108 päivää jäljellä

Äh apua, mä en yhtään tiedä mistä mä kirjoittaisin. Tämä raskaus on ollut jotenkin niin tasaisen seesteinen ja vaikka edellinenkin raskaus oli seesteinen, niin tämä on sitä potenssiin kaksi. Muistan esikoisen raskaudesta puolivälissä ilmaantuneet vaivat harjoitussupistuksineen ja liitoskipuineen, mutta tässä raskaudessa ei ole ollut mitään vaivoja. Ei edes närästystä, mikä kovasti vaivasi viimeksi. No okei yhden vaivan keksin, nimittäin kuivat limakalvot ja nenästä vuotaa taas ajoittain verta, mutta näin kesäaikana sekään ei ole ollut niin paha. Ehkä syksymmällä se alkaa vaivaamaan pahemmin. Tai sitten ei.

Työt ovat nyt stressanneet jonkin verran, mutta nekin on alkaneet helpottua pikku hiljaa, kun lomat alkaa olemaan ohi kaikilla. Toki itsellähän olisi vielä yksi lomaviikko jäljellä, mutta se taitaa jäädä kokonaan käyttämättä. Nimittäin työviikkoja on jäljellä enää päivän päälle kymmenen. Siis 10 viikkoa! Mihin tämä aika on oikein mennyt. Kymmenen viikkoa ja sitten mä olen jo äitiysvapaalla. Sain kerrottua tiimilleni töissä vauvauutiset vasta viime viikolla, kun kävin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen toimistolla. Säästelin uutista siihen asti, että näemme livenä ja kollegat ottivat asian ilolla vastaan. Oli kuulemma taas niin odotettavissa, koska olenhan sen ikäinen ja plaa plaa plaa. Hei eivät siis tiedä lapsettomuustaustastamme mitään. Esimiehelleni toki kerroin jo ennen kesälomia. Hänkin piti asiaa ilouutisena, sillä olenhan tekemässä Suomelle lisää veronmaksajia... jep, erikoinen huumori.

Viime viikolla sain aikaiseksi tehdä jo hieman hakemuksia myös kelalle. Päätettiin mieheni kanssa yhdessätuumin, että otetaan taas äitiysavustus pakkauksena. Vaikka siis tosiasiassahan meillä on jo ihan liikaakin vauvanvaatteita, koska en ole heittänyt esikoisen jälkeen vielä mitään vauvanvaatteita pois. Ja niitähän tuli silloin viimeksi siis ihan ovista ja ikkunoista, kun kaikki tykkäsi niitä meille lahjoittaa. Mutta jotenkin se äitiyspakkaus jo itsessään on sellainen uuden vauvan symboli, että haluttiin ottaa se ikäänkuin konkretisoimaan sitä asiaa, että meille tosiaan tulee toinen lapsi. Senkin takia on kai ollut vaikea sisäistää tätä raskautta, kun ei ole tarvinnut valmistella mitään, vaan kaikki löytyy tällä kertaa jo valmiina. 

Lastenhuonekkin on jo valmis uutta tulokasta varten. Tai siis eihän se varmaankaan vietä sielä aikaa vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana juurikaan, mutta ainakin sillä on jo oma vaatekaappi ja sänky. Jäbäkin sai viimein uuden sänkynsä käyttöön ja on nukkunut ehkä paremmin kuin koskaan. Uusi patja on saanut aikaan ihmeitä! Päiväkotiarkikin on alkanut taas rullaamaan ihan kivasti. Jäbä palasi päiväkotiin vasta elokuun alussa, kahden kuukauden lomailun jälkeen, ja ensimmäinen viikko menikin tietysti sairastellessa pientä flunssaa. Tämä surullisen kuuluisa keskustelu lasten kesä-/syysflunssista näin korona-aikoina on saanut paljon kommenttia osakseen, mutta sopeutuminen vie aina oman aikansa. Stressattiin kovasti, että vuotaakohan se nenä tänään kerran vai kaksi ja tuleekohan sieltä soittoa perään, että on jouduttu niistämään nenää. Nuo flunssat on vaan niin haastavia, kun sitä räkää voi tosiaan tulla pitkäänkin. Onneksi meillä oireet loppui lopulta kokonaan, eikä meidän tarvinnut lähteä koronatestiä tekemään. Nyt toivotaan, että pysyttäis mahdollisimman terveinä loppuvuosi, mutta se jää nähtäväksi.

Menipäs tämä teksti nyt taas ihan turhanpäiväiseksi löpertelyksi, mutta tosiaan seesteistä mahan kasvattelua täällä harrastellaan. Alkuvuoden jälkeen tämä rauhallinen loppukesä on ollut ihan tervetullutta. Mahan kasvattelusta tuli mieleeni, että olen kovasti koittanut vertailla edellisen ja tämän raskauden masujen kokoja ja vaikka aluksi masu tuntui kasvavan ihan jäätävää vauhtia, niin nyt tuntuu, ettei se nyt vielä niin kovin iso olekkaan. Aika samoissa mennään vielä. Painoa on tullut vielä maltilliset viitisen kiloa eli ei ihan hirveästi ylimääräistä. Vaikka sen kyllä myönnän, että tässä raskaudessa en ole liikkunut juuri yhtään ylimääräistä verrattuna edelliseen. Ei tarvitse aamulla herätä liian aikaisen töihin ja vaivata itseään työmatkoilla. Ei ole tarvinnut enää edes koiraa ulkoiluttaa, niisk. Ihan patalaiskaksi olen muuttunut, haha.

Nojoo, mutta nyt lopetan nämä höpötykset tähän tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava kesä ja nyt toivotetaan mahdollisimman aurinkoinen ja kaunis syksy tervetulleeksi!  

Alina ja "Pikkuveli" rv 24+4 (huom, työnimi vaihtui Taimesta Pikkuveljeksi)

Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 

Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

Ja sydän lyö bum bum buuum...

Joko siitä on kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjottelin tänne mitään. Ehkä aika menee sittenkin nopeaa, haha.

Täällä vielä toistaiseksi kaikki ihan hyvin. Turvotusta on edelleen ihan hirveästi ja nyt on taas jostain ilmestynyt ihan jäätävä jano koko ajan. Vesipullo on siis aina mukana. Tästä ikävän seurauksena olen jo muutamaan otteeseen joutunut heräämään yöllä vessaan, mikä taas häiritsee jonkun verran yöunia ja sitten ollaan taas seuraavana päivänä ihan superväsyneitä. 

Pahoinvointi on ollut nyt parina päivänä ihan todella voimakasta. Olen onneksi pystynyt olemaan mahdollisimman rennosti pelkästään kotona töitä tehdessä, niin ei ole vielä tullut pikavisiittiä vessaan ykälle, mutta lähellä on jo ollut. Jos elettäis normaalielämää tavallisten työkiireiden keskellä, niin olis varmaan jo ykä lentänyt heti ensimmäiseen puskaan matkalla töihin. Eli jotain positiivista tästäkin poikkeustilasta. Tämä poikkeustilanne on itseasiassa ollut todella mukavaa odotusaikaa. Ei ole tarvinnut piilotella turvonnutta masua, tai herätä liian aikaisin töihin, tai tunkeutua liian kireisiin vaatteisiin, koska äitiyshousut eivät vielä pysy ylhäällä olemattoman masun takia. Ja mikä parasta. Ei ole tarvinnut valehdella kenellekkään, ettei vaikkapa pysty juomaan alkoholia, koska on antibioottikuuri tms. ja mitä näitä nyt onkaan kaikkia. Olen saanut rauhassa katsoa tilannetta ja elellä kotona oman perheen kesken päivä kerrallaan.

Epävarmuus raskaudesta on nimittäin kulkenut mukana koko ajan, mutta onneksi siihen on nyt saatu pieni lohtu. Nimittäin omien laskelmieni mukaan rv 10+1, löysin viimein sykkeet kotidopplerilla. Tasan samoilla viikoilla kuin esikoisestakin. Tämä raskaus tuntui heittämällä taas paljon todellisemmalta, kun kuulin sen pienen sydämen valssin.... yy, kaa, koo, nee, yy, kaa, koo, nee. Pakko taas sanoa, että onneksi hommasin tuon pienen kuuntelulaitteen silloin aikoinaan, vaikkei sille kovin paljon käyttöä enää liikkeiden tuntemisen jälkeen olekkaan. Edes ne muutamat kerrat, kun kuulee sen pienen sydämen sykkeen, riittää rauhoittamaan tämän hullun stressaajan mielen. Huh.

Nyt on sitten enää reilu viikko ensimmäiseen seulontaultraan ja jännittää ihan hirveästi. Ensinnäkin jo sen takia, että joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, mutta puhumattakaan siitä, että ultrassa selviäisi jotain huonoja uutisia. 

Pidetään peukkuja, että kaikki menee vielä hyvin ♥

Alina ja Taimi 10+5

 

10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Aika matelee

Viikot tuntuu etenevän jotenkin todella hitaasti, vaikka tavallaan kai ne meneekin ihan hujauksessa. Aika on niin suhteellista, kun sitä kattoo eri kulmista. Aika koronakaranteenissa on mennyt tosi nopeasti. En enää edes muista millaista oli käydä töissä toimistolla. Aika raskausviikkoja laskeskellen tuntuu taas ikuisuudelta. Ensi viikolla on neuvolan ensikäynti tai noh todellisuudessa, täällä meillä päin, se käydäänkin puhelimitse. Silloin viikkoja on omien laskelmieni mukaan noin 8+0. Toivottavasti tuo ensikäynti alkaa taas vähän konkretisoimaan asioita ja viikot alkavat etenemään vauhdikkaasti. Sen jälkeen on muistaakseni ainakin labrakäyntiä ja pian jo ensimmäistä ultraakin.

Tässä raskaudessa en aio käydä varhaisraskauden ultrassa ollenkaan. Ai miksikö en? No jos totta puhutaan, niin olen käynyt ultrissa jo niin monet kerrat, ja koska edes sykkeiden näkeminen ultrassa ei takaa sitä, että saisin pitää tämän lapsen, niin olen päättänyt olemaan tuhlaamatta rahojani enää niin sanottuihin mielenrauha-ultriin. Ensimmäiseen kunnalliseen ultraan ei kuitenkaan ole kuin ehkä max. viisi viikkoa. Jos siitä ajasta selviydyn kunnialla, niin olen tosiaankin jo ansainnut nähdä pikkuisemme sykkivän sydämen oikeassa paikassaan. Ja älkää nyt takertuko pikkuseikkoihin, että kuka ansaitsee ja mitä ansaitsee, mutta tämä ajattelutapa nyt vain rauhoittaa omaa mieltäni tällä hetkellä eniten. 

On tosiaan aika ihmeellistä, että olen edelleen raskaana, eikä vuotoa ole alkanut, vaikka eletään jo rv 7+1. Nämä päivät ja viikot ovat tunnetusti olleet minulle ne kaikkein kriittisimmät. Tällä hetkellä vointi raskauden suhteen on ihan hyvä. Pahoinvointi eli alituinen krapulan tunne alkoi viimein rv 5+9 ja siitä alkaen onkin saanut olla todella tarkka syöntirytmistä, ettei mene täysin heikotuksen puolelle. Tässä raskaudessa ei ole ollut yhtään minkäänlaisia kipuja. Ei edes mitään kohdun kasvukipuja. Vain hyvin kevyttä paineen tunnetta tuntuu aina silloin tällöin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että hiihdän kotona lähes tulkoon 24/7 pelkissä pieruverkkareissa ja löysässä t-paidassa, joten mikään ei purista eikä ahdista. Turvotusta kyllä riittää. Ulkoiluhousujen nappi menee vielä juuri ja juuri kiinni ja kovin kauaa niissä ei viihdy, koska alkaa vaan ahdistaa. Väsymystä on ja, koska tässä raskaudessa on lähes mahdotonta nukkua päikkäreitä, niin hermot ovat toisinaan tosi kireällä. Tai en edes tiedä johtuuko se väsymyksestä vai vaan hormoneista, mutta olen kiukutellut nyt enemmän, kuin koko viime raskauden aikana yhteensä. Olen salaa miettinyt, että oireiden poikkeavuudesta edelliseen raskauteen verraten, vatsassani kasvaakin tällä kertaa pieni tyttö. Noh sillä nyt ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta olishan se ihana nähdä myös toista sukupuolta oleva jälkeläinen.

En nyt meinaa millään muistaa mitä mun piti vielä kirjoitella. Ajatukset laukkaavat ajatuksesta toiseen. Vähän samaan tapaan, kuin öisin näkemäni unet ovat ihan hirveän toden tuntuisia ja sekavia. Voiko hormonit oikeasti vaikuttaa uniin? 

Tänään kävin juoksemassa virtuaalisen Naisten kympin(#virtuaalikymppi). Alkoi tuntumaan jo tosi raskaalta. Hengästyin jo heti ensi metreillä ja koko lenkki tuntui olevan pelkkää puuskutusta. Viiden kilsan jälkeen olo oli jo tosi epätoivoinen ja mietin jo, että selviänkö hengissä. Seitsemännen kilsan kohdalla taisin tuntea jo supistuksia tai jotain todella ikävää pistoa mahan ja selän alueella, joten oli pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Taitaa olla meikäläisen kympit nyt toistaiseksi juostu. Toivon kuitenkin, että jaksaisin vielä mahdollisimman pitkään juosta edes pienempiä lenkkejä. Juokseminen on nimittäin auttanut mua ihan todella paljon niihin raskauden jälkeisiin liitoskipuihin. Saliura jäi hyvän alun jälkeen koronan takia ihan kesken. Harmittaa tosi paljon, mutta en uskalla riskeerata perheemme terveyttä menemällä salille, jossa todellakaan kaikki ei ymmärrä huolehtivansa käsihygieniastaan kunnolla.

Noh nyt riittää lörpöttelyt. Palaan taas lukemaan vanhoja tekstejäni alkuraskauden ajoilta ja vertailen huvikseni oireita nyt ja silloin. 

Palaillaan taas!

 

No ne viivat

Kun noita kaupanpäällisliuskoja nyt kerran on tuolla kaappi täynnä, niin ei kai se haittaa, jos niitä sieltä vähän pois testailee. Eihän? No hyvä!

Nimittäin en saanut enää unta erään työjutun takia, joten tein sitten taas uuden testin ja onnekseni, viiva tummuu edelleen. Alkaa muistuttamaan jo niitä kuuluisia leffaviivoja!

Nyt en enää testaile! En edes sitä viikkodigiä. En varsinkaan sitä!

Yritän olla vertailematta raskauksiani, mutta vaikeaahan se on. Ennen on ollut lähes heti jotain etovaa oloa, mutta nyt ei juuri mitään. Toki ollaan vielä tosi alussa, mutta voisiko kerrankin lähes oireeton raskaus päättyä onnellisesti synnytykseen? Jooko please.

Okei onhan noita oireita. Unettomuus on yksi niistä ja heräilen jatkuvasti ihan pienimpiinkin kolahduksiin ja niitähän täällä kerrostalossa riittää.

Päivä kerrallaan. Ens viikolla ehkä uskaltaa jo varata neuvola-ajan. Ehkä.

Uusi kierto

Viime yönä alkoi taas uusi kierto. Menkkojen alkaminen sujui kivuttomasti, koska tiesin jo etukäteen, ettei mitään tärppejä olisi luvassa. Ja siis toisaalta myös ihan kirjaimellisesti kivuttomasti. Edelleenkään mitään menkkakipuja ei ole mikä taas vahvistaa epäilystäni siitä, että aiemmassa kierrossa tuntemani oireet todella olisivat liittyneet kemialliseen raskauteen.

Kemiallisessa raskaudessahan munasolu siis hedelmöittyy ja kiinnittyy kohdun seinämään ja ehtii jopa hieman nostamaan hcg:täkin, mutta vuotaa sitten kuitenkin lopulta kuukautisten mukana pois. Ehdin siis tuntemaan jos jonkinmoista oiretta, mutta jotenkin erityisesti ne kohtua vihlovat sukkapuikkokivut jäivät päällimäisenä mieleen ja sitten ne voimakkaat supistukset, jotka sitten lopulta menkkojen alettua tulivat. Voi jos olisin vaan ehtinyt tehdä testin, niin voisin sanoa 100-prosentin varmuudella, mutta nyt sanona vaan 99 % varmuudella, että se oli kemiallinen raskaus eli toisin sanoen varhainen keskenmeno. Mullahan onkin niitä jo oiva kokoelma takana... 

Noh en jää kuitenkaan vellomaan menneeseen vaan nostan katseen kohti tulevaa. Tilasin lisää o-testejä, joten tässä kierrossa mahdollisesti päästään taas niin sanotusti hommiin :D Ja nyt niitä "ilmasia" raskaustestiliuskojakin alkaa olemaan sellainen kokoelma, että vois samanlaisten tuntemusten sattuessa kohdalle vaikka vähän testaillakkin ennenaikaisesti. Vaikka en tykkääkään testailla, ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä, mutta ihan mielenkiinnosta. Otetaan tämä sellaisena tutkimusmatkana taas, haha.

Ehkä ens kerralla ollaan taas asteen verran viisaampia.

P.S. Mielenkiinnolla seuraan myös, miten rautakuurini vaikuttaa menkkoihin. Toistaiseksi ei mitään erikoista, mutta tähän asti eletyssä elämässäni, mulla on lähes aina jonkun asteista päänsärkyä menkkojen aikaan tai jälkeen. Nyt siis mielenkiinnolla seuraan, että johtuiko tuo päänsärky ihan puhtaasti hormonimuutoksista vai ihan oikeasti raudanpuutteesta. Sitä jännityksellä odottaen...

Kemiallinenko?

Tarkkasilmäiset ehkä ehtivät jo huomata, että olen merkinnyt vauvatekoprojekti 2.0-välilehdelle kierron pituudeksi 33 päivää. Se siis tietysti tarkoittaa sitä, että menkat alkoivat lopulta lauantaiaamuyöllä.

Joku mua kuitenkin jäi hämäämään tässä jo edesmenneessä kierrossa. Jotenkin se viikko ovulaatiosta ollut pistävä ja jomottava kipu oli jotain niin selkeätä, etten voi olla väittämättä, etteikö kyseessä ollut kuitenkin mahdollisesti kiinnittymisyritys. Se oli jotenkin vaan niin selkeä, että melkein pystyin omin silmin näkemään sen munasolun kaivautuvan siihen kohdun seinämään. Haha okei, alan jo kuulostamaan vainoharhaiselta. Tuon kipuilun jälkeen ei ollut enää minkäänlaista oiretta, kunnes juuri parisen päivää ennen vuodon alkua aloin huomata tuttuja raskausoireita. Suun kuivumista ja jatkuvaa janoa, lievää närästystä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Nukahdin pitkästä aikaa taas bussiinkin, matkalla töistä kotiin. Tuo oli varsin yleistä viime raskaudessani. Olin aivan kuoleman väsynyt alkuraskaudessa. Lisäksi palelin palelemistani, vaikka tallustin kotonakin aina villasukat ja paksu huppari päällä.

Lopulta kuitenkin, perjantai-lauantai välisenä yönä, palelu vaihtuikin yhtäkkiä ihan hillittömään hikoiluun. Aamulla olin pelkkä märkkä läntti ja pian huomasinkin menkkakipujen alkaneen. Mikä toisaalta yllätti myös, koska enhän ole tuntenut menkkakipuja enää raskauden jälkeen ollenkaan. Vuotokin tuntui olevan jokseenkin tavallista runsaampaa ja jotenkin erilaista.

Raskaustestiä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, että voisin väittää epäilystäni todeksi...tai epätodeksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, että en tee testejä ennen, kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Nyt toisaalta olis ollut hirveen mielenkiintoista tietää, että oliko kyseessä mahdollisesti kemiallinen raskaus vai ei, mutta toisaalta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. HCG:tä ei ollut tarpeeksi, jotenka vuoto alkoi ja that's it. Tavallaan haluaisin voida iloita mahdollisesti onnistuneesta hedelmöittymisestä, mutta tavallaan aiheuttaisin vain enemmän stressiä miettimällä sitä, että miksiköhän raskaus ei kuitenkaan jatkunut. Onko kohdun seinämän rakenteessa jotain vikaa tai olikohan munasolussa taas jotain vikaa? Toisaalta jos kroppani kerrankin onnistui poistamaan viallisen alkion jo ennen kuin ehdin ilahtua alkaneesta raskaudesta, niin on kai sekin ihan hyvä asia.

Nyt vaan toivoisin, että kroppani onnistuisi vielä joskus kehittämään meille sen yhden vahvan ja ehjän munasolun, josta tuleva kuopuksemme saisi alkunsa.

Näihin ajatuksiin....

palaillaan taas!

Viimeinen viikko

Heippatirallaa, ajattelin vaan tulla kertomaan, että täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena :D Tänään siis tosiaan vaihtui viimeinen viikko 40:stä raskausviikosta.

Olo on edelleen ihan semihyvä, vaikkakin kyllä alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että masusta loppuu kohta tila kesken. Samaan aikaan tuntuu painetta häpyluussa ja pienen peppu tai kintut työntää kylkiluita ja keuhkoja. Ai että miten mukavata.

Tällä viikolla oon myös huomannut ns. uusia oireita, nimittäin kipeät sormet. Sormet eivät kuitenkaan olleet turvonneet, joten aloin tietysti heti vimmatusti googlettamaan, että pitäisikö tässä nyt jotenkin huolestua, mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin varsin yleinen "ongelma" ja selityskin on varsin luonnollinen. Nimittäin hormonithan ne siellä taas vaikuttavat ja pehmittelevät niveliä tulevaa synnytystä varten. Ja koska eihän ne nyt pysty mitenkään määrittelemään pelkkiä lonkkaniveliä niillä hormoneilla, niin koko kroppa saa kyllä taas tuntea osansa. Muutenkin nyt on ihan normaalia, että aina kun teen jonkun pienenkin liikkeen esimerkiksi sohvalta ylös nousemiseksi, niin selästä ja lonkasta kuuluu riks, raks ja poks :D

Oon myös huomannu vatsantoiminnan vilkastuneen ihan huolella. Toisaalta mulla on myös koko ajan ihan kauhea nälkä ja jano. Tuntuu, että voisin taas ihan helposti syödä joka toinen tunti jotain. Mistähän lie sekin kertoo.

Eilen olin ystäväni Tiinan järkkäämillä Nosh-kutsuilla ja Sannakin oli sielä. Sanna siinä sitten tokaisi, että ihan kuin mun masu ois jo vähän laskeutunu siitä viikon takaisesta, kun viimeksi nähtiin. Itseasiassa olin just pari päivää aikaisemmin pohtinut itse samaa ja silloin laitoinkin Tiinalle viestiä, että laskeutuuko maha ennen synnytystä ja näin se kuulemma tekee. Toki myöhemmin taas huomasin, että pikkujäbä oli taas vaihtanut kylkeä, kun potkut tuntui taas vaihteeksi vasemmalla, kun aiemmin ne tuntui pitkään pelkästään oikealla, että tuskin pikkuinen vielä ainakaan kiinnittynyt on.

Vielähän tässä on paljon aikaa kiinnittäytyä, mutta enää ei oo ihan sellanen fiilis, että tämä menis sen kaks viikkoa yliaikaa :D Menee kuitenkin, kun nyt kerran sanoin.

Loppuun taas vaihtuneen viikon kunniaksi masukuvaa suoraan koiralenkiltä. Vielä jaksaa vetää sen parin kilsan lenkin, mutta katsotaan kauan sitä iloa kestää. Toivottavasti ei pääse lapsivedet yllättämään kesken lenkin :D

Perjantaina taas neuvolaa. Jos on. Eiköhän se ole. On kuitenkin.

Palaillaan taas!

P.S. Tulin viikko sitten raskauskaapista ulos ja julkaisen somessa kuvan baby showereistani. Yhtäkkiä alkoikin tulla yllättäviä viestejä ihan random tahoilta. Ihmeellistä yhteisöllisyyttä tämä tuleva äitiys teettää :D

Viimeinen työpäivä

Tänään se viimein koitti; viimeinen työpäivä. Raahasin sen kunniaksi työkavereille kilon vaahtokarkkeja :D Täytyy sanoa, ettei kyllä yhtään ois voinu sopivampaan aikaan olla. Tänä aamuna tuntui jo siltä, että saa ihan väkisin repiä ittensä ylös sängystä, kun nämä liitoskivut ovat jo sen verran raastavat. Lisäksi viimeyönä sain viimein todeta tiheän pissalla ravaamisen olevan rantautunut tännekkin. Just kun alkuviikosta kaveri ehti kysellä, että joko se vessassa ravaaminen on alkanut ja ehdin jo sanoa, että ei ihan vielä, niin nyt sitten heräsin viime yönä jopa kolmesti vessaan. Aa että, kyllä on ehanaa. Saa nähdä joudunko tänään lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni kesken leffan vessaan, kun ollaan menossa kaverini kanssa katsomaan sitä Fifty shades freediä. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Mutta asiasta kolmanteen. Kiitos ihan hirveästi kaikille edelliseen postaukseen imetysliivi- ja sairaalakassivinkkejä kirjoittaneille. Ollaankin heti maanantaina menossa Tiinan kanssa tsekkaamaan tuo Kampissa oleva Bebes-liike, kun meillä sattui molemmilla alkamaan äippäloma samaan aikaan, jipii! Pääsen sitten niitä liivejä hypistelemään itsekkin :) Maanantaina alkaa muuten Lidlissäkin joku vauva-aiheinen tarjouskampanja. Siellä on kivan näkösiä vaatteita ja leluja ja kirjojakin halvalla. Jos samalla shoppailureissulla kävis sielläkin, niin voisin ainakin jotain leluja ja kirjoja ostaa jo valmiiksi. Vaatteita meillä on jo sen verran paljon, etten uskalla nyt ostaa enää yhtään uutta. Tai ehkä jos joku supersöpö löytyy, niin ehkä sen vois sitten vähän isommassa koossa ostaa jo valmiiksi. Haha, katotaan miten käy.

Mä tiedän, että mun pitäis levätä enemmän, mut oon taas jotenkin onnistunut täyttämään kalenterini ihan täyteen kaikenlaista menoa. Huomiselle sain muuten varattua sen kampaajan ja on aika hyvästellä pitkä lettini ja toivottaa tervetulleeksi kätevä mammapolkka. Odotan jo innolla! Iih! Kampaajan jälkeen mennään kälyni kanssa maaliostoksille. Hän ehtikin jo hienosti aloitella pohjatyöt eilen meidän keittiön seinien suhteen. Voi vitsi, mä oon siitäkin jo niin innoissani, haha :D Siitä tulee niin hieno! Lauantaina iltana olis vähän jotain peli-iltaa tiedossa, kun kaveri kyseli saunomaan ja pelailemaan lautapelejä. Siinähän se päivä sitten meneekin. Sunnuntaina leivotaan sitten niitä laskiaispullia ja appiukko lupaili jo tulla auttamaan niiden syömisessä, hehah. Ohjelmaa riittää siis.

Jospa mä ens viikolla osaisin vähän jo hidastaa tahtia. Mä oon jotenkin niin satavarma, että pikkujäbä päättää syntyä vasta reippaasti lasketun ajan jälkeen. Ainiin ja ens viikolla onkin se neuvolalääkäri! Sitä odotan kans suurella mielenkiinnolla. Pääasia, että pikkujäbällä on kaikki hyvin ♥ Välillä kun huomaan pikkujäbän puskevan masua, niin alan silittelemään häntä(eli siis mahaani) ja huomaan hänen alkavan puskemaan entistä kovemmin :) Taitaa pikkuinen tykätä kosketuksestani ♥

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Katotaan kuinka hyvin sitä äippälomalta ehtii vielä kirjottelemaan tänne, kun oon taas bookannut kalenterini niin täyteen muita menoja, haha.

Alina ja pikkujäbä rv 34+5

Toinen perhevalmennus

Mä en tiedä mikä ihme muhun on nyt tällä raskausviikolla iskenyt, mutta tunteet on nyt jotenkin ihan pinnassa koko ajan. Maanantaina sain ihan totaalisen hermoromahduksen. Tein raivokkaasti kotitöitä, vaikka olisi ehkä ollut parempi vain levätä. Tiskasin ja pyykkäsin ja laitoin ruokaa ja kun mies myöhään illalla tuli töistä kotiin, niin aloin vain raivota kaikesta turhasta, niinkuin tiskaamisesta, pyykkäämisestä ja ruuanlaitosta :D Ihan kuin kaikki olis ollut hänen syytään, että mun oli jotenkin pakko jääräpäisyyksissäni hoitaa kaikki asiat, vaikka olisin ihan hyvin voinut vain levätä. Se yö meni sitten itkiessä ja seuraavana aamuna olinkin sitten ihan silmät turvoksissa lähdössä taas töihin.

Luin sitten taas tapani mukaan tuon vaihtuneen raskausviikon "tapahtumat" netistä ja vau.fin lukikin osuvasti näin:

"Kun olet raskaana, ovat kaikki tunteesi tavallista voimakkaampia. Huomaat, että yhä useammin joudut hillitsemään itseäsi - ainakin, jos et halua alituiseen raivota tai kyynelehtiä. Raskausaika voi olla hyvää aikaa henkilökohtaiselle kasvulle. Opit luottamaan omiin tunteisiisi toimimaan odotusajan jälkeenkin itsellesi ja lapsellesi parhaalla tavalla. Nämä tunteet ovat olennainen osa äidinvaistoa."

Jahas, ai sitäkös se vain olikin. Henkilökohtaisen kasvun paikka :D Joku hormonijuttu tässä nyt on kyllä pakko olla taas mukana, kun tähän asti niin täydellinen "raskaushehkuni" on alkanut taas leuan alueelta muistuttamaan varhaisimpia teinivuosia. 

Mutta niin. Taas otsikon aiheeseen, eli meillä oli tänään tuo toinen perhevalmennus, jossa aiheena oli imetys ja synnytyksen jälkeinen elämä. Pakko taas sanoa, että vaikka mä olen jo tosi paljon asioita lukenut valmiiksi myös ihan netistä ja lehdistä ja kirjoista, niin jotenkin ne vaan tuntuu konkreettisemmalta, kun joku ammatti-ihminen niistä luennoi. Tai ehkä mä oon vaan jotenkin skeptinen. Valmennuksen aihe alkoi periaatteessa siitä mihin viimeksi jäätiin, eli synnytykseen. Nyt "luento" alkoi siis siitä, kun vauva sitten viimein nostetaan siihen äidin rinnalle ja mitä kaikkea sitten tapahtuukaan. Katsottiin tuohon hetkeen ja imetykseen liittyvät muutamat videot Naistalo.fin sivuilta, jotka itseasiassa olinkin jo käynyt katsomassa itse jo joskus alkuraskaudessa, hehah. Noh ainakin nyt myös mies joutui ne katsomaan, muahahaha.

Imetysosion jälkeen paikalle saapui eräs tuore äiti, kahden kuukauden ikäisen vauvansa kanssa. Kyseessä oli ikäänkuin paneelikeskustelu, kun hoitajat siinä sitten esittivät kysymyksiä tälle äidille ja toki myös me olisimme saaneet kysyä häneltä jotain, mutta nuo hoitajien kysymykset olivat jo itsessään niin hyviä ja mielenkiintoisia, etten siinä hötäkässä keksinyt oikein mitään. Tuo kyseinen äiti oli siinä mielessä mielenkiintoinen tapaus, että hänen synnytyksensä oli ollut erittäin nopea ja helppo vaikka siis kyseessä olikin nimenomaan ensisynnyttäjä. Häneltä oli siis mennyt lapsivesi ja melkein heti sen jälkeen supistukset olivat alkaneet tosi voimakkaina ja tiheinä ja synnärille saapuessaan hän olikin jo 9 senttiä auki, eli suoraan synnyttämään vaan. Kuulostaa melkein kuin elokuvissa tapahtuvalta synnytykseltä :D 

Musta oli tosi kiva kuulla tuollaisen ihan tuoreen äidin kokemuksia ja hyviä vinkkejäkin saatiin. Yks mikä jäi ihan erityisesti mieleen oli se, kun hän kertoi tehneensä ennen synnytystä sellaisia kyykkyharjoituksia. Siinä sitten hoitajakin totesi, että jo näilläkin viikoilla on hyvä muuttaa istuma-asentoaan mahdollisimman leveäksi ja vältellä jalat ristissä istumista, mikä osui kyllä niin hyvin omalle kohdalle, koska istun tosi usein nimenomaan jalat ristissä. Se auttaa siis vauvaa laskeutumaan "lähtökuoppiinsa".

Lopuksi meillä oli vielä sellainen hauska peli, mihin osallistuttiin jokainen omalla älypuhelimellaan. Kyseessä oli siis sellainen tietovisan tyyppinen peli, jossa sai mahdollisimman nopeasta oikeasta vastauksesta pisteitä ja lopuksi sitten eniten pisteitä kerännyt voittaa. Kysymykset oli juurikin synnytys- ja imetysaiheisia. Ihan hauska loppukevennys tuolle valmennukselle. Tykkäsin!

Mutta semmosta taas tällä kertaa. Saa nähdä miten tässä loppuviikosta selvitään, kun tänne etelään on luvattu "luistelukelejä" eli toisin sanoen pitää varmaan nyt viimeistään käydä ostamassa ne nastat kenkiin, että tämä liitoskivuista kärsivä mamma pääsee joskus vielä liikkumaankin.

Alina ja pikkujäbä rv 32+3

Pesänrakennusta

Eilen saavutettiin taas täysiä kymppejä, kun raskausviikoiksi pärähti viimein 30+0. Nyt on sitten virallisesti enää kymmenen viikkoa jäljellä. Aika hurjaa!

Tällä viikolla on taas paljon actionia luvassa, sillä keskiviikkona ollaan menossa ensimmäistä kertaa perhevalmennukseen ja perjantaina onkin sitten tuo sokerirasitus, jota ehdin jo kovasti välipäiville jännäilemään, mutta jouduin sen vatsataudin takia sitten siirtämään. Odotan suurella mielenkiinnolla, että minkähänlainen tuo uudistettu perhevalmennus mahtaakaan olla. Lisäksi on jännä nähdä vähän samassa vaiheessa olevia kanssaodottajia. Viikonlopullekkin on jo menoja luvassa, kun päästään viimein toteuttamaan ne täälläkin aiemmin mainitsemani yllätyssynttärit ystäväpariskunnallemme. Voi vitsi, se vasta jännittääkin!

Olo on näin viimeisen neljänneksen alkaessa oikein hyvä. Olen ehkä vielä vähän jotenkin reipastunut tässä viimeisen viikon aikana, vaikka vähän flunssaa koittaakin puskea taas takavasemmalta. Mulle iski myös yllättäen ihan kamala pesänrakennusviettikin taas :D Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja aloin vihdoin ja viimein pakkailemaan askarteluhuoneeni tavaroita laatikoihin ja vein ne vaatehuoneeseen säilöön. Vauvalle on siis nyt ainakin oma vaatekaappi raivattu tyhjäksi ja vähän jo täyttelinkin sitä, vaikkakin vaatteet odottelee vielä pesua. Vaatteiden pesua onneksi ehtii tekemään vielä myöhemminkin.
Eilen sain myös viimein aikaiseksi kasata sen pinnasängyn. Pakko sanoa, että on ehkä pikkasen työläs tuo Ikean Stuva sängyn kasaaminen, mutta nyt on kyllä hyvä fiilis, kun voi ihastella valmista tuotosta. Käytiin muuten perjantaina Ikeassa ostamassa sitä patjaa siihen pinnasänkyyn, mutta ei helkkari, se olikin loppunut varastosta. Sen sijaan osteltiinkin keittiöön uusia kaappeja, koska nyt saa tammikuun ajan kaikki keittiön kaappien ovet -20% alehintaan ja koska pesänrakennus :D Koska meillä ei nyt sitten olekkaan varaa, saati aikaa, tehdä sitä haaveilemaani keittiöremonttia, niin tuunaillaan sitten edes sen verran kuin pystyy, haha.

Alan jo pikkuhiljaa haaveilemaan lomasta. Meillä on töissä tällä hetkellä yksi toinenkin odottaja ja hänellä on enää yksi viikko töitä ennen äitiysvapaan alkamista. Minulla olisi työviikkoja vielä viisi jäljellä. Hänellä sattuu olemaan laskettu aika siis tasan kuukausi ennen minua eli 18.2. Aika hassua, kun sitten taas ystävälläni Tiinalla on laskettu aika tasan kuukausi minun jälkeen eli 19.4. Kuinkas sattuikaan. Tiinalla on muuten ollut nyt jotenkin tosi rankka raskaus. Paljon oksentelua ja kipujakin. Eli siis kun hoen täällä koko ajan, että tämä minun odotukseni on ollut niin kovin seesteistä, niin se johtunee siitä, että tiedän hyvin kuinka rankkaa se myös voi olla. Täytyy siis vaan nauttia jokaisesta hetkestä täysillä.

Nyt ei muuta kuin oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Rientoja ja menoja

Ohopsan, niin vain meinas kaksi viikkoa hurahtaa edellisistä kuulumisistani. En toki tiedä kiinnostaako ketään ylipäätään meikän arkihöpötykset, mutta kunhan omaksi ilokseni kirjoittelen :D Eilen vaihtui taas uusi viikko ja tänään on siis rv 26+1. Lueskelen aina miehelleni Preglife sovelluksen viikkotarinat ja hänestäkin on ollut kiva kuulla mitä meidän pikkujäbän maailmaan kuuluu milläkin hetkellä. Preglifessähän siis on kolme erilaista osiota; lapsi, äiti ja kumppani, missä vaihtuu tekstit aina raskausviikottain. Eihän noissa varsinaisesti mitään kovin jännittävää koskaan ole, mutta ihan kiva niitä on silti yhdessä lukea. Eilen siinä kumppani osuudessa oli esitetty kysymys "Millä menette synnytyssairaalaan ja takaisin kotiin?" ja pohdittiinkin sitä yhdessä. Pitäis tutkia asiaa vähän lisää, mutta siis onko Helsingissä Naistenklinikalla muka mitään paikkaa mihin sais oman auton parkkiin? Mies on siitä niin kovin huolissaan, että on vannoutunut soittamaan taksin sitten, kun h-hetki koittaa, mutta musta olis jotenkin mukavempi ähistä supistuskivuissa mielummin omassa autossa, kuin taksin takapenkillä. Mutta toki, sekin asia tarkentunee sitten myöhemmin. Ties vaikka hyppäisinkin bussin kyytiin ja menisin käynnistykseen, kun mitään ei vaan yksinkertaisesti tapahdu.

Nojoo, mutta niin. Aika on taas hurahtanut silmänräpäyksessä. Raskauttakin on jo/enää alle 100 päivää jäljellä. Tarkemmin sanottuna 97 päivää laskettuun aikaan. Viime viikolla juhlittiin Itsenäisyyspäivää pitkästä aikaa ihan vaan kotosalla. Yleensä siis ollaan mieheni vanhempien luona syömässä, mutta heillä on tällä hetkellä pieni keittiöremppa meneillään, niin päätettiin tehdä itse hieman uunilohta ja perunaa ja kutsuttiin heidät vuorostansa meille syömään. Olipas jotenkin mukava laittaa kerrankin itse pöytä koreaksi (huom! me ei normaalisti syödä melkein ikinä kotona ruokapöydässä. I know, kuinka noloa :D) ja ehkä meikäläisessäkin alkoi se pieni kodinhengetär herätä esiin.

Ruoan jälkeen katsottiin perinteisesti Itsenäisyyspäivän paraatia ja pian Tiinakin kävi piipahtamassa meillä tyttönsä kanssa. Tiina toi minulle hieman äitiysvaatteita, jotka eivät hänelle enää sopineet. Ah mikä pelastus, kun sain Tiinalta uuden takin. Olen jo pikku hiljaa alkanut kriiseilemään talvitakkini kanssa ja ei enää kauaa, kun se ei mahdu enää yhtään kiinni. Kun ei ne pakkasetkaan nyt vielä ole tänne etelään ennättäneet, niin aloin jo kuumeisesti kaipaamaan uutta takkia näille nollakeleille ja ei ihan kauheasti houkuta ostaa uutta takia vain muutaman kuukauden takia. Kovemmille pakkasille mulla on onneksi vielä hyvä takki usealla villapaitavaralla, joten siihen mahtuu vielä isommankin masun kanssa :D

Ainiin, Tiinalla oli viime viikolla viimein tuo kauan odotettu rakenneultra ja selvisi, että heille tulee tyttö! Mä niin tiesin. En muista kirjoittelinko aavistuksistani tännekkin, mutta siis sillon nt-ultran aikaan kun lueskelin niistä Skull & nub-teorioista, niin vertaillessani meidän ja Tiinan ultrakuvia, olin jo ihan satavarma, että heille tulee tyttö. Aika siistiä, ettei tulkintani mennyt ihan päin honkia :D

Mitäs muuta. Vointi on edelleen ihan hyvä. Vähän on taas tahti hidastunut, mutta mitään erikoisia vaivoja ei ole vielä ilmennyt. Liitoskivut vaivaa aina välillä, kun istuu pitkää päivää töissä paikoillaan ja sitten lähtee liikkeelle, mutta niihinkin yleensä se liikunta lopulta auttaa. Viikonloppuna oltiin katsomassa Raskasta joulua-konserttia ja pikkusen alkoi se valvominen ja paikoillaan istuminen tuntumaan raskaalta, mutta vielä selvisin hyvin. Pikkujäbäkin tais tykätä joulurockista, kun niin kovasti aluksi potki. Eilen muuten huomasin sohvalla maatessa, kun jäbä oli asettunut jotenkin hassusti poikittain, että vasemmassa kyljessä tuntui ihan sellanen kova möykky. Kutsuin miehenikin hiplailemaan masua ja kuuntelemaan, että mitä sieltä kuuluu. Eiköhän siihen pikkujäbä vastannut oikein mojovalla potkulla suoraan korvaan :D haha.

Enää kaksi viikkoa jouluun! Ah ihanaa. Nämä viikot tulee varmasti menemään taas nopeasti, kun on joka viikolle jotain sovittuja menoja. Tällä viikolla olisi käynti suuhygienistillä ja ens viikolla onkin jo taas neuvolan aika. Joulun jälkeen onkin sitten taas luvassa tuo "ihana" sokerirasitus. Saas nähdä miltä arvot tällä kertaa näyttää. Noh sitä jännityksellä odotellessa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

P.S. Postaustoiveita saa ehdottaa. Tulossa nyt ainakin yksi kuvapostaus tähän mennessä kertyneistä hankinnoista :)

Äitiysavustus

Hellurei, täällä mennään jo kovaa vauhtia seitsemännellä raskauskuukaudella (en kyllä tiedä millä ihmeen logiikalla nuo muka lasketaan) eli siis viikkoja on kasassa 24+4. Vointi on vielä ihan semihyvä, mutta pientä uupumusta olen jo alkanut havaitsemaan. En tiedä johtuuko se tästä kaamoksesta, mutta tällä viikolla olen ollut ihan jäätävän väsynyt. Alkaa nuo klo 5.40 herätykset tuntumaan jo aika raskaalta ja kaiken lisäksi maha tuntuu kasvaneen taas sen verran, että kaikki mun sisuskalut on litistyneet niin pieneen kasaan, että välillä on melkein vaikea hengittää. Vai liekkö se vaan närästystä. Ugh. Ja vielä ei olla edes viimeisellä kolmanneksella.

Jaloissa oon myös alkanut havaitsemaan ehkä vähän turvotusta, ainakin koiralenkin jälkeen, ja eilen huomasin noiden jalkapöydän päällä olevien suonien olevan koholla, joten kai niitä suonikohjujakin alkaa sitten pikku hiljaa tulemaan. Napa on jo ihan viittä vaille plopsahtamassa ja vatsan ihokin tuntuu välillä todella kiristävältä. Olen nähnyt kuvia äidistäni raskaana, joten oletan masuni kasvavan VALTAVAKSI. Että tervetuloa vaan venymäarvet. Iho on nyt muutenkin ollut kauttaaltaan todella kuiva, ihan päänahkaa myöten. Saa nähdä, miten selviän sitten, kun ne pakkaset rantautuu tänne eteläänkin.

Mutta otsikon aiheeseen, eli eilen haettiin viimein tuo äitiyspakkaus kotiin. Toimitukseen meni siis aika tasan sen kaksi viikkoa hakemuksen jättämisestä. Kyllä mun mielestä jokaisen ensisynnyttäjän kannattaa tuo paketti ottaa, koska onhan se nyt tämän meidän rakkaan kotimaamme yksi suurimmista rikkauksista. No toki, valinnan vapaus kaikilla, mutta itselleni tuon pakkauksen saaminen on kyllä ollut yksi unelma ja nyt se viimein toteutui!

Avattiin tuo paketti yhdessä mieheni kanssa, koska hänkin halusi nähdä, mitä kaikkea tuo kuuluisa äitiyspakkaus oikein sisältääkään ja voi pojat, kylläpä siihen mahtuukin paljon tavaraa. Just tossa vähän aikaa sitten mietin, että vitsi, meiänhän pitää vielä ostaa siihen pinnasänkyyn kaikki peitot ja petivaatteet ja muutkin kaikki, että ostettavaa riittää vielä yllin kyllin, mutta eipä tarvitsekkaan. Äitiyspakkauksessahan tuleekin mukana peitto ja siihen pussilakana, sekä aluslakana ja patjansuojalakana. Mahtavaa! Tosin lakanoita tarvii vaihtaakkin, mutta kuitenkin, näillä pääsee jo alkuun. Ja niitä vaatteitakin oli niin monta erilaista ja voi ei, miten pikkuruisia ne ovatkaan alussa ♥ Hellanlettas sentään :')

En malta odottaa, että me saadaan meiän pikkuinen syliin asti ihasteltavaksi ♥ Nyt kuitenkin odotellaan ensin joulua! Ah lemppari juhlapyhäni. Enää reilu kolme viikkoa joululomaan! Jipii!

Oisko ihan hullua antaa pojalle nimeksi Noel (joulu ranskaksi)? :D haha.

P.S. Neuloin jo toisen myssyn pojalle, mutta eri koossa. Seuraavaksi ajattelin virkata vaunuihin vaunuverhon. Katotaan saanko aikaiseksi :D

P.P.S. Anopin kootut tempaukset: Meiän pojasta tulee Spiderman xD Anoppi oli ostanut Thaimaasta meiän pojalle Spiderman-asun. HAHAHA.

3. neuvolakäynti

Eilen oli jo meidän kolmas neuvolakäynti meidän omalla terveydenhoitajalla. Eipä siellä taaskaan oikein mitään erikoista ollut. Ei käyty voimavaramittaria sittenkään läpi, eikä oikeastaan haittaakkaan. Siinä ne kysymykset on vähän sellasia, että vastattiin aika yksipuolisesti kaikkeen vaan "täysin samaa mieltä".

Pissanäyte oli negatiivinen ja verenpaine oli parempi kuin koskaan(110/81). Hemoglobiini oli 120, mutta ei kuulemma vaadi vielä mitään rautalisää. Paino on noussut nyt 480 g /vko, minkä kyllä toisaalta olen huomannutkin. Tää masu on pullahtanut ihan tässä viime viikkojen aikana ja alkaa olemaan jo aika kiva pallo. Tosin vaatekriisi alkaa iskeä, mut eiköhän me selvitä. Kaiken kaikkiaan painoa on nyt tullut siis sen vähän reilu 4 kg.
Sykkeitä kuunneltiin ja se huiteli siinä 150-155 lyöntiä/min hujakoilla. Poika on kyllä tosi vilkas ja potkii nykyään jo tosi kovaa. Vielä on kuitenkin tilaa liikkua, koska liikkeet tuntuu välillä ylhäällä, välillä alhaalla ja sitten taas vasemmalla ja hetken päästä taas oikealla :D Eilen illalla poju taas muksi niin kovasti, että maha liikkui niin, että mieskin näki sen selvästi. Mies jutustelikin masulle, että "Onkos sieltä tulossa potkunyrkkeilijä?" haha.

Sovittiin taas seuraava neuvolakäynti joka on mukavasti juuri ennen joulua. Lisäksi terkka pisti lähetteen siihen toiseen sokerirasitukseen, mikä pitäis käydä tekemässä sitten joskus viikon 28 hujakoilla. Mielummin myöhemmin kuin aikaisemmin. Tosi kivasti osuu just siihen pahimpaan konvehtien herkuttelu sesonkiin tuo :D

Lopuksi vielä juteltiin vähän noista perhevalmennuksista. Olen niistä kauheasti lukenut, että ne on ihan huuhaata, mutta kuulemma nyt tuo perhevalmennus on uudistettu täysin ja olisimme vasta toinen ryhmä, joka pääsee kokemaan tuon uudistetun perhevalmennuksen. Kuulemma siellä puhutaan paljon lääkkeettömästä kivunlievityksestä ja opastetaan kumppania auttamaan rentoutumisessa ja muussa sellaisessa. Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, joten ehkä me mennään siellä käymään, jos vaan aikataulut sattuu sopimaan. Nuo perhevalmennukset on vasta sitten tammikuussa, kun alkaa tuo synnyttäminenkin olemaan jo vähän enemmän ajankohtaista.

Mitäs muuta. Ainiin otettiin sitten meille molemmille se influenssarokotus. Kyllähän siitä on sitten pikkuisellekkin vähän vastustuskykyä, kun viimein päättää saapua syleihimme :) Nyt on vähän olkapää kipiä, mutta eipä tuosta kai mitään muuta vaivaa pitäis tullakkaan. Olo on muutenkin vielä yllättävän hyvä. Vähän tuntuu liitoskipuja häpyluussa ja nivusissa, mutta ei mitään kovin lamaannuttavaa. Aika inhottavan tuntuistahan tuo on, mutta kyllä tässä vielä porskutellaan. Kaikkia niitä massiivisia selkäkipuja odotellessa! Ainiin ja raskaustodistus saatiin eli raskaus on nyt kestänyt yli sen kelan määräämän 154 päivää, whiphee! Laitoinkin heti illalla hakemuksia äitiysavustuksesta, vanhempainpäivärahasta ja vieläpä lapsilisästäkin. Alkoi taas tuntua asteen verran konkreettisemmalta, että me viimein saadaan se kauan toivottu lapsi. Tiedän toki, että mitä vaan voi vielä tapahtua, mutta en halua ajatella sitä nyt. Nyt haluan vain nauttia tästä kaikesta mitä saamme kokea. Päivä kerrallaan!

Palaillaan taas!

Isänpäivä

Eilen vaihtui taas uusi raskausviikko, mukavasti isänpäivän merkeissä. Leivoin aamulla kaksi massiivista pullapitkoa, joista toisen lahjoitimme appiukolleni ja toisen syömme itse, muahaha.

Isänpäivä ei ole ollut minulle koskaan kovin merkittävä juhlapäivä, koska isäni ei ole ollut juurikaan elämässäni osana. Ukeille toki tuli aikoinaan lähetettyä isänpäiväkortteja, mutta nyt kun heitäkään ei enää ole, niin isänpäivä on minulle vain yksi pyhäpäivä muiden joukossa. Kuitenkin mieheni tavattuani, olen päässyt näkemään miten ihanasta juhlapyhästä voikaan olla kyse. Olemme käyneet nyt joka vuosi mieheni vanhempien luona, jossa on ollut juhlimassa myös mieheni isoisä. Tänäkin vuonna olimme syömässä mieheni vanhempien luona ja siellä oli oikein ihana tunnelma, kun oli koko perhe mukana. Ensi vuonna tilanne tulee kuitenkin muuttumaan. Haluan ja aionkin luoda meille ihan uusia isänpäivän perinteitä. Tullaan varmasti askartelemaan suloisia isänpäiväkortteja meidän ihanan pienen poikamme kanssa ja herätetään rakas mieheni haleilla ja märillä suukoilla ♥ Kyllä jokainen isä on sen ansainnut. Sisälläni kiehuu, kun luen uutisartikkeleita jostain typerästä läheisenpäivästä. Jumankauta, miksi kaikesta pitää tehdä niin yhtenäistä massaa. Miksi se yksi ainut kunniapäivä viedään toisilta. Ei kaikkia voi aina miellyttää. Toivottavasti sama pätee sitten myös äitienpäivään. Prkl. Nojoo, mutta tämä on taas tällainen asia, mistä voi olla montaa mieltä. Koskahan mennään niin pitkälle, että "taivaan isä" onkin "taivaan henkilö", haha.

Mutta tosiaan, raskausviikko vaihtui ja tänään on siis rv 22+1. Masu on selkeästi pullahtanut jo esiin, kun töissäkin on alkanut tulemaan taas lisää onnitteluja ja voinnin uteluita ihan random tahoilta. Mieskin yllättyi, kun oli ohittamassa minua ja olevinaan väisti kaukaa, mutta hipaisikin vahingossa masuani :D "Masu!" hän huudahti. Anoppini ja kälynikin huomasivat eilen pallomahani kasvaneen. Toki olin laittanut päälle sellaisen äitiysmekon, missä se masu oikein vielä korostuu, mutta eipä tässä ole enää oikein millään vaatteella saanut masua kokonaan piiloon. Tästä se masun kasvattelu sitten vasta alkaakin.

Vointi on ollut varsin hyvä. Lauantaina ahersin taas hieman tulevassa lastenhuoneessa, jonka seurauksena selkä tuli vähän kipeäksi, mutta levolla se kipu sitten hävisikin nopsasti. Jonkinlaista vihlontaa tuntui myös lauantaina lantion seutuvilla, mutta lueskelin juuri, että nyt voi tuntua masun kasvun takia jotain vihlontaa nimenomaan juuri vatsan sivuilla. Masu on tosiaan kasvanut jo niin paljon, että olen alkanut tuntemaan potkuja välillä jopa navan korkeudella. Tietyssä asennossa huomaan myös navan työntyvän ulos, että liekkö se sitten jossain kohtaa plopsahtaa kokonaan ulos. Hyyyi.

Huomenna on taas vuorossa neuvola ja tällä kertaa pitäis saada jo viimein tuo kuuluisa lääkärintodistus, millä pääsee sitten tekemään äitiyspakkaushakemusta, jipii! En malta odottaa, että pääsen hipeltämään niitä kaikkia vauvanvaatteita! Yhtään vaatetta en ole vielä kotiuttanut. Ainoastaan yhdet villasukat oli anoppi neulonut ja ne löytyy jo tulevasta lastenhuoneesta, mutta vielä en ole uskaltanut kauheasti mennä vaatteita ostelemaan :D Vielä ehtii.

Palaillaan taas myöhemmin neuvolan kuulumisilla.

Hauskaa viikkoa kaikille!

P.S. Enää viikko meidän kaveriporukan pikkujouluristeilyyn!!! Iiih!

Ensimmäinen

Tänään on jo marraskuun ensimmäinen päivä. Enää kuukausi, niin pääsee jo avaamaan joulukalenterin ensimmäisen luukun :D haha. Jos ei vielä ole tullut selväksi, niin olen ehdottomasti joulu/talvi-ihmisiä.

Eilen illalla mieheni pääsi tuntemaan ensimmäistä kertaa pienen potkut käteensä. Kerrankin hän malttoi odottaa niin kauan, että se potku sieltä taas tulee. Mies olikin ihan ihmeissään, että mikä se oikeen oli ja tuntui kuulemma hurjan jännittävältä. Musta tuntuu, että tää ipana huitoo menemään ihan jatkuvasti, mutta aina kun pyydän miestä paikalle, niin se loppuu. Mies sanookin aina leikillään pienelle, että "taidat olla vielä vähän ujo". Hahah.

Masussa on nyt ainakin liikkumatilaa pienellä. Välillä muksautuksia tuntuu oikealla masussa ja hetken päästä taas vasemmalla. Vielä mahtuu siis kuperkeikkaa tekemään. Liikkeiden päivärytmi on pysynyt edelleen samana eli aamulla ja iltapäivällä on vilkkainta. Nyt on ollut vähän myös illemmalla, mutta kympin aikaan, eli silloin kun menen itsekkin nukkumaan, on masussa taas ihan hiljaista. Jostain oppaasta luin, että nyt sillä pienellä ihan oikeasti on niitä univaiheitakin, että ehkä sille alkaa pikkuihiljaa muodostumaan joku unirytmikin. Sopii toivoa :D

Muita raskausoireita on edelleen kuivat limakalvot, eli nenä on koko ajan ihan tukossa, pientä vihlontaa on taas esiintynyt masussa ja pitkästä aikaa myös rinnoissa. Odotusoppaissa kerrottiin ensimmäisen äidinmaidon mahdollisesti ilmaantuvan näillä viikoilla, joten sitä odotellessa sitten. Muuten olo on kyllä varsin mainio, lukuunottamatta tuota lievää suolisto-ongelmaa, josta viimeksi kirjoitin, mutta eiköhän me siihenkin keksitä vielä joku ratkaisu.

Viikonloppua taas kovasti odotellessa. Meille on mahdollisesti tulossa taas vähän kavereita pelailemaan lautapelejä ja viettämään iltaa Halloween-aiheisten herkkujen parissa :) Kiva nähdä miten Tiinankin masu on kasvanut, hih.

Palaillaan taas!

Alina ja pikkujäbä rv 20+2

P.S. Ainiin, voisin melkein jo tehdä oman ohjelmanumeron "Anopin kootut tempaukset", haha. Hän oli taas vähän keulinut ja osti meiän pikkuiselle uuden hienon pikkurepun ja hienot pikkuiset tossut. Menee ehkä ihan pieni hetki, ennen kuin meiän tyyppi pääsee niitä käyttämään :D Mutta ei siinä, tosi hienot olivat reppu ja tossut.

2. Seulontaultra

Hetki, jota me kaikki olemme odottaneet, oli eilen iltapäivällä. Nimittäin rakenneultra koitti viimein :)

Mä en tiedä mikä ongelma mul on kaikkien sairaaloiden kanssa, mut mä eksyn aina :D Eilen oltiin siis ihan ajoissa ilmottautumassa aulassa ja sit olevinaan mentiin ihan ohjeen mukaan eteenpäin, mut eksyttiin ja löydettiin itsemme jostain syöpäosastolta. Lopulta kätilö soitti mulle ja ohjas meiät oikeelle osastolle, haha. Meni sitten siihen vähän ylimäärästä aikaa ja kätilö ei oikein tykänny. Ymmärrän.

Mutta tosiaan, päästiin siis viimein ultrattavaksi ja kätilö sitten kuitenkin totesi heti ens alkuun, että "Sulla on vähän aikasille viikoille varattu tää aika, kun yleensä se on vasta 20+ viikoilla". No perkule, ku minä vielä kysyin asiasta sillon viimeks ja vieläpä siirsin aikaani päivällä myöhemmäks, mut se tuntui kaikille silti olevan ihan fine. Alkoi siis vähän jännittämään, että saadaanko me nyt sittenkään tietää, että onko kaikki kunnossa, mutta ilmeisesti kaikki näkyi lopulta ihan hyvin.

Kätilö kertoili siinä kaikenlaista, mutta tuijottelin meiän pientä niin haltioituneena, että ainakin puolet niistä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En siis valitettavasti muista ihan kaikkea mitä siellä saatiin selville, oops. Ainakin istukka on nyt siis selkeästi takaseinässä, eli varmaan senkin takia tunnen nuo liikkeet niin hyvin. Napanuora näytti oikein hyvältä ja kaikki luut, sydän, aivot ja munuaiset näytti myös kaikki oikein hyvältä. Lapsivettäkin näytti olevan hyvä määrä. Ja sitten se mitä varmasti myös kaikki te lukijat olette jännittäneet, nimittäin sukupuoli. Taitaa ne oireet sittenkin kieliä jotain, sillä se on POIKA! ♥ Iiiih! Ei epäilystäkään asiasta, kun se pieni kikki vilahti ruudulla :D

Hitsi kun ei saatu kuvaa, mutta yhdessä vaiheessa tyyppi näytti kunnon Vulkanilaisen tervehdyksen, minkä varmasti jokainen sci-fin ystävä ja varmasti moni muukin tunnistaa. Isänsä poika siis tulossa :D Kuulemma tosi monet on aina kädet nyrkissä, mutta meiän ipana esitteli komeasti kaikki sormensa. Kätilö tokaisi taas kerran sen, mitä ollaan jo kuultu aiemminkin, eli ihanan eläväinen lapsi meillä, kun tyyppi piti meille kunnon shown. Lopuksi ipana vielä suurin elein vilkutti meille ja kyllähän siinä kohtaa viimeistään se kyynel vierähti silmäkulmasta. Voih ♥

Ollaan taas mieheni kanssa molemmat ihan into piukeena, eikä malteta odottaa, että päästään pian tutustumaan meiän pikkuiseen :)

Kauhia miten tuli taas ikävä pikkuista ♥ Haluan nähdä hänet jo uudestaan, mutta seuraavan kerran sitten synnytyssalissa vasta. Jos ei nyt mitään komplikaatioita satu ennen sitä. Toivottavasti ei.

Ainiin, painoarvio oli 304g ja viikoiksi se arvioi 20+2, mutta tässä kohtaa ilmeisesti tulee jo ne omat geneettiset piirteet muodostumaan, niin tuo mittausero voi johtua jo ihan pelkästään siitäkin.

Mitäs muuta.... pikkuisen ois flunssainen olo, mutta veikkaan, että tämä tukkoisuus johtuu vain hormoneista. Limakalvot on rutikuivat ja niistäessä tulee jonkun verran verta nenästä. Toivottavasti en nyt tulisi kipeäksi, kun olis niin paljon kaikenlaista tekemistä, mutta niistä taas lisää myöhemmin.

Oikein mukavaa ja talvista viikonloppua kaikille! :)

P.S. Anoppi oli taas vähän "keulinut", kun oli kuulemma ostanut meidän lastenhuoneeseen uudet verhot :D Onneks me ollaan tunnettu jo yli kymmenen vuotta, niin hän sentään ehkä jossain määrin jo tietää makuni värien suhteen. Saas nähdä mitä hän on löytänyt.

Vointeja ja liikkeitä

Olo on ollut nyt kovin seesteistä täällä. Oikein mitään erityistä ei ole tapahtunut ja välillä meinaan ihan kokonaan unohtaakkin, että ainiin tässähän ollaan edelleen raskaana :D

Tällä viikolla on kuitenkin tuntunut taas jokseenkin enemmän vihlaisuja lantion seutuvilla ja vähän nivusissakin. Vihlaisut eivät ole voimakkaita, joten ei voida varsinaisesti puhua edes kivusta, mutta niitä tuli jokseenkin paljon, niin hieman alkoi jo huoli nousta, että pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa jo huolestumaan. Googlailulla löysin aika paljon samanlaisia huolestuneita, joten kyseessä on todennäköisesti ihan normaalia raskauteen kuuluvaa kohdunkasvukipuja. Toki löysin myös paljon kommentteja, joissa oli selvinnyt tulehdus, mutta uskon, että tulehdukseen liittyvät kivut olisivat huomattavasti voimakkaampia. Tai sitten ei. Tänään en ole vielä yhtään vihlaisua tuntenut, joten odottelen nyt rauhassa ens viikon neuvolalääkäriin ja sitten viimeistään selviää, onko kyseessä tulehdus vai mikä.

Mutta juuri kun ehdin huokaista, että raskaus on tähän asti sujunut hirmu seesteisesti ja mukavasti, niin eikös tänä aamuna sitten tullut taas heikotuskohtaus ja meinasin pyörtyä bussipysäkillä. Jalat meinasi taas lähteä alta ja oksennuskin olisi jo tullut, jos ei vatsa olisi ollut tyhjä. Kiva siinä oli sitten kakoa ilmaa kaikkien nähtävillä ja bussikin oli jo näköpiirissä. Sinnittelin ja nousin tuskanhiki otsalta valuen bussiin ja onneksi olokin alkoi taas helpottaa. Huh. Katsotaan nyt miten loppupäivä sujuu, mutta olo on toistaiseksi jokseenkin heikko ja väsynyt. Jostain syystä unetkin on olleet viimeaikoina melko heikkolaatuisia, mutta en sitten tiedä johtuuko se vain siitä, että lomalla taas valvottiin ja nukuttiin pitkään eli unirytmit on vaan vähän sekaisin. Toisaalta oon myös kuullut, että unettomuus alkaa vaivaamaan jossain vaiheessa raskautta, mutta tuskin kai vielä sentään.

Jotain iloistakin tähän väliin, nimittäin eilen taisin tuntea ensimmäisiä liikkeitä. Jipii! Huomasin sohvalla jalat koukussa maatessani, että yhtäkkiä keskellä mahaa navan alapuolella tuntui sellaista jännää elohiirimäistä muljuntaa. Tosin liikkeet olivat sen verran satunnaisia, että kyseessä tuskin oli elohiiri, eikä mulla yleensä ilmakaan kulje tasan keskellä masua, vaan enemmänkin vähän niinku reunoja pitkin. Olenkin jo kovasti miettinyt, että miltähän nuo liikkeet mahtaa tuntua ja miten ne muka erottaa perus ilmasta vatsassa. Olen tullut siihen tulokseen, että yleensä kun ilma liikkuu vatsassa, niin siitä kuuluu joku ääni "poks" ja nämä vauvan muksauttelut taas on täysin äänettömiä :D Tunnustelin hetken kädelläkin ja taas tuntui kunnon muksahdus masussa, mutta ei ihan sentään kädelle tuntunut. Hurjaa! Parin viikon päästä taas nähdään minkälainen potkunyrkkeilijä sieltä on sitten tulossa ♥

Vielä ei olla mitään vauvantarvikehankintoja tehty, mutta tilasin netistä läjän ihania kankaita, joista ajattelin ommella hieman jotain vaatteita. Voisin tännekkin vähän jotain kuvaa laittaa, kunhan saan aikaiseksi. Kädet syyhyää jo vauvanhuoneen sisustamisen pariin, mutta maltetaan vielä hetki isompien hankintojen kanssa. Siljalta sainkin jo ison kassillisen äitiysvaatteita, joten niitä ei ainakaan ihan heti tarvitse ostaa :D

Mutta tällaista tänne tänään.

Alina ja pikkuinen rv 17+3

P.S. Eilinen Toisenlaiset äidit jakso meni ihan kyyneleet silmissä :') Vaikkei me sinne isoihin hoitoihin asti vielä jouduttukkaan, niin pystyn kyllä samaistumaan niin hyvin, kun tuntuu ettei voi vieläkään täysin luottamaan omaan kroppaansa, vaikka raskaus onkin saatu alulle. Lapsettomuus jättää syvät arvet.

Jaettu ilo on paras ilo

Miten mulla on koko ajan sellanen olo, että tää aika vaan lentää, enkä mä ehdi tekemään yhtään mitään. Eiks yleensä raskaudessa aika matele? Vai onkse vast sit lopussa.

No joka tapauksessa. Kaikkea jännää on taas parina päivänä tapahtunut. Ensinnäkin sain eilen yllättävän kukkalähetyksen kesken työpäivän. Mukana oli kortti, jossa oli viesti "Sylin täydeltä onnea äitiyden kynnyksellä, rakas Alina ♥ Olemme niin onnellisia teidän molempien puolesta :)" ja allekirjoituksena mystiset kolme nimikirjainta. Nimikirjaimet eivät sanoneet mulle aluksi mitään. Olin ihan ihmeissäni, että kuka ihme tällaisen ihanan yllätyksen on järjestänyt. Soitin heti äidilleni, että onko hän mennyt jo kertomaan kylille meiän vauvauutisista, mutta ei kuulemma ollut kertonut vielä kenellekkään....paitsi yhdelle kaverilleen :D Mietin kuumeisesti, että kuka ihme se voisi olla, mutta en vain saanut päähäni. Ihmettelin sitten asiaa hyvälle ystävälleni ja pohdin kaikenmaailman teorioita, kunnes lopulta äkkäsin, että sehän olikin juurikin tämä kyseinen ystäväni, jolle olin tästä mysteeristäni avautunut, haha. Voi ketku, minkä teki ♥ Niin ihana yllätys, että ihan häkellyin :')

Noh hän ei ollut ainoa vauvaboogiin hurahtanut, nimittäin toinenkin rakas ystäväni ilmoitti jo muuttavansa meille "asumaan", kun vauva saapuu, koska ei kuulemma enää itse jaksa tehä lisää lapsia :D haha. Höpsö ♥

Eilen saimme myös kuulla, että appivanhempani ovat myös pahemman kerran hurahtaneet, nimittäin he ovat jo kovasti suunnitelleet rakentavansa meille mökille uuden oman aittarakennuksen. Ihan hullua! Tai siis ihanaa, mutta voi ettäh :') Kerroinkin jo kuinka anoppini alkoi heti uutiset kuultuaan miettimään, notta pitäisikö päämökille rakentaa jokin ramppi lastenrattaita varten :D Appivanhemmat ovat tosiaan ehtineet ajatella jo vähän pidemmälle, kuin me alkuunkaan. Me oltais tietty mukana rakentamassa sitä aittaa ja voidaan sitten sille lapsellekkin joskus kertoa, että "isi ja äiti on ihan itse rakentanut tämän talon". Nonih, nyt nous taas tippa linssiin pelkästä ajatuksesta :')

Mä oon niin onnellinen kaikista mun ihanista ystävistäni ja perheestäni ♥  Anteeks tää kauhee pumpulimainen hehkutus ja ruusunpunaiset ajatukset, mut musta on alkanut tuntumaan siltä, että näin sen pitikin mennä. Tää on just se oikee hetki meille ♥

Ihanaa ja AURINKOISTA viikonloppua kaikille! :)

P.S. Miten pahasti teiän läheiset on hurahtaneet vauvaboogiin?

P.P.S. Olo keskiraskaudessa on ollut semihyvä. Tänään meinas tulla oksu junassa, haha, mutta onneks se olikin vain ilmaa. Välillä tuntuu repäisykipuja masussa, mutta aika harvoin kuitenkin. Masu on pullahtanut jo sen verran esiin, ettei sitä enää piiloon saa :D Rinnoissa, etenkin oikeassa, tuntuu ajoittain tosi kipeitä vihlaisuja, mutta ne menee onneksi nopeesti ohi. Kai se on vaan sitä maidontuotantoon valmistautumista?