13. joulukuuta 2020

Rv 39+0, se on menoa nyt!

On ollut ainakin sata kertaa tarkoitus tulla kirjoittelemaan kuulumisia, mutta hitsi en ole vaan ehtinyt. Meillä on kotona ollut semmonen remppahärdelli päällä, että tekemistä on ollut ihan liikaakin ja siihen päälle vielä joulukiireet.

Noh kuulumiset jää tälläkin kertaa nyt lyhyeksi, nimittäin kaikkien yllätykseksi, lapsivedet lorahti mukavasti kylppärin lattialle suihkun päätteeksi ja nyt olen sitten odottelemassa streptokokkitestin tulosta. Wish me luck! 

Supistuksia odotellessa...


Edit. GBS positiivinen taas, elikkäs osastolle jäätiin ja käynnistystä odottelemaan. 

4. marraskuuta 2020

Alle 50!!

Tarkalleen laskettuna tänään on enää 46 päivää laskettuunaikaan eli nyt mennään siis raskausviikolla 34. Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja viikot tuntuu menevän ihan hulinalla ohi. Lähipiirissämme on taas sattunut yksi kuolemantapaus, mikä onkin jo neljäs tänä vuonna. Äitini oli leikkauksessa, mikä sai kyllä hetkeksi taas stressilevelit ihan kattoon, mutta onneksi hän voi nyt jo paljon paremmin ja on toipunut leikkauksesta hyvin. 

Mutta jotain valonpilkahduksiakin on tähän loppuvuoteen saatu. Ensinnäkin meidän Halloween-kutsut meni tosi hyvin. Meitä oli siis meidän lisäksi kaksi perhettä ja yksi sinkkumies. Meidän poitsulla ilmeni just kyseisellä viikolla ehkä kolme kaikkien aikojen pahinta uhmapäivää ja se raateli myös meidän vanhempien hermoja kovasti. Onneksi kuitenkin jäbä tsemppas hienosti juhlapäivänä ja leikki nätisti neljän kaverinsa kanssa. Sen jälkeen on taas ollut parempia päiviä ja uhmailua on ollut huomattavasti vähemmän. Kaikki meni jotenkin ihan täydellisesti putkeen; tehtiin tortilloja ja lapsetkin söivät kaikki tosi hienosti niitä. Ehdittiin vähän seurustelemaankin kavereiden kanssa pitkästä aikaa ja juhlista jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Toki uupunut, mutta hyvä fiilis.

Koronan kiihtyvyysvaiheen takia meillä otettiin töissä taas uudet etätyösäännöt käyttöön ja ollaan nyt siis saatu tehdä mieheni kanssa 100% etätöitä, mikä on vaan tosi hyvä asia. Ei ole tarvinnut stressata julkisissa liikkumista ja tartuntariskejä ja olen saanut levättyä paremmin, kun ei ole mennyt työmatkoihin turhaa aikaa. Vielä olisi reilu viikko töitä jäljellä ja sitten pääsen viimein äitiysvapaalle rauhottumaan ja rentoutumaan. Viime päivinä olen huomannut väsymyksen hiipivän taas takavasemmalta, koska yöt ovat entistä katkonaisempia. Vessassa saa ravata joka yö ja unet ovat olleet todella erikoisia viimeaikoina. Lisäksi asennon vaihtaminen herättää joka kerta, koska häpyluuta vihloo jo sen verran kovasti, että sitä ei voi olla huomioimatta. Kävellessäkin häpyluuta polttelee jo sen verran, että toivoisin äitiysvapaalla pääseväni vähän paremmin lepäilemään, että jos nuo kivut taas pikkusen hellittäisi. 

Mutta palataan takaisin niihin iloisiin asioihin, nimittäin sain kuulla ilouutisia rakkaalta ystävältäni Tiinalta, että hänkin on taas raskaana! Hän siis vietti äitiysvapaata kanssani myös viime kerralla, kun rakas kummityttöni syntyi lähes tasan kuukausi meidän jäbän jälkeen. Nyt ollaan sitten taas samaan aikaan äitiysvapaalla :D Uskomatonta! Tämä olisi siis heidän kolmas lapsensa, jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Suuria muutoksia luvassa heillekkin ja on jännä seurata taas hänenkin raskauttaan.

Jottei loppuvuosi olisi jo tarpeeksi jännittävä, niin päätettiin sitten pistää rahaa haisemaan ja käytiin suunnittelemassa meille uusi keittiö! Asia josta olen haaveillut jo viimeiset kuusi vuotta mitä olemme tässä asunnossa nyt asuneet. Nyt se viimein tapahtuu. Remontti alkanee joulukuun ekalla viikolla ja jos kaikki sujuu hyvin, se valmistuu juurikin sopivasti ennen joulua. Toivottavasti pysytään yhtenä kappaleena vielä sinne asti. Voi en malta odottaa!!

Joulua siis odotellaan jo kovasti monestakin syystä. Synnytys on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän. Pikkuveli tuntuu vievän masusta jo sellaisen tilan, että en pysty käsittämään, miten hän muka voisi vielä kasvaa lisää seuraavat 6-8 viikkoa. Välillä hän venyttelee raajansa niin täyteen mittaansa, että on kyllä masunahka todella tiukilla. Kroppa ei enää taivu mihinkään päin, kun aina on joku raaja kylkiluun alla vastassa.

Mutta tämmöistä nyt tällä kertaa. Muutaman viikon päästä olisi neuvolalääkärikäynti. Jännittää jo mitä siellä selviää. Mulla on nyt jo sellanen fiilis, että tää raskaus ei tuu menemään yhtä pitkälle kuin edellinen. Pikkuveli on asustellut jo niin pitkään pää alaspäin ja nyrkkeillyt välillä häpyluutani ja välillä virtsarakkoani. Ihmettelen, jos tämä menee paljonkin yli lasketunajan. 

Noh sitä jäämme jännityksellä seuraamaan!

12. lokakuuta 2020

Esikoinen ja "vauva masussa"

Ajattelin vähän kirjoitella siitä, että miten meidän 2,5-vuotias esikoinen on ottanut vauvauutiset vastaan.

Kerrottiin esikoiselle tulevasta vauvasta jo heti nt-ultran jälkeen. Esikoinen ei aluksi ymmärtänyt koko asiaa ollenkaan ja kuvaili ultrakuvassa näkemäänsä kuviota siiliksi :D Ensimmäisen ultran jälkeen ei kovinkaan paljoa puhuttu tulevasta vauvasta muuten kuin, että äitillä kasvaa vauva masussa ja sitä pitää nyt vähän varoa. Pikkuhiljaa kuitenkin ajatus alkoi masun myötä kasvaa myös esikoisen päässä ja hän oli jo kovaa vauhtia valmistautunut tulevaan pikkusiskoonsa. Voi mikä pettymys olikaan, kun rakenneultran jälkeen kerroimme hänelle olleen tulossa pikkuveli. Vasta kun kerroimme kuvassa näkyneestä pikkupippelistä, niin esikoinenkin ymmärsi, että no velihän sieltä tuleekin.

Päiväkodissa on eräs leikkikaveri, jolla on vasta keväällä syntynyt pikkuveli. Kuulemma poitsumme on käynyt paljon keskusteluja kaverinsa kanssa siitä kuinka hänelläkin on pikkuveli...siis tulossa. Nimestäkin oli jo puhuttu kovaan ääneen :D

Nyt esikoinen odottelee jo joulua kovin innoissaan, sillä silloin pikkuveljen olisi aika saapua. Olemme puhuneet siitä, kuinka leluja saa sitten jakaa pikkuveljen kanssa ja esikoisen pienet vaatteet menevät pikkuveljelle. Nyt hän tomerasti aina sanookin jostain pieneksi menneestä vaatteesta tai vanhasta lelustaan, että "se menee pikkuveljelle". Toisinaan hän myös toteaa, että "pikkuveljelle ostetaan uusia leluja" eli se siitä jakamisesta sitten, haha.

Iltaisin ollaan luettu yhdessä satuja myös pikkuveljelle ja sanottu hyvät yöt. Usein huomaankin, että masuvauva alkaa liikuskelemaan enemmän kuulessaan isoveljensä äänen. Vielä en ole onnistunut saamaan esikoista tunnustelemaan masua vauvan liikkuessa, mutta hän kovasti tykkää taputtaa masua moikatakseen pikkuveljeään.

Pikkuhiljaa alkaa jo pieni jännitys hiipimään myös meihin vanhempiin. Miten synnytys menee ja miten esikoinen pärjää synnytyksen ajan mummin kanssa. Saanko yhtään levättyä synnytyksen jälkeen vai iskeekö esikoiselle hirmuinen mustasukkaisuus vauvasta. 

Toivotaan nyt vain, että kaikki menisi pääasiassa kuitenkin hyvin.


9. lokakuuta 2020

Rv 30

Tuntuu, että viimeiset 12 kuukautta on ollut vaan koko ajan pelkkää alamäkeä, ettei ole kauheasti tehnyt mieli tulla tännekkään raapustelemaan tuntoja syviä. Tämän vallitsevan pandemiatilanteen lisäksi, me ollaan jälleen jouduttu kohtaamaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa meille äärimmäisen läheinen henkilö on sairastunut syöpään ja se vaikuttaa suuresti myös meidän arkeen. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään positiivista ja se vaikeuttaa myös huomattavasti tästä raskaudesta tulevasta vauvasta nauttimisen. Me tietysti yritetään pysyä positiivisena, mutta välillä liika on vaan liikaa.

Masu kasvaa ihan hirmuista vauhtia. Liekkö vaan pelkkää bebeä vai ehkä vähän myös herkkukiloja. Sokerirasituksessa ei onneksi kuitenkaan ollut mitään huomautettavaa. Kaikki oli hienosti viiterajojen alapuolella. Masu on kuitenkin kasvanut sf-mitan mukaan alemmalta käyrältä keskikäyrälle ja sen olen myös saanut tuntea. Viimeisen kolmanneksen myötä onkin sitten tullut kaikki mukavat ähinät ja puhinat liitoskipuineen ja lievää närästystäkin aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin edellisessä raskaudessa. Vielä ei ole tarvinnut öisin turvautua tuplatyynyyn ja rennieen. Selkä on vielä toistaiseksi kestänyt ihan hyvin, mutta silmissä näkyy välillä omituisia näköhäiriöitä. Ihan satunnaisesti saattaa tulla sellaista rätinää ja salamointia oikeaan näkökenttään ja se kestää ehkä noin 10-15 min. Kysyin asiasta neuvolasta ja se kuulemma liittyy verenpaineisiin. Mulla kun on ollut ne nyt alkuraskaudessa ainakin tosi matalalla verenpaineet, niin äkilliset isommat muutokset voi aiheuttaa erilaisia oireita. Vielä ainakaan toistaiseksi ei ole ollut pänsärkyä tai vatsakipuja eli raskausmyrkytyksestä ei ole vielä kyse. Ainakaan toivottavasti. Onko kellään muulla ollut näköhäiriöitä raskauden aikana?

Pikkuveli tuntuu olevan veljensä tapaan erittäin vilkas tapaus. Liikkeitä ei ole todellakaan tarvinnut seurailla erikseen vaan sitä myllerrystä on saanut tuntea kaiken aikaa. Jotain pientä rytmiäkin olen saattanut havaita. On aamujumpat ja lounasjumpat. Päivällä saattaa olla vähän enemmän lepoa, kun olen enemmän liikkeellä itse. Illalla saattaa olla myös vähän hiljaisempaa hetkittäin, mutta siinä vähän ennen kymmentä alkaa sellaiset iltajumpat, että on turha edes yrittää käydä vielä nukkumaan. Nukkumaanmeno onkin usein venähtänyt sinne kymppiuutisten jälkeen, vaikka olisin kuinka tsippi päivän jälkeen. Lepäilyä en olekkaan sen koommin päässyt harrastamaan, sillä esikoinen pitää kyllä koko ajan liikkeessä. Vielä pitäisi sen kymmenisen viikkoa jaksaa masun kasvattelua.

Töissä stressi kasvaa vaan loppua kohden enemmän ja enemmän. Jäljellä olisi vielä viisi viikkoa. Tuuraajalle olisi opetettavaa vielä ihan käsittämätön määrä ja tuntuu, että koko ajan tulee lisää ongelmia ratkottavaksi. Lisästressiä tuottaa työnantajan antamat uudet etätyösäännöt eli 50/50 pitäisi olla toimistolla. Viitisen viikkoa (joista yhden olin flunssassa etätöissä) olen nyt tehnyt töitä 50/50 toimistolla ja etänä ja voi luoja miten uupunut olen ollut. Toimistopäivinä olen ollut niin väsynyt, että olen vain äksyillyt kotona miehelle ja esikoiselle, että on ollut pakko vaan mennä ovet paukkuen makkariin nukkumaan päiväunia. Hävettää ihan, minkälainen hirviö olen ollut. Etäpäivinä olen jaksanut todella paljon paremmin ja saanut tehtyä myös vähän kotitöitäkin ja leikittyä paremmin esikoisen kanssa. Onneksi nyt saimme sovittua esimiehen kanssa, että läsnäolopakko toimistolla olisi vain 1pv/vko. Se helpottaa varmasti myös minun jaksamistani huomattavasti, eikä tarvitse hakeutua sairaslomalle ennenaikaisesti. Toivottavasti nyt pysytään vaan terveinä, sillä ainakin päiväkodissa oli tällä viikolla noin 70% lapsista kotona sairastelemassa. 

Noh pelkäksi valitukseksihan tämä teksti nyt taas meni. On niin vaikea löytää mitään positiivista oikein mistään tällä hetkellä. Oli tarkoitus pyytää kavereita Halloweenina kylään syömään ja viettämään mukavaa iltaa, mutta saa nyt nähdä toteutuuko sekään. 

Kertokaa mulle jotain piristäviä asioita :D

P.S. Johtuuko vaan tästä omasta raskaustilasta vai onks nyt vaan kaikki julkkikset samaan aikaan raskaana tai just saanut lapsen? Onko kukaan muu huomannut samaa?

14. syyskuuta 2020

Masukuvia rv 27

Eilen pyörähti jo raskausviikko 27 käyntiin. Ei enää pitkään, niin alkaa viimeinen kolmannes. Tällä viikolla on luvassa sokerirasitustestiä ja vasta parin viikon päästä seuraava neuvola. On jotenkin niin outoa, kun tässä toisessa raskaudessa noita neuvolakäyntejä yms. on niin vähän, kun tuntui, että ekassa raskaudessa oli kalenteri täynnä kaiken maailman menoja.

Mutta tosiaan otsikkoon viitaten, ajattelin tänään esitellä hieman masukuvia. 

Tässä siis kuvat ekasta raskaudestani raskausviikoilla 25+4 ja sitten eilen otettu kuva rv 26+0. Ei nyt ihan samoilla viikoilla otettuja, mutta kuvissa on ainakin sama paita päällä, haha.

Sitä usein sanotaan, että toisessa raskaudessa maha kasvaa nopeammin ja mielestäni tuo väite pitää ihan paikkansa. En nyt sanoisi, että näissä kuvissa masuilla olisi kovinkaan paljoa koko eroa, mutta ainakin itse huomasin masun tulleen selkeästi eroon jo varhaisemmilla viikoilla. Painossa on eroa ehkä noin 1-2 kiloa. En ole nyt käynyt puntarilla, mutta lähtöpaino oli jo alussa noin kilon enemmän, kuin ekassa raskaudessa.

Puhelin aiemmin, että mielestäni huomaa selkeän eron siinä, että ekassa raskaudessa istukka oli takana ja nyt taas edessä. En pidä yhtään masuni muodosta, koska se on jotenkin "palikkamainen", kun taas kaikilla #joulukuiset2020 tägillä masujaan esittelevillä on ihanan söpöt pyöreät pallomahat. Toki yksilöllisiä erojahan nuo on. Todennäköisesti mun maha vaan on jostain syystä tämmöinen palikka, vaikka istukka sijaitsisi missä :D 

Onko kukaan muu huomannut masueroja omien raskauksiensa välillä?

3. syyskuuta 2020

108 päivää jäljellä

Äh apua, mä en yhtään tiedä mistä mä kirjoittaisin. Tämä raskaus on ollut jotenkin niin tasaisen seesteinen ja vaikka edellinenkin raskaus oli seesteinen, niin tämä on sitä potenssiin kaksi. Muistan esikoisen raskaudesta puolivälissä ilmaantuneet vaivat harjoitussupistuksineen ja liitoskipuineen, mutta tässä raskaudessa ei ole ollut mitään vaivoja. Ei edes närästystä, mikä kovasti vaivasi viimeksi. No okei yhden vaivan keksin, nimittäin kuivat limakalvot ja nenästä vuotaa taas ajoittain verta, mutta näin kesäaikana sekään ei ole ollut niin paha. Ehkä syksymmällä se alkaa vaivaamaan pahemmin. Tai sitten ei.

Työt ovat nyt stressanneet jonkin verran, mutta nekin on alkaneet helpottua pikku hiljaa, kun lomat alkaa olemaan ohi kaikilla. Toki itsellähän olisi vielä yksi lomaviikko jäljellä, mutta se taitaa jäädä kokonaan käyttämättä. Nimittäin työviikkoja on jäljellä enää päivän päälle kymmenen. Siis 10 viikkoa! Mihin tämä aika on oikein mennyt. Kymmenen viikkoa ja sitten mä olen jo äitiysvapaalla. Sain kerrottua tiimilleni töissä vauvauutiset vasta viime viikolla, kun kävin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen toimistolla. Säästelin uutista siihen asti, että näemme livenä ja kollegat ottivat asian ilolla vastaan. Oli kuulemma taas niin odotettavissa, koska olenhan sen ikäinen ja plaa plaa plaa. Hei eivät siis tiedä lapsettomuustaustastamme mitään. Esimiehelleni toki kerroin jo ennen kesälomia. Hänkin piti asiaa ilouutisena, sillä olenhan tekemässä Suomelle lisää veronmaksajia... jep, erikoinen huumori.

Viime viikolla sain aikaiseksi tehdä jo hieman hakemuksia myös kelalle. Päätettiin mieheni kanssa yhdessätuumin, että otetaan taas äitiysavustus pakkauksena. Vaikka siis tosiasiassahan meillä on jo ihan liikaakin vauvanvaatteita, koska en ole heittänyt esikoisen jälkeen vielä mitään vauvanvaatteita pois. Ja niitähän tuli silloin viimeksi siis ihan ovista ja ikkunoista, kun kaikki tykkäsi niitä meille lahjoittaa. Mutta jotenkin se äitiyspakkaus jo itsessään on sellainen uuden vauvan symboli, että haluttiin ottaa se ikäänkuin konkretisoimaan sitä asiaa, että meille tosiaan tulee toinen lapsi. Senkin takia on kai ollut vaikea sisäistää tätä raskautta, kun ei ole tarvinnut valmistella mitään, vaan kaikki löytyy tällä kertaa jo valmiina. 

Lastenhuonekkin on jo valmis uutta tulokasta varten. Tai siis eihän se varmaankaan vietä sielä aikaa vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana juurikaan, mutta ainakin sillä on jo oma vaatekaappi ja sänky. Jäbäkin sai viimein uuden sänkynsä käyttöön ja on nukkunut ehkä paremmin kuin koskaan. Uusi patja on saanut aikaan ihmeitä! Päiväkotiarkikin on alkanut taas rullaamaan ihan kivasti. Jäbä palasi päiväkotiin vasta elokuun alussa, kahden kuukauden lomailun jälkeen, ja ensimmäinen viikko menikin tietysti sairastellessa pientä flunssaa. Tämä surullisen kuuluisa keskustelu lasten kesä-/syysflunssista näin korona-aikoina on saanut paljon kommenttia osakseen, mutta sopeutuminen vie aina oman aikansa. Stressattiin kovasti, että vuotaakohan se nenä tänään kerran vai kaksi ja tuleekohan sieltä soittoa perään, että on jouduttu niistämään nenää. Nuo flunssat on vaan niin haastavia, kun sitä räkää voi tosiaan tulla pitkäänkin. Onneksi meillä oireet loppui lopulta kokonaan, eikä meidän tarvinnut lähteä koronatestiä tekemään. Nyt toivotaan, että pysyttäis mahdollisimman terveinä loppuvuosi, mutta se jää nähtäväksi.

Menipäs tämä teksti nyt taas ihan turhanpäiväiseksi löpertelyksi, mutta tosiaan seesteistä mahan kasvattelua täällä harrastellaan. Alkuvuoden jälkeen tämä rauhallinen loppukesä on ollut ihan tervetullutta. Mahan kasvattelusta tuli mieleeni, että olen kovasti koittanut vertailla edellisen ja tämän raskauden masujen kokoja ja vaikka aluksi masu tuntui kasvavan ihan jäätävää vauhtia, niin nyt tuntuu, ettei se nyt vielä niin kovin iso olekkaan. Aika samoissa mennään vielä. Painoa on tullut vielä maltilliset viitisen kiloa eli ei ihan hirveästi ylimääräistä. Vaikka sen kyllä myönnän, että tässä raskaudessa en ole liikkunut juuri yhtään ylimääräistä verrattuna edelliseen. Ei tarvitse aamulla herätä liian aikaisen töihin ja vaivata itseään työmatkoilla. Ei ole tarvinnut enää edes koiraa ulkoiluttaa, niisk. Ihan patalaiskaksi olen muuttunut, haha.

Nojoo, mutta nyt lopetan nämä höpötykset tähän tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava kesä ja nyt toivotetaan mahdollisimman aurinkoinen ja kaunis syksy tervetulleeksi!  

Alina ja "Pikkuveli" rv 24+4 (huom, työnimi vaihtui Taimesta Pikkuveljeksi)

5. elokuuta 2020

Rakenneultra

Tänään päästiin näkemään meidän pikkuinen! Oli ihanaa, kun mies sai tällä kertaa olla mukana. 

Kaikki rakenteet oli kunnossa ja kaikki oli muutenkin mallillaan. Olo on edelleen tosi hyvä. Istukka on tällä kertaa edessä, mikä selittää eri mallisen masun muodon ja miksi liikkeet on tuntunut koko ajan pääasiassa vain alavatsassa tai kyljissä.

Äidinvaisto petti ihan totaalisesti, nimittäin meidän esikoinen saa joulukuussa taistelukaverin. Kyllä! Se on POIKA ❤️

Iih jännittävää! 

3. elokuuta 2020

Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 
Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

11. heinäkuuta 2020

Ensimmäiset ostokset vauvalle

On taas ehtinyt vierähtää tovi viime tekstistäni. Elämä on taas riepotellut suuntaan jos toiseenkin. Jouduttiin muun muassa tekemään se vaikea päätös meidän koiran elämästä. Meidän rakkaan karvakuonon vointi oli välillä huononpi ja välillä parempi, mutta lopulta pahalaatuinen kasvain nenäontelossa vei hänet koirien taivaaseen. Luopuminen oli meille todella raskasta, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Kauhea ikävä jäi, mutta onneksi meillä on paljon ihania muistoja. 

Raskauspahoinvoinnin jäätyä pois, meinaan aika ajoin kokonaan unohtaa olevani raskaana, haha. Vointi on todella hyvä vaikka työstressiä onkin ollut viimeaikoina normaalia enemmän. Kesäkuun lopussa oli ensimmäinen neuvolakäynti paikan päällä. Tuli kerrankin jutusteltua vähän enemmänkin, kun yleensä kaikki on niin tasapaksua, ettei ole paljoa kerrottavaa. Kaikki arvot oli onneksi ihan kunnossa, sykkeetkin löytyi ja painoakin on ehtinyt kertyä vasta vajaa 2kg. Tässä raskaudessa minua on vaivannut lievä emättimen laskeuma, mikä on aiheuttanut pientä vuotoa silloin tällöin. Onneksi sain kuitenkin lääkärinkäynnin samaan syssyyn ja kohdunsuu oli napakasti kiinni, eikä sen suhteen ollut mitään ongelmaa. Lääkäri määräsi lantionpohjanlihasten treeniä ja päivittäisen treenailun ansiosta on tuo laskeumakin helpottanut huomattavasti. Toki se voi vielä pahentua synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että estrogeeni ja hyvät jumpat auttavat pahinpaan vaivaan.

Miksei muuten kukaan puhu laskeumista koskaan mitään vaikka nekin on kuulemma tosi yleisiä. Yleensä varoitellaan vaan erkaumasta ja siitä olenkin yrittänyt pitää hyvän huolen, ettei pahaa erkaumaa tulisi, mutta laskeumasta kuulin nyt vasta ekaa kertaa. Noh nyt ainakin olen entistä motivoituneempi jumppaamaan niitä kuuluisia lantionpohjalihaksia, nih.

Kiitos koronan, olen tehnyt nyt maaliskuusta asti etätöitä, mikä on mahdollistanut myös mökkeilyn töiden lomassa. Omat lomani ovat vielä kaukana edessäpäin, mutta mies ja poitsu ovat jo saaneet viikon ajan nauttia kesälomasta. Vaikka toki säät ei olekkaan ihan suosinut, mutta ollaan saatu mukavasti maisemanvaihdosta mökillä ollessa. Tilattiin ikeasta meidän omaan aittaa poitsulle uusi kerrossänky, jonka hän saa sitten jakaa tulevan pikkusisarensa kanssa. Tuo sänky pitäisi saapua ensi viikolla, niin päästään viimein tuosta hirveästä matkasängystä eroon ja unetkin maistuvat varmasti paremmalta kunnon patjalla nukkuen. 

Tänään käytiin sadepäivän kunniaksi vähän shoppailemassa ja löysin alesta ensimmäiset ihanat muumibodyt vauvalle. Siellä olis ollut vaikka mitä ihanaa, mutta en vaan raaskinut ostaa enempää. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen alkaa taas kunnon pesänrakennusmeininki. 

Ainiin, kerroin viimeksi siitä raskauskaapista ulos tulemisesta. Noh oma äitini oli vähintään yhtä hukassa kuin minäkin. Ei ensin tajunnut pienestä vihjailustani mitään ja kun lopulta tajusi, ei osannut reagoida enää mitenkään :D Mieheni vanhemmille ei aluksi sanottu mitään, vaan odoteltiin, että tuleeko sieltä jotain hienovaraista epäilyä vatsan seutuni lievästä turvotuksesta ja kyllähän sieltä lopulta tulikin suora lataus "onko teille tulossa vauva?". Vanhempiemme lisäksi ei olla kerrottu kuin yhdelle kaverille, jonka kanssa olen käynyt ahkerasti lenkillä ennen raskautta, mutta nyt ovat lenkit jääneet ihan tyystin kokonaan. 

Mutta sellasta taas tänne tällä kertaa. Kirjoittelen puhelimella pikakuulumisia, joten pahoittelut jo etukäteen kaikista kirjotusvirheistä ja aiheiden sekavasta pomppimisesta. Lomaa ja aurinkoisia kelejä odotellessa. 

Alina ja Taimi 16+6

P. S. Olen ehkä tuntenut jo pientä hipsuttelua tuolla masussa. Niitä kunnon liikkeitä odotellessa. 

12. kesäkuuta 2020

1. Seulontaultra

Tänään oli tuo kauan odotettu ensimmäinen ultra. Voi juma, että jännitti mennä sinne ihan yksin, mutta selvisin. Ja sain viimein nähdä meidän ihanan pikku Taimen!

Ultraus tehtiin ensin vatsanpäältä, mutta koska Taimi oli juuri köllöttelemässä mukavasti pää alas päin, niin tehtiin ultraus myös alakautta. Kaikki näytti oikein hyvältä. Taimella on kaksi jalkaa ja ihanat pikku varpaat, kaksi kättä ja ihanasti vilkuttelevat sormet, sekä päänupissakin oli aivot ihan omalla paikallaan :D Aivan kuin kuuluukin olla. Niskaturvotus oli 1.77 eli ihan normaali. En nyt yhtään muista mitä esikoisella oli, mutta varmaan aika samoissa.

Suureksi yllätyksekseni pääperämitta näytti 63mm eli viikot kasvoivat jopa viidellä päivällä. Siis melkein kokonainen viikko eteenpäin omista laskelmistani. Kätevää! 

Olipa ihana nähdä meidän pikku Taimi ensimmäistä kertaa. Eilen jo kovasti kuuntelin sykkeitä rauhoittaakseni herkkää mieltäni ja sen johdosta olikin huomattavasti helpompi mennä tuonne ultraan. 

Tilasin H&M:stä poitsulle vähän kesävaatteita ja samalla bongasin kivan paidan teksillä "big bro". Vaatteet saapuivat juuri sopivasti postissa, sillä viikonloppuna aiomme tulla viimein ulos raskauskaapista! Hui! 

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille! 

3. kesäkuuta 2020

Ja sydän lyö bum bum buuum...

Joko siitä on kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjottelin tänne mitään. Ehkä aika menee sittenkin nopeaa, haha.

Täällä vielä toistaiseksi kaikki ihan hyvin. Turvotusta on edelleen ihan hirveästi ja nyt on taas jostain ilmestynyt ihan jäätävä jano koko ajan. Vesipullo on siis aina mukana. Tästä ikävän seurauksena olen jo muutamaan otteeseen joutunut heräämään yöllä vessaan, mikä taas häiritsee jonkun verran yöunia ja sitten ollaan taas seuraavana päivänä ihan superväsyneitä. 

Pahoinvointi on ollut nyt parina päivänä ihan todella voimakasta. Olen onneksi pystynyt olemaan mahdollisimman rennosti pelkästään kotona töitä tehdessä, niin ei ole vielä tullut pikavisiittiä vessaan ykälle, mutta lähellä on jo ollut. Jos elettäis normaalielämää tavallisten työkiireiden keskellä, niin olis varmaan jo ykä lentänyt heti ensimmäiseen puskaan matkalla töihin. Eli jotain positiivista tästäkin poikkeustilasta. Tämä poikkeustilanne on itseasiassa ollut todella mukavaa odotusaikaa. Ei ole tarvinnut piilotella turvonnutta masua, tai herätä liian aikaisin töihin, tai tunkeutua liian kireisiin vaatteisiin, koska äitiyshousut eivät vielä pysy ylhäällä olemattoman masun takia. Ja mikä parasta. Ei ole tarvinnut valehdella kenellekkään, ettei vaikkapa pysty juomaan alkoholia, koska on antibioottikuuri tms. ja mitä näitä nyt onkaan kaikkia. Olen saanut rauhassa katsoa tilannetta ja elellä kotona oman perheen kesken päivä kerrallaan.

Epävarmuus raskaudesta on nimittäin kulkenut mukana koko ajan, mutta onneksi siihen on nyt saatu pieni lohtu. Nimittäin omien laskelmieni mukaan rv 10+1, löysin viimein sykkeet kotidopplerilla. Tasan samoilla viikoilla kuin esikoisestakin. Tämä raskaus tuntui heittämällä taas paljon todellisemmalta, kun kuulin sen pienen sydämen valssin.... yy, kaa, koo, nee, yy, kaa, koo, nee. Pakko taas sanoa, että onneksi hommasin tuon pienen kuuntelulaitteen silloin aikoinaan, vaikkei sille kovin paljon käyttöä enää liikkeiden tuntemisen jälkeen olekkaan. Edes ne muutamat kerrat, kun kuulee sen pienen sydämen sykkeen, riittää rauhoittamaan tämän hullun stressaajan mielen. Huh.

Nyt on sitten enää reilu viikko ensimmäiseen seulontaultraan ja jännittää ihan hirveästi. Ensinnäkin jo sen takia, että joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, mutta puhumattakaan siitä, että ultrassa selviäisi jotain huonoja uutisia. 

Pidetään peukkuja, että kaikki menee vielä hyvin ♥

Alina ja Taimi 10+5

 

22. toukokuuta 2020

10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

9. toukokuuta 2020

Aika matelee

Viikot tuntuu etenevän jotenkin todella hitaasti, vaikka tavallaan kai ne meneekin ihan hujauksessa. Aika on niin suhteellista, kun sitä kattoo eri kulmista. Aika koronakaranteenissa on mennyt tosi nopeasti. En enää edes muista millaista oli käydä töissä toimistolla. Aika raskausviikkoja laskeskellen tuntuu taas ikuisuudelta. Ensi viikolla on neuvolan ensikäynti tai noh todellisuudessa, täällä meillä päin, se käydäänkin puhelimitse. Silloin viikkoja on omien laskelmieni mukaan noin 8+0. Toivottavasti tuo ensikäynti alkaa taas vähän konkretisoimaan asioita ja viikot alkavat etenemään vauhdikkaasti. Sen jälkeen on muistaakseni ainakin labrakäyntiä ja pian jo ensimmäistä ultraakin.

Tässä raskaudessa en aio käydä varhaisraskauden ultrassa ollenkaan. Ai miksikö en? No jos totta puhutaan, niin olen käynyt ultrissa jo niin monet kerrat, ja koska edes sykkeiden näkeminen ultrassa ei takaa sitä, että saisin pitää tämän lapsen, niin olen päättänyt olemaan tuhlaamatta rahojani enää niin sanottuihin mielenrauha-ultriin. Ensimmäiseen kunnalliseen ultraan ei kuitenkaan ole kuin ehkä max. viisi viikkoa. Jos siitä ajasta selviydyn kunnialla, niin olen tosiaankin jo ansainnut nähdä pikkuisemme sykkivän sydämen oikeassa paikassaan. Ja älkää nyt takertuko pikkuseikkoihin, että kuka ansaitsee ja mitä ansaitsee, mutta tämä ajattelutapa nyt vain rauhoittaa omaa mieltäni tällä hetkellä eniten. 

On tosiaan aika ihmeellistä, että olen edelleen raskaana, eikä vuotoa ole alkanut, vaikka eletään jo rv 7+1. Nämä päivät ja viikot ovat tunnetusti olleet minulle ne kaikkein kriittisimmät. Tällä hetkellä vointi raskauden suhteen on ihan hyvä. Pahoinvointi eli alituinen krapulan tunne alkoi viimein rv 5+9 ja siitä alkaen onkin saanut olla todella tarkka syöntirytmistä, ettei mene täysin heikotuksen puolelle. Tässä raskaudessa ei ole ollut yhtään minkäänlaisia kipuja. Ei edes mitään kohdun kasvukipuja. Vain hyvin kevyttä paineen tunnetta tuntuu aina silloin tällöin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että hiihdän kotona lähes tulkoon 24/7 pelkissä pieruverkkareissa ja löysässä t-paidassa, joten mikään ei purista eikä ahdista. Turvotusta kyllä riittää. Ulkoiluhousujen nappi menee vielä juuri ja juuri kiinni ja kovin kauaa niissä ei viihdy, koska alkaa vaan ahdistaa. Väsymystä on ja, koska tässä raskaudessa on lähes mahdotonta nukkua päikkäreitä, niin hermot ovat toisinaan tosi kireällä. Tai en edes tiedä johtuuko se väsymyksestä vai vaan hormoneista, mutta olen kiukutellut nyt enemmän, kuin koko viime raskauden aikana yhteensä. Olen salaa miettinyt, että oireiden poikkeavuudesta edelliseen raskauteen verraten, vatsassani kasvaakin tällä kertaa pieni tyttö. Noh sillä nyt ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta olishan se ihana nähdä myös toista sukupuolta oleva jälkeläinen.

En nyt meinaa millään muistaa mitä mun piti vielä kirjoitella. Ajatukset laukkaavat ajatuksesta toiseen. Vähän samaan tapaan, kuin öisin näkemäni unet ovat ihan hirveän toden tuntuisia ja sekavia. Voiko hormonit oikeasti vaikuttaa uniin? 

Tänään kävin juoksemassa virtuaalisen Naisten kympin(#virtuaalikymppi). Alkoi tuntumaan jo tosi raskaalta. Hengästyin jo heti ensi metreillä ja koko lenkki tuntui olevan pelkkää puuskutusta. Viiden kilsan jälkeen olo oli jo tosi epätoivoinen ja mietin jo, että selviänkö hengissä. Seitsemännen kilsan kohdalla taisin tuntea jo supistuksia tai jotain todella ikävää pistoa mahan ja selän alueella, joten oli pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Taitaa olla meikäläisen kympit nyt toistaiseksi juostu. Toivon kuitenkin, että jaksaisin vielä mahdollisimman pitkään juosta edes pienempiä lenkkejä. Juokseminen on nimittäin auttanut mua ihan todella paljon niihin raskauden jälkeisiin liitoskipuihin. Saliura jäi hyvän alun jälkeen koronan takia ihan kesken. Harmittaa tosi paljon, mutta en uskalla riskeerata perheemme terveyttä menemällä salille, jossa todellakaan kaikki ei ymmärrä huolehtivansa käsihygieniastaan kunnolla.

Noh nyt riittää lörpöttelyt. Palaan taas lukemaan vanhoja tekstejäni alkuraskauden ajoilta ja vertailen huvikseni oireita nyt ja silloin. 

Palaillaan taas!

 

22. huhtikuuta 2020

No ne viivat

Kun noita kaupanpäällisliuskoja nyt kerran on tuolla kaappi täynnä, niin ei kai se haittaa, jos niitä sieltä vähän pois testailee. Eihän? No hyvä!
Nimittäin en saanut enää unta erään työjutun takia, joten tein sitten taas uuden testin ja onnekseni, viiva tummuu edelleen. Alkaa muistuttamaan jo niitä kuuluisia leffaviivoja!

Nyt en enää testaile! En edes sitä viikkodigiä. En varsinkaan sitä!

Yritän olla vertailematta raskauksiani, mutta vaikeaahan se on. Ennen on ollut lähes heti jotain etovaa oloa, mutta nyt ei juuri mitään. Toki ollaan vielä tosi alussa, mutta voisiko kerrankin lähes oireeton raskaus päättyä onnellisesti synnytykseen? Jooko please.

Okei onhan noita oireita. Unettomuus on yksi niistä ja heräilen jatkuvasti ihan pienimpiinkin kolahduksiin ja niitähän täällä kerrostalossa riittää.

Päivä kerrallaan. Ens viikolla ehkä uskaltaa jo varata neuvola-ajan. Ehkä.

20. huhtikuuta 2020

Herkkä mieli

En oikein tiedä miten suhtautua tähän raskauteen. Olen jo jotenkin niin tottunut pettymyksiin, etten odottanut plussaa saapuvaksi. Onhan kuitenkin todennäköisyys keskenmenolle vielä huomattavasti suurempi, kuin onnistuneelle raskaudelle. Niitä kun on takana jo kolme neljästä raskaudesta.

Vaikka toki kaikenlaisia oireitakin jo on, niin pääasiassa on vielä sen verran hyvä olo, että on vaikea uskoa edes olevansa oikeasti raskaana. Lauantaina(dpo15) tein digitestin, ihan vaan näyttääkseni miehelleni mahdollisimman selkeästi tulkittavan positiivisen tuloksen, mutta viikkojen näyttäessä 1-2, alkoi taas hirveä huoli nousemaan esiin. Eikös sen pitäisi olla menkkojen oletetun alkamispäivän jälkeen jo 2-3 viikkoa hedelmöityksestä? Kauhea googlettelu alkoi ja murheet vaan kasvoi. Olin jo valmis luopumaan tästä koko raskaudesta kokonaan. 

Tänään(dpo 17) tein taas uuden raskaustestin ja vaikka viiva onkin edellistään tummempi, niin alkoi huoli siitä, että missä on mun "leffaviivat"?
Aloin taas googlettelemaan One stepin liuskatesteistä ja onnekseni löysin useamman kokemuksen siitä, kuinka viivat tummuvat hitaasti. Pääasia kai on, että viivat ylipäätään tummuvat, mutta mielessä kummittelee edelleen mahdollinen tuulimuna tai keskenmeno.

Oireita on kaikenlaisia, mutta ei vielä sitä kuuluisaa pahoinvointia. Toistaiseksi oireiden kirjoon kuuluu mm:
♦ kuivat limakalvot (nenän tukkoisuutta ja suun kuivuutta)
♦ jatkuva jano ja sitä mukaa myös koko ajan pissalla ravaaminen
♦ pistelevät rinnat ja herkät nännit
♦ hengästyminen liian helposti ja puuskuttaminen
♦ huimaus liian nopeasti noustessa
♦ väsymys ja levottomat unet
♦ herkistynyt hajuaisti
♦ vilun väreet ja palelu varsinkin öisin

Vointi on kuitenkin pääasiassa tosi hyvä. Pahoinvointia ei ole ja mitään kohdun kasvukipujakaan ei ole tai ainakin ne on tosi lieviä. Veikkaan, että synnytyksen jälkeen pois jääneet menkkakivut vaikuttaa myös siihen, miksi nyt ei ole ollut jo heti alkuun hirmuisia sukkapuikkokipuja yms. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Voihan toki myös olla, että nyt kun teen töitä etänä, niin en ole niin rasittunut ja uupunut kuin edellisessä raskaudessa ja toisaalta ehkä myös parantunut ferritiini arvokin voi vaikuttaa siihen.

No, mutta joka tapauksessa, ei auta kuin edetä päivä kerrallaan ja toivoa, että jouluna meille syntyy ihana pieni terve vauva ♥

17. huhtikuuta 2020

Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.


Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....

9. maaliskuuta 2020

Huti meni

"Mitäs tänne...ei kurjuutta kummempaa."

Ovis taas oli ja meni. Ollaan oltu kipeinä koko perhe ja vaikka sain ovulaation tikutettua, niin oltiin liian kipeitä hyödyntämään sitä. Sairastelu alkoi poitsun vatsataudilla ja siitä jälkitautina sairastuttiin kaikki oikein kunnon flunssaan. Olin sitten mukavasti puolitoista viikkoa poissa töistä, ensin lapsen sairastodistuksella ja sitten heti perään omalla sairatodistuksella. Tuntuu, ettei poitsu ole vieläkään oikein kunnossa, kun räkä valuu ja köhää riittää edelleen. Saas nähdä ehdinkö olla kokonaista viikkoa töissä, kun jo taas sairastellaan.

Mutta jotain positiivistakin. Tikutin oviksen ja se näytti plussaa jo kp 17, mikä on ainakin pari päivää aikaisemmin, kuin mitä mulla normaalisti olisi. Aloin ihan tosissani pohtimaan, että voisko se rautalisä vaikuttaa siihenkin? Kyllähän ferritiini vaikuttaa tutkitusti hedelmällisyyteen, niin miksei sitten ihan kuukautiskiertoonkin. Mistä sitä tietää. Noh jään seurailemaan. Voihan kyseessä olla vain positiivinen poikkeama.

Viimeksi taisin ihmetellä, että vaikuttaako rautalisä niihin päänsärkyihin, joita minulla on aina menkkojen aikaan. Oletin niiden johtuvan ihan puhtaasti hormonivaihteluista, mutta nyt sitä päänsärkyä ei ilmaantunutkaan. Liekkö taas pelkkä poikkeama vai olisiko päänsärky sittenkin johtunut alhaisesta varastoraudasta. En tiedä, mutta kuuri jatkuu edelleen.

Tässäkään kierrossa ei siis ole mitään toivoa plussauksen suhteen, mutta ehkä ensi kierrossa päästäisiin taas kunnolla yrittämään. Tuntuu jotenkin, että pitäis taas olla kaikki tähdet ja planeetat kohdallaan, että meillä voisi tapahtua tärppiä. Ehkä kohtalolla vaan on joku muu suunnitelma meidän suhteen....

11. helmikuuta 2020

Uusi kierto

Viime yönä alkoi taas uusi kierto. Menkkojen alkaminen sujui kivuttomasti, koska tiesin jo etukäteen, ettei mitään tärppejä olisi luvassa. Ja siis toisaalta myös ihan kirjaimellisesti kivuttomasti. Edelleenkään mitään menkkakipuja ei ole mikä taas vahvistaa epäilystäni siitä, että aiemmassa kierrossa tuntemani oireet todella olisivat liittyneet kemialliseen raskauteen.

Kemiallisessa raskaudessahan munasolu siis hedelmöittyy ja kiinnittyy kohdun seinämään ja ehtii jopa hieman nostamaan hcg:täkin, mutta vuotaa sitten kuitenkin lopulta kuukautisten mukana pois. Ehdin siis tuntemaan jos jonkinmoista oiretta, mutta jotenkin erityisesti ne kohtua vihlovat sukkapuikkokivut jäivät päällimäisenä mieleen ja sitten ne voimakkaat supistukset, jotka sitten lopulta menkkojen alettua tulivat. Voi jos olisin vaan ehtinyt tehdä testin, niin voisin sanoa 100-prosentin varmuudella, mutta nyt sanona vaan 99 % varmuudella, että se oli kemiallinen raskaus eli toisin sanoen varhainen keskenmeno. Mullahan onkin niitä jo oiva kokoelma takana... 

Noh en jää kuitenkaan vellomaan menneeseen vaan nostan katseen kohti tulevaa. Tilasin lisää o-testejä, joten tässä kierrossa mahdollisesti päästään taas niin sanotusti hommiin :D Ja nyt niitä "ilmasia" raskaustestiliuskojakin alkaa olemaan sellainen kokoelma, että vois samanlaisten tuntemusten sattuessa kohdalle vaikka vähän testaillakkin ennenaikaisesti. Vaikka en tykkääkään testailla, ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä, mutta ihan mielenkiinnosta. Otetaan tämä sellaisena tutkimusmatkana taas, haha.

Ehkä ens kerralla ollaan taas asteen verran viisaampia.

P.S. Mielenkiinnolla seuraan myös, miten rautakuurini vaikuttaa menkkoihin. Toistaiseksi ei mitään erikoista, mutta tähän asti eletyssä elämässäni, mulla on lähes aina jonkun asteista päänsärkyä menkkojen aikaan tai jälkeen. Nyt siis mielenkiinnolla seuraan, että johtuiko tuo päänsärky ihan puhtaasti hormonimuutoksista vai ihan oikeasti raudanpuutteesta. Sitä jännityksellä odottaen...

4. helmikuuta 2020

Oma terveys

Kerroin loppuvuodesta poteneeni ihan kauheaa uupumusta ja väsymystä. Kävin omatoimisesti mittaamassa ferritiiniarvoni ja se näytti silloin 14. Työterveyslääkäri ei piitannut siitä ollenkaan, mutta määräsi kuitenkin läjän lisää testejä. Tutkittiin siis ihan perus verenkuva, crp ja kilpirauhashormonit yms. Missään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Itseasiassa kaikki oli ihan priimaa. Paitsi tuo ferritiini.

Olen nyt viime aikoina opiskellut ahkerasti tuosta ferritiinistä mm. raudanpuute.fi sivuilta ja todennut kärsiväni itsekkin raudanpuutteesta. Oireita on ollut vaikka millä mitalla. Kuten ainakin tuo uupumus ja jaksamattomuus, käsien ihon kuivuus ja halkeilu kaikesta rasvailusta huolimatta, hengästyminen jo ihan pienestä juoksun pyrähdyksestä tai rappuja ylös kävelemisestä, hajamielisyyttä ja aivosumua, huimausta ja päänsärkyä ja vaikka mitä.

Syön mielestäni ihan hyvin rautapitoista ruokaa. Syödään tosi usein esim. papuja ja kikherneitä, pähkinöitä, linssejä ja mitä näitä nyt on. Lihan syöntiä tosin ollaan vähennetty huomattavasti, mutta korvattu se nimenomaan niillä herneillä ja muilla. Jostain syystä se rauta ei vain imeydy tarpeeksi. En uskaltanut tarttua rautalisään, koska en saanut työterveyslääkäriltäni siihen mitään suositusta, mutta lopulta luovutin ja nappasin ensimmäisen pillerin.

Olen nyt syönyt rautalisää (100mg/pv) vasta vähän reilun viikon ja ero on jo huomattava. Olen ihan järjettömän paljon virkeämpi ja jaksan todella paljon paremmin. Käsieni halkeileva ihokin on pikkuhiljaa alkanut parantumaan. Rohkaistuin aloittamaan saliharrastuksenkin reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen :D haha. En ole koskaan ollut mikään salihirmu, mutta nyt jotenkin olo on niin virkeä, että tekee mieli liikkua ja saada aikaan asioita. Tuntuu ihan mielettömältä, kun pää ei ole jatkuvasti sellaisessa sumussa, ettei meinaa muistaa, että mitä oli tekemässä ja millon.

Voi olla, että tämä on pelkkää placeboa, mutta olen lukenut, että ferritiini nousee alussa tosi nopeasti, kunnes sitten tasoittuu ja sen vuoksi tavoitteena onkin nyt syödä tuota rautalisää vähintään sen kolme kuukautta ja käydä taas labrassa testaamassa tulokset.

Tavoitteeni tälle vuodelle on omaan terveyteen keskittyminen ja olen ainakin päässyt hyvin vauhtiin. Olen maksanut salijäsenyyttä etukäteen toukokuulle asti, että toivotaan nyt, ettei innostus lopu vielä ihan hetkeen :D Perus... Treenitavoitteissa on kuitenkin vielä ainakin Naistenkymppi, että ihan hetkeen ei voi jättää liikkumista minimiin. Muita tavoitteita tälle vuodelle olis varata aika hammaslääkärille tarkastukseen ja uusien rillien ostaminen ja mahdollisesti myös päästä luomitarkastukseen/poistoon. Siinä alkaakin olemaan sopivasti tavoitetta loppuvuodeksi :D

Ainiin ja tietty se raskaus... Olen ollut niin innostunut uudesta vireystasostani, että unohdin kokonaan ovulaation tässä kierrossa. No okei en kokonaan. Tikutin sen, mutta unohdettiin hyödyntää sitä. Haha. Mutta ajatellaan nyt näin päin, että nyt on hyvää aikaa popsia rautalisää ja siihen päälle foolihappoa, niin joko sitten alkaisi tulemaan niitä ykköslaadun munasoluja. Oli ihan tyystin päässyt unohtumaan tuo foolihappokin, kun kuulemma sitäkin piti nauttia 3kk ennen raskautta. Että semmosta.

Ihanaa kevättä kaikille! ♥

14. tammikuuta 2020

Kemiallinenko?

Tarkkasilmäiset ehkä ehtivät jo huomata, että olen merkinnyt vauvatekoprojekti 2.0-välilehdelle kierron pituudeksi 33 päivää. Se siis tietysti tarkoittaa sitä, että menkat alkoivat lopulta lauantaiaamuyöllä.

Joku mua kuitenkin jäi hämäämään tässä jo edesmenneessä kierrossa. Jotenkin se viikko ovulaatiosta ollut pistävä ja jomottava kipu oli jotain niin selkeätä, etten voi olla väittämättä, etteikö kyseessä ollut kuitenkin mahdollisesti kiinnittymisyritys. Se oli jotenkin vaan niin selkeä, että melkein pystyin omin silmin näkemään sen munasolun kaivautuvan siihen kohdun seinämään. Haha okei, alan jo kuulostamaan vainoharhaiselta. Tuon kipuilun jälkeen ei ollut enää minkäänlaista oiretta, kunnes juuri parisen päivää ennen vuodon alkua aloin huomata tuttuja raskausoireita. Suun kuivumista ja jatkuvaa janoa, lievää närästystä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Nukahdin pitkästä aikaa taas bussiinkin, matkalla töistä kotiin. Tuo oli varsin yleistä viime raskaudessani. Olin aivan kuoleman väsynyt alkuraskaudessa. Lisäksi palelin palelemistani, vaikka tallustin kotonakin aina villasukat ja paksu huppari päällä.

Lopulta kuitenkin, perjantai-lauantai välisenä yönä, palelu vaihtuikin yhtäkkiä ihan hillittömään hikoiluun. Aamulla olin pelkkä märkkä läntti ja pian huomasinkin menkkakipujen alkaneen. Mikä toisaalta yllätti myös, koska enhän ole tuntenut menkkakipuja enää raskauden jälkeen ollenkaan. Vuotokin tuntui olevan jokseenkin tavallista runsaampaa ja jotenkin erilaista.

Raskaustestiä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, että voisin väittää epäilystäni todeksi...tai epätodeksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, että en tee testejä ennen, kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Nyt toisaalta olis ollut hirveen mielenkiintoista tietää, että oliko kyseessä mahdollisesti kemiallinen raskaus vai ei, mutta toisaalta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. HCG:tä ei ollut tarpeeksi, jotenka vuoto alkoi ja that's it. Tavallaan haluaisin voida iloita mahdollisesti onnistuneesta hedelmöittymisestä, mutta tavallaan aiheuttaisin vain enemmän stressiä miettimällä sitä, että miksiköhän raskaus ei kuitenkaan jatkunut. Onko kohdun seinämän rakenteessa jotain vikaa tai olikohan munasolussa taas jotain vikaa? Toisaalta jos kroppani kerrankin onnistui poistamaan viallisen alkion jo ennen kuin ehdin ilahtua alkaneesta raskaudesta, niin on kai sekin ihan hyvä asia.

Nyt vaan toivoisin, että kroppani onnistuisi vielä joskus kehittämään meille sen yhden vahvan ja ehjän munasolun, josta tuleva kuopuksemme saisi alkunsa.

Näihin ajatuksiin....

palaillaan taas!

9. tammikuuta 2020

Vuoden ensimmäinen

Ihanaa ja toivontäyteistä uutta vuotta kaikille!

Viime kirjoitukessani paistoi vahvasti ahdistus ja epätoivo, mutta nyt on jo huomattavasti parempi fiilis. Olen innoissani vuoden vaihtumisesta ja todella toivon, että tämä vuosi olisi edellistään parempi.

Selailin instagramista tuttujen ja tuntemattomien saavutuksia viime vuodelta ja vuosikymmeneltä ja aloin jo selailemaan puhelimestani kuvia vuodelta 2019. Mieleeni muistui taas monta asiaa, mitkä todellakin painoivat vaakakuppia epäonnistuneen vuoden puolelle. Äitini putkiremontti, kokoperheen noro, meidän ikuisuuksia kestänyt kylppäriremontti, hoitovapaan loppu ja töihin paluu, päiväkodin aloitus, sairastelut, epäonninen ulkomaanmatka. Ja eikä siinä, kyllähän näistä asioista seurasi paljon hyvääkin. Esimerkiksi äitistäni tuli tosi läheinen lapsen lapsensa kanssa meillä evakossa asuessaan, me saatiin lopulta hieno uusi kylpyhuone, poika sai uusia kokemuksia ja paljon uusia ystäviä päiväkodista ja minä pääsin taas tienaamaan lisää rahaa. Sairasteluiden johdosta ollaan myös opittu paljon uutta, esim. kuinka toimia sairaana ulkomailla ja kuinka lopulta lapsivakuutus onkin oikeastaan ihan superkätevä. Mutta loppujen lopuksi, onneksi vuosi 2019 on nyt ohi ja päästään toteuttamaan taas uusia haasteita ja kokemuksia vuodelle 2020.

Suurin haaveeni tälle vuodelle olisi, saada toinen lapsi. Olen jo suunnitellut miten sisustan lasten huoneen kahdelle lapselle sopivaksi, haha. Yksi asia ainakin on varma. En suostu ostamaan kerrossänkyä, ihan vaan koska kaikilla muillakin on sellainen. Tuun salee vielä pyörtämään pääni. Haluan lapsille samanlaiset sängyt ja vaatekaapitkin jo löytyy valmiina. Ehkä joskus tulevaisuudessa ostamme isomman asunnon ja lapset saavat omat huoneet, mutta ainakin vielä aluksi lapset saavat jakaa huoneensa keskenään. Sängystä puheen ollen. Meidän poitsusta on tullut jo niin iso poika, että päätettiin ottaa pinnasängystä laita pois. Iiik, iso poika jo! Hän tykkää ihan hirveästi, kun voi itse kömpiä omaan sänkyynsä ja päivällä leikkiessäkin voi istua niin sanotusti pehmeällä penkillä. Valitettavasti meidän pinnasängyssä ei ole mitään tukilaitaa, niin välillä poika saattaa tippua yöllä sängystä (eli siis sen noin 20 cm), mutta onneksi toissajouluna joululahjaksi ostamani jättiläisdinopehmo pelastaa ja välillä huomaammekin pojan nukahtaneen dinon päälle, eikä ole herännyt pudotuksesta ollenkaan :D

Asiasta kolmanteen. Sain tässä kierrossa tikutettua oviksen ja se tuli kyllä hyödynnettyä oikein korkojen kera. Haha okei sori. No nyt sitten olen alkanut epäilemään tätä kiertoa ihan huolella. Dpo 8-9 havahduin ihan jäätäviin sukkapuikkokipuihin kohdun ja munasarjojen alueella. Kirosin mielessäni, että luteaalivaihe sen kun vaan lyhenee lyhenemistään(viime kierrossa se oli vain 10 päivää), mutta mitään vuotoa ei ole vielä alkanut. Kaiken lisäksi tuntuu todella oudolta kokea taas niin sanottuja menkkakipuja, kun en ole niitä enää synnytyksen jälkeen tuntenut ollenkaan. Ehkä ne mun viimeaikaiset avautumiset yllättävistä menkoista on sitten tehonneet ja kroppa on taas kehitellyt omat menkkoja ennakoivat vaivansa. Toisaalta olen huomannut myös muita vanhoja tuttuja oireita. Tässä kierrossa on myös, ekaa kertaa raskauden jälkeen, rinnat olleet hieman kipeät. Tai siis tiedättekö sillai, kun vaikka halaa toista, niin rinnat tuntuu kovilta ja painaa ikävästi toista vasten.

Pikkasen oli pakko vilkaista vanhoja kirjoituksiani ennen raskautta. Olisko ihan hullu sattuma, jos TAAS siitä kierrosta, missä on ollut tiputtelua, niin tulisinkin raskaaksi. Ja mikä hulluinta, niin TAAS nappais just siitä kierrosta, kun olen ollut lomalla :D Haha olispa tosiaan älytöntä. Noh aika näyttää. Alakerrassa on nyt tyypilliseen tapaan kuivaa, kuin saharassa ja valkovuotokin on alkanut muuttua kellertäväksi, mikä varmasti viittaa (sovelluksen mukaan)huomenna alkaviin menkkoihin. Kuukuppi on jo valmiina pakattu reppuun!

Uuden vuoden lupaukseni on keskittyä taas pikku hiljaa enemmän itseeni. Tehdä paljon itselleni mieluisia asioita ja ennen kaikkea keskittyä terveellisiin asioihin elämässä ♥

Onko teillä jotain uuden vuoden lupauksia vuodelle 2020?

P.S. Käytiin eilen taas korvakontrollissa ja korvat oli puhtaat ja terveen näköiset, jipii! Toki rinnassa kuulu pientä nesteen ääntä ja nenästä löytyi kirkasta limaa, joten lienee uusi flunssa kohta taas tulossa...