Synnytys vol. 2

Kuopuksemme on nyt jo kuukauden ikäinen, voitteko kuvitella. Viime neuvolassa painoa oli tullut 10 päivässä huimat 400g ja syntymäpaino ohitettiin ihan kertaheitolla. Pituuttakin on ehtinyt tulla jo 4 cm. Jätkä kasvaa siis ihan silmissä ja vaatteetkin alkaa istumaan päällä paremmin. Itseasiassa osa vaatteista on mennyt jo pieneksikin! Tällä kertaa ollaan selvitty hienosti pelkällä täysimetyksellä, eikä ole tarvinnut käyttää alkuun lisämaitoa, toisin kuin esikoisen kanssa. Toivottavasti imetys sujuisi taas hyvin vähintään vuoden ikäiseksi asti ja pidenpäänkin, eli lapsentahtisesti mennään taas.

Mutta nyt oli tarkoitus mennä vähän ajassa taaksepäin ja kertoa hieman meidän synnytyskokemuksesta tällä kertaa. Pikkasen siitä ehdinkin jo kertomaan, kun tilanne oli tosiaan lähtenyt juuri käyntiin, mutta kerron nyt koko synnytyskertomuksen alusta loppuun asti.

Meillä oli vielä joulukuun alussa keittiöremontti pahasti kesken ja sen kanssa oli mennyt paljon energiaa. Pikku hiljaa keittiö kuitenkin alkoi olla siinä pisteessä, että pääsimme sisustamaan sitä ja aloittamaan viimein niin sanotun joulun laittamisen. Saatiin keittiön tarvikkeet siirrettyä oikealle paikalle ja olohuoneeseen perinteiseen tapaan tekokuusi pystytettyä. Tein ihan hulluna hommia tuona yhtenä sunnuntaipäivänä. Siivosin, imuroin ja pesin lattiat remontin jäljiltä. Pystytin kuusen ja koristelin sen esikoisemme kanssa koreaksi. Kun mieheni oli nukuttamassa esikoistamme, pääsin viimein suihkuun rentoutumaan ja pesemään raskaan raatamisen hiet pois yltäni. Olin niin ylpeä itsestäni, että sain kaiken tehtyä ennen laskettua aikaa ja voisin viimein alkaa tyytyväisenä odottaa joulua. Astuin suihkukaapista ulos ja olin juuri kuivattelemassa itseäni, kun huomasin yllättäen lapsivesien valahtavan lattialle. Tilanne oli jotenkin todella omituinen. Ihmettelin tosissani, että enkö muka onnistunut pidättelemään ja ihan tuosta noin vain pissasin juuri lattialle :D Kaikkea sitä joutuukin raskaudessa kokemaan ja häpeämään. Menin takaisin suihkuun ja peseydyin uudestaan ja tulin taas suihkukaapista ulos kuivattelemaan, mutta nestettä alkoi taas valumaan lattialle. Huusin mieheni paikalle. "The weirdest thing just happened.... joko pissasin juuri lattialle tai sitten multa meni lapsivedet". Naureskelimme hetken aikaa mieheni kanssa ja vettä valui edelleen jalkovälistäni. Pyysin miestäni tuomaan puhelimeni ja laitoin ensitilassa viestiä kätilökaverilleni Tiinalle. "Voiko lapsivedet valua sillai lorinalla". Sain pian vastauksen Tiinalta "öö joo, kerro lisää :D". Pikaisen keskustelun jälkeen totesimme, että on ehkä parempi soittaa päivystykseen ja sieltä pyydettiinkin tulemaan paikalle vielä tänään. Kello oli noin yhdeksän illalla ja soitin äitilleni, että nyt on aika pakata kamat kasaan ja mieheni tulee hakemaan hänet hetken päästä meille esikoista vahtimaan ja me lähdetään käymään päivystyksessä. Ja niin me sitten tehtiin.

Päivystykseen ei valitettavasti voinut tulla mies mukaan vaan jouduin menemään sinne yksin. Otin sairaalakassin mukaan ja totesin, että nyt sitä mennään taas. Kätilö teki ensin lapsivesitestin ja se näytti positiivista, eli en siis pissannut lattialle :D huh. Seuraavaksi otettiin gbs-näyte, mikä oli esikoisen aikaan positiivinen. Osasin siis odottaa saman käyvän tälläkin kertaa ja niin kävikin. Näyte oli positiivinen ja sain antibioottitipan käteeni ja jouduin jäämään osastolle yöksi yksin. Aamulla sitten luvassa synnytyksen käynnistys, jos ei yöllä ala tapahtumaan vielä mitään. 

Yöllä ei vielä tapahtunut mitään. Sain hädin tuskin muutaman tunnin nukuttua. Kanyyli kädessä oli ihan liian vaikea nukkua ja tuleva synnytys jännitti. Supistuksia tuli satunnaisesti, mutta ne eivät olleet vielä ollenkaan kipeitä. Aamulla noin klo 9 aikaan minulle laitettiin ballonki. Soitin miehelleni, että hän saisi nyt tulla paikalle ja saimme yhdessä viettää aikaa käynnistyshuoneessa. Supistukset olivat edelleen satunnaisia ja enimmäkseen kivuttomia. Huomasin muutaman tunnin päästä ballonkin laitosta, että se alkoi tihkua veristä lapsivettä. Pyysin kätilön paikalle katsomaan, että onko se ihan normaalia ja ballonki tipahtikin sillä samaisella hetkellä, kun kätilö siihen tarttui. Olis ilmeisesti pitänyt tajuta vedellä sitä alas jo aikaisemmin, kun se niin helposti sieltä tipahti :D Noh taas opittiin jotain uutta.

Supistukset olivat edelleen kivuttomia, mutta ne alkoivat olla enemmän säännöllisiä. Kätilö tarkisti kohdun suun tilanteen ja se oli vasta 3-4cm auki. Päätettiin kuitenkin odotella vielä, jos ne supistukset alkaisivat voimistumaan. Ja niin kävikin. Supistukset alkoivat voimistumaan ja pyysin saada tensin käyttööni. Tunnit kuluivat tensin kanssa päristellessä, kunnes kivut alkoivat olemaan sen verran kovat, että aloin pikku hiljaa toivomaan jo jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Ja niin me päästiinkin sitten jo synnytyssaliin ja pääsin nauttimaan ilokaasusta sen aikaa, kunnes laitettiin kaikki valmiiksi epiduraalia varten. Muistan vain synnytyssaliin saapuessamme, kun käynnistysosaston kätilö sanoi synnytysosaston kätilölle, että "hän on erittäin rauhallinen synnyttäjä", hehe. 

Kivut alkoi pian yltyä jo sietämättömiksi ja anestesialääkäri valmistautui laittamaan epiduraalipuudutusta. Nuo muutaman minuutit puudutusta odotellessa tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta ah se autuuden tunne, kun se puudutus viimein helpotti. Olo oli taas viimein niin mukava kuin se vain voi olla. Juttelimme mukavia kätilön kanssa. Kerroimme kuinka meidän esikoinen jo kovasti odottelee pikkuveljen saapumista kotiin. Noin tunti siinä vierähti, kun aloin taas etäisesti tuntemaan supistuksien paineen kohdussa. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja yllättäen olinkin jo 10cm auki ja heti kun vaan siltä tuntui, niin saisin alkaa ponnistamaan. Ei mennyt kuin hetki ja aloin tuntea painetta eli sitä kuuluisaa "kakkahädän tunnetta" ja kokeilin hieman ponnistaa. Olin tällä kertaa kylkiasennossa, kun esikoisesta synnytin puoli-istuvassa asennossa. Kylkiasento tuntui huomattavasti mukavemmalta ja luonnollisemmalta, kun sain siten hyvän otteen jalastani. Supistukset tuntui mukavana paineena mutta eivät sattuneet ja ponnistin ponnistamistani. Seitsemän minuuttia ja vauva oli maailmassa. Oli hämmästynyt tunne. Siinäkö se nyt on. Synnytys sujui kuin unelma ja vauva oli maailman suloisin olento ♥

Olin niin tyytyväinen synnytyskokemukseeni, että annoin sille heti kymmenen pistettä. Kaikki meni niin sulavasti putkeen, etten osannut edes toivoa parempaa. Saimme rauhassa levätä synnytyssalissa iltapalaa syöden, kunnes sitten pääsimme perhehuoneeseen tutustumaan taas uuteen tulokkaasemme. Vauvalla oli muuten kaikki hyvin, mutta alussa hengitystiheys oli niin nopea, eikä sen takia päästy esimerkiksi perhehotelliin, mikä olisi myös ollut kiva kokea. No mutta päästiinpähän tällä kertaa sentään perhehuoneeseen, missä vietimme kaksi yötä, kunnes pääsimme kotiin. Isoveli saapui pian päiväkodista kotiin ja oli äärimmäisen innoissaan uudesta pikkuveljestään ja silitteli häntä ja katseli häntä ylpeänä. Esikoinen on muutenkin ottanut uuden tulokkaan tosi hyvin vastaan ja haluaa aina auttaa hänen hoidossaan ja jopa vaipanvaihdossa hän haluaa aina olla mukana :D

Sellainen kokemus tällä kertaa. Kaikki on muutenkin sujunut tosi hyvin vauvan kanssa. Esikoisen kanssa tosin on meinannut muutaman kerran mennä hermot, kun oltiin sen kolme viikkoa kotona kaikki, kun oltiin joululomalla. Nyt kun esikoinen on ollut jo viikon päiväkodissa, niin olen itse saanut vähän paremmin lepäillä päivisin, kun yöt on välillä mitä ovat. Nyt alkaa jo pikku hiljaa tottua noihin vähäisiin yöuniinkin taas. Ja mitä pidemmälle kevättä mennään, niin sitä enemmän alkaa taas olemaan energiaa tehdä kaikkea muutakin kuin vain sohvannurkassa vauvakuplailua :D 

Mutta palaillaan taas. Vielä olisi ainakin nimiäisten suunnittelua (mitenhän se onnistuu näin korona-aikana) ja olishan se nimikin ihan hyvä keksiä jossain välissä. Toistaiseksi ei mitään hajua nimestä, mut eiköhän me sitten taas viime tinkaan jotain keksitä.

Mukavia talvipäiviä kaikille!

3-viikkoinen

Aika on taas hurahtanut siivillä. Kuopuksemme on nyt jo kolmen viikon ikäinen. Hän sitten tosiaan päätti syntyä noin viikko ennen laskettua aikaa, mikä tuli meille ihan täysin yllätyksenä. Toki oletinkin, että toinen syntyy esikoista aikaisemmilla viikoilla, mutta koska esikoinen syntyi vasta rv 41+6, niin odotin kuopuksen syntyvän aikaisintaan laskettuna aikana. Noh ei se mitään. Parempi näin, niin päästiin vielä hyvissä ajoin joulua viettämään kotiin.

Joulu menikin ihan mukavasti kotosalla. Yleensä ollaan saatu ravata kylillä kolme päivää putkeen, mutta nyt vietettiin joulua kotona pelkästään äitini seurassa. Tehtiin ensimmäistä kertaa itse joulukinkkuakin, joten tämä joulu oli jäi kyllä mieleen :D

Uutta vuotta vietettiin taas ystäväperheen luona. Paikalla oli meidän lisäksi vielä yksi toinenkin perhe, joten lapsille riitti seuraa ja tekemistä. Mikä oli vaan hyvä, koska esikoisemme on jo aivan täysin kyllästynyt kotona olemiseen ja ollaan kyllä kaikki aikas mökkihöperöitä jo tässä kohtaa. Esikoinen on vielä tämän viikon lomalla ja ensi viikolla sitten palaa takaisin päiväkotiin ja isäkin palaa takaisin töihin. Saa nähdä miten sitten jaksetaan.

Synnytyskertomukseen palaan vielä myöhemmin, mutta sen verran voin jo paljastaa, että kaikki meni tosi hyvin ja annoinkin omaksi arvosanakseni kympin. Vauva on kaikin puolin terve ja imetyskin on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Tai näin ainakin uskoisin lukuisien kakka- ja pissavaippojen perusteella :D Painoa vielä vähän seuraillaan, kun jäi vielä kahden viikon iässä muutaman kymmenen grammaa vajaaksi, mutta tällä viikolla tiedetään taas paremmin painon kehittyminen, kun torstaina on jo meidän pikkumiehen kolmas neuvola.

Koitan ehtiä kirjoittelemaan taas pikimiten. Ihanaa uutta vuotta kaikille! ❤️ 

Rv 39+0, se on menoa nyt!

On ollut ainakin sata kertaa tarkoitus tulla kirjoittelemaan kuulumisia, mutta hitsi en ole vaan ehtinyt. Meillä on kotona ollut semmonen remppahärdelli päällä, että tekemistä on ollut ihan liikaakin ja siihen päälle vielä joulukiireet.

Noh kuulumiset jää tälläkin kertaa nyt lyhyeksi, nimittäin kaikkien yllätykseksi, lapsivedet lorahti mukavasti kylppärin lattialle suihkun päätteeksi ja nyt olen sitten odottelemassa streptokokkitestin tulosta. Wish me luck! 

Supistuksia odotellessa...

Edit. GBS positiivinen taas, elikkäs osastolle jäätiin ja käynnistystä odottelemaan. 

Alle 50!!

Tarkalleen laskettuna tänään on enää 46 päivää laskettuunaikaan eli nyt mennään siis raskausviikolla 34. Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja viikot tuntuu menevän ihan hulinalla ohi. Lähipiirissämme on taas sattunut yksi kuolemantapaus, mikä onkin jo neljäs tänä vuonna. Äitini oli leikkauksessa, mikä sai kyllä hetkeksi taas stressilevelit ihan kattoon, mutta onneksi hän voi nyt jo paljon paremmin ja on toipunut leikkauksesta hyvin. 

Mutta jotain valonpilkahduksiakin on tähän loppuvuoteen saatu. Ensinnäkin meidän Halloween-kutsut meni tosi hyvin. Meitä oli siis meidän lisäksi kaksi perhettä ja yksi sinkkumies. Meidän poitsulla ilmeni just kyseisellä viikolla ehkä kolme kaikkien aikojen pahinta uhmapäivää ja se raateli myös meidän vanhempien hermoja kovasti. Onneksi kuitenkin jäbä tsemppas hienosti juhlapäivänä ja leikki nätisti neljän kaverinsa kanssa. Sen jälkeen on taas ollut parempia päiviä ja uhmailua on ollut huomattavasti vähemmän. Kaikki meni jotenkin ihan täydellisesti putkeen; tehtiin tortilloja ja lapsetkin söivät kaikki tosi hienosti niitä. Ehdittiin vähän seurustelemaankin kavereiden kanssa pitkästä aikaa ja juhlista jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Toki uupunut, mutta hyvä fiilis.

Koronan kiihtyvyysvaiheen takia meillä otettiin töissä taas uudet etätyösäännöt käyttöön ja ollaan nyt siis saatu tehdä mieheni kanssa 100% etätöitä, mikä on vaan tosi hyvä asia. Ei ole tarvinnut stressata julkisissa liikkumista ja tartuntariskejä ja olen saanut levättyä paremmin, kun ei ole mennyt työmatkoihin turhaa aikaa. Vielä olisi reilu viikko töitä jäljellä ja sitten pääsen viimein äitiysvapaalle rauhottumaan ja rentoutumaan. Viime päivinä olen huomannut väsymyksen hiipivän taas takavasemmalta, koska yöt ovat entistä katkonaisempia. Vessassa saa ravata joka yö ja unet ovat olleet todella erikoisia viimeaikoina. Lisäksi asennon vaihtaminen herättää joka kerta, koska häpyluuta vihloo jo sen verran kovasti, että sitä ei voi olla huomioimatta. Kävellessäkin häpyluuta polttelee jo sen verran, että toivoisin äitiysvapaalla pääseväni vähän paremmin lepäilemään, että jos nuo kivut taas pikkusen hellittäisi. 

Mutta palataan takaisin niihin iloisiin asioihin, nimittäin sain kuulla ilouutisia rakkaalta ystävältäni Tiinalta, että hänkin on taas raskaana! Hän siis vietti äitiysvapaata kanssani myös viime kerralla, kun rakas kummityttöni syntyi lähes tasan kuukausi meidän jäbän jälkeen. Nyt ollaan sitten taas samaan aikaan äitiysvapaalla :D Uskomatonta! Tämä olisi siis heidän kolmas lapsensa, jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Suuria muutoksia luvassa heillekkin ja on jännä seurata taas hänenkin raskauttaan.

Jottei loppuvuosi olisi jo tarpeeksi jännittävä, niin päätettiin sitten pistää rahaa haisemaan ja käytiin suunnittelemassa meille uusi keittiö! Asia josta olen haaveillut jo viimeiset kuusi vuotta mitä olemme tässä asunnossa nyt asuneet. Nyt se viimein tapahtuu. Remontti alkanee joulukuun ekalla viikolla ja jos kaikki sujuu hyvin, se valmistuu juurikin sopivasti ennen joulua. Toivottavasti pysytään yhtenä kappaleena vielä sinne asti. Voi en malta odottaa!!

Joulua siis odotellaan jo kovasti monestakin syystä. Synnytys on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän. Pikkuveli tuntuu vievän masusta jo sellaisen tilan, että en pysty käsittämään, miten hän muka voisi vielä kasvaa lisää seuraavat 6-8 viikkoa. Välillä hän venyttelee raajansa niin täyteen mittaansa, että on kyllä masunahka todella tiukilla. Kroppa ei enää taivu mihinkään päin, kun aina on joku raaja kylkiluun alla vastassa.

Mutta tämmöistä nyt tällä kertaa. Muutaman viikon päästä olisi neuvolalääkärikäynti. Jännittää jo mitä siellä selviää. Mulla on nyt jo sellanen fiilis, että tää raskaus ei tuu menemään yhtä pitkälle kuin edellinen. Pikkuveli on asustellut jo niin pitkään pää alaspäin ja nyrkkeillyt välillä häpyluutani ja välillä virtsarakkoani. Ihmettelen, jos tämä menee paljonkin yli lasketunajan. 

Noh sitä jäämme jännityksellä seuraamaan!

Esikoinen ja "vauva masussa"

Ajattelin vähän kirjoitella siitä, että miten meidän 2,5-vuotias esikoinen on ottanut vauvauutiset vastaan.

Kerrottiin esikoiselle tulevasta vauvasta jo heti nt-ultran jälkeen. Esikoinen ei aluksi ymmärtänyt koko asiaa ollenkaan ja kuvaili ultrakuvassa näkemäänsä kuviota siiliksi :D Ensimmäisen ultran jälkeen ei kovinkaan paljoa puhuttu tulevasta vauvasta muuten kuin, että äitillä kasvaa vauva masussa ja sitä pitää nyt vähän varoa. Pikkuhiljaa kuitenkin ajatus alkoi masun myötä kasvaa myös esikoisen päässä ja hän oli jo kovaa vauhtia valmistautunut tulevaan pikkusiskoonsa. Voi mikä pettymys olikaan, kun rakenneultran jälkeen kerroimme hänelle olleen tulossa pikkuveli. Vasta kun kerroimme kuvassa näkyneestä pikkupippelistä, niin esikoinenkin ymmärsi, että no velihän sieltä tuleekin.

Päiväkodissa on eräs leikkikaveri, jolla on vasta keväällä syntynyt pikkuveli. Kuulemma poitsumme on käynyt paljon keskusteluja kaverinsa kanssa siitä kuinka hänelläkin on pikkuveli...siis tulossa. Nimestäkin oli jo puhuttu kovaan ääneen :D

Nyt esikoinen odottelee jo joulua kovin innoissaan, sillä silloin pikkuveljen olisi aika saapua. Olemme puhuneet siitä, kuinka leluja saa sitten jakaa pikkuveljen kanssa ja esikoisen pienet vaatteet menevät pikkuveljelle. Nyt hän tomerasti aina sanookin jostain pieneksi menneestä vaatteesta tai vanhasta lelustaan, että "se menee pikkuveljelle". Toisinaan hän myös toteaa, että "pikkuveljelle ostetaan uusia leluja" eli se siitä jakamisesta sitten, haha.

Iltaisin ollaan luettu yhdessä satuja myös pikkuveljelle ja sanottu hyvät yöt. Usein huomaankin, että masuvauva alkaa liikuskelemaan enemmän kuulessaan isoveljensä äänen. Vielä en ole onnistunut saamaan esikoista tunnustelemaan masua vauvan liikkuessa, mutta hän kovasti tykkää taputtaa masua moikatakseen pikkuveljeään.

Pikkuhiljaa alkaa jo pieni jännitys hiipimään myös meihin vanhempiin. Miten synnytys menee ja miten esikoinen pärjää synnytyksen ajan mummin kanssa. Saanko yhtään levättyä synnytyksen jälkeen vai iskeekö esikoiselle hirmuinen mustasukkaisuus vauvasta. 

Toivotaan nyt vain, että kaikki menisi pääasiassa kuitenkin hyvin.

Rv 30

Tuntuu, että viimeiset 12 kuukautta on ollut vaan koko ajan pelkkää alamäkeä, ettei ole kauheasti tehnyt mieli tulla tännekkään raapustelemaan tuntoja syviä. Tämän vallitsevan pandemiatilanteen lisäksi, me ollaan jälleen jouduttu kohtaamaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa meille äärimmäisen läheinen henkilö on sairastunut syöpään ja se vaikuttaa suuresti myös meidän arkeen. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään positiivista ja se vaikeuttaa myös huomattavasti tästä raskaudesta tulevasta vauvasta nauttimisen. Me tietysti yritetään pysyä positiivisena, mutta välillä liika on vaan liikaa.

Masu kasvaa ihan hirmuista vauhtia. Liekkö vaan pelkkää bebeä vai ehkä vähän myös herkkukiloja. Sokerirasituksessa ei onneksi kuitenkaan ollut mitään huomautettavaa. Kaikki oli hienosti viiterajojen alapuolella. Masu on kuitenkin kasvanut sf-mitan mukaan alemmalta käyrältä keskikäyrälle ja sen olen myös saanut tuntea. Viimeisen kolmanneksen myötä onkin sitten tullut kaikki mukavat ähinät ja puhinat liitoskipuineen ja lievää närästystäkin aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin edellisessä raskaudessa. Vielä ei ole tarvinnut öisin turvautua tuplatyynyyn ja rennieen. Selkä on vielä toistaiseksi kestänyt ihan hyvin, mutta silmissä näkyy välillä omituisia näköhäiriöitä. Ihan satunnaisesti saattaa tulla sellaista rätinää ja salamointia oikeaan näkökenttään ja se kestää ehkä noin 10-15 min. Kysyin asiasta neuvolasta ja se kuulemma liittyy verenpaineisiin. Mulla kun on ollut ne nyt alkuraskaudessa ainakin tosi matalalla verenpaineet, niin äkilliset isommat muutokset voi aiheuttaa erilaisia oireita. Vielä ainakaan toistaiseksi ei ole ollut pänsärkyä tai vatsakipuja eli raskausmyrkytyksestä ei ole vielä kyse. Ainakaan toivottavasti. Onko kellään muulla ollut näköhäiriöitä raskauden aikana?

Pikkuveli tuntuu olevan veljensä tapaan erittäin vilkas tapaus. Liikkeitä ei ole todellakaan tarvinnut seurailla erikseen vaan sitä myllerrystä on saanut tuntea kaiken aikaa. Jotain pientä rytmiäkin olen saattanut havaita. On aamujumpat ja lounasjumpat. Päivällä saattaa olla vähän enemmän lepoa, kun olen enemmän liikkeellä itse. Illalla saattaa olla myös vähän hiljaisempaa hetkittäin, mutta siinä vähän ennen kymmentä alkaa sellaiset iltajumpat, että on turha edes yrittää käydä vielä nukkumaan. Nukkumaanmeno onkin usein venähtänyt sinne kymppiuutisten jälkeen, vaikka olisin kuinka tsippi päivän jälkeen. Lepäilyä en olekkaan sen koommin päässyt harrastamaan, sillä esikoinen pitää kyllä koko ajan liikkeessä. Vielä pitäisi sen kymmenisen viikkoa jaksaa masun kasvattelua.

Töissä stressi kasvaa vaan loppua kohden enemmän ja enemmän. Jäljellä olisi vielä viisi viikkoa. Tuuraajalle olisi opetettavaa vielä ihan käsittämätön määrä ja tuntuu, että koko ajan tulee lisää ongelmia ratkottavaksi. Lisästressiä tuottaa työnantajan antamat uudet etätyösäännöt eli 50/50 pitäisi olla toimistolla. Viitisen viikkoa (joista yhden olin flunssassa etätöissä) olen nyt tehnyt töitä 50/50 toimistolla ja etänä ja voi luoja miten uupunut olen ollut. Toimistopäivinä olen ollut niin väsynyt, että olen vain äksyillyt kotona miehelle ja esikoiselle, että on ollut pakko vaan mennä ovet paukkuen makkariin nukkumaan päiväunia. Hävettää ihan, minkälainen hirviö olen ollut. Etäpäivinä olen jaksanut todella paljon paremmin ja saanut tehtyä myös vähän kotitöitäkin ja leikittyä paremmin esikoisen kanssa. Onneksi nyt saimme sovittua esimiehen kanssa, että läsnäolopakko toimistolla olisi vain 1pv/vko. Se helpottaa varmasti myös minun jaksamistani huomattavasti, eikä tarvitse hakeutua sairaslomalle ennenaikaisesti. Toivottavasti nyt pysytään vaan terveinä, sillä ainakin päiväkodissa oli tällä viikolla noin 70% lapsista kotona sairastelemassa. 

Noh pelkäksi valitukseksihan tämä teksti nyt taas meni. On niin vaikea löytää mitään positiivista oikein mistään tällä hetkellä. Oli tarkoitus pyytää kavereita Halloweenina kylään syömään ja viettämään mukavaa iltaa, mutta saa nyt nähdä toteutuuko sekään. 

Kertokaa mulle jotain piristäviä asioita :D

P.S. Johtuuko vaan tästä omasta raskaustilasta vai onks nyt vaan kaikki julkkikset samaan aikaan raskaana tai just saanut lapsen? Onko kukaan muu huomannut samaa?

Masukuvia rv 27

Eilen pyörähti jo raskausviikko 27 käyntiin. Ei enää pitkään, niin alkaa viimeinen kolmannes. Tällä viikolla on luvassa sokerirasitustestiä ja vasta parin viikon päästä seuraava neuvola. On jotenkin niin outoa, kun tässä toisessa raskaudessa noita neuvolakäyntejä yms. on niin vähän, kun tuntui, että ekassa raskaudessa oli kalenteri täynnä kaiken maailman menoja.

Mutta tosiaan otsikkoon viitaten, ajattelin tänään esitellä hieman masukuvia. 

Tässä siis kuvat ekasta raskaudestani raskausviikoilla 25+4 ja sitten eilen otettu kuva rv 26+0. Ei nyt ihan samoilla viikoilla otettuja, mutta kuvissa on ainakin sama paita päällä, haha.

Sitä usein sanotaan, että toisessa raskaudessa maha kasvaa nopeammin ja mielestäni tuo väite pitää ihan paikkansa. En nyt sanoisi, että näissä kuvissa masuilla olisi kovinkaan paljoa koko eroa, mutta ainakin itse huomasin masun tulleen selkeästi eroon jo varhaisemmilla viikoilla. Painossa on eroa ehkä noin 1-2 kiloa. En ole nyt käynyt puntarilla, mutta lähtöpaino oli jo alussa noin kilon enemmän, kuin ekassa raskaudessa.

Puhelin aiemmin, että mielestäni huomaa selkeän eron siinä, että ekassa raskaudessa istukka oli takana ja nyt taas edessä. En pidä yhtään masuni muodosta, koska se on jotenkin "palikkamainen", kun taas kaikilla #joulukuiset2020 tägillä masujaan esittelevillä on ihanan söpöt pyöreät pallomahat. Toki yksilöllisiä erojahan nuo on. Todennäköisesti mun maha vaan on jostain syystä tämmöinen palikka, vaikka istukka sijaitsisi missä :D 

Onko kukaan muu huomannut masueroja omien raskauksiensa välillä?