Onko siellä ketään?

Viikonloppu meni sitten tosiaan pääasiassa nukkuessa. Flunssa on nyt edennyt siihen pisteeseen, että kurkku ei ole enää kipeä, mutta pää on sitäkin enemmän täynnä räkää. Uuvuttaa edelleen ja sohva onkin nyt ollut erittäin kovassa käytössä. Vielä ei ole tarvinnut saikuttaa töistä.

Lugesteronin lopetuksesta ei tullut mitään muutoksia oireisiin. Kestokrapula jatkuu edelleen, rinnat on kivikovat ja pelkkä mieheni halaaminen sattuu rintaan. Masu pömpöttää edelleen siihen malliin, että näyttää ihan siltä kuin olisin raskaana. Jostain syystä kuitenkin tulee vähän väliä sellainen olo, että onkohan siellä sittenkään ketään?

Doppleria kokeilin taas lauantaiaamuna, mutta en löytänyt mitään. En oikein tiedä, että missä asennossa sitä pitäisi edes olla, joten olen ihan ulalla koko doppleroinnin kanssa. Olen varmaan posottanut sillä molluskalla taas ihan väärään suuntaan :D Ainakin sellaisen havainnon tein, että tuosta ihan vähän navan alapuolelta kuulee oman sykkeen *viuh viuh viuh*. Sitäkin on toisaalta ihan hauskaa kuunnella, heh.

Lauantaina siivoillessa mulle tuli yhtäkkiä ihan kauhea huimauskohtaus. Näkökenttä alko yhtäkkiä kallistumaan vinoon ja tuntui, että kaadun. Kohtaus meni onneksi nopsasti ohi. Menin kuitenkin hetkeksi istumaan keittiönpöydän ääreen ja söin mansikoita välipalaksi.

Huomenna onkin sitten taas yksi etappi matkassa, kun käyn siellä labrassa ottamassa veri- ja virtsanäytteet. Mua pelottaa jo valmiiks, et miten saan pidäteltyä sen neljä tuntia, kun nyt on muutenkin joku sellainen ihme vaihe, että voisin juoda vettä taas litratolkulla. Sitä ootellessa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!