Toinen neuvolakäynti

Pikaiset kuulumiset lomaviikon keskeltä.

Viikonloppuna kerrottiin viimein viimeisellekkin läheiselle raskaudestani eli veljelleni. Nyt siis kutakuinkin kaikki, joille suunnittelimmekin kertovamme, tietävät raskaudesta. Uutinen otettiin jälleen ilosylin vastaan. Pääsin myös pitkästä aikaa syleilemään pientä 5 kuukauden ikäistä veljentyttöäni. En ole koskaan ollut mikään super lapsiläheinen ihminen, mutta alan pikkuhiljaa oppia yhä enemmän ja enemmän :)

Eilen käytiin hyvän ystäväni ja ihanan kummityttöni kanssa shoppailemassa ja löysinkin itselleni ihan täydelliset äitiyshousut. Lomalla voi onneksi viettää aikaa kotihousuissa, mutta en malta odottaa, että pääsen pukemaan nuo supermukavat mammahousut ensi viikolla töihin :D Ei tarvi enää käyttää vain niitä yhtiä housuja ja leggingsejä vuorotellen.

Eilen oli myös meidän toinen neuvolakäynti. Tuntuu edellen ihan oudolta, että ollaan päästy jo näin pitkälle. Neuvolakäynnillä ei oikeastaan tapahtunut mitään kovin erikoista. Meidän olis vissiin pitänyt täyttää joku voimavaramittarikysely ennen tuota käyntiä, mutta ei siitä ollut kukaan muistanut meille etukäteen mainita mitään, joten se jäi meille nyt sitten kotiläksyksi ja sitä käydään sitten ens kerralla vähän läpi. Tehtiin virtsatesti ja otettiin verenpaine ja paino. Kaikki oli kunnossa. Hb:tä ei nyt otettu, mutta verenpaine oli oikein hyvä, eikä painokaan ole noussut viimekäynnistä kuin 0,8kg. Sydänääniä kuunneltiin ja pikkuisen syke löytyikin heti samantien kun doppleri kosketti masua. Syke oli vahva 160 lyöntiä/min ja pikkuinenkin oli aktiivinen ja liikkui kovasti. Liikkeitähän en siis todellakaan tunne vielä, mutta toistuvat tauot ja muksahdukset sykkeen jumputuksessa kertoivat pikkuisen vaihtaneen asentoa. Huomaan välillä kotidopplerillakin, kuinka sykkeet yhtäkkiä kaikkoaa ja saan taas hetken pyöritellä doppleria löytääkseni ne uudestaan.

Ens kerralla onkin sitten neuvolalääkäri ja sen jälkeen rakenneultra ja sitten taas tavallinen neuvolakäynti, joten tulee kyllä muutama poissaolo töistä tässä loka-marraskuun aikana. Saatiin muuten varattua miehelleni ja itselleni myös ajat hammaslääkäriin, joten sitten on sekin asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä :D

Mutta tämmöstä taas tällä kertaa. Huomenna matkataan mökille ja aloitetaan ilmeisesti jo tuon meidän uuden aittarakennuksen perustan rakennus. Luultiin, että se rakennettaisiin vasta keväällä, mutta appivanhemmat vissiin vähän yli-innostu :D haha.

Palaillaan taas!

Alina ja pikkuinen rv 15+3

Jaettu ilo on paras ilo

Miten mulla on koko ajan sellanen olo, että tää aika vaan lentää, enkä mä ehdi tekemään yhtään mitään. Eiks yleensä raskaudessa aika matele? Vai onkse vast sit lopussa.

No joka tapauksessa. Kaikkea jännää on taas parina päivänä tapahtunut. Ensinnäkin sain eilen yllättävän kukkalähetyksen kesken työpäivän. Mukana oli kortti, jossa oli viesti "Sylin täydeltä onnea äitiyden kynnyksellä, rakas Alina ♥ Olemme niin onnellisia teidän molempien puolesta :)" ja allekirjoituksena mystiset kolme nimikirjainta. Nimikirjaimet eivät sanoneet mulle aluksi mitään. Olin ihan ihmeissäni, että kuka ihme tällaisen ihanan yllätyksen on järjestänyt. Soitin heti äidilleni, että onko hän mennyt jo kertomaan kylille meiän vauvauutisista, mutta ei kuulemma ollut kertonut vielä kenellekkään....paitsi yhdelle kaverilleen :D Mietin kuumeisesti, että kuka ihme se voisi olla, mutta en vain saanut päähäni. Ihmettelin sitten asiaa hyvälle ystävälleni ja pohdin kaikenmaailman teorioita, kunnes lopulta äkkäsin, että sehän olikin juurikin tämä kyseinen ystäväni, jolle olin tästä mysteeristäni avautunut, haha. Voi ketku, minkä teki ♥ Niin ihana yllätys, että ihan häkellyin :')

Noh hän ei ollut ainoa vauvaboogiin hurahtanut, nimittäin toinenkin rakas ystäväni ilmoitti jo muuttavansa meille "asumaan", kun vauva saapuu, koska ei kuulemma enää itse jaksa tehä lisää lapsia :D haha. Höpsö ♥

Eilen saimme myös kuulla, että appivanhempani ovat myös pahemman kerran hurahtaneet, nimittäin he ovat jo kovasti suunnitelleet rakentavansa meille mökille uuden oman aittarakennuksen. Ihan hullua! Tai siis ihanaa, mutta voi ettäh :') Kerroinkin jo kuinka anoppini alkoi heti uutiset kuultuaan miettimään, notta pitäisikö päämökille rakentaa jokin ramppi lastenrattaita varten :D Appivanhemmat ovat tosiaan ehtineet ajatella jo vähän pidemmälle, kuin me alkuunkaan. Me oltais tietty mukana rakentamassa sitä aittaa ja voidaan sitten sille lapsellekkin joskus kertoa, että "isi ja äiti on ihan itse rakentanut tämän talon". Nonih, nyt nous taas tippa linssiin pelkästä ajatuksesta :')

Mä oon niin onnellinen kaikista mun ihanista ystävistäni ja perheestäni ♥  Anteeks tää kauhee pumpulimainen hehkutus ja ruusunpunaiset ajatukset, mut musta on alkanut tuntumaan siltä, että näin sen pitikin mennä. Tää on just se oikee hetki meille ♥

Ihanaa ja AURINKOISTA viikonloppua kaikille! :)

P.S. Miten pahasti teiän läheiset on hurahtaneet vauvaboogiin?

P.P.S. Olo keskiraskaudessa on ollut semihyvä. Tänään meinas tulla oksu junassa, haha, mutta onneks se olikin vain ilmaa. Välillä tuntuu repäisykipuja masussa, mutta aika harvoin kuitenkin. Masu on pullahtanut jo sen verran esiin, ettei sitä enää piiloon saa :D Rinnoissa, etenkin oikeassa, tuntuu ajoittain tosi kipeitä vihlaisuja, mutta ne menee onneksi nopeesti ohi. Kai se on vaan sitä maidontuotantoon valmistautumista?

Tasan 100!

Noniin! Täälläkin poksui viimein tuo kuuluisa 100 päivää. Tuntuu edelleen niin uskomattomalta, mutta epäuskon iskiessä sieltä kuitenkin aina se toivon syke kotidopplerillakin löytyy. Ah, mun hermojeni pelastus, haha :D

Jännä, mutta musta tuntuu nyt ihan siltä kuin viikot vaan vilisisivät ohi. Töissä taitaa olla nyt sen verran hoppua, että vaikka vasta oli maanantai, niin kohta se viikonloppu taas koittaa. Viime viikonloppuna oli jonkun verran taas pahoinvointia ja huimausta, mutta tänään on alkanut jo hellittää. Eilen kärsin ihan jäätävästä päänsärystä, kun tais yöunet jäädä niin vähäisiksi, että ihan silmiä särki. Tänään on onneksi jo huomattavasti parempi olo.

Mua on alkanut pikku hiljaa vähän pelottamaan tuo tuleva "äitimaailma", että mihin sitä ollaan oikein astumassa. Foorumeja lukiessa huomaa ihan, että mimmosia leijonaemoja sitä pienten lasten äidit onkaan. Tää varmasti herättää taas paljon mielipiteitä, mutta hirveen moni nykyäiti on kovin vahvoja mielipiteistään ja kasvatusmetodeistaan, että mikään muu tapa ei olisi oikea, kuin juuri heidän tapansa. Huomaan myös vähän vanhemmistakin äideistä sellaisia, jotka ovat kovia neuvomaan muita, että "älä ihmeessä tee niin. Minä tein niin ja se ei toiminut. Tee sinä nyt toisin". Tällain vähän kärjistetysti :D Myös kollegani on alkanut kovasti vauvauutiseni kuultuaan toistamaan lausetta "Tallaista teillekkin on sitten luvassa", kun hänen lapsensa on nyt ollut joka toinen viikko ties missä taudissa tai rokotusten aiheuttamassa kuumeessa tjms. Musta on ihan ok, jos annetaan toisinaan hyviä vinkkejä, mutta en haluais kauheasti luoda mitään ennakkoluuloja, niin koitan vaan kovasti pysyä avoimena kaiken suhteen.

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän, niin ollaan alettu jo pikkuhiljaa puhumaan mieheni kanssa tulevasta lapsestamme. Se on ihanaa! Huomaan kuinka hänkin on jo asennoitunut tulemaan isäksi ♥ Kasvatuksessa tulee varmasti tehtyä myös paljon kompromisseja puolin ja toisin ja eilen meinasi jo tulla ensimmäisen kompromissin paikka :D Aloin miettimään, että keitä haluaisin lapsellemme kummeiksi. Mieheni tiesi jo heti, että ehdottomasti hänen siskonsa eli ihana kälyni ja minä taas haluaisin lapsuuden parhaan kaverini, mikä on siis ok molemmille, MUTTA sitten tulikin tää ensimmäinen kompromissin paikka. Eli kastetaanko meiän lapsi kirkkoon vai ei. Minä haluaisin, että kastetaan ja mieheni taas ei, koska hän on itse ateisti, vaikka kuuluukin kirkkoon. Noh nämä mahdolliset kummit eivät kuulu kirkkoon, joten pitäisikö lapselle valita vielä kolmaskin kummi, joka kuuluu kirkkoon? Tietääkseni vähintään yhden kummin pitäisi kuulua kirkkoon, joten näin ollen valitsisin Tiinan kolmanneksi kummiksi, mutta voisiko hänen miehensä olla neljäs kummi? :D Haha, alkaako tämä jo karata käsistä. No mutta joo. Aiheesta voisin kirjoittaa ihan omankin postauksensa, mutta jännittävää miten vanhemmus alkaa jo tulla esiin tällaisissa "pikku" asioissa, vaikka ollaan vasta niin kovin alussa.

Tällaista nyt tällä kertaa. Kauheesti nyt ois asioita mielessä. Onneksi ens viikolla mulla on vielä yksi kesälomaviikko, niin ehtii vähän tekemään kaikenlaisia askareita. Esim. vuorossa olis ainakin uusien äitiyshousujen metsästys, koska kohta loppuu vaatteet kesken :D

Palaillaan taas! Alina ja pikkuinen rv 14+1

Hankinnat

Kerroin vauvauutiset tänään aamulla viimein myös kollegoilleni ja he ottivatkin sen todella hyvin vastaan. Sain paljon haleja ja onnitteluja ja eiköhän taas iloinen hössötys alkanut ja oli kuulemma taas jo ennakkoon aavisteltu moista. Tää hössötyksen määrä on mulle jotain ihan uutta, haha. Toisaalta onneksi ei olla yhtään negatiivista vastaanottoa saatukkaan, koska purskahtaisin varmaan oitis itkuun! Itken muutenkin nykyään ihan kaikelle. Siis eilien Elämä lapselle-konsertti. Voi ei sitä kyynelten määrää :'D

Vauvauutiset ovat tuoneet myös kaupustelijat mukavasti esille, nimittäin kollegani innostui heti vauvauutisista niin, että aikoo pistää mulle listaa myyntiin menevistä vauvantarvikkeistaan ja vauvanvaatteista. Ihanaa! Kannatan ehdottomasti kierrätystä tosi paljon. Hetkeä myöhemmin myös ystäväni Sanna laittoi whatsappissa viestiä, että nyt olis vauvantarviketta menossa myyntiin muuton alta. Loistavaa, tämähän sujuu hyvin!

Raskaus on kuitenkin sen verran vielä alussa, etten varsinaisesti uskalla tehdä vielä mitään hankintoja. Itse ajattelin tekeväni ensimmäisiä hankintoja vasta rakenneultran jälkeen, mutta jos ihan totta puhutaan. niin tilaisuuden sattuessa, tartun kyllä mielelläni hyviin tarjouksiin ennen sitäkin. Pelkään vaan niin kovasti sitä, että jos liikaa innostun, niin lopulta jään vain yksin tyhjän sylin kanssa hirmuisten tavaramäärien keskelle, jotka vain muistuttavat minua lapsesta, jota en saanutkaan. Keskenmenot ovat todella jättäneet syvät arvet.

Milloin yleensä aletaan tekemään ensimmäisiä hankintoja? Mistä mä edes tiedän, mitä kaikkea me tarvitaan? Onko jossain jotain hyvää listaa, mitkä ainakin kannattaa hankkia nimenomaan ennen lapsen syntymää ja mitkä kannattaa jättää vasta syntymän jälkeen?

"Semmonen pikku juttu, että..."

...Olen raskaana.

Mä tein sen! Kerroin tänään esimiehelleni :D

Esimieheni on siis mies, joten ehkä siksikin jo jännitin kertomista niin paljon. Hän oli kuulemma jo arvellut vauvauutisten tulevan koska olen kuulemma jo "sen ikäinen". Noh, ehkä se oli sitten ihan odotettavissa. Esimieheni oli siis erittäin ymmärtäväinen ja onnitteli ja tuli oikein halaamaankin. Hän myös kovasti kiitteli sitä, että kerroin jo näin varhaisessa vaiheessa, että ehditään sitten sopia kaikista käytännön asioista paremmin. Saan ihan itse kertoa kollegoilleni tilanteestani, mutta hänen täytyy vain raportoida asiasta heti isolle pomolle, että saadaan tuuraaja kehitettyä mahdollisimman pian.

Ah olen niin helpottunut, ettei tarvitse enää salailla tätä töissä. Heti kun vain kerron tiimilleni asiasta, niin juorut leviää kulovalkean tavoin :D Se on varma. Eikä se varsinaisesti edes haittaa, mutta pieni pelko siitä syntyy, että meneeköhän kaikki nyt sittenkään hyvin loppuun asti. Toivotaan kovasti niin. Esimieskin sanoi lopuksi, että toivottavasti kaikki nyt sujuisi "mutkattomasti", kun vähän epäröiden mumisin pelkääväni mahdollisia komplikaatioita. Mutta tietääpähän sitten, jos en ole ihan työkykyinen, jos jotain sattuu.

Vähän esimies jo koitti udella tulevan hoitovapaan pituutta, mutta en yhtään osaa sanoa vielä sellaista etukäteen. Vähintään vuoden, eli kun lapsi täyttää vuoden, tai mahdollisesti vielä vähän pidempäänkin, mutta en tiedä vielä sen enempää, ennen kuin siinä ajassa eletään. Esimies kehtasi vitsailla, että parastahan olis tehdä sitten kaikki lapset putkeen, mutta se nyt jää nähtäväksi, että saadaanko me ylipäätään enempää lapsia. Toki hauska nähdä, että mitä mieltä hän olisi vähän pidemmästäkin äitiysvapaasta :D No joo, mut se on sit sen ajan murhe.

Huh, kohta aletaankin jo olla ihan kokonaan raskauskaapista ulkona. Vielä parille taholle pitäisi kertoa ja sit voikin jo aloittaa rauhassa massun kasvattelun, hih.

P.S. Eilen illalla iski taas vähän huono olo. Jätin tänä aamuna vitamiinin ottamatta, jos se johtuiskin siitä, mutta voi olla, että pahoinvointi is back. Johan tässä ehittiin viikko nauttia normaalista olosta :D

"Mulla olis vähän kerrottavaa..."

Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.

Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.

Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.

Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.

Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?

Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?

1. Seulontaultra

Tulin kirjottaa pikapäivityksen puhelimella, kun vielä vähän muistan mitä kaikkea tänään selvisi.

Ihan ensiksi tietty kerron, että kaikki oli pikkuisella hyvin. Siellä se kovasti liikuskeli. Lapsivettä on sopivasti ja istukka on kuulemma ylhäällä edessä, eli sekin ihan hyvässä paikassa.

Niskapoimumitta saatiin otettua ja se oli 1,1 mm eli ihan hyvä. Pää-peppu-mitta oli 6,6 cm eli viikoiksi tulikin nyt vähän enemmän kuin viimeksi, eli nyt oliskin jo 12+5 ja lasketuksi ajaksi tuli näin ollen 18.3.2018.

Vitsi miten ihanaa oli nähä pikkunen, kun se oli jo niin ihmisen näkönen. Ihanat pikku sormet siellä vilkutteli meille ja pikkuruiset jalat siellä potki menemään. Tuntuu niin uskomattomalta, että se sama pikku tyyppi on vielä tuolla mun masussa köllöttelemässä. Se pikku tyyppi, joka me yhdessä sinne luotiin ❤️

13. Raskausviikko

13. Raskausviikko alkoi taas tiistaina ja yllättäen pahoinvointi loppui kuin seinään. Vaikka olo kohenikin huomattavasti, niin kyllä se taas omalla tavallaan säikäytti, että oli taas kaivettava kotidoppleri esiin. Siellähän se pikkusydän jumpsutti hirmuista vauhtia. Huh. Pientä närästystä on toki vielä aika ajoin, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen pahoinvointiin.
Turvotuskin aaltoilee ihan päivittäin. Välillä on niin hyvä olla ja välillä taas on ihan kamalan tukala turvotus. Painoa on nyt tullut lisää 1,1 kg eli ei nyt vielä ihan kamalasti, mutta ei kai sitä vielä pitäis tullakkaan. Mies on sitä mieltä, että ainakin puolet siitä painosta on mennyt rintoihin :D Rinnoissa tuntuu välillä ihan todella kipeitä vihlasuja, että ihan sattuu. Rinnat on edelleen tosi kipeät ja turpeat ja nänni on tosi herkät. Suonetkin ihan loistaa läpi, hyyyy.

Olo tosiaan koheni jo sen verta, että jaksoin tehdä vähän kotijumppaakin pitkästä aikaa. Ai herranen aika miten voikaan olla lihakset niin kadonneet, kun ei ole koko raskausaikana oikeen pystynyt tekemään mitään lihaskuntoa, saati mitään sykkeitä nostattavaa. Toki olen huomannut, että mua hengästyttää nyt jo pelkät rappuset kolmanteen kerrokseen, mutta se on kai ihan normaalia raskausaikana.

Huomenna me nähdään viimein taas meidän pikkuinen ♥ Sydän siellä ainakin pitäisi sykkiä, mutta onko kaikki muuten kunnossa, niin se vähän jännittää. Jännään myös sitä, että tehdäänkö ultra nyt ekaa kertaa massun päältä, niinkuin kaikissa leffoissa ikään :D Hii, jänskää.

Otettiin huominen päivä kokonaan vapaaksi ja pidetäänkin nyt oikein rento "pitkä" viikonloppu. Pidän hieman myös taukoa täältä blogista, koska eilisen kommenttivyöryn jälkeen musta tuntuu, että mun verenpaineet on jokseenkin koholla, kun pelkkä blogin ajatteleminenkin aiheuttaa sydämen tykytyksiä ja ahdistusta. Tietysti oma syynihän se on, kun menin tuohduksissani kirjoittamaan niinkin kärkkään kirjoituksen tuntemuksistani, mutta ehkä ne on nää hormonit tai ehkä lapsettomuus on vaan katkeroittanut mut niin syvästi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Palaillaan taas, kun olen saanut vähän rentoutettua omaa päätäni :D

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Olenko ansainnut

Edellinen kirjoitukseni herättikin yllättävän paljon keskustelua, niin puolesta kuin vastaankin. Ymmärrän, että sanavalintani "ansaita" ei ehkä ole ollut kaikkein paras, mutta usein itse ajattelen asioista, että "olenko ansainnut tämän" tai "miksi olen ansainnut". En tietenkään tarkoita sanan kirjaimellisessa muodossa aina kaikkea, mutta usein ajattelen, että jossain on joku ylempi taho, joka on päättänyt meidän elämästä etukäteen tai että elämässä on aina yhtä paljon hyvää kuin pahaakin.

Jos kysytään itseltämme, että "miksi olen ansainnut olla äiti", niin varmasti vastaamme yleisimmin, että koska olen rakastava ja huolehtiva ja voin antaa lapselleni turvallisen kodin ja parhaan mahdollisen perheen. Tuskin monikaan ajattelee, että koska meillä on niin hyvät geenit, että meille tulee varmasti kauniita lapsia tai koska minulla on niin valloittava luonne, että meidän lapsista tulee tosi karismaattisia ja fiksuja :D Tai enhän minä tiedä. Ehkä joku ajattelee niinkin.

Kaikki ihmiset ovat ansainneet kokea vanhemmuuden, ja kaikki lapset ansaitsevat saada hyvän elämän.

KORJAUS: Eli siis hän joka voi antaa lapselleen hyvän elämän, on ansainnut olla vanhempi. En tietenkään tarkoita, että kaikki narkkarialkoholistit ja pahoinpitelijät ansaitsisivat olla vanhempia. Ihan vaan jos joku ei tajunnut mun pointtia.

Lapsettomuuden arvet

Eilen iski taas ihan hirveä ahdistus olo, kun bongasin facebookista erään epäsuoran vauvauutisen.

Kyseessä oli se sama henkilö, josta olen aiemmin kirjoitellut TÄÄLLÄ. Tämä kyseinen henkilö avautui siis noin vuosi sitten minulle siitä, kuinka "hän nyt tietää miltä lapsettomuus tuntuu" neljän kuukauden yrittämisen jälkeen ja hän siis yritti saada alulle neljättä lastaan. Ei ensimmäistä, eikä edes toista, VAAN NELJÄTTÄ. Vähän tuon keskustelun jälkeen hän hankki pahimpaan vauvakuumeeseensa koiranpennun.

No joka tapauksessa. Nyt hän siis esitteli ylhäältä päin kuvattuna pyöristynyttä vauvamahaansa facebookissa ja jos ei kukaan siitä vielä tajunnut, niin seuraavaksi hän ilmoitti olevansa "pyörimässä pallonsa kanssa" kauppakeskuksessa. Aika selvä viesti minusta. Eikä muuten loppujen lopuksi tainnut kertyä yritystä edes kokonaista vuottakaan, ainakaan sen mahan koosta päätellen.

Voin sanoa näin kolmen vuoden lapsettomuuden kokeneena, että mulla ei ole minkäänlaista halua julkaista raskautta yhtään missään sosiaalisessa mediassa. Ei ainakaan ennen, kuin oon virallisesti äitiyslomalla. Mun keskenmenon pelko on edelleen niin vallitsevana läsnä, etten halua edes kuvitella miten maihin menisin jos ihan kaikki mun puolitututkin sais tietää meiän menetyksestä. Siis mä en vaan kestäis sitä enää.

Mua ahdistaa, että miks joku tollanen epätasapainoinen henkilö, joka on elänyt koko elämänsä sosiaaliturvatuilla ja elää jatkuvasti veloissa ja huonossa parisuhteessa, niin miksi hän on ansainnut enemmän olla vanhempi kuin me, jotka teemme kaikkemme taataksemme meidän pikkuiselle turvallisen ja vakaan kodin. Miksi niin moni narkkari tai alkoholistikin tulee vahingossa raskaaksi, kun jotkut tekevät kaikkensa saadakseen toivotun ihmislapsen alulle.

Toivottavasti mä nyt en taas loukannut ketään. Mulla ei ole mitään suurperheitä vastaan, mutta mä vaan toivoisin, ettei niitä lapsia tehtäis vaan itsekkäistä syistä, vaan ihan oikeasti ajateltais myös sen tulevaisuutta. Onko oikeasti varaa kasvattaa hyvä ihminen, jolla on turvallinen ja vakaa koti, eikä tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle aina, kun ei yhtäkkiä olekkaan varaa vuokraan.

Anteeksi avautuminen. Tiedän, että olen päässyt ns. helpommalla nyt näin luomuraskauden alettua, mutta toisaalta vieläkään en voi sanoa päässeni maaliin asti. Matka on vielä kesken ja ehkä joskus vielä joudunkin niihin rankempiin lapsettomuushoitoihin, mutta nyt eletään päivä kerrallaan ja toivotaan, että kaikki saisivat lopulta onnellisesti kauan toivotun lapsensa syliin asti, one way or the other ♥

Rapujuhlat

Kahdestoista raskausviikko alkaa olla lopuillaan ja pahoinvointikin on taas alkanut pikku hiljaa hellittämään. Huh onneksi. Saas nähdä kauan se tällä kertaa jaksaa pysyä siedettävänä vai alkaako se jo pikkuhiljaa loppumaan kokonaan.

Nojoo mutta viikonloppu on nyt takanapäin ja niin myös nuo kovasti jännittämäni rapujuhlat. Saavuttiin myöhään perjantai-iltana mieheni perheen mökille, jossa rapujuhlat olivat jo kovassa vauhdissa. Paikalla oli appivanhempieni lisäksi kälyni puolisoineen, sekä mieheni täti, mummi ja pappa. Heti ens alkuun, kun istuuduimme pöytään, tuli appiukko skumppapullon kanssa paikalle ja alkoi kaataa kuoharia laseihin. Siihen sitten mieheni äkkiä tokaisi, ettei Alinalle tarvi kaataa. Appiukko oli hetken ihan ihmeissään "Mitä, mitenniin?". Mieheni toisti uudestaan saman "Alinalle ei tarvi kaataa", kunnes appiukolla välähti lamppu "aaaaaaa....onneksi olkoon!" ja vieno virne päälle :D Siihen sitten mieheni mummi ja täti huudahti taustalta, että "kenellä on synttärit??", johon kälyni sitten huudahti "Tuleeks teille vauva!?". Hymyilin ja nyökkäsin ja käly tuli heti onnittelemaan ja halaamaan. Siinä sitten onnittelujen jälkeen kaikki skoolattiin (minä tietysti join kuplavettä) ja eiköhän se hössötys tulevasta vauvasta alkanut heti :D

Mä oon niin onnellinen, kun mä saan olla osa tuota ihanaa perhettä. He ovat kaikki niin ihania ja lämpimiä ihmisiä, että välillä saa ihan ihmetellä, että mitä mä oon tehnyt, että oon ansainnut tän kaiken? Anoppi alkoi heti jo pähkäilemään, että miten mökin terassille pääsee lastenvaunuilla :D Lisäksi oli kuulemma enne, että appivanhemmat lähtevät reissuun poikkeuksellisesti jo marraskuussa, kun normaalisti he ovat olleet reissussa aina maaliskuussa. Vauvanvaatteitakin oli kuulemma jo hypistelty, mutta ei vielä ollut raaskinut ostaa mitään. Voi että, mitähän tästä vielä syntyy, kun anoppina on tuollainen touhottaja :D Tosin tiedän, että oma äitini on vähintään yhtä kova touhottaja, kunhan vaan saa tietää. Sitä jännityksellä odotellessa.

Mutta nyt on tosi hyvä fiilis. Ihanaa kun ollaan saatu jakaa ilouutisia lähimmäisille, vaikka vielä vähän jännittääkin tuleva nt-ultra ja seulonnan tulokset. Toivon niin kovasti, että kaikki menisi nyt hyvin, koska kaikki on muuten ollut nyt niin täydellistä. 2 Down, 2 to go.

Vielä 5 päivää ultraan!

Kaksijakoiset fiilikset

Tänään olis sitten tarkoitus lähteä sinne mökille mieheni perheen kanssa viettämään rapujuhlia. Olen nähnyt heitä viimeksi heinäkuussa ja nyt vähän jännittää, että huomaakohan ne heti, että nyt on jotain meneillään :D Ihan outoa muuten edes ajatella, että olen jo kolmannella kuulla raskaana ja ensi viikolla vaihtuu jo neljäs kuu. Ihan uskomatonta. Enää 200 päivää jäljellä! Haha, "enää".

Mulla on nyt vähän kaksijakoiset fiilikset siitä, että haluanko sittenkään vielä kertoa meidän raskaudesta. Toki jos mun olo on viikonloppuna yhtä kamala, mitä se on nyt ollut, niin kyllähän sen nyt jo arvaa kilometrien päästä, mutta jotenkin vielä pelkään jonkin pahan olevan vielä tulossa. Olisin varmasti niin paljon mieluummin kertonut sen ultran jälkeen, kun tiedän, että onko kaikki kunnossa vai ei, mutta nyt kävi näin. Taidan tänään kaivaa taas dopplerin esiin mielenrauhan vuoksi.

Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!