Ajatuksia, huolia ja unia

Vaikka vauvatekoprojekti olisikin toistaiseksi pausella, en voi olla ajattelematta sitä, että meilläkin joskus olisi se oma pieni. Olimme mieheni kanssa kummityttöni syntymäpäivillä ja viihdyimme oikein hyvin, vaikka siellä oli muitankin lapsia ja yksi vauvakin. Kummityttöni on ehkä maailman suloisin lapsi. En malta olla miettimättä millainen meidän lapsestamme tulisi. Ystäväni otti minusta ja miehestäni suloisia kuvia kummityttö sylissäni. Me kaikki hymyilimme söpösti.

Näin jokin aikaa sitten unta, että meillä oli vauva ja me jouduimme tekemään jonkinlaisen vanhemmiksi soveltuvuustestin. Testit olivat outoja. Yhdessä testissä piti laittaa vauva oikean kokoiseen turvaistuimeen. Oli pieni, lelukokoinen istuin ja oli keskikokoinen ja sitten oli suuri. Jostain syystä laitoin vauvan liian pieneen istuimeen ja näin oman hermostuneisuuteni vauvan kasvoilta. Enkö osaakkaan olla äiti?

Myös mieheni oli nähnyt jokin aikaa sitten unta, että meillä oli pieni vauva. Hän kertoi, että se oli "superkiva" vauva, sillä se oli ihan hiljaa, eikä itkenyt yhtään. Me kuulemma asuimme mieheni lapsuuden kodissa ja tökimme vauvaa ihmeissämme, kun se oli niin nätisti. Mitähän lienee tuokin uni tarkoittaa?

Kauankohan vielä jaksan odottaa...

Toisaalta tällä hetkellä meidän talous on niin käsittämättömän huono, että ehkä meidän onkin vielä toistaiseksi hyvä olla vain keskenämme. Jospa universumi haluaakin meidän keräävän ensin hieman pesämunaa, että voimme antaa tulevalle lapsellemme mahdollisimman turvallisen kodin. Ehkä se hetki koittaa vielä, kun kaikki muu on kunnossa. Ehkä se tapahtuukin ihan pian.

Mieheni aloittaa viikon päästä työt ja minusta tuntuu, että voin vihdoinkin huokasta rahahuolillemme. Hyvät ajat on vielä edessä...

Kesäksi pauselle

Olen hieman jo kyllästynyt laskemaan päiviä ovulaatioon ja tekemään testejä ja yrittämään vauvantekoa. Ei tässä näin pitänyt käydä, että yritetään eikä vaan tehdä.

Näin kesän kunniaksi luovun yrittämisestä ja elän vain normaalia elämää. Nyt täytyy keskittyä johonkin aivan muuhun. Syksyllä voi sitten taas laskea ja testailla, mutta nyt en jaksa. En vaan jaksa.
Kai se johtuu vähän siitäkin, että vuosi alkaa tulla täyteen.

Eihän toivoa ole vielä menetetty. Monet yrittävät vieläkin kauemmin, mutta onnistuvat lopulta. Ei tässä ole vielä mitään hätää.

Ensi viikolla kummityttöni täyttää jo vuoden. Miten tämä aika vaan lentää. Vaikka tulisinkin raskaaksi, niin onhan siinäkin vielä yhdeksän kuukautta odotettavaa. Kavereiden muksut ovat siinä vaiheessa jo isoja. Odottavan aika on niin pitkä.

Sannan tytär oppi juuri viime viikolla kävelemään! Hän on vasta vajaan vuoden ikäinen. Niin ne vaan kasvaa ja kohta lentävät jo pesästä.

Kohta minullakin ikä kolkuttelee jo kolmeakymmentä. Äsh tunnen itseni niin vanhaksi...

Mutta nyt muistutus itselleni...ELÄ HETKESSÄ! Älä murehdi mennyttä tai tulevaa. Olet vaan tässä ja nyt. Elä se täysillä!

Perhelomalla

Palattiin viimein kotiin reissusta ja oli kyllä kivaa. Meitä oli siis matkassa mukana kolme pariskuntaa ja kaksi alle vuoden ikäistä lasta. Pääsin hieman näkemään sitä vauva-arkeakin. Vaikka vois luulla, että kahden pienen lapsen kanssa matkustaminen on yhtä tuskaa, niin mulle ei missään vaiheessa tullut sellaista tunnetta.

Automatkoilla sain viihdyttää ihanaa vauvelia takapenkillä ja leikittää pientä taaperoa vuokrakämppämme pihalla. Vaikka olihan sitä niin sanottua täyttä huutoakin välillä, niin vauvakuumeeni ei kadonnut mihinkään. Päin vastoin. Haluaisin vain pikimiten oman pikku vauvelini, jota lohduttaa ja opettaa ja kasvattaa oikeisiin elämänvalintoihin. Toki varmaan sitten kun se oma lapsi huutaa 24/7, niin sitten voi varmaan mieli vähän muuttua, mutta mä koen silti olevani siihenkin valmis.

Ainiin, mun menkat ei sitten alkanutkaan maanantaina niinkuin olin laskeskellut. Ne alkoi kuin alkoikin kesken reissun ja siinähän sitä sitten taas kärsittiin pahimmista krampeista koko kotimatka. Not nice! Tässä kierrossa odotan sitä oikeasti positiivista ovistestiä, enkä enää hyväksy mitään hailakoita viivoja. No opinpahan taas.