22. huhtikuuta 2020

No ne viivat

Kun noita kaupanpäällisliuskoja nyt kerran on tuolla kaappi täynnä, niin ei kai se haittaa, jos niitä sieltä vähän pois testailee. Eihän? No hyvä!
Nimittäin en saanut enää unta erään työjutun takia, joten tein sitten taas uuden testin ja onnekseni, viiva tummuu edelleen. Alkaa muistuttamaan jo niitä kuuluisia leffaviivoja!

Nyt en enää testaile! En edes sitä viikkodigiä. En varsinkaan sitä!

Yritän olla vertailematta raskauksiani, mutta vaikeaahan se on. Ennen on ollut lähes heti jotain etovaa oloa, mutta nyt ei juuri mitään. Toki ollaan vielä tosi alussa, mutta voisiko kerrankin lähes oireeton raskaus päättyä onnellisesti synnytykseen? Jooko please.

Okei onhan noita oireita. Unettomuus on yksi niistä ja heräilen jatkuvasti ihan pienimpiinkin kolahduksiin ja niitähän täällä kerrostalossa riittää.

Päivä kerrallaan. Ens viikolla ehkä uskaltaa jo varata neuvola-ajan. Ehkä.

20. huhtikuuta 2020

Herkkä mieli

En oikein tiedä miten suhtautua tähän raskauteen. Olen jo jotenkin niin tottunut pettymyksiin, etten odottanut plussaa saapuvaksi. Onhan kuitenkin todennäköisyys keskenmenolle vielä huomattavasti suurempi, kuin onnistuneelle raskaudelle. Niitä kun on takana jo kolme neljästä raskaudesta.

Vaikka toki kaikenlaisia oireitakin jo on, niin pääasiassa on vielä sen verran hyvä olo, että on vaikea uskoa edes olevansa oikeasti raskaana. Lauantaina(dpo15) tein digitestin, ihan vaan näyttääkseni miehelleni mahdollisimman selkeästi tulkittavan positiivisen tuloksen, mutta viikkojen näyttäessä 1-2, alkoi taas hirveä huoli nousemaan esiin. Eikös sen pitäisi olla menkkojen oletetun alkamispäivän jälkeen jo 2-3 viikkoa hedelmöityksestä? Kauhea googlettelu alkoi ja murheet vaan kasvoi. Olin jo valmis luopumaan tästä koko raskaudesta kokonaan. 

Tänään(dpo 17) tein taas uuden raskaustestin ja vaikka viiva onkin edellistään tummempi, niin alkoi huoli siitä, että missä on mun "leffaviivat"?
Aloin taas googlettelemaan One stepin liuskatesteistä ja onnekseni löysin useamman kokemuksen siitä, kuinka viivat tummuvat hitaasti. Pääasia kai on, että viivat ylipäätään tummuvat, mutta mielessä kummittelee edelleen mahdollinen tuulimuna tai keskenmeno.

Oireita on kaikenlaisia, mutta ei vielä sitä kuuluisaa pahoinvointia. Toistaiseksi oireiden kirjoon kuuluu mm:
♦ kuivat limakalvot (nenän tukkoisuutta ja suun kuivuutta)
♦ jatkuva jano ja sitä mukaa myös koko ajan pissalla ravaaminen
♦ pistelevät rinnat ja herkät nännit
♦ hengästyminen liian helposti ja puuskuttaminen
♦ huimaus liian nopeasti noustessa
♦ väsymys ja levottomat unet
♦ herkistynyt hajuaisti
♦ vilun väreet ja palelu varsinkin öisin

Vointi on kuitenkin pääasiassa tosi hyvä. Pahoinvointia ei ole ja mitään kohdun kasvukipujakaan ei ole tai ainakin ne on tosi lieviä. Veikkaan, että synnytyksen jälkeen pois jääneet menkkakivut vaikuttaa myös siihen, miksi nyt ei ole ollut jo heti alkuun hirmuisia sukkapuikkokipuja yms. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Voihan toki myös olla, että nyt kun teen töitä etänä, niin en ole niin rasittunut ja uupunut kuin edellisessä raskaudessa ja toisaalta ehkä myös parantunut ferritiini arvokin voi vaikuttaa siihen.

No, mutta joka tapauksessa, ei auta kuin edetä päivä kerrallaan ja toivoa, että jouluna meille syntyy ihana pieni terve vauva ♥

17. huhtikuuta 2020

Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.


Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....