Rv 39+0, se on menoa nyt!

On ollut ainakin sata kertaa tarkoitus tulla kirjoittelemaan kuulumisia, mutta hitsi en ole vaan ehtinyt. Meillä on kotona ollut semmonen remppahärdelli päällä, että tekemistä on ollut ihan liikaakin ja siihen päälle vielä joulukiireet.

Noh kuulumiset jää tälläkin kertaa nyt lyhyeksi, nimittäin kaikkien yllätykseksi, lapsivedet lorahti mukavasti kylppärin lattialle suihkun päätteeksi ja nyt olen sitten odottelemassa streptokokkitestin tulosta. Wish me luck! 

Supistuksia odotellessa...

Edit. GBS positiivinen taas, elikkäs osastolle jäätiin ja käynnistystä odottelemaan. 

Rv 30

Tuntuu, että viimeiset 12 kuukautta on ollut vaan koko ajan pelkkää alamäkeä, ettei ole kauheasti tehnyt mieli tulla tännekkään raapustelemaan tuntoja syviä. Tämän vallitsevan pandemiatilanteen lisäksi, me ollaan jälleen jouduttu kohtaamaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa meille äärimmäisen läheinen henkilö on sairastunut syöpään ja se vaikuttaa suuresti myös meidän arkeen. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään positiivista ja se vaikeuttaa myös huomattavasti tästä raskaudesta tulevasta vauvasta nauttimisen. Me tietysti yritetään pysyä positiivisena, mutta välillä liika on vaan liikaa.

Masu kasvaa ihan hirmuista vauhtia. Liekkö vaan pelkkää bebeä vai ehkä vähän myös herkkukiloja. Sokerirasituksessa ei onneksi kuitenkaan ollut mitään huomautettavaa. Kaikki oli hienosti viiterajojen alapuolella. Masu on kuitenkin kasvanut sf-mitan mukaan alemmalta käyrältä keskikäyrälle ja sen olen myös saanut tuntea. Viimeisen kolmanneksen myötä onkin sitten tullut kaikki mukavat ähinät ja puhinat liitoskipuineen ja lievää närästystäkin aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin edellisessä raskaudessa. Vielä ei ole tarvinnut öisin turvautua tuplatyynyyn ja rennieen. Selkä on vielä toistaiseksi kestänyt ihan hyvin, mutta silmissä näkyy välillä omituisia näköhäiriöitä. Ihan satunnaisesti saattaa tulla sellaista rätinää ja salamointia oikeaan näkökenttään ja se kestää ehkä noin 10-15 min. Kysyin asiasta neuvolasta ja se kuulemma liittyy verenpaineisiin. Mulla kun on ollut ne nyt alkuraskaudessa ainakin tosi matalalla verenpaineet, niin äkilliset isommat muutokset voi aiheuttaa erilaisia oireita. Vielä ainakaan toistaiseksi ei ole ollut pänsärkyä tai vatsakipuja eli raskausmyrkytyksestä ei ole vielä kyse. Ainakaan toivottavasti. Onko kellään muulla ollut näköhäiriöitä raskauden aikana?

Pikkuveli tuntuu olevan veljensä tapaan erittäin vilkas tapaus. Liikkeitä ei ole todellakaan tarvinnut seurailla erikseen vaan sitä myllerrystä on saanut tuntea kaiken aikaa. Jotain pientä rytmiäkin olen saattanut havaita. On aamujumpat ja lounasjumpat. Päivällä saattaa olla vähän enemmän lepoa, kun olen enemmän liikkeellä itse. Illalla saattaa olla myös vähän hiljaisempaa hetkittäin, mutta siinä vähän ennen kymmentä alkaa sellaiset iltajumpat, että on turha edes yrittää käydä vielä nukkumaan. Nukkumaanmeno onkin usein venähtänyt sinne kymppiuutisten jälkeen, vaikka olisin kuinka tsippi päivän jälkeen. Lepäilyä en olekkaan sen koommin päässyt harrastamaan, sillä esikoinen pitää kyllä koko ajan liikkeessä. Vielä pitäisi sen kymmenisen viikkoa jaksaa masun kasvattelua.

Töissä stressi kasvaa vaan loppua kohden enemmän ja enemmän. Jäljellä olisi vielä viisi viikkoa. Tuuraajalle olisi opetettavaa vielä ihan käsittämätön määrä ja tuntuu, että koko ajan tulee lisää ongelmia ratkottavaksi. Lisästressiä tuottaa työnantajan antamat uudet etätyösäännöt eli 50/50 pitäisi olla toimistolla. Viitisen viikkoa (joista yhden olin flunssassa etätöissä) olen nyt tehnyt töitä 50/50 toimistolla ja etänä ja voi luoja miten uupunut olen ollut. Toimistopäivinä olen ollut niin väsynyt, että olen vain äksyillyt kotona miehelle ja esikoiselle, että on ollut pakko vaan mennä ovet paukkuen makkariin nukkumaan päiväunia. Hävettää ihan, minkälainen hirviö olen ollut. Etäpäivinä olen jaksanut todella paljon paremmin ja saanut tehtyä myös vähän kotitöitäkin ja leikittyä paremmin esikoisen kanssa. Onneksi nyt saimme sovittua esimiehen kanssa, että läsnäolopakko toimistolla olisi vain 1pv/vko. Se helpottaa varmasti myös minun jaksamistani huomattavasti, eikä tarvitse hakeutua sairaslomalle ennenaikaisesti. Toivottavasti nyt pysytään vaan terveinä, sillä ainakin päiväkodissa oli tällä viikolla noin 70% lapsista kotona sairastelemassa. 

Noh pelkäksi valitukseksihan tämä teksti nyt taas meni. On niin vaikea löytää mitään positiivista oikein mistään tällä hetkellä. Oli tarkoitus pyytää kavereita Halloweenina kylään syömään ja viettämään mukavaa iltaa, mutta saa nyt nähdä toteutuuko sekään. 

Kertokaa mulle jotain piristäviä asioita :D

P.S. Johtuuko vaan tästä omasta raskaustilasta vai onks nyt vaan kaikki julkkikset samaan aikaan raskaana tai just saanut lapsen? Onko kukaan muu huomannut samaa?

Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 

Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

Ja sydän lyö bum bum buuum...

Joko siitä on kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjottelin tänne mitään. Ehkä aika menee sittenkin nopeaa, haha.

Täällä vielä toistaiseksi kaikki ihan hyvin. Turvotusta on edelleen ihan hirveästi ja nyt on taas jostain ilmestynyt ihan jäätävä jano koko ajan. Vesipullo on siis aina mukana. Tästä ikävän seurauksena olen jo muutamaan otteeseen joutunut heräämään yöllä vessaan, mikä taas häiritsee jonkun verran yöunia ja sitten ollaan taas seuraavana päivänä ihan superväsyneitä. 

Pahoinvointi on ollut nyt parina päivänä ihan todella voimakasta. Olen onneksi pystynyt olemaan mahdollisimman rennosti pelkästään kotona töitä tehdessä, niin ei ole vielä tullut pikavisiittiä vessaan ykälle, mutta lähellä on jo ollut. Jos elettäis normaalielämää tavallisten työkiireiden keskellä, niin olis varmaan jo ykä lentänyt heti ensimmäiseen puskaan matkalla töihin. Eli jotain positiivista tästäkin poikkeustilasta. Tämä poikkeustilanne on itseasiassa ollut todella mukavaa odotusaikaa. Ei ole tarvinnut piilotella turvonnutta masua, tai herätä liian aikaisin töihin, tai tunkeutua liian kireisiin vaatteisiin, koska äitiyshousut eivät vielä pysy ylhäällä olemattoman masun takia. Ja mikä parasta. Ei ole tarvinnut valehdella kenellekkään, ettei vaikkapa pysty juomaan alkoholia, koska on antibioottikuuri tms. ja mitä näitä nyt onkaan kaikkia. Olen saanut rauhassa katsoa tilannetta ja elellä kotona oman perheen kesken päivä kerrallaan.

Epävarmuus raskaudesta on nimittäin kulkenut mukana koko ajan, mutta onneksi siihen on nyt saatu pieni lohtu. Nimittäin omien laskelmieni mukaan rv 10+1, löysin viimein sykkeet kotidopplerilla. Tasan samoilla viikoilla kuin esikoisestakin. Tämä raskaus tuntui heittämällä taas paljon todellisemmalta, kun kuulin sen pienen sydämen valssin.... yy, kaa, koo, nee, yy, kaa, koo, nee. Pakko taas sanoa, että onneksi hommasin tuon pienen kuuntelulaitteen silloin aikoinaan, vaikkei sille kovin paljon käyttöä enää liikkeiden tuntemisen jälkeen olekkaan. Edes ne muutamat kerrat, kun kuulee sen pienen sydämen sykkeen, riittää rauhoittamaan tämän hullun stressaajan mielen. Huh.

Nyt on sitten enää reilu viikko ensimmäiseen seulontaultraan ja jännittää ihan hirveästi. Ensinnäkin jo sen takia, että joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, mutta puhumattakaan siitä, että ultrassa selviäisi jotain huonoja uutisia. 

Pidetään peukkuja, että kaikki menee vielä hyvin ♥

Alina ja Taimi 10+5

 

10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Aika matelee

Viikot tuntuu etenevän jotenkin todella hitaasti, vaikka tavallaan kai ne meneekin ihan hujauksessa. Aika on niin suhteellista, kun sitä kattoo eri kulmista. Aika koronakaranteenissa on mennyt tosi nopeasti. En enää edes muista millaista oli käydä töissä toimistolla. Aika raskausviikkoja laskeskellen tuntuu taas ikuisuudelta. Ensi viikolla on neuvolan ensikäynti tai noh todellisuudessa, täällä meillä päin, se käydäänkin puhelimitse. Silloin viikkoja on omien laskelmieni mukaan noin 8+0. Toivottavasti tuo ensikäynti alkaa taas vähän konkretisoimaan asioita ja viikot alkavat etenemään vauhdikkaasti. Sen jälkeen on muistaakseni ainakin labrakäyntiä ja pian jo ensimmäistä ultraakin.

Tässä raskaudessa en aio käydä varhaisraskauden ultrassa ollenkaan. Ai miksikö en? No jos totta puhutaan, niin olen käynyt ultrissa jo niin monet kerrat, ja koska edes sykkeiden näkeminen ultrassa ei takaa sitä, että saisin pitää tämän lapsen, niin olen päättänyt olemaan tuhlaamatta rahojani enää niin sanottuihin mielenrauha-ultriin. Ensimmäiseen kunnalliseen ultraan ei kuitenkaan ole kuin ehkä max. viisi viikkoa. Jos siitä ajasta selviydyn kunnialla, niin olen tosiaankin jo ansainnut nähdä pikkuisemme sykkivän sydämen oikeassa paikassaan. Ja älkää nyt takertuko pikkuseikkoihin, että kuka ansaitsee ja mitä ansaitsee, mutta tämä ajattelutapa nyt vain rauhoittaa omaa mieltäni tällä hetkellä eniten. 

On tosiaan aika ihmeellistä, että olen edelleen raskaana, eikä vuotoa ole alkanut, vaikka eletään jo rv 7+1. Nämä päivät ja viikot ovat tunnetusti olleet minulle ne kaikkein kriittisimmät. Tällä hetkellä vointi raskauden suhteen on ihan hyvä. Pahoinvointi eli alituinen krapulan tunne alkoi viimein rv 5+9 ja siitä alkaen onkin saanut olla todella tarkka syöntirytmistä, ettei mene täysin heikotuksen puolelle. Tässä raskaudessa ei ole ollut yhtään minkäänlaisia kipuja. Ei edes mitään kohdun kasvukipuja. Vain hyvin kevyttä paineen tunnetta tuntuu aina silloin tällöin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että hiihdän kotona lähes tulkoon 24/7 pelkissä pieruverkkareissa ja löysässä t-paidassa, joten mikään ei purista eikä ahdista. Turvotusta kyllä riittää. Ulkoiluhousujen nappi menee vielä juuri ja juuri kiinni ja kovin kauaa niissä ei viihdy, koska alkaa vaan ahdistaa. Väsymystä on ja, koska tässä raskaudessa on lähes mahdotonta nukkua päikkäreitä, niin hermot ovat toisinaan tosi kireällä. Tai en edes tiedä johtuuko se väsymyksestä vai vaan hormoneista, mutta olen kiukutellut nyt enemmän, kuin koko viime raskauden aikana yhteensä. Olen salaa miettinyt, että oireiden poikkeavuudesta edelliseen raskauteen verraten, vatsassani kasvaakin tällä kertaa pieni tyttö. Noh sillä nyt ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta olishan se ihana nähdä myös toista sukupuolta oleva jälkeläinen.

En nyt meinaa millään muistaa mitä mun piti vielä kirjoitella. Ajatukset laukkaavat ajatuksesta toiseen. Vähän samaan tapaan, kuin öisin näkemäni unet ovat ihan hirveän toden tuntuisia ja sekavia. Voiko hormonit oikeasti vaikuttaa uniin? 

Tänään kävin juoksemassa virtuaalisen Naisten kympin(#virtuaalikymppi). Alkoi tuntumaan jo tosi raskaalta. Hengästyin jo heti ensi metreillä ja koko lenkki tuntui olevan pelkkää puuskutusta. Viiden kilsan jälkeen olo oli jo tosi epätoivoinen ja mietin jo, että selviänkö hengissä. Seitsemännen kilsan kohdalla taisin tuntea jo supistuksia tai jotain todella ikävää pistoa mahan ja selän alueella, joten oli pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Taitaa olla meikäläisen kympit nyt toistaiseksi juostu. Toivon kuitenkin, että jaksaisin vielä mahdollisimman pitkään juosta edes pienempiä lenkkejä. Juokseminen on nimittäin auttanut mua ihan todella paljon niihin raskauden jälkeisiin liitoskipuihin. Saliura jäi hyvän alun jälkeen koronan takia ihan kesken. Harmittaa tosi paljon, mutta en uskalla riskeerata perheemme terveyttä menemällä salille, jossa todellakaan kaikki ei ymmärrä huolehtivansa käsihygieniastaan kunnolla.

Noh nyt riittää lörpöttelyt. Palaan taas lukemaan vanhoja tekstejäni alkuraskauden ajoilta ja vertailen huvikseni oireita nyt ja silloin. 

Palaillaan taas!

 

Yliaikaiskontrolli

Viikot ne vaan vaihtuu, mutta tämä odotus ei tunnu päättyvän koskaan. Eilen, ollessa rv 41+1, soitin synnärille aikaa yliaikaiskontrollikäynnille. Sain jonotella puhelimessa yli puoli tuntia ennen kuin pääsin linjoilla läpi. Mä niin arvasin, että tää kevät tulee olemaan niin ruuhkainen meiän synnärillä. Sain myös Tiinalta vähän sisäpiirin tietoa, että siellä on vasta otettu käyttöön uudet varausjärjestelmät ja ties mitä hässäkkää, että katotaan nyt päästäänkö me ylipäätään synnyttämään meiän alkuperäisesti valittuun paikkaan.

Kätilö, joka vastasi, vaikutti olevan vähän ulalla, mutta sai kuitenkin kysyttyä pari peruskysymystä: "onko ollut supistuksia ja liikkuuko vauva?" Ei ja joo. Supistuksia en edelleenkään osaa varmasti sanoa tunteneeni ja poika liikkuu edelleen joka päivä yhtä vilkkaasti kuin ennenkin. Sain jopa videolle otettua kunnon potkun :D Ei siis pelkkää puskemista vaan ihan kunnon täräytyksen oikeaan kylkeeni.
Kätilö sai lopulta varausjärjestelmän toimimaan ja sain ajan pitkäperjantaille eli silloin on rv 41+5. Kuulemma kannattaa varautua odotteluun. Tiina sitten kertoikin, että siellä on aina perjantaisin ja maanantaisin pahimmat ruuhkat ja pyhänä siellä on todennäköisesti vain yksi lääkäri töissä, joka tekee kaikki leikkaukset ja muut hommat ja tietysti yliaikaiskontrollit ovat hänen tärkeysjärjestyksessään viimeisenä. Odotteluun voi siis mennä jopa tunteja. Noh onneks meillä ei ole silloin mihinkään kiire :D

Tuntuu helpottavalta, kun tietää, ettei odotusta ole enää kuin max. viikko jäljellä. Jännäilen jo, että syntyykö meiän poitsu sittenkin aprillipäivänä, niin kuin duunikaverini kanssa vähän jo spekuloitiin. Parasta olis tietysti, jos jäbä päättäiskin tulla jo vaikka huomenna tai ylihuomenna.

Viimeyönä heräsin taas vaihteeksi kolmelta pissalle. Jäbäkin sitten heräsi ja aloitti kunnon yöjumpat ja eihän siinä sitten enää uni tullut. Tunnin siinä seurailin jäbän monottamista, kun huomasin yhtäkkiä kylkeä kääntäessä epäilyttävää menkkakipua. Neljältä nousin uudestaan pissalle ja sänkyyn palatessani tunsin taas menkkakramppeja kylkeä kääntäessä. Seurailin vielä ainakin tunnin jäbän liikkumista ja ihmeellisiä menkkakramppeja, kunnes viimein nukahdin. Aamulla vatsa painoi ihan tuhottomasti liitoksia ja jäbän möyhyäminen taas vihloi häpyluuta.

Jännäksi käy. Nyt lähetään miehen kanssa kauppaan. Jokohan se jäis viimeiseksi kerraksi kahdestaan :D

9. Neuvolakäynti

En olis ihan heti uskonut, että tänne asti vielä päästään(joudutaan), mutta tänään(rv 40+5) oli tosiaan meidän 9. neuvolakäynti ja samalla myös viimeinen. Uutta neuvola-aikaa ei siis enää varattu vaan, jos ei viikonloppuna vieläkään tapahdu mitään jännittävää, niin ens viikolla soittelen sitten synnärille yliaikaiskontrollikäynnille aikaa. Voihan plaah. Tässä taas vähän statseja:

Raskausviikko 40+5 (39+5)

Painon muutos/vko 700 g (770 g)

RR 111/84 (113/81)

Hb 119 ( 115 rv 35+4)

Syke 142 (135)

Kaikki siis edelleenkin kunnossa. Pissakin näytti negaa ja verenpaineet on edelleen samoilla linjoilla kuin tähänkin asti. Tällä kertaa muistin jopa pyytää terkkaa ottamaan tuon hemoglobiinin. Ei se nyt ihan superhuono ole, mutta terkka kehotti kuitenkin jatkamaan rautalisän syömistä. Viime mittauksen jälkeenhän jaksoin syödä sitä vaan sen kolme päivää, mutta nyt olen koittanut prepata ja olen nyt syönyt sitä taas maanantaista lähtien, että ei ihan anemia iskis heti synnytyksen jälkeen. Jos nyt sinne synnyttämään joskus päästäisiin.

Pikkujäbä on edelleen tosi liikkuvainen, vaikkakin potkut ovat muuttuneet enemmänkin sellaisiksi puskemisiksi. Pikkuinen kantapää siellä taas tälläkin hetkellä puskee kyljestä ulos. Ystäväni Tiina muuten kertoi, että ihanteellisin asento vauvalle onkin juuri niin päin, että selkä olisi vasemmalle puolella, koska silloin synnyttäessä vauvalla ei ole sitten niin pitkä pyörähdysmatka ulos tullessaan. Eli siis helpoin asento vauvalle on tulla ulos takaraivotarjonnassa(nenä äidin selkään päin), kuin esimerkiksi avotarjonnassa (nenä äidin masuun päin). Edes joku asia meillä menee ns. oikein, mutta ei siitä sen enempää. Kunhan tulis edes ulos :D

Vointi on edelleen ihan hyvä. Mitä nyt vähän turhauttaa tämä odottaminen, kun ei ole siis yhtään mitään merkkejä tulevasta synnytyksestä. Vähän on alkanut pelottamaan, että niinköhän vaan joudutaan siihen käynnistykseen, mitä jo alusta asti povasinkin. Niin kovasti haluaisin, että synnytys käynnistyisi luonnollisesti, eikä tarttisi turvautua esim. lääkkeisiin. Tulee vaan sellainen fiilis, että olen taas epäonnistunut jossain niinkin luonnollisessa asiassa kuin synnytys. Prkl.

No mutta, ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Vielähän tässä ehtii viikonloppunakin tapahtumaan vaikka mitä. Eilen imuroin raivopäissäni puol kämppää jokaista nurkkaa myöten ja jynssäsin vessankin ihan putsiskliin. Eilen tuli myös postissa tuo edellisenä päivänä tilaamani vaavisänky ja on kyllä kätevä. Se tulee just kivasti meidän sängyn tasolle ja se viettikin jo ensimmäisen yönsä sänkymme vieressä. Enää vaan itse vaavi puuttuu :D

Voinnin uteluitakin on alkanut jo pikku hiljaa satelemaan enenevässä määrin. Olikohan se toissapäivänä, kun minulle laittoi yhtäkkiä samaan aikaan viestiä jopa neljä kaveriani ja sen lisäksi vielä äitinikin soitti, että vieläkö olen kotona. Eilen jo veljenikin alkoi utelemaan, että missä meiän pikku-Petteri oikein viipyy :D haha. Jaa'a, sa'sse.

Noh ei auta kuin odotella.

P.S. Ehdin jo neuloa tulevalle kummitytöllenikin taas yhden mekon. Mulla on kyllä ihan liikaa vapaa-aikaa -_-

Yliajalla

Laskettu aika on nut virallisesti ylitetty, sillä tänään ollaan jo raskausviikolla 40+1.

Pikkujäbällä tuntuu olevan mukavat oltavat yksiössään, sillä hän ei ole vieläkään ilmaissut minkäänlaisia merkkejä syntymästään. Olo on mitä mainioin ja alan jo melkein tottua noihin kylkiluilla lepäileviin kantapäihin :D haha.

Lauantaina oltiin Tiinan ja hänen kohta kolme vuotta täyttävän tyttärensä kanssa Nuuksiossa grillailemassa makkaraa. Sää oli mitä mahtavin ja nautinkin aimo annoksen D-vitamiinia kevätauringosta. No joo tiedän, tiedän. Suomessa ei saa D-vitamiinia auringosta kuin kesällä, mutta ihanalta ne auringon säteet kasvoilla tuntuivat siitäkin huolimatta. Hyvin jaksettiin sen parisen tuntia ulkoilla.

Eilen oli tosiaan meidän laskettu aika, mutta pojalla ei ollutkaan vielä kiire maailmaan, mitä vähän arvelinkin jo heti alusta asti. Illalla vähän taas mieheni kanssa juteltiin masulle ja kyseltiin, että koskahan jäbä haluais tulla ulos, niin tuleva isi sai vain potkun kämmenelle. "Menehän nyt siitä ja anna mun nukkua." :D

Odottelu jatkukoon. Pitäisköhän sitä sit vaikka vähän imuroida :D

8. Neuvolakäynti

Niin ne vaan päivät vierii vauhdilla eteenpäin. Olen tällä viikolla löytänyt taas inspiksen käsitöiden tekoon ja olenkin ommellut ihan mukavasti erilaisia vaatteita. Esittelen niitä sitten vaikka vähän myöhemmin. Olo on edelleen tosi hyvä ja välillä ihan unohdan, että edelleen raskaana ollaan, kunnes mahassa alkaa möyhyäminen. Yötkin nukun edelleen todella sikeästi, minkä johdosta olenkin päivällä tosi energinen. Ainoa vaiva mikä on, niin on nuo liitoskivut, mitkä etenkin nyt, kun ulkona on taas niin pirun liukasta, ovat kipeytyneet taas entistä enemmän. Ulos on kuitenkin päästävä, koska tämä kotona kaiket päivät kökkiminen tekisi minut hulluksi :D Onneksi tuo meiän koira vaatii edes sen verran, että ulos tulee lähdettyä vähintään kerran päivässä, mutta yritän kuitenkin hoitaa vielä aamu- ja päivälenkin itse, niin ei miehen tarvi vaivautua. Ja hyväähän se vaan mulle tekee.

Tänään oli tosiaan tuo kahdeksas neuvolakäynti ja yllättäen tälläkään kerralla ei ollut oma terkkani, vaan hänelle oli tullut jokin kiireellinen häppeninki jonkun toisen asiakkaan kanssa. Noh ei haitannut. Oikeastaan tämä tuuraaja oli jopa ehkä vähän kivempi, sillä ekaa kertaa hän ihan oikeasti kyseli paljon ja saatiin jotain keskusteluakin aikaiseksi. Yleensä olen saanut hoidettua nuo neuvolakäynnit noin 20 minuutissa, mutta tällä kertaa saatiin aikaa vierähtämään jopa yli puolisen tuntia. Olenkin aina ihmetellyt sitä, kun jotkut kertoo saaneensa kulutettua aikaa neuvolassa helposti sen tunninkin verran. Noh mutta mukava kokemus kaiken kaikkiaan.

Pistetääs tähän taas näitä statseja ylös:

rv    39+5 (rv 37+4)

Painon muutos /vko    770g (130 g)

RR 113/81 (101/78)

sf-mitta 32 cm (30,5 cm)

syke 135-140 (153)

Paino on selkeästi ottanut kauhean kasvunpyrähdyksen. Johtunee mahdollisesti nesteistä, mutta olen myös huomannut nälän ja janon kasvaneen tässä viimeisten viikkojen aikana. Toki myös aineenvaihdunta on vilkastunut, koska suolisto toimii vähän liiankin tehokkaasti välillä ja koko ajan on niin pirun kuuma, että hikoilen kuin pieni sika. Pissa näytti negat ja verenpaine on edelleen samaa luokkaa kuin yleensäkkin. Viimeksihän ihmettelin tuota alhaista yläpainetta, mutta nyt se oli taas lähes sama mitä mulla on koko raskauden aikana ollut muutenkin. Sf-mitta osui taas pitkästä aikaa takaisin käyrille, vaikkakin alakäyrällä mennään edelleen. Veikkaan, että ihan jo mittaajastakin johtuu, että ollaan menty pikkusen alakäyrän alapuolella, mutta kasvu on kuitenkin ollut kokoajan ihan käyrän suuntaista niin ei ole tarvinnut huolestua siitä sen enempiä. Tuo tuuraaja antoi epävirallisen painoarvionsakkin (oli kuulemma joltain kätilöltä oppinut) ja jäbä olis nyt sen vähän reilu kolme kiloinen. Hyvin ollaan siis keskikäyrällä. Kuulemma jäbä on myös laskeutunut ihan hyvin, mutta ei ole vielä kuitenkaan ihan kiinnittynyt ja sen olen kyllä huomannutkin. Välillä jäbä pyörittelee päätään niin vimmatusti, että saa aikaan sellasia vihlasuja, ettäh. Mutta hyvä vaan, suunta on kuitenkin oikea. Niinkuin me miehen kanssa aina vitsaillaan, kun tuntuu, että jäbä puskee navasta läpi, että eikös me jo sovittu, että ainoa suunta on alaspäin :D

Kovasti täällä jo pientä odotellaan, että päästään tutustumaan häneen. Äitini soittelee joka toinen päivä, että joko alkaa tapahtua ja appivanhemmatkin jo odottavat kuumeisesti ensimmäistä lapsenlastaan. Itselläni on vähän sellainen olo, että tämä ei synny ollenkaan, mutta jospa se sitten yllättää ja lähteekin vauhdilla käyntiin. Toivotaan niin. Syntyy kuitenkin meiän hääpäivänä eli tasan 41+0. Sillon sattuu olemaan vieläpä Palmusunnuntai ja kellotkin siirretään kesäaikaan. Kaikki mahdolliset häppeningit siihen samalle päivälle :D Jos ihan totta puhutaan, niin ei ole paljoa tullut edes ajateltua pääsiäistä, kun niin kovasti ollaan vaan odoteltu pikkujäbää saapuvaksi. Meiän pieni pääsiäispupu ♥

Noh, vielä jaksaa. Seuraava neuvola on sitten taas viikon päästä. 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Viimeinen viikko

Heippatirallaa, ajattelin vaan tulla kertomaan, että täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena :D Tänään siis tosiaan vaihtui viimeinen viikko 40:stä raskausviikosta.

Olo on edelleen ihan semihyvä, vaikkakin kyllä alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että masusta loppuu kohta tila kesken. Samaan aikaan tuntuu painetta häpyluussa ja pienen peppu tai kintut työntää kylkiluita ja keuhkoja. Ai että miten mukavata.

Tällä viikolla oon myös huomannut ns. uusia oireita, nimittäin kipeät sormet. Sormet eivät kuitenkaan olleet turvonneet, joten aloin tietysti heti vimmatusti googlettamaan, että pitäisikö tässä nyt jotenkin huolestua, mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin varsin yleinen "ongelma" ja selityskin on varsin luonnollinen. Nimittäin hormonithan ne siellä taas vaikuttavat ja pehmittelevät niveliä tulevaa synnytystä varten. Ja koska eihän ne nyt pysty mitenkään määrittelemään pelkkiä lonkkaniveliä niillä hormoneilla, niin koko kroppa saa kyllä taas tuntea osansa. Muutenkin nyt on ihan normaalia, että aina kun teen jonkun pienenkin liikkeen esimerkiksi sohvalta ylös nousemiseksi, niin selästä ja lonkasta kuuluu riks, raks ja poks :D

Oon myös huomannu vatsantoiminnan vilkastuneen ihan huolella. Toisaalta mulla on myös koko ajan ihan kauhea nälkä ja jano. Tuntuu, että voisin taas ihan helposti syödä joka toinen tunti jotain. Mistähän lie sekin kertoo.

Eilen olin ystäväni Tiinan järkkäämillä Nosh-kutsuilla ja Sannakin oli sielä. Sanna siinä sitten tokaisi, että ihan kuin mun masu ois jo vähän laskeutunu siitä viikon takaisesta, kun viimeksi nähtiin. Itseasiassa olin just pari päivää aikaisemmin pohtinut itse samaa ja silloin laitoinkin Tiinalle viestiä, että laskeutuuko maha ennen synnytystä ja näin se kuulemma tekee. Toki myöhemmin taas huomasin, että pikkujäbä oli taas vaihtanut kylkeä, kun potkut tuntui taas vaihteeksi vasemmalla, kun aiemmin ne tuntui pitkään pelkästään oikealla, että tuskin pikkuinen vielä ainakaan kiinnittynyt on.

Vielähän tässä on paljon aikaa kiinnittäytyä, mutta enää ei oo ihan sellanen fiilis, että tämä menis sen kaks viikkoa yliaikaa :D Menee kuitenkin, kun nyt kerran sanoin.

Loppuun taas vaihtuneen viikon kunniaksi masukuvaa suoraan koiralenkiltä. Vielä jaksaa vetää sen parin kilsan lenkin, mutta katsotaan kauan sitä iloa kestää. Toivottavasti ei pääse lapsivedet yllättämään kesken lenkin :D

Perjantaina taas neuvolaa. Jos on. Eiköhän se ole. On kuitenkin.

Palaillaan taas!

P.S. Tulin viikko sitten raskauskaapista ulos ja julkaisen somessa kuvan baby showereistani. Yhtäkkiä alkoikin tulla yllättäviä viestejä ihan random tahoilta. Ihmeellistä yhteisöllisyyttä tämä tuleva äitiys teettää :D

Riks, raks ja poks

Vähiin käy päivät, ennen kuin loppuu. Työpäivät nimittäin. Tänään jäljellä(tj) enää kolme aamua.

Loma alkaa olemaan jo ihan paikallaan. Musta nimittäin tuntuu, että telon kohta itteni ihan totaalisesti, jos joudun vielä raahautumaan aamuaikaisella töihin yhtään pidempään. Eilen onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla hajottamaan käteni, kun yritin irroittaa laturin johtoa puhelimesta. En siis tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta sattui aivan saakelisti ja yhtäkkiä huomaankin rystysessä massiivisen verenpurkauman. Joku verisuoni siellä tais poksahtaa, kun nyt on oikea käsi lähes käyttökelvoton, kun ei pysty keskisormea kunnolla taittamaan.

Tänään aamulla taas havahduin siihen, että "kas täällähän sataa lunta....mahtaa olla liukasta" ja seuraavassa hetkessä huomaankin olevani polvilteni maassa ja koitan könytä itseni ylös ja kiiruhtaa pikimiten juna-asemalle kipeän polven kanssa. Voi kylläpä minua nyt koetellaan. Mitähän seuraavaksi.

Anopin lahjoittamat Koiramäki-aiheiset taulut pääsi viikonloppuna seinälle.

Tapaturma-alttiudestani huolimatta olen onnistunut bookkamaan tämän viikon täyteen kaikenlaista hommaa, että päivät varmasti kuluisivat mahdollisimman nopeasti. Tänään on vuorossa koiramme hampaiden puhdistus eläinlääkärissä(täytyy hoitaa nämä tällaiset asiat vielä, kun on varaa), torstaina mieheni sisko tulee meille remppa-avuksi, kun aloitellaan pientä keittiön päivitysprojektia(luvassa siis maalausta ja uusien vitriinikaappien kiinnittämistä seinään), ja perjantaina mennäänkin sitten kaverini kanssa leffaan äitiyslomani alkamisen kunniaksi katsomaan Fifty shade freed-elokuvaa. Jipii! Viikonloppuna käydään maaliostoksilla ja leivotaan laskiaispullaa :D Kampaajallekkin pitäis varata aika, sillä aion sanoa pitkästä aikaa taas pitkille kutreilleni "möööi möööi". Mammatukka, here I come!

Ja loppuun vielä pötsikuvaa, alias villasukkamuotia, eiliseltä :D Siellä se pikkujäbä kasvaa.

P.S. Mun vaatekaappini sisältö on kutistunut jo niin pieneksi, että mä odotan jo kovasti sitä, kun saan hiihdellä lökäpöksyissä kotona 24/7, haha. 

P.P.S. Äitiyslomalla olis suunnitelmissa käydä vähän shoppailemassa viimeisiä tarvittavia juttuja, esim. imetysliivit yms. Lisäksi sairaalakassia vois alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan. Otan siis mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä imetysliiveistä, sekä sairaalakassin sisällöstä :)

Pesänrakennusta

Eilen saavutettiin taas täysiä kymppejä, kun raskausviikoiksi pärähti viimein 30+0. Nyt on sitten virallisesti enää kymmenen viikkoa jäljellä. Aika hurjaa!

Tällä viikolla on taas paljon actionia luvassa, sillä keskiviikkona ollaan menossa ensimmäistä kertaa perhevalmennukseen ja perjantaina onkin sitten tuo sokerirasitus, jota ehdin jo kovasti välipäiville jännäilemään, mutta jouduin sen vatsataudin takia sitten siirtämään. Odotan suurella mielenkiinnolla, että minkähänlainen tuo uudistettu perhevalmennus mahtaakaan olla. Lisäksi on jännä nähdä vähän samassa vaiheessa olevia kanssaodottajia. Viikonlopullekkin on jo menoja luvassa, kun päästään viimein toteuttamaan ne täälläkin aiemmin mainitsemani yllätyssynttärit ystäväpariskunnallemme. Voi vitsi, se vasta jännittääkin!

Olo on näin viimeisen neljänneksen alkaessa oikein hyvä. Olen ehkä vielä vähän jotenkin reipastunut tässä viimeisen viikon aikana, vaikka vähän flunssaa koittaakin puskea taas takavasemmalta. Mulle iski myös yllättäen ihan kamala pesänrakennusviettikin taas :D Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja aloin vihdoin ja viimein pakkailemaan askarteluhuoneeni tavaroita laatikoihin ja vein ne vaatehuoneeseen säilöön. Vauvalle on siis nyt ainakin oma vaatekaappi raivattu tyhjäksi ja vähän jo täyttelinkin sitä, vaikkakin vaatteet odottelee vielä pesua. Vaatteiden pesua onneksi ehtii tekemään vielä myöhemminkin.
Eilen sain myös viimein aikaiseksi kasata sen pinnasängyn. Pakko sanoa, että on ehkä pikkasen työläs tuo Ikean Stuva sängyn kasaaminen, mutta nyt on kyllä hyvä fiilis, kun voi ihastella valmista tuotosta. Käytiin muuten perjantaina Ikeassa ostamassa sitä patjaa siihen pinnasänkyyn, mutta ei helkkari, se olikin loppunut varastosta. Sen sijaan osteltiinkin keittiöön uusia kaappeja, koska nyt saa tammikuun ajan kaikki keittiön kaappien ovet -20% alehintaan ja koska pesänrakennus :D Koska meillä ei nyt sitten olekkaan varaa, saati aikaa, tehdä sitä haaveilemaani keittiöremonttia, niin tuunaillaan sitten edes sen verran kuin pystyy, haha.

Alan jo pikkuhiljaa haaveilemaan lomasta. Meillä on töissä tällä hetkellä yksi toinenkin odottaja ja hänellä on enää yksi viikko töitä ennen äitiysvapaan alkamista. Minulla olisi työviikkoja vielä viisi jäljellä. Hänellä sattuu olemaan laskettu aika siis tasan kuukausi ennen minua eli 18.2. Aika hassua, kun sitten taas ystävälläni Tiinalla on laskettu aika tasan kuukausi minun jälkeen eli 19.4. Kuinkas sattuikaan. Tiinalla on muuten ollut nyt jotenkin tosi rankka raskaus. Paljon oksentelua ja kipujakin. Eli siis kun hoen täällä koko ajan, että tämä minun odotukseni on ollut niin kovin seesteistä, niin se johtunee siitä, että tiedän hyvin kuinka rankkaa se myös voi olla. Täytyy siis vaan nauttia jokaisesta hetkestä täysillä.

Nyt ei muuta kuin oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Pikaterkut ja Uuden Vuoden toivotukset!

Ajattelin tulla kirjoittelemaan vielä pikaiset terveiset ennen vuoden vaihdetta, koska ihan kauheasti kaikkea on taas tapahtunut. Tai noh, siltä se on ainakin tuntunut. Varoitan jo etukäteen, että ei välttämättä sovi ihan herkimmille :D

Joulu meni tosi vauhdikkaasti vieraillessa ainakin kuudessa eri osoitteessa kolmen päivän aikana. Pakko sanoo tähän väliin, että ei enää ikinä :D haha. Jaettiin lahjoja ja saatiinkin vähän jotain pientä. Pääasiassa saatiin kuitenkin rahaa, koska toivottiin sponsorointia vaunuostoksiin ja niin myös saatiin. Mitään muuta vauvantarviketta tms. ei sitten saatukkaan. Toisaalta ihan hyvä vaan, ettei tule mitään turhaa ylimääräistä, vaan saadaan itse ostaa kaikki tarpeellinen.

No mutta, Tapaninpäivän jälkeen kaikki suunnitelmat menivätkin yllättäen uusiksi, kun sairastuin yllättäen vatsatautiin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä herätin mieheni kertoakseni hänelle, että minulla on hieman paha olo, että jos hän voisi varmuuden vuoksi tuoda minulle sängyn viereen ämpärin. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun heräsin siihen, että nyt on pakko oksentaa ja niin myös tein. Se yö menikin sitten oksentaessa vatsa tyhjäksi aivan kaikesta ja kun vatsassa ei ollut enää mitään, niin alkoikin jo suolistu tyhjentyä, ihan suoraan sanottuna, kuin hanasta. 

Jouduin siis saikuttamaan joulun välipäivät, vaikka olin suunnitellut töissäkin vaikka mitä rästihommia niille päiville ja noh yllättäen myös se sokerirasituskin piti sitten peruuttaa, kun enhän mä päässyt edes sohvalta ylös. En ole sairastanut elämäni aikana oksennustautia juuri koskaan, mutta nyt jostain syystä tämä on jo toinen kerta vuoden sisällä. Onneksi sitä vatsatautia ei kestänyt sentään kuin sen yhden päivän, mutta sen jälkeen mulle nousikin jo kuume, joka veti viimeisetkin voimat ihan matalaksi. Aloin jo pelkäämään meiän pikkuisen puolesta, mutta pikkujäbä onneksi jaksoi potkiskella masussa tosi vilkkaasti, että uskon hänellä olevan kaikki kunnossa. Voimat on itellä edelleen aika matalalla, johtuen lievästä neste- ja ravinnehukasta, mutta onneksi olo on jo päivä päivältä parempi. Pitäisi vain saada tankattua nyt vähän enemmän ravintoa, että pikkujäbästä kasvaisi vahva pieni poika ♥

Vaunuostoksille oli tarkoitus mennä eilen, mutta yllättäen tämä taho, jonka kautta olisimme ne halvalla saaneet, on myös nyt kipeänä, että sekin sitten lykkääntyy jonkun verran. Onneksi ei nyt sentään kiirettä ole sen asian suhteen. Innostuin kuitenkin shoppailemaan jollyroomin aleista vähän jotain pientä ja tilasin pinnasänkyyn hienon reunapehmusteen ja yhdet supersöpöt pussilakanat. Okei, Ikeasta sais myös puolet halvemmalla vuodevaatteita, mut kerrankos sitä yhdet megasöpöt lakanat ostaa :D Ja niille on sentään käyttöä vielä moneksi vuodeksi. Hih.

Ainiin, sain muuten viimein myös niitä vauvanvaatteita veljeltäni, joita hän oli lupaillut. Täytyy sanoa, että onneks en ole ostanut vaatteita juuri ollenkaan, koska voi pojat, nyt niitä kyllä riittää. Joukossa oli toki myös pari tyttömäisempää bodya ja pari mekkoakin, mutta lupasin lahjoittaa ne Tiinalle. Alkaa olla jo sen verran vaatteita kasassa, että saa jo ainakin pari koneellista pyykkiä pestyä, haha. Kunhan saisin tuon askarteluhuoneeni vielä raivattua, niin pääsisin vaatekaappia järkkäilemään. Sitä päivää odotellessa.

Aika menee kyllä edelleen kuin siivillä ja nyt viimeisen kolmanneksen vaihtuessa, olen alkanut pelätä sen jo loppuvan kesken.

Tänään puhutaan jo 30. raskausviikosta ja se tuntuu jo ajatuksenakin ihan uskomattomalta. Lähipiiristä ja tutuilta on alettu taas enemmän ja enemmän kyselemään, että koskas se laskettu aika olikaan ja milloin minä jään äitiyslomalle. Nyt työviikkoja on enää kuusi jäljellä ja musta jo vähän tuntuu siltä, että en taida ihan loppuun asti kyetä töissä käymään. Välillä jo ihan pelkkä käveleminenkin, tai edes istuminen, tuntuu jo tosi raskaalta. Kotona ollessa olen onneksi saanut makoilla yllin kyllin, mutta heti kun pitäisi nousta ylös, niin alkaa uhkuminen ja puhkuminen. Tila keuhkoista on selkeästi käynyt vain ahtaammalle ja ahtaammalle. Syöminenkin vähän ns. ahdistaa, koska närästys on voimistunut huomattavasti. Koko ajan joutuu päästämään pieniä röyhtyjä ja välillä nousee vaahdotkin kurkkuun, mikä ällöttää. Ahdistaa jo, että mihin tämä vielä johtaa, kun vauvan pitäisi kasvaa vielä ainakin parisen kiloa lisää painoa ja senttejäkin on vielä jäljellä. Anteeksi, että valitan, mutta en halua kaunistella turhaan raskauden tuomia haasteita, vaan haluan olla kaikinpuolin rehellinen.

Lopun lähestyessä ovat keskustelut ystävien ja läheisten kanssa alkaneet kallistumaan enemmän synnytyksen puoleen. Olen kuullut paljon jännittäviä tarinoita, joista ei normaalisti tulisi keskusteltua, jos ei ole omaa kokemusta. Olen itseasiassa erittäin kiinnostunut juurikin siitä hetkestä, kun se lähtö sairaalaan sitten koittaa. Juttelin myös äitini kanssa aiheesta ja opin, että meiän suvussa syntyy iiiiisoja lapsia ja synnytykset ovat pitkiä ja vaikeita. "Jipii" Yksilöllistä tietty kaikki, mutta jos hekin ovat siitä selvinneet, niin kyllä sitten minäkin!

Pari uutta vauvauutistakin on taas kuulunut joulun alla, niin tutuilta, kuin ihan lähipiiristäkin. Itseasiassa ihan meidän kaveripiiristämme ja jos kaikki menee putkeen, niin saan ensi kesänä lisää mammakavereita :D Tänään ollaan viettämässä yhdessä taas iltaa ja en malta odottaa, että myös muut kaveripiiristämme kuulevat nämä vauvauutiset. Haluan nähdä muiden ilmeet, haha. Vaikka olen ihan tuhottoman onnellinen kaikista uusista vauvauutisista, niin olen alkanut jostain syystä pelkäämään, että tämä meidän onni yhtäkkiä viedäänkin meiltä pois. Pelko poikamme menettämisestä on alkanut kalvaamaan minua ja ehkä senkään vuoksi en ole uskaltanut kiirehtiä lapsenhuoneprojektin kanssa. Yritän kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää ihanan poikamme kanssa, ja toivottavasti se onni jatkuisi vielä masun ulkopuolellakin.

Huhhuh, tulipas nyt ähkäistyä kaikkia ajatukset kerralla yhteen postaukseen. Jaksoikohan kukaan edes lukea loppuun asti :D

Nyt on kuitenkin aika toivottaa kaikille oikein ihanaa ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2018!!!
Toivottavasti mahdollisimman monen unelmat toteutuisivat juurikin tänä tulevana vuonna. Paljon onnea ja rakkautta kaikille! ♥♥♥

Rientoja ja menoja

Ohopsan, niin vain meinas kaksi viikkoa hurahtaa edellisistä kuulumisistani. En toki tiedä kiinnostaako ketään ylipäätään meikän arkihöpötykset, mutta kunhan omaksi ilokseni kirjoittelen :D Eilen vaihtui taas uusi viikko ja tänään on siis rv 26+1. Lueskelen aina miehelleni Preglife sovelluksen viikkotarinat ja hänestäkin on ollut kiva kuulla mitä meidän pikkujäbän maailmaan kuuluu milläkin hetkellä. Preglifessähän siis on kolme erilaista osiota; lapsi, äiti ja kumppani, missä vaihtuu tekstit aina raskausviikottain. Eihän noissa varsinaisesti mitään kovin jännittävää koskaan ole, mutta ihan kiva niitä on silti yhdessä lukea. Eilen siinä kumppani osuudessa oli esitetty kysymys "Millä menette synnytyssairaalaan ja takaisin kotiin?" ja pohdittiinkin sitä yhdessä. Pitäis tutkia asiaa vähän lisää, mutta siis onko Helsingissä Naistenklinikalla muka mitään paikkaa mihin sais oman auton parkkiin? Mies on siitä niin kovin huolissaan, että on vannoutunut soittamaan taksin sitten, kun h-hetki koittaa, mutta musta olis jotenkin mukavempi ähistä supistuskivuissa mielummin omassa autossa, kuin taksin takapenkillä. Mutta toki, sekin asia tarkentunee sitten myöhemmin. Ties vaikka hyppäisinkin bussin kyytiin ja menisin käynnistykseen, kun mitään ei vaan yksinkertaisesti tapahdu.

Nojoo, mutta niin. Aika on taas hurahtanut silmänräpäyksessä. Raskauttakin on jo/enää alle 100 päivää jäljellä. Tarkemmin sanottuna 97 päivää laskettuun aikaan. Viime viikolla juhlittiin Itsenäisyyspäivää pitkästä aikaa ihan vaan kotosalla. Yleensä siis ollaan mieheni vanhempien luona syömässä, mutta heillä on tällä hetkellä pieni keittiöremppa meneillään, niin päätettiin tehdä itse hieman uunilohta ja perunaa ja kutsuttiin heidät vuorostansa meille syömään. Olipas jotenkin mukava laittaa kerrankin itse pöytä koreaksi (huom! me ei normaalisti syödä melkein ikinä kotona ruokapöydässä. I know, kuinka noloa :D) ja ehkä meikäläisessäkin alkoi se pieni kodinhengetär herätä esiin.

Ruoan jälkeen katsottiin perinteisesti Itsenäisyyspäivän paraatia ja pian Tiinakin kävi piipahtamassa meillä tyttönsä kanssa. Tiina toi minulle hieman äitiysvaatteita, jotka eivät hänelle enää sopineet. Ah mikä pelastus, kun sain Tiinalta uuden takin. Olen jo pikku hiljaa alkanut kriiseilemään talvitakkini kanssa ja ei enää kauaa, kun se ei mahdu enää yhtään kiinni. Kun ei ne pakkasetkaan nyt vielä ole tänne etelään ennättäneet, niin aloin jo kuumeisesti kaipaamaan uutta takkia näille nollakeleille ja ei ihan kauheasti houkuta ostaa uutta takia vain muutaman kuukauden takia. Kovemmille pakkasille mulla on onneksi vielä hyvä takki usealla villapaitavaralla, joten siihen mahtuu vielä isommankin masun kanssa :D

Ainiin, Tiinalla oli viime viikolla viimein tuo kauan odotettu rakenneultra ja selvisi, että heille tulee tyttö! Mä niin tiesin. En muista kirjoittelinko aavistuksistani tännekkin, mutta siis sillon nt-ultran aikaan kun lueskelin niistä Skull & nub-teorioista, niin vertaillessani meidän ja Tiinan ultrakuvia, olin jo ihan satavarma, että heille tulee tyttö. Aika siistiä, ettei tulkintani mennyt ihan päin honkia :D

Mitäs muuta. Vointi on edelleen ihan hyvä. Vähän on taas tahti hidastunut, mutta mitään erikoisia vaivoja ei ole vielä ilmennyt. Liitoskivut vaivaa aina välillä, kun istuu pitkää päivää töissä paikoillaan ja sitten lähtee liikkeelle, mutta niihinkin yleensä se liikunta lopulta auttaa. Viikonloppuna oltiin katsomassa Raskasta joulua-konserttia ja pikkusen alkoi se valvominen ja paikoillaan istuminen tuntumaan raskaalta, mutta vielä selvisin hyvin. Pikkujäbäkin tais tykätä joulurockista, kun niin kovasti aluksi potki. Eilen muuten huomasin sohvalla maatessa, kun jäbä oli asettunut jotenkin hassusti poikittain, että vasemmassa kyljessä tuntui ihan sellanen kova möykky. Kutsuin miehenikin hiplailemaan masua ja kuuntelemaan, että mitä sieltä kuuluu. Eiköhän siihen pikkujäbä vastannut oikein mojovalla potkulla suoraan korvaan :D haha.

Enää kaksi viikkoa jouluun! Ah ihanaa. Nämä viikot tulee varmasti menemään taas nopeasti, kun on joka viikolle jotain sovittuja menoja. Tällä viikolla olisi käynti suuhygienistillä ja ens viikolla onkin jo taas neuvolan aika. Joulun jälkeen onkin sitten taas luvassa tuo "ihana" sokerirasitus. Saas nähdä miltä arvot tällä kertaa näyttää. Noh sitä jännityksellä odotellessa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

P.S. Postaustoiveita saa ehdottaa. Tulossa nyt ainakin yksi kuvapostaus tähän mennessä kertyneistä hankinnoista :)

Puoliväli ja harjoitussupistuksia(ko?)

Eilen poksahti viimein tuo rv 20+0 ja puoliväli ollaan nyt virallisesti ylitetty. Tuntuu edelleen aika hurjalta, että ollaan vieläkin tällä matkalla, kun se on aina ennen jäänyt niin kovin lyhyeksi. Aika tuntuu kyllä edelleenkin lentävän kuin siivillä, kun olis vielä niin paljon tehtävää ennen pienokaisen saapumista.

Lauantaiaamuna saatiin säikähtää oikein kunnolla, kun huomasin masun olevan ihan kivikova ja kipeä. Menin sohvalle makoilemaan ja kivut vain yltyivät. Paha olokin yllätti ja oksetti. Olin jo ihan satavarma, että nyt tämä syntyy ja pelkäsin ihan todella paljon. Mies sitten soitti päivystykseen, jossa neuvottiin ottamaan panadolia ja menemään kuumaan suihkuun. Kuulosti ihan siltä, että olisin synnyttämään lähdössä, mutta viikot eivät todellakaan riittäneet vielä siihen. Kärvistelin kivuissani, kun mieheni toi minulle särkylääkkeen. Kipu tuli aalloissa ja tuntui aivan supistuksilta. Pian kipu alkoi hellittää ja nukahdinkin hetkeksi. Sain kroppani rentoutettua sen verran, että kykenin syömään aamupalaa, kunnes yllätti vessahätä. Nyt kyllä nolottaa myöntää, mutta kivut loppuivat kuin seinään, kun pääsin tyhjentämään suolistoni :D Anteeksi ällöttävä mielikuva, mutta se oli kerrassaan niin suuri helpotus, että ei voi uskoakkaan. Olo oli taas mitä mainioin ja loppupäivä menikin sitten ihan normiaskareissa, kaupoilla käydessä ja äitini luona tapetinvaihtoprojektissa autellessa. Lueskeltiin mieheni kanssa netistä ja vauvan odotusoppaasta, että harjoitussupistukset voivat alkaa juurikin rv 20 aikoihin, joten saattoi olla, että tuo supistus iski juurikin sillä hetkellä ja veti suolistoni niin hirveään kramppiin, että luulin jo kuolevani siihen paikkaan. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Käytiin siinä sitten lauantai-iltana vielä pyörähtämässä Verkkokaupassa ja käytiin vähän hiplailemassa rattaita. Siinä lastenosastolla pyöriessä todellisuus iski vasten kasvoja; meille todella tulee vauva ja me ihan todella tarvitaan kohta kaikkia näitä tarvikkeita. Ihastelin jo kovasti kaikkia ihania pöllökuvioisia hoitoalustoja ja imetystyynyjä ja unipesiä ja ja ja... kunnes iski kauhea paniikki siitä rahan menosta, joka tässä vielä on edessä :D Ai kauhea. Kyllähän mä sen siis tiesin ja olenkin sitä varten jo säästänyt, mutta kaikki ne pikkuasiat, jotka itse haluan, niin niihin saa kyllä uppoamaan pennin jos toisenkin. Luulin, että voisin ostaa kaiken käytettynä ja mahdollisimman halvalla, mutta kauhea himo iski kaikkeen uuteen. Okei okei, vielä ei sentään olla ostettu mitään ja veljenikin kehoitti olemaan ostamatta vielä mitään kovin suurta, koska häneltä voisimme ainakin saada jonkun verran vauvantarvikkeita, kun veljentyttönikin täyttää melkein jo vuoden meidän laskettuna aikana. Täytyy siis vielä hillitä itseäni, mutta huomaan kyllä selkeästi jo pienen(siis ison) vauvakuumeen taas yllättäneen :D Iiih en malta odottaaaaa!

Eilen sain siivottua vaatehuoneemme ihan läpikotaisin ja pääsen viimein pakkailemaan oman askarteluhuoneeni tavaroita laatikoihin ja vaatehuoneeseen säilöön. Kunhan askarteluhuone on saatu tyhjennettyä, niin pääsen viimein sisustamaan siitä vauvanhuonetta. Paljon on siis vielä tehtävää ja siksi aikakin tuntuu lentävän siivillä. Marraskuu häämöttää jo ihan kulman takana ja kohtahan on jo joulukin! Ihanaa!

Tämmöistä sekoilua taas tällä kertaa :) Vaunuvinkkejä saa antaa, mutta olen kyllä jo kovaa vauhtia ihastumassa Britaxen Smileihin. Mieskin ihastui tuohon oliivinvihreään sävyyn. Katsotaan mihin päädytään.

Mukavaa maanantaita!

Aitan rakennushommissa!

Eilen vaihtui taas uusi raskausviikko 18+0 ja jo 45% raskaudesta on kulunut. Ei enää pitkä matka puoleen väliin.

Preglife kertoo, että aineenvaihdunnan vilkastuttua ja verenmäärän lisäännyttyä, alkavat hiukset ja kynnet näyttää oikein erityisen elinvoimaisilta. Sen olen kyllä huomannut, sillä kynnet on nyt niin vahvat ja kiiltävät, ettei niille ole tarvinnut tehdä oikein mitään. Mulla on normaalisti melko kuivat kädet, joten kynnetkin on yleensä jossain määrin heikot ja lohkeilevat. Nyt ne on kuitenkin ihan toista maata. Hiuksetkin tuntuu nyt olevan jotenkin ihanan tuuheat ja kiiltävät. Uuhlallaa. Ehkä tästä alkaa viimein se kuuluisa raskaushehku :D

Viimeviikkoiset vihlontakivut osoittautua lopulta vain pelkäksi kohdun kasvukivuksi, nimittäin ne kivut aika pitkälti loppuivat kuin seinään parin päivän kipuilun jälkeen. Olo on taas ollut erittäin seesteinen, eikä raskautta tule juuri ajateltuakaan, paitsi ruuan jälkeen kun maha tuntuu valtavalta, haha. Toki liikkeitä olen nyt alkanut huomaamaan yhä useammin ja useammin. Tuntuu ipana ottaneen ihan meikäläisen rytmin omakseen, sillä liikkeet tuntuu yleensä eniten juuri aamulla, kun syön aamupalaa työpisteelläni ja sitten taas iltapäivällä, kun palaan töistä kotiin ja pääsen viimein levähtämään sohvalle välipalan kanssa. Iltaisin ipana on jo huomattavasti rauhallisempi.

Oli muuten hassua huomata miten pikkuinen alkaa jo reagoimaan esim. omaan ääneeni. Nimittäin mökillä ollessamme meidän koira alkoi häseltää jotain omiaan siinä kuuden aikaa aamulla ja me sitten päätettiin päästää se ulos ja kun sitten huutelin häntä takaisin sisälle, niin hetken päästä huomasin, kun mahassa alkoi taas pieni muljunta. Tais ipanakin herätä :) Jatkettiin kuitenkin vielä hetki unia, kun koirakin oli taas rauhottunut.

Huomasin muuten, että appivanhempien koira on alkanut myös reagoimaan raskauteeni, nimittäin tämä alkoi yhtäkkiä koko ajan pyrkimään syliini, vaikka normaalisti hän ei juurikaan välitä sylissä olosta. Kyseessä on siis pieni tyttökoira. Musta tuntuu, että meiän omakin koira on alkanut noteeraamaan raskauteni ja jääkin aina välillä tuijottelemaan minua sohvalla maatessani ja kun raskautta oli kulunut vasta muutama viikko, niin koira on alkanut yhtäkkiä kovasti juttelemaan meille :D Ihan hassu.

Mutta niin tosiaan, otsikkoon viitaten, oltiin siis mökillä taas viikonlopun ajan aitan rakennushommissa. Oltiin pari viikkoa sitten valamassa pohjatolppia valmiiksi ja perjantaina saapui viimein puutavara seiniä ja kattoa varten. Tehtiinkin sitten hommia lähes koko valoisan ajan koko viikonlopun ja saatiin aitan seinät ja kattohirsi paikoilleen. Nyt aitta on siinä pisteessä, että se pistetään suojaan talvea varten ja keväällä sitten asennetaan lattia ja katto ja muut kaikki. Me ei varmaan enää keväällä päästä rakennustalkoisiin, mutta ens juhannuksena olis sitten tarkoitus päästä uuteen aittaan nukkumaan koko perheen kesken :)

Tällaista taas tällä kertaa. Keskiviikkona on vuorossa neuvolalääkäri ja sitten onkin enää viikko rakenneultraan. Huiii!!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

P.S. Ainiin, anoppi on ottanut oikein elämän tehtäväkseen tutkia erilaisia lastenvaunuvaihtoehtoja. Tokaisipa vieläpä ohimennen, että he sitten aikovat osallistua niiden hankintaankin, että se puoli on sitten vissiin jo kunnossa :D Mulla onkin jo pitkä ostoslista Ikeaan, että kaikki sponssit on enemmän kun tervetulleita, haha. Mutta siitä lisää myöhemmin.

"Mulla olis vähän kerrottavaa..."

Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.

Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.

Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.

Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.

Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?

Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?

13. Raskausviikko

13. Raskausviikko alkoi taas tiistaina ja yllättäen pahoinvointi loppui kuin seinään. Vaikka olo kohenikin huomattavasti, niin kyllä se taas omalla tavallaan säikäytti, että oli taas kaivettava kotidoppleri esiin. Siellähän se pikkusydän jumpsutti hirmuista vauhtia. Huh. Pientä närästystä on toki vielä aika ajoin, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen pahoinvointiin.
Turvotuskin aaltoilee ihan päivittäin. Välillä on niin hyvä olla ja välillä taas on ihan kamalan tukala turvotus. Painoa on nyt tullut lisää 1,1 kg eli ei nyt vielä ihan kamalasti, mutta ei kai sitä vielä pitäis tullakkaan. Mies on sitä mieltä, että ainakin puolet siitä painosta on mennyt rintoihin :D Rinnoissa tuntuu välillä ihan todella kipeitä vihlasuja, että ihan sattuu. Rinnat on edelleen tosi kipeät ja turpeat ja nänni on tosi herkät. Suonetkin ihan loistaa läpi, hyyyy.

Olo tosiaan koheni jo sen verta, että jaksoin tehdä vähän kotijumppaakin pitkästä aikaa. Ai herranen aika miten voikaan olla lihakset niin kadonneet, kun ei ole koko raskausaikana oikeen pystynyt tekemään mitään lihaskuntoa, saati mitään sykkeitä nostattavaa. Toki olen huomannut, että mua hengästyttää nyt jo pelkät rappuset kolmanteen kerrokseen, mutta se on kai ihan normaalia raskausaikana.

Huomenna me nähdään viimein taas meidän pikkuinen ♥ Sydän siellä ainakin pitäisi sykkiä, mutta onko kaikki muuten kunnossa, niin se vähän jännittää. Jännään myös sitä, että tehdäänkö ultra nyt ekaa kertaa massun päältä, niinkuin kaikissa leffoissa ikään :D Hii, jänskää.

Otettiin huominen päivä kokonaan vapaaksi ja pidetäänkin nyt oikein rento "pitkä" viikonloppu. Pidän hieman myös taukoa täältä blogista, koska eilisen kommenttivyöryn jälkeen musta tuntuu, että mun verenpaineet on jokseenkin koholla, kun pelkkä blogin ajatteleminenkin aiheuttaa sydämen tykytyksiä ja ahdistusta. Tietysti oma syynihän se on, kun menin tuohduksissani kirjoittamaan niinkin kärkkään kirjoituksen tuntemuksistani, mutta ehkä ne on nää hormonit tai ehkä lapsettomuus on vaan katkeroittanut mut niin syvästi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Palaillaan taas, kun olen saanut vähän rentoutettua omaa päätäni :D

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kaksijakoiset fiilikset

Tänään olis sitten tarkoitus lähteä sinne mökille mieheni perheen kanssa viettämään rapujuhlia. Olen nähnyt heitä viimeksi heinäkuussa ja nyt vähän jännittää, että huomaakohan ne heti, että nyt on jotain meneillään :D Ihan outoa muuten edes ajatella, että olen jo kolmannella kuulla raskaana ja ensi viikolla vaihtuu jo neljäs kuu. Ihan uskomatonta. Enää 200 päivää jäljellä! Haha, "enää".

Mulla on nyt vähän kaksijakoiset fiilikset siitä, että haluanko sittenkään vielä kertoa meidän raskaudesta. Toki jos mun olo on viikonloppuna yhtä kamala, mitä se on nyt ollut, niin kyllähän sen nyt jo arvaa kilometrien päästä, mutta jotenkin vielä pelkään jonkin pahan olevan vielä tulossa. Olisin varmasti niin paljon mieluummin kertonut sen ultran jälkeen, kun tiedän, että onko kaikki kunnossa vai ei, mutta nyt kävi näin. Taidan tänään kaivaa taas dopplerin esiin mielenrauhan vuoksi.

Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!