15. toukokuuta 2019

13 ja puoli kuukautta

On tärkeää kertoa taaperon ikä vähintään kuukauden tarkkuudella, sillä nämä pienet kehittyy niin mahdottoman nopeasti :D Joka päivä opitaan jotain uutta.

Meillä juostaan, kiivetään sohvalle ja laskeudutaan sieltä itse alas. Osataan syödä jogurtti ihan itse lusikalla omasta muumikulhosta ja syödä kalapuikkoja ja ranskalaisia haarukalla. Osataan pyytää äitiä apuun, kun halutaan pöydältä pillipullo, josta juoda vettä, kun janottaa. Osataan pestä itse hampaat ja nukahdetaan illalla omaan huoneeseen, omaan sänkyyn nukkumaan.

Siis ihan käsittämätöntä! Mihin mun vauva katosi? Musta on ollut niin ihana seurata tuon pienen ihmisen alun kehittymistä niin reippaaksi ja iloiseksi pikku mieheksi. Syksyllä olisi tarkoitus palata töihin ja vaikka innolla odotan jo kesää, niin kauhulla lasken jo päiviä töihin paluuseen.

Tämä kevät on ollut taas ihan hurjan kiireinen. Meillä on ollut viimeisen kahden viikon aikana neljät lastenkutsut, joten koko ajan on saanut olla menossa ja koittaa keksiä sopivia synttärilahjoja eri ikäisille lapsille. Onneksi meidän poitsu viihtyy suuressakin väkijoukossa, joten hän on ollut vain iloinen, kun on saanut paljon seuraa. Normaalistihan kai kaikki lapset aina vähän ujostelee aluksi, mutta meidän poitsu vaan juoksee suoraan sohvalle kaveriemme syliin ja alkaa höpöttelemään omalla kielellään kaikkea :D Ja kun olimme veljeni kuopuksen synttäreillä, niin jäbä istahti tuttavallisesti mieheni vaimon siskon miehen viereen ja alkoi leikkiä hänen kanssaa palikoilla, ikään kuin olisivat jo vanhoja tuttuja. Tosiasiassa jäbä oli vasta parikuinen vauva, kun viimeksi näimme.

Jäbän kanssa on aina niin hauskaa käydä asioilla, kun hän on niin iloinen kaveri. Kerrankin kävimme eräässä puhelinoperaattorin liikkeessä ja pikkumies alkoi oitis flirttailla viehättävän naismyyjän kanssa. Siinä sitten kikateltiin yhdessä aikamme, kunnes saimme hoidettua asiamme :D Jäbä on myös kaikkien vanhempien ihmisten mieleen ja saa paljon ihastelua osakseen. Hän on vaan niin mieletön persoona!

Mutta kuten totesin, niin tämä kevät on ollut todella kiireinen. Kaiken kiireen keskellä, meillä todettiin kylppärissä vesivahinko ja näin ollen koko kylppäri menee purkuun ja laitetaan uusiksi. Ajoitus kylppärirempalle ei vois olla kyllä huonompi. Rahat alkavat käydä vähiin ja töihin paluuseenkin on vielä vähän aikaa. Mies tekee pitkää päivää töissä ja itsellänikin alkaa välillä jaksaminen loppua. Pientä stressiä pukkaa siis. Joku pieni lomareissu olis kyllä paikallaan.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta lisäsin jokunen aika sitten uuden välilehden "vauvantekoprojekti 2.0". Alan päivittelemään sinne tulevien kiertojen pituuksia ja seurailen vähän mihin tämä kierto oikein menee. Toistaiseksi mulla ei ole mitään hajua millon seuraavat puolukkapäivät saattaisivat ehkä iskeä päälle seuraavan kerran. Imetys heittää hormonit yhä vähän miten sattuu. Ovulaatiota on tosi vaikea tulkita, koska välillä kukkii naama ja välillä turpoo maha, mutta menkat ei välttämättä ilmaannukkaan parin viikon sisällä oireista. Olen alkanut jo pikku hiljaa vähentää imetystä niin, että imetän enää pääasiassa aamuisin ja iltaisin. Päivällä enää satunnaisia kertoja ja yölläkin korkeintaan kerran joskus aamuyöstä. Lapsentahtisesti mennään kuitenkin.

Mutta tällaista nyt tällä kertaa. Kesää kovasti odotellaan jo, sillä paljon kaikkea kivaa olisi luvassa. Mahdollisesti kesällä jäbä jää ensimmäistä kertaa yökylään mupalaan(mummin ja papan luo). Saa nähdä miten käy.

Ihanaa kesän odotusta kaikille!