23. helmikuuta 2018

Milloin on aika sisarusten?

Ens alkuun pakko sanoa, että tämä on ehkä maailman ärsyttävin aihe kuulla tai lukea, kun on vielä ensimmäisen lapsen yritys kesken, mutta koska meillä alkaa olemaan tämä raskaus jo loppumetreillä, niin on väistämättä alkanut tulemaan puheeksi tuleva ehkäisy.

Tuntuu tosi oudolta edes ajatella ehkäisyä, kun on jo viimeiset 3,5 vuotta ollut ilman mitään :D Sen verran valoitan taas taustaamme, että minä en ole koskaan mitään hormoneihin vaikuttavaa ehkäisyvalmistetta käyttänyt, joten tuskin nytkään kumia kummemmalla mennään. Senkin kanssa oltiin joskus vähän turhankin höveliäitä, että olis varmaan pitänyt jo aikaisemmin tajuta, ettei lasten "tekeminen" tule olemaan meille mikään helpoin nakki, mutta eihän sitä osaa ajatella, ennen kuin tosiasiassa omalle kohdalle sattuu.

Siksipä tämä ehkäisyasia liittyy niin vahvasti otsikon aiheeseen; milloin on aika sisaruksille? Juteltiin asiasta mieheni kanssa, koska hänellä on ikäeroa siskoonsa vain parisen vuotta, kun taas minulla ja veljelläni on ikäeroa jo huomattavasti enemmän. Mä en ole itse koskaan kokenut minun ja veljeni ikäeron olleen mikään harmillinen asia. Päin vastoin. Veljeni on aina ollut minun idolini ja tärkein mieshahmo elämässäni sen jälkeen, kun meidän vanhemmat erosivat ja meidän isä muutti toiselle puolelle maapalloa. Minun lapsuudestani ei ole koskaan puuttunut leikkikavereita, joten minusta pieni ikäero sisarusten välillä ei ole mikään must have juttu. Mutta kuitenkin, koska tämä meidän vauvantekoprojekti ei ole ollut mikään kaikista helpoin taival, on ehkä kuitenkin otettava sekin seikka huomioon, ettei pikkusisarenkaan tulo tule olemaan helppo.

Sen verran ollaan kuitenkin mieheni kanssa samoilla linjoilla, että vähintään kaks vuotta sais se ikäero olla. Yhtään sen alle ei välttämättä toivota vielä uutta tulokasta, mikä toisaalta tuskin meidän kohdalla on mahdollistakaan. Pelkään, etten ole vielä valmis kohtaamaan mahdollisia tulevia keskenmenoja, jotka ovat varmastikkin ihan todennäköisiäkin. Tai voihan käydä niinkin, ettei uutta raskautta alakkaan ollenkaan ennen kuin ollaan taas saatu jotain apuja lääkkeistä. Mun luotto omaan kroppaani ei ole mikään kovin suuri, kuten ehkä huomata saattaa :D

Mutta aika näyttää, mitä elämä meille suo. Sitähän ei voi koskaan tietää, että mikä meidän tilanne on esimerkiksi taloudellisesti sitten parin vuoden päästä tai ollaanko silloin ylipäätään edes tarpeeksi terveitä. Pääasiassa olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että meille on suotu edes tämä yksi lapsi (joka nytkin potkii mua "mukavasti" kylkeen ja joka toivottavasti vielä syliinkin asti saadaan möyryämään), joten nyt en osaa todeta mahdollisista pikkusisaruksista muuta kuin, että "tulee jos on tullakseen". Sen näkee sitten taas myöhemmin miten sosiaalinen painostus mahdollisesti vaikuttaa tähän päätökseen tulevaisuudessa :D Pahuksen uteliaat kanssaeläjät, haha.

Nyt ei muuta kuin ihanaa  ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ai että mä niin nautin tuosta raikkaan virkistävästä pakkassäästä ♥

21. helmikuuta 2018

Kättentöitä

Heipparallaa, pitkästä aikaa :D Oon päässyt jo niin hyvin lusmuilun makuun, että ei oo oikein tännekkään jaksanut mitään turhanpäiväistä jaksanut tulla sepostamaan. Tänäänkin nukuin jopa kymppiin asti, kun normaalisti herään mieheni herätyskelloon jo kasilta. Päivät kuluu huomattavasti nopeammin, kun ei vaan odota miehen saapuvan himaan, vaan keskittyy vaan siihen omaan lusmuiluun, haha.

No ollaan me oikeasti saatu paljon aikaiseksikin. Viime viikolla saatiin tuo meiän keittiön miniremppa jo tosi hyvälle mallille. Eilen ripustettiin uudet kaapit seinäkiskolle ja pääsin viimein laittamaan meiän hienot kahvikupposet sinne vitriiniovien taaksen esille. Kyseessä on siis Arabian kulta-aika astiasto, jonka äitini on joskus aikoinaan ostanut jotain juhlaa varten (oisko ollut rippijuhlat tai jotkut valmistujaiset) ja saimme ne sitten omaksi meidän hääpäivänä ja ne on siitä asti ollut meiän vaatehuoneen lattialla korissa piilossa. Nyt ne on viimein ansaitsemallaan paikalla keittiössä. Jipii! Mutta ei siitä sen enempää.

Mullakin alkaa vissiin pikkuhiljaa ne äidinvaistot heräilemään, kun näin ensimmäistä kertaa parina yönä unta meiän vauvasta ♥ Oon varmaan tähän asti alitajuntaisesti suojellut itseäni mahdolliselta menetykseltä, etten ole uskaltanut vielä kauheasti haaveilla meiän pojasta, mutta nyt olen alkanut jo näkemään unta meiän pikkuisesta. Meiän poika oli vielä ihan pikkuinen ja ruttuinen ja näytti ihan minulta vauvana :D Jännityksellä jo odotan, miltä meiän poika oikeasti näyttääkään. Hän on varmasti ihan supersöpö! Voi kuinka haluaisinkaan päästä jo sylittelemään häntä ♥

Eilen äitini ja veljeni tyttärineen kävivät meillä. Veljelläni alkoi juuri pitkä loma, kun hänen vaimonsa palasi töihin ja veljeni jäi kotiin lasten kanssa. He olivat ensimmäistä kertaa meillä koko köörillä. Oli hauska nähdä vähän millaista arki on kahden pienen lapsen kanssa, vaikka onhan meidän kaveriporukassa jo yksi perhe, jossa on kaksi lasta. Harvemmin vaan ollaan nähty ilman, että on kaikki muutkin kaverit paikalla. Kohtahan näitä kahden lapsen perheitä on jo useampi, kun Tiina ja Silja saavat kuopuksensa :) Juteltiin muuten myös mieheni kanssa mahdollisesta pikku kakkosesta, mutta kirjoittelen siitä sitten joskus myöhemmin. Mutta voi, että miten äidinvaistot taas heräsivätkään, kun veljeni molemmat tytöt alkoivat itkemään samaan aikaan ja veljeni totesi, että nyt heidän on ehkä parasta lähteä. Otin pienemmän (noin 10kk) tytön syliini, että veljeni sai puettua esikoiselle ulkovaatteet päälle. Pikkuinen lopetti itkunsa ja hieroi ensin kyyneleisiä silmiään, katsoi minua ja lopulta painoi päänsä olkapäälleni ♥ Voi ei miten ihana! Sain jotenkin taas itsevarmuutta lisää siitä, että meistäkin tulee vielä hyvät vanhemmat ja me kyllä selvitään!

Menipäs taas ihan höpötykseksi taas tämäkin teksti :D Loppuun vielä vähän kuvia niistä käsitöistä, joita olen tähän asti saanut aikaiseksi. Valitettavasti vielä en ole päässyt ompelukoneella tositoimiin, koska askartelunurkkaukseni on ollut pienen kaaoksen alla tässä kaikessa tohinassa, mutta vielä mä ehdin siihen kangaspinoonkin kajota.
Tässä siis ens alkuun nämä myssyt, jotka tein jo joskus alkuraskauden aikoihin. Ohje löytyy Suuri Käsityö-lehdestä numerosta 1/2014. Tuo isompi myssy on oikeasti sellainen vaaleanvihreä/turkoosi, mutta jostain syystä se ei tallentunut mun puhelimen kameralle oikein.
Loput käsityöt onkin sitten pelkkiä vauvanpeittoja, haha. Tykkään kokeilla erilaisia kuoseja ja neulontakuvioita ja näihin vauvanpeittoihin niitä on erityisen mukava kokeilla, koska ne on niin pieniä ja nopeita tehdä :D Aaltokuvioinen ohje löytyi netistä googlettamalla ja tuo pallokuosi on siitä samasta käsityölehdestä, kuin ne myssytkin.
Tässä vielä sitten se vaunuverho, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. En sittenkään tehnyt pyöristettyä yläreunaa, kun näytti siltä, että tästä tulee vähän liian iso meiän vaunuihin, mutta ajaa se asiansa näinkin. Olen siis pitänyt tätä meiän vaunuissa kuomun päällä. Dinokuvion olen itse suunnitellut.

Toistaiseksi mulla on vielä kesken tuommoinen isoäidinneliöistä koostuva peitto, mikä onkin sitten jo vähän isompi kuin nämä pienet vauvanpeitot. Siitä tulee ehkä lähinnä sellainen keskikokoinen peitto jaloille, kun kiikun imetyskeinussani tai sitten vaan lattialle vauvan alle alustaksi. Vauvan peitoksi se on ihan liian raskas, koska olen käyttänyt siinä sellaista Novitan Miami lankaa, joka on puoliksi puuvillaa ja akryylia.

Mitähän muuta. Vointi on edelleen tosi hyvä. Jäbä on edelleen tosi liikkuvainen. Heti alkaa möyryäminen, kun herään ja syön jotain. Eilen alkoi tuntumaan vähän jotain supistuksia ja sellaisia sukkapuikkomaisia pistoja alavatsassa. Johtui varmasti siitä, kun siivoilin ja järkkäilin niin tohinoissani sitä keittiötä. Helpotti kuitenkin heti, kun menin sohvalle huilimaan. Uskon silti, että tämä tulee menemään vielä reippaasti yli lasketun ajan :D Ulkona on nyt ollut ihanan kaunis aurinkoinen sää ja tekis ihan mieli lähteä hiihtämään, mutta siihen mun kuntoni ei valitettavasti taida enää riittää, haha. Toivottavasti saadaan nauttia tämmöisistä talvista vielä tulevaisuudessakin, niin päästään pikkumiehen kanssa hiihtämään koko perheen voimin, hih. Ens viikolla ois sitten taas neuvolaa, mutta nyt ei oikeen sen kummempia. 

Palaillaan taas!

Alina ja pikkujäbä rv 36+3 (25 päivää jäljellä laskettuun!!!Iiks!)

P.S. Ainiin se sairaalakassi! Kaivoin jo laukun valmiiksi esille, mutta en ole vielä ehtinyt pakata sitä. Noh sen voiski sit hoitaa seuraavaksi :D Jos jaksaa.

16. helmikuuta 2018

Shopping shopping

Mulla oli eilen palkkapäivä ja sain siis työantajaltani vain noin puolet normaalista palkastani. Kelan korvaus tulee vähän jälkikäteen sitten vasta maaliskuussa. Tuli ihan pieni paniikki, että tästäkö se niukkuus sitten alkaa :D haha. Odotin sitä vasta parin kuun päästä alkavaksi, mutta ehkä tämä oli nyt ihan hyvä herätys todellisuuteen.

Mutta niin, ehdin siis ennen tuota "todellisuuden iskua vasten kasvoja" käymään vähän tuhlailemassa vähiä varojani. Maanantaina alkoi Lidlissä vauva-aiheinen kampanja ja ajattelin käydä katsastamassa sen, kun kerran oli ylimääräistä aikaa. Ja hitsi, siellähän olikin vaikka mitä kivaa!
Tutkiskelin niitä kaikkia vaatteita ja leluja ja muita varmaan ainakin puolisen tuntia. Vaikka sanoin, etten uskalla vaatteita enää ostaa, niin enköhän mä kuitenkin ratkennut muutamat housut ostamaan. Ostin yhden parin housuja ihan pienessä koossa (oisko ollut 50/56) ja toisen parin housuja vähän isommassa koossa, jos sitten vaikka kesällä menis jalkaan nuo isommat. Sitten en voinut vastustaa noita supersöpöjä Looney Tunes aiheisia myssyjä, jotka ajattelin sopivan pikkuiselle jo heti ensipäiville. Looney Tunesit oli mun lapsuuden se The piirretty. Muistan kun katsottiin aina isäni kanssa aamulla keittiössä Huomenta Suomen puoli kasin piirretyt ja sieltä tuli aina jotain Väiski Vemmelsäärtä tai Kelju K. Kojoottia ja Maantienkiitäjää :D Se oli ihan parhautta! Sitten ostin nuo tyylikkään väriset sukkikset ens syksyä silmällä pitäen, haha. Vaatteiden lisäksi siellä oli paljon kivoja kirjoja, joita olisin voinut ostaa vaikka jokaista yhden, mutta ostin sitten vain tuon yhden kirjan. Lisäksi ostin vielä tuon söpön nallehelistimen ja vähän myöhemmälle iälle tuon legendaarisen palikkapelin. Lidlistä löytyy välillä ihan yllättävänkin hyviä löytöjä.

Tiistaina käytiinkin sitten Tiinan kanssa siellä Kampissa Bebesissä vähän imetysliivejä tutkailemassa. Siellä olikin sillon juuri mukavasti kaikki imetysliivit -15% alennuksessa.
Ostin sieltä Bebesistä sitten yhdet Boob-merkkiset imetysliivit ja sen jälkeen käytiin vielä H&M:ssä, josta ostin tuon kahden pakkauksen ihan perus imetysliivejä. Nyt on siis yhdet vähän laadukkaammat liivit ihmisten ilmoille ja sitten nuo halvemmat liivit koti-ja arkikäyttöön :) Saatiin postissa taas kutsu häihin, niin koitin vähän niitä juhlia silmällä pitäen valita noita imetysliivejä. H&M:stä ostin vielä lisäksi parit hihattomat imetystopit, kun eihän sitä nyt aina jaksa kotonakaan liivejä käyttää :D Katotaan nyt, miten tää mun imetysintoilu lähtee vielä käyntiin. Ostin muuten jo Lastentarvikkeesta sellaisen halppis käsipumpunkin, jos sitä maitoa sattuiskin nousemaan ihan huolella, niin ei tarvi sitten käsin alkaa lypsämään. Saa nähdä oliko se ihan hutiostos, mutta ei se onneksi kallis ollut.

Ainiin, pakko vielä mainita, että ollaan koitettu hamstrata kaikkia ilmaispakkauksia, mitä raskaanaoleville yleensä suodaan. Eli siis käytiin hakemassa K-kaupasta tuo ilmainen Liberon kassi, jonka saa siis kun liittyy Liberokerhoon. Lisäksi vielä kaveri vihjasi tuosta Lastentarvikkeen tarjoamasta ilmaisesta Babyboxista, joka myös käytiin jo hakemassa. Niissä on ollut tosi paljon kaikkea hyödyllistä, kuten vaippoja ja babywipeseja ja vaunulelu, tutteja, siteitä, liivin suojia, yksi baby bodykin tais olla ja jopa ilmainen Viaplay 2 kk:ksi. Lisäksi paljon hyviä opasvihkosia yms. Ihanaa, että noita tollasia näytepaketteja on saatavillla, kun tässä tuntuu muutenkin olevan kokoajan ihan ulalla pikkukrääsän suhteen :D

Tänään kävin vielä Saiturinpörssistä ostamassa tyhjiä matkapakkauksia shampooille ja pesuaineille ja sellaisia vähän isompia vanulappuja, millä voi sitten sitä vauvelia putsailla. Niin kuin ne siellä perhevalmennuksessakin mainitsi, että vauvan silmiä pitää putsailla aluksi päivittäin, kun ne saattaa "rähmiä" kovastikkin. Taas yks tommonen asia, mitä en ois osannut ajatellakkaan, jos ei joku olis asiasta etukäteen maininnut. Kohta voiskin alkaa vähän jo pakkailemaan sitä sairaalakassiakin. Pitänee käydä vähän noita vauvanvaatteita lävitse, niin ne ois edes vähän jossain kokojärjestyksessä, kun nyt ne on vaan isossa pinossa vaatekaapissa, haha.

No tulipas taas lörpöteltyä kaikkea turhaa. Lopuksi vielä tämän päiväistä masukuvaa. Taustalla näkyy meiän keittiön kalusteet, sillä meillä on parhaillaan menossa keittiössä pieni maalausprojekti ja pian saadaankin uudet vitriinikaapit seinälle. Jipii! Vauvanhuoneessakin on tällä hetkellä pieni kaaos, kun olen taas tätä roinaa hamstrannut, niin kaikki on vielä sellaisessa isossa läjässä äitiyspakkauslaatikon päällä :D Ostettiin vauvanhuoneeseen uusi hieno lampunvarjostinkin, niin sekin on vielä vähän kesken, kun vanhassa talossa on nuo lampun kiinnikkeet vähän mitä on.

Mutta semmoista nyt tällä kertaa. Pistän vielä myöhemmin vähän kuvia tekemistäni käsitöistä. Pari käsityötä on vielä pikkuisen kesken, mutta tarkoitus olis saada nekin pikimiten valmiiksi.

Palaillaan taas!

15. helmikuuta 2018

2. Lääkärineuvola

Pikakuulumiset taas tähän väliin.

Äitiysloma on alkanut hieman... noh suoraan sanottuna tylsästi :D En oo vuosikausiin ollut päivisin yksin kotona muuten kuin kipeänä ja silloinkin pääasiassa jaksaa vain nukkua, mutta nyt kun energiaa vielä riittää, niin en tiedä mitä sitä tekisi. Maanantaina kävin shoppailemassa Lidlissä, tiistaina käytiin Tiinan kanssa stadissa shoppailemassa, keskiviikkona pesin koko päivän pyykkiä ja tuijotin HBO:lta sarjoja ja tänään oli sitten tuo jo kovasti odotettu lääkärineuvola. Kirjottelen shoppailuistani lisää myöhemmin.

Mutta niin, siihen otsikon aiheeseen eli lääkärineuvolakäyntiin. Kaikki perusjutut oli taas kerran kunnossa, mutta tällä kertaa mitattiin pitkästä aikaa myös hemoglobiini, joka oli hieman laskenut edellisestä eli se oli nyt 115 (viimeksi 120). Rautalisää suositeltiin, mutta tulokseen saattoi myös vaikuttaa se, että sitä verta piti vähän väkisin tiristellä, kun ei meinannut oikein kunnolla tulla mitään.

Aluksi lääkäri vähän haastatteli vointiani, mikä on siis ollut kaikin puolin hyvä. Supistuksia ei(ainakaan tietääkseni) ole juurikaan ollut. Välillä tunnen masun kovenevan kovasti jotain touhutessani, mutta se on mennyt aina nopeasti ohi. Tuntuu lähinnä siltä, että vauva siellä vaan puskee tai vaihtaa asentoa.
Seuraavaksi sitten jo ultrattiinkin ja saatiin viimein tuo todellinen kokoarvio, joka oli 2600g eli siis ihan keskikäyrillä mentiin. Syntymäpainoarvio oli siis sen 3,5kg, mikä sopii meille vallan mainiosti :D
Sykkeet oli taas sen 150 tasoa ja lääkäri totesi taas ultratessaan, että varsin touhukas kaveri siellä masussa on, kun ei juuri paikallaan malttanut ollakkaan.

Lopuksi vielä tehtiin sisätutkimus, jonka perusteella kohdunsuu on hieman lyhentynyt ja pehmeä, mutta edelleen visusti kiinni. Lantiokin sopii hyvin alatiesynnytykseen pienestä koostani huolimatta. Kovasti lääkäri jankutti sitä, että synnytykseen tarvitaan sitten niitä supistuksia (no shit Sherlock), mutta minkäs teet, jos niitä harkkasuppareita ei vaan ole vielä juurikaan ollut. Kyllähän tässä ehtii vielä sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista.

Tällaista nyt tällä kertaa! Palailen taas vähän paremmalla ajalla, kun pääsen taas koneelle naputtelemaan.

Alina ja pikkuinen rv 35+4

9. helmikuuta 2018

Viimeinen työpäivä

Tänään se viimein koitti; viimeinen työpäivä. Raahasin sen kunniaksi työkavereille kilon vaahtokarkkeja :D Täytyy sanoa, ettei kyllä yhtään ois voinu sopivampaan aikaan olla. Tänä aamuna tuntui jo siltä, että saa ihan väkisin repiä ittensä ylös sängystä, kun nämä liitoskivut ovat jo sen verran raastavat. Lisäksi viimeyönä sain viimein todeta tiheän pissalla ravaamisen olevan rantautunut tännekkin. Just kun alkuviikosta kaveri ehti kysellä, että joko se vessassa ravaaminen on alkanut ja ehdin jo sanoa, että ei ihan vielä, niin nyt sitten heräsin viime yönä jopa kolmesti vessaan. Aa että, kyllä on ehanaa. Saa nähdä joudunko tänään lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni kesken leffan vessaan, kun ollaan menossa kaverini kanssa katsomaan sitä Fifty shades freediä. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Mutta asiasta kolmanteen. Kiitos ihan hirveästi kaikille edelliseen postaukseen imetysliivi- ja sairaalakassivinkkejä kirjoittaneille. Ollaankin heti maanantaina menossa Tiinan kanssa tsekkaamaan tuo Kampissa oleva Bebes-liike, kun meillä sattui molemmilla alkamaan äippäloma samaan aikaan, jipii! Pääsen sitten niitä liivejä hypistelemään itsekkin :) Maanantaina alkaa muuten Lidlissäkin joku vauva-aiheinen tarjouskampanja. Siellä on kivan näkösiä vaatteita ja leluja ja kirjojakin halvalla. Jos samalla shoppailureissulla kävis sielläkin, niin voisin ainakin jotain leluja ja kirjoja ostaa jo valmiiksi. Vaatteita meillä on jo sen verran paljon, etten uskalla nyt ostaa enää yhtään uutta. Tai ehkä jos joku supersöpö löytyy, niin ehkä sen vois sitten vähän isommassa koossa ostaa jo valmiiksi. Haha, katotaan miten käy.

Mä tiedän, että mun pitäis levätä enemmän, mut oon taas jotenkin onnistunut täyttämään kalenterini ihan täyteen kaikenlaista menoa. Huomiselle sain muuten varattua sen kampaajan ja on aika hyvästellä pitkä lettini ja toivottaa tervetulleeksi kätevä mammapolkka. Odotan jo innolla! Iih! Kampaajan jälkeen mennään kälyni kanssa maaliostoksille. Hän ehtikin jo hienosti aloitella pohjatyöt eilen meidän keittiön seinien suhteen. Voi vitsi, mä oon siitäkin jo niin innoissani, haha :D Siitä tulee niin hieno! Lauantaina iltana olis vähän jotain peli-iltaa tiedossa, kun kaveri kyseli saunomaan ja pelailemaan lautapelejä. Siinähän se päivä sitten meneekin. Sunnuntaina leivotaan sitten niitä laskiaispullia ja appiukko lupaili jo tulla auttamaan niiden syömisessä, hehah. Ohjelmaa riittää siis.

Jospa mä ens viikolla osaisin vähän jo hidastaa tahtia. Mä oon jotenkin niin satavarma, että pikkujäbä päättää syntyä vasta reippaasti lasketun ajan jälkeen. Ainiin ja ens viikolla onkin se neuvolalääkäri! Sitä odotan kans suurella mielenkiinnolla. Pääasia, että pikkujäbällä on kaikki hyvin ♥ Välillä kun huomaan pikkujäbän puskevan masua, niin alan silittelemään häntä(eli siis mahaani) ja huomaan hänen alkavan puskemaan entistä kovemmin :) Taitaa pikkuinen tykätä kosketuksestani ♥

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Katotaan kuinka hyvin sitä äippälomalta ehtii vielä kirjottelemaan tänne, kun oon taas bookannut kalenterini niin täyteen muita menoja, haha.

Alina ja pikkujäbä rv 34+5

6. helmikuuta 2018

Riks, raks ja poks

Vähiin käy päivät, ennen kuin loppuu. Työpäivät nimittäin. Tänään jäljellä(tj) enää kolme aamua.

Loma alkaa olemaan jo ihan paikallaan. Musta nimittäin tuntuu, että telon kohta itteni ihan totaalisesti, jos joudun vielä raahautumaan aamuaikaisella töihin yhtään pidempään. Eilen onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla hajottamaan käteni, kun yritin irroittaa laturin johtoa puhelimesta. En siis tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta sattui aivan saakelisti ja yhtäkkiä huomaankin rystysessä massiivisen verenpurkauman. Joku verisuoni siellä tais poksahtaa, kun nyt on oikea käsi lähes käyttökelvoton, kun ei pysty keskisormea kunnolla taittamaan.

Tänään aamulla taas havahduin siihen, että "kas täällähän sataa lunta....mahtaa olla liukasta" ja seuraavassa hetkessä huomaankin olevani polvilteni maassa ja koitan könytä itseni ylös ja kiiruhtaa pikimiten juna-asemalle kipeän polven kanssa. Voi kylläpä minua nyt koetellaan. Mitähän seuraavaksi.

Anopin lahjoittamat Koiramäki-aiheiset taulut pääsi viikonloppuna seinälle.
Tapaturma-alttiudestani huolimatta olen onnistunut bookkamaan tämän viikon täyteen kaikenlaista hommaa, että päivät varmasti kuluisivat mahdollisimman nopeasti. Tänään on vuorossa koiramme hampaiden puhdistus eläinlääkärissä(täytyy hoitaa nämä tällaiset asiat vielä, kun on varaa), torstaina mieheni sisko tulee meille remppa-avuksi, kun aloitellaan pientä keittiön päivitysprojektia(luvassa siis maalausta ja uusien vitriinikaappien kiinnittämistä seinään), ja perjantaina mennäänkin sitten kaverini kanssa leffaan äitiyslomani alkamisen kunniaksi katsomaan Fifty shade freed-elokuvaa. Jipii! Viikonloppuna käydään maaliostoksilla ja leivotaan laskiaispullaa :D Kampaajallekkin pitäis varata aika, sillä aion sanoa pitkästä aikaa taas pitkille kutreilleni "möööi möööi". Mammatukka, here I come!

Ja loppuun vielä pötsikuvaa, alias villasukkamuotia, eiliseltä :D Siellä se pikkujäbä kasvaa.

P.S. Mun vaatekaappini sisältö on kutistunut jo niin pieneksi, että mä odotan jo kovasti sitä, kun saan hiihdellä lökäpöksyissä kotona 24/7, haha. 

P.P.S. Äitiyslomalla olis suunnitelmissa käydä vähän shoppailemassa viimeisiä tarvittavia juttuja, esim. imetysliivit yms. Lisäksi sairaalakassia vois alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan. Otan siis mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä imetysliiveistä, sekä sairaalakassin sisällöstä :)

2. helmikuuta 2018

Kontrollineuvola

Tänään oli sitten tuo kontrollineuvolakäynti, kun haluttiin vielä tarkistaa se sf-mitta uudestaan. Viime käynnillähän siis pikkujäbä oli vielä ihan totaalisesti poikittain ja noin viikko siiitä huomasin ainakin itse, että nyt on jäbä tainnut kääntyä, kun on alkanut ihan selkeästi tuntumaan enemmän painetta virtsarakossa ja potkut kohdistuneet enemmän kylkiluihin ja ylävatsaan. Ja kyllähän se näin oli, sillä neuvolan terkkakin tunsi pään laskeutuneen viimein raivotarjontaan. Jipii!

Terkka mittasi sitten vielä tuon sf-mitan ja tällä kertaa se näytti 27 cm, kun pari viikkoa sitten se oli 25,5 cm. Edelleen mennään alakäyrillä, mutta ainakin kasvu on ollut tasaista, joten ei ole kuulemma aihetta huoleen. Sitten jos mitta pysyisi samana, niin sitten voitais alkaa jo huolestumaan, mutta onneksi kasvua ihan selkeästi on tapahtunut. Pääasia on kuitenkin, että vauva liikkuu ja hengittelee vielä ihan normaalisti ja sitä se muuten tekee! Maha muljuu edelleen tosi paljon ja hikkakin vaivaa pikkuista päivittäin. Sykekkin huiteli 150-160 paikkeilla, joten hyvät taitaa olla oltavat :D

Kiire on vaivannut töissä, niin en ole ehtinyt tulla tännekkään juuri mitään päivittelemään. Päivät kuluu nopeasti, kun töiden jälkeen käytän koiran ulkona, laitan sille ruuan, tiskailen, teen itselleni välipalaa ja rojahdan sohvalle lepäämään ja lopulta nukahdankin siihen. Onneksi ei ole enää kuin viikko töitä ja sitten pääsen nauttimaan äitiysvapaasta. Työkaverit töissä jo kovasti kyselevät, että milloin jään pois töistä ja samalla ihmettelevät muka niin pientä mahaani. En tiedä miltä se ulkopuolisen silmään näyttää, mutta olo on ainakin sellainen, että tämä masu on jo aikas valtava. Liikkuminenkin on jo mummovaihdettakin hitaampi, mutta onneksi nyt muuten olo on vielä ihan hyvä. Selkä yrittää vähän vihotella, mutta epäilen sen kipeytyneen vain siitä, kun kurottelin laittamaan pinnasänkyyn puhtaita lakanoita :D Jospa viikonlopun taas pyhittäisi levolle, niin ehkä se selkäkin siitä vielä palautuu.

Pesänrakennusvimma vaivaa edelleen ja ostinkin vauvan huoneeseen tuollaiset ylisöpöt pöytävalot. Olen jo kauan haaveillut tuosta valokyltistä(mokomakin muotivillitys) ja nyt tilasin sen viimein itselleni synttärilahjaksi :D Tilasin sen sellaisesta liikkeestä kuin Emmas and mamas ja se tuli jopa päivässä postissa. Tosi nopsaa! Voin suositella kyseistä verkkokauppaa kaikille, mutta varoitan, että siellä on ihan liikaa kaikkea ihanaa ja näin ollen voi tulla valinnan vaikeus, haha.

Eipä mulla nyt muuta taas tähän väliin. Seuraava neuvolakäyntikin on vasta parin viikon päästä ja se on siis se lääkärikäynti eli vissiinkin synnytystapa-arviokäynti. Sitä mielenkiinnolla odotellessa!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Olkaa varovaisia liikenteessä! Siellä on liukasta, iik!

P.S. Tuo mun "raskausmittari" tuossa sivussa on hauska :D "Our baby is 46cm 2,4 kg and gaining, Soon to be head down and making mum walk funny". Heh, olen huomannut pingviinikävelyn tulleen osaksi elämääni, haha.