Musta joulu

Hei taas pitkästä aikaa. Olen ollut viime aikoina hieman alla päin ja voin vain huokaista helpotuksesta, kun tämä vuosi viimein loppuu. Olen tällä hetkellä toimistossa, jossa kymmenistä kollegoistani läsnäolevat pystyy nyt laskemaan yhden käden sormilla. Siis hiljaista on kuin huopatehtaalla. Uhrauduin kolmen hengen tiimistämme olemaan välipäivät töissä, koska minähän vasta palasin hoitovapaalta. Eihän minulla silloin ole oikeutta vaatia niin sanottuja ylimääräisiä vapaita ollenkaan. Niinpä uhrauduin. Jospa siten voisi antaa joulun iloa edes jollekkin.

Tänä jouluna olen ollut enemmänkin ahdistunut, kuin odottavainen. Rakastan joulua ja se on aina ollut lempipyhäpäiväni vaikka olisi kuinka synkkää ja myrskyisää, mutta nyt on saanut kaivaa todella syvältä edes pienen pienen onnen murusen, jolla saisi hymyn kasvoille. Eikä sillä, että meille olisi edes sattunut mitään, minkä johdosta mieli olisi musta. Toisin kuin ystäviemme lähipiirissä tuntuu vähän väliä kantautuvan suru-uutisia meidänkin tietoomme.

Olimme itsenäisyyspäivän viikolla Kanarialla lomamatkalla ja vaikka jännitimme huonoja kelejä, niin sää olikin mitän ihanin ja aurinkoisin. Ah sitä lämpöä ja valoa ja hotellimme oli mitä ihanin ja sopivin lapsiperheelle. Onni kuitenkin kääntyi jo heti toisena päivänä, kun pojallemme nousi korkea kuume. En uskaltanut laskea sitä pelkän buranan varaan vaan soitin meille lääkärin paikalle. Lääkäri tuli ja totesi pojallamme olleen nielutulehdus. Saimme reseptin antibiootille ja kipaisinkin heti hakemassa lääkkeen lähimmästä apteekista. Illalla lääkettä annettuamme poika oksensi erittäin tukevasti syödyn illallisensa syliimme. Mietimme, että voisiko se johtua lääkkeestä, mutta oksentelu toistui, joten totesimme hänellä olleen oksennustauti. Seuraava päivä meni hotellihuoneessa lepäillen ja parannellen poikaamme. Onneksi pian alkoi jo riisikakut ja mandariinit maistumaan niin, että olo parani huomattavasti. Pian pääsimmekin tutustumaan hieman lähiympäristöön ja rantaan, kunnes illalla mieheni alkoi voimaan pahoin ja pian alkoikin koko yön kestänyt oksentelu. Itse selvisin onneksi imodiumin voimalla. Yhtenä päivänä ehdimme nauttia puolikuntoisina auringosta ja hotellimme all-inclusive antimista ja sitten koittikin jo paluu koti-Suomen pimeyteen ja synkkyyteen. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miksi kannattaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset särkylääkkeet ja imodiumit mukaan. Sitä vaan toivoo, ettei niitä joutuisi koskaan käyttämään.

Sairastelua on siis riittänyt ja riittää edelleen. Viime viikolla kävimme poikani kanssa korvakontrollissa edellisen tulehduksen jälkeen ja eikös siellä sitten ollut jo uusi tulehdus. Saimme siis jälleen uudet antibiootit ja niitä syödään siis edelleen. Itsekkin toivoisin tämän yskän ja nuhan jo pian loppuvan, kun siitä olen saanut nauttia jo marraskuun alusta alkaen, mutta niin vaan tuntuu olevan taas piikkipallo kurkussa, että ei ilmeisesti sitten vieläkään löydy valoa tunnelin päästä.

Olen viime aikoina masistellut myös paljon korviini kantautuneista vauvauutisista. Paljon uusia ihania vauvoja on syntynyt mailmaan ja paljon uusia elämiä on saanut alkunsa. Ensi kesänä pääsemmekin ihastelemaan serkkuni tuoretta pienokaista. Voi kunpa vielä itsekkin saisin kokea uuden raskauden. Vaikka yritystaipaleemme onkin vasta varsin alussa, eikä minun pitänyt stressata koko yrittämisestä, niin silti olen taas huolissani kroppani toimimattomuudesta. Välivuodot on taas back! Johan tässä ehti kaksi kiertoa vierähtää ilman ylimääräisiä yllätyksiä, mutta nyt sitten taas sain toissa päivänä vaaleanpunaisen yllätyksen paperiin vessakäynnilläni. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä tuota vuotoa aiheuttaa. Liekkö mun pco/mfo-tyyppiset munasarjat ovat kehittäneet jonkun kystan häiriköimään mielenrauhaani tai sitten jotain aivan muuta. Menisin yksityiselle gynelle vaikka heti, jos en olisi mennyt viimeaikaisten menojen johdosta jo konkurssiin. Ahdistaa tämä mun terveyden tilani! Uuden vuoden lupaukseni siis olkoonkin keskittyä enemmän itseeni. On aika pistää tämä muija taas takasin ruotuun! Herranen aika mähän olen vasta 30! Elämä on vasta edessä! Nyt ryhdistäydy!

Olkoon vuosi 2020 taas parempi ja terveempi.

Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille! ♥

Höpöttelyä

Kun poitsu alkoi silloin kymmenkuisena kävelemään, niin oletin, että näin ollen puheen kehitys tulisi enemmänkin jälkijunassa. Nyt kuitenkin meiltä löytyy yksi vallaton höpöttelijä :D

Päiväkodin alettua on uusia sanoja tullut ihan hirmuisen paljon ja nopeasti. Eikä jäbä ole ehtinyt olla siellä kuin vasta parisen kuukautta. Tuntuu, että melkein joka päivä tulee jotain uutta. Toki vielä tulee myös paljon sellaista tekstiä, jonka koodi on vielä purkamatta. Yks päivä jäbä otti äitin puhelimen, nosti sen korvalle ja alkoi vimmatusti kertomaan jotain stooria. Kysyin sitten, että "soititko sä papalle", niin poitsu vastasi oitis "joo". Mieheni sitten otti oman puhelimensa esiin ja soitti oikeasti papalle ja antoi puhelimen pojalle. Poitsu otti puhelimen ja lähti kiertämään ympäri taloa ja kertoi samalla näkemiään asioita, haha. Siinä he sitten puhelivat pitkät pätkät mummin ja papan kanssa puhelimessa. Söpöä.

Muuten ei juuri älypuhelimet tai tabletit sitten kiinnostakkaan. Ollaan varmaan kasvatettu vahingossa ysärin lapsi, haha. Päiväkodissa on aina välillä sellaisia leikkituokioita pienryhmissä, jossa pääsee pelailemaan tabletilla pelejä, mutta meidän poitsua ei moinen härpäke juuri kiinnostanut. Hän oli kuulemma hakenut kirjan hyllystä ja ryhtynyt selailemaan sitä sillää aikaa, kun muut pelailivat pelejä. Poitsu lukee kotonakin ihan tosi paljon kirjoja ja yksi on erityisesti ylitse muiden. Nimittäin Herra Hakkarainen. Hän osaa ne kaikki kuvat jo ihan ulkoa ja sivujakin ollaan jouduttu jo teippailemaan ja paikkailemaan, kun on ollut niin kovassa kulutuksessa. Joka kuvasta löytyy "Hakkainen" ja "Eikki" Hämähäkki ja voi niitä riemun kiljahduksia, kun ne sieltä kuvasta jostain bongaa. Mutta niiden lisäksi nyt on alkanut kiinnostamaan myös muut kuvassa olevat asiat. Esimerkiksi kalat, kanat, linnut, porkkanat ja tomaatit osataan jo hienosti bongata kuvasta. Myös eläimet kuten, pupu, orava, koira, kissa ja ihahhaa (hevonen) ja määä (lammas) tunnistetaan hyvin. Sekä tietysti etatata (etana).

Yhdessä vaiheessa poitsu sanoi kaikkea "kka". Se saattoi tarkoittaa joko mansikkaa, mustikkaa, lusikkaa, haarukkaa, herukkaa.... Nykyään tuo sana on jo vähän kehittynyt ja hän saattaa sanoa jopa "sikka". Se on sitten tilanteesta riippuen joko mansikka tai lusikka :D

Potalla luetaan ajoneuvokirjaa, josta tunnistetaan auto, vene, ja pyöräkin. Suihkussa lauletaan pää, olkapää, peppu laulua ja jäbä pyörittelee samalla saippuaa "poovia" ja "vaapaita" myöten. Sylissä tökitään äitiä "simmään" ja nenään :D Ulos mennessä puetaan "pi-po" ja "haaskat" ja kuomatkin on jo tosi helppo laittaa itse jalkaan. Toki välillä ne menee vielä vääriin jalkoihin, mutta yritys hyvä kymmenen.

Parasta kuitenkin tuossa puheen kehityksessä on ollut se, että jäbä osaa nykyään sanoa jo tosi selkeästi "isin". Se on jotenkin niin sydäntä pysäyttävää, kun mieheni tulee töistä kotiin ja poitsu juoksee eteiseen ja huutaa "isiiii" ja alkaa tanssimaan pientä voitontanssiaan, kunnes juoksee antamaan halin ♥

Kauhea Halloween

Viimeiset kolme viikkoa on ollut silkkaa horroria. Tänä vuonna halloween oli pelkkää kauheuksia täynnä. Noh ehkä vähän kärjistäen sanottu, mutta kiirettä on pitänyt, enkä ole päässyt edes tänne asti avautumaan.

Aloitetaan nyt ensin vaikka siitä, kun eräänä perjantai iltapäivänä meidän koira oksenteli huolestuttavan paljon. Laskin yhteensä varmaan kahdeksat oksennukset, kunnes koiralla ei pysynyt enää edes vesi sisällä. Huolestuin suunnattomasti ja soitin oitis päivystykseen. Onneksi mieheni äiti oli hakenut, perinteiseen tapaan, jäbän päiväkodista ja oli valmis hoitamaan lastamme myös sen aikaa, kun kiidätin koiraamme päivystykseen. Eläinklinikalla otettiin verikokeet ja tehtiin perustutkimukset. Tulehdusarvojen ollessa koholla ja koiran aristellessa vatsaansa päätettiin tehdä ultraäänitutkimus ja röntgen. Koira rauhoitettiin, otettiin kuvat ja todettiin mahdollinen haimatulehdus. Koira oli todella heikossa kunnossa ja jäi yöksi sairaalaan. Seuraavana aamuna saimme puhelun klinikalta, että koira on jo virkeämpi ja on syönyt myös vähän ruokaa, joten saisimme hakea hänet takaisin kotiin. Kotona koira hakeutui koko ajan jonnekkin piiloon ja oli silminnähden huonovointinen. Näytti ihan siltä, että hän haki jo viimeistä leposijaansa. Pahoinvoinnin estolääkityksestä huolimatta ruoka ei maistunut ollenkaan. Konsultoin eläinhoitaja ystävääni varmaan joka toinen tunti, kunnes illalla koiramme oksenti jälleen, joten soitimme heti uudestaan klinikalle. Klinikalta pyydettiin ensin mittaamaan koiran lämpö ja koska koiralla oli selkeästi kuumetta, kiidätimme hänet jälleen takaisin klinikalle. Eläinlääkäri oli huolissaan, sillä koiran ei pitäisi oksentaa, jos hänellä on pahoinvoinnin estolääkitys päällä, joten syynä saattaisi olla suolitukos. Teimme radikaalin päätöksen ja suostuimme tutkituttamaan koiramme vatsan kirurgisesti. Leikkaus suoritettiin noin klo 2. aamuyöllä ja me odotimme stressaantuneena eläinlääkärin puhelua, siitäkin huolimatta, että näin pienen lapsen vanhempana kannattaisi ehkä mielummin nukkua, jos vain mahdollista. Noh puhelui saapui noin klo 3.30 ja mitään suolitukosta ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin totesi haiman olleen hieman turvonnut, mikä edelleen viittaisi haimatulehdukseen. Leikkauksen jälkeen koiramme vietti vielä seuraavan yön sairaalassa ja maanantai iltapäivälle pääsimme hakemaan koiramme viimein kotiin. Supervahvojen kipulääkkeiden ja pahoinvointilääkkeiden ansiosta koiralle alkoi pikku hiljaa taas ruoka maistumaan pienissä annoksissa ja koira alkoi pikku hiljaa taas piristymään. Nyt, reilu kolme viikkoa myöhemmin, koiramme alkaa olemaan taas oma ihana itsensä. Toki edelleen hoidetaan haimatulehdusta erityisruokavaliolla, mutta pääasia, että koira voi taas hyvin.

Vakuutuksesta meni korvauskatto täyteen ja luottokortit on käytetty tappiin, mutta ei ole mitään, mitä en rakkaan nelijalkaisen lapsemme eteen tekisi. Ja varsinkin nyt, kun jäbäkin on alkanut enemmän lähentymään koiramme kanssa, niin ihan ehdottomasti kaikki lisävuodet koiramme elämään ovat vain pelkkää kultaa ♥

Itse halloweenia juhlittiin pienimuotoisesti kavereidemme luona lasten halloweenien merkeissä. Ja ettei nyt vielä olis aurinko pilkahtanut risukasaankin, niin eikös poitsulle tietysti iskenyt flunssa just kivasti sille viikonlopulle. Noh päätettiin kuitenkin pikaisesti piipahtaa ystäviemme luona, koska kaikki muutkin lapset olivat siellä, eikä yksi pieni räkätauti nyt kenellekkään mitään uutta ole. Puettiin poitsu spidermaniksi ja hän viihtyi kovin, kun pääsi muiden kanssa leikkimään.

Pian kuitenkin aloin itse tuntemaan ikävää kurkkukipua ja maanantaina töissä aloinkin tuntemaan oloani jo kuumeiseksi ja niinhän se vain iski flunssa viimein meikäläiseenkin. Kolme päivää saikkua ja töissä ihan hirveä härdelli päällä. Kollegat tykkää.

Viikonloppuna saatiin kuitenkin viettää hetki miehen kanssa ihan kahden keskistä aikaa, kun vietiin jäbä mupalaan ja me saatiin pelailla uutta pleikkaripeliä miehen kanssa kahdestaan. Oli kyllä ihan paikallaan tämmöinen pieni lepohetki kaiken härdellin keskellä. Kokeiltiin jopa ensimmäistä kertaa tilata woltista ruokaa ja ai että, kyllä maistui.

Viime viikolla olin kolme päivää koulutuksessa ja töissä edelleen duunit kasaantui kollegoilleni. Jälleen kerran, kollegat tykkää. Stressasin tuota koulutusta jo etukäteen, koska siinä oli lopuksi koe, että voisi saada siitä kurssista sertifikaatin. Noh nyt tietysti stressaa se, että menikö koko koe edes läpi, koska jos se meni läpi, niin sertifikaatti tulee postissa ja tietysti just nyt on päällä POSTILAKKO. Prkl.

Noh ettei oltais päästy liian helpolla, niin viime lauantaina meidän jäbälle iski yllättäen kova kuume. Sitä sitten hoideltiin särkylääkkeillä, mutta koska kuume ei tuntunut millään laskevan, niin vietiin hänet eilen lääkäriin Pikku Jättiin. Ja mikäs muukaan kuin KORVATULEHDUS se sieltä tulikaan. Ilmeisesti tuon kaksi viikkoa sitten olleen flunssan jälkitautina. Että semmosta.

Nyt sitten stressaillaan mm. seuraavia asioita:
- Paraneeko korvatulehdus ennen meidän tulevaa Kanarian reissua?
- Ollaanko kahden viikon päästä ylipäätään terveitä kaikki?
- Saadaanko maksettua meidän luottokorttilaskut ajoissa?
- Mistä saadaan rahaa joululahjoihin?
- Tuleeko meidän koiran terveydessä taantuma?
- Onko meidän koira vielä elossa, kun me tullaan takas lomalta?

Muun muassa tämmöisiä asioita meillä on tällä kertaa mielessä. Puhumattakaan sitten siitä, että alkaako mulla taas menkat kesken lomamatkan. Mä en ymmärrä mikä siinä on, että lähes joka ikinen lomamatka minkä mä teen, niin mulla on aina menkat tai ne alkaa viimeistään kotiinlähtöpäivänä. Että mukavaa lomaa vaan meillekkin. Voin sanoo, että tälläkin kertaa lähtö jännittää ihan liikaa.

Palaillaan!

Oli ja meni

Tilasin viime viikolla taas kasan ovulaatiotestejä Raskauskeiju.fistä ja ne saapuivat maanantaina postissa. Päätin heti aloittaa testaamisen, koska sillon mentiin jo kierronpäivässä 19. Testi näytti yllättävän tummaa viivaa ja aiemmalla kokemuksellani se olisi voinut olla jopa positiivinenkin. Oletin, kuitenkin ovulaation ilmaantuvan taas vasta kp 21, joten jatkoin testailua vielä tiistaina.

Yllättäen testiviiva olikin jo miltei hävinnyt. Tais käydä niin, että ovulaatio oli ja meni.

Ei se nyt täysin yllätyksenä tullut. Maanantaina nimittäin mahaan koski ja pisti ihan huolella, joten kyseessä ei voinut olla muu kuin ovis tai jättiläiskupla ilmaa :D Kipu tuntui oikeassa munasarjassa ja ihan alaselkää myöten poltteli inhottavasti. Miten tässä tilassa nyt vois muka tuntea jotain innokkuutta hyppäämään lakanoiden väliin. Aamulla painetta tuntui vielä vähän, mutta hävisi lopulta kokonaan päivän mittaa. Oletan siis ovulaation tapahtuneen maanantai-sunnuntai välisenä yönä.

Että se siitä ovulaatiosta. Sitten ei muuta kuin menkkoja odottelemaan.

P. S. Varattiin meille taas talvilomamatka Kanarialle. Iih ihana, kun on taas jotain mitä odottaa, vaikkakin kovin kauaa ei tarvi odottaa, sillä siihen onkin enää vain viitisen viikkoa. Hurjaa! Jäbän toka ulkomaanmatka lentokoneella!

vasu + 1,5v. neuvola

Eilen oli taas toiminnan täyteinen päivä, kun heti aamusta suuntasimme koko perhe päiväkotiin ja pääsimme kokemaan pikkujäbän ensimmäisen vasukeskustelun. Kaikki on kuulemma mennyt ihan tosi tosi hyvin, mitä vähän oletinkin. Pikkumies on sulautunut niin hyvin tuohon päiväkotiryhmään, että on jo kuin vanha tekijä. Niinkuin olen täälläkin jo kertonut, niin hän syö ja nukkuu tosi hyvin ja on kuulemma myös motorisesti todella kehittynyt. Siellä sitä vaan kiipeillään puolapuissa ja osataan vielä tulla tosi hienosti alaskin. Leikitkin ovat olleet monipuolisia, eikä esim. jumiteta pelkästään autoleikkien parissa tmv., vaan jäbä lähtee helposti kokeilemaan aina uutta, mitä hänelle vain tarjotaan. Ennakkoluuloton pikkumies!
Tavoitteeksi otettiin ihan perus pottailun opettelua ja puheen kehityksen tukemista. Sanoja onkin tullut jo tosi paljon uusia ja pottaankin on osunut jo useampikin pissa ja kakka. Mä veikkaan, että tuo pottailu tulee olemaan ehkä vaikeampi paikka itelle oppia, kuin poitsulle, kun ei välttämättä aina muista viedä häntä tarpeeksi usein potalle. Noh kyl se tästä.

Iltapäivällä meillä oli sitten pitkästä aikaa vuorossa neuvola. Edellisestä kerrasta tuntui olevan jo ikuisuus ja siitä onkin jo kehitytty jo tosi paljon. Jäbä leikki innoisaan neuvolan leluilla ja höpötteli samalla kovasti kaikkea omalla kielellään. Välillä sieltä aina tupsahti joku ihan oikea sanakin, mutta pääasiassa mentiin vielä salaus päällä.

Meidän neuvolatäti on sellanen vähän vähemmän puhelias tyyppi, joten tälläkään kertaa ei juuri paljoa juteltu. Sen kummempia ihmettelemättä, otettiin jäbän pituus ja paino. Jäbä oli ihan ihmeissään, että mitä täällä oikein tapahtuu ja siitä tulikin jo itku ja sitten huudettiin "äitii äitii", eikä oltu vielä edes rokotuksiin asti päästy, haha. Kasvua on tullut tosi hienosti. Puolessa vuodessa pituutta on kertynyt jopa 7 cm ja painokin oli jo yli 11 kiloa. Pituutta jäbällä on nyt siis 83 cm. Käyrät menivät hieman nousujohteisesti, mutta lähes täysin käyrän mukaisesti. Pitää varmaan alkaa mittailemaan kotonakin noita mittoja, kun noita neuvolakäyntejä on niin harvoin. Toki näkyyhän se kasvu arjessa koko ajan. Esim. pikkujäbä ylettyy jo huolestuttavan hyvin jääkaapin ovenkahvaan. Ei siinä muuten mitään, mutta hän ei välttämättä muista laittaa sitä ovea aina kunnolla kiinni. Jaiks.

Rokotuksiakin tuli taas otettua ja se ei tietenkään ollut jäbän mielestä yhtään kivaa. Illalla, kun olin jäbän kanssa iltapesuilla ja kertasimme päivän tapahtumia, niin jäbä huusi samaan aikaan "tattu tattu", kun oli rokotuksista puhetta. Tais ne tosiaan vähän sattua ja jatkossa jäbä salee haluais kiertää neuvolan aina kaukaa :D Mitään kovin suuria oireita ei onneksi rokotuksista aiheutunut. Ehkä pientä lämpöä oli illalla, mutta en edes mitannut, koska poitsu oli muuten niin pirteä.

Kävin muuten itsekkin pari päivää sitten "piikillä", kun kävin ottamassa verikokeen. Kävin ottamassa selvää asiasta, joka on vaivannut mua jo pitkään, nimittäin varastorauta aka ferritiini. Tiedän, että kaikki lääkärit pitävätä koko ferritiiniä täysin trendihömpötyksenä, mutta mun oli ihan pakko saada selvyys kaikille näille erilaisille oireille, joita mä oon ehkä vähän väheksinyt ja koittanut vaan elää niiden kanssa. Palelua, väsymystä, ihon kuivutta, päänsärkyä aina menkkojen jälkeen, vuotohäiriöitä, muistivaikeuksia, uupumusta, you name it. Kaikkea mahdollista oiretta, mutta ilman minkäänlaista lääkäriin patistavaa "sairautta". Tänään sain tuloksen tuosta ferritiinistä ja arvoni oli 14.3 μg.
Viitearvo naisilla on 10-150, mutta nykyaikaisten tutkimusten mukaan ferritiini arvon tulisi olla vähintään 30 ja raskautta yrittävällä ilmeisesti sitäkin korkeampi. Tää on oikeasti todella merkittävä asia mulle, koska mulla on takana kolme keskenmenoa vuoden sisään ja siihen perään vielä raskaus ja synnytys ja imetys, ni ei ihme, jos olo on vähintäänkin aneeminen.

Nyt mun pitäisi sit löytää joku hyvä lääkäri, joka ei pidä ferritiiniä pelkkänä humpuukina, vaan ottaa mun asiani tosissaan, koska mä todella toivon, että tämä auttaisi myös meidän raskautumisessa. Mutta ehkä palaamme tähän myöhemmin.

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Thank God it's Friday!

Oh the power of writing it down!

Jeeee!! Nyt ne alko! Kannatti tulla eilen taas avautumaan tänne, kun heti alkaa tapahtumaan :D haha.

Mutta miten kävi aiempien spekulaatioitteni kanssa. Selkeästi oletus numero 2 kävi toteen. Ovulaatio on tapahtunut todennäköisesti kierronpäivänä 22 eli sillon, kun ilmestyi ihan mielettömät superliukkarit kehiin. Oletan, että ovulaatio on tapahtunut vasemmassa munasarjassa ja keltarauhanen on toiminut nyt jotenkin ihan super tehokkaasti, koska sitä vihloo aika ajoin edelleen ja luteaalivaihe on kestänyt mukavat 14 päivää. Kierron pituudeksi tuli nyt siis 36 päivää, mikä on mun laiskalle vasemmalle munasarjalle vielä ihan normaali.

Miten sitten tästä eteenpäin. Noh ehkäisystä ollaan nyt ihan virallisesti luovuttu ja jonkin asteinen yrittäminen alkaa nyt tästä kierrosta. En osaa sanoa, kuinka tehokkaasti tämä yrittäminen nyt lähtee käyntiin, koska esimerkiksi ovulaatiotestien tekeminen tuntuu vielä vähän utopistiselta, kun se pitäisi tehdä just sillon, kun olen kahdestaan poitsun kanssa kotona eli työpäivän jälkeen. Otan silti kuitenkin vastaan kaikki hyvät ovistestivinkit eli mistä olette tilanneet ja minkämerkkistä.

Poitsu täytti muutama päivä sitten 1,5 vuotta ja jotenkin tämä tuntuu nyt ihan täydelliseltä ajankohdalta aloittaa projekti nimeltä Pikkusisar. Mun puolesta tärppi sais käydä nopeastikkin :D Tai ainakin nopeammin, kuin edellinen vauvantekoprojekti, joka kesti sen reilu kolme vuotta. Toivon, että meidän jonkin asteinen elämäntapamuutos kohti terveellisenpää ruokavaliota ja säännöllistä liikuntaa, olisivat vaikuttaneet suotuisasti tuleviin tärppimahdollisuuksiin. Uskon myös, että stressi ei ole enää niin suuri, kun meillä kuitenkin on jo yksi lapsi. Tottakai tulen jännittämään jokaista tulevaa kiertoa siitäkin huolimatta, koska se nyt vaan sattuu olemaan tyypillistä perusluonteelleni, mutta tällä kertaa paine ei ole niin kova. Esikoisemme jatkuva uusien asioiden oppiminen saa ehkä hieman ajatukseni välillä muuallekin, kuin vain Pikkusisar-projektiin. Kuten vaikka eilen, kun pidimme kunnon fanfaarit meidän vessassa, kun pikkujäbä onnistui tekemään kakat pottaan niin, että ilmoitti hädästään etukäteen, woohooo! Haha, elämän pienet suuret ilot :D

Nyt vaan toivotaan tästä kierrosta ehkä hieman tavallisempi, ilman mitään ylimääräisiä välivuotoja.

Let the games begin! Eiku mitä....

Voisko ne nyt vaan jo alkaa?

Tänään mennään kierronpäivässä 36. Pitikin mennä innostumaan edelliskierron lyhyydestä, kun nyt vedetään tietysti oikein extra pitkän kaavan mukaisesti, arghh. Tietysti just nyt, kun oikeasti haluis jo päästä tositoimiin sen pikku kakkosen suhteen.

Tämä kierto on heittänyt ihan totaalisesti häränpyllyä. Toissa yönä heräsin ihmeellisiin viiltäviin kipuihin munasarjoissa. Ei ainakaan ovulaatiosta enää ole kyse, koska "kuivaa on ku saharas". Selkeästi loppukiertoa eletään, mutta kuinka kauan vielä? Viime menkat pääs niin totaalisesti yllättämään, etten enää halua kokea pikkuhousupyykkiä työpaikan vessassa (kyllä, siis kuin noloa!). Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää minkäänlaisia menkkakipuja ja näin ollen vuoto saattaa yllättää ihan koska vaan ja huomaan sen yleensä vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Sinänsä hirveen kiva, kun ei tarvi joka kuukausi syödä kipulääkkeitä parin päivän ajan, mut joku pieni ennakoiva nipistys ois ihan kätevä, niin vois ajoissa laittaa vaikka sen kuukupin holleille.

Tilasin muuten ensimmäistä kertaa ikinä testiin sellaisen kuukupin. En ole päässyt vielä ihan tositoimiin, mutta ainakin sen välivuodon aikana se oli tosi passeli. Se ei kuivata paikkoja niin pahasti kuin tampooni, jos vuoto ei ole niin kova, ja se tuntuu myös tosi mukavalta. Sais nyt ne menkat alkaa, niin pääsis oikeasti kokeilemaan, että onko se hyvä käytössä. Mun tuurilla, ne alkaa just heti ens viikolla, kun mulla on yksi parin päivän koulutus ja olen vähän niinkuin vieraalla maalla. Voi näitä naisten vaivoja...

Löysin muuten vessan kaapista ison läjän vuosi sitten vanhaksi menneitä ovulaatiotestejä. Pakkohan sitä oli heti testata, että vieläkö ne toimii, mutta testiviiva oli sen verran hailakka, että ne päätyi sitten roskiin. Pitää taas jotenkin koittaa päästä sellaiseen hyvää kierrontarkkailumoodiin takas, että vois joskus se tärppikin ehkä käydä, joten nyt otetaan kaikki hyvät ovistestivinkit vastaan. Mielellään nyt aluks ihan vaan joku liuskatesti ja sit jossain vaiheessa, kun pääsen vauhtiin, niin tilaan yhden digin ovisplussaa varmistamaan.

Mikä on tänä päivänä se paras liuska ovistesti?

Yritetäänkö jo?

Tänään eletään todennäköisesti kierronpäivää 27. Kroppa on vetänyt sellaista häränpyllyä, etten yhtään kuitenkaan tiedä, missä vaiheessa kiertoa tässä ollaan menossa. Viimeksi valittelin verisestä limasta ja oletin silloin olleen kyseessä mahdollisesti ovulaatiovuoto. Nyt en olekaan enää niin varma oliko ovulaatio jo vai tuliko se myöhemmin vai onko se kenties vielä tulossa.

Tuo verinen vuoto loppui lopulta lyhyeen ja sitä kesti just sen pari-kolme päivää, mikä voisi hyvinkin viitata ovulaatioon. Mutta sen jälkeen ei suinkaan ollut tyypillistä loppukierron kuivaa kautta, vaan päin vastoin. Valkovuoto oli todella limaista ja kirkasta ja vastasi ihan ovulaatiolimoja. Siis täh? Ovulaatio ovulaation jälkeen. Nyt ei joku täsmää. Hormonit taitavat olla siis ihan todella sekaisin, koska tuota superliukasta limaa tuli monta päivää putkeen, lähes viikon ajan. Nyt se on ehkä jo vähentynyt, mutta mistä tässä nyt mahtaa olla kyse?

Olen tietysti kehitellyt mielessäni monta erilaista skenaariota/spekulaatiota:
1) Ovulaatio tapahtui sillon kp 14, kun tuli sitä veristä vuotoa ja näin ollen menkat alkaa tällä viikolla any minute now.
2) Ovulaatio tapahtui kp 21, kun valkovuoto vastasi extrasuperliukasta ovulaatiolimaa. Tämä olisi myös erittäin tyypillinen ajankohta ovikselle, ainakin menneessä elämässäni. Menkat alkaisi viimeistään ensi viikolla.
3) Verinen limavuoto oli ns. menkat ja kierto alkoi kokonaan alusta ja näin ollen ovulaatio on vasta tulossa tai juuri tapahtunut. Näin ollen menkat alkanee noin kahden viikon päästä.

Ihan mielenkiinnolla jään seuraamaan, että mistä hitosta tässä nyt taas oli kyse ja toivon, että seuraava kierto olisi taas edes hieman lähempänä normaalia.

Mutta kaikesta huolimatta halusin kuitenkin ilmoittaa, että olemme viimein päättäneet, ihan yhdessä tuumin, luopua ehkäisystä ja julistaa yrityksen jälleen alkaneeksi, "jippii". Tätä kiertoa en kuitenkaan vielä laske ensimmäiseksi yrityskierroksi, koska tässä kierrossa ei ole ollut minkäänlaista päätä eikä häntää. Toivotaan tulevista kierroista mahdollisimman mutkattomia ja hedelmällisiä :D Ja, että jostain löytyis vielä aikaa myös sinne lakanoiden väliin peuhaamiselle, haha.

Ruuhkavuodetko?

Ah ihanaa, voin ilokseni todeta, että ainakin tarhaan tutustuminen on sujunut erittäin hyvin. Pikkumies on ollut jo ihan vauvasta asti sellainen tutkiskelijaseikkailija, että ei paljoa sylissä viihdy, vaan koko ajan pitäis päästä liikkumaan, joten niin hän päätti tehdä myös tälläkin kertaa. Heti päiväkodin pihaan saapuessamme pikkujäbä käveli suoraan hiekkalaatikolle muiden lasten kanssa, otti hiekkalapion ja ämpärin ja rupesi leikkimään. Hiekkalaatikon jälkeen alettiin tutkiskelemaan tiluksia hieman enemmänkin ja lähdettiin jo käpyjä keräilemään muiden lasten kanssa ja esiteltiin niitä tarhatädille. Pikkujäbä sulautui jengiin alta aikayksikön :D

Oli niin ihana kuulla lastenhoitajiltakin kuinka reippaasti poitsu lähti mukaan leikkeihin ja jotenkin se, kun he kutsuivat poikaa heti alusta alkaen nimellään, toi sellaisen kotoisan olon. Hän on heti alusta alkaen osa muuta porukkaa. Sisätiloihin tutustuessakin poitsu löysi heti mieluisia uusia leluja ja oli selkeästi kuin kotonaan. Lähtiessä kotiin, poika meni halaamaan tarhatätejä ja vilkutti iloisesti heipat. Tänne on kiva tulla uudestaan! Seuraavana päivänä poitsu sai jo ensimmäisen uuden ystävän, kun he leikkivät yhdessä kuorma-auton lastaus leikkiä. Oli niin ihana katsoa, miten jäbä viihtyi ja nyt ei huolestuta yhtään viedä häntä ensi viikolla sinne kokonaan aamupäiväksi hoitoon.

Nyt, kun ei tarvitse enää päiväkodin aloituksesta stressata, niin aina löytyy joku muu huolen aihe. Nimittäin nämä, anteeksi kielenkäyttö, perkeleen naisten vaivat. Aina pitää olla joku asia jotenkin sekasin. Olen ilokseni huomannut, että kuukautiskiertoni on alkanut pikku hiljaa lyhentyä kohti sitä ns. tavallista 28 päivän kiertoa. Yllätyksekseni viime kierto oli 29 päivää, mikä on jo suorastaan harvinaista minulle, kun normaalisti kierrot kestävät vähintään 32-36 päivää. Ehdin jo haaveilla päässeeni eroon minun pco/mfo-tyyppisistä munasarjoistani, että josko raskaus olisi korjannut asian, niin nyt sitten tässä kierrossa hormonit heittävät taas häränpyllyä ja toivat takaisin ärsyttävän VÄLIVUODON! Argh, tiettekö kuin stressaavaa on huomata, että vasta alkuviikosta loppuneet menkat ovat ikäänkuin alkaneet uudestaan. Ja sitten sitä ihmetellään pää pyörällä, että mitä *ittua nyt taas.

Minullehan nämä välivuodot ei ole täysin uusi juttu, nimittäin niitä on ollut ennenkin. Muutaman kerran aiemmin, olen kokenut ns. ovulaatiovuotoa eli pientä rusehtavaa tiputteluvuotoa pari päivää ennen ovulaatiota. Tällä kertaa vuoto oli kuitenkin hieman erilaista. Tällä kertaa vuoto oli kirkkaanpunaista ja limansekaista ja sitä kesti noin kolmisen päivää. En ole tehnyt ovulaatiotestiä, että en voi satavarmaksi sanoa oliko tämä sellainen ovulaatiovuoto, mutta nopeiden googlailujen perusteella se voisi sopia oireisiin. Ilmeisesti jonkin sortin estrogeenipiikki on aiheuttanut tämän limansekaisen vuodon ja se selittäisi myös sen, miksi mun naamalle on viime viikolla ilmestynyt ihan huolestuttavan paljon näppyjä.

Mutta tiettekö mikä tässä kuitenkin hämää. Tässä hämää se, että tämä oletettu ovulaatio olisi näillä näkymin tapahtunut jo kp 14, mikä on siis minulle todella aikainen ajankohta. Voisiko ihan oikeasti kiertoni olla muuttumassa kohti ns. oikeaoppista 28 päivän kiertoa? Todella erikoista.

Mietin myös muita syitä tälle erikoiselle välivuodolle. Löysin googlella mielenkiintoisen keskustelun muiden kokemuksista ja jonkun lääkäri oli sanonut juoksemisen(tärinän) aiheuttavan ovulaatiohäiriöitä. Kuulostaa mielestäni tosi huuhaalta, mutta en voinut olla takertumatta siihen, koska olen nyt tämän vuoden puolella aloittanut juuri nimenomaan juoksuharrastuksen. Sattumoisin olimme juuri ystävieni kanssa juoksemassa Midnight runissa 10 km, että liekkö vain sattumaa, että tämä kierto kusee ja huolella. Myös stressi voi aiheuttaa kiertohäiriöitä ja en voi väittää, että siltäkään olisi viime aikoina vältytty. On ollut työn aloitusta, tarhan aloitusta, juoksutreenien sovittelua arkirytmiin, ja sitä sun tätä. Onko sittenkin vain ruuhkavuodet aiheuttaneet minulle kiertohäiriöitä?

Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Onko kierto mennyt ihan uusiksi synnytyksen jälkeen?

P.S Näköjään tunnisteella "tiputteluvuotoa" löytyy edellisiä kokemuksiani näistä välivuodoista.

Päivähoitoon!

Ää apua, mua jännittää niin paljon. Meidän pikkumiehestä tulee pian tarhalainen! Olipa outo sana, "tarhalainen". Olisin hehkuttanut hänen tulevan ryhmänsä nimeä, mutta pidetään blogi edelleen anonyyminä. Mutta oikeesti, kuin söpöjä nuo tarharyhmien nimetkin oikeasti ovatkaan! Iiih.

Noniin, eli maanantaina mennään tutustumaan pikkujäbän tulevaan päiväkotiin. Saatiin hoitopaikka onneksi tosi läheltä kotia, joten matkaa sinne ei ole kuin max 5 min kävellen. Äitiä vähän jännittää, mutta sillain hyvällä tavalla. Meidän poitsu on niin hurjan reipas, että varmasti pärjää ihan tosi hyvin, mutta jotenkin siitä tulee sellainen haikeus, kun joku muu hoitaa meidän lasta. Meidän omaa pikkuista rakasta. En tiedä onko se lapsettomuuden ja keskenmenojen perua vai oonko vaan niin herkkä, mutta mulla on aina ihan hirvee ikävä meiän lasta. Se tuntuu niin oudolle, kun jotkut puhuu siitä, että on ihanaa päästä töihin pakoon lapsia. Tulee sellainen ahdistus, että miks joku haluais olla omasta rakkaasta erossa. Tai ehkä se hetki tulee vielä. Katotaan tilanne uudestaan sitten uhman ilmaannuttua myös meidän arkeen. Tai ehkä meidän lapsi on vaan niin helppo. Argh, inhoan kun ihmiset toteavat meidän lapsen olevan niin "helppo". Ehkä mä tarviin vielä sen kunnon ongelmalapsen, että mun maailma taas kerran avartuu lisää :D No joo, mutta ei nyt takerruta siihen sen enempää.

Työarki on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin. Tuntuu ihan siltä kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Toki asioita on myös muuttunut ja se on toisaalta ihan virkistävää opetella välillä myös jotain uutta. Syksy onkin jo ihan bookattu täyteen kaikenlaisia koulutuksia. Odotan jo innolla talvea. Olen siis niin täysin talvi-ihminen. Odotan innolla jo niitä tarhassa askarreltuja isän/äitienpäivä- ja joulukortteja ja niitä ihania jouluesityksiä! Asia mitä en niin innolla odota, on se stressi, mikä syntyy kaikenmaailman lomien sovittelemisesta tarhan aukioloaikojen kanssa. Olen saanut jo muutamana vuonna kuunnella kollegani kiroiluja lomäpäivien sovittamisten suhteen ja entäs nyt kun meidän tiimissä on kaksi tarhaikäisen vanhempaa, jotka tarttis just sillon ja sillon lomaa, koska tarha on kiinni. Noh onneksi meillä on hyvät tukiverkostot, että saadaan tarvittaessa hoitoapua myös poitsun isovanhemmilta.

Mistä tulikin mieleeni, että voisko oikeasti onnellisempi olla siitä, että on niin hyvät tukiverkostot. Meidän päiväkotiarki nimittäin alkaa kevyesti niin, että poitsun mummi tulee aluksi hakemaan pojan kotiin päiväunille, niin ei tule sitten niin pitkää päivää heti alkuun. Olemme mieheni kanssa molemmat niin sanotusti toimistotyöläisiä, eli teemme töitä "kasista-neljään" liukumien puitteissa. Sen lisäksi meillä molemmilla on vajaan tunnin työmatkat, minkä vuoksi pojalle tulee kyllä vielä pitkät päivät hoidossa. Olemme onneksi suunnitelleet jo valmiiksi niin, että minä menen ajoissa töihin, niin mies hoitaa tarhaan viennit ja minä pääsen sitten aikaisemmin hakemaan poitsun kotiin. Lisäksi etätyöpäivinä koitetaan myös viedä mahdollisimman myöhään hoitoon ja hakea mahdollisimman ajoissa pois. Sitten kun poitsu on vähän isompi, niin hän varmasti viihtyy jo pidempiäkin päiviä, mutta näillä mennään nyt alkuun.

Mitään muita valmisteluja ei olla oikeastaan tehty. Olen kovasti koittanut netistä lukea, että mitä kaikkea sinne tarhaan oikein tarvii, mutta välillä ne tuntuu olevan jotain tosi liioiteltuja. Sen verran valmistauduin, että tilasin meidän poitsun nimellä varustettuja tarroja, joita voidaan sitten lätkiä kaikkiin vaatteisiin, mutta mitä muuta me tarvitaan? Vaipat ja xylitol-pastillit ehditään ostamaan vielä vaikka edellisenä päivänä ja kuravaatteita meiltä nyt löytyy tietty jo ennestään. Mitä muuta sitä vielä tarvii? Vinkkejä otetaan vastaan.

Miten teillä on päiväkodin aloitus sujunut? Onko kaikki mennyt ihan putkeen vai onko tullut jotain yllätyksiä?

Lapsiemme tulevaisuus

Nyt puhutaan tärkeästä aiheesta.

Jotenkin tuo Amazonin sademetsien metsäpalo ahdistaa ihan huolella. Mitä nyt olen somessa vilisevistä kauhukuvista saanut irti, niin ilmeisesti kyseessä on taas täysin ihmisten aiheuttama tuho tälle maapallolle, jolla elämme. Mä en voi käsittää, kuinka tyhmä voi tämä nisäkäslaji nimeltä ihminen olla. Polttaa nyt tärkeät sademetsät kasveineen ja eläimineen vain lisätäkseen karjan laidunmaita.

En tiedä onko äitiydellä vaikutusta vai vaan yleinen hypetys, mutta me ollaan alettu pyrkimään kohti ekologisempaa elämää. Ollaan muun muassa lisätty kierrätystä, nimittäin nykyään lajitellaan sekajätteen, bion, kartongin, lasin ja metallin lisäksi myös muovia. On ollut jännä huomata miten sekajätteen määrä on huomattavasti vähentynyt, kun muovi kierrätetään erikseen. Tämä on mielestäni ihan äärimmäisen hyvä juttu. Lisäksi ruokahävikkiä ollaan onnistuttu vähentämään, kun ollaan ostettu ruoat aina reseptien mukaan (taas jälleen suuri kiitos Samasta Padasta -kirjoille). Nykyään biojäteastiaa täyttävät vain pääasiassa hedelmien kuoret, koska tuo meidän pikkumies syö ihan hirveästi hedelmiä ja kasviksia :D

Mistä tullaankin aiheeseen kasvisruoka, jota olemme myös opetelleet syömään huomattavasti aiempaa enemmän. Mun mielestä jokaisen kotitalouden pitäisi pyrkiä vähintään yhteen kasvisruokapäivään viikossa. En ole tavoittelemassa vegaaniruokavaliota, mutta jotenkin tuntuu, että hirveen moni ei vaan osaa tehdä monipuolista ruokaa, vaan sitä aina ostetaan se tuttu ja turvallinen jauhelihapaketti kaupasta ja sitten puputetaan ne pakolliset kurkut ja tomaatit siitä lautasen reunalta. Pitäis vaan rohkeasti kokeilla uusia reseptejä ja makuja. Meillä onkin nykyään aina kaapissa valmiina pari pakettia kikherneitä ja mustapapuja ja kuin varkain, niitä kasviruokapäiviä on ehtinyt kertyä viikkoon jo useampikin kappale. Tälläkin viikolla meiän alle 1,5-vuotias poitsu (joo ihan itse) teki meille maailman helpointa kauramakaronilaatikkoa, jota sitten syötiin monta päivää. No okei, ennen kuin soitatte sossutädit paikalle, niin ehkä äiti vähän auttoi, mutta poitsu sai sekoittaa ainekset keskenään puulastan avulla. Ja voi, että miten hän tykkäs, kun sai osallistua ♥

Mä myönnän, että oon ollut aiemmin tosi typerä ja tilannut vaatteita netistä, koska halvalla sai, mutta voin iloksenne todeta, että mä olen oppinut parantamaan tapani. Nykyään ei oikeastaan tule ostettua enää edes H&M:stä mitään ns. kertakäyttövaatteita, koska hyvin nopeasti huomasin pettyväni niiden laatuun. Meidän lapsella on pääasiassa kaikki vaatteet joko kierrätettyjä tai saatu lahjaksi uutta. Just parisen viikkoa sitten, ostin työkaverilta ison kassillisen vaatteita meidän pojalle, koska kesä on taas ihmeellisesti venyttänyt pikkumiehen raajoja parilla sentillä. Ja tietty "halvalla sain". Sain mm. ostettua tarhaan sopivat sadevarusteet ja talvelle hienon reiman talvihaalarin. Peruskäyttövaatteita sain ison säkillisen ja sukkia ja sukkiksiakin kaupan päälle. Ja kaikki vaatteet ovat olleet vain yhdellä lapsella, joten laatu vastasi lähes uutta. Kenkiäkin sain ostettua jopa kolmet parit, joten koen tehneeni hyvät kaupat. Kierrättäkää ihmiset, kierrättäkää!

Ollaan myös vähennetty turhaa autoilua ja käyty lähikaupassa yhä useammin kävellen. Ollaan pyritty kulkemaan myös enemmän pyörällä, koska ostettiin "pojalle" synttärilahjaksi pyöräperäkärry ja hän on myös viihtynyt kyydissä. Usein hän myös nukahtaa kyytiin, joten ihan mukavaa taitaa olla :D Viime viikonloppuna käytiin ajelemassa sellainen 22 kilometrin lenkki ja saatiinpa siinä mukavasti myös liikuntaakin. Ihanaa yhdessä tekemistä!

Mutta palatakseni vielä tuohon Amazonin sademetsien metsäpaloon, niin vaikka kuinka yrittäisin parantaa tapojani ja elää ekologisemmin, niin se ei yksinään riitä. Ihmisten täytyy muuttua! On pelottavaa ajatella minkälaisen elinympäristön me jälkipolvillemme jätämme, jos asiat eivät muutu. On huolestuttavaa nähdä yhä useampi välinpitämätön presidentti, joka ajattelee ilmastonmuutosta vain salaliittoteoriana tai ajattelee vaan rahaa. Rahalla ei pitkälle pötkitä, jos ei ole maata missä elää. Luin Meidän Perhe-lehdestä, miten nykynuoret ovat yhä enemmän masentuneita ja stressantuneita, koska ovat niin huolissaan ilmastonmuutoksesta ja Trumpista ja Kim Jong Unista. Eihän lasten pitäisi joutua murehtimaan moisesta. On hyvä olla tietoinen siitä, että mitkä teot vaikuttavat mihinkin asiaan, mutta antaa aikuisten huolehtia politiikasta. Tuli vaan niin surullinen olo sitä artikkelia lukiessa. En ikinä haluaisi aiheuttaa pojalleni sellaista huolta ja turvattomuuden tunnetta.

Mitä mieltä te olette asiasta? Miten teillä hypetetään ekologisuutta vai hypetetäänkö ollenkaan? 

Lapsiperheen ruokailu

Musta on ihana todeta, että meillä syödään nykyään ihan todella hyvin ja se tuntuu myös kropassa. Ennen tuli vedettyä helposti pikaruokaa kiireen keskellä, mutta nykyään pienen lapsen vanhempana tulee vähän paremmin priorisoitua sitä, että olisi aina jotain kotiruokaa tarjolla.

Suuri kiitos kuuluu ehdottomasti Samasta Padasta-kirjan kirjoittajalle. Hänen reseptinsä ovat mullistaneet meidän perheen makumaailman ja mikä parasta, ollaan alettu syömään huomattavasti enemmän kasvispainotteista ruokaa, joten hiilijalanjälkikin on pienentynyt ja luontokin kiittää :D

En tiedä johtuuko se kirjasta vai mistä, mutta myös meidän poika on ihan todella hyvä syömään. Olen kuullut ja lukenut niin paljon kauhutarinoita huonosti syövistä lapsista ja olen siis erittäin positiivisesti yllättynyt, että meiän poitsulle maistuu, ainakin vielä toistaiseksi, lähes kaikki mitä hänen lautaselleen laitetaan. Ja minkä kokosia annoksia hän syökään kerralla! En toisaalta ole myöskään mikään ihan hirveä ruokanatsikaan, että jos poitsu haluaa maistaa lipaisun jäätelöstä tai palan keksistä, niin antaa mennä. Pääasia kuitenkin on pitää kohtuus kaikessa. Ruoka ei saa olla mörkö. Me huolehditaan kyllä hampaiden pesusta! haha.

Hampaista puheen ollen. Meillä tehdään nyt taas lisää hampaita. Poskihampaat ovat vaivanneet jo jonkin aikaa ja kulmahampaatkin kuultaa jo ikenissä. Näyttää vähän pahasti siltä, että nyt meinaa tulla ihan rytinällä kaikki samaan aikaan. Tällä hetkellä hampaita on siis jo yhteensä yhdeksän kappaletta.

Tiettekö kuinka sekasin voi lapsen isovanhemmat mennä, kun ne näkee, että pojalle maistuu melkein kaikki :D Ne tarjoo tietysti heti lisää kaikkea ja meiän poika vaan syö tyytyväisenä, vaikka masu olisi jo täysi. En halua ihan hirveästi kieltää tarjoamastakaan, etten vaan loisi mitään kielteistä ilmapiiriä ruokaan liittyen. Ainakin meiän lapsi imee ihan kaiken, mitä se näkee, itseensä. Ehkä sen takia hän onkin niin kova poika siivoamaan, haha. Onneksi kuitenkin hän osaa myös lopettaa syömisen, vaikka lautasella olisi vielä ruokaa, ollessaan tarpeeksi kylläinen. Hän niin söpösti aina taputtaakin masuansa kysyttäessä, että "onko masu täys?" ja pyytää päästä pois syöttötuolista.

Mutta pitäähän pienen miehen syödäkkin, että jaksaa juosta aamusta iltaan ja kasvaa ja kehittyä hirmuista vauhtia.

On ne ihmeellisiä nuo pienet ihmiset ♥

Miten teidän lapset syö? Onko samanlaisia "miehen annoksen"syöjiä vai riittääkö teillä ns. hiiren annos tarkasti valikoituja ruokia? :D

P.S. Tämä oli blogini 500. julkaisu!! :O

Takaisin töihin!

Huh viime kerrasta on taas vierähtänyt tovi. En oikein tiedä mistä kirjoittaisin tai edes mistä aloittaisin.

Vauvakuume on alkanut nostamaan taas ihan huolella päätään. En oikein tiedä miten siihen suhtautuisin. Tavallaan haluaisin jo niin kovasti aloittaa vauvantekoprojekti vol 2:sen, mutta toisaalta muistot menneistä yritysvuosista saa vauvakuumeeni laantumaan lähes mitättömiksi. Kerroin viimein ystävilleni meidän menneestä yritystaipaleesta ja sain paljon pahoitteluja osakseni. Aavistuksia lapsettomuusongelmista olikin jo hieman herännyt ystävieni mieliin, mutta heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että minkälaista keskenmenohelvettiä me olemme saaneet kokea heidän huomaamattaan. Oli kuitenkin ihana kuulla miten onnellisia he olivat aikoinaan kuullessaan meidän vauvauutiset. Kuulemma meidän vauvauutiset toivat melkein suuremmat tunteet esiin kuin heidän oma raskautensa, haha. Melkein.

Ollaan jo kovasti puhuttu pikkuveljestä(päätettiin jo, että sekin on poika :D) mieheni kanssa ja sovittiin luopuvamme ehkäisystä heti, kun kortsupakkauksen viimeinen kumi on käytetty, haha. Siinä voipi mennä hetki. Lapsiperhearki ei ole sitä kaikkein kiihkeintä aikaa makuuhuoneen puolella. Asiaa ei auta yhtään se, että olen juuri palannut takaisin töihin ja aloittanut pientä juoksuharrastustakin. Elämä on nykyään pelkkää aikataulujen kanssa taistelemista, eikä asiaa ainakaan helpota edelleen kotimme valloittanut kylppäriremontti. Jep, se on edelleen kesken. Jo kohta neljättä kuukautta.

Tänä kesänä olen alkanut löytämään taas pitkästä aikaa enemmän oman itseni. Imetyskin loppui mukavasti lapsentahtisesti kokonaan ja ehkä sen ansiosta kiertonikin on alkanut löytää rytminsä. Tuntuu, että kroppani on ehkä tasaisemmassa kierrossa, kuin ennen raskautta. Menkkakivut ovat kadonneet kokonaan ja kierto on aika tarkka 34 päivää, mitä se on joskus aikoinaankin ollut. Saa nähdä alkaako työstressi heittämään kiertoa taas miten sattuu, mutta toistaiseksi se on jo tosi hyvä.

Kesällä on tullut mökkeiltyä paljon ja käytyä niin keikoilla, kuin festareillakin. Pikkumieskin oli ensimmäistä kertaa yökylässä, jopa kaksi yötä putkeen. Toki isovanhemmat tulivat meille hoitamaan pikkuista, mutta kuitenkin. Heillä oli mennyt kuulemma ihan tosi hyvin ja lapsikin oli tykännyt kovasti viettää aikaa mummin ja papan kanssa. Onni on hyvät tukiverkostot ♥

Pikkujäbä on kehittynyt taas ihan hirmuisesti. Uusia sanoja opetellaan jo kovasti. Eilen illalla hän tapaili sanaa auto ja ei sitten meinannutkaan saada enää unta, kun niin kauheasti olis tehnyt mieli vielä jatkaa höpöttelyä. Tähän mennessä sanoja on kertynyt jo mm. ei, joo, aijaa, kakka, pappa, äiti, auta, vettä ja tutti. Eli ne tärkeimmät :D haha. Ja voi luoja, miten paljon noin pieni ihminen jo ymmärtää. Hän tykkää auttaa tiskikoneen tyhjennyksessä ja vie roskia roskikseen. Tykkää lajitella pyykkejä oikean värisiin kasoihin ja pyytää päästä potalle. Ja jäbällä on ikää vasta 1 vuosi ja 4 kuukautta. Hän on vaan niin super reipas ♥

Voih, ja taas tuli kauhea ikävä pikkuistani. Menee varmasti vielä hetki ennen kuin totun tähän työelämään.

Mukavaa maanantaita kaikille!

13 ja puoli kuukautta

On tärkeää kertoa taaperon ikä vähintään kuukauden tarkkuudella, sillä nämä pienet kehittyy niin mahdottoman nopeasti :D Joka päivä opitaan jotain uutta.

Meillä juostaan, kiivetään sohvalle ja laskeudutaan sieltä itse alas. Osataan syödä jogurtti ihan itse lusikalla omasta muumikulhosta ja syödä kalapuikkoja ja ranskalaisia haarukalla. Osataan pyytää äitiä apuun, kun halutaan pöydältä pillipullo, josta juoda vettä, kun janottaa. Osataan pestä itse hampaat ja nukahdetaan illalla omaan huoneeseen, omaan sänkyyn nukkumaan.

Siis ihan käsittämätöntä! Mihin mun vauva katosi? Musta on ollut niin ihana seurata tuon pienen ihmisen alun kehittymistä niin reippaaksi ja iloiseksi pikku mieheksi. Syksyllä olisi tarkoitus palata töihin ja vaikka innolla odotan jo kesää, niin kauhulla lasken jo päiviä töihin paluuseen.

Tämä kevät on ollut taas ihan hurjan kiireinen. Meillä on ollut viimeisen kahden viikon aikana neljät lastenkutsut, joten koko ajan on saanut olla menossa ja koittaa keksiä sopivia synttärilahjoja eri ikäisille lapsille. Onneksi meidän poitsu viihtyy suuressakin väkijoukossa, joten hän on ollut vain iloinen, kun on saanut paljon seuraa. Normaalistihan kai kaikki lapset aina vähän ujostelee aluksi, mutta meidän poitsu vaan juoksee suoraan sohvalle kaveriemme syliin ja alkaa höpöttelemään omalla kielellään kaikkea :D Ja kun olimme veljeni kuopuksen synttäreillä, niin jäbä istahti tuttavallisesti mieheni vaimon siskon miehen viereen ja alkoi leikkiä hänen kanssaa palikoilla, ikään kuin olisivat jo vanhoja tuttuja. Tosiasiassa jäbä oli vasta parikuinen vauva, kun viimeksi näimme.

Jäbän kanssa on aina niin hauskaa käydä asioilla, kun hän on niin iloinen kaveri. Kerrankin kävimme eräässä puhelinoperaattorin liikkeessä ja pikkumies alkoi oitis flirttailla viehättävän naismyyjän kanssa. Siinä sitten kikateltiin yhdessä aikamme, kunnes saimme hoidettua asiamme :D Jäbä on myös kaikkien vanhempien ihmisten mieleen ja saa paljon ihastelua osakseen. Hän on vaan niin mieletön persoona!

Mutta kuten totesin, niin tämä kevät on ollut todella kiireinen. Kaiken kiireen keskellä, meillä todettiin kylppärissä vesivahinko ja näin ollen koko kylppäri menee purkuun ja laitetaan uusiksi. Ajoitus kylppärirempalle ei vois olla kyllä huonompi. Rahat alkavat käydä vähiin ja töihin paluuseenkin on vielä vähän aikaa. Mies tekee pitkää päivää töissä ja itsellänikin alkaa välillä jaksaminen loppua. Pientä stressiä pukkaa siis. Joku pieni lomareissu olis kyllä paikallaan.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta lisäsin jokunen aika sitten uuden välilehden "vauvantekoprojekti 2.0". Alan päivittelemään sinne tulevien kiertojen pituuksia ja seurailen vähän mihin tämä kierto oikein menee. Toistaiseksi mulla ei ole mitään hajua millon seuraavat puolukkapäivät saattaisivat ehkä iskeä päälle seuraavan kerran. Imetys heittää hormonit yhä vähän miten sattuu. Ovulaatiota on tosi vaikea tulkita, koska välillä kukkii naama ja välillä turpoo maha, mutta menkat ei välttämättä ilmaannukkaan parin viikon sisällä oireista. Olen alkanut jo pikku hiljaa vähentää imetystä niin, että imetän enää pääasiassa aamuisin ja iltaisin. Päivällä enää satunnaisia kertoja ja yölläkin korkeintaan kerran joskus aamuyöstä. Lapsentahtisesti mennään kuitenkin.

Mutta tällaista nyt tällä kertaa. Kesää kovasti odotellaan jo, sillä paljon kaikkea kivaa olisi luvassa. Mahdollisesti kesällä jäbä jää ensimmäistä kertaa yökylään mupalaan(mummin ja papan luo). Saa nähdä miten käy.

Ihanaa kesän odotusta kaikille!

Yksivuotias

Hiphei, meillä on täällä jo yksivuotias taapero. Uskomatonta!

Täällä on tapahtunut taas vaikka ja mitä, mutta en valitettavasti ole ehtinyt pahemmin konettani availemaan. Ollaan nimittäin käyty poitsun kanssa taas ensimmäistä kertaa monessa eri paikassa. Käytiin muun muassa testaamassa Hoplop ja Flamingon Naurusaari, vielä kun poitsu pääsi alle vuoden ikäisenä ilmaiseksi sisään. Jäbä viihtyi ihan todella hyvin ja ei paljoa äidistä välittänyt, kun kävi moikkailemassa kaikkia muita vanhempia ja lapsia siellä :D Lievästi ekstrovertti tapaus tämä meidän lapsi. Noh sentään edes joku meistä, haha.

Muita ensikokemuksia käytiin tekemässä myös hammaslääkärissä tai noh hammashoitajan tarkastuksessa, mutta kuitenkin. Hampaita meiltä löytyy jo kahdeksan (!!) kappaletta ja kuulemma ensimmäinen poskihammaskin tuntuu jo ikenen läpi sormelle. Niin, että ei ihme, jos ollaan välillä vähän kiukuteltu.

Yksivuotissynttäreitäkin ehdittiin jo juhlia viime viikonloppuna. Varsinaista teemaa meillä ei ollut, muuta kuin pallot. Oltiinkin koristeltu koko kämppä täyteen ilmapalloja ja ostettiin jäbällekkin ensimmäinen oma foliopallo (vappua odotellessa).

Vieraita meillä oli vauvasta vaariin, joten piti vähän miettiä tarjoilua sen mukaisesti. Lapsille askarreltiin mieheni kanssa coctailtikuista hedelmäsiili ja kasviksista tehtiin perinteinen juna. Kakkua en sitten jaksanutkaan tehdä vauvaystävälliseksi, koska ajattelin aikuisten kuitenkin pääasiassa syövän kakut ja pullat ja lapsille riitti kasvikset, hedelmät ja suolattomat popparit. Aikuisille oli toki myös suolaisia piiraita tarjolla. 

Juhlien oli tarkoitus olla pienimuotoiset, mutta tais niitä vieraita lopulta olla taas lähemmäs 20. Paikalla oli siis vain jäbän isovanhemmat, enot, täti puolisoineen, 2/4 kummia ja yksi kaveriperhe, jossa kaksi lasta. Kämppä oli taas tupaten täysi ja lahjoja saatiin paljon. Paljon uusia leluja saatiin, mutta onneksi moni toi myös muutakin, kuten kirjoja ja vaatteita. Lopuksi annettiin vielä lapsille kiitokseksi pienet lahjapussukat, missä oli lähinnä vain eväspatukoita ja rusinoita ja pieni dinolelu. Oli ihana nähdä lastenkin viihtyvän.

Tällä viikolla meillä oli myös yksivuotisneuvola. Jäbä oli kasvanut 2,5 kuukaudessa melkein 5 cm! Pituuskäyrä lähtikin oikein mukavasti noususuuntaan. Painokäyrä lähti pieneen laskuun, mutta se nyt oli täysin ymmärrettävää tuon kasvupyrähdyksen jälkeen. Pääasiassa kuitenkin mentiin vielä tasaisesti omalla käyrällä. Rokotuksiakin saatiin taas kaksi kappaletta. Vähän tuli itku, mutta siitä selvittiin nopsasti, kun jäbä pääsi takaisin leikkimään neuvolan leluilla. Reipas jätkä!

Mutta vasta, kun päästiin kehuskelemaan neuvolan tädille, kuinka ollaan pysytty terveinä, niin eikös meiän poitsulle sitten iskenyt yhtäkkiä ihan kamala vatsatauti. Se alkoi samana iltana yli 38 asteen kuumeena. Ajattelin sen liittyvän rokotuksiin, mutta seuraavana aamuna tukevasti syöty aamupala lensikin oksennuksena rattaiden makuupussiin, juuri ennen päikkäreille menoa. Sain jäbän siivottua ja puhtaat vaatteet päälle, kun taas lensi oksennus. Mikään ei enää pysynyt sisällä ja jätkä oli jo ihan superväsynyt. Otin jäbän nakkena viereeni sänkyyn katselemaan Netflixiä ja pian hän jo nukahtikin tyytyväisenä. Päikkärit paransi oloa sen verran, että vesi ja maito alkoivat jo pysyä sisällä. Yritin antaa hänelle myös pienen palan banaania, mutta se tulikin samantien ylös. Äidinmaidolla mennään siis. Seuraavana päivänä jäbä oli jo virkeämpi, kun kuume laski, mutta vuorossa olikin tällä kertaa ripuli. Ugh, voi luoja, anna mun kaikki kestää. Noh ei auta. Pikkuhiljaa kun alkaa ruoka pysymään masussa, niin olen antanut jäbälle riisikakkua mutusteltavaksi ja appelsiinia syötäväksi, että sais edes vähän energiaa. Toivottavasti tauti menee pian ohi. On niin kurjaa katsoa, kun toinen on niin pipi.

Olipas taas jotenkin sekavaa tekstiä. Mä en oikein enää tiedä mistä kirjottaa, kun kaikki on enää vaan tällaista diipadaapaa :D Laittakaa postaustoiveita, jos haluutte lukea jostain vähän järkevämmästä, haha.

Ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Kevät on täällä taas!

P.S. Ainin mieheni osti jäbälle synttärilahjaksi pyöräperäkärryn. On muuten ihan sika kätevä! Poitsukin viihtyin hyvin kyydissä ja ostettiin hälle ihan supersöpö kypäräkin!

P.P.S Edelliseen postaukseen viitaten, nyt mennään kp 44 eli saa nähdä tuleeko menkkoja enää ollenkaan. Tai ehkä tulee mutta millon, niin sitä ei moni tiedä. Oon olevinaan jo monta ovistakin tunnistanu, mut ei.... ei vielä. Ei varmaan kauheesti auta tämä vatsataudin takia tehostettu imetyskään.  Nännitkin olleet kipeenä jo muutaman päivän, mikä nyt on aivan selvä merkki menkoista! Että semmosta.

Kp 1

Onpa jotenkin hassua laskea taas kierronpäiviä, kun siitä on jo melkein parisen vuotta, kun sitä viimeksi edes ajatteli. Eli täällä siis alkoi menkat ekaa kertaa synnytyksen jälkeen.

Tosiaan viikko sitten, kesken shoppailun, tunsin, että nyt valahti jotain housuun. Riensin pikaisesti kauppakeskuksen invavessaan rattaiden kanssa ja huomasin menkkojen alkaneen. Eihän mulla tietenkään ollut mitään siteitä tai muita mukana, joten improvisoin ja laitoin yhden liivinsuojan housuihin :D Toimii! Kannatti näköjään säilyttää sitä yhtä Liberon näytepakkausta hoitolaukussa.

Oon jo pitkään jännäillyt, että koskahan ne ekat menkat tulee ja mimmoset ne on. Olen lukenut paljon kauhutarinoita siitä, että sitä verta tulee sitten niin paljon, ettei mitkään suojat riitä sitä pidättelemään. Niinpä ostinkin heti vuodon alettua kaupan hyllyt tyhjiksi erilaisista siteistä ja tampooneista. Ja kyllähän sitä sitten tulikin aika paljon, mutta kyllä siihen ihan normi suojat riitti, haha.

Synnytyksestä on nyt tosiaan melkein 11 kuukautta. Olen lukenut, että monella on alkanut menkat just näillä tienoilla, joten osasin vähän jo ounastella asiaa. Itseasiassa musta on tuntunut jo pari kuukautta siltä, että kierto olis lähtenyt käyntiin, mutta mitään vuotoa ei vaan ole tullut. Eli siis nää perus menkkafinnit ja mielialamuutokset oli ikäänkuin ihan selkeitä, mutta kierto ei vaan päättynyt vuotoon. Tässä kierrossa oli kuitenkin jotain hämärää ja olin jo satavarma, että nyt on tosi kyseessä. Niinkuin sitten lopulta olikin. Sorry nyt tulee vähän TMI, mutta siis valkovuoto oli ihan erilaista kuin ennen ja sitä tuli paljon. Siis todella PALJON. Ovulaation (tai siis ainakin oletan sen olleen ovis) aikaan vuotoa tuli niin paljon, että luulin ihan tosissani kärsiväni virtsankatkailusta, koska sain olla koko ajan vaihtamassa ph-suojaa. Aloin jo miettimään, että nyt on ihan pakko alottaa lantionpohjanlihasten kuntoutus, kun ei enää pysty muka pidättelemään yhtään :D Kunnes se sitten yhtäkkiä loppui kuin seinään. Ei enää "virtsankarkailua." Sanoin jo miehellekin, että nyt jos toi ei ollut ovis, niin mulla on varmaan joku syöpä tai joku tulehdus. Ja niinhän se sitten noin kaksi viikkoa myöhemmin alkoikin menkat.

Jännittävintä näissä menkoissa oli se, että ne ei tehnyt läheskään yhtä kipeätä kuin ennen raskautta. Vuoto oli tavallista runsaampaa ja kesti pari päivää pidempään, mutta selvisin ilman särkylääkettä ihan pienillä jomotuksilla parina ekana vuotopäivänä.

Vaikka vielä ei olla suunniteltu uutta vauvantekoprojektia, niin mielenkiinnolla jään seurailemaan miten kierto alkaa kehittymään. Tuleeko säännöllisesti vai epäsäännöllisesti? Ja oliko nämä lähes kivuttomat menkat vain harvinaista herkkua vai synnytyksen aiheuttamaa luksusta? :D

Seuraavia menkkoja odotellessa.

Meillä sattuu ja tapahtuu!

Siitä tulee väkisinkin jotenkin huono mutsi-fiilis, kun näkee vauvansa otsassa taas jälleen kerran uuden mustelman, mutta valitettavasti ne kaikki kolhut ovat vain osa elämää ja kehitystä.

Meiän poitsu on luonteeltaan vähän ehkä rohkeampi tapaus, kun joku toinen vauva olisi samassa tilanteessa ehkä hieman harkitsevampi. Niinpä kaikkeen uuteen mennäänkin yleensä pää edellä, ja naamaa koristaa taas uusi mustelma. Kerran jäbä kiipeili sylissäni, samalla kun harjasin koiramme turkkia, ja kun ote lipesi, hän kaatui otsa edellä suoraan kovapiikkiseen harjaan. Huh, onneksi ei sentään silmä mennyt puhki, mutta otsaan tuli pieni verta vuotava reikä.

Yksi päivä tapahtui yksi pahimmista peloistani, kun poika päätti kivuta alas syöttötuolista ja tipahti päälleen alas lattialle. Päähän tuli maton kuvio, mutta poikaa ei tuntunut juuri pahemmin haittaavan. Yöllä tosin taisi päätä vähän särkeä, kun herättiin itkien, mutta seuraavana päivänä, se oli jo mennyttä aikaa se.

Parisen viikkoa sitten olin jo ihan sata varma, että nyt tuli sairaalareissu, kun poitsu kurkotteli ilmapallon naruun seinää vasten seistessään ja ote taas kerran lipesi ja mentiin suoraan pää edellä tv-tason reunaa. Otsaan tuli verta vuotava viilto ja tein nopean analyysin tikkien tarpeesta. Onneksi haava ei kuitenkaan ollut syvä ja pärjättiin laastarilla.

Mustelmia tulee mustelmien perään ja koen välillä epäonnistuneeni vanhempana. Enkö mä osaa yhtään suojella tuota meidän lasta! Tosiasiassa tekevälle sattuu ja virheistä oppii. Ja onneksi mustelmat ja haavatkin paranee nopeasti :D

Ties mitä vielä on luvassa, nimittäin mun vauva oppi just kävelemään! Apua!

Vertaistukea kaivataan! :D

Rattaat / Matkarattaat

Nyt, kun ollaan päästy kokemaan jo jokainen vuodenaika meidän vaunuillamme, niin halusin kertoa hieman kokemuksiani.

Me ostettiin siis Britaxen Smile II-yhdistelmävaunut. Päätökseemme vaikutti pääasiassa budjetti, esteettisyys ja läheisten suositukset. Me saatiin nämä yhdistelmävaunut erittäin edullisesti suhteiden avulla ja isovanhempien sponsseilla. Taidettiin maksaa näistä loppujen lopuksi vaan joku 150€ omasta pussista, ja siis ihan uutena ostettiin. Pakkaus sisälsi vaunukopan, ratasosan, rungon ja sadesuojan vaunukopalle.

Yksi parhaimmista ominaisuuksista näissä on ollut ehdottomasti se, että näihin saa turvakaukalon suoraan kiinni. Meillä on käytössä Britax Römer Baby-Safe Plus SHR II-turvakaukalo, joten ei tarvita edes mitään adapteria tuohon vaunurunkoon.

Mä myönnän, että jonkun verran ostovalintaan vaikutti juurikin vaunujen ulkonäkö. Halusin ehdottomasti jonkun muun väriset kuin mustat tai harmaat vaunut ja Britaxella on yllättävän kiva valikoima erilaisia värejä. Ihastuin tähän oliivin vihreään sävyyn heti ja mies oli myös heti juurikin tämän värin kannalla. Mies kutsuukin niitä leikkisästi "taisteluvaunuiksi" :D

Yksi asia, mitä moni läheinen näistä totesi ensimmäisenä, oli se, että nämä on ihan älyttömän ketterät ja kevyet työntää. Mulle on tosi tärkeetä, että saan työnnettyä vaunuja yhdellä kädellä, koska joudun käyttämään koiraa ulkona päivittäin, useammin kuin kerran, ja joudun ahtautumaan koiran ja vaunujen kanssa pikkiriikkiseen hissiin.

Yksi tärkeä seikka oli myös se, että vaunurunko mahtuu meidän pikkufarkkuun takatilaan isohkon koiranhäkin viereen. Eikä tarvi ottaa edes renkaita irti tms. Valitettavasti muuta meiän takakonttiin ei sitten mahdukkaan :D Vaunurunko menee myös tosi helposti kasaan, mikä on ollut tosi tärkeä ominaisuus kauppareissuilla.

Kaveri muuten kerran totesi, että onpa kätevä tuo pikku etutasku tuossa vaunukopassa, kun sinne saa just avaimet ja kännykän jemmaan. Hänellä on siis Emmaljungat ja ilmeisesti niissä ei tämmöistä taskua ole. Voin olla väärässäkin, mutta se tasku oli kyllä ihan paras kesällä, kun ei tarvinnut koiraa ulos viedessä muuta kuin avaimet, niin ei tarvinnut mitään erillistä laukkua ottaa mukaan.

Ja jos en vielä tarpeeksi kehunut näitä vaunuja, niin pakko vielä hehkuttaa, että nämä vaunut todella kulkee syvemmässäkin lumihangessa. Toki vähän enemmän habaa se lumihangessa kulkeminen vaatii, mutta renkaat ainakin pyörii. Juttelin just kaverin kanssa aiheesta ja hän kertoi joutuvansa ostamaan Emmaljungan vaunuihinsa talvirenkaat, koska tavalliset renkaat menivät liiasta lumesta jumiin.

Yhden huonon puolen mä kuitenkin sanon, niin tuossa vaunukopassa oleva "kansi" on pelkällä tarralla kiinni kuomun sivuissa ja kun vauva innostuu enemmänkin potkimaan, niin se kansi nousee ja tarrat löystyy ja alkaa repsottamaan. Eli jos jotain kehitettävää pitäis sanoa, niin seuraavassa mallissa nuo sivut olis kiinni vaikka jollain neppareilla, niin ne ei alkais repsottamaan ajan kuluessa.

Suosittelen ehdottomasti näitä vaunuja kaikille. Edulliset, kätevät, monipuoliset, kivan näköset ja iso tavaratila on plussaa.

Mutta sitten oli tarkoitus kirjoittaa vielä vähän meiän matkarattaista.

Matkarattaita me mietittiin ihan tosi tosi pitkään ja vasta pari viikkoa ennen meiän Kanarian reissua ostettiin nämä Baby Joggerin City Tour-matkarattaat värissä sininen.

Kattelin varmaan sata erilaista esittelyvideota erilaisista matkarattaista ja käytiin testailemassa liikkeissä eri rattaita, mutta en vaan millään meinannu päästä päätökseen. Meinattiin ensin ostaa Verkkokauppa.comista Milla & Månsin matkarattaat, koska ne oli edulliset ja ihan kivan näköset ja meni pieneen läjään, mutta ne oli just sillä hetkellä loppu, niin piti keksiä jotkut muut. Noh muistin tämän blogin kautta erään lukijan(tiedät kyllä kuka ♥) vinkanneen meille näistä City Toureista ja ihastuin lopulta niihin ihan täysin.

Meiän vaatimuksina oli pieni koko ja helppo kasattavuus, mutta ei kuitenkaan sellaisia ns. sateenvarjorattaita, koska haluttiin kuitenkin suht pitkä käyttöikä. Näihin City Toureihin mahtuu ilmeisesti vähän isompikin lapsi, ainakin jalkatilan ja selkänojan pituuden perusteella.

Haluttiin myös, ettei renkaat olis kuitenkaan ihan maailman pienimmästä päästä, vaan pääsis vähän vaativammassakin maastossa, että voidaan jatkossa käyttää näitä myös mökillä. Matkalla testattiin näitä mm. rantahiekalla ja kyllä ne siinä märässä rantahiekassa kulki ihan hyvin. Toki vähän vaati taas habaa se työntäminen, mutta renkaat kuitenkin pyöri ihan hyvin. Ainoa huono puoli näissä renkaissa on se, että pehmeä kumipinnoite imee aika hyvin pikkukiviä itseensä ja ne jää välillä inhottavasti kiinni.

Näiden vaunujen paras puoli on ehdottomasti tuo portaattomasti alas laskeutuva selkänoja, missä meiänkin jäbä veti monen monet päikkärit. Myös uv-suojan omaava kuomu suojasi tosi hyvin auringolta, niin ei pikku jäbän silmiä häikäissyt kyydissä.

Yks mikä vähän harmitti, oli se, että näissä ei ole sellaista turvakaarta mukana. Sellaisen kyllä voi ostaa lisäosana, mutta jotenkin toivoisin sellaisen olevan ihan vakiovarusteena. Tosin ihan hyvin pärjättiin ilmankin, pelkillä turvavöillä, joten ehkä sitä ei sitten tarvitse ollenkaan.

Nämäkin vaunut ovat ihan äärettömän ketterät ja kevyet. Kokeilin vähän työnnellä kaverini Britax B-Motion-matkarattaita ja ne tuntui jotenkin ihan todella raskailta ja tönköltä kääntää. Niissä oli siis vain yksi eturenkas, mikä sai ne tuntumaan jotenkin tosi kankealta. Toki isot renkaat kulkivat kyllä rannalla paljon paremmin, kuin meidän pikkurenkaat, mutta onneksi harvemmin tulee ihan rantahiekassa käveltyä vaunujen kanssa :D

Plussaa näissä City Toureissa on ehdottomasti tuo mukana tuleva kuljetusreppu, mihin vaunut saa kätevästi pakattua ja pysyy siinä suojassa myös varastossa ollessaan.

Nämäkin vaunut on kyllä ihan hintansa veroiset ja uskon näiden kestävän vielä monen monet matkat.



Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut näistä tai jostain muista vaunumerkeistä ja malleista?

Vauvan kanssa matkassa

Mä oon yrittänyt jo varmaan sata kertaa aloittaa(tai kirjoittaa loppuun) tätä reissupostausta, mutta aina kun kaivan koneen esiin, niin hälyttimestä kuuluu heräämisen merkkejä.

Meillä on taas tapahtunut jänniä. Ensinnäkin pakko hehkuttaa, että vihdoin ja viimein se ensimmäinen ylähammas puhkesi läpi ikenestä! Woohoo! Johan sitä oltiinkin jo odoteltukkin. On muuten aika massiivinen lego tuo ylähammas, huhhuh.

No mutta isompi asia meiän arjessa on nyt se, että äitini muutti meille evakkoon asumaan pariksi kuukaudeksi putkiremonttia pakoon. Sen seurauksena äitini on muuttanut poikamme huoneeseen asumaan ja poitsu muutti ikään kuin takaisin meidän huoneeseen nukkumaan. Jäbä on siis nukkunut jo vähän alle kuusikuisesta asti omassa huoneessa ja ollaankin nukuttu ihan tosi hyvin, mitä nyt välillä ovat joko hampaat tai jokin muu kehitysvaihe vaivannut yöunia. Pääasiassa kuitenkin yöt ovat sujuneet tähän asti hyvin, mutta nyt, kun jäbä muutti takaisin meidän makkariin, niin yöt ovat olleet enemmän tai vähemmän katkonaisia. Olen alkanut jo hieman stressaamaan nukkumaan menemistä, sillä pelkään herättäväni vauvan ihan vaan kääntymällä sängyssä. Oikeasti jäbä on kyllä niin sikeäuninen, että ei pelkkään peiton kahinaan niin vain herää, mutta jos kuu ja tähdet sattuu juuri sillä hetkellä olemaan oikeassa asennossa, niin voi se herätä pelkkään huokaisuunkin. (Tai ehkä hän olisi herännyt siinä kohtaa joka tapauksessa ilman huokaustakin). Niinpä nyt sitten opetellaan taas nukkumaan koko perhe yhdessä. Onneksi koira sentään tykkää nukkua äitini jaloissa, niin ei sentään koiran liikuskeluun tarvi herätä.

Mutta niin, halusin siis kertoa hieman kokemuksistamme vauvan ensimmäisestä ulkomaan matkasta. Tai no jos tarkkoja ollaan niin toisesta, koska käytiin jo kesällä Tallinnassa, mutta nyt matkustettiin ensimmäistä kertaa lentäen. Matkamme kohteena oli tällä kertaa Kanarian saaret ja tarkemmin Fuerteventura.

Meidän lento lähti tosi aikaisin aamulla ja jouduttiinkin heräämään jo viiden aikaan aamuyöstä.  Onneksi jäbä herää normaalistikkin noihin aikoihin syömään tissiä, niin ei tarvinnut kesken unien herättää. Lentokentällä kiedoin poitsun kantoliinaan, mikä osoittautui erittäin hyväksi ideaksi, sillä jäbä nukahti siihen lähes heti turvatarkastuksen jälkeen ja ehti ottaa pienet nokoset, ennen koneeseen nousua. Koneessa nousuun lähdössä vauvan kuitenkin pitää istua sylissä turvavöissä, niin ei voinut liinassa olla, mutta onneksi nousu meni hyvin. Lento kesti reilu kuusi tuntia ja tuona aikana ehdittiin mm. syödä, nukkua ja vaihtaa yksi kakkavaippakin. Jäbä onneksi sattui nukahtamaan juuri ruokailun aikaan, niin sain itsekkin hyvin syötyä. Laskeutuminen aiheutti pikkuisen levottomuutta, mutta onneksi pian oltiin jo perillä.

Perillä kohteessa oli vielä noin tunnin bussimatka hotellille, jonka aikana vauva taas onneksi nukahti. Meiän majapaikaksi valikoitui tällä kertaa Hotel Princess Jandia. Hotellialue oli ihana. Siellä oli vaikka ja mitä kaikenlaisille matkalaisille. Pääasiassa siellä kyllä asusteli kaiketi saksalaisia eläkeläisiä, mutta kyllä siellä oli lapsiperheitäkin ja jokunen nuorisoporukkakin. Meillä oli käytössä all-inclusive eli ei tarvinnut miettiä ruokailuja sen enempää, kuin vaan marssia oikeeseen paikkaan silloin, kun nälkä iskee :D Siellä myös kohdeltiin tosi hyvin lapsiperheitä. Ruokapaikoissa oli tarvittava määrä syöttötuoleja ja tarjoilijat tykkäsivät aina viihdyttää perheen pienimpiä.

Me oltiin pakattu mukaan kaikki vaipat ja soseet viikon ajaksi, mutta kyllä sieltä olisi saanut niitä myös kaupastakin. Vikoina päivän maisteltiinkin itseasiassa paikallista vauvansosetta ja ihan hyvin tuntui kelpaavan. Ainoa vaan, että paikalliset soseet +8kk ikäiselle, olivat melkoisen sileitä koostumukseltaan. Meiän jäbähän syö siis jo ihan hienosti karkeitakin ruokia, niin ei olisi ihan niin sileätä tarvinnut olla, mutta toki jotkut saattaa vielä syödä ihan sileitäkin soseita.

Hotellialue oli tosiaan niin valtava, ettei edes kovin montaa kertaa tarvinnut poistua sieltä ollenkaan. Tarkoitus oli käydä eläintarhassa, mutta jotenkin se sitten vain unohtui, kun oltiin päästy "alkushokista" jonkinlaiseen päivärytmiin. No mitä me sitten tehtiin siellä? Noh syötiin, uitiin, syötiin, käytiin rannalla, syötiin, ja vielä vähän syötiin :D No ei vaan, käytiin me yhtenä päivänä läheisessä "keskustassa", jonne oli noin reilu pari kilsaa matkaa ja yhtenä päivänä käytiin kipuamassa mieheni kanssa semmoisen pienen "vuoren" päälle. Tai ainakin puolimatkaa. Päälle asti ei uskallettu kivuta, koska meillä oli poitsu mukana selkärepussa.

Varustuksena vauvalle meillä oli siis mukana Manduca kantoliina, Stokken 3 in 1 kantoreppu, sekä Baby Jogger City tour matkarattaat. Kantoliinaa tuli käytettyä oikeastaan vaan lentokentillä, mutta kantoreppu ja matkarattaat oli käytössä päivittäin. Hotellin alueella liikuttiin pääasiassa matkarattailla, mikä oli ihan tosi kätevää, sillä jätkä yleensä nukahti niihin, jos sattui olemaan päikkäriaika. Kantoreppu oli käytössä aina, kun lähdettiin rannalle seikkailemaan. Meidän hotelli onneksi sattui sijaitsemaan ihan rannan läheisyydessä. Meressä ei uskallettu uida, mutta rannalla oli muuten hirmu kiva köllötellä ja ihailla aaltoja. Poitsukin tykkäsi upottaa varpaitaan rantahiekkaan.

Lämpötila Fuerteventuralla joulukuussa oli sen vähän päälle +20 astetta. Aurinkoisina päivinä oli vähän lämpimämpää. Semmonen juuri sopiva lämpötila tuommoselle pienelle vauvalle, niin ei tarvi ihan hirveästi aurinkorasvalla läträtä, mutta tarkenee kuitenkin shortseilla ja t-paidalla. Ja uima-altaassakin tarkeni uida, mikä olikin yksi jäbän lempparipuuhista.

Matka meni siis kaikin puolin tosi hyvin, vaikka ennakkoon jännitinkin kovasti. Mitään erikoisempaa ongelmatilannetta ei tapahtunut ja ei oltu edes yli- tai alipakattu matkatavaroita mukaan. Rahaakaan ei kulunut oikeastaan mihinkään, kun ei tarvinnut ostaa ruokaa. Tuliaisiakin ostin vain pojalle. En nykyään raaski ostaa itelleni mitään, vaan haluan ostella meiän vauvalle kaikkea kivaa, haha.

Paluumatka sujui myös hyvin, Jäbä nukkui taas päikkärit lentokoneessa juuri ruokailun aikaan, mikä sopi meikäläiselle paremmin, kuin hyvin. Kaikki sujui niin hienosti, että matkakuume heräsi ja alettiin jo haaveilemaan uudesta ulkomaanreissusta :D Noh se saa tosin odottaa, kun ei näillä hoitovapaan tuloilla kovin kauas lähdetä. Toivottavasti päästään vielä johonkin ennen kuin jäbä täyttää sen kaksi vuotta.

Mutta tämmönen reissu tällä kertaa.

Kirjotin tätä tekstiä varmaan seitsemässä eri osassa, koska kirjoittaminen keskeytyi aina jäbän heräiltyä päikkäreiltä, joten pahoittelut, jos teksti on kauhean sekavaa. Vastailen siis mielelläni kaikkiin kysymyksiinne, mitä heräsi vauvan kanssa matkustamisesta. Ja tietty muutenkin.

Palaillaan taas!

P.S. Ainiin, jäbälle ehti tulla jo neljäs alahammaskin tässä pari päivää sitten :D

P.P.S Täytin sitten viimein 30 :(

P.P.P.S Poitsulle iski viimeyönä kauhea flunssa, joten huonot yöt jatkuu jälleen.

Uuden vuoden kuulumiset

Hiio hoi, pitkästä aikaa. Tännehän on eksynyt pari uutta lukijaakin. Olen ihan otettu. Pahoittelen taas näin alkuun, kun en ole ehtinyt edes konettani avaamaan ties miten pitkään aikaan, sillä äidin oma aika tuntuu olevan kortilla ihan koko ajan. No mutta yritetään nyt ottaa vähän kiinni pienten kuulumisten merkeissä.

Meillä menee tällä hetkellä ihan tosi hyvin. Pientä ysikuisen kiukuttelua meinas vähän olla, mutta se meni viikossa-parissa ohi. Se meinasi siis huonosti nukuttuja öitä ja muutenkin vähän sellaista yleiskiukuttelua. Ei mitään kovin erikoista kuitenkaan.

Kahdeksankuukautisneuvolassa huomattiin pientä kasvun hidastumista, minkä takia meillä oli sitten tänään aika painokontrolliin lääkärikäynnin ohella. Kasvu on onneksi lähtenyt taas tasaantumaan, mutta sitä seuraillaan vielä. Tässä vielä jätkän strategiset mitat tällä hetkellä:

Ikä: 9 kk 16 pv

Paino: 8550g

Pituus: 71,5 cm

Kasvukäyrä menee hieman alle keskikäyrän, mutta suunta on onneksi taas ylöspäin. Lääkärikäynnillä oli myös kaikki tuttuun tapaan hyvässä kunnossa.

Jätkä on kehittynyt ihan hirmuista vauhtia ja tuntuu kuin meillä asuisi jo pieni taapero. Seisomaan noustiin jo kahdeksan kuukauden ikäisenä ja nyt mennään jo kovaa vauhtia tukea pitkin kävellen. Joululahjaksi saatu taaperokärry onkin ollut jo kovassa käytössä, kun jätkä huristelee sen kanssa pitkin kotimme pitkiä käytäviä. 

Joulu ja uusi vuosi meni myös tosi mukavasti pienestä köhästä huolimatta. Aattoa vietettiin mummin ja papan luona, joulupäivä vietettiin mummolassa ja ukkilassa ja Tapaninpäivä vietettiin isomummolassa. Paljon nähtiin taas sukulaisia ja lahjojakin saatiin isot kasat. Vielä ei lahjat kauheasti kiinnostanut, mutta lahjanauhat oli ihan jäbän lempparijuttu :D Uutta vuotta vietettiin tällä kertaa ihan vain kotona, koska olin itse sillon niin kauheassa räkätaudissa, etten jaksanut lähteä mihinkään muita tartuttamaan. Vaikkakin tuntu, että tuohon aikaan oli vähintään kaikki vähän jossain pienessä flunssassa. Poitsu ihasteli raketteja keittiön ikkunasta, mutta ei kuitenkaan jaksanut valvoa puoleen yöhön asti vain sammui normaaliin aikaan yöunille. Tuo meiän jätkä nukkuu kyllä niin super sikeesti, ettei edes keskiyön pahin pauke häntä herättänyt.

Hampaita tehdään taas kovaa vauhtia. Kolmas alahammas ilmestyi siinä noin seitsemän kuukauden iässä ja ylähampaita tehdään edelleen. Yhdessä vaiheessa yläikenet oli jo niin turvonneet ja kipeät, että olin jo satavarma niiden puhkeavan jo ennen vuoden vaihdetta, mutta ei vielä sittenkään. Toinen ylähammas jo kovasti kuultaa ikenen läpi, mutta millon lie puhkeaa, sitä ei moni tiedä. Kuolaa ainakin puskee taas niin hirveästi, että kaulaliinat on jatkuvasti ihan läpimärkinä ja tuttia tykätään repiä ikenillä ja kaikki muukin on pakko tunkea heti suuhun.

Uusia tavujakin tavaillaan kovasti. "Mämmä mämmä" ja "tutta tutta" on nyt viimeisimpiä hokemia. "Tutti" taitaakin olla meidän lapsen ensimmäinen sana, sillä heti kun tutin ottaa suusta pois, niin kädet hapuilevat heti tuttia takaisin ja suusta kuuluu sanat "tutta tutta".

Jätkälle on kehittynyt myös ihan mieletön huumorintaju :D Joka päivä saadaan mieheni kanssa naureskella lapsemme kujeiluille. Yksikin päivä mieheni leikki poitsun kanssa "piilosta" eli hän juoksi kulman taakse piiloon, jätkä konttasi perässä ja kun isi löytyi, niin jätkä lähti hirmuista vauhtia karkuun samaan aikaan naureskellen. Lelujakin tykätään nyt ojennella kaikille ja samalla harjoitellaan sanomaan "kiitos" ja "ole hyvä". Niistä se ei toki vielä mitään ymmärrä, mutta antaminen ja vastaan ottaminen on jo pojan mielestä hirmu hauskaa.

Edelleen tuntuu toimivan tokaisu "joka viikko opitaan jotain uutta", kun jäbä kehittyy niin hurjaa vauhtia. Kauankohan menee, että jäbä lähtee yhtäkkiä kävelemään. Iiik apua, jännittää ajatuskin.

Ou nou, nyt kuuluu pientä örinää hälyttimestä. On siis aika hakea lapsi parvekkeelta nukkumasta (btw, nukkuu muuten ihan törkeen hyvin ulkona, suosittelen kaikille). Palataan taas pikimiten ainakin reissupostauksen kera ja haluan ainakin kertoa vähän omia kokemuksiani meiän vaunuista.

Palaillaan!

P.S. Kauhee, kun tuntuu, etten osaa enää kirjottaa :D:D:D