Alle 50!!

Tarkalleen laskettuna tänään on enää 46 päivää laskettuunaikaan eli nyt mennään siis raskausviikolla 34. Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja viikot tuntuu menevän ihan hulinalla ohi. Lähipiirissämme on taas sattunut yksi kuolemantapaus, mikä onkin jo neljäs tänä vuonna. Äitini oli leikkauksessa, mikä sai kyllä hetkeksi taas stressilevelit ihan kattoon, mutta onneksi hän voi nyt jo paljon paremmin ja on toipunut leikkauksesta hyvin. 

Mutta jotain valonpilkahduksiakin on tähän loppuvuoteen saatu. Ensinnäkin meidän Halloween-kutsut meni tosi hyvin. Meitä oli siis meidän lisäksi kaksi perhettä ja yksi sinkkumies. Meidän poitsulla ilmeni just kyseisellä viikolla ehkä kolme kaikkien aikojen pahinta uhmapäivää ja se raateli myös meidän vanhempien hermoja kovasti. Onneksi kuitenkin jäbä tsemppas hienosti juhlapäivänä ja leikki nätisti neljän kaverinsa kanssa. Sen jälkeen on taas ollut parempia päiviä ja uhmailua on ollut huomattavasti vähemmän. Kaikki meni jotenkin ihan täydellisesti putkeen; tehtiin tortilloja ja lapsetkin söivät kaikki tosi hienosti niitä. Ehdittiin vähän seurustelemaankin kavereiden kanssa pitkästä aikaa ja juhlista jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Toki uupunut, mutta hyvä fiilis.

Koronan kiihtyvyysvaiheen takia meillä otettiin töissä taas uudet etätyösäännöt käyttöön ja ollaan nyt siis saatu tehdä mieheni kanssa 100% etätöitä, mikä on vaan tosi hyvä asia. Ei ole tarvinnut stressata julkisissa liikkumista ja tartuntariskejä ja olen saanut levättyä paremmin, kun ei ole mennyt työmatkoihin turhaa aikaa. Vielä olisi reilu viikko töitä jäljellä ja sitten pääsen viimein äitiysvapaalle rauhottumaan ja rentoutumaan. Viime päivinä olen huomannut väsymyksen hiipivän taas takavasemmalta, koska yöt ovat entistä katkonaisempia. Vessassa saa ravata joka yö ja unet ovat olleet todella erikoisia viimeaikoina. Lisäksi asennon vaihtaminen herättää joka kerta, koska häpyluuta vihloo jo sen verran kovasti, että sitä ei voi olla huomioimatta. Kävellessäkin häpyluuta polttelee jo sen verran, että toivoisin äitiysvapaalla pääseväni vähän paremmin lepäilemään, että jos nuo kivut taas pikkusen hellittäisi. 

Mutta palataan takaisin niihin iloisiin asioihin, nimittäin sain kuulla ilouutisia rakkaalta ystävältäni Tiinalta, että hänkin on taas raskaana! Hän siis vietti äitiysvapaata kanssani myös viime kerralla, kun rakas kummityttöni syntyi lähes tasan kuukausi meidän jäbän jälkeen. Nyt ollaan sitten taas samaan aikaan äitiysvapaalla :D Uskomatonta! Tämä olisi siis heidän kolmas lapsensa, jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Suuria muutoksia luvassa heillekkin ja on jännä seurata taas hänenkin raskauttaan.

Jottei loppuvuosi olisi jo tarpeeksi jännittävä, niin päätettiin sitten pistää rahaa haisemaan ja käytiin suunnittelemassa meille uusi keittiö! Asia josta olen haaveillut jo viimeiset kuusi vuotta mitä olemme tässä asunnossa nyt asuneet. Nyt se viimein tapahtuu. Remontti alkanee joulukuun ekalla viikolla ja jos kaikki sujuu hyvin, se valmistuu juurikin sopivasti ennen joulua. Toivottavasti pysytään yhtenä kappaleena vielä sinne asti. Voi en malta odottaa!!

Joulua siis odotellaan jo kovasti monestakin syystä. Synnytys on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän. Pikkuveli tuntuu vievän masusta jo sellaisen tilan, että en pysty käsittämään, miten hän muka voisi vielä kasvaa lisää seuraavat 6-8 viikkoa. Välillä hän venyttelee raajansa niin täyteen mittaansa, että on kyllä masunahka todella tiukilla. Kroppa ei enää taivu mihinkään päin, kun aina on joku raaja kylkiluun alla vastassa.

Mutta tämmöistä nyt tällä kertaa. Muutaman viikon päästä olisi neuvolalääkärikäynti. Jännittää jo mitä siellä selviää. Mulla on nyt jo sellanen fiilis, että tää raskaus ei tuu menemään yhtä pitkälle kuin edellinen. Pikkuveli on asustellut jo niin pitkään pää alaspäin ja nyrkkeillyt välillä häpyluutani ja välillä virtsarakkoani. Ihmettelen, jos tämä menee paljonkin yli lasketunajan. 

Noh sitä jäämme jännityksellä seuraamaan!

Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.

Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....

Kauhea Halloween

Viimeiset kolme viikkoa on ollut silkkaa horroria. Tänä vuonna halloween oli pelkkää kauheuksia täynnä. Noh ehkä vähän kärjistäen sanottu, mutta kiirettä on pitänyt, enkä ole päässyt edes tänne asti avautumaan.

Aloitetaan nyt ensin vaikka siitä, kun eräänä perjantai iltapäivänä meidän koira oksenteli huolestuttavan paljon. Laskin yhteensä varmaan kahdeksat oksennukset, kunnes koiralla ei pysynyt enää edes vesi sisällä. Huolestuin suunnattomasti ja soitin oitis päivystykseen. Onneksi mieheni äiti oli hakenut, perinteiseen tapaan, jäbän päiväkodista ja oli valmis hoitamaan lastamme myös sen aikaa, kun kiidätin koiraamme päivystykseen. Eläinklinikalla otettiin verikokeet ja tehtiin perustutkimukset. Tulehdusarvojen ollessa koholla ja koiran aristellessa vatsaansa päätettiin tehdä ultraäänitutkimus ja röntgen. Koira rauhoitettiin, otettiin kuvat ja todettiin mahdollinen haimatulehdus. Koira oli todella heikossa kunnossa ja jäi yöksi sairaalaan. Seuraavana aamuna saimme puhelun klinikalta, että koira on jo virkeämpi ja on syönyt myös vähän ruokaa, joten saisimme hakea hänet takaisin kotiin. Kotona koira hakeutui koko ajan jonnekkin piiloon ja oli silminnähden huonovointinen. Näytti ihan siltä, että hän haki jo viimeistä leposijaansa. Pahoinvoinnin estolääkityksestä huolimatta ruoka ei maistunut ollenkaan. Konsultoin eläinhoitaja ystävääni varmaan joka toinen tunti, kunnes illalla koiramme oksenti jälleen, joten soitimme heti uudestaan klinikalle. Klinikalta pyydettiin ensin mittaamaan koiran lämpö ja koska koiralla oli selkeästi kuumetta, kiidätimme hänet jälleen takaisin klinikalle. Eläinlääkäri oli huolissaan, sillä koiran ei pitäisi oksentaa, jos hänellä on pahoinvoinnin estolääkitys päällä, joten syynä saattaisi olla suolitukos. Teimme radikaalin päätöksen ja suostuimme tutkituttamaan koiramme vatsan kirurgisesti. Leikkaus suoritettiin noin klo 2. aamuyöllä ja me odotimme stressaantuneena eläinlääkärin puhelua, siitäkin huolimatta, että näin pienen lapsen vanhempana kannattaisi ehkä mielummin nukkua, jos vain mahdollista. Noh puhelui saapui noin klo 3.30 ja mitään suolitukosta ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin totesi haiman olleen hieman turvonnut, mikä edelleen viittaisi haimatulehdukseen. Leikkauksen jälkeen koiramme vietti vielä seuraavan yön sairaalassa ja maanantai iltapäivälle pääsimme hakemaan koiramme viimein kotiin. Supervahvojen kipulääkkeiden ja pahoinvointilääkkeiden ansiosta koiralle alkoi pikku hiljaa taas ruoka maistumaan pienissä annoksissa ja koira alkoi pikku hiljaa taas piristymään. Nyt, reilu kolme viikkoa myöhemmin, koiramme alkaa olemaan taas oma ihana itsensä. Toki edelleen hoidetaan haimatulehdusta erityisruokavaliolla, mutta pääasia, että koira voi taas hyvin.

Vakuutuksesta meni korvauskatto täyteen ja luottokortit on käytetty tappiin, mutta ei ole mitään, mitä en rakkaan nelijalkaisen lapsemme eteen tekisi. Ja varsinkin nyt, kun jäbäkin on alkanut enemmän lähentymään koiramme kanssa, niin ihan ehdottomasti kaikki lisävuodet koiramme elämään ovat vain pelkkää kultaa ♥

Itse halloweenia juhlittiin pienimuotoisesti kavereidemme luona lasten halloweenien merkeissä. Ja ettei nyt vielä olis aurinko pilkahtanut risukasaankin, niin eikös poitsulle tietysti iskenyt flunssa just kivasti sille viikonlopulle. Noh päätettiin kuitenkin pikaisesti piipahtaa ystäviemme luona, koska kaikki muutkin lapset olivat siellä, eikä yksi pieni räkätauti nyt kenellekkään mitään uutta ole. Puettiin poitsu spidermaniksi ja hän viihtyi kovin, kun pääsi muiden kanssa leikkimään.

Pian kuitenkin aloin itse tuntemaan ikävää kurkkukipua ja maanantaina töissä aloinkin tuntemaan oloani jo kuumeiseksi ja niinhän se vain iski flunssa viimein meikäläiseenkin. Kolme päivää saikkua ja töissä ihan hirveä härdelli päällä. Kollegat tykkää.

Viikonloppuna saatiin kuitenkin viettää hetki miehen kanssa ihan kahden keskistä aikaa, kun vietiin jäbä mupalaan ja me saatiin pelailla uutta pleikkaripeliä miehen kanssa kahdestaan. Oli kyllä ihan paikallaan tämmöinen pieni lepohetki kaiken härdellin keskellä. Kokeiltiin jopa ensimmäistä kertaa tilata woltista ruokaa ja ai että, kyllä maistui.

Viime viikolla olin kolme päivää koulutuksessa ja töissä edelleen duunit kasaantui kollegoilleni. Jälleen kerran, kollegat tykkää. Stressasin tuota koulutusta jo etukäteen, koska siinä oli lopuksi koe, että voisi saada siitä kurssista sertifikaatin. Noh nyt tietysti stressaa se, että menikö koko koe edes läpi, koska jos se meni läpi, niin sertifikaatti tulee postissa ja tietysti just nyt on päällä POSTILAKKO. Prkl.

Noh ettei oltais päästy liian helpolla, niin viime lauantaina meidän jäbälle iski yllättäen kova kuume. Sitä sitten hoideltiin särkylääkkeillä, mutta koska kuume ei tuntunut millään laskevan, niin vietiin hänet eilen lääkäriin Pikku Jättiin. Ja mikäs muukaan kuin KORVATULEHDUS se sieltä tulikaan. Ilmeisesti tuon kaksi viikkoa sitten olleen flunssan jälkitautina. Että semmosta.

Nyt sitten stressaillaan mm. seuraavia asioita:
- Paraneeko korvatulehdus ennen meidän tulevaa Kanarian reissua?
- Ollaanko kahden viikon päästä ylipäätään terveitä kaikki?
- Saadaanko maksettua meidän luottokorttilaskut ajoissa?
- Mistä saadaan rahaa joululahjoihin?
- Tuleeko meidän koiran terveydessä taantuma?
- Onko meidän koira vielä elossa, kun me tullaan takas lomalta?

Muun muassa tämmöisiä asioita meillä on tällä kertaa mielessä. Puhumattakaan sitten siitä, että alkaako mulla taas menkat kesken lomamatkan. Mä en ymmärrä mikä siinä on, että lähes joka ikinen lomamatka minkä mä teen, niin mulla on aina menkat tai ne alkaa viimeistään kotiinlähtöpäivänä. Että mukavaa lomaa vaan meillekkin. Voin sanoo, että tälläkin kertaa lähtö jännittää ihan liikaa.

Palaillaan!

Päivähoitoon!

Ää apua, mua jännittää niin paljon. Meidän pikkumiehestä tulee pian tarhalainen! Olipa outo sana, "tarhalainen". Olisin hehkuttanut hänen tulevan ryhmänsä nimeä, mutta pidetään blogi edelleen anonyyminä. Mutta oikeesti, kuin söpöjä nuo tarharyhmien nimetkin oikeasti ovatkaan! Iiih.

Noniin, eli maanantaina mennään tutustumaan pikkujäbän tulevaan päiväkotiin. Saatiin hoitopaikka onneksi tosi läheltä kotia, joten matkaa sinne ei ole kuin max 5 min kävellen. Äitiä vähän jännittää, mutta sillain hyvällä tavalla. Meidän poitsu on niin hurjan reipas, että varmasti pärjää ihan tosi hyvin, mutta jotenkin siitä tulee sellainen haikeus, kun joku muu hoitaa meidän lasta. Meidän omaa pikkuista rakasta. En tiedä onko se lapsettomuuden ja keskenmenojen perua vai oonko vaan niin herkkä, mutta mulla on aina ihan hirvee ikävä meiän lasta. Se tuntuu niin oudolle, kun jotkut puhuu siitä, että on ihanaa päästä töihin pakoon lapsia. Tulee sellainen ahdistus, että miks joku haluais olla omasta rakkaasta erossa. Tai ehkä se hetki tulee vielä. Katotaan tilanne uudestaan sitten uhman ilmaannuttua myös meidän arkeen. Tai ehkä meidän lapsi on vaan niin helppo. Argh, inhoan kun ihmiset toteavat meidän lapsen olevan niin "helppo". Ehkä mä tarviin vielä sen kunnon ongelmalapsen, että mun maailma taas kerran avartuu lisää :D No joo, mutta ei nyt takerruta siihen sen enempää.

Työarki on lähtenyt rullaamaan tosi hyvin. Tuntuu ihan siltä kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Toki asioita on myös muuttunut ja se on toisaalta ihan virkistävää opetella välillä myös jotain uutta. Syksy onkin jo ihan bookattu täyteen kaikenlaisia koulutuksia. Odotan jo innolla talvea. Olen siis niin täysin talvi-ihminen. Odotan innolla jo niitä tarhassa askarreltuja isän/äitienpäivä- ja joulukortteja ja niitä ihania jouluesityksiä! Asia mitä en niin innolla odota, on se stressi, mikä syntyy kaikenmaailman lomien sovittelemisesta tarhan aukioloaikojen kanssa. Olen saanut jo muutamana vuonna kuunnella kollegani kiroiluja lomäpäivien sovittamisten suhteen ja entäs nyt kun meidän tiimissä on kaksi tarhaikäisen vanhempaa, jotka tarttis just sillon ja sillon lomaa, koska tarha on kiinni. Noh onneksi meillä on hyvät tukiverkostot, että saadaan tarvittaessa hoitoapua myös poitsun isovanhemmilta.

Mistä tulikin mieleeni, että voisko oikeasti onnellisempi olla siitä, että on niin hyvät tukiverkostot. Meidän päiväkotiarki nimittäin alkaa kevyesti niin, että poitsun mummi tulee aluksi hakemaan pojan kotiin päiväunille, niin ei tule sitten niin pitkää päivää heti alkuun. Olemme mieheni kanssa molemmat niin sanotusti toimistotyöläisiä, eli teemme töitä "kasista-neljään" liukumien puitteissa. Sen lisäksi meillä molemmilla on vajaan tunnin työmatkat, minkä vuoksi pojalle tulee kyllä vielä pitkät päivät hoidossa. Olemme onneksi suunnitelleet jo valmiiksi niin, että minä menen ajoissa töihin, niin mies hoitaa tarhaan viennit ja minä pääsen sitten aikaisemmin hakemaan poitsun kotiin. Lisäksi etätyöpäivinä koitetaan myös viedä mahdollisimman myöhään hoitoon ja hakea mahdollisimman ajoissa pois. Sitten kun poitsu on vähän isompi, niin hän varmasti viihtyy jo pidempiäkin päiviä, mutta näillä mennään nyt alkuun.

Mitään muita valmisteluja ei olla oikeastaan tehty. Olen kovasti koittanut netistä lukea, että mitä kaikkea sinne tarhaan oikein tarvii, mutta välillä ne tuntuu olevan jotain tosi liioiteltuja. Sen verran valmistauduin, että tilasin meidän poitsun nimellä varustettuja tarroja, joita voidaan sitten lätkiä kaikkiin vaatteisiin, mutta mitä muuta me tarvitaan? Vaipat ja xylitol-pastillit ehditään ostamaan vielä vaikka edellisenä päivänä ja kuravaatteita meiltä nyt löytyy tietty jo ennestään. Mitä muuta sitä vielä tarvii? Vinkkejä otetaan vastaan.

Miten teillä on päiväkodin aloitus sujunut? Onko kaikki mennyt ihan putkeen vai onko tullut jotain yllätyksiä?

6 (ja puoli) kuukautta

Voi että. Edellisestä postauksesta on kulunut taas pieni ikuisuus.

Ensinnäkin, ihana huomata, kuinka täällä blogimaailmassa on taas paljon plussia "pärähdellyt" testitikkuihin. Yritän ehtiä lukemaan mahdollisimman paljon muiden kuulumisia, mutta valitettavasti kommentteihin en ehdi kauheasti syventymään. Onnittelut siis täältä kaikki kanssasiskoille! Koitan nyt kuitenkin saada tänne jotain pikaista taas raapustettua.

Kuusi kuukautta tuli tosiaan täyteen jo parisen(tai noh melkein kolme) viikkoa sitten. Poitsu voi edelleen tosi hyvin ja kehittyy ihan mieletöntä vauhtia. Lähes joka viikko laitan anopille whatsapp-viestiä, että nyt hän teki sitä ja tätä ja tuota, haha. Neuvolassa mitattiin pituudeksi 68cm ja painoa on kertynyt jo 7740g. Jostain syystä paino menee edelleen siinä -1 käyrällä, mutta kasvu on tasaista, niin ei tarvi siitä murehtia.

No mitäs kaikkea meillä sitten ollaan jo opittu. Jätkä tais olla just täyttänyt 6kk, kun hän oppi nousemaan itse istumaan. Siitä sitten vähän reilun viikon päästä opittiin ryömimään eteenpäin(tähän asti kuljettiin vielä peruuttamalla) ja ei mennyt kuin muutama päivä, niin jätkä alkoikin jo konttaamaan. Nyt sitä menoa ei sitten pysäytä enää mikään :D

Ruokailua ollaan harjoiteltu kovasti. Ostin kirjakaupasta sellaisen kirjan kuin Samasta padasta ja pakko sanoa, että onneksi ostin. Ollaan opittu niiiiin paljon enemmän monipuolisesta ruuanlaitosta ja vauvakin on tykännyt, kun saa syödä samaa ruokaa vanhempien kanssa. Yllättäen poitsun lempparia on tällä hetkellä makaronilaatikko, mutta hyvin näytti uppoavan myös maapähkinävoi-curry ja riisi. Nam! Suosittelen!
Tällä hetkellä tuntuu uppoavan paremmin sellainen ruoka, jota saa syötyä itse omin käsin. Soseet jäivät vähän taka-alalle, kun jäbän piti saada lusikka omaan käteen ja siitähän nyt ei tullut sitten yhtään mitään muuta kuin sotkua. Täytyy nyt vaan koittaa tarjota mahdollisimman paljon uusia makuja, kun hänellä on vielä niin suuri ruokahalu. Ja täytyyhän kasvavan pikkumiehen nyt syödä hyvin :D

Kovasti pikku herra alkaa hapuilemaan käsillään jo ylös päin, että lienee kova tahto päästä jo seisomaan. Välillä hän tuntuu jo laittavan jalkojaan alleen ja istuu kyykkyasennossa samalla tv-tasosta tukea ottaen. Ei kai se nyt vielä sentään seisomaan ala, apua! Katotaan kauan siihen vielä menee. Mun puolesta ei olis kiirettä, haha.

Uusia hampaitakin tuntuu jo tekevän. Tänään alkoi taas tutulta vaikuttava kiukku ja kitinä, kun ei edes tissi kelvannut. Kuolaakin valuu taas reippaammin ja käsiä tungetaan suuhun jatkuvasti. Voi olla, että niitä tehdään vielä jonkun aikaa, mutta ilmeisesti jo 7kk iässä voi alkaa yläetuhampaat puhkeamaan. Niitä ei niin ihania levottomia öitä odotellessa.

Kävinpäs muuten töissä piipahtamassa poitsun kanssa yksi päivä. Vauva oli iloinen ja reipas ja nautti saamastaan huomiosta. Hymyili vain ja jutteli, kun tädit ja sedät lässyttelivät hänelle hassuilla äänillä. Kovasti minua jo kaivattiin takas töihin, mutta enhän mä nyt mitenkään raaski jättää vielä tuota pientä miestä hoitoon. Lähinnä olen itse kuitenkin viihtynyt äitiysvapaalla niin hyvin, että vielä ei ole kaipuuta kello viiden herätyksille. Tykkään näistä hitaista aamuista, kun saadaan jäädä vauvan kanssa sänkyyn pötköttelemään ja kikattelemaan ja pusuttelemaan yhdessä. Eiköhän se kaipuu töihin vielä tule jossain vaiheessa, mutta nyt seurailen jännityksellä aina tulevia uusia kehitysaskelia. Onneksi ei vielä tarvitse miettiä töihin paluuta moneen kuukauteen. Vasta ensi syksyllä sitten.

Mutta tämmöstä nyt tällä kertaa. Lomamatkaamme on enää alle 50 päivää jäljellä. Odotan sitä jo kovasti. Ja sitten on joulu ja uusi vuosi ja monen monta uutta koettavaa vauvan kanssa.

Ihanaa syksyä kaikille!

Viimeinen työpäivä

Tänään se viimein koitti; viimeinen työpäivä. Raahasin sen kunniaksi työkavereille kilon vaahtokarkkeja :D Täytyy sanoa, ettei kyllä yhtään ois voinu sopivampaan aikaan olla. Tänä aamuna tuntui jo siltä, että saa ihan väkisin repiä ittensä ylös sängystä, kun nämä liitoskivut ovat jo sen verran raastavat. Lisäksi viimeyönä sain viimein todeta tiheän pissalla ravaamisen olevan rantautunut tännekkin. Just kun alkuviikosta kaveri ehti kysellä, että joko se vessassa ravaaminen on alkanut ja ehdin jo sanoa, että ei ihan vielä, niin nyt sitten heräsin viime yönä jopa kolmesti vessaan. Aa että, kyllä on ehanaa. Saa nähdä joudunko tänään lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni kesken leffan vessaan, kun ollaan menossa kaverini kanssa katsomaan sitä Fifty shades freediä. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Mutta asiasta kolmanteen. Kiitos ihan hirveästi kaikille edelliseen postaukseen imetysliivi- ja sairaalakassivinkkejä kirjoittaneille. Ollaankin heti maanantaina menossa Tiinan kanssa tsekkaamaan tuo Kampissa oleva Bebes-liike, kun meillä sattui molemmilla alkamaan äippäloma samaan aikaan, jipii! Pääsen sitten niitä liivejä hypistelemään itsekkin :) Maanantaina alkaa muuten Lidlissäkin joku vauva-aiheinen tarjouskampanja. Siellä on kivan näkösiä vaatteita ja leluja ja kirjojakin halvalla. Jos samalla shoppailureissulla kävis sielläkin, niin voisin ainakin jotain leluja ja kirjoja ostaa jo valmiiksi. Vaatteita meillä on jo sen verran paljon, etten uskalla nyt ostaa enää yhtään uutta. Tai ehkä jos joku supersöpö löytyy, niin ehkä sen vois sitten vähän isommassa koossa ostaa jo valmiiksi. Haha, katotaan miten käy.

Mä tiedän, että mun pitäis levätä enemmän, mut oon taas jotenkin onnistunut täyttämään kalenterini ihan täyteen kaikenlaista menoa. Huomiselle sain muuten varattua sen kampaajan ja on aika hyvästellä pitkä lettini ja toivottaa tervetulleeksi kätevä mammapolkka. Odotan jo innolla! Iih! Kampaajan jälkeen mennään kälyni kanssa maaliostoksille. Hän ehtikin jo hienosti aloitella pohjatyöt eilen meidän keittiön seinien suhteen. Voi vitsi, mä oon siitäkin jo niin innoissani, haha :D Siitä tulee niin hieno! Lauantaina iltana olis vähän jotain peli-iltaa tiedossa, kun kaveri kyseli saunomaan ja pelailemaan lautapelejä. Siinähän se päivä sitten meneekin. Sunnuntaina leivotaan sitten niitä laskiaispullia ja appiukko lupaili jo tulla auttamaan niiden syömisessä, hehah. Ohjelmaa riittää siis.

Jospa mä ens viikolla osaisin vähän jo hidastaa tahtia. Mä oon jotenkin niin satavarma, että pikkujäbä päättää syntyä vasta reippaasti lasketun ajan jälkeen. Ainiin ja ens viikolla onkin se neuvolalääkäri! Sitä odotan kans suurella mielenkiinnolla. Pääasia, että pikkujäbällä on kaikki hyvin ♥ Välillä kun huomaan pikkujäbän puskevan masua, niin alan silittelemään häntä(eli siis mahaani) ja huomaan hänen alkavan puskemaan entistä kovemmin :) Taitaa pikkuinen tykätä kosketuksestani ♥

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Katotaan kuinka hyvin sitä äippälomalta ehtii vielä kirjottelemaan tänne, kun oon taas bookannut kalenterini niin täyteen muita menoja, haha.

Alina ja pikkujäbä rv 34+5

Riks, raks ja poks

Vähiin käy päivät, ennen kuin loppuu. Työpäivät nimittäin. Tänään jäljellä(tj) enää kolme aamua.

Loma alkaa olemaan jo ihan paikallaan. Musta nimittäin tuntuu, että telon kohta itteni ihan totaalisesti, jos joudun vielä raahautumaan aamuaikaisella töihin yhtään pidempään. Eilen onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla hajottamaan käteni, kun yritin irroittaa laturin johtoa puhelimesta. En siis tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta sattui aivan saakelisti ja yhtäkkiä huomaankin rystysessä massiivisen verenpurkauman. Joku verisuoni siellä tais poksahtaa, kun nyt on oikea käsi lähes käyttökelvoton, kun ei pysty keskisormea kunnolla taittamaan.

Tänään aamulla taas havahduin siihen, että "kas täällähän sataa lunta....mahtaa olla liukasta" ja seuraavassa hetkessä huomaankin olevani polvilteni maassa ja koitan könytä itseni ylös ja kiiruhtaa pikimiten juna-asemalle kipeän polven kanssa. Voi kylläpä minua nyt koetellaan. Mitähän seuraavaksi.

Anopin lahjoittamat Koiramäki-aiheiset taulut pääsi viikonloppuna seinälle.

Tapaturma-alttiudestani huolimatta olen onnistunut bookkamaan tämän viikon täyteen kaikenlaista hommaa, että päivät varmasti kuluisivat mahdollisimman nopeasti. Tänään on vuorossa koiramme hampaiden puhdistus eläinlääkärissä(täytyy hoitaa nämä tällaiset asiat vielä, kun on varaa), torstaina mieheni sisko tulee meille remppa-avuksi, kun aloitellaan pientä keittiön päivitysprojektia(luvassa siis maalausta ja uusien vitriinikaappien kiinnittämistä seinään), ja perjantaina mennäänkin sitten kaverini kanssa leffaan äitiyslomani alkamisen kunniaksi katsomaan Fifty shade freed-elokuvaa. Jipii! Viikonloppuna käydään maaliostoksilla ja leivotaan laskiaispullaa :D Kampaajallekkin pitäis varata aika, sillä aion sanoa pitkästä aikaa taas pitkille kutreilleni "möööi möööi". Mammatukka, here I come!

Ja loppuun vielä pötsikuvaa, alias villasukkamuotia, eiliseltä :D Siellä se pikkujäbä kasvaa.

P.S. Mun vaatekaappini sisältö on kutistunut jo niin pieneksi, että mä odotan jo kovasti sitä, kun saan hiihdellä lökäpöksyissä kotona 24/7, haha. 

P.P.S. Äitiyslomalla olis suunnitelmissa käydä vähän shoppailemassa viimeisiä tarvittavia juttuja, esim. imetysliivit yms. Lisäksi sairaalakassia vois alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan. Otan siis mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä imetysliiveistä, sekä sairaalakassin sisällöstä :)

"Semmonen pikku juttu, että..."

...Olen raskaana.

Mä tein sen! Kerroin tänään esimiehelleni :D

Esimieheni on siis mies, joten ehkä siksikin jo jännitin kertomista niin paljon. Hän oli kuulemma jo arvellut vauvauutisten tulevan koska olen kuulemma jo "sen ikäinen". Noh, ehkä se oli sitten ihan odotettavissa. Esimieheni oli siis erittäin ymmärtäväinen ja onnitteli ja tuli oikein halaamaankin. Hän myös kovasti kiitteli sitä, että kerroin jo näin varhaisessa vaiheessa, että ehditään sitten sopia kaikista käytännön asioista paremmin. Saan ihan itse kertoa kollegoilleni tilanteestani, mutta hänen täytyy vain raportoida asiasta heti isolle pomolle, että saadaan tuuraaja kehitettyä mahdollisimman pian.

Ah olen niin helpottunut, ettei tarvitse enää salailla tätä töissä. Heti kun vain kerron tiimilleni asiasta, niin juorut leviää kulovalkean tavoin :D Se on varma. Eikä se varsinaisesti edes haittaa, mutta pieni pelko siitä syntyy, että meneeköhän kaikki nyt sittenkään hyvin loppuun asti. Toivotaan kovasti niin. Esimieskin sanoi lopuksi, että toivottavasti kaikki nyt sujuisi "mutkattomasti", kun vähän epäröiden mumisin pelkääväni mahdollisia komplikaatioita. Mutta tietääpähän sitten, jos en ole ihan työkykyinen, jos jotain sattuu.

Vähän esimies jo koitti udella tulevan hoitovapaan pituutta, mutta en yhtään osaa sanoa vielä sellaista etukäteen. Vähintään vuoden, eli kun lapsi täyttää vuoden, tai mahdollisesti vielä vähän pidempäänkin, mutta en tiedä vielä sen enempää, ennen kuin siinä ajassa eletään. Esimies kehtasi vitsailla, että parastahan olis tehdä sitten kaikki lapset putkeen, mutta se nyt jää nähtäväksi, että saadaanko me ylipäätään enempää lapsia. Toki hauska nähdä, että mitä mieltä hän olisi vähän pidemmästäkin äitiysvapaasta :D No joo, mut se on sit sen ajan murhe.

Huh, kohta aletaankin jo olla ihan kokonaan raskauskaapista ulkona. Vielä parille taholle pitäisi kertoa ja sit voikin jo aloittaa rauhassa massun kasvattelun, hih.

P.S. Eilen illalla iski taas vähän huono olo. Jätin tänä aamuna vitamiinin ottamatta, jos se johtuiskin siitä, mutta voi olla, että pahoinvointi is back. Johan tässä ehittiin viikko nauttia normaalista olosta :D

Aika

Tänään edellinen esimieheni tuli käymään toimistolla kertoakseen, että hän on palaamassa ens kuussa takaisin töihin äitiyslomaltaan. Siis onko siitä tosiaan jo niin kauan? Vastahan mä täällä bloginkin puolella voivottelin yllärivauvauutisista esimieheni taholta. Ja täällä mä oon edelleen voivottelemassa kohtaloani. Noh toki menneeseen vuoteen on mahtunut jopa kaksi hetkeä, jolloin sain itsekkin kokea raskauden, mutta jotka kestivät aivan liian vähän aikaa. Tuntuu ihan käsittämättömältä.

Tänään on vasta dpo 3. Aloitin lugesteronin nakkelun alakertaan 100 mg annoksella. En muistanutkaan kuinka inhalta tuo lugemönjä tuntuikaan :D Aamulämpö oli sama kuin eilen eli 36.61 astetta. Saa nähdä tuleeko dpo 5-6 taas estrogeenidippi.

Ei mulla nyt oikein muuta tähän väliin.

Piinapäivät kuluvat ihan laittoman hitaasti....

Kiireinen viikko

Tämä viikko on ollut ihan hullun kiireinen, enkä näin ollen ole ehtinyt juurikaan miettiä vauvantekohommia. Ei minuakaan sentään ihan helpolla päästetä, kun taas mediasta saa lukea uusia vauvauutisia ja Eveliinakin avautuu murheistaan ja oloistaan. Tosi kiva kuunnella kuinka toinen ei halua olla raskaana, mutta silti uskon hänen lämpenevän ajatukselle pikkuhiljaa. Olivathan he ostaneet jo uuden perheautonkin. Äitiyslomakin kuulemma houkuttaa töitä enemmän.

Meillä tuskin tapahtuu tämän vuoden puolella enää mitään edistystä vauvantekoprojektissa. Jäljellä on enää yksi ovulaatio(jos sitäkään) ja kiireiden takia tuskin ehditään sitä kovinkaan ahkerasti bongailla. Ovistestejä on jäljellä enää kolme, jotka voin tuhlata siinä kp 20 aikaan, mutta muuten en taida laittaa enää uusia tämän vuoden puolella tilaukseen.

Uusi vuosi lähestyy ja sen mukana taas uudet kujeet. Ainakin sen verran, että uusi sukunimi täytyy opetella ja uudet työtehtävät. Lapsesta en uskalla vielä ääneen haaveilla, koska kuulemma julkisen puolen lapsettomuushoitoihin on kilometrien mittaiset jonot.

No, mutta nyt kuitenkin odotellaan joulua ja nautitaan lähimmäistemme seurasta. Enää kolme viikkoa!! Iiih.

Uusi päivä, parempi mieli

Tänään olen jo huomattavasti paremmalla tuulella, sillä onhan perjantai :D ja noh, menkatkin alkaa olla jo siinä vaiheessa, ettei krampit enää vaivaa. Loistavaa!

Minulla on aina ollut sellainen ying ja yang ajattelu tapa, eli kaikella on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Noh olen miettinyt mitä hyvää siitä seurasi, etten olekkaan raskaana. Ensinnäkin töissä ei tarvitse alkaa etsimään äitiyslomatuuraajaa äitiyslomatuuraajalle :D Voin siis keskittyä täysillä töihin ja olla stressaamatta omasta olotilastani. Lisäksi sain viimein rohkeutta varata ajan gynekologille perustutkimuksiin. Olen vähän miettinyt, että mullakin vois ehkä olla se PCO tai PCOS, koska kierrot on niin epätasaiset. Saisin ainakin mielenrauhan, kun syy lapsettomuuteen selviäisi. Ja koska olen ollut todella reipas, niin soitinpa vielä hammaslääkärillekkin :D Eli jotain positiivista tästäkin seurasi.

P.S. Seurailen mielenkiinnolla Eveliinan raskautta. Hän sai viimein aikaiseksi soittaa neuvolaan vaikka hangoittelikin sitä vastaan. Hän on edelleen sitä mieltä, että paras olisi jos se menisi kesken. Toivottavasti ei sentään. Saatan nyt kuullostaa ihan hirveältä kaverilta, mutta sanompa vaan, että opetelkoon nyt kantamaan vastuunsa. Prkl.

Mietteitä tulevaisuudesta

Olen vähän miettinyt viime viikolla saamaani uutista työtilanteestani ja tulin siihen tulokseen, että ihan sama. En anna työni vaikuttaa liikaa perhehaaveeseeni, minun unelmaani. Mitä sitten jos onni vihdoin potkaiseekin meitä. Ei ole minun ongelmani, jos firma ei ole palkannut/kouluttanut tarpeeksi väkeä haastavampiin työtehtäviin. Minä en haaveestani luovu!

En siis aio työtilanteeni takia siirtyä takaisin ehkäisyn käyttämiseen, vaan eletään samalla tavalla kuin tähänkin asti. No okei ehkä hoitoihin hakeutumista pitää vähän lykätä vuodella, mutta jos meitä lykästää perinteisin konstein ennen sitä, niin en halua stressata sitä, mitä se todennäköisesti aiheuttaa työpaikallani. Perkule, minähän en luovuta!

Jotenka eiköhän taas yritetä bongailla ovista tästäkin kuusta.

Pahimmassa tapauksessahan minä tulen raskaaksi jo ennen kuin esimieheni edes on itse päässyt vielä äitiyslomalle, jolloin minuun tuhlatut kalliit koulutukset ovat käytännössä turhia. Kun taas parhaimmassa tapauksessa teen positiivisen raskaustestin vasta keväällä, milloin on esimieheni laskettu aika ja minun laskettu aikani olisi vasta alkuvuodesta 2017, jolloin esimieheni ehtisi tulla jo takaisin töihin. Siis jos hänen väittämät työhönpaluustaan pitävät paikkansa.

No jaa. Tällaisia asioita minä vaan pohdiskelen, vaikken edes vielä tiedä voinko ylipäätään saada lapsia ollenkaan. Katsotaan miten käy. Askel kerrallaan.

P.S. Otan osaa Toiveena vauva-blogin Nooran keskenmenosta :'( en osaa edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu.

Kohtalo puuttuu peliin

Sain tänään töissä kuulla että minun toimenkuvani muuttuu aika radikaalistikkin. Kerroinkin jo aiemmin esimieheni ilmoittaneen raskaudestaan ja odotettavissa olisi jos jonkinmoisia muutoksia. Tänään sitten sain viimein tietää, että minut koulutetaan esimieheni tuuraajaksi ja minun tehtäviini palkataan joku uusi assistentti. Vaikka tuo oli kyllä jo ihan arvattavissa niin järkytyksenähän se tuli. Esimieheni tehtävät ovat sen verran vaativat, että joudun käymään useamman kurssin kiireellisesti ennen vastuutehtävieni alkamista. Stressilevelit nousivat instanttina.

Teki mieli kysyä "mitä jos minäkin tulen raskaaksi?", mutta pidin suuni kiinni. Mietin pikakelauksella mielessäni, että miten se tulee vaikuttamaan meihin ja perheen perustamishaaveisiini. Tällä hetkellä on varmaa, ettei meidän kannata edes yrittää ja ikäänkuin kohtalo olisikin jo vähän johdatellut asiaa siihen suuntaan epäonnistuneilla yrityksillämme. Ikäänkuin niillä olisi nyt jokin merkitys; meidän aikamme tulee vielä, mutta se ei ole nyt.

Tällä hetkellä on siis toivottavampaa, ettei meillä tärppää, mikä tietysti tekee minut surulliseksi, mutta myös toiveikkaaksi. Olenhan minä vielä nuori. Ehdimme hyvin aloittaa taas yrittämisen ennen kuin täytän 30. Kohtalo haluaa minun nyt keskittyvän uraani ja parisuhteeseemme. Se on otettava minkä saa.

Tähän tilanteeseen sopii erään biisin sanat:

There is a way to be yourself, I assure you this
There's a way to catch your dreams without falling asleep
You might as well get it while you can, babe
'Cause you know you ain't getting any
Younger, younger, younger
Are you?

Seinabo Sey - Younger