitä enää enempää. Syödään sitten vaan toispuoleisesti sen aikaa.

No joo, ei siinä vielä mitään. Eilen nimittäin jouduttiin perään ajon kohteeksi. Ekaa kertaa elämässäni joudun autokolariin! Ei onneksi ollut meiän vika, eikä kukaan onneksi loukkaantunut. Vähän kyllä säikähdin, koska meillä sattui olemaan koira just sillon mukana ja sen häkki on luonnollisesti juurikin auton takaosassa ja se tälli sattui tulemaan juurikin sen häkin puolelle. Koirakin voi onneksi hyvin ja ei vaikuttanut traumatisoituneelta yhtään. Eniten ärsyttää vaan se vaiva mikä me tästä taas joudutaan tekemään, kun pitää viedä auto huoltoon ja kaikki vakuutusasiat pitää hoitaa ja plaah.

Mulle iski siinä kolarissa ihan kauhea empatia sitä ns. syyllistä kohtaan. Se oli semmonen nuori, ehkä kolmekymppinen nainen, jolla oli kyydissä pieni lapsi. Se nainen oli tosi järkyttynyt ja shokissa. Selitteli kovasti, että ei ole ajanut kuin automaattivaihteista autoa ja hänellä oli miehensä auto lainassa, niin oli polkimet vähän hukassa. Se nainen itki ja mä huomasin kuinka se lapsikin siellä takapenkillä itki säikähdyksestä. Yritin lohdutella sitä naista, että kaikki on ihan kunnossa, eikä kenellekkään onneksi sattunut mitään. Tilanne oli selkeesti meille kaikille ihan uusi, koska ei tiedetty yhtään, että pitääkö soittaa poliisit vai riittääkö, että vaihdetaan yhteystiedot. Noh hetken rauhoittumisen(ja parin puhelun) jälkeen todettiin, että riittää kun ollaan vaihdettu henkilötiedot ja se nainen sitten soittelikin jo vakuutusyhtiöön, joten asia hoitui sillä tavalla ihan mutkitta. Nyt sitten vaan ootellaan puhelua vakuutusyhtiöstä ja mennään näyttämään autoa johonkin korjaamoon ja toivottavasti meiän auto on kohta taas kuin uusi. Vastahan me 5 kk sitten ostettiin se auto, joten paree tulla kuntoon!

Mä en voi uskoa miten huono tuuri mulla oikeasti on. Tällä hetkellä tuntuu koko ajan vaan tulevan vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja musta tuntuu vaan koko ajan siltä, että tää ei ollut vielä tässä, että jotain vielä kauheampaa on vielä edessä. Varmaan jotain työhön tai terveyteen liittyvää. Töissä mun tän hetkinen esimies jää eläkkeelle, joten uusi esimies on ainakin luvassa. Mitähän siitäkin seuraa. En halua edes miettiä mitä vaikeuksia tuo tuleva clomifen kuuri mulle vielä aiheuttaa.

Tämä syksy on ollut kyllä henkisesti tosi rankka, mutta ainakaan vielä toistaiseksi en ole menettänyt yöuniani.

Olisin kyllä niin loman tarpeessa.