Tasan 100!

Noniin! Täälläkin poksui viimein tuo kuuluisa 100 päivää. Tuntuu edelleen niin uskomattomalta, mutta epäuskon iskiessä sieltä kuitenkin aina se toivon syke kotidopplerillakin löytyy. Ah, mun hermojeni pelastus, haha :D

Jännä, mutta musta tuntuu nyt ihan siltä kuin viikot vaan vilisisivät ohi. Töissä taitaa olla nyt sen verran hoppua, että vaikka vasta oli maanantai, niin kohta se viikonloppu taas koittaa. Viime viikonloppuna oli jonkun verran taas pahoinvointia ja huimausta, mutta tänään on alkanut jo hellittää. Eilen kärsin ihan jäätävästä päänsärystä, kun tais yöunet jäädä niin vähäisiksi, että ihan silmiä särki. Tänään on onneksi jo huomattavasti parempi olo.

Mua on alkanut pikku hiljaa vähän pelottamaan tuo tuleva "äitimaailma", että mihin sitä ollaan oikein astumassa. Foorumeja lukiessa huomaa ihan, että mimmosia leijonaemoja sitä pienten lasten äidit onkaan. Tää varmasti herättää taas paljon mielipiteitä, mutta hirveen moni nykyäiti on kovin vahvoja mielipiteistään ja kasvatusmetodeistaan, että mikään muu tapa ei olisi oikea, kuin juuri heidän tapansa. Huomaan myös vähän vanhemmistakin äideistä sellaisia, jotka ovat kovia neuvomaan muita, että "älä ihmeessä tee niin. Minä tein niin ja se ei toiminut. Tee sinä nyt toisin". Tällain vähän kärjistetysti :D Myös kollegani on alkanut kovasti vauvauutiseni kuultuaan toistamaan lausetta "Tallaista teillekkin on sitten luvassa", kun hänen lapsensa on nyt ollut joka toinen viikko ties missä taudissa tai rokotusten aiheuttamassa kuumeessa tjms. Musta on ihan ok, jos annetaan toisinaan hyviä vinkkejä, mutta en haluais kauheasti luoda mitään ennakkoluuloja, niin koitan vaan kovasti pysyä avoimena kaiken suhteen.

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän, niin ollaan alettu jo pikkuhiljaa puhumaan mieheni kanssa tulevasta lapsestamme. Se on ihanaa! Huomaan kuinka hänkin on jo asennoitunut tulemaan isäksi ♥ Kasvatuksessa tulee varmasti tehtyä myös paljon kompromisseja puolin ja toisin ja eilen meinasi jo tulla ensimmäisen kompromissin paikka :D Aloin miettimään, että keitä haluaisin lapsellemme kummeiksi. Mieheni tiesi jo heti, että ehdottomasti hänen siskonsa eli ihana kälyni ja minä taas haluaisin lapsuuden parhaan kaverini, mikä on siis ok molemmille, MUTTA sitten tulikin tää ensimmäinen kompromissin paikka. Eli kastetaanko meiän lapsi kirkkoon vai ei. Minä haluaisin, että kastetaan ja mieheni taas ei, koska hän on itse ateisti, vaikka kuuluukin kirkkoon. Noh nämä mahdolliset kummit eivät kuulu kirkkoon, joten pitäisikö lapselle valita vielä kolmaskin kummi, joka kuuluu kirkkoon? Tietääkseni vähintään yhden kummin pitäisi kuulua kirkkoon, joten näin ollen valitsisin Tiinan kolmanneksi kummiksi, mutta voisiko hänen miehensä olla neljäs kummi? :D Haha, alkaako tämä jo karata käsistä. No mutta joo. Aiheesta voisin kirjoittaa ihan omankin postauksensa, mutta jännittävää miten vanhemmus alkaa jo tulla esiin tällaisissa "pikku" asioissa, vaikka ollaan vasta niin kovin alussa.

Tällaista nyt tällä kertaa. Kauheesti nyt ois asioita mielessä. Onneksi ens viikolla mulla on vielä yksi kesälomaviikko, niin ehtii vähän tekemään kaikenlaisia askareita. Esim. vuorossa olis ainakin uusien äitiyshousujen metsästys, koska kohta loppuu vaatteet kesken :D

Palaillaan taas! Alina ja pikkuinen rv 14+1

Rakas mieheni ♥

Olipas viikonloppu! Nyt on kaikki ovenkarmitkin hiottu ja maalattu ja niistä tuli ihan mielettömän hienot! Tänään alkaa uuden lattian asennus ja en malta odottaa, että pääsen tänään töistä kotiin näkemään jo pientä osviittaa, että miltä tuo uusi lattia näyttää. Iiih!

Mutta tosiaan. Otsikkoon viitaten, kerroin raskaudesta miehelleni vasta lauantai-aamuna, enkä jo silloin keskiviikkona, kun tein ensimmäisen positiivisen testin. Ihan jo senkin takia, että halusin nähdä viivojen ensin vähän vahvistuvan ja toiseksi sen takia, että en halunnut aiheuttaa vielä lisää stressiä meiän remppaviikon keskellä, kun miehellä on nyt ollut töissäkin jotenkin extra stressaavaa aikaa.

Mutta niin, tein lauantaiaamuna testin (tai jos totta puhutaan, niin niitä taisi olla ainakin neljä testiä :D) ja otin sen mukaani, kun menin herättämään miestäni. Mies oli tietysti vielä ihan unenpöpperössä. Tokaisin ihan ensiksi, että "tämä ei sitten ole aprillipila", jolloin miehen kiinnostus heräsi ja kerroin, että mun menkat on myöhässä ja ojensin hänelle raskaustestin. Mies tokaisi äkkiä, että "laita valot päälle" ja kun hän näki kaksi viivaa tikussa, pääsi hänen suustaan innokas "uuuh"-ääni ja hän antoi halin ja pusun. Lähdin sitten käyttämään meidän koiraa ulkona ja annoin miehen prossessoida ajatusta päässään rauhassa.

Siitä lähtien mies on hymyillyt kuin hangonkeksi. Huomaan sivusilmällä kuinka hän jää yhtäkkiä hetkeksi vain katselemaan minua ja hymyilee hiljaa. Kysyn häneltä "mitä?", mutta hän ei vastaa vaan ottaa syliin ja pussaa söpösti. Perus suomalainen mies :D

Nyt toivon vaan niin kovasti, että saamme pitää tämän lapsen ja mies saa jatkaa hymyilemistään ♥

Ilon päivä!

Ah ihanaa! Lentolakko on peruttu! Ei tarvi enää stressata siitä, vaan me todella päästään torstaina lähtemään. Ihanaa! Tänään vois varmaan alkaa jo pakkailemaan :D Ostettiin meille molemmille semmoisen 30 litraiset pikkurinkat, mitkä mahtuu kätevästi käsimatkatavaroihin. Mies on innoissaan, minä olen innoissani, me ollaan ihan superinnoissaan!

Torstaina tulee myös vuosi siitä, kun sanoimme toisillemme tahdon. En voi käsittää miten tämä aika on mennyt näin nopeasti. Ihan kuin se olisi ollut vasta äskettäin. Toisaalta vuoteen on mahtunut myös monta asiaa, kuten ne kaksi keskenmenoa. Raskaus tuntuu tällä hetkellä tosi kaukaiselta ajatukselta. Tuntuu vaikealta edes ajatella, että MÄ olen joskus ollutkaan raskaana. Käytännössähän nyt meillä on menossa jo yrityskerta 26, mutta nuo keskenmenot nollaa tilanteen ja nyt ollaan vasta yrityskerrassa 5. Tässä asiassa tuo ajankäsitys tuntuu taas ihan ikuisuudelta.

Tänä aamuna lämpö näytti taas nousseen 36.64 asteeseen. Ehkä siellä sittenkin on ihan kelpo toimiva keltarauhanen! Eilen tunsin pientä pistelyä alavatsassa ja otsaan ilmestyi superkipeä menkkafinni. Tais tuo finni tulla estrogeenipiikistä tai sitten siitä kilon pussista karkkia, joka ostettiin viikonloppuna :D Yleensä menkat on alkanut viikon päästä tuosta estrogeenipiikistä, joten ehkä mä selviänkin siitä matkasta helposti ilman vuotoa. Toivotaan parasta.

Must tuntuu, et mä oon viimeinkin päässy eroon siitä "entä jos olenkin raskaana" -ajattelutavasta ja uskallan jo haaveilla tulevasta vapaammin. Oon alkanut uskomaan enemmän siihen vaihtoehtoon, että raskaus alkaa vasta sitten hoitojen avulla, joten saan ihan itse päättää milloin me sinne hoitoihin lähdetään. Tietenkään hoidot ei takaa, että me se vauva saadaan, mutta sitten kun ne hoidot alkaa, niin voin taas palata tuohon "entä jos olenkin raskaana"-ajattelutapaan :D

Nyt nautin tästä hetkestä täysillä ja kun pesänrakennusvietti on ohi, niin päästään suunnittelemaan tulevia hoitoja.

kuva Google

Pää pyörällä

Taidan olla vieläkin ihan shokissa eilisestä plussasta. En saanut viime yönä oikein unta, kun vaan mietin kaikenlaisia asioita ja päässä pyörii tuhat ja satayks kysymystä. Olenko mä muka oikeasti raskaana? Mitä jos se menee taas kesken? Tai mitä jos tästä ihan oikeasti syntyykin lapsi? Milloin soitan neuvolaan? Voinko odottaa seitsemännen raskausviikon alkuun, ettei sitten tarvi taas peruuttaa sitä aikaa? Varaanko ajan varhaisultraan nyt vai heti? Näkyisikö varhaisultrassa jo jotain kuudennella raskausviikolla? Miten selitän neuvolapoissaoloni töissä? Saakohan sitä aikaa ollenkaan iltapäivään vai varaako ne sen taas mun tuurilla keskelle päivää? Miten voin lähteä parin viikon päästä reissuun kertomatta raskaudesta? Huomaakohan appivanhempani raskauden, kun menemme yhdessä mökille? Millon uskaltaa kertoa perheille, kun he eivät edes tiedä meidän aiemmasta keskenmenosta? Kerronko Tiinalle nyt vai heti? Mitä jos en kerro heti ja hän suuttuu? Mitä jos hän pettyy, koska hän yrittää itsekkin raskautua? Mitä jos hän onkin jo raskaana, mutta ei ole vielä kertonut siitä minulle? Onko minulla jouluna jo pieni vauvamasu?

Olen ihan pihalla kuin lumiukko.

Eilen kun tein testin/testit, pyysin miestäni vessaan katsomaan "yhtä juttua". Olimme vasta pari päivää sitten puhuneet mieheni kanssa lapsettomuushoitoihin hakeutumisesta. Hän tuijotteli hetken pesukoneen päällä olevia testejä. "Mitä nää on?". Selitin ja molemmat olimme ihan shokissa. "Siistii!" pääsi mieheni suusta :D En osannut itsekkään reagoida sen paremmin. Rupesimme laittamaan ruokaa ja olimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En usko sitä vieläkään todeksi. Pelkään, että käy niin kuin viimeksi. En uskalla vielä iloita.

Olo on epätodellinen, koska oireet on ihan erilaiset kuin viimeksi. Tai niin ainakin muistelen niiden olevan. Viimeksi podin ajoittaista pahaa oloa vähän jo ennen koko raskaustestiä. Viimeksi testiin tuli haaleaa viivaa vielä dpo 17. Viimeksi olin todella väsynyt jo pitkään ennen plussaa. Nyt tunnen vain pientä pistelyä kohdun seudulla. Olen kohtuu virkeä huolimatta siitä, että nukuin todella huonosti. Testit näytti erittäin selkeää viivaa jo heti muutaman sekunnin päästä testin upottamisesta pissakuppiin. Tänään tunsin ensimmäistä kertaa hieman "krapulamaista" tunnetta, mutta johtunee tästä lievästä shokkitilasta, kun sydän tykyttää ja ajatukset pyörii sekavasti päässäni. En tiedä yhtään miten suhtautua tähän ns. oireettomuuteen vai onko se vain hyvä asia? Hieman sentään lohduttaa se, että minulla on nyt tukena tuo Lugesteron. Pahus, en sittenkään päässyt niistä vielä eroon :D

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta tällä hetkellä aivoni on ihan perunamuussia. Katsotaan miten käy. Alan neulomaan tarrasukkia pienelle, että pysyy mukana matkassa ;)

P.S. Kiitos vielä ihan hirmuisen paljon kaikille lukijoilleni onnitteluista!!! ♥♥♥ Olette niin suuri tuki mulle.

Ehkä täs lähipäivinä...

Eilen tein taas ovistestin ja viiva oli taas himpun verran tummempi. Muistin jopa ottaa kuvankin!

Kuten kuvasta näkyy, niin vielä pari päivää sitten tuo testi oli niin nega kuin olla ja voi, mutta sen jälkeen onkin sitten alkanut jo pientä viivaa piirtymään. Vaikuttais jo aika lupaavalta, vai kö? Ehkä tässä parin päivän sisällä se vois jo näyttää positiivista! Hope so.

Tavallaan olen kyllä tyytyväinen myös tuohon negaan, koska olen joskus lukenut jostain, että monirakkulaiset munasarjat saattaa näyttää pitkin kiertoa suht vahvaa viivaa ovistestissä, vaikkei mitään ovista ole lähimaillakaan. Mullahan on siis todettu ainakin oikean munasarjan olevan hieman monirakkulainen, mutta vasempaa ei olla sen koommin pystytty tutkimaan, koska silloin sattui juuri olemaan vasemmassa munasarjassa iso follikkeli kehittymässä, niin ei voinut nähdä onko monirakkulaisuutta sielläkin. Ehkä tää mun hidas vasen munasarja onkin se parempi munasarja :D Ken tietää, niin.

Eilen muuten saatoin vahingossa mainita miehelle, että nyt ois vähän niin ku "liukkaankelin varoitus", ja yllättäen mies alkoikin utelemaan, että millon ois niinkuin se otollisin hetki. Yllätyin siksi, koska luulin hänen jo huomanneen, kun on ollut viime aikoina niin kiinni minussa koko ajan :D hahah. Ehkä se olikin se joku ihmeellinen hedelmällisen naisen tuoksu tai joku mikä on vetänyt puoleensa. No mutta kuitenkin, tuli mieleeni, että puhuuko yleensä muut raskautta yrittävät parit niin sanotuista otollisista hetkistä vai onko se ihan totaalinen "mood killer"? Mun mies tuntui vain lisäävän enemmän pökköä pesään (ai kauhee miten härski ilmaisu xD), kun kuuli, että olis hyvät päivät tehdä vähän "tuhmuuksia". Haha, hyviä kiertoilmaisuja taas tänään.

No jaa, mutta täällä siis oviksen bongailu jatkuu.

Vauvamasuja siellä, vauvamasuja täällä

Olen viimein saanut suoritettua pakolliset purukaluston huollot tässä viime päivinä. Sitähän aina kehoitetaan käymään hammaslääkärissä ennen raskautta ja viimeistään ennen lapsen syntymää, koska erilaiset tulehdukset suussa voi olla haitaksi pienelle jne. Nyt on sit sekin hoidettu kuntoon, että ihan valmiitahan tässä jo oltais yhtä sellaista pientä vastaanottamaan.

Nojoo, mutta pitemmittä puheitta. Kävin tosiaan tiistaina ensin suuhygienistillä ja eilen sitten ihan kunnon hammaslääkärillä ja silloin tiistaina se suuhygienistin aika oli varattu tuohon ihan meiän viereisen koulun hammashoitolaan. No mitäkö ihmeellistä siinä sitten on? No se, että siinä samassa tilassa on myös meiän lähin neuvola! Se neuvola mihin ehdin jo varata ajan plussatestin tehtyäni ja jonka jouduin sitten myöhemmin myös perumaan. Hammashoitolan puolelle päästäkseni, minun piti kävellä läpi sen neuvolan odotustilan, jossa oli jo heti aamusta paljon tuoreita äitejä ja sitten niitä vauvamasuja... että semmosta.

Myöhemmin päivällä, kun tulimme mieheni kanssa kotiin kaupasta törmäsimme hissin edessä meidän yläkerran naapuripariskuntaan, joilla on myös koiria, joten törmäämme heihin usein. Noh tällä kertaa ei tullutkaan koiria vastaan, vaan tällä emännällä olikin jo oikein komia vauvamasu! Tuli ihan puskista, vaikka toki kyllähän se oli odotettavissa, kun näyttävät olevan lähes saman ikäisiäkin kuin me. Tähän asti ne naapurit on olleet se "toinen koiraperhe" mitä meidän rapussa asustaa, mutta nyt siitä tuleekin vauvaperhe. Jahas. Päästyämme kotiin mies tokaisi, että "ootko sä nähnyt niitä koiria vähään aikaa?". Tajusin, että enhän mä ole nähnyt tai kuullut niitä vähään aikaa ollenkaan, vaikka yleensä ne kyllä vähintäänkin kuulee rapussa vähän väliä, mutta nyt ei mitään. Mies siihen sitten heitti vitsillä, että "eihän nyt yhen pienen ihmisen takia voi luopua omista koiristaan" ikäänkuin vähätellen oman lapsen asemaa perheessä. Tiedän, miehelläni on outo huumorintaju, mutta saa minut aina kuitenkin nauramaan :D

Olenkin viime aikoina huomannut pientä luovuttamisen makua myös mieheni olemuksessa. Aina kaikenlaisten raskaanaolevien naisten näkeminen tai pienten lasten näkeminen aiheuttaa hänessä jonkinlaisen suojatumismekanismin ja hän alkaa suoltaa enemmän tai vähemmän tyhmiä vitsejä suojellakseen itseään. Meidän lapsettomuus painaa myös hänen mieltään, mutta jotenkinhan tästäkin on selvittävä. Vaikka sitten huonolla huumorilla. Joku voisi pitää meitä ihan tunteettomina sekopäinä, mutta me kyllä tiedämme miten asian laita oikeasti on.

Me kaipaisimme jo niin paljon sitä omaa pientä, mutta aina ei voi voittaa.

Ei edes joka kerta.

Vuosipäivä

Siitä on nyt jo vuosi tai tarkalleen ottaen vuosi ja viisi päivää, kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni tähän blogiin. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon; raskauksia on alkanut ja monta vauvaakin on ehtinyt syntyä, mutta en ehkä olisi silloin uskonut, että meille sitä vauvaa ei vielä ole siunaantunut. Toki ehdin kokea jännittävät kaksi viikkoa raskausoireita, mutta siihen ne sitten jäivätkin.

Kaikesta huolimatta olen nyt äärimmäisen onnellinen. Olen juuri mennyt naimisiin ja viettänyt ihanat kotihäät perheen ja läheisteni kanssa. Saimme viettää erittäin miellyttävän hääyön kylpylän sviitissä ja vielä saan nauttia pari päivää lomasta ennen töihin paluuta. Ah ihanaa!

Vauvantekoprojektia en ole jaksanut stressata. Kyllähän häissä saimme kuulla parit kommentit tulevista lapsistamme, mutta ne olivat hillittyjä ja ehkä hauskojakin. Häissämme vierailikin jopa neljä pientä vauvaa/taaperoa ja kaksi raskaana olevaa ystäväämmekin, eikä harmittanut yhtään. Päin vastoin olin iloinen ja leikin pikkuisten kanssa ja sain olla maailman paras täti :)

Kierron päivistä mulla ei ole mitään hajua. Jos lasketaan keskenmenovuodon alusta, niin nyt on varmaan joku kp 22. Ovulaatiota olen tikutellut, mutta nollaa näyttää edelleen, eikä lämmötkään ole vielä noussut yhtään. Veikkaan, että tästä tulee toooosi pitkä kierto, mutta ymmärtäähän sen. Antaa kropan nyt rauhoittua.

Olo on onnellinen ja kevätkin voi pikku hiljaa alkaa. Ihanan aurinkoista kevättä kaikille! ♥

P.S. Tänään on tasan kuukausi yhden ystäväni laskettuun aikaan! Jännää!

Pikamoikat

Tulin kirjoittelemaan pikakuulumiset, kun tekemistä olis ihan liikaakiin tällä hetkellä, vaikka olenkin tämän viikon lomalla. Elikkäs aloitetaan nyt vaikka siitä, että tein eilen, viimein kun muistin, sen raskaustestin ja se näytti selkeästi negatiivista tulosta. Vuotokin alkoi jo perjantai-iltana hiipumaan ja lauantain jälkeen sitä ei ole tullut enää yhtään. Nyt on ihan sellanen fiilis, että kohta vois vaikka alkaa bongailemaan tulevaa ovulaatiota, mutta katsotaan nyt ehdinkö ja muistanko testailla joka päivä.

Hommaa tosiaan riittäis. Meidät vihitään ylihuomenna ja perjantaina sitten juhlitaan täällä meillä kakkukahvien merkeissä. Vielä olis paljon askarreltavaa ja ennen kaikkea leivottavaa.

Perjantaina mun ihanat ystäväni pääsivät yllättämään ja olivat järjestäneet minulle polttarit! Minua tultiin hakemaan kesken työpäivän ja olin ihan sekaisin, että mitä ihmettä tapahtuu. Onneksi olin jo ehtinyt pikkusen valmistautua alkavaan lomaani, joten työtehtävät eivät jääneet ihan totaalisesti kesken. Työkaverit vaan naureskelivat, kun minulle annettiin 15 minuuttia aikaa valmistautua lähtöön.

Pakko sanoa, että parhaat polttarit ikinä! :D Ystäväni tuntevat minut ihan liian hyvin ja minulla oli ihan törkeän hauskaa koko päivän. Ihania tyyppejä kaikki! Lauantai menikin sitten koomaillessa, mutta jaksoin mä sentään lähteä sovittamaan tulevaa vihkisormustani ja se on I-H-A-N-A! Vaikka se siis olikin vielä ihan vaiheessa, mutta siitä tulee just sellainen kuin halusin. Ihanaa!

Me tosiaan odotetaan miehen kanssa jo innolla, että pääsemme sanomaan toisillemme "tahdon". Miestä ei kuulemma jännitä meidän vihkiminen yhtään. Koitin udella, että eikö edes ihan pikkuisen jännitä, mutta mies vastasi siihen, että "ei jännitä yhtään, koska me ollaan niin hyviä yhdessä" :D Ihana rakas mieheni ♥ Eniten miestä kuulemma jännitää meidän tuleva hääyömme kylpylässä. Totta puhuen muakin jännittää se pikkusen enemmän, koska me ei olla kumpikaan koskaan oltu kylpylässä! Iih jännää!

Mutta joo, tällaista täällä siis tällä hetkellä. Tämä viikko menee varmasti häähumussa ja en ehkä ehdi kauheasti blogien puolelle kääntyä, mutta älkää huoliko, kaikki on nyt ihan hyvin :)

Keskenmenosta selviytyminen

Varoitus! Tämä teksti ei välttämättä sovi herkimmille.

Eilen oli kyllä maailman hirvein päivä. Runsas vuoto alkoi jo heti aamusta ja menkkamaiset krampit myllersivät mahassa. Olin tosi kipeä ja surullinen, mutta raahauduin silti normaaliin tapaan töihin. Laitoin heti viestiä parille ystävilleni, jotka tiesivät raskaudestani ja sain heiltä paljon lohduttavia vastauksia. Siitähän nuo kyynelkanavat aukesivat ja itkin silmäni punaisiksi duunipaikan vessassa. Kaikista parasta on se, kun sain puhuttua asiasta ystävilleni ja he lohduttivat ja kertoivat olevansa tukena. Olen siitä heille ikuisesti kiitollinen.

Pian kun särkylääke alkoi vaikuttaa, alkoi olo tuntumaan jo normaalimmalta. Toki silmät olivat rutikuivat itkemisestä ja olisi vain tehnyt mieli mennä kotiin nukkumaan, mutta sinnittelin työpäivän loppuun. Kotiin päästyäni huomasin tamponin mukana tulleen jättimäisiä hyytymäriekaleita ja jonkun vaaleamman solumöykyn. Sen täytyi olla meidän pikkuinen. Sen jälkeen vuoto alkoi vähentyä huomattavasti ja kivut olivat jo lähes kokonaan kadonneet.

Mieheni on maailman paras tuki ja turva ja olemmekin onneksi pystyneet puhumaan tästä keskenmenosta täysin avoimesti. Uskon, että mieheni on helpompi hyväksyä koko asia siksi, että eräät ystävämme kokivat saman noin puolisen vuotta sitten ja nyt ovat taas onnellisesti raskaana. Toivottavasti meidänkin onni vielä kääntyy parhain päin.

Tänään vointi on jo paljon parempi. Raskausoireetkin on jo hiipunut olemattomiksi. Tosin rinnat ovat edelleen vähän kipeät, mutta nekin palautunee pikimiten. Vuoto oli aamulla jo hiipunut tiputteluksi ja uskon sen pian jo loppuvan kokonaan. Olen ajatellut varata ajan gynekologilleni jälkitarkastusta varten ja että voin samalla kysellä häneltä lisää esimerkiksi Teroluteista jne.

Kyllä tämä tästä vielä. Kunhan vain pääsen taas takaisin rytmiin ja ollaan selvitty näistä häähössötyksistä, niin voidaan taas ottaa vähän rennommin. Askel kerrallaan, ilman turhaa stressiä.
Kyllä tästä selvitään :)

P.S. Kiitos vielä ihan hirmuisesti kaikille lukijoillekkin lohduttavista kommenteista. Niistä on ollut iso apu ja tuki. Pidetään toivoa yllä ♥

Edetään rauhallisesti

Miehellä oli eilen ollut töissä kehityskeskustelu esimiehensä kanssa ja hän alkoi sen seurauksena miettimään hieman tulevaisuutta. Mies otti ensimmäistä kertaa itse puheeksi raskauden ja miettikin jo tulevaa äitiyslomaani. Itse en uskalla vielä ajatella noin pitkälle, mutta ihana miten hän on jo alkanut huolehtimaan asioista ♥

Jos totta puhutaan niin keskenmenon pelko on alkanut kasvamaan entisestään. Tänään aamulla oli taas sellainen olo, että ollaanko tässä enää raskaana ollenkaan. Ei ollut pahoinvointia, ei turvotusta ja vatsakin toimi oikein hyvin. Kunnes pääsin töihin ja iski ihan kaamottava nälkä ja huono-olo. Söin jogurtin ja leivän ja sen jälkeen iski ihan kauheita vatsanväänteitä. Oujee, löysä vatsa is back! Kun vatsa taas tyhjeni, tuli entistäkin huonompi olo ja oli pakko hakea lisää syötävää. Söin omenan ja sen jälkeen onneksi olo parani huomattavasti. Okei, ehkä mä vielä olen raskaana. Edetään nyt ihan rauhallisesti viikko kerrallaan.

Lueskelin taas netistä 5+ viikon oireita ja jotkut ei ole oireillut vielä ollenkaan tässä vaiheessa. Ehkä mun siis pitäis vaan luottaa siihen, että oon vielä niin alussa, että oireet ilmestyy todennäköisesti voimakkaampana vasta viikolla 7. Että nautitaan tästä suht hyvästä olosta nyt vielä kun voi. Anteeksi, että toistelen itseäni, mutta tämä asia on väistämättä koko ajan mielessäni.

Kaksi ihanaa ystävääni, jotka siis jo tietävät raskaudestani, ovat udelleet vointiani. Ihanaa kun toiset huolehtivat, mutta toisaalta saanen epäillä heidän järkkäilevän pääni menoksi jotain polttarijuttuja ja ovat vain sen takia huolissaan :D Voi apua, mua jännittää jo! Tulevat viikonloput ovat täynnä tekemistä. Viikon päästä juhlitaan Eveliinan häitä, viikko siitä on mahdollisesti luvassa ainakin mieheni polttarit jos ei minunkin ja viikko siitä eteenpäin on jo meidän omat häät. Jossain välissä pitäisi vielä tehdä suursiivous, askarrella kaikkea ja leipoa kaikkea mahdollista.

Toivottavasti raskausoireet antavat edes hieman periksi näinä kiireisinä aikoina :) Ja pikkuinen pysyisi mukana matkassa ♥

Oireiden aaltoilua

Vatsa toimi eilen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan normaalisti. Mulla oli siis siitä asti kun menkkojen olis pitänyt alkaa, niin vatsa ihan totaalisen kuralla. Heti kun söi, niin piti mennä vessaan tyhjentämään suolistoa. Eilen vatsantoiminta oli vihdoin normalisoitunut ja muutenkin oli jotenkin parempi olo. Ei yhtään pahoinvointia ja muutenkin tuntu tosi oireettomalta.

Tietysti aloin heti googlettelemaan oireiden katoamisesta alkuraskaudessa. Aloin jo luomaan kauhukuvia päässäni keskenmenosta. Mistä tietää että on mennyt kesken ja milloin alkaa vuoto? Lopulta totesin vain itselleni, että olen vielä niin varhaisilla viikoilla, että oireettomuus on tässä vaiheessa vielä ihan normaalia. Jotkut tekee ensimmäisen raskaustestinkin vasta näihin aikoihin. Kuitenkin jotain nipistelyä aina välillä tuntuu, rinnat on edelleen turvonneet, lämmöt on korkealla ja superaistit jyllää eli hajut tuntuu voimakkaammilta kuin ennen. Ja kyllähän mä sitten taas nukahdin eilen illalla seiskalta sohvalle, eli väsymyskin tässä taitaa "vaivata".

Ainiin ja pirun hormonit on tehneet mun naamalle kauheuksia! Finnejä puskee kuin teini-ikäisellä. Olen varmaan ihan susiruma meiän hääpäivänä. Onneks varattiin meille jo ihana puhdistava kasvohoito meiän kylpylälomallemme. Voivottelin asiaa miehelleni ja hän vain tokaisi: "panisin" :D haha.

Oireet tuntuu siis vielä vähän aaltoilevan. Viime viikolla valtasi pahoinvointi ja tällä viikolla olo on ollut enemmän normaalimpi, mutta ehkä vähän väsyneempi. Jännityksellä siis odotamme mitä seuraava viikko tuo tullessaan, kun on ne Eveliinan häätkin. Tuleeko sillon jo kaikkien oireiden combo vai pääsisinkö helpolla. Se selviää sitten.

Ihan vähän tekis mieli tehdä vielä se yksi digi ja katsoa, että näyttääkö se jo 3+ viikkoja, mutta ehkä maltan itseni.

Kevättauko

Nyt on kyllä kevät sen verran täyteen bookattu, ettei vauvantekoprojektille riitä aikaa. Toki jatketaan samaan malliin ilman ehkäisyä, mutta uusia askelia lapsettomuushoitoja kohti ei ole nyt vähään aikaan tulossa.

Toisaalta ihan hyvä niin. Nyt tulevien viikkojen aikana on tapahtumassa mm. yhdet polttarit, jotka minun kaasona tulisi järjestää ja siitä parin viikon päästä onkin jo häät. Sitten saimme viimein myös itse varattua meidän vihkimispäivän maistraatista ja tarkoitus olis sitten järjestää ne kakkukahvit läheisille. Olisi myös ihan kiva hetken nauttia olostaan vastanaineena, joten turha stressi vielä tästä lapsettomuusasiastakin ei ole yhtään tervetullutta. Oikeastaan ehkä parempikin, ettei nyt niinkään yrittämällä yritetä tulla raskaaksi, koska tiedossa on kuitenkin myös jonkun verran alkoholin nauttimista, niinkuin häissä yleensäkkin :)

Tilanne rauhoittunee seuraavan kerran vasta huhtikuun puolella. Tosin silloin on myös luvassa paljon hyvien ystävieni synttäreitä ja Eveliinan baby showereitakin pitää varmaan alkaa miettimään. Hän varmasti loukkantuisi syvästi, jos kukaan ei järjestäisi hänelle baby showereita, siitäkin huolimatta, ettei raskaudestaan niin kovin nautikkaan. Seuraavaksi onkin sitten mieheni syntymäpäivät ja kohtahan aletaankin olla jo kesässä. Hupsistakeikkaa.

Kesällä varmaan vois taas herätellä vauvatekoprojektia takaisin eloon. Toki mitään hoitojahan ei silloin tehdä, kun kaikki paikat on kesällä kiinni, mutta voidaan ehkä alkaa miettimään sitä seuraavaa askelta silloin. Tai jos hyvä tsäkä käy, niin lähdetään kesällä häämatkalle ja vietetään sellainen honeymoon, että hormonit vaan leiskuu hotellihuoneessa :D

Njoo, mutta ajattelin nyt vaan vähän valoittaa etukäteen tulevaa vuotta ja mahdollisesti tulevan hiljenemisen syytä. Toki aina välillä tulen päivittelemään kuulumisiani ja kirjoittelemaan mietteistäni, mutta itse vauvantekoprojekti on nyt pausella.

Tsemppiä kaikille!!

Projekti pausella

Perjantaina saatujen tuloksien jälkeen mulle tuli vähän tyhjä fiilis. Mitenniin muka kaikki on normaalia?? Miksei me sitten saada lapsia?? Olin jotenkin aivan satavarma, että syy on pelkästään minussa ja näillä verikokeilla viimein selviäisi se syy, mutta ei. Mitään ei oikeastaan selvinnyt. Ainoa hidastava tekijä tässä nyt ilmeisesti on vaan ne pco-tyyppiset munasarjat. Hmph...

Seuraava askel on todennäköisesti sitten se siemennestenäyte. Kyselin mieheltäni, että mitä mieltä hän on ja hän vain tokaisi että "no pakko kai se on". Tuli tuohtunut olo. Pakko ei ole! Ei tosiaankaan ole pakko, mutta kyllähän se tois jonkunlaisen mielenrauhan. Vai toisko sittenkään? Jospa senkin tulos on normaali. Mitäs sitten tehdään?

Meidän elämässä on tällä hetkellä vähän kaikenlaista hässäkkää. En valitettavasti voi kertoa tarkempia yksityiskohtia, mutta sen takia meidän vauvantekoprojekti on nyt jäänyt vähän toissijaiseksi asiaksi. En tiedä ehditäänkö me ajatella koko projektia nyt tässä keväällä ollenkaan. Noh yritetään nyt ainakin, mutta tulos tuskin on positiivinen, kun muut asiat stressaa enemmän ja vähemmän.

Mutta voisiko rakkaat kanssasisaret nyt hieman auttaa ja kertoa, että missä sen siemenneste-analyysin voi tehdä? Tarvitaanko lähete vai voiko johonkin vaan marssia suoraan näytettä antamaan? Onko kellään kokemusta?

Kp 1 -> Yk 16

Kunnon koodikieltä tuo otsikko :D

Tosiaan, eilen sitten alkoi pieni vuoto ja tänään se sitten voimistui ihan kunnon vuodoksi. Suoraan sanottuna kellon tarkkaan kaksi viikkoa ovulaatiosta. Nice.

Nyt jo edesmenneestä kierrosta opin paljon uutta. Ensinnäkin opin seuraamaan lämpöjä. Mulla nousi lämmöt päivää ennen ovulaatiota tai oikeestaan sinä päivänä kun tein positiivisen ovistestin. Muistan kuinka mittasin silloin samana aamuna lämmön, kun minulla oli varattuna se aika gynekologille. Ihmettelin, että olikos siinä mittauksessa tapahtunut virhe, kun yhtäkkiä lämmöt olikin noussut reilulla puolella asteella. Ultrassa sitten selvisikin, että ovulaatio oli juuri tapahtumassa. Nyt lämmöt ovat laskusuunnassa, mutta ei vielä pohjalukemissa. Tänään mittasin lämmön 36.54.

Opin myös, että ovulaatio tapahtui vasemmassa munasarjassa ja näin ollen on kai oletettavaa, että tässä kierrossa se tapahtuu sitten oikeassa munasarjassa. Mielenkiinnolla odotan, että milloin tässä kierrossa tapahtuu ovulaatio, kun olen huomannut kierroissani ihan selkeää vaihtelua. Joka toinen kierto tuntuu olevan hieman pidempi ja taas joka toinen hieman lyhyempi. Koska viime kierrossa ultrassa selvisi, että oikea munasarjani on hieman pco-tyyppinen, niin mielenkiinnolla odotan, että onko tämä nyt kuitenkin se lyhyempi kierto siitäkin huolimatta. Edellinen kierto kun venähti taas 38 päivän mittaiseksi.

Edellisessä kierrossa minulle selvisi myös, että minun keltarauhashormonin tuotannossa ei ole mitään vikaa. Tai ei ainakaan kyseisessä kierrossa ollut. Ehkä siinä edellisessä kierrossa oli jotain häikkää, kun tuli sitä tiputteluvuotoa, mut nyt kaikki on taas just niin kuin pitää. Tämän uuden kierron alettua otetaan taas verikokeita ja mitataan muita hormoneita, kuten tyreotropiini, luteinisoiva hormoni, follikkelia stimuloiva hormoni ja prolaktiini. Saa nähdä mitä niistä sitten selviää. Sitten kun nämä hormonit on selvitetty, siirrytään mahdollisesti miehen perustutkimuksiin. Tutkitaan sperma ja mietitään sitten mihin suuntaan jatketaan. Olemme mieheni kanssa jo puhuneet asiasta ja hän on onneksi ihan täysillä mukana. Tasapuolisuuden nimissä on hyvä tutkia molemmat, ennen kuin aloitetaan mitään hoitoja.

Nyt aloitetaan uusi kierto ja yrityskerta 16. Vaikka olis ollut niin kiva saada positiivinen raskaustesti synttärieni kunniaksi(täytän 27 tällä viikolla) ja ensimmäinen kolmannes olis ehtinyt just olla takanapäin meidän hääpäivänä, mutta noh aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Tässä kierrossa ajattelin kokeilla taas uusia kikkoja ja tänä aamuna otinkin ensimmäistä kertaa Royal gelee-kapselin muiden vitamiinien lisäksi.

Olen lukenut nyt jonkin verran kokemuksia tuosta kuningatarhyytelöstä ja sillä tuntuis olevan jonkun verran positiivisia vaikutuksia ovulaation kehittymiseen tai ainakin sen havannoimiseen (runsaat limat). Lisäksi näitä käyttäneillä on kuulemma ollut runsaammat kuukautiset, joten ehkäpä se vaikuttaa myös kohdun limakalvoihin hyvällä tavalla. Noh saa nähdä onko näillä minuun mitään merkitystä. Lisäksi olen nyt nautiskellut D-vitamiinia vähän runsaammalla mitalla, jos sekin alkaisi näkymään ja tuntumaan kropassa jotenkin. Raportoin toki kaikki heti tänne, kun jotain raportoitavaa ilmaantuu :)

Mutta tällaista taas tällä kertaa. Ei muuta kuin uuteen kiertoon!

"I got the ring bitches!"

Ettei tämä blogi nyt täyttyis pelkästään mun epämääräisten eritteiden analysoimisesta, niin pakko tulla vähän hehkuttamaan, että sormukset ovat saapuneet!

No kauampa sillä kestikin, mutta ihan omasta syystä :D Sormukset olivat kuulemma jo pitkään olleet valmiina noudettavaksi, mutta mieheni ei vaan ollut niitten perään kysellyt ja kultaseppäkin oli olettanut, että oltais tajuttu itse käydä ne hakemassa, kun parisen viikkoa sitten saatiin ilmoitus, että ne on kaiverruksia vaille valmiit.

No nyt se kuitenkin ihanasti kimaltelee sormessani ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Malli on perinteinen tynnyrireunainen kultasormus yhdellä upotetulla timantilla. Enempää en halunnutkaan kihlasormukselta, mutta näillä on kyllä enemmän tunnearvoa kuin rahallista arvoa. Toivottavasti en koskaan ikinä kadota tätä :D Tuntuu vaan aluksi hieman oudolta pitää sormusta, kun en muuten juuri koruja käytä. Hih jännittävää. Nyt vaan hirveällä hingulla googlettelemaan vihkisormuksia ja pian taas uusia sormuksia suunnittelemaan. Jes!

Miehen mielestä

Otin viikonloppuna arastellen puheeksi miehelleni meidän lapsettomuuden. Emme ole juurikaan asiasta pahemmin jutelleet, mutta kyllähän sen huomaa, että nämä epäonnistuneet yritykset vaivaavat myös miestäni.

Miehet tuskin keskenään puhuvat lastentekohommista, mutta huomaan välillä kuinka mieheni saattaa ehkä hieman liian kärkkäästi töksäyttää ystävilleen, että "noh jokos se ja se on paksuna" tai "se on niin saletisti raskaana" tjms. Siitä on hyvin helposti aistittavissa se pettymyksen määrä, mitä tämä meidän yrittäminen hänellekkin aiheuttaa. Siksi olenkin koittanut säästää häntä näiltä uusimmilta vauvauutisilta.

Mutta tosiaan aloitin keskustelun aiheesta lapsettomuus ja tokaisin, että meidän varmaan pitää sitten häiden jälkeen alkaa miettimään lapsettomuustutkimuksiin hakeutumista. Mies ei oikein innostunut asiasta vaan ehdotti mielummin lisää yrittämistä. Tyynyä peffan alle ja muita vastaavia kikkakuutosia.

Innostuin tietysti ajatuksesta, että mies haluaa lisätä pökköä pesään (haha olipas sopivan härski sanonta tähän väliin :D) ja yrittää kahta kovemmin. Asiasta puhuminen motivoi minuakin yrittämään kovemmin. Ei muuta kuin oviksen bongailua ja lisää yrityskertoja!

Vielähän tässä on siihen hääpäivään aikaa. Ei me vielä luovuta toivosta :)

P.S ovulaatio pitäisi tapahtua tällä viikolla. Tein eilen testin, jossa oli jo hyvin vahva testiviiva, mutta ei vielä positiivinen. Toivottavasti se sieltä vielä tulee. Pidetään peukkuja.

Yrityskerta 14?

Sain hyvän, ajatuksia herättävän, kommentin nimimerkiltä Tammen Terho. Kommentissa oli mainittu, että millä perusteella vuoden yrittäminen määritellään? Mietin itseasiassa ihan samaa asiaa, kun kävin lauantaina siellä gynellä ja hän sanoi, että "vuoden yrittämisen jälkeen kannattaa tulla uudestaan tutkituttamaan, että mistä voisi johtua ettei raskautta ole tapahtunut". No minä en siinä kohtaa vielä kehdannut sanoa, että itseasiassa ollaan jätetty ehkäisy pois jo yli vuosi sitten, koska aloin tosissani miettimään, että ollaanko me oikeasti yritetty raskautua kaikkina näinä vuoden aikana tapahtuneina kiertoina.

Voin ihan suoraan sanoa, että ei olla. Silloin ihan alussa, kun vasta jätettiin ehkäisy pois, mulla ei ollut mitään varmaa tietoa koska ovulaatio tapahtuisi. Osasin kuitenkin aavistella joistakin oireista, että nyt saattaisi olla otollinen aika jne. Huomasin kuitenkin aika pian, että olin ajoituksissani väärässä. Olin suoraansanottuna etuajassa. Tulkitsin oireitani niin, että oletin ovulaation olleen juuri tapahtumassa, kun oikeasti se olikin vasta tulossa. Huomasin tuon tosiasian silloin, kun tein ensimmäisiä ovulaatiotestejä. Ensimmäisen positiivisen ovulaatiotestin tehtyäni, yrityksiä oli takana jo kuusi, eli puolisen vuotta(kiertoni on noin 5 viikkoa) oli kulunut ihan tuosta vain. Tuon ensimmäisen ihka oikean ovulaatiobongauksen jälkeen yrityskertoja on ollut toiset kuusi, joista vain kahdessa kierrossa olen tikuttanut ovulaation ajankohdan.

Voinko siis ihan rehellisesti todeta, että yritystä on takana jo yli vuosi? Riippuu vähän näkökulmasta, mutta itse olen vielä sitä mieltä, että oikeata yrittämistä ei ole vielä tarpeeksi takana mennäksemme hoitoihin. Vaikka meillä harvemmin on edes viikon pituista taukoa yhdynnöistä, niin aina ei voi osua ajoituksissa kohilleen.

Niinpä en aio vielä heittää kirvestä kaivoon, vaan pidän mieleni positiivisena :) Toivottavasti muutkin "yrittäjät" jaksavat pysyä positiivisena, koska vielä on toivoa!

Sormusostoksilla

Käytiin sitten eilen siellä kultasepän luona ja saatiin suunniteltua meille sellaiset kivat pikku rinkulat :D Käytettiin siis minun isoäitini vanhoja kultasormuksia. Sormuksista sai reilu 8 grammaa käyttömateriaalia ja sehän riitti oikein sopivasti. Jäi vähän ylikin, minkä arvolla sitten otettiin mulle yksi timanttikin. Hihii, olen niin innoissani!

Ainoa asia, mikä jäi vielä päättämättä, oli kaiverrukset. Mitään kosintaahan ei varsinaisesti ole ollut, koska teimme päätöksen kihloista yhdessä. Nyt pitäisi siis keksiä joku random päivämäärä, mikä laitetaan kaiverruksiin. Heitettiin jo läppääkin siitä, että valitaan päivämääräksi joku tyyliin "se päivä kun Nälkäpeli-elokuvan viimeinen osa tulee ensi-iltaan" tai jotain muuta yhtä hassua. Eikö muka ole söpöä! Meitä se ainakin nauratti ja luultavasti tulee naurattamaankin, vielä monen monet vuodet.

Vihkisormuksistakin vähän jo juteltiin kultasepän kanssa, mutta sitä nyt on vielä aikaa miettiä :)

Tunteita laidasta laitaan

Tänään esimieheni kertoi käyneen neuvolassa. Kaikki on kunnossa ja vauhdikas pienoinen siellä mahassa pyörii. Kuulemma potkiikin jo niin, että yölläkin joutui herätä siihen myllerrykseen.

Argh, minäkin haluan jo tuntea noita tuntemuksia! Tällä hetkellä tunnen taas hirveätä katkeruutta siitä, ettei meillä ole onni potkaissut tässä asiassa yhtään. Varhainen keskenmenokin olisi parempi, kun tietäisin, että raskaaksi tuleminen on sentään mahdollista. Okei en tarkoittanut tuota. Keskenmeno ei ole koskaan kivaa. Tällä hetkellä vaan tuntuu iltalehdetkin olevan täynnä vaan pelkkiä vauvauutisia. Prkl.

No mutta jotain hyvää meidänkin päivään. Nimittäin tänään ollaan menossa kultasepän liikkeeseen suunnittelemaan hieman tulevia sormuksiamme. Tarkoituksena on siis käyttää hyödyksemme minun isoäitini vanhoja kihla- ja vihkisormuksia, joista sitten teetämme meille uudet kihlasormukset. Saa nähdä onko niistä meille materiaaliksi. En edes tiedä onko ne puhdasta kultaa vai jotain metalliseosta. Siellähän se sitten selviää. Kierrätys kunniaan! niinkuin äitini sanoi antaessaan meille ne sormukset :D I'm so excited!

Tikutellessa

Alotin maanantaina taas ovistestailun, eli siis tikuttelun. Alan pikku hiljaa ymmärtämään selkeämmin kehoani ja erilaisia "oireita". Nyt parina viime päivänä testiviiva on ollut jo selkeesti näkyvä, mutta ei kuitenkaan tummempi tai yhtä tumma kuin se kontrolliviiva. En nyt sit tiiä mitä se tarkottaa. Ehkä se on sieltä tulossa ja tänään olis selkeesti tummempi viiva tikussa. We'll see. Oireet viittaa selkeesti siihen, että ollaan ihan siinä holleilla ja päiviä laskemallakin ollaan ihan oikeissa lukemissa.

Ainoo vaan mikä häiritsee meiän peitonheilutushommia on kauhea kiire. Huomisia juhlia varten on vielä paljon tekemistä. Siivoilua ja leivontaa. Naamiaisasunikin on vielä ihan vaiheessa. Ei taida tulla lasta tästäkään kierrosta, mutta onneksi ei ole aikaa jäädä murehtimaan :D

Meillä menee taas parisuhteessa ihan hirmu hyvin. Juteltiin mieheni kanssa meiän tulevasta hääpäivästä ja matkasta. Ensi viikolla voitaisiin jopa käydä katselemassa kihlasormuksia. Jos ehtii. Mutta palaillaan taas!

Hauskaa Halloweenia kaikille!