Kemiallinenko?

Tarkkasilmäiset ehkä ehtivät jo huomata, että olen merkinnyt vauvatekoprojekti 2.0-välilehdelle kierron pituudeksi 33 päivää. Se siis tietysti tarkoittaa sitä, että menkat alkoivat lopulta lauantaiaamuyöllä.

Joku mua kuitenkin jäi hämäämään tässä jo edesmenneessä kierrossa. Jotenkin se viikko ovulaatiosta ollut pistävä ja jomottava kipu oli jotain niin selkeätä, etten voi olla väittämättä, etteikö kyseessä ollut kuitenkin mahdollisesti kiinnittymisyritys. Se oli jotenkin vaan niin selkeä, että melkein pystyin omin silmin näkemään sen munasolun kaivautuvan siihen kohdun seinämään. Haha okei, alan jo kuulostamaan vainoharhaiselta. Tuon kipuilun jälkeen ei ollut enää minkäänlaista oiretta, kunnes juuri parisen päivää ennen vuodon alkua aloin huomata tuttuja raskausoireita. Suun kuivumista ja jatkuvaa janoa, lievää närästystä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Nukahdin pitkästä aikaa taas bussiinkin, matkalla töistä kotiin. Tuo oli varsin yleistä viime raskaudessani. Olin aivan kuoleman väsynyt alkuraskaudessa. Lisäksi palelin palelemistani, vaikka tallustin kotonakin aina villasukat ja paksu huppari päällä.

Lopulta kuitenkin, perjantai-lauantai välisenä yönä, palelu vaihtuikin yhtäkkiä ihan hillittömään hikoiluun. Aamulla olin pelkkä märkkä läntti ja pian huomasinkin menkkakipujen alkaneen. Mikä toisaalta yllätti myös, koska enhän ole tuntenut menkkakipuja enää raskauden jälkeen ollenkaan. Vuotokin tuntui olevan jokseenkin tavallista runsaampaa ja jotenkin erilaista.

Raskaustestiä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, että voisin väittää epäilystäni todeksi...tai epätodeksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, että en tee testejä ennen, kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Nyt toisaalta olis ollut hirveen mielenkiintoista tietää, että oliko kyseessä mahdollisesti kemiallinen raskaus vai ei, mutta toisaalta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. HCG:tä ei ollut tarpeeksi, jotenka vuoto alkoi ja that's it. Tavallaan haluaisin voida iloita mahdollisesti onnistuneesta hedelmöittymisestä, mutta tavallaan aiheuttaisin vain enemmän stressiä miettimällä sitä, että miksiköhän raskaus ei kuitenkaan jatkunut. Onko kohdun seinämän rakenteessa jotain vikaa tai olikohan munasolussa taas jotain vikaa? Toisaalta jos kroppani kerrankin onnistui poistamaan viallisen alkion jo ennen kuin ehdin ilahtua alkaneesta raskaudesta, niin on kai sekin ihan hyvä asia.

Nyt vaan toivoisin, että kroppani onnistuisi vielä joskus kehittämään meille sen yhden vahvan ja ehjän munasolun, josta tuleva kuopuksemme saisi alkunsa.

Näihin ajatuksiin....

palaillaan taas!