30. lokakuuta 2015

Tikutellessa

Alotin maanantaina taas ovistestailun, eli siis tikuttelun. Alan pikku hiljaa ymmärtämään selkeämmin kehoani ja erilaisia "oireita". Nyt parina viime päivänä testiviiva on ollut jo selkeesti näkyvä, mutta ei kuitenkaan tummempi tai yhtä tumma kuin se kontrolliviiva. En nyt sit tiiä mitä se tarkottaa. Ehkä se on sieltä tulossa ja tänään olis selkeesti tummempi viiva tikussa. We'll see. Oireet viittaa selkeesti siihen, että ollaan ihan siinä holleilla ja päiviä laskemallakin ollaan ihan oikeissa lukemissa.

Ainoo vaan mikä häiritsee meiän peitonheilutushommia on kauhea kiire. Huomisia juhlia varten on vielä paljon tekemistä. Siivoilua ja leivontaa. Naamiaisasunikin on vielä ihan vaiheessa. Ei taida tulla lasta tästäkään kierrosta, mutta onneksi ei ole aikaa jäädä murehtimaan :D

Meillä menee taas parisuhteessa ihan hirmu hyvin. Juteltiin mieheni kanssa meiän tulevasta hääpäivästä ja matkasta. Ensi viikolla voitaisiin jopa käydä katselemassa kihlasormuksia. Jos ehtii. Mutta palaillaan taas!

Hauskaa Halloweenia kaikille!

28. lokakuuta 2015

Mitä jos he tietäisivät

Jos kaikki olisi mennyt kuten suunnittelimme, olisimme nyt noin neljä kuukautisen vauvan vanhemmat. Olisin äitiyslomalla ja todennäköisesti viettäisin paljon aikaa Tiinan ja Sannan kanssa, jotka ovat tällä hetkellä äitiyslomalla/hoitovapaalla. Saattaisin jopa järjestää Halloween bileiden sijaan lastenkutsut. Mutta ei, mikään ei ole muuttunut.

Olen nyt viime aikoina miettinyt, että mitä jos ystävämme tietäisivät meidän yrittävän saada lapsia. Tulisiko Tiinalta ja Sannalta enemmän tsemppitoivotuksia ja olisiko Juuso osannut kertoa tuoreet raskausuutiset vähän vähemmän mahtailevaan ja egoilevaan tapaan. En tiedä, mutta pelkään että jos he tietäisivät, tuntisin itseni vielä enemmän luuseriksi kuin mitä jo tunnen.

Olemme päättäneet hääpäivämme ja tunnetusti hääyönä "pannaan esikoinen alulle" eli siis virallisesti luovutaan ehkäisystä... näin vanhanaikaisesti sanottuna. Pelkään, että sen jälkeen meille alkaa sadella enemmän uteluita vauvantekopuuhista. Sitten meidän on viimeistään pakko tulla niin sanotusti kaapista ulos ja paljastaa, että olemme oikeastaan yrittäneet saada lasta jo pidemmän aikaa.

Oi miksi juuri minun piti olla se jonka kohdalla asiat eivät tapahdu luonnollisin keinoin. En tiedä olenko tarpeeksi vahva ihminen käymään läpi rankkoja lapsettomuushoitoja. Ahdistaa jo pelkkä ajatuskin ja kyyneleet nousevat silmänurkkiin.

Tällä hetkellä haluan vain kaiken muun maailman katoavan ja keskittyä pelkästään ihanaan mieheeni. Ollaan vaan kahdestaan.

P.S. Toivottavasti kukaan ei ota tästä itseensä. Tiedän hyvin, ettei meidän tilanne olen pahin mahdollinen, mutta nämä ovatkin vain minun fiiliksiäni puettuna sanoiksi.

22. lokakuuta 2015

Katse tulevaan

Sain sovittua ystäviemme kesken ja päätin, että Halloween juhlat järjestetään sittenkin. Oli ne sitten millaiset kemut tahansa, niin minä aion pukeutua joksikin muuksi ja juoda ja syödä hyvin. Piste! Tosin tänä vuonna osallistujia on huomattavasti vähemmän, koska kutsu tuli niin myöhään ja ilmeisesti Silja ei ole päässyt yli meidän kaveriporukkamme keskenäisistä riidoista ja ei näin olle halua osallistua. Ymmärrän toki häntä.

Mutta asiasta kolmanteen. Miehelläni oli tiistaina palkkapäivä ja tällä hetkellä meidän rahatilanne on paremmin kuin koskaan ennen. Olen alkanut haaveilemaan meidän häämatkastamme ja nyt kaipailisinkin vähän vinkkejä sopivaksi häämatkakohteeksi! Matkan kesto tulisi olemaan noin viikon. Meille käy oikeastaan kaikki kohteet, niin kaupunki- kuin rantalomakohteetkin, mutta kaipaisimme jotain spesiaalia. Joko jotain erityisen hienoa hotellia pariksi yöksi tai sitten ihan muuten vaan eksoottista matkakohdetta.

Olemme miettineet mm. Venetsiaa, Islantia, Italian alppeja, Kroatiaa... Mikä olis kaikkien aikojen romanttisin häämatkakohde? :D

19. lokakuuta 2015

Mietteitä tulevaisuudesta

Olen vähän miettinyt viime viikolla saamaani uutista työtilanteestani ja tulin siihen tulokseen, että ihan sama. En anna työni vaikuttaa liikaa perhehaaveeseeni, minun unelmaani. Mitä sitten jos onni vihdoin potkaiseekin meitä. Ei ole minun ongelmani, jos firma ei ole palkannut/kouluttanut tarpeeksi väkeä haastavampiin työtehtäviin. Minä en haaveestani luovu!

En siis aio työtilanteeni takia siirtyä takaisin ehkäisyn käyttämiseen, vaan eletään samalla tavalla kuin tähänkin asti. No okei ehkä hoitoihin hakeutumista pitää vähän lykätä vuodella, mutta jos meitä lykästää perinteisin konstein ennen sitä, niin en halua stressata sitä, mitä se todennäköisesti aiheuttaa työpaikallani. Perkule, minähän en luovuta!

Jotenka eiköhän taas yritetä bongailla ovista tästäkin kuusta.

Pahimmassa tapauksessahan minä tulen raskaaksi jo ennen kuin esimieheni edes on itse päässyt vielä äitiyslomalle, jolloin minuun tuhlatut kalliit koulutukset ovat käytännössä turhia. Kun taas parhaimmassa tapauksessa teen positiivisen raskaustestin vasta keväällä, milloin on esimieheni laskettu aika ja minun laskettu aikani olisi vasta alkuvuodesta 2017, jolloin esimieheni ehtisi tulla jo takaisin töihin. Siis jos hänen väittämät työhönpaluustaan pitävät paikkansa.

No jaa. Tällaisia asioita minä vaan pohdiskelen, vaikken edes vielä tiedä voinko ylipäätään saada lapsia ollenkaan. Katsotaan miten käy. Askel kerrallaan.

P.S. Otan osaa Toiveena vauva-blogin Nooran keskenmenosta :'( en osaa edes kuvitella, miten pahalta se tuntuu.

14. lokakuuta 2015

Kohtalo puuttuu peliin

Sain tänään töissä kuulla että minun toimenkuvani muuttuu aika radikaalistikkin. Kerroinkin jo aiemmin esimieheni ilmoittaneen raskaudestaan ja odotettavissa olisi jos jonkinmoisia muutoksia. Tänään sitten sain viimein tietää, että minut koulutetaan esimieheni tuuraajaksi ja minun tehtäviini palkataan joku uusi assistentti. Vaikka tuo oli kyllä jo ihan arvattavissa niin järkytyksenähän se tuli. Esimieheni tehtävät ovat sen verran vaativat, että joudun käymään useamman kurssin kiireellisesti ennen vastuutehtävieni alkamista. Stressilevelit nousivat instanttina.

Teki mieli kysyä "mitä jos minäkin tulen raskaaksi?", mutta pidin suuni kiinni. Mietin pikakelauksella mielessäni, että miten se tulee vaikuttamaan meihin ja perheen perustamishaaveisiini. Tällä hetkellä on varmaa, ettei meidän kannata edes yrittää ja ikäänkuin kohtalo olisikin jo vähän johdatellut asiaa siihen suuntaan epäonnistuneilla yrityksillämme. Ikäänkuin niillä olisi nyt jokin merkitys; meidän aikamme tulee vielä, mutta se ei ole nyt.

Tällä hetkellä on siis toivottavampaa, ettei meillä tärppää, mikä tietysti tekee minut surulliseksi, mutta myös toiveikkaaksi. Olenhan minä vielä nuori. Ehdimme hyvin aloittaa taas yrittämisen ennen kuin täytän 30. Kohtalo haluaa minun nyt keskittyvän uraani ja parisuhteeseemme. Se on otettava minkä saa.

Tähän tilanteeseen sopii erään biisin sanat:

There is a way to be yourself, I assure you this
There's a way to catch your dreams without falling asleep
You might as well get it while you can, babe
'Cause you know you ain't getting any
Younger, younger, younger
Are you?

Seinabo Sey - Younger



lapsettomat vs. lapselliset

En tiedä pitäisikö minun nyt puhua tästä, koska joku tuttu ihan varmasti jo tunnistaa minut näistä teksteistä, mutta menkööt.

Eilen kävi keskustelut kaveriporukassamme vähän liian kuumaksi. Keskustelu lähti käyntiin tulevasta Halloweenista ja perinteestämme järjestää juhlat sen kunniaksi, mutta elämäntilanteidemme ollessa nyt niin erilaiset, suunnitelmat juhlista ovat muuttuneet radikaalisti. Päätin sitten, että tänä vuonna ei vietetä Halloween juhlia ollenkaan, niin pian homma lähti kokonaan lapasesta.

Lapsellisilta tuli ihmettelyjä, että miksei juhlia pidetä, johon sitten vielä toistaiseksi lapseton Silja vastasi, että ihmisten ollessa eri elämäntilanteissa, ei haluta samoja asioita bileiltä(lapsettomat haluaa juhlia ja rellestää, lapselliset haluaa pitää perhekestit lapsille sopivimmissa merkeissä). Siihen sitten Sanna vastasi, että "no harmi, ettei voida nähdä edes kerran vuodessa, oltiin missä elämäntilanteessa tahansa". Ja sota oli syttynyt.

En tosiaankaan halunnut aiheuttaa sotaa kaveriporukassamme lapsellisten ja lapsettomien välillä, mutta alkaa tosissaan tuntumaan, että nämä erilaiset elämäntilanteet tosiaan jakaa meidän niinkin tiivistä porukkaamme kahtia. Me olemme kyllä Siljan kanssa ymmärtäneet paljon näitä lapsellisia pareja ja ottaneet heidän lapsensa avosylin vastaan kaikkiin illanistujaisiin, mutta mitä me tästä saamme? Meidän viimeiset ilonrippeet siitä, ettei meillä vielä ole jälkeläisiä, viedään sen siliän tien, koska lapset ennen kaikkea.

Onko oikeasti mahdotonta enää viettää aikaa porukassa missä on sekä lapsellisia, että lapsettomia. Ja entäs sinkut sitten? Ajatteleeko kukaan heitä? Täytyykö heidän luopua hyvistä ystävistään ja kaikkien rakastamasta perinteestä vain koska ei halua muuttaa sitä perinnettä lastenkutsuiksi?

Ei ole helppoa kellään. Mutta sanonpa vaan, koittakaa ihmiset ymmärtää toisianne elämäntilanteistanne huolimatta ja tehkää kompromisseja.

Tämän riidan jälkeen selvisi, että Silja oli saanut kesällä keskenmenon ja ymmärrettävistä syistä ottaa tällaiset asiat todella raskaasti. Haluaisin antaa kaikille ison halin pitääksemme porukkamme kasassa, mutta toisaalta nyt ahdistaa niin pahasti, etten halua nähdä heistä ketään vähään aikaan. Saa nähdä miten käy.

13. lokakuuta 2015

Täti-ihminen

Lähipiirin lisääntyessä musta on tullut aina vaan enemmän ja enemmän täti-ihminen. Siis just se ainoa lapseton ja joka on kaikkien muiden lasten täti tai kummitäti. En ole koskaan ollut mikään erityisen lapsiystävällinen tai jotenkin en vaan osaa olla luonnollisesti lasten seurassa. Olen muutenkin tuntemattomien seurassa vähän hitaasti lämpenevää sorttia, vaikka toki kaikkien kanssa toimeen tulenkin. Kuitenkin ne lähimmät ystävät haluavat minut kummitädiksi lapselleen.

Älkää ymmärtäkö väärin. Olen erittäin otettu, mutta miksi? Miksi minä? Onko minut vaan tuomittu loppuelämäkseni olemaan se cool täti eikä koskaan kenenkään äiti? Katkeruus alkaa selkeästi taas hiipiä jostain takavasemmalta.

Halloween lähestyy ja se on aina tähän asti ollut meidän ystäväpiirimme yhteinen pukujuhla. Ikäänkuin jopa perinne, että varmasti ainakin nähdään kerran vuodessa kaikki kaverit :D Noh tänä vuonna tuota juhlaa ei todennäköisesti tapahdu. Kavereiden mielikuvitus alkaa olla lopussa ja mielessä pyörii vain mitä he pukisivat pikkutaaperoidensa päälle. Minua masentaa, että minä en voi miettiä samaa. Tällä hetkellä musta tuntuu ihan siltä, etten halua edes nähdä niitä kavereita ja niitä supersuloisia taaperoita älysöpöissä prinsessa mekoissaan ja Nalle Puh asuissaan. Pitäkää kestinne. Tänä vuonna jään kotiin katselemaan kauhuelokuvia ja pukeudun zombieksi.

Arghh ärsyttää, kun elämässä ei koskaan mene nallekarkit tasan.

12. lokakuuta 2015

Kp 2

Jep, menkat alkoi eilen illalla. Aivan niinkuin laskeskelinkin. Kierto oli 36 päivää eli minulle ihan normiluvuissa vielä mennään. Olen laittanut tuonne Taivalta takana-välilehdelle vähän mun kiertojen pituuksia itselleni muistiin. Mun mielestä on vielä ihan suht normaali kierto mulla, mutta kun ei kerran oviksen bongailukaan auta, niin jotain vikaahan mussa täytyy olla.

Vielä kuitenkin jatketaan luomuna. En halua vielä sijoittaa hoitoihin rahaa tai edes aikaa. Jos ei onnistu, niin sitten ei onnistu. Nyt on kuitenkin parempi keskittyä meidän tulevaan hääpäivään ja häämatkaan ja ja ja (älkää nyt vielä innostuko, siihen on vielä aikaa :D) ... kohtahan on joulukin! Kaikkea ihanaa siis vielä luvassa.

Ei me lannistuta.

11. lokakuuta 2015

Lomalta paluu

I'm back! Kotona ollaan taas. Loma oli kerrassaan ihana ja rentouttava. Nautin paljon auringosta ja kiireettömyydestä. Onneksi tultiin jo eilen, niin sain tänäaamunakin vielä nukkua vähän pidempään. Mutta oli minulla hieman jo ikävä Suomeenkin. Ensinnäkin oli jo ikävä miestäni ja ihania karvakorvahaukkujani, mutta myös tätä raikkaan viileää ilmaa.

No mutta palataan blogin aiheeseen. Menkat ei onneks alkanut kesken lomareissun(jes kerrankin!), mutta oireet ovat sen verran vahvat, että alkavat mitä todennäköisemmin huomenna viimeistään. Silloin on kulunut 14 päivää ovulaatiosta. Tein jo hätäpäissäni raskaustestinkin, mutta negatiivistahan se taas näytti. Huoh.

Mutta eiköhän niitä raskausuutisia taas alkanut paukkua heti kun tulin Suomeen. Mieheni kertoi nimittäin, että ystäväpariskuntamme Sanna ja Juuso ilmoittivat pullan olevan uunissa. TAAS! Yhyy. Heti tuli mieleeni, että tietävätköhän Silja ja Eero ja ilmeisesti mieheni oli ehtinyt jo kertomaan heillekkin. Voin kuvitella, ettei ollut heille niin hyvä uutinen, kuin olisi voinut olla. Ellei sitten heilläkin ole jo vauvauutisia kerrottavanaan. En tiedä. Pitänee ottaa Siljaan yhteyttä.

Argh, miksi aika tuntuu kulkevan niin hitaasti tämän meidän haaveemme kanssa? Nyt odotan taas sitä kp 1:stä, että pääsisin taas myöhemmin bongailemaan ovista. Jee jippii (sarkasmia, jos ette tajunnut).

Noh palaillaan taas. Minulla on vielä kaikki blogit lukematta. Ehkä sielläkin on taas uusia ihania vauvauutisia odottelemassa :D

P.S. Ainiin, veljeni kysyi meitä mieheni kanssa kummeiksi. Iih tämä on suuri kunnia! ja tämä on myös mieheni ensimmäinen kummilapsi. Hurjaa! Hih.

2. lokakuuta 2015

Oloja

Mulla on jostain syystä ollu nyt parina päivänä vähän semmosta huonoa oloa. Vähän niin kuin aamupahoinvointia, koska se tulee aina tosi voimakkaasti sillon kun maha on ihan tyhjä. En tietenkään epäile tämän olevan raskausoire, mutta voin vain kuvitella minkälaiset olot mulle sitten tulee kun on tosi kyseessä. Kaiken järjen mukaan ensimmäiset raskausoireet tulee vasta viikon-pari hedelmöittymisen jälkeen ja jos ovistestiplussa tuli vasta sunnuntaina, niin eihän tässä ole mennyt vielä viikkoakaan.

Huomasin tänäaamuna myös toisen oudon tuntemuksen. Sellainen ihmeellinen kipu alaselässä vähän vasemmalla puolella. Tuntuu samalta kuin mustelmaa painaessa, mutta siihen ei kuitenkaan satu koskettaessa. Noh toivottavasti ei mitään vakavaa.

Tänään vaihdan lomamoodin päälle ja valmistaudun totaaliseen rentoutumistilaan uima-altaalla ihanassa auringonpaisteessa. Palataan viikon päästä, ciao!

1. lokakuuta 2015

Piinapäivät(kö?)

Vitsi mulla on koko ajan sellanen olo etten malttais odottaa. Siis ihan samalla tavalla kuin on ne kuuluisat piinapäivät. Jotenkin mulla on tästä kierrosta hirveen toiveikas olo. Ehkä se johtuu siitä, että joka tuutista satelee taas raskausuutisia, tai sitten ihan vaan tämä syksy, josta aina tulee vähän sellainen uuden aikakauden alku-tunne. Onneksi ens viikolla ollaan reissussa, niin saa vähän jotain muutakin ajateltavaa.

Mun esimies on alkanut avautumaan enemmän raskaudestaan. Se on jännä kun olen aina ajatellut hänestä vanhempana ja kokeneempana ihmisenä, mutta tässä asiassa hän onkin ihan ensikertalainen. Ihan kuin hän olisi vasta parikymppinen :D Niin outoa, mutta samalla myös ehkä jotenkin lähentävää ja inhimillisempää.

Vitsi kun haluaisin jo tietää onko tässä kuussa tärpännyt. Oman elämäni madellessa eteenpäin olen alkanut vimmatusti päivittelemään bloggerin seurantalistaani. Haluan lukea lisää muiden kokemuksia, mutta lukulistallani on liian vähän blogeja. Linkatkaa ihmeessä mulle blogejanne, niin saan vähän lisää luettavaa! Tuosta sivupalkista löytyykin jo noita mitä jo seuraan.