Pikaterkut ja Uuden Vuoden toivotukset!

Ajattelin tulla kirjoittelemaan vielä pikaiset terveiset ennen vuoden vaihdetta, koska ihan kauheasti kaikkea on taas tapahtunut. Tai noh, siltä se on ainakin tuntunut. Varoitan jo etukäteen, että ei välttämättä sovi ihan herkimmille :D

Joulu meni tosi vauhdikkaasti vieraillessa ainakin kuudessa eri osoitteessa kolmen päivän aikana. Pakko sanoo tähän väliin, että ei enää ikinä :D haha. Jaettiin lahjoja ja saatiinkin vähän jotain pientä. Pääasiassa saatiin kuitenkin rahaa, koska toivottiin sponsorointia vaunuostoksiin ja niin myös saatiin. Mitään muuta vauvantarviketta tms. ei sitten saatukkaan. Toisaalta ihan hyvä vaan, ettei tule mitään turhaa ylimääräistä, vaan saadaan itse ostaa kaikki tarpeellinen.

No mutta, Tapaninpäivän jälkeen kaikki suunnitelmat menivätkin yllättäen uusiksi, kun sairastuin yllättäen vatsatautiin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä herätin mieheni kertoakseni hänelle, että minulla on hieman paha olo, että jos hän voisi varmuuden vuoksi tuoda minulle sängyn viereen ämpärin. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun heräsin siihen, että nyt on pakko oksentaa ja niin myös tein. Se yö menikin sitten oksentaessa vatsa tyhjäksi aivan kaikesta ja kun vatsassa ei ollut enää mitään, niin alkoikin jo suolistu tyhjentyä, ihan suoraan sanottuna, kuin hanasta. 

Jouduin siis saikuttamaan joulun välipäivät, vaikka olin suunnitellut töissäkin vaikka mitä rästihommia niille päiville ja noh yllättäen myös se sokerirasituskin piti sitten peruuttaa, kun enhän mä päässyt edes sohvalta ylös. En ole sairastanut elämäni aikana oksennustautia juuri koskaan, mutta nyt jostain syystä tämä on jo toinen kerta vuoden sisällä. Onneksi sitä vatsatautia ei kestänyt sentään kuin sen yhden päivän, mutta sen jälkeen mulle nousikin jo kuume, joka veti viimeisetkin voimat ihan matalaksi. Aloin jo pelkäämään meiän pikkuisen puolesta, mutta pikkujäbä onneksi jaksoi potkiskella masussa tosi vilkkaasti, että uskon hänellä olevan kaikki kunnossa. Voimat on itellä edelleen aika matalalla, johtuen lievästä neste- ja ravinnehukasta, mutta onneksi olo on jo päivä päivältä parempi. Pitäisi vain saada tankattua nyt vähän enemmän ravintoa, että pikkujäbästä kasvaisi vahva pieni poika ♥

Vaunuostoksille oli tarkoitus mennä eilen, mutta yllättäen tämä taho, jonka kautta olisimme ne halvalla saaneet, on myös nyt kipeänä, että sekin sitten lykkääntyy jonkun verran. Onneksi ei nyt sentään kiirettä ole sen asian suhteen. Innostuin kuitenkin shoppailemaan jollyroomin aleista vähän jotain pientä ja tilasin pinnasänkyyn hienon reunapehmusteen ja yhdet supersöpöt pussilakanat. Okei, Ikeasta sais myös puolet halvemmalla vuodevaatteita, mut kerrankos sitä yhdet megasöpöt lakanat ostaa :D Ja niille on sentään käyttöä vielä moneksi vuodeksi. Hih.

Ainiin, sain muuten viimein myös niitä vauvanvaatteita veljeltäni, joita hän oli lupaillut. Täytyy sanoa, että onneks en ole ostanut vaatteita juuri ollenkaan, koska voi pojat, nyt niitä kyllä riittää. Joukossa oli toki myös pari tyttömäisempää bodya ja pari mekkoakin, mutta lupasin lahjoittaa ne Tiinalle. Alkaa olla jo sen verran vaatteita kasassa, että saa jo ainakin pari koneellista pyykkiä pestyä, haha. Kunhan saisin tuon askarteluhuoneeni vielä raivattua, niin pääsisin vaatekaappia järkkäilemään. Sitä päivää odotellessa.

Aika menee kyllä edelleen kuin siivillä ja nyt viimeisen kolmanneksen vaihtuessa, olen alkanut pelätä sen jo loppuvan kesken.

Tänään puhutaan jo 30. raskausviikosta ja se tuntuu jo ajatuksenakin ihan uskomattomalta. Lähipiiristä ja tutuilta on alettu taas enemmän ja enemmän kyselemään, että koskas se laskettu aika olikaan ja milloin minä jään äitiyslomalle. Nyt työviikkoja on enää kuusi jäljellä ja musta jo vähän tuntuu siltä, että en taida ihan loppuun asti kyetä töissä käymään. Välillä jo ihan pelkkä käveleminenkin, tai edes istuminen, tuntuu jo tosi raskaalta. Kotona ollessa olen onneksi saanut makoilla yllin kyllin, mutta heti kun pitäisi nousta ylös, niin alkaa uhkuminen ja puhkuminen. Tila keuhkoista on selkeästi käynyt vain ahtaammalle ja ahtaammalle. Syöminenkin vähän ns. ahdistaa, koska närästys on voimistunut huomattavasti. Koko ajan joutuu päästämään pieniä röyhtyjä ja välillä nousee vaahdotkin kurkkuun, mikä ällöttää. Ahdistaa jo, että mihin tämä vielä johtaa, kun vauvan pitäisi kasvaa vielä ainakin parisen kiloa lisää painoa ja senttejäkin on vielä jäljellä. Anteeksi, että valitan, mutta en halua kaunistella turhaan raskauden tuomia haasteita, vaan haluan olla kaikinpuolin rehellinen.

Lopun lähestyessä ovat keskustelut ystävien ja läheisten kanssa alkaneet kallistumaan enemmän synnytyksen puoleen. Olen kuullut paljon jännittäviä tarinoita, joista ei normaalisti tulisi keskusteltua, jos ei ole omaa kokemusta. Olen itseasiassa erittäin kiinnostunut juurikin siitä hetkestä, kun se lähtö sairaalaan sitten koittaa. Juttelin myös äitini kanssa aiheesta ja opin, että meiän suvussa syntyy iiiiisoja lapsia ja synnytykset ovat pitkiä ja vaikeita. "Jipii" Yksilöllistä tietty kaikki, mutta jos hekin ovat siitä selvinneet, niin kyllä sitten minäkin!

Pari uutta vauvauutistakin on taas kuulunut joulun alla, niin tutuilta, kuin ihan lähipiiristäkin. Itseasiassa ihan meidän kaveripiiristämme ja jos kaikki menee putkeen, niin saan ensi kesänä lisää mammakavereita :D Tänään ollaan viettämässä yhdessä taas iltaa ja en malta odottaa, että myös muut kaveripiiristämme kuulevat nämä vauvauutiset. Haluan nähdä muiden ilmeet, haha. Vaikka olen ihan tuhottoman onnellinen kaikista uusista vauvauutisista, niin olen alkanut jostain syystä pelkäämään, että tämä meidän onni yhtäkkiä viedäänkin meiltä pois. Pelko poikamme menettämisestä on alkanut kalvaamaan minua ja ehkä senkään vuoksi en ole uskaltanut kiirehtiä lapsenhuoneprojektin kanssa. Yritän kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää ihanan poikamme kanssa, ja toivottavasti se onni jatkuisi vielä masun ulkopuolellakin.

Huhhuh, tulipas nyt ähkäistyä kaikkia ajatukset kerralla yhteen postaukseen. Jaksoikohan kukaan edes lukea loppuun asti :D

Nyt on kuitenkin aika toivottaa kaikille oikein ihanaa ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2018!!!
Toivottavasti mahdollisimman monen unelmat toteutuisivat juurikin tänä tulevana vuonna. Paljon onnea ja rakkautta kaikille! ♥♥♥

4. Neuvolakäynti

Eilen oli taas pitkästä aikaa neuvolakäynti omalla terveydenhoitajalla. Tää mun odotusaikani on ollut jotenkin niin seesteistä, et mä en osaa oikein kertoa siellä koskaan mitään erikoista :D Liitoskivuista taas mainitsin, mutta mitään muuta "jännää" ei mielestäni ole tapahtunut.

Pissanäyte oli negat ja verenpaine oli normaali, vaikkakin yläpaine oli vähän koholla (122/79). Mä aloin sit lukemaan tuosta verenpaineesta netistä(hieman taas ylireagointia?) ja mä totesin, et oon ehkä vaan mitannu vähän väärin sen. Luin, että verenpaine pitäis aina mitata kahdesti, että voidaan lukea pois kaikki mahdolliset virhemittaukset. Noh mä oon tietty aina vaan koittanut nopsasti saada sen tehtyä pois alta, että olisin ajoissa neuvolakäynnillä :D Nooh kaikkee sitä oppii. Ens kerralla koitan olla hätiköimättä.

Painoa on tähän mennessä kertynyt yhteensä 6,7 kg. Eilen oli siis rv 27+4. Edellisestä neuvolakäynnistä painoa on siis tullut 390g/vko eli ihan sopivasti. Kaikesta suklaan mussuttamisesta huolimatta :D

Tällä kertaa mittailtiinkin sitten tuota sf-mittaa ekan kerran. Viimeksi kun kysyin asiasta, niin kuulemma enää sitä ei mittailla ennen rv 26, koska tulee kuulemma niin paljon virhearvioita, kun siinä vaiheessa voi vaikuttaa vielä niin paljon nuo naisen rakenteelliset erilaisuudet. Mulla näytti mitta nyt näin 28 viikolla sen 23 cm, mikä osui sen keskiviivan alapuolelle, mutta kuitenkin vielä niiden katkoviivojen väliin. Jännittävää nähdä, miten siitä alkaa nyt masun kasvukäyrä piirtymään. Kuulemma voi tulla aikalailla siksakkia, mutta sekin voi johtua pelkästään niistä rakenteellisista eroista.

Sykkeitäkin kuunneltiin ja se näytti edelleen olevan siellä 150-152 paikkeilla. Hän kyseli myös liikkeiden tuntemisesta ja en oikein osannut selittää missä niitä tuntuu eniten, kun tuntuu, että niitä on välillä vähän missä sattuu. Hän siinä sitten vähän tunnustelikin ja totesikin ensin potkun vasemmassa kyljessä ja taas hetken päästä oikeassa kyljessä, että ota siitä nyt sitten selvää. Vielä ei siis pystytty arvioimaan, että onko pikkukaveri vielä raivotarjonnassa, mutta ehkä sitten ens kerralla jo pystytään arvioimaan paremmin.

Kaikki on siis edelleen tosi hyvin. Seuraavaa aikaa varailtiin taas neljän viikon päästä ja ilmottauduttiin samalla myös sinne perhevalmennukseen kolmen viikon päästä. Ens viikolla onkin sitten se sokerirasitus, että tässä on taas melkein joka viikolle jotain jännäiltävää :D

Ei muuta kuin oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! ♥

Hankintoja tähän asti

Toinen kolmannes alkaa olla lopuillaan ja viimeinen kolmas pyörähtääkin käyntiin jouluaattona. Tässä kohtaa varmaan pikku hiljaa pitäis olla jo jonkinlaisia hankintoja tehtynä. Itse olen valitettavasti ollut sen suhteen tosi laiska, mutta jotain meille sentään on jo kotiin asti kantautunut.

Ensimmäiset hankinnat tais ilmaantua vasta joskus rv 22, kun kävimme ostamassa Ikeasta tuon pinnasängyn. Pian sen jälkeen kävinkin jo tekemässä kauppoja työkaverini kanssa ja ostin häneltä tuon Turvakaukalon (Britax Römer Baby-safe plus SHR II) ja samalla tarttui siihen myös tuo Emma-merkkinen untuvapussi, sekä NG Royal hoitoalusta ja Sangenic vaipparoskis.

Myöhemmin tein kauppoja myös ystäväni kanssa ja ostin häneltä tuon Stokken 3 in 1 kantorepun, jonka uskon tulevan kovaan käyttöön ensi kesänä, esimerkiksi mökillä seikkaillessa :) Samalla sain häneltä myös tuon tärisevän sitterin ja toisen hoitoalustan. Olen jo suunnitellut meille kaksi vaipanvaihtopistettä; toinen vauvan huoneessa ja toinen kylppärissä.

Lisäksi sovimme jo ystäväni kanssa, että ostan häneltä tuommoisen itkuhälyttimen (Philips Avent), jos vaikka innostuisin nukuttamaan lasta parvekkeella ja varmasti muutenkin tuolle on paljon käyttöä. Itkuhälytin kotiutuu meille siis myöhemmin, mutta kaupoista ollaan jo sovittu :)

Aika lyhyt on hankintojeni lista vielä toistaiseksi. Vaatteita en ole ostanut niiden aiemmin mainitsemieni lisäksi ollenkaan. Äitiyspakkauksessa on vaatteita hurjan paljon ja anoppi on hoitanut tuon vaatteiden hamstraus puolen muutenkin :D Saas nähdä kasvaako pikkujäbän vaatekaappi taas joulun jälkeen, kun isovanhemmat on päässet lahjaostoksille.

Vaunut on edelleen ostoslistalla. Tarkoitus olisi muutenkin ostella enemmän juttuja sitten vasta vuoden vaihteen jälkeen, kun taitaa aletkin olla parhaimmillaan päällänsä. Joululahjaksi toivoin mieheltä hoitolaukkua tai imetystyynyä :D Katotaan osaako hän ostaa kumpaakaan.

Vielä ois kaiken maailman pikku härpäkettä ostettavana, mutta onneksi vielä ehtii hyvin :)

Huomenna vuorossa taas pitkästä aikaa neuvolakäynti. Jokohan ne nyt mittailee masua ja antais jotain koko arviota pikkuisesta? En tiedä yhtään. Varmaan pitäis sinne perhevalmennukseenkin ilmoittautua samalla.

Mutta, palaillaan taas!

(Harhautunut) mielikuva vauva-arjesta

Tänään Preglife sovellukseni kertoo, että on enää 90 päivää jäljellä laskettuun aikaan! Vastahan se oli tasan sata. Kymmenen päivää meni niin, että humahti.

Töissä on ollut viimeaikoina ihan tosi kiirus, minkä takia työpäivät tuntuu ainakin menevän tosi nopeasti. Kotiin päästyäni taas olen niin väsynyt ja uupunut, että en jaksa tehdä enää perus tiskien tai vaatteiden pesun jälkeen mitään muuta kuin lyysähtää sohvalle käsitöitä tekemään. Vaunuverho valmistuukin jo kovaa vauhtia. Tai ehkä siitä tulee sittenkin peitto. Noh sen näkee sitten.

Tosiaan uupumus on vallannut kroppani ihan tyystin. Liukkaat kelit aiheuttivat sellaiset liitoskivut, että nivuset olivat ihan tulessa. Muutenkin tämä kaamos on vienyt energiani ihan tyystin ja olenkin usein sammunut sohvalle heti päivällisen jälkeen. Nukun onneksi vielä tosi hyvin, tosin tänään aamulla heräsin jo viiden aikaan siihen, kun pikkujäbä aloitti jostain syystä aamujumpat vähän normaalia aikaisemmin ja jäin siinä sitten ihmettelemään sitä masun muljumista puolelta toiselle.

Mutta otsikkoon viitaten, mitä vähemmäksi aika käy, sitä enemmän olen alkanut miettimään tulevaa vauva-arkea. Joistain asioista mulla on jo ihan selkeä mielikuva, mutta ymmärrän toki, että kaikki ei aina mene ihan niin kuin oli suunnitellut.

Esimerkiksi olen jo kauan tiennyt, että haluan imettää, joten toivon todella tämän myös toteutuvan. Päätös imettämisestä tulee varmaankin hyvin pitkälti omalta äidiltäni, joka on aina jaksanut toitottaa imettäneensä minua ja veljeäni ainakin vuoden ikään asti ja sen takia olemmekin pysyneet terveinä ja mitään allergioitakaan ei ole koskaan ollut. Nykypäivänä joku varmaan jo pystyy todistamaan, että korvikemaidolla kasvaa ihan yhtä terveellisiä lapsia(en jaksa perehtyä nyt mihinkään tarkempiin tutkimuksiin aiheesta), mutta haluan silti uskoa, että juurikin minun tuottama supermaitoni pitää myös meidän pikkujäbän terveenä ja allergiattomana :D haha. Sopii toivoa.

Toinen asia, mitä olen jo pitkään pähkäillyt, on nukkumajärjestelyt. Meillähän on siis tulossa vauvalle ihan oma huone, joten tarkoitus on opettaa häntä myös nukkumaan siellä. Pinnasänky odottelee edelleen kokoamista, mutta sen paikka tulee olemaan vauvanhuoneessa. Alkuun olen kuitenkin ajatellut tilaavani netistä vaavisängyn. En tiedä onko tuo monelle kovinkaan tuttu palvelu, mutta työkaverini ovat ainakin ylistäneet sitä kovasti. Kyseessä on siis renkailla kulkeva vuokrasänky, jossa pikkuinen voi kätevästi nukkua ensimmäiset neljä kuukautta. Tai siis tietty niin kauan kuin hän siinä mahtuu nukkumaan. Tuo vaavisänky on siitä kätevä, että sitä voi siirrellä helposti paikasta toiseen ja näin ollen se tulisikin olemaan meiän makkarissa ja tietysti päivisin se kulkee vaikka olkkarissa tai keittiössäkin tarvittaessa.

Perhepetiä meille siis ei ole tulossa. Sen tiedän jo etukäteen. Nyt moni varmaan jo älähtää, että "äläs sano vielä". Ensinnäkin meiän sänky on ihan hirveä 160 cm leveä pomppulinna. Vanha joustinpatja on jo painunut molempien alla ihan kasaan ja keskellä on äärimmäisen kiva kukkula, josta pikkuinen voisi helposti kierähtää meistä jomman kumman alle. Toiseksi, meidän koira nukkuu myös meidän sängyssä. Pääasiassa toki jalkopäässä, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että vauva alkaisi kiinnostaa häntä vähän liikaa ja pian jo hänkin nukkuisi vauvan päällä. Ei hyvä. Kolmas syy on ihan vaan periaatteesta. Meillä ei kotona nukuttu koskaan perhepedissä, vaan alusta asti nukuttiin omassa sängyssä. Oma sänky on aina ollut kaikista turvallisin paikka. Pienenä saatoin jopa ihmetellä, että miksi serkkuni nukkuivat vanhempiensa välissä. Ajatus tuntui minusta tosi vieraalta. Oma sänky on aina ollut ihan parhautta :D

Noin yleisesti ottaen, mulla ei ole mitään hajua minkälaista meiän vauva-arki tulee olemaan. Ensinnäkin tulee olemaan aikamoinen kulttuurishokki ylipäätään tottua olemaan kotona vauvan kanssa, eikä herätä joka aamu rutiininomaisesti töihin. Unirytmi tulee varmasti ainakin muuttumaan radikaalisti. En tiedä tuleeko minusta sitä sellaista aktiivista mammaa, joka käy kaikenmaailman perhekahviloissa ja mitä näitä nyt on. Voisin kuvitella, että ei tule, mutta koskaan ei saa sanoa "ei koskaan", haha.

Saas nähdä kuinka monta etukäteen suunniteltua juttua me tullaan vielä pyörtämään myöhemmin :D Joka tapauksessa vanhemmus tulee olemaan omalla tavallaan uuden elämän alku ja mä en malta odottaa, että me päästään jo kokemaan nuo uudet elämää mullistavat tapahtumat itsekkin.

Ihanaa maanantaita kaikille! Enää viikko jouluun!!!! ♥

Mitä ajattelen synnytyksestä?

Juteltiin eilen mieheni kanssa siitä, että millon hänen olisi hyvä pitää talviloma. Itsehän olen jo päättänyt jättää koko talviloman pitämättä, vaikka kyllä kieltämättä kaipaisin jo kovasti lomaa. Noh ehkä nuo joulun muutamat vapaapäivät vähän helpottavat oloa.

Mies sitten tokaisi pitävänsä talvilomansa sitten synnytyksen lähestyessä eli varmaankin lasketusta ajasta eteenpäin sen yhden viikon ja isyysvapaan siihen perään, jos lapsi nyt vaan sattuu olemaan silloin jo syntynyt. Sitähän ei tietenkään voi koskaan tietää etukäteen, että koska se syntyy, mutta eilen asiasta juteltuamme, tuli taas ihan hassu tunne, että munhan tosiaan pitää vielä synnyttää tää lapsi maailmaan :D

Olenkin itseasiassa jo hieman keskustellut tästä synnytysaiheesta meidän kaveriporukan"vaimojen" kesken. Kaikki muuthan siis ovat jo kokeneet synnytyksen ja kyselin sitten vähän uteliaisuuttani heiltä hieman kivunlievityksestä ja muista synnytyksen aiheuttamista tunteista. Onni on oma kätilö kaveripiirissä :D Jostain syystä en itse osaa yhtään pelätä tulevaa synnytystä, vaikka olenkin kuullut mitä hurjimpia tarinoita, joissa kaikki on mennyt ihan totaalisen pieleen. Itseasiassa haalinkin mahdollisimman paljon erilaisia synnytyskokemuksia, oli ne sitten helppoja tai tuskaisen raskaita. Ehkä mä itse vaan luotan niin paljon ammattihenkilökuntaan tai sitten olen vain sisäistänyt niin vahvasti sen ajatusmallin, että kaikesta aina selviää. Pääasia on kuitenkin, että lapsi saataisiin terveenä syliin asti ja mielellään itsekkin olisin vielä elävien kirjoissa.

Mulla on itselläni aika korkea kipukynnys, mutta tiedän kyllä, että jossain kohtaa mullakin se raja tulee vastaan, joten otan kyllä mielelläni kaikki mahdolliset lääkkellisetkin kivunlievitykset mitä vain saa. Mua ehkä eniten pelottaa se, että mut jätetään ikään kuin oman onneni nojaan ja mun pitäis olla jotenkin tietoinen siitä, että mitä pitää missäkin hetkessä tehdä ja mitä ei missään nimessä saa tehdä. Esim. että mun pitäisi olla itse tarpeeksi valppaana tilaamassa sitä kivunlievitystä, koska jos en ole, niin sitä ei ole enää ollenkaan saatavilla. Ensikertalaisena en tosiaankaan tiedä mitä odottaa ja tahtoisinkin vain "go with the flow" eli edetä omien tuntemusten mukaan. Ymmärrän toki, ettei kätilötkään sentään ajatuksia osaa lukea, mutta ettei mun odoteta osaavani kaikkea luonnostaan.

Mutta yleisesti ottaen kai "aika kultaa muistot" ja koska niin moni muukin on siitä selvinnyt, niin eiköhän mekin siitä vielä selvitä :)

Ainiin, mulle tuli yks päivä ihan tyhmä "pelko" mieleen, että mitä jos mä tunnistakkaan omaa lastani omakseni. Siis esim. facebookissa näkee puolituttujen vauvoja, jotka ei välttämättä herätä oikein mitään tunteita ja sitten on niitä lähimpien kaverien vauvoja, joista heti tunnistaa niiden vanhemmat ja ne on suloisimpia vauvoja maailmassa :D Mulla on mun mieheni vauvakirja tallessa(sain sen anopiltani) ja mä en heti tunnistanut sitä vauvakuvaa mun miehekseni. Mitä jos mä en tunnistakaan meiän omaa lasta, vaan se näyttää ihan vieraalta ja se ei herätäkkään mussa mitään tunteita? Oon ehkä ihan hupsahtanut, että edes ajattelen moista. Aivan satavarmasti mä rakastun mun pieneen poikaani heti ensisilmäyksestä lähtien :') ♥

Pikkujäbäämme jo kovasti odotellen.

Alina rv 26+4

P.S. Olen viimeinkin hairahtanut ylireagointiin raskauteni takia :D Nimittäin kävin tänään työterveyslääkärillä tulehtuneen KYNSINAUHAN takia. Kyllä, voitteko kuvitella. Heräsin siis tänä aamuna ja huomasin käsivarressani suonien kohdalla hieman punertavia laikkuja ja pelkäsin saaneeni verenmyrkytyksen, koska keskisormessani on nyt ollut jo muutaman päivän ajan äärimmäisen kipeä tulehdus. Halusin siis käydä varmistamassa lääkärillä, että minulla on varmasti enemmän kuin kaksi päivää elinaikaa jäljellä :D Ja just vasta puhuttiin suuhygienistini kanssa, että raskaushormonit voivat pitkittää tulehduksia, mikä on ihan normaalia. Puhuttiin siis ientulehduksista, joita minulla ei onneksi ollut. No mutta lääkäri oli onneksi ymmärtäväinen ja sain paikallisantibioottia tulehtuneeseen kynsinauhaani ja lisäksi sain vielä reseptin a-vitamiini tippoihin edelleen jatkuvaan nenäverenvuotooni. Ei siis täysin turha reissu kuitenkaan.

Rientoja ja menoja

Ohopsan, niin vain meinas kaksi viikkoa hurahtaa edellisistä kuulumisistani. En toki tiedä kiinnostaako ketään ylipäätään meikän arkihöpötykset, mutta kunhan omaksi ilokseni kirjoittelen :D Eilen vaihtui taas uusi viikko ja tänään on siis rv 26+1. Lueskelen aina miehelleni Preglife sovelluksen viikkotarinat ja hänestäkin on ollut kiva kuulla mitä meidän pikkujäbän maailmaan kuuluu milläkin hetkellä. Preglifessähän siis on kolme erilaista osiota; lapsi, äiti ja kumppani, missä vaihtuu tekstit aina raskausviikottain. Eihän noissa varsinaisesti mitään kovin jännittävää koskaan ole, mutta ihan kiva niitä on silti yhdessä lukea. Eilen siinä kumppani osuudessa oli esitetty kysymys "Millä menette synnytyssairaalaan ja takaisin kotiin?" ja pohdittiinkin sitä yhdessä. Pitäis tutkia asiaa vähän lisää, mutta siis onko Helsingissä Naistenklinikalla muka mitään paikkaa mihin sais oman auton parkkiin? Mies on siitä niin kovin huolissaan, että on vannoutunut soittamaan taksin sitten, kun h-hetki koittaa, mutta musta olis jotenkin mukavempi ähistä supistuskivuissa mielummin omassa autossa, kuin taksin takapenkillä. Mutta toki, sekin asia tarkentunee sitten myöhemmin. Ties vaikka hyppäisinkin bussin kyytiin ja menisin käynnistykseen, kun mitään ei vaan yksinkertaisesti tapahdu.

Nojoo, mutta niin. Aika on taas hurahtanut silmänräpäyksessä. Raskauttakin on jo/enää alle 100 päivää jäljellä. Tarkemmin sanottuna 97 päivää laskettuun aikaan. Viime viikolla juhlittiin Itsenäisyyspäivää pitkästä aikaa ihan vaan kotosalla. Yleensä siis ollaan mieheni vanhempien luona syömässä, mutta heillä on tällä hetkellä pieni keittiöremppa meneillään, niin päätettiin tehdä itse hieman uunilohta ja perunaa ja kutsuttiin heidät vuorostansa meille syömään. Olipas jotenkin mukava laittaa kerrankin itse pöytä koreaksi (huom! me ei normaalisti syödä melkein ikinä kotona ruokapöydässä. I know, kuinka noloa :D) ja ehkä meikäläisessäkin alkoi se pieni kodinhengetär herätä esiin.

Ruoan jälkeen katsottiin perinteisesti Itsenäisyyspäivän paraatia ja pian Tiinakin kävi piipahtamassa meillä tyttönsä kanssa. Tiina toi minulle hieman äitiysvaatteita, jotka eivät hänelle enää sopineet. Ah mikä pelastus, kun sain Tiinalta uuden takin. Olen jo pikku hiljaa alkanut kriiseilemään talvitakkini kanssa ja ei enää kauaa, kun se ei mahdu enää yhtään kiinni. Kun ei ne pakkasetkaan nyt vielä ole tänne etelään ennättäneet, niin aloin jo kuumeisesti kaipaamaan uutta takkia näille nollakeleille ja ei ihan kauheasti houkuta ostaa uutta takia vain muutaman kuukauden takia. Kovemmille pakkasille mulla on onneksi vielä hyvä takki usealla villapaitavaralla, joten siihen mahtuu vielä isommankin masun kanssa :D

Ainiin, Tiinalla oli viime viikolla viimein tuo kauan odotettu rakenneultra ja selvisi, että heille tulee tyttö! Mä niin tiesin. En muista kirjoittelinko aavistuksistani tännekkin, mutta siis sillon nt-ultran aikaan kun lueskelin niistä Skull & nub-teorioista, niin vertaillessani meidän ja Tiinan ultrakuvia, olin jo ihan satavarma, että heille tulee tyttö. Aika siistiä, ettei tulkintani mennyt ihan päin honkia :D

Mitäs muuta. Vointi on edelleen ihan hyvä. Vähän on taas tahti hidastunut, mutta mitään erikoisia vaivoja ei ole vielä ilmennyt. Liitoskivut vaivaa aina välillä, kun istuu pitkää päivää töissä paikoillaan ja sitten lähtee liikkeelle, mutta niihinkin yleensä se liikunta lopulta auttaa. Viikonloppuna oltiin katsomassa Raskasta joulua-konserttia ja pikkusen alkoi se valvominen ja paikoillaan istuminen tuntumaan raskaalta, mutta vielä selvisin hyvin. Pikkujäbäkin tais tykätä joulurockista, kun niin kovasti aluksi potki. Eilen muuten huomasin sohvalla maatessa, kun jäbä oli asettunut jotenkin hassusti poikittain, että vasemmassa kyljessä tuntui ihan sellanen kova möykky. Kutsuin miehenikin hiplailemaan masua ja kuuntelemaan, että mitä sieltä kuuluu. Eiköhän siihen pikkujäbä vastannut oikein mojovalla potkulla suoraan korvaan :D haha.

Enää kaksi viikkoa jouluun! Ah ihanaa. Nämä viikot tulee varmasti menemään taas nopeasti, kun on joka viikolle jotain sovittuja menoja. Tällä viikolla olisi käynti suuhygienistillä ja ens viikolla onkin jo taas neuvolan aika. Joulun jälkeen onkin sitten taas luvassa tuo "ihana" sokerirasitus. Saas nähdä miltä arvot tällä kertaa näyttää. Noh sitä jännityksellä odotellessa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

P.S. Postaustoiveita saa ehdottaa. Tulossa nyt ainakin yksi kuvapostaus tähän mennessä kertyneistä hankinnoista :)

Dinot

Mä en tiedä miks, mutta mulle on alkanut tän raskauden myötä kehittymään ihan kauhea dinofiksaatio :D Tulee ihan mieleen Frendien Ross. 

Ajatus varmaan lähti siitä, kun tilasin itselleni ihan vaan kotioloihin sellaisen t-paidan missä on pieni t-rexin kuva ja teksti "preggosaurus", haha. Siitä lähtien olen jostain syystä alkanut takertumaan kaikkiin dinoaiheisiin vauvanvaatteisiin yms. Lisäksi meiän lastenhuoneen värimaailma on vihreä, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan.

Mutta niin, kerroin edellisessä postauksessa, että ajattelin seuraavaksi virkkailla meille vaunuverhoa ja suunnittelinkin siihen sitten yllättäen dinoaiheisen kuvioinnin. Kas tässä:

Toteutus tapahtuu siis ihan vaan pylväitä virkaten ja niistä pikkuhiljaa kuviota muodostaen. Aluksi luodaan siis 165 ketjusilmukkaa, joista sitten aletaan muodostamaan yhteensä 80 ruutua virkkaamalla aina joka toiseen silmukkaan pylväs. Toteutus tapahtuu suht pienellä koukulla (noin 2-2,5mm), joten vielä pitäis löytää sopivan ohutta lankaa tähän hommaan. Mun ongelmana tuppaa vaan yleensä olemaan vähän turhan isohko "käsiala" eli kuviosta saattaa tulla liian löysää, mutta katotaan, miten onnistuu. Jos ei vaunuverhoksi, niin vauvanpeitoksikin se sopii hyvin. Tämä on siis täysin itseni suunnittelema kuviointi, joten saa vapaasti käyttää, jos sattuu dinohulluus iskemään :D

Onko muilla ilmennyt jotain ihmeellisiä fiksaatioita? Mä luulen, et muumit on kans lapsesta haaveilevalle/tulevalle vanhemmalle kova juttu :)