31. elokuuta 2017

12. raskausviikon oireet

Jos joku erehtyy luulemaan, että nuo ei niin ihanat raskausoireet alkais pikkuhiljaa helpottamaan tuossa ns. ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella, niin olet väärässä! Kaikki oppaat tuntuu sanovan vain samaa virttä, että pahoinvointi alkaa helpottamaan jo rv 10 jälkeen, mutta ei, mulla se on nyt vain pahentunut.

Ajattelin vähän rustailla ylös oireita, joita 12. raskausviikko toi mukanaan.
♦ Tiistaina (eli 11+0) huomasin, että pahoinvointi on voimistunut ja huimaus lisääntynyt. Olo on nyt jatkuvasti kertakaikkisen tukala.
♦ Aineenvaihdunta on taas hidastunut eli turvotus is back, mikä tietysti aiheuttaa myös närästystä ja entistä tukalampaa oloa. Mieskin on masua hipelöidessään todennut, että "hitsi, sä olet ihan pinkeenä" :D
♦ Aah ihanat hormonit ne taas kukkii naamalla. En ole syönyt herkkuja ainakaan viikkoon, joten herkkunäpyistä ei ainakaan ole kyse. Lisäksi minifinnejä on ilmaantunut taas suuri röykkiö rintakehään, selkään ja olkapäihinkin.
♦ Jatkuva pissahätä on taas täällä. Olen saanut nyt taas pitkästä aikaa heräillä öisinkin vessaan.
♦ Väsymys on jotain aivan kamalaa. Oon nyt joutunut nukkumaan varmaan joka päivä pienet päikkärit ja silti väsyttää. Meinasin eilen nukahtaa töissäkin työpöydälleni, koska ei vaan jaksa.
♦ Tänään (11+2) on taas tuntunut enemmän vihlaisuja kohdun seutuvilla, joten kai siellä vielä joku kasvaa.

Anteeksi jos kuulostan siltä, että vaan valitan. Olen tietysti äärimmäisen onnellinen siitä, että saan yhä olla raskaana, mutta kaikella on tietysti hintansa. Ja vaikka kuinka paljon lukisi raskausoireista ja muista etukäteen, niin eihän sitä tosissaan voi tietää ennen kuin sen itse kokee. Mä tiedän, että mä olen itse aina ihan kuin pikku lapsi kun olen kipeä. Olen siis todella avuton tapaus :D Onneksi mulla on maailman ihanin mies, joka on pitänyt musta huolta ja tekee mulle aina välipalaa ja eväitä töihin, kun vain pyydän. Oon seuraillut Teen Mom-tv-sarjoja jo pidempäänkin ja mä en osaa edes kuvitella, miten ne on jaksanu, kun ne nuoret miehet on aina enemmän tai vähemmän lusmuja. Okei, ehkä nuorena on vielä virtaa enemmän, mutta kuitenkin. Raskaus on ihan selkeästi kahden ihmisen homma. Rispektit kaikille yh-äideille!

Toivottavasti en nyt vaan loukannut ketään. Oon vaan niin avuton ja sekaisin päästäni tän kaiken keskellä. Kaikki on mulle vaan niin uutta.

Mua on alkanut nyt stressaamaan tuleva viikonloppu ja ne rapujuhlat. Miten mä kestän? Pitää varmaan paljastaa vaan heti kaikille, että voin olla taas vapaasti avuton oma itteni :D Okei sori, mä oon ihan kauhee.

Enää 8 päivää ultraan, huiii!

P.S. Laitoin tänään taas farkut, mikä oli näköjään virhe. Oli pakko avata nappi ja laittaa siihen ponnari. Voi jehna tätä turvotusta ja nyt on vasta aamu.

29. elokuuta 2017

Näin sen pitikin mennä

Eilen oli niin uskomaton päivä, etten vieläkään malta uskoa sitä todeksi.

Ensinnäkin meiän piti pitää vain pieni Game of Thrones 7. kauden päätösjakson kisakatsomo, mutta jotenkin sinne sitten yhtäkkiä tulikin melkein kaikki meiän kaveriporukan äijät :D Tiinakin kävi sitten piipahtamassa siinä tyttärensä kanssa ja me hetken pohdinnan jälkeen päätettiin mieheni kanssa kertoa heille meiän vauvauutisista. Se keskustelu meni kutakuinkin näin:

-"Meil ois yks asia..."
-"Teille tulee vauva?"
-"JOO!" *ojentaa varhaisultran kuvan*
-"Millon?"
-"Maaliskuussa"
-"Niin meillekkin!"
-"OIKEESTI!?!?! IHANAA!!!"

Ja sit me halattiin ja pitkään :D Siis mä en voi uskoa tätä! Oon kertonut Tiinasta ja meiän yhteisestä vauvakuumeesta tännekkin monta kertaa ja nyt, kuin kohtalon sanelemana, me ollaan molemmat raskaana! Ihan niinkun me joskus vuosia sitten suunniteltiin, haha. Mun sydän hakkaa nytkin varmaan kahta sataa, kun mä edes ajattelen koko asiaa. Voitte varmaan uskoa, että viime yönä ei tullut kauheesti nukuttua, kun ajatukset vaan pyöri päässä vuoristorataa. Voih mä niin toivon, että nyt kaikki menee hyvin ja tää todellakin on nyt se The vauva, joka me saadaan syliin asti. Huhhuh. Ihan uskomatonta.

Noh näistä vauvauutisista rohkaistuneena, kun kaikki äijätkin jo sai tietää, niin laitoin sitten sen minun askartelemani Game of Thrones aiheisen "baby is coming" kuvan meiän yhteiseen whatsapp ryhmään ja siellä oli kaikki naiset ihan itkuhymiöinä ja sydämiä tuli satapäin ♥♥♥

Vitsi mä olin kyl ton kertomisen jälkeen ihan hiestä märkänä, kun jännitin niin kovasti, että sydän hakkas kahtasataa. Mitenhän sitä uskaltaa viikonloppuna rapujuhlissa kertoa miehen perheelle. Sitä odotellessa. Huiii. Mä jo niin odotan sitä, et mun käly saa tietää, koska se ehti jo vähän udella meiän tilannetta ja, koska hän on mulle vaan niin rakas. Ja millonhan sitä kertois omille likkakavereille...

1 down, 3 to go.

P.S. Kui tämä pahaolo voi olla nyt entistäkin pahempi x_x eikös sen pitäisi jo hellittää pikku hiljaa?

P.P.S. Tänään poksahti 11+0 ♥

26. elokuuta 2017

Se ensimmäinen

Ehdinkin mennä jo toteamaan, että olo on ollut jo paljon parempi ja pahoinvointi on lähes kokonaan kadonnut. Noh tänään, rv 10+4, tuli sitten se kuuluisa ensimmäinen raskaudesta johtuva oksu :D Oma syy tietysti, koska nukuin viikonlopun kunniaksi myöhään ja menin vieläpä suihkuunkin ennen aamupalaa, niin eikös se heikotuskohtaus päässyt yllättämään ja kaamea tyhjän vatsan kakominen alkoi. Ugh, se oli hirveää ja siitä oppineena taidankin vain jatkaa tasaisesti välipalojen syömistä jatkossakin.

Huhhuh.

Luin jostain, että tässä vaiheessa kroppa tarttis jo 300kcal enemmän energiaa pikkuisen kasvun edistämiseksi. Huomasin tänään, että nesteturvotuksen helpotettua, paino ei olekkaan noussut vielä yhtään sen 0,2kg enempää. Preglifessä oli muistaakseni kerrottu, että tässä vaiheessa painoa on voinut tulla jo 2kg lisää. Toki yksilöllisiä aina nuo painoasiat, mutta hieman ehdin jo huolestua, että pitäiskö sittenkin syödä vähän taas enemmän, ettei sitten varmastikkaan pääse heikotuskohtaus yllättämään.

Taidankin tästä mennä laittamaan itselleni hieman kanakeittoa :)

25. elokuuta 2017

Kertominen

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän ja nt-ultrakin alkaa pikku hiljaa lähentyä, niin oon alkanut miettimään raskaudesta kertomista. Tämä on nyt siitä harvinainen tilanne, että kukaan meidän läheinen ei toistaiseksi tiedä meidän raskaudesta. Toisin kuin edellisistä raskauksista olen kertonut parille hyvälle ystävälleni, poikkeuksena viime raskaus, josta myöskään ei ehditty kertoa vielä kenellekkään.

Mulla on toistaiseksi niin hyvä olo tästä raskaudesta, että voisin kertoa vaikka koko maailmalle, mutta pelkään edelleen sitä, että mulla on vaan kerta kaikkiaan niin paska tuuri, että tää menee vielä kuitenkin jostain syystä mönkään koko homma. Jos ei mene itsestään kesken, niin sitten me joudutaan tekemään raskas päätös jonkun kromosomipoikkeaman takia tjms. Pelkään sitä niin paljon, enkä tiedä yhtään miten enää selviän uudesta menetyksestä.

No mutta joka tapauksessa. Pian alkaa olla sellainen hetki, että me uskalletaan paljastaa raskaus meidän kaikkein lähimmille ystäville ja perheille. Perheille kertominen jännittää suunnattomasti, koska ei olla kerrottu meiän keskenmenoista heille ollenkaan, paitsi kälylleni, jolle avauduin juhannuksena. Mietin heidän reaktioitaan, vaikka tiedän, että lapsenlasta ollaan jo kovasti odotettukkin. Pillahdanko itkuun tai pillahtavatko he itkuun :D Saammeko paljon haleja vai suu auki tuijottavia katseita. Miten tilanteet siitä eteenpäin muuttuu, kun he tietävät. Alkaako hössötys kaiken maailman hankinnoista ja työ- ja raha-asioista ja muista. Alkaako siitä jatkuva vahtaaminen ja huolenpito vai onko tätä raskautta kenties jo spekuloitu etukäteen. Kaikki tämä jännittää.

Tilaisuuksia kertomiselle olisi jo ensi viikolla. Lupasin tavata Tiinaa taas pitkästä aikaa, koska ei olla ehditty vaihtaa kuulumisia laittoman pitkään aikaan. Haluan ja aionkin kertoa Tiinalle, mutta pelkään, että miten hän suhtautuu. Iskeekö hänelle kateus tai katkeruus, kun en kertonut aiemmin. Vai ottaako hän uutisen iloisin mielin vastaan. Tiedän, että hän toivoo meille omaa vauvaa, mutta hänen oma vauvan kaipuunsa on myös niin valtava, että tiedän miltä se pieni katkeruus tuntuu, kun toinen on saamassa sen mitä itsekkin haluaisi.

Toinen tilaisuus kertoa on mieheni perheelle rapujuhlissa, kun kaikki ovat paikalla. Olen haaveillut siitä, että päästään kertomaan ilouutiset, kun ihan koko mieheni perhe täteineen, mummoineen ja pappoineen on mukana, mutta ajoitus on nyt hieman pielessä. Haluaisin nimittäin kertoa vasta ultran jälkeen, että meillä olisi se hieno kuva, jota esitellä, mutta nämä rapujuhlat ajoittuisivat jo ensi viikon viikonlopulle ja silloin on vielä liian aikaista. Toivottavasti juhlat saataisiin siirrettyä viikolla, niin kaikki olisi täydellistä ♥

Kolmas tilaisuus kertoa olisikin sitten omalle perheelleni, eli äidilleni ja veljelleni. Syyskuussa rakas kummityttöni eli siis veljentyttöni täyttää jo kaksi vuotta ja meillä olisi täydellinen tilaisuus kertoa tytön tulevasta ensimmäisestä serkusta perheelleni. Ajoitus olisi täydellinen ja en malta odottaa, että näen äitini ilmeen, kun hän saa tietää :D kuulen jo päässäni sanat "ihan totta?".
Askartelin kavereille jo tällaisen kuvan :D
Tulipas pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi lukeakkin :) Miten te olette kertoneet ilouutiset ja miten pitkällä raskaus oli ollut? Miten läheisten ja ystävien suhtautuminen muuttui?

Ihanaa perjantaita kaikille! Syksyn tuntua on jo ilmassa.

24. elokuuta 2017

Etenee

Asiat alkaa pikku hiljaa taas edetä täälläkin :)

Tiistaina kävin luovuttamassa hieman verta, mutta pissanäyte jäi antamatta, kun en sitten pystynytkään pidättelemään neljää tuntia lounaan jälkeen vaan luovutin parin tunnin pidättelyn jälkeen, haha. Sain kuitenkin labrasta kupposen matkaan ja kävin sitten eilen viemässä vielä tuon pissanäytteenkin takaisin labraan. Tuloksia odotellessa.

Eilen saapui myös postissa tuo kauan odotettu ultra-aika ja arvatkaa mitä. Ensimmäinen ultra-aika olis ollut jo ens viikon tiistaina! Aika lyhyellä varoitusajalla, ettenkö sanois. Ja tietysti vielä niin keskellä työpäivää, kuin vaan pystyy. Noh satuin sitten olemaan kotona saikuttamassa flunssaani, joten päätin soittaa tuonne klinikalle ja siirtää aikaa vähän myöhemmälle. Nimittäin varhaisultran mukaan sillon olisi vasta rv 11+0, joten mielestäni se on vähän turhan aikaista. Sain sitten siirrettyä ajan noin parin viikon päähän perjantaille eli silloin olisi rv 12+3. Kauhee kuin alko ihan jännittämään, että kohta me taas nähdään meidän pikkuinen, mutta onkohan kaikki sitten kuitenkaan kunnossa? Voi olla, että pitää taas pari kertaa ennen tuota käyntiä kaivaa doppleri esiin :D

En tiedä johtuuko se tästä flunssasta vai siitä, että pikkuisesta alkiosta kasvoi viimein sikiö, mutta pahoinvointi on lähes kokonaan kadonnut. Okei, jos ei mitään tule syötyä moneen tuntiin, ni kyllä se etova olo sieltä aina lopulta tulee, mutta nyt ei ole tarvinnut enää ihan joka toinen tunti syödä välipaloja, mikä on vaan mukavaa. Turvotuskin on kaikonnut eli ei enää ylimääräistä nestettä kropassa. Sen sijaan pikkuinen ala-masu on alkanut tulla jo esiin ja ei kai ihmekkään, kun eikös se kohtu alakkin jo olla pikkuhiljaa greipin kokoinen.

Googlaan aina täysien viikkojen vaihtuessa kunkin viikon ja selaan kaikki mahdolliset sivut vau.fistä liberoon ja pampersiin läpi :D Musta on vaan niin hauska lukea, että mitä milloinkin tapahtuu. Nyt alkaa kuulemma sellainen kolmen viikon kasvuspurtti ja sen olen kyllä ainakin tästä väsymyksestä ja uupumuksesta huomannut. Tänään änkeydyin vielä farkkuihin töihin lähtiessä, mutta voi olla, ettei kauaa enää niihin kaikista löysinpiinkään farkkuihin enää mahduta.

Katsotaan miten käy.

Alina ja pikkuinen alivuokralainen tänään 10+2 ♥

P.S. En saanut kuin yhden päivän saikkua kerrallaan, koska megaflunssasta huolimatta, mulla ei nouse kuume. En tiedä johtuuko se tästä raskaudesta vai enkö mä vaan oikeesti ole muuta kuin ihan sairaan uupunut.

21. elokuuta 2017

Kotidoppler

Ensinnäkin kiitos ihan hirveesti kaikille kaikista neuvoista kotidopplerin käyttöön. Niistä rohkaistuneena otin heti kotiin päästyäni tuon oman dopplerini esiin ja kävin makuulleni sohvalle.

Levitin masulleni tällä kertaa hieman Cleridalia ja doppleri liukui ihon pinnalla kuin rasvattu :D Aikani siinä taas pyörittelin, mutta juuri kuin olin aikeissani luovuttaa, kuulin nopeahkon jumputuksen. Huusin äkkiä miestäni paikalle, mutta hän ei kuullut, koska teki töitä huoneessaan kuulokkeet päässä. Nousin ylös sohvalta ja menin hihkuen ilosta mieheni luo. "Tuu äkkiä kuuntelemaan!" Palasin sohvalle makuulleni ja aikani taas etsittyä, löysin uudestaan tuon ihanan pienen jumputukseni ja tällä kertaa miehenikin kuuli sen ❤️

Olen nyt ihan onneni kukkuloilla! Mä löysin sen! Meiän pikkuinen on vielä elossa! Luojan kiitos. Nyt voi taas hetken hengähtää ja on hieman helpompi odottaa tulevaa ultraa(jonka aikaa muuten vielä odotellaan postista saapuvaksi).

Voi että, onko tää tottakaan? Iih!

Onko siellä ketään?

Viikonloppu meni sitten tosiaan pääasiassa nukkuessa. Flunssa on nyt edennyt siihen pisteeseen, että kurkku ei ole enää kipeä, mutta pää on sitäkin enemmän täynnä räkää. Uuvuttaa edelleen ja sohva onkin nyt ollut erittäin kovassa käytössä. Vielä ei ole tarvinnut saikuttaa töistä.

Lugesteronin lopetuksesta ei tullut mitään muutoksia oireisiin. Kestokrapula jatkuu edelleen, rinnat on kivikovat ja pelkkä mieheni halaaminen sattuu rintaan. Masu pömpöttää edelleen siihen malliin, että näyttää ihan siltä kuin olisin raskaana. Jostain syystä kuitenkin tulee vähän väliä sellainen olo, että onkohan siellä sittenkään ketään?

Doppleria kokeilin taas lauantaiaamuna, mutta en löytänyt mitään. En oikein tiedä, että missä asennossa sitä pitäisi edes olla, joten olen ihan ulalla koko doppleroinnin kanssa. Olen varmaan posottanut sillä molluskalla taas ihan väärään suuntaan :D Ainakin sellaisen havainnon tein, että tuosta ihan vähän navan alapuolelta kuulee oman sykkeen *viuh viuh viuh*. Sitäkin on toisaalta ihan hauskaa kuunnella, heh.

Lauantaina siivoillessa mulle tuli yhtäkkiä ihan kauhea huimauskohtaus. Näkökenttä alko yhtäkkiä kallistumaan vinoon ja tuntui, että kaadun. Kohtaus meni onneksi nopsasti ohi. Menin kuitenkin hetkeksi istumaan keittiönpöydän ääreen ja söin mansikoita välipalaksi.

Huomenna onkin sitten taas yksi etappi matkassa, kun käyn siellä labrassa ottamassa veri- ja virtsanäytteet. Mua pelottaa jo valmiiks, et miten saan pidäteltyä sen neljä tuntia, kun nyt on muutenkin joku sellainen ihme vaihe, että voisin juoda vettä taas litratolkulla. Sitä ootellessa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

18. elokuuta 2017

Lugesteronin loppu

Päätin eilen illalla, etten halua enää ottaa illan annosta Lugesteronia, vaan päätän sen nyt tähän. Mieleeni hiipii lievä pelko, että tämä raskauskin päättyy nyt tähän. Entä jos kaikki oireetkin on ollut vain lugesteronista johtuvaa. Häviääkö kaikki oireet nyt kun en enää nauti ylimääräistä progesteronia? Ajatus vähän pelottaa, mutta en nyt ala turhasta panikoimaan. Edetään päivä kerrallaan ja katsotaan mihin se johtaa.

Eilen saapui postissa ebaysta tilaamani kotidoppler. Yllätyin ihan miten pikkiriikkinen paketti oli kyseessä. Odotin jo innolla, että pääsen kokeilemaan sitä. Odotukset sykkeiden löytymisestä eivät tietenkään olleet suuret, koska a) halppisdoppler jostain Kiinasta b) olen vielä niin alussa tässä raskaudessa, ja c) mulla ei ole mitään hajua, miten sellaista käytetään :D haha. Löysin kuin ihmeen kaupalla jostain jemmasta laitteeseen sopivan pariston, iskin kuulokkeet kiinni laitteeseen ja kaivelin yöpöydän laatikosta jonkun ikivanhan liukkarin :D Sivelin liukkaria hieman dopplerin pintaan ja laitoin napit korvilleni. Hmm... ihmeellistä suhinaa kuuluu, eli laite varmasti ainakin toimii. Hetken siinä pyöritellessä löysin jotain....sykkeen? Kyllä se oli syke, mutta se oli oma sykkeeni, haha. Muuta en sitten löytänytkään. Päätin luovuttaa. Better luck next time.

Olen tyytyväinen, että ostin tuon alle 20 euron kotidopplerin, vaikken sillä vielä mitään löytänytkään. Toki nyt kyllä tekis vähän mieli varata aika siihen paniikkiultraan, mutta maltan mieleni toistaiseksi. Kattelen nyt pari päivää, että miten tuon lugesteronin lopetus vaikuttaa kroppaani. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että pahoinvointi on pahempi kuin koskaan ja mietin jo ihan tosissani, että juoksenko nyt vai heti vessaan oksentamaan. Alavatsan vihlasujakin on tullut nyt taas parina päivänä pitkästä aikaa useammin.

Vatsa on ollut nyt pari päivää hieman kuralla. Toki aineenvaihduntani on nyt muutenkin ihan selkeästi hidastunut, kun tulee käytyä isolla hädällä enää vain kerran päivässä, mutta (anteeksi nyt TMI) tuntuu, että sillä yhdellä kertaa tuleekin sitten koko viikon edestä tavaraa ulos. Ei ihme, kun kuitenkin syön ihan yhtä paljon ellen enemmänkin kuin ennen raskautta. Noh ehkä tää tästä helpottuu jossain vaiheessa. Viimeistään sitten ens keväänä :D haha.

Eipä mulla nyt muuta. Onneks on perjantai. Aion nukkua vähintään koko viikonlopun!

P.S. Ainiin eilen huomasin todella oudon asian suihkussa ollessani. Nimittäin mun nännit tuntui oudolta. Siis ihan kuin olisin sivellyt niihin hoitoainetta tai suorittanut niille jonkun vahaus ja kiiltopesun, koska ne tuntui oudon liukkailta. Yritin pestä niitä saippualla, mutta se liukkaus ei lähtenyt. Suihkun jälkeen kun kuivasin itseni, niin ne tuntui tahmealta. Öö siis mitä ihmettä mulle tapahtuu?

15. elokuuta 2017

Voihan räkä!

Tänään poksahti taas täydet viikot 9+0 eli kymmenes raskausviikko alkakoon! Tänään on olo ollut jostain syystä aivan kamala. Se alkoi jo itseasiassa eilen päivällä ja yltyi iltaa kohden. Pahoinvointi on taas voimistunut ja jostain takavasemmalta yrittää nyt myös flunssa iskeä päälle. Kurkussa asustaa kaktus ja tämäkös vasta etovalta tuntuukin. Tuntuu, että on jatkuvasti pala kurkussa, eikä oikein nieleskellä siedä, kun sattuu. Nenäkin tuntuu menevän vaan päivä päivältä enemmän tukkoon. Phuuh.

*Atsiih, atsiih*

Normaalisti siedän pientä flunssaa työpöytäni ääressä, mutta nyt mietin, että pitäisikö olla vähän itsekkäämpi ja ottaa saikkua vähän kevyemmin perustein. Jo pelkkä tämä raskaus aiheuttaa väsymystä ja uupumusta, joten olisin kyllä niin paljon mielummin nyt peiton alla kotona, kuin toimistolla. Täytyyhän mun nyt ajatella tätä pikkuistakin.

Tämä päivä alkoi jo muutenkin huonoissa merkeissä ja voin ihan rehellisesti todeta, että vituttais ilman näitä hormoneitakin :D Siis mikä järki on pitää junalakko heti ensimmäisenä, kun kaikki viimeisetkin ihmiset palaa lomalta töihin! Sain sulloutua ihan täpötäyteen bussiin heti aamusta ja oli kyllä oloissa pitelemistä. Huhhuh.

Okei, ehkä mä nyt lopetan tän voivottelun tähän :D onneks tänään on sentään palkkapäivä, niin on jotain positiivistakin!

14. elokuuta 2017

Tylsä vaihe

Pakko myöntää, et nyt kun ollaan päästy tavallaan jo sen oman kipurajan yli näissä viikoissa, niin nyt tämä odottelu tuntuu vähintääkin yhtä tylsältä kuin piinapäivät ovulaation jälkeen. Mitään uutta ei tapahdu, eikä voi oikein tietääkkään, että tapahtuuko ylipäätään missään mitään. Kasvaako siellä muka oikeesti joku. Kestokrapula on, joo. Vihlasuja tulee edelleen päivittäin niin, että en enää edes noteeraa niitä. Melkeinpä harmittaa, kun ei ole mitään raportoitavaa tännekkään :D

Katsoin eilen telkkarista Erilaiset äidit ohjelman uusinta jakson parista, joka halusi synnyttää kotona kahdestaan, ilman kenenkään ammattilaisen apua. Mielenkiintoinen jakso, mutta ai että mulla meinas mennä hermot siihen kaikkeen hippeilyyn. Okei, jokainen tyylillään, mut esim. se kun se mies lateli jotain muka totuuksia siitä, että ultrat aiheuttaa keskenmenoja ja ties mitä kaikkee sairaalasynnytysten vaaroista ja haitoista. Oikeesti, siis jos ne riskit olis niin suuret, niin ei kai niitä silloin tehtäis ollenkaan. Argh. Onneksi niitten kotisynnytys meni kuitenkin kaikin puolin hyvin. Huhhuh.

Mutta joo, mitä nyt sitten onkaan seuraavaksi tapahtumassa. Ensinnäkin ajattelin lopettaa luget tämän viikon loppuun mennessä, kun kasassa on viikot 9+5 suurin piirtein. Vähän toki pelottaa, että luget on tähän asti vaan pidätellyt keskenmenovuotoa ja heti niiden lopettamisen jälkeen vuoto alkaa. Sillehän ei sitten tietenkään voi mitään, mutta ai että miten odotankaan sen mönjän käytön lopettamista :D Se on oikeasti ihan superärsyttävää. Mitäs muuta. Reilun viikon päästä olis myös otettava nuo veri- ja virtsakokeet, jota varten varasinkin jo ajan labraan, että sitten varmasti saan ne hoidettua työajan ulkopuolella. Tällä viikolla vois ehkä jo saapua postissa se meidän seuraava ultra-aika, että saas nähdä kauan me sitä vielä saadaan odotella. Se selvinnee myöhemmin.

Noh, ei mulla nyt muuta tähän hätään. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Toivottavasti matkamme vielä jatkuu pitkään :)

Alina ja pieni alivuokralainen 8+6

10. elokuuta 2017

Ensimmäinen neuvolakäynti...taas

Tänään kävin taas ekalla neuvolakäynnillä. Tämä käynti oli siitä harvinainen, että enimmäistä kertaa koskaan ikinä, mulla ei ole alkanut vielä vuoto. Oon siitä ehkä jopa vähän hämmästynytkin, että onko tää todellistakaan. Tällä kertaa ensimmäinen neuvolakäynti oli oikein ihana, toisin kuin viimeksi, kun aloitin ensimmäisen puheenvuoroni pillahtamalla itkuun juuri alkaneen keskenmenovuodon takia.

Neuvolan terveydenhoitaja oli onneksi sama kuin viimeksi, joten hän tiesi ja ymmärsi tilanteeni oikein hyvin. Tällä kertaa mun ei tarvinnut täytellä mitään lippulappusia etukäteen, koska tiedot oli aika pitkälti ajantasalla jo keväisestä käynnistäni johtuen.

Juteltiin tulevista labroista ja seulakäynneistä ja otettiin peruskokeet, eli paino, verenpaine, ja hemoglobiini. Pissanäytettä ei taaskaan tarvinnut ekalla käynnillä ottaa, vaan otan sen sitten joskus parin viikon päästä labrakäynnin yhteydessä. Jos nyt sinne asti päästään.

Nyt alkaa olla sinänsä jännittävä tilanne, koska kaikki tästä eteenpäin on uutta ja jännittävää. Vielä ei olla kertaakaan näin pitkälle päästy ja terkkakin oli sitä mieltä, että jos se olisi jo mennyt kesken, niin todennäköisesti vuoto olisi jo alkanut, koska kroppani on edellisissäkin keskenmenoissa osannut tyhjentää kohdun itsestään ilman mitään lääkkeitä. Hyviä merkkejä siis!

Olo on toistaiseksi ihan hyvä. Etova olo seuraa edelleen mukana 24/7, mutta on onneksi pysynyt kurissa, kunhan vain olen muistanut syödä edes jotain pientä, vähintään joka toinen tunti. Mandariinit, nektariinit, kurkut, tomaatit ja pähkinät, sekä jogurtit ja piimä onkin ollut nyt ihan ykkösiä ja onneksi myös aina saatavilla. Olen huomannut, että heti jos menee yli parin tunnin ilman ruokaa, niin alkaa pikkuhiljaa olemaan vaan vaikeampaa ja vaikeampaa saada yhtään mitään alas, joten parempi vaan koittaa syödä jatkuvasti jotain pientä. Painokaan ei ole päässyt vielä pahasti nousemaan vaikka tuntuu, että syön ihan sikana kaikkea :D Tänään aamulla punnitsin, niin 0,2 kg oli tullut painoa eli ei oikeastaan mitään. Toki eilen turvotti niin paljon, että nesteitä oli kehossa varmaan ainakin kilon verran. Huh tuntui ihan, että räjähdän. Mahakin näytti jo siltä, että olisin jo puolessa välissä raskautta! Tänään tuo turvotus oli onneksi kuitenkin jo kadonnut. Hetkeksi.

Mutta tällaista tänne tänään. Päivä kerrallaan mennään edelleen. Jos kaikki menee hyvin, niin kuukauden päästä nähdään taas meiän pikkuinen nt-ultrassa ♥ Toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Oon vieläkin ihan ihmeissäni, että onko tää tottakaan.

7. elokuuta 2017

Back to teenage

Kirjoittelinkin jo perjantaina, että naamaani oli ilmestynyt muutama epäilyttävä näppylä. Noh viikonloppuna homma räjähti ihan suoraan sanottuna käsiin. Naama on tällä hetkellä kuin teini-ikäisellä. Näppyjä pukkaa poskiin ja leukaan ja vähän ottaankin. En oo koko kesänä tarvinnut ollenkaan mitään peittävää meikkiä ja nyt saikin löträtä pakkelin kanssa ihan huolella. Mitkään kasvonaamiotkaan ei tunnu auttavan.

Lueskelin jo vähän etukäteen 9. raskausviikon oireista puhelinsovelluksestani ja kas, siinä puhuttiinkin juuri hormonien aiheuttamista iho-ongelmista. Ultran mukaan tänään ollaan siis vasta 7+6 päivissä, mutta eihän se nyt niin tarkkaa ole, milloin mikäkin oire alkaa. Lohduttaudun aina sillä, että jos joku oire täsmää lukemiini raskausviikkojen oireisiin, niin ollaan vielä ihan tukevasti raskaana :D Okei tiedän, että kohtu voi tuottaa kaikenlaisia oireita vielä pitkään senkin jälkeen kun alkio on jo päättänyt kasvunsa, mutta jollainhan sitä on yritettävä lohduttautua tässä tilanteessa.

Pahoinvointi on edelleen hyvin hallittavissa. Viikonloppuna huomasin, että jos ei tullut syötyä just eikä melkein sen parin tunnin välein, niin johan alkoi pahoinvointi nostamaan päätään. Töissä kun on jotenkin niin helppo pitää välipaloistaan kiinni, kun tulee joka tapauksessa syötyä paljon tasaisemmin kuin kotona.

Pikku hiljaa siis eteenpäin. Jos tästä viikosta selvitään ehjin nahoin, niin ollaan jo ennätyspitkällä!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

4. elokuuta 2017

Epävarmuus

Luulisi, että sen tiistaisen ultran jälkeen olisin osannut ottaa tämän raskauden vähän rennommin, mutta päin vastoin. Epävarmuus ja menettämisen pelko on nyt vaan kahta kauheampi.

Olen alkanut ylireagoimaan kaikkeen. Tällä viikolla on tuntunut jokseenkin enemmän juilimista ja vihlontaa kohdun seutuvilla. Pahoinvointi on ollut jotenkin helpommin hallittavissa tai sitten se on vähentynyt. Kuitenkin jostain on tullut aivan kauhea turvotus ja olo on välillä tosi tukala. Väsymys ja uupumus on ollut ihan jäätävää ja välillä meinaankin purskahtaa itkuun ihan pienistäkin asioista. Jos kuulen radiosta jonkun biisin, jossa lauletaan menettämisestä, niin tulkitsen sen heti enteeksi. Olenko jo menettänyt pikkuiseni? Mietin keskenmenoa vähän väliä ja oloni raskaudesta on todella, todella epävarma.

En tiedä mitään keinoa rauhoitella itseäni. Ens viikon torstaina on eka neuvola, mutta saas nyt nähdä alkaako vuoto taas just ennen sitä käyntiä. Ahistaa jo valmiiksi pelkkä ajatuskin. Ei ne siellä neuvolassakaan voi varmaan kauheasti rauhoitella mitenkään vielä näillä viikoilla. En tiedä voiko sillon vielä kuunnella sykkeitä vai onko siellä edes mitään laitteita millä kuunnella niitä.

Tällä hetkellä tämä raskaus vain ahdistaa kaikin puolin ja haluaisin vain kelata parisen viikkoa eteenpäin, että tietäisin onko enää toivoa jäljellä.

Ahdistunut ja huolissaan.

Alina ja pikkuinen 7+3

EDIT. P.S. Ainiin, naamaan yrittää taas puskea jotain näppylän tynkää. Viime raskaudessa luulin sen olleen hyvä merkki. No eipä ollut.... Tää on niin mennyt jo kesken T-T

2. elokuuta 2017

Ensimmäinen selfie

Mä tiedän, että tää on ihan supertyhmää ja varmaan jinksaan vielä tän kaiken ihanuuden, mutta tässä vielä tännekkin muistoksi meiän pikkuisen ihka ensimmäinen kuva ♥
Siellä se köllöttää. Meiän pikku häntäheikki :D Ihasteltiin tuota kuvaa miehen kanssa ja mies tokaisi, että siitä voi vielä tässä vaiheessa tulla vaikka hevonen, haha. Eiköhän sieltä pikku hiljaa ala kasvamaan jo pientä ihmisen alkua. Kuvassa näkyy ihan selkeästi tuo musta-aukko aivojen kohdalla, mistä luinkin jostain ja jotain raajojakin siellä kai näkyy ja sitten tuo häntä, hih. Harmi kun kuvaan ei voi tallentaa sitä sydämmen sykkimistä, kun se oli niin mageen näköstä siinä ultran ruudulla. Minä typeränä koitin googlailla toisten ultrakuvia näiltä viikoilta ja totesin vaan, et onks toi mun kohtu jotenkin hassun muotonen. Tuommonen pisaran muotoinen, kun ne kuvat mitä löysin oli pääasiassa tasaisen pyöreitä tai soikeita. Noh ei siitä kukaan ainakaan vielä mitään maininnut, enkä tosiaan tajunnut siinä hötäkässä edes kysyä.

Nojoo, mutta oireita on vielä ihan mukavasti. Pahoinvointi on tänään ollut ehkä vähän helpompi, mutta aina välillä alkaa hajut etoa ihan huolella. Rinnat on edelleen superkipeät ja valtavat. Mieskin välillä jää ihan ihmettelemään niiden kokoa, haha :D Kipuja ei ole ollut, mutta vähän jotain nipistyksiä oli tänään aamulla. Toivottavasti vaan hyviä kasvunipistyksiä. Päivä kerrallaan vain eteenpäin ja toivotaan, että vuotokin pysyisi poissa loppuun asti.

1. elokuuta 2017

Hormonipoliklinikka

Saavuttiin ajoissa naistenklinikalle ja päästiin melkin heti ilmottautumisesta sisään toimenpidehuoneeseen. Ojensimme täyttämämme laput ja aloitin kertomalla käynnin syyn. Pian kerroin kuitenkin hyvät uutiset ja lääkärikin hieman yllättyi.

Paikalla oli kaksi lääkäriä. Molemmat jokseenkin persoonattomia ja hiljaisia. Toinen kyseli kierron pituudesta ja viimeisistä kuukautisista ja toinen kirjasi ylös koneelle. Lääkäri kyseli keskenmenoistani ja uteli, oliko niitä todettu ultrassa. Tuli ihan sellainen olo, että keskenmenojani kyseenalaistetaan. Ihan kuin haluaisin valehdella moisesta asiasta kenellekkään. Olin kirjoittanut lomakkeseen käyttäväni lugesteronia ja primaspania, mistä lääkäri kyselikin, että mistä olin moista saanut. Oli tosi syyllinen olo. Kerroin yksityisen lääkärin määränneen aikoinaan lugesteronia ja ajattelin ottaa sitä vielä rv 10 saakka.

Alun ihmettelyjen jälkeen lääkäri pyysi astumaan tutkimuspöydälle ultrausta varten. Jännitti ihan hulluna, mutta onneksi lääkäri tokaisi melko pian, että kyllä täältä joku löytyy ja vilautti nopeasti näyttöä suuntaani. Hetken hän jatkoi ääneti ultralaitteen naputtelua ja päätin viimein kysäistä raskausviikoista. "Joo, lasken niitä juuri" vastasi lääkäri ja ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen hän viimeim vastasi viikkojen olevan 7+0. Ihanaa! Siellä meiän pikkuisen sydän pamppaili. Kuulemma liikuskelikin siellä :') Vähän aloin miettimään noita viikkoja, kun jotenkin ajattelin sen olevan vähintään 7+2, mutta eihän tuo heitto nyt niin kovin suuri ole. Toivottavasti tuo sydän jatkaisi pamppailua vielä jatkossakin.  ❤️

Noh muita tutkimuksia ei sitten tarvittu enää. Lääkäri vielä konsultoi puhelimitse toista lääkäriä. Primaspania ei kuulemma suositella ja lugesteronia saisin jatkaa alkuperäisen ohjeen mukaan. Lääkärit toivottelivat onnea meille molemmille ja käynti olikin jo ohi 20 minuutissa.

Jäi vähän sekava olo käynnistä, mutta pääasia, että pikkuinen siellä möllöttää mukavasti yksiössään :D Pitäisi nyt sitten lopettaa se Primaspan, mutta miks musta tuntuu, että sen ansiosta me ollaan päästy näinkin pitkälle? Mitä jos siitä on oikeasti ollut meille vaan suuri apu.

Hämmästynyt, mutta onnellinen :)

Palaillaan taas.

Kauhuskenaariot

Tänään iltapäivällä koittaa tuo kauan odotettu hormonipoliklinikkakäynti. Vaikka niin kovasti sitä odotankin, niin pelkään ihan hirveästi, että kaikki menee jotenkin pieleen ja kuulemme vain huonoja uutisia. Olenkin jo luonut päässäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, mitä voisikaan käydä.

Ensinnäkin saan varmasti huutia oma-aloitteisesta lääkekokeilustani (primaspan + lugesteron). Vaikka tämä olisikin täysin normaali hoitomuoto toistuvien keskenmenojen jälkeen, niiin minun olisi tietysti pitänyt konsultoida ensin jonkun lääkärin kanssa asiasta. Noh tehty, mikä tehty.

Toiseksi pelkään (tämä on kyllä ihan supertyhmää), että lääkärit siellä ovat täysin tunteettomia ja tuomitsevia ja meidän olisi tietysti pitänyt perua tämä aika, koska olenhan jo raskaana. Siellä on varmasti monia paljon enemmän tuota aikaa tarvitsevia pariskuntia kuin me. En ole ansainnut mennä puhumaan keskenmenoistani sinne, koska olen nyt raskaana ja jos kaikki meneekin hyvin, niin käynti on ollut täysin turha.

Ja lopuksi tietysti pelkään ihan hullun paljon sitä, että ultrassa selviää keskeytynyt keskenmeno tai tuulimuna tai mitä tahansa muuta kuin, että kaikki olisi hyvin. Ai kamala, silmät kostui heti jo pelkästä ajatuksesta. Olen jo miettinyt valmiiksi, että jos/kun keskenmeno todetaan, niin lopetan ensin luget ja odottelen jonkun aikaa vuodon alkamista ja sitten ehkä mahdollisesti kolmen kuukauden päästä mennään uudestaan tuonne hormonipolille ja aletaan taas tutkimaan keskenmenojani.

Voi kuinka traumatosoitunut olenkaan. Mulla on vaan niin käsittämättömän huono tuuri aina tämmöisissä asioissa. Tulee ihan mieleen ne clomifen kiertojen vasteultrat, kun olin niin varma tuntemuksistani, että kyllä siellä jotain kasvaa, mutta ultrassa todettiin, ettei siellä oikein mitään kasvakkaan. Pelkään pettyväni tänään ihan olan takaa.

Mä vaan niin toivon, että onni olis kääntynyt tänään meidän puoleen ja kaikki menisi hyvin.

Pitäkää peukkuja!

P.S. Unohdin ihan totaalisesti, että ultra tehdään tietysti alakautta vielä tässä vaiheessa, enkä muistanut edes sheivata sääriäni :D haha. Sori lääkärit.