Ja sydän lyö bum bum buuum...

Joko siitä on kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjottelin tänne mitään. Ehkä aika menee sittenkin nopeaa, haha.

Täällä vielä toistaiseksi kaikki ihan hyvin. Turvotusta on edelleen ihan hirveästi ja nyt on taas jostain ilmestynyt ihan jäätävä jano koko ajan. Vesipullo on siis aina mukana. Tästä ikävän seurauksena olen jo muutamaan otteeseen joutunut heräämään yöllä vessaan, mikä taas häiritsee jonkun verran yöunia ja sitten ollaan taas seuraavana päivänä ihan superväsyneitä. 

Pahoinvointi on ollut nyt parina päivänä ihan todella voimakasta. Olen onneksi pystynyt olemaan mahdollisimman rennosti pelkästään kotona töitä tehdessä, niin ei ole vielä tullut pikavisiittiä vessaan ykälle, mutta lähellä on jo ollut. Jos elettäis normaalielämää tavallisten työkiireiden keskellä, niin olis varmaan jo ykä lentänyt heti ensimmäiseen puskaan matkalla töihin. Eli jotain positiivista tästäkin poikkeustilasta. Tämä poikkeustilanne on itseasiassa ollut todella mukavaa odotusaikaa. Ei ole tarvinnut piilotella turvonnutta masua, tai herätä liian aikaisin töihin, tai tunkeutua liian kireisiin vaatteisiin, koska äitiyshousut eivät vielä pysy ylhäällä olemattoman masun takia. Ja mikä parasta. Ei ole tarvinnut valehdella kenellekkään, ettei vaikkapa pysty juomaan alkoholia, koska on antibioottikuuri tms. ja mitä näitä nyt onkaan kaikkia. Olen saanut rauhassa katsoa tilannetta ja elellä kotona oman perheen kesken päivä kerrallaan.

Epävarmuus raskaudesta on nimittäin kulkenut mukana koko ajan, mutta onneksi siihen on nyt saatu pieni lohtu. Nimittäin omien laskelmieni mukaan rv 10+1, löysin viimein sykkeet kotidopplerilla. Tasan samoilla viikoilla kuin esikoisestakin. Tämä raskaus tuntui heittämällä taas paljon todellisemmalta, kun kuulin sen pienen sydämen valssin.... yy, kaa, koo, nee, yy, kaa, koo, nee. Pakko taas sanoa, että onneksi hommasin tuon pienen kuuntelulaitteen silloin aikoinaan, vaikkei sille kovin paljon käyttöä enää liikkeiden tuntemisen jälkeen olekkaan. Edes ne muutamat kerrat, kun kuulee sen pienen sydämen sykkeen, riittää rauhoittamaan tämän hullun stressaajan mielen. Huh.

Nyt on sitten enää reilu viikko ensimmäiseen seulontaultraan ja jännittää ihan hirveästi. Ensinnäkin jo sen takia, että joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, mutta puhumattakaan siitä, että ultrassa selviäisi jotain huonoja uutisia. 

Pidetään peukkuja, että kaikki menee vielä hyvin ♥

Alina ja Taimi 10+5

 

10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Voi kuinka toivonkaan...

Vielä en ole päässyt r-testiä tekemään. Koitan muistaa ostaa sen tänään, kun käydään kaupassa. Laitoin jo pari digiäkin tilaukseen Raskauskeijulta, mutta posti nyt kulkee vähän millon sattuu.

Olen jo hieman salaa laskeskellut mahdollista laskettua aikaa ja tiettekö, kerrankin mulla on ihan tosi hyvä fiilis siitä. Joo, mä tiedän, ettei me välttämättä taaskaan päästä sinne asti, mutta ainahan sitä voi haaveilla. Ensinnäkin, te tiedätte mun kauhean pelkoni siitä, että laskettu aika osuu jollekkin merkkipäivälle, koska se on aina ollut huono enne. Noh jos nyt lasketaan sen mukaan, että ovis oli ehkä sillon kp 25, niin raskauslaskurin mukaan la olis 18.3 ja sillon ei todellakaan ole kenenkään merkkipäivä :D Jipiii!! Sen sijaan maaliskuun lopulla on meidän 2. hääpäivä, mikä ois tietty äärimmäisen ihana hääpäivälahja. Lisäks me ehdittäis saada vauva just ennen, kun mun mies täyttää 30. Ja sehän on siis aina ollu mun tavoitteena, että saisin lapsia ennen kolmeakymmentä(itehän tosin olen silloin vasta täyttänyt 29). Älkää ottako liian tosissaan tota. Se ikä on vaan mulle joku ihmeen päähän pinttymä :D

Oon ehkä elelly lomallani niin huolettomasti, etten ole tajunnut kuulostella kroppaani kunnolla, mutta nyt kun olen alkanut asiaa taas miettimään enemmän, niin olen kyllä tuntenut jo jonkun aikaa pientä nipistelyä kohdun seutuvilla. Olen toki olettanut sen johtuvan vain lähestyvistä menkoista, mutta jospa siellä oliskin joku salamatkustaja kyydissä. Tänäaamuna heräsin myös vilunväristyksiin, samaan aikaan kun mies hikoilee vieressä, hellepäivien aiheuttamaa lämmönnousua makuuhuoneessamme. Lisäksi mittasin tänään taas aamulämmön ja se näytti 36.64 astetta eli on se ainakin huomattavasti korkeampi kuin alkukierrossa, kun mittasin vielä alle 36 asteen. Ovis on siis todennäköisesti jo tapahtunut, mutta milloin, niin sitä ei moni tiedä :D Tämä siis todistaisi sen, että eilinen ovisplussa ei johtunut oviksesta, koska jos olisi, niin ovis tapahtuisi vasta tänään ja lämmönnousu tulisi vasta reippaasti sen jälkeen.

Merkit näyttää siis toistaiseksi ihan lupaavilta. Jos tässä nyt tosiaan on tosi kyseessä, niin on kai syytä kehittää jokin taistelusuunnitelma. Ajattelin aloitella nyt ainakin lugesteronilla ja sillä primaspanilla(50mg) ja kaapista taitaa löytyä vielä Multivitan Raskaus ja Imetys vitamiineja, joten näillä nyt ainakin alkuun. Toki lugesteronit vähän haittaa keskenmenovuodon alkua, mutta otan nyt sen riskin ja toivon, että tällä kertaa päästään näkemään elämää vielä sen 7+0 jälkeenkin.

Pitäkää peukkuja!

Kuva google

Piinaviikko

Viikon päästä tähän aikaan ollaan just käyty meiän ihka ensimmäisellä käynnillä äitiysneuvolassa. Aika hurja ajatus. Minäkö ihan oikeasti pääsisin käymään tuolla kuuluisalla ensikäynnillä?

Fiilikset menee taas ihan laidasta laitaan. Välillä haaveilen tulevasta kesästä ihanan pikku vauvamasuni kanssa ja mietin tulevaa talvea, että onkohan se runsas luminen, että tarvitsenko hyvät rattaat koiralenkeille :D haha. Sitten taas toisaalta haaveeni romuttuvat ja mietin, että en taaskaan pääse sinne asti. Enhän mä koskaan. Mietin, että mikähän päivä sopis parhaiten keskenmenosta kärsimiselle. Nythän olis just sopivasti neljä päivää vapaata vaan itkeä ja kärsiä kotona. Ai kauhea mitä mä mietinkään.

Mun on niin vaikea luottaa näihin alkuraskauden viikkoihin. Mitä vaan voi vielä tapahtua tai mitä vaan voi olla tapahtumattakin. En uskalla kauheasti iloita, mutta en liiemmin murehdikkaan. What happens, happens. Yritän nyt vain unohtaa koko raskauden mahdollisimman hyvin ja keskittyä muihin asioihin. Esim. vaikka koirani "huoltoon" :D Meidän karvaturrimme kaipaisi oikein kunnon trimmauksen ja kynsienleikkauksen ja muut huoltotoimenpiteet. Taidanpa keskittyä nyt tosiaan vielä tuohon meiän karvaiseen lapseemme. Olen muuten huomannut kuinka hän on alkanut seurailemaan minua kovinkin tiiviisti. Ikäänkuin hän tietäisi, että siellä on joku kyytiläinen mukana massussa ♥

Mutta nyt ei muuta kuin äärimmäisen ihanaa ja mukavaa pääsiäislomaa kaikille!!! Toivottavasti saatte paljon suklaamunia syödäksenne ;D

Dpo 12

Tänään on jo vähän ristiriitaisia fiiliksiä sen suhteen, että alkaakohan ne menkat sitten kuitenkin viikonloppuna. Oikeestaan mitään sen kummempia oireita ei ole, muuta kuin että lämmöt oli taas aamulla tuttu 36.80. Hytisin taas yöllä peitto korvissa, mutta niska ihan hiestä märkänä. Eilen illalla lämmöt oli vielä 37.00. Luulis, että ennen menkkoja nuo lämmöt lähtis pikkuhiljaa laskuun ennen kuin sitten romahtaa kokonaan. Saa nähdä miten käy.

Välillä tuntuu masussa sellaista menkkamaista juilintaa, mutta ei vielä kovin voimakkaasti. Mieliala heittelee laidasta laitaan; "olen ihan satavarmasti raskaana"..... "no nyt ne menkat varmasti alkavat". En muistanut ostaa eilen niitä testiliuskoja, kun oli niin kauheesti kaikkea hässäkkää. Piti käydä ostamassa miehelle vähän siistimpiä vaatteita niitä viikonloppuna olevia sukujuhlia varten.

Eilen lääkäri passitti esimieheni sairaslomalle ja nyt hän ei sitten enää palaakkaan töihin. Nyt mun olis sitten otettava haltuuni sen hommat ihan kokonaan ja vähän kyllä jännittää miten tämä lähtee käyntiin. Lisäksi juttelin eilen pitkästä aikaa Eveliinan kanssa. Hän on alkanut pikkuhiljaa suunnittelemaan tulevaisuuttaan äitinä ja kertoikin kuinka haaveilee jo yksistä tietyistä rattaista. Jos muistatte vielä, niin Evehän siis ei tosiaankaan halunnut tulla raskaaksi, mutta niin vain kävi. Jep, niin vain kävi. Raskaus etenee hyvää vauhtia ja häät ovat myös jo kovasti suunnitteilla. Jotenkin niin epä Eveliinamaista, mutta ehkä äitiys voi todella muuttaa ihmistä.

Minä elän vielä toistaiseksi toiveunta. Raskauslaskurillakin on tullut jo leikittyä kovasti. Nyt olisin viikoilla 3+5 ja laskettuaika olisi lokakuun alussa. Ihan ihmeellistä. Ennen saatoin haaveilla tammikuun tai helmikuun lapsesta, mutta nyt haaveilen enää vain lapsesta. Ihan sama koska se syntyy, kunhan vain syntyy. Vau.fin raskaustestikin on tullut tehtyä. Musta tuntuu, että jos siinä valitsee yhdenkin kyllä-merkin, niin se sanoo aina "onneksi olkoon, olet raskaana!". Ainakin itse olen tuon mukaan ollut raskaana jos useamman kuukauden :D

Nojoo, mutta ei ole enää pitkä aika. Onneksi viikonloppuna on paljon tekemistä, niin ei käy odottavan aika pitkäksi. Saa nyt nähdä raaskinko tuhlata sen digitestin, jos menkkajuilinnat voimistuvat.

Jännittävää viikonloppua kaikille :)

Dpo 11

Tänäaamuna heräsin hiestä märkänä ja tärisin. Ajattelin heti, että nyt on lämmöt romahtaneet, kun olen niin kovasti hikoillut. Mittasin normaaliin tapaan lämmön ja yllätyksekseni se ei ollutkaan yhtään laskenut, vaan se oli edelleen korkealla. Jopa 36.87 astetta. Edelleen kovasti vilustaa, mutta ei ole mitään flunssan oireita, joten kaippa tämä sitten on ihan normaalia kuukautiskierron lämmönkohoamaa. Jotenkin kyllä vähän epäilyttää, kun ei mulla ennen ole näin pahat viluntärinät olleet ennen menkkoja. Hmmm....

Päivät ne vaan hupenee ja jännitys tiivistyy. Mietin jo, että uskaltaisinkohan käydä ostamassa sittenkin parit liuskatestit ennen h-hetkeä. Olishan se siistiä saada vaikka sellainen haamuviiva! En ole sellaistakaan koskaan ennen saanut, mutta taas toisaalta mua niin pelottaa jo ne ainaiset negatiiviset tulokset. Aina vaan joudun pettymään.

Eilen tuli taas ihan hirmuinen kiukkukohtaus, kun olin nälkäinen ja stressaantunut ja ahdistunut. Meidän koirien kanssa on tällä hetkellä vähän stressaava tilanne päällä ja töissäkin alkaa pian uudet hommat, kun esimieheni jää äitiyslomalle. Kaikki alkoi vaan niin kauheasti vituttamaan, että räjähdin niin, että meinasi itku tulla. Menin omaan huoneeseeni mököttämään pimeeseen, kunnes mies tuli rauhoittelemaan ja antoi haleja ja pusuja. Heti tuli parempi mieli. En tiedä mitä tekisin ilman ihanaa miestäni <3

Kunnon PMS-oireet! Jos nämä oireet ei viittaa raskauteen, niin ompahan ainakin tulossa sitten oikeen kunnon vuosisadan menkat. Ehkä sen edelliskierron niukkuuden takia kaikki oireet on kasautunut tähän kiertoon :D No joo, vielä ei tiedä syitä kaikkeen, mutta onneksi pian selviää.

Anteeksi, kun tuli vähän sekavaa tekstiä. Ehkä mun pitäis listata mielialanvaihtelutkin yhdeksi oireeksi :D

Dpo 10

Eilen illalla huomasin, että lämmöt oli taas koholla. Palelin sohvalla peiton alla villasukat jalassa, mutta iho oli tulikuuma. Mittasin lämmön ja se oli taas huimat 37.19. Huomasin myös pientä kipuilua alavatsassa. Saattoi johtua myös lievästä turvotuksesta, kun ahmin ison lautasellisen spagettia ja kastiketta, kun oli taas niin tajuton nälkä. Olin niin nälkäinen, että kiukkusin miehelleni "nyt sitä ruokaa!" :D

Tänäaamuna mittasin taas lämmöt ja mittari näytti 36.80. Ainakaan laskua ei ole vielä näkynyt vaikka päiviä menkkojen alkuun on enää vain kolme jäljellä. Hetki sitten tunsin myös pistävää kipua lantion tai kohdun seutumilla vasemmalla puolella. Jospa siellä olis joku salamatkustaja jäänyt kiinni ;) Toivotaan parasta.

Loppuviikko tulee olemaan taas jännittävä. Tiedän, tiedän, olen tehnyt saman jo jossain aiemmassakin kierrossa, mutta nyt on taas tosi varma fiilis. Tässä kierrossa kuitenkin tuli otettua ihan kuva juuri tapahtumaisillaan olevasta ovulaatiosta. Sen parempaa enne merkkiä tuskin onkaan. Mulla on vahva luotto mieheni tuottamiin siimahäntiin :D

Voi kumpa mulla olis nyt niitä liuskatestejä, jotka aiemmissa kierroissa tuhlasin turhuuksiin. Saattaisin uteliaisuuttani tehdäkkin moisen jo ennen varsinaista kuukautisten alkamispäivää. Nyt siellä kuitenkin kuumottelee vain se yksi digitesti, jonka aikoinani ostin ja jota olen hartaudella myös säästänyt vain tositilanteita varten. Jospa nyt olisikin kyseessä tositilanne. Jospa vihdoin saan syyn käyttää tuon yhden arvokkaan testin.

Se selviää sitten viikonloppuna :)

P.S. Ai saamari kun nyt taas pistää vatsaan...ugh. Toivottavasti hyvä merkki. Pidä kiinni pikkuinen, pidä lujasti kiinni.

Dpo 9

Nyt alkais olemaan taas h-hetki lähellä. Ihan hullua, miten mä vielä jaksan joka kierrosta piinailla näin paljon. Tänään saatoin ehkä tuntea alavatsassa pientä jomotusta ja vihlaisua yskiessä, mutta saatoin ja saatoin. Saattoi olla, että myös kuvittelen. Tai saattoihan se oikeasti tapahtuakkin, mutta syynä saattoi olla joku aivan muu. Jos se olikin vain "pieru jumissa", niinkuin jossain foorumilla joku tapasi sanoa :D

Älypuhelimeni hieno kuukautiskiertosovellus pitää hienosti yllä TJ-kalenteria. Tänään jäljellä 3 päivää kuukautisten alkuun. Jiphei! Päivät hupenee. Tosin tuo mielestäni laskee hieman väärin. Se taitaa laskea ovulaation tapahtuneen sillon, kun merkkasin positiivisen ovistestin, eikä siitä seuraavana päivänä. Eli tulkittakoon, että nyt on TJ 4.

Viikonloppuna siis viimein selviää alkaako vuoto vai teenkö testin. Jännäääääää!

P.S. Aamulämpö tänään 36.67. Ei ainakaan vielä ole lähtenyt laskuun :)

Sata asiaa mielessä

Lauantaisen gynekäynnin jälkeen, mulla pyörii sata asiaa mielessä samaan aikaan ja sen kyllä huomas viimeyönä, kun ei millään meinannut tulla uni. Joten pahoittelut jo etukäteen, jos tämäkin teksti hyppii välillä laidasta laitaan :D

Opin tuolla gynekäynnillä taas ihan hirveästi lisää omasta kehostani. Ensinnäkin, mulla ei ollut mitään hajua siitä, että ovulaatio olikin juuri tapahtumassa. Ei siis mitään käsitystä! Ei ihme, että en ole vielä onnistunut raskautumaan, kun ovulaation ajankohdasta ei ole ollut mitään käryä. Toki ovistestejä olen tehnyt useammassa kierrossa, mutta en ole aina saanut positiivista tulosta. Olen vaan huomannut viivan tummuvan päivä päivältä enemmän, mutta selkeää positiivista? Ehkä kerran? Huh, eipä siis olis voinut parempaan saumaan osua tuo gynekäynti.

Olen pikkuhiljaa alkanut kehittelemään pienessä mielessäni teorioita siitä, miksi tämä olisi juurikin meidän kierto. No ihan ensiks, kuis kohtalon ohjailemaa oli, että varasin gynekologin, just päivää ennen ovulaatiota :D Ilman tuota ultrausta, en varmastikkaan olisi tikutellut ovulaatiota tai saati, että edes peittoa oltais heiluteltu. Sen hymynaaman esiteltyäni miehelleni, oli hänkin samantien mukana suunnitelmissa. Tai kuinka sattumalta Tiina sattui laittamaan viestiä ja kyseli meidän vauvatekoprojektista juurikin tuona samaisena päivänä. Ja ehkä universumi yritti vihjailla jotain, kun saimme joululahjaksi punaviiniä :D

Okei okei, alan pian lähennellä jo hulluuden rajoja, mutta toivon niin kovasti, että meillä viimein tärppäisi. Että kaikki olisi tähän asti ollut vain huonoa tuuria. Että nyt kaikkia olis just niin kuin pitää saattaaksemme alulle meidän pienen ihmeen.

Ymmärrän, että nämä sekoilut ja toiveiden ylläpitäminen saattaa kuullostaa hölmöltä jo pitkään yrittäneiden mielestä, mutta kai heilläkin on alussa ollut samanlaisia tunteita kuin minulla nyt :) Ihan varmasti on, ja olenkin alkanut innostumaan lukemaan lapsettomuusblogien alkuaikojen tekstejä. Älkäätten siis ihmetelkö jos yhtäkkiä sivujenpäivitysluvut pomppaavat pilviin. Minä se vaan siellä selailen vanhoja tekstejä ja tunnistan helposti samoja kokemuksia. Ehkä meilläkin tulee olemaan pitkä taival vasta alussa, mutta toivoa ei saa menettää.

Koska kuitenkin alan taas pian kuvittelemaan kaikenlaisia raskausoireita, niin ajattelin jo valmiiksi aloittaa kirjoittelemaan pientä dpo-muistiota millon mistäkin tuntemuksesta ja voin sitten taas jälkikäteen lueskella, että "niin joo mähän kuvittelin nää oireet jo siinä ja siinä kierrossa :D".

Elikkäs...

DPO -1: Pientä sykkimistä vasemmassa munasarjassa. Ei muita oireita Ruumiinlämpö kohonnut 36,74, kun edellisenä päivänä se oli 36,28.
DPO 0:  Hetken kestänyt muljahduskipu vasemmassa munasarjassa. En olis ehkä tunnistanut ovulaatiokivuksi, jos en olisi aiemmin testannut. Ruumiinlämpö 36,67.
DPO 1: Rinnat tuntuu kovilta. Pidän tätä hyvänä merkkinä, jos se johtuu keltarauhashormonista. Toivon todella, että luteaalivaihe ei jää liian lyhyeksi. Ruumiinlämpö 36,58.

Ainiin, ultrassa selvisi myös, että limakalvo oli noin 7-9mm paksu. Eikös se ole ihan hyvä merkki kiinnittymistä ajatellen? Lets hope so.

"Ystävällinen" kuuntelija

Menkat on nyt lusittu ja ei muuta kun uuteen kiertoon ja yrityskertaan numero...en enää edes jaksa laskea. Mitään uusia jippoja en tähän kiertoon ole vielä keksinyt. Ilmeisesti LH-kohomien seuraaminenkaan ei tuota muuta kuin pettymyksiä. Ainoa poikkeus tässä kierrossa on se, että tahdon saada jo jotain vastauksia. Eli menen siis tutkimuksiin. On kai sekin jo jotain. Aika on varattu lauantaille yksityiselle, että sitä sitten tässä paniikissa odotellessa.

Perjantaina Tiina tuli meille käymään pikkuisen puolivuotiaansa kanssa. Olipas ihana nähdä miten tuo ihana tytöntyllerö on kasvanut ja miten ei yhtään pelännyt meiän koiria. Naureskeli vain innoissaan, kun meiän toinen karvaturri yritti äänekkäästi komennella :D Oli myös hassua nähdä miten hyvin meiän koirat tuli toimeen tuollaisen vielä pienen vauvan kanssa. Siinä kun pitelin tyttöä sylissäni, niin toinen meiän haukuista tuli vaan viereen möllöttämään ja välillä nuuskutteli tytön pikkuisia varpuleita. Voih.

Vuodesta 2016 on ilmeisesti taas tulossa oikea kunnon vauvavuosi. Raskausuutisia satelee joka suunnasta ja Tiinakin tokaisi miehellään olevan taas vauvakuume. On se kiva kun toiset voi oikeasti suunnitella millon tulevat raskaaksi ja sitten jotkut taas joutuvat suunnittelemaan, että miten tulisivat raskaaksi. Äsh turhauttavaa.

Eveliina taas painii mielessään ajatuksella pitääkkö lapsi vai eikö pitää. Ilmeisesti jos hänen miehensä ostaa hänelle sormuksen, niin sitten hän voi suostua pitämään sen, mutta muuten ei. Ymmärrän kyllä miksi tämä hänen kohtalonsa tuntuu niin vaikealta. Vastahan he olivat kuukausi sitten miltei eroamassa. Nyt jos hänen miehensä tajuaa kosia, niin häitä vietetään jo tänä talvena.

Siis vaikka ehkä just ja just pääsen yli ajatuksesta, että juuri hän saa lapsen ennen minua, niin sitten hän vielä vie kaiken huomion menemällä naimisiin! Okei okei, en tykkää itse olla huomion keskipisteenä, mutta olisin silti ihan pikkasen halunnut leijua meidän tulevalla hääpäivällä, mutta nyt tuntuu, että se jää ihan heidän onnensa varjoon.

Kuinka kateellinen voikaan ihminen olla :D Tunnen oloni ihan hirveäksi. Kyyninen vanha akka...

Piinapäivät(kö?)

Vitsi mulla on koko ajan sellanen olo etten malttais odottaa. Siis ihan samalla tavalla kuin on ne kuuluisat piinapäivät. Jotenkin mulla on tästä kierrosta hirveen toiveikas olo. Ehkä se johtuu siitä, että joka tuutista satelee taas raskausuutisia, tai sitten ihan vaan tämä syksy, josta aina tulee vähän sellainen uuden aikakauden alku-tunne. Onneksi ens viikolla ollaan reissussa, niin saa vähän jotain muutakin ajateltavaa.

Mun esimies on alkanut avautumaan enemmän raskaudestaan. Se on jännä kun olen aina ajatellut hänestä vanhempana ja kokeneempana ihmisenä, mutta tässä asiassa hän onkin ihan ensikertalainen. Ihan kuin hän olisi vasta parikymppinen :D Niin outoa, mutta samalla myös ehkä jotenkin lähentävää ja inhimillisempää.

Vitsi kun haluaisin jo tietää onko tässä kuussa tärpännyt. Oman elämäni madellessa eteenpäin olen alkanut vimmatusti päivittelemään bloggerin seurantalistaani. Haluan lukea lisää muiden kokemuksia, mutta lukulistallani on liian vähän blogeja. Linkatkaa ihmeessä mulle blogejanne, niin saan vähän lisää luettavaa! Tuosta sivupalkista löytyykin jo noita mitä jo seuraan.

Muuta ajateltavaa

Hiljaisuus blogin puolella johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen saanut muuta ajteltavaa. Ensinnäkin odotan innolla minun ja ystäväni yhteistä lomareissua ja toiseksi, olemme jutelleet paljon mieheni kanssa tulevaisuudestamme ja ollaan vihdoin päätetty meidän hääpäivä. Iih se on iso asia se!

Ei olla virallisesti edes kihloissa, mutta yhdessäoloa on jo sen verran paljon takanapäin, ettei kosinta tai kihlasormus enää tulisi yllätyksenä. Ollaan lupauduttu toisillemme jo vuosia sitten ihan vaan sanoin ja teoin ja luotan siihen 100%. Joku voisi pitää meitä tylsänä parina, mutta pääasia on, että olemme onnellisia ja olo on vieläkin kuin vastarakastuneella :)

Vauvantekoprojekti jatkuu yrittämällä olla yrittämättä. Ainakin nyt toistaiseksi. Sittenkohan me ollaan selvitty meiän reissusta, niin sitten voidaan taas alkaa keskittymään enemmän tähän projektiin. Mutta voi vitsi, että olen tällä hetkellä niin onnellinen! Saa nähdä kauan tätä onnea kestää, kun olen tunnetusti jonkinsortin kaamosmasentelija :D Pimeys ei sovi mulle yhtään.

Ajattelin aloittaa taas ovistestauksen viikonloppuna. Ihan mielenkiinnosta, että saanko sitä positiivista tulosta enää vai olikse se yksi kerta vaan "aloittelijan tuuria". Katsotaan, katsotaan...

Jännitys tiivistyy

Tuntuu tosi tyhmältä edes kirjoittaa koko asiasta, mutta kun jännittää, niin pakko keventää vähän taakkaa.

Tänään on se päivä kun kaiken järjen mukaan mun menkat pitäisi alkaa. Tai ainakin siitä on nyt tasan kaksi viikkoa kun tein positiivisen ovulaatiotestin. Vielä ei ole kuulunut mitään ja salee ne alkaakin heti kun tuon asian ilmi, mutta entäs jos ei alakkaan. Siinä kohtaa iskee jännäkakka housuun. Mitä jos mä olenkin RASKAANA?

Ensinnäkin milloin on laskettu aika? Miten kerron asiasta töissä? Mites Vappu? Otanko vai enkö? Saako kotitekoista simaa juoda raskaana? Teenkö testin heti vai vasta huomenna? Jos testi näyttää positiivista, niin miten salaan asian torstaina olevissa Vappubileissä? Vai kerrommekko asiasta kavereillemme heti? Entä jos se meneekin kesken ja olemme jo kertoneet asiasta kaikille? Milloin asiasta voi kertoa kavereille?? Ääää apua apua kissa syö rapua!

Jos olen jo tässä vaiheessa näin paniikissa, niin odottakaas vaan kun alan jännittämään odotusta ja ennen kaikkea SYNNYTYSTÄ. Ai herranen aika...

P.S. Ainiin, ystäväni Tiina ei ole vielä synnyttänyt, vaikka laskettu aika oli ja meni. Sitäkin jännitetään siis vielä ihan kybällä!!