Päivähoitoon!

Ää apua, mua jännittää niin paljon. Meidän pikkumiehestä tulee pian tarhalainen! Olipa outo sana, "tarhalainen". Olisin hehkuttanut hänen tulevan ryhmänsä nimeä, mutta pidetään blogi edelleen anonyyminä. Mutta oikeesti, kuin söpöjä nuo tarharyhmien nimetkin oikeasti ovatkaan! Iiih.

Noniin, eli maanantaina mennään tutustumaan pikkujäbän tulevaan päiväkotiin. Saatiin hoitopaikka onneksi tosi läheltä kotia, joten matkaa sinne ei ole kuin max 5 min kävellen. Äitiä vähän jännittää, mutta sillain hyvällä tavalla. Meidän poitsu on niin hurjan reipas, että varmasti pärjää ihan tosi hyvin, mutta jotenkin siitä tulee sellainen haikeus, kun joku muu hoitaa meidän lasta. Meidän omaa pikkuista rakasta. En tiedä onko se lapsettomuuden ja keskenmenojen perua vai oonko vaan niin herkkä, mutta mulla on aina ihan hirvee ikävä meiän lasta. Se tuntuu niin oudolle, kun jotkut puhuu siitä, että on ihanaa päästä töihin pakoon lapsia. Tulee sellainen ahdistus, että miks joku haluais olla omasta rakkaasta erossa. Tai ehkä se hetki tulee vielä. Katotaan tilanne uudestaan sitten uhman ilmaannuttua myös meidän arkeen. Tai ehkä meidän lapsi on vaan niin helppo. Argh, inhoan kun ihmiset toteavat meidän lapsen olevan niin "helppo". Ehkä mä tarviin vielä sen kunnon ongelmalapsen, että mun maailma taas kerran avartuu lisää :D No joo, mutta ei nyt takerruta siihen sen enempää.

Työarki on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin. Tuntuu ihan siltä kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Toki asioita on myös muuttunut ja se on toisaalta ihan virkistävää opetella välillä myös jotain uutta. Syksy onkin jo ihan bookattu täyteen kaikenlaisia koulutuksia. Odotan jo innolla talvea. Olen siis niin täysin talvi-ihminen. Odotan innolla jo niitä tarhassa askarreltuja isän/äitienpäivä- ja joulukortteja ja niitä ihania jouluesityksiä! Asia mitä en niin innolla odota, on se stressi, mikä syntyy kaikenmaailman lomien sovittelemisesta tarhan aukioloaikojen kanssa. Olen saanut jo muutamana vuonna kuunnella kollegani kiroiluja lomäpäivien sovittamisten suhteen ja entäs nyt kun meidän tiimissä on kaksi tarhaikäisen vanhempaa, jotka tarttis just sillon ja sillon lomaa, koska tarha on kiinni. Noh onneksi meillä on hyvät tukiverkostot, että saadaan tarvittaessa hoitoapua myös poitsun isovanhemmilta.

Mistä tulikin mieleeni, että voisko oikeasti onnellisempi olla siitä, että on niin hyvät tukiverkostot. Meidän päiväkotiarki nimittäin alkaa kevyesti niin, että poitsun mummi tulee aluksi hakemaan pojan kotiin päiväunille, niin ei tule sitten niin pitkää päivää heti alkuun. Olemme mieheni kanssa molemmat niin sanotusti toimistotyöläisiä, eli teemme töitä "kasista-neljään" liukumien puitteissa. Sen lisäksi meillä molemmilla on vajaan tunnin työmatkat, minkä vuoksi pojalle tulee kyllä vielä pitkät päivät hoidossa. Olemme onneksi suunnitelleet jo valmiiksi niin, että minä menen ajoissa töihin, niin mies hoitaa tarhaan viennit ja minä pääsen sitten aikaisemmin hakemaan poitsun kotiin. Lisäksi etätyöpäivinä koitetaan myös viedä mahdollisimman myöhään hoitoon ja hakea mahdollisimman ajoissa pois. Sitten kun poitsu on vähän isompi, niin hän varmasti viihtyy jo pidempiäkin päiviä, mutta näillä mennään nyt alkuun.

Mitään muita valmisteluja ei olla oikeastaan tehty. Olen kovasti koittanut netistä lukea, että mitä kaikkea sinne tarhaan oikein tarvii, mutta välillä ne tuntuu olevan jotain tosi liioiteltuja. Sen verran valmistauduin, että tilasin meidän poitsun nimellä varustettuja tarroja, joita voidaan sitten lätkiä kaikkiin vaatteisiin, mutta mitä muuta me tarvitaan? Vaipat ja xylitol-pastillit ehditään ostamaan vielä vaikka edellisenä päivänä ja kuravaatteita meiltä nyt löytyy tietty jo ennestään. Mitä muuta sitä vielä tarvii? Vinkkejä otetaan vastaan.

Miten teillä on päiväkodin aloitus sujunut? Onko kaikki mennyt ihan putkeen vai onko tullut jotain yllätyksiä?