...Olen raskaana.
Mä tein sen! Kerroin tänään esimiehelleni :D
Esimieheni on siis mies, joten ehkä siksikin jo jännitin kertomista niin paljon. Hän oli kuulemma jo arvellut vauvauutisten tulevan koska olen kuulemma jo "sen ikäinen". Noh, ehkä se oli sitten ihan odotettavissa. Esimieheni oli siis erittäin ymmärtäväinen ja onnitteli ja tuli oikein halaamaankin. Hän myös kovasti kiitteli sitä, että kerroin jo näin varhaisessa vaiheessa, että ehditään sitten sopia kaikista käytännön asioista paremmin. Saan ihan itse kertoa kollegoilleni tilanteestani, mutta hänen täytyy vain raportoida asiasta heti isolle pomolle, että saadaan tuuraaja kehitettyä mahdollisimman pian.
Ah olen niin helpottunut, ettei tarvitse enää salailla tätä töissä. Heti kun vain kerron tiimilleni asiasta, niin juorut leviää kulovalkean tavoin :D Se on varma. Eikä se varsinaisesti edes haittaa, mutta pieni pelko siitä syntyy, että meneeköhän kaikki nyt sittenkään hyvin loppuun asti. Toivotaan kovasti niin. Esimieskin sanoi lopuksi, että toivottavasti kaikki nyt sujuisi "mutkattomasti", kun vähän epäröiden mumisin pelkääväni mahdollisia komplikaatioita. Mutta tietääpähän sitten, jos en ole ihan työkykyinen, jos jotain sattuu.
Vähän esimies jo koitti udella tulevan hoitovapaan pituutta, mutta en yhtään osaa sanoa vielä sellaista etukäteen. Vähintään vuoden, eli kun lapsi täyttää vuoden, tai mahdollisesti vielä vähän pidempäänkin, mutta en tiedä vielä sen enempää, ennen kuin siinä ajassa eletään. Esimies kehtasi vitsailla, että parastahan olis tehdä sitten kaikki lapset putkeen, mutta se nyt jää nähtäväksi, että saadaanko me ylipäätään enempää lapsia. Toki hauska nähdä, että mitä mieltä hän olisi vähän pidemmästäkin äitiysvapaasta :D No joo, mut se on sit sen ajan murhe.
Huh, kohta aletaankin jo olla ihan kokonaan raskauskaapista ulkona. Vielä parille taholle pitäisi kertoa ja sit voikin jo aloittaa rauhassa massun kasvattelun, hih.
P.S. Eilen illalla iski taas vähän huono olo. Jätin tänä aamuna vitamiinin ottamatta, jos se johtuiskin siitä, mutta voi olla, että pahoinvointi is back. Johan tässä ehittiin viikko nauttia normaalista olosta :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ura. Näytä kaikki tekstit
13. syyskuuta 2017
12. syyskuuta 2017
"Mulla olis vähän kerrottavaa..."
Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.
Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.
Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.
Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.
Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?
Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?
Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.
Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.
Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.
Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?
Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?
3. joulukuuta 2015
Kiireinen viikko
Tämä viikko on ollut ihan hullun kiireinen, enkä näin ollen ole ehtinyt juurikaan miettiä vauvantekohommia. Ei minuakaan sentään ihan helpolla päästetä, kun taas mediasta saa lukea uusia vauvauutisia ja Eveliinakin avautuu murheistaan ja oloistaan. Tosi kiva kuunnella kuinka toinen ei halua olla raskaana, mutta silti uskon hänen lämpenevän ajatukselle pikkuhiljaa. Olivathan he ostaneet jo uuden perheautonkin. Äitiyslomakin kuulemma houkuttaa töitä enemmän.
Meillä tuskin tapahtuu tämän vuoden puolella enää mitään edistystä vauvantekoprojektissa. Jäljellä on enää yksi ovulaatio(jos sitäkään) ja kiireiden takia tuskin ehditään sitä kovinkaan ahkerasti bongailla. Ovistestejä on jäljellä enää kolme, jotka voin tuhlata siinä kp 20 aikaan, mutta muuten en taida laittaa enää uusia tämän vuoden puolella tilaukseen.
Uusi vuosi lähestyy ja sen mukana taas uudet kujeet. Ainakin sen verran, että uusi sukunimi täytyy opetella ja uudet työtehtävät. Lapsesta en uskalla vielä ääneen haaveilla, koska kuulemma julkisen puolen lapsettomuushoitoihin on kilometrien mittaiset jonot.
No, mutta nyt kuitenkin odotellaan joulua ja nautitaan lähimmäistemme seurasta. Enää kolme viikkoa!! Iiih.
Meillä tuskin tapahtuu tämän vuoden puolella enää mitään edistystä vauvantekoprojektissa. Jäljellä on enää yksi ovulaatio(jos sitäkään) ja kiireiden takia tuskin ehditään sitä kovinkaan ahkerasti bongailla. Ovistestejä on jäljellä enää kolme, jotka voin tuhlata siinä kp 20 aikaan, mutta muuten en taida laittaa enää uusia tämän vuoden puolella tilaukseen.
Uusi vuosi lähestyy ja sen mukana taas uudet kujeet. Ainakin sen verran, että uusi sukunimi täytyy opetella ja uudet työtehtävät. Lapsesta en uskalla vielä ääneen haaveilla, koska kuulemma julkisen puolen lapsettomuushoitoihin on kilometrien mittaiset jonot.
No, mutta nyt kuitenkin odotellaan joulua ja nautitaan lähimmäistemme seurasta. Enää kolme viikkoa!! Iiih.
20. marraskuuta 2015
Uusi päivä, parempi mieli
Tänään olen jo huomattavasti paremmalla tuulella, sillä onhan perjantai :D ja noh, menkatkin alkaa olla jo siinä vaiheessa, ettei krampit enää vaivaa. Loistavaa!
Minulla on aina ollut sellainen ying ja yang ajattelu tapa, eli kaikella on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Noh olen miettinyt mitä hyvää siitä seurasi, etten olekkaan raskaana. Ensinnäkin töissä ei tarvitse alkaa etsimään äitiyslomatuuraajaa äitiyslomatuuraajalle :D Voin siis keskittyä täysillä töihin ja olla stressaamatta omasta olotilastani. Lisäksi sain viimein rohkeutta varata ajan gynekologille perustutkimuksiin. Olen vähän miettinyt, että mullakin vois ehkä olla se PCO tai PCOS, koska kierrot on niin epätasaiset. Saisin ainakin mielenrauhan, kun syy lapsettomuuteen selviäisi. Ja koska olen ollut todella reipas, niin soitinpa vielä hammaslääkärillekkin :D Eli jotain positiivista tästäkin seurasi.
P.S. Seurailen mielenkiinnolla Eveliinan raskautta. Hän sai viimein aikaiseksi soittaa neuvolaan vaikka hangoittelikin sitä vastaan. Hän on edelleen sitä mieltä, että paras olisi jos se menisi kesken. Toivottavasti ei sentään. Saatan nyt kuullostaa ihan hirveältä kaverilta, mutta sanompa vaan, että opetelkoon nyt kantamaan vastuunsa. Prkl.
Minulla on aina ollut sellainen ying ja yang ajattelu tapa, eli kaikella on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Noh olen miettinyt mitä hyvää siitä seurasi, etten olekkaan raskaana. Ensinnäkin töissä ei tarvitse alkaa etsimään äitiyslomatuuraajaa äitiyslomatuuraajalle :D Voin siis keskittyä täysillä töihin ja olla stressaamatta omasta olotilastani. Lisäksi sain viimein rohkeutta varata ajan gynekologille perustutkimuksiin. Olen vähän miettinyt, että mullakin vois ehkä olla se PCO tai PCOS, koska kierrot on niin epätasaiset. Saisin ainakin mielenrauhan, kun syy lapsettomuuteen selviäisi. Ja koska olen ollut todella reipas, niin soitinpa vielä hammaslääkärillekkin :D Eli jotain positiivista tästäkin seurasi.
P.S. Seurailen mielenkiinnolla Eveliinan raskautta. Hän sai viimein aikaiseksi soittaa neuvolaan vaikka hangoittelikin sitä vastaan. Hän on edelleen sitä mieltä, että paras olisi jos se menisi kesken. Toivottavasti ei sentään. Saatan nyt kuullostaa ihan hirveältä kaverilta, mutta sanompa vaan, että opetelkoon nyt kantamaan vastuunsa. Prkl.
19. lokakuuta 2015
Mietteitä tulevaisuudesta
Olen vähän miettinyt viime viikolla saamaani uutista työtilanteestani ja tulin siihen tulokseen, että ihan sama. En anna työni vaikuttaa liikaa perhehaaveeseeni, minun unelmaani. Mitä sitten jos onni vihdoin potkaiseekin meitä. Ei ole minun ongelmani, jos firma ei ole palkannut/kouluttanut tarpeeksi väkeä haastavampiin työtehtäviin. Minä en haaveestani luovu!
En siis aio työtilanteeni takia siirtyä takaisin ehkäisyn käyttämiseen, vaan eletään samalla tavalla kuin tähänkin asti. No okei ehkä hoitoihin hakeutumista pitää vähän lykätä vuodella, mutta jos meitä lykästää perinteisin konstein ennen sitä, niin en halua stressata sitä, mitä se todennäköisesti aiheuttaa työpaikallani. Perkule, minähän en luovuta!
Jotenka eiköhän taas yritetä bongailla ovista tästäkin kuusta.
Pahimmassa tapauksessahan minä tulen raskaaksi jo ennen kuin esimieheni edes on itse päässyt vielä äitiyslomalle, jolloin minuun tuhlatut kalliit koulutukset ovat käytännössä turhia. Kun taas parhaimmassa tapauksessa teen positiivisen raskaustestin vasta keväällä, milloin on esimieheni laskettu aika ja minun laskettu aikani olisi vasta alkuvuodesta 2017, jolloin esimieheni ehtisi tulla jo takaisin töihin. Siis jos hänen väittämät työhönpaluustaan pitävät paikkansa.
No jaa. Tällaisia asioita minä vaan pohdiskelen, vaikken edes vielä tiedä voinko ylipäätään saada lapsia ollenkaan. Katsotaan miten käy. Askel kerrallaan.
P.S. Otan osaa Toiveena vauva-blogin Nooran keskenmenosta :'( en osaa edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu.
En siis aio työtilanteeni takia siirtyä takaisin ehkäisyn käyttämiseen, vaan eletään samalla tavalla kuin tähänkin asti. No okei ehkä hoitoihin hakeutumista pitää vähän lykätä vuodella, mutta jos meitä lykästää perinteisin konstein ennen sitä, niin en halua stressata sitä, mitä se todennäköisesti aiheuttaa työpaikallani. Perkule, minähän en luovuta!
Jotenka eiköhän taas yritetä bongailla ovista tästäkin kuusta.
Pahimmassa tapauksessahan minä tulen raskaaksi jo ennen kuin esimieheni edes on itse päässyt vielä äitiyslomalle, jolloin minuun tuhlatut kalliit koulutukset ovat käytännössä turhia. Kun taas parhaimmassa tapauksessa teen positiivisen raskaustestin vasta keväällä, milloin on esimieheni laskettu aika ja minun laskettu aikani olisi vasta alkuvuodesta 2017, jolloin esimieheni ehtisi tulla jo takaisin töihin. Siis jos hänen väittämät työhönpaluustaan pitävät paikkansa.
No jaa. Tällaisia asioita minä vaan pohdiskelen, vaikken edes vielä tiedä voinko ylipäätään saada lapsia ollenkaan. Katsotaan miten käy. Askel kerrallaan.
P.S. Otan osaa Toiveena vauva-blogin Nooran keskenmenosta :'( en osaa edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu.
14. lokakuuta 2015
Kohtalo puuttuu peliin
Sain tänään töissä kuulla että minun toimenkuvani muuttuu aika radikaalistikkin. Kerroinkin jo aiemmin esimieheni ilmoittaneen raskaudestaan ja odotettavissa olisi jos jonkinmoisia muutoksia. Tänään sitten sain viimein tietää, että minut koulutetaan esimieheni tuuraajaksi ja minun tehtäviini palkataan joku uusi assistentti. Vaikka tuo oli kyllä jo ihan arvattavissa niin järkytyksenähän se tuli. Esimieheni tehtävät ovat sen verran vaativat, että joudun käymään useamman kurssin kiireellisesti ennen vastuutehtävieni alkamista. Stressilevelit nousivat instanttina.
Teki mieli kysyä "mitä jos minäkin tulen raskaaksi?", mutta pidin suuni kiinni. Mietin pikakelauksella mielessäni, että miten se tulee vaikuttamaan meihin ja perheen perustamishaaveisiini. Tällä hetkellä on varmaa, ettei meidän kannata edes yrittää ja ikäänkuin kohtalo olisikin jo vähän johdatellut asiaa siihen suuntaan epäonnistuneilla yrityksillämme. Ikäänkuin niillä olisi nyt jokin merkitys; meidän aikamme tulee vielä, mutta se ei ole nyt.
Tällä hetkellä on siis toivottavampaa, ettei meillä tärppää, mikä tietysti tekee minut surulliseksi, mutta myös toiveikkaaksi. Olenhan minä vielä nuori. Ehdimme hyvin aloittaa taas yrittämisen ennen kuin täytän 30. Kohtalo haluaa minun nyt keskittyvän uraani ja parisuhteeseemme. Se on otettava minkä saa.
Teki mieli kysyä "mitä jos minäkin tulen raskaaksi?", mutta pidin suuni kiinni. Mietin pikakelauksella mielessäni, että miten se tulee vaikuttamaan meihin ja perheen perustamishaaveisiini. Tällä hetkellä on varmaa, ettei meidän kannata edes yrittää ja ikäänkuin kohtalo olisikin jo vähän johdatellut asiaa siihen suuntaan epäonnistuneilla yrityksillämme. Ikäänkuin niillä olisi nyt jokin merkitys; meidän aikamme tulee vielä, mutta se ei ole nyt.
Tällä hetkellä on siis toivottavampaa, ettei meillä tärppää, mikä tietysti tekee minut surulliseksi, mutta myös toiveikkaaksi. Olenhan minä vielä nuori. Ehdimme hyvin aloittaa taas yrittämisen ennen kuin täytän 30. Kohtalo haluaa minun nyt keskittyvän uraani ja parisuhteeseemme. Se on otettava minkä saa.
Tähän tilanteeseen sopii erään biisin sanat:
There is a way to be yourself, I assure you this
There's a way to catch your dreams without falling asleep
You might as well get it while you can, babe
'Cause you know you ain't getting any
Younger, younger, younger
Are you?
Seinabo Sey - Younger
There's a way to catch your dreams without falling asleep
You might as well get it while you can, babe
'Cause you know you ain't getting any
Younger, younger, younger
Are you?
Seinabo Sey - Younger
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)