Alle 50!!

Tarkalleen laskettuna tänään on enää 46 päivää laskettuunaikaan eli nyt mennään siis raskausviikolla 34. Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja viikot tuntuu menevän ihan hulinalla ohi. Lähipiirissämme on taas sattunut yksi kuolemantapaus, mikä onkin jo neljäs tänä vuonna. Äitini oli leikkauksessa, mikä sai kyllä hetkeksi taas stressilevelit ihan kattoon, mutta onneksi hän voi nyt jo paljon paremmin ja on toipunut leikkauksesta hyvin. 

Mutta jotain valonpilkahduksiakin on tähän loppuvuoteen saatu. Ensinnäkin meidän Halloween-kutsut meni tosi hyvin. Meitä oli siis meidän lisäksi kaksi perhettä ja yksi sinkkumies. Meidän poitsulla ilmeni just kyseisellä viikolla ehkä kolme kaikkien aikojen pahinta uhmapäivää ja se raateli myös meidän vanhempien hermoja kovasti. Onneksi kuitenkin jäbä tsemppas hienosti juhlapäivänä ja leikki nätisti neljän kaverinsa kanssa. Sen jälkeen on taas ollut parempia päiviä ja uhmailua on ollut huomattavasti vähemmän. Kaikki meni jotenkin ihan täydellisesti putkeen; tehtiin tortilloja ja lapsetkin söivät kaikki tosi hienosti niitä. Ehdittiin vähän seurustelemaankin kavereiden kanssa pitkästä aikaa ja juhlista jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Toki uupunut, mutta hyvä fiilis.

Koronan kiihtyvyysvaiheen takia meillä otettiin töissä taas uudet etätyösäännöt käyttöön ja ollaan nyt siis saatu tehdä mieheni kanssa 100% etätöitä, mikä on vaan tosi hyvä asia. Ei ole tarvinnut stressata julkisissa liikkumista ja tartuntariskejä ja olen saanut levättyä paremmin, kun ei ole mennyt työmatkoihin turhaa aikaa. Vielä olisi reilu viikko töitä jäljellä ja sitten pääsen viimein äitiysvapaalle rauhottumaan ja rentoutumaan. Viime päivinä olen huomannut väsymyksen hiipivän taas takavasemmalta, koska yöt ovat entistä katkonaisempia. Vessassa saa ravata joka yö ja unet ovat olleet todella erikoisia viimeaikoina. Lisäksi asennon vaihtaminen herättää joka kerta, koska häpyluuta vihloo jo sen verran kovasti, että sitä ei voi olla huomioimatta. Kävellessäkin häpyluuta polttelee jo sen verran, että toivoisin äitiysvapaalla pääseväni vähän paremmin lepäilemään, että jos nuo kivut taas pikkusen hellittäisi. 

Mutta palataan takaisin niihin iloisiin asioihin, nimittäin sain kuulla ilouutisia rakkaalta ystävältäni Tiinalta, että hänkin on taas raskaana! Hän siis vietti äitiysvapaata kanssani myös viime kerralla, kun rakas kummityttöni syntyi lähes tasan kuukausi meidän jäbän jälkeen. Nyt ollaan sitten taas samaan aikaan äitiysvapaalla :D Uskomatonta! Tämä olisi siis heidän kolmas lapsensa, jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Suuria muutoksia luvassa heillekkin ja on jännä seurata taas hänenkin raskauttaan.

Jottei loppuvuosi olisi jo tarpeeksi jännittävä, niin päätettiin sitten pistää rahaa haisemaan ja käytiin suunnittelemassa meille uusi keittiö! Asia josta olen haaveillut jo viimeiset kuusi vuotta mitä olemme tässä asunnossa nyt asuneet. Nyt se viimein tapahtuu. Remontti alkanee joulukuun ekalla viikolla ja jos kaikki sujuu hyvin, se valmistuu juurikin sopivasti ennen joulua. Toivottavasti pysytään yhtenä kappaleena vielä sinne asti. Voi en malta odottaa!!

Joulua siis odotellaan jo kovasti monestakin syystä. Synnytys on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän. Pikkuveli tuntuu vievän masusta jo sellaisen tilan, että en pysty käsittämään, miten hän muka voisi vielä kasvaa lisää seuraavat 6-8 viikkoa. Välillä hän venyttelee raajansa niin täyteen mittaansa, että on kyllä masunahka todella tiukilla. Kroppa ei enää taivu mihinkään päin, kun aina on joku raaja kylkiluun alla vastassa.

Mutta tämmöistä nyt tällä kertaa. Muutaman viikon päästä olisi neuvolalääkärikäynti. Jännittää jo mitä siellä selviää. Mulla on nyt jo sellanen fiilis, että tää raskaus ei tuu menemään yhtä pitkälle kuin edellinen. Pikkuveli on asustellut jo niin pitkään pää alaspäin ja nyrkkeillyt välillä häpyluutani ja välillä virtsarakkoani. Ihmettelen, jos tämä menee paljonkin yli lasketunajan. 

Noh sitä jäämme jännityksellä seuraamaan!

Kauhea Halloween

Viimeiset kolme viikkoa on ollut silkkaa horroria. Tänä vuonna halloween oli pelkkää kauheuksia täynnä. Noh ehkä vähän kärjistäen sanottu, mutta kiirettä on pitänyt, enkä ole päässyt edes tänne asti avautumaan.

Aloitetaan nyt ensin vaikka siitä, kun eräänä perjantai iltapäivänä meidän koira oksenteli huolestuttavan paljon. Laskin yhteensä varmaan kahdeksat oksennukset, kunnes koiralla ei pysynyt enää edes vesi sisällä. Huolestuin suunnattomasti ja soitin oitis päivystykseen. Onneksi mieheni äiti oli hakenut, perinteiseen tapaan, jäbän päiväkodista ja oli valmis hoitamaan lastamme myös sen aikaa, kun kiidätin koiraamme päivystykseen. Eläinklinikalla otettiin verikokeet ja tehtiin perustutkimukset. Tulehdusarvojen ollessa koholla ja koiran aristellessa vatsaansa päätettiin tehdä ultraäänitutkimus ja röntgen. Koira rauhoitettiin, otettiin kuvat ja todettiin mahdollinen haimatulehdus. Koira oli todella heikossa kunnossa ja jäi yöksi sairaalaan. Seuraavana aamuna saimme puhelun klinikalta, että koira on jo virkeämpi ja on syönyt myös vähän ruokaa, joten saisimme hakea hänet takaisin kotiin. Kotona koira hakeutui koko ajan jonnekkin piiloon ja oli silminnähden huonovointinen. Näytti ihan siltä, että hän haki jo viimeistä leposijaansa. Pahoinvoinnin estolääkityksestä huolimatta ruoka ei maistunut ollenkaan. Konsultoin eläinhoitaja ystävääni varmaan joka toinen tunti, kunnes illalla koiramme oksenti jälleen, joten soitimme heti uudestaan klinikalle. Klinikalta pyydettiin ensin mittaamaan koiran lämpö ja koska koiralla oli selkeästi kuumetta, kiidätimme hänet jälleen takaisin klinikalle. Eläinlääkäri oli huolissaan, sillä koiran ei pitäisi oksentaa, jos hänellä on pahoinvoinnin estolääkitys päällä, joten syynä saattaisi olla suolitukos. Teimme radikaalin päätöksen ja suostuimme tutkituttamaan koiramme vatsan kirurgisesti. Leikkaus suoritettiin noin klo 2. aamuyöllä ja me odotimme stressaantuneena eläinlääkärin puhelua, siitäkin huolimatta, että näin pienen lapsen vanhempana kannattaisi ehkä mielummin nukkua, jos vain mahdollista. Noh puhelui saapui noin klo 3.30 ja mitään suolitukosta ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin totesi haiman olleen hieman turvonnut, mikä edelleen viittaisi haimatulehdukseen. Leikkauksen jälkeen koiramme vietti vielä seuraavan yön sairaalassa ja maanantai iltapäivälle pääsimme hakemaan koiramme viimein kotiin. Supervahvojen kipulääkkeiden ja pahoinvointilääkkeiden ansiosta koiralle alkoi pikku hiljaa taas ruoka maistumaan pienissä annoksissa ja koira alkoi pikku hiljaa taas piristymään. Nyt, reilu kolme viikkoa myöhemmin, koiramme alkaa olemaan taas oma ihana itsensä. Toki edelleen hoidetaan haimatulehdusta erityisruokavaliolla, mutta pääasia, että koira voi taas hyvin.

Vakuutuksesta meni korvauskatto täyteen ja luottokortit on käytetty tappiin, mutta ei ole mitään, mitä en rakkaan nelijalkaisen lapsemme eteen tekisi. Ja varsinkin nyt, kun jäbäkin on alkanut enemmän lähentymään koiramme kanssa, niin ihan ehdottomasti kaikki lisävuodet koiramme elämään ovat vain pelkkää kultaa ♥

Itse halloweenia juhlittiin pienimuotoisesti kavereidemme luona lasten halloweenien merkeissä. Ja ettei nyt vielä olis aurinko pilkahtanut risukasaankin, niin eikös poitsulle tietysti iskenyt flunssa just kivasti sille viikonlopulle. Noh päätettiin kuitenkin pikaisesti piipahtaa ystäviemme luona, koska kaikki muutkin lapset olivat siellä, eikä yksi pieni räkätauti nyt kenellekkään mitään uutta ole. Puettiin poitsu spidermaniksi ja hän viihtyi kovin, kun pääsi muiden kanssa leikkimään.

Pian kuitenkin aloin itse tuntemaan ikävää kurkkukipua ja maanantaina töissä aloinkin tuntemaan oloani jo kuumeiseksi ja niinhän se vain iski flunssa viimein meikäläiseenkin. Kolme päivää saikkua ja töissä ihan hirveä härdelli päällä. Kollegat tykkää.

Viikonloppuna saatiin kuitenkin viettää hetki miehen kanssa ihan kahden keskistä aikaa, kun vietiin jäbä mupalaan ja me saatiin pelailla uutta pleikkaripeliä miehen kanssa kahdestaan. Oli kyllä ihan paikallaan tämmöinen pieni lepohetki kaiken härdellin keskellä. Kokeiltiin jopa ensimmäistä kertaa tilata woltista ruokaa ja ai että, kyllä maistui.

Viime viikolla olin kolme päivää koulutuksessa ja töissä edelleen duunit kasaantui kollegoilleni. Jälleen kerran, kollegat tykkää. Stressasin tuota koulutusta jo etukäteen, koska siinä oli lopuksi koe, että voisi saada siitä kurssista sertifikaatin. Noh nyt tietysti stressaa se, että menikö koko koe edes läpi, koska jos se meni läpi, niin sertifikaatti tulee postissa ja tietysti just nyt on päällä POSTILAKKO. Prkl.

Noh ettei oltais päästy liian helpolla, niin viime lauantaina meidän jäbälle iski yllättäen kova kuume. Sitä sitten hoideltiin särkylääkkeillä, mutta koska kuume ei tuntunut millään laskevan, niin vietiin hänet eilen lääkäriin Pikku Jättiin. Ja mikäs muukaan kuin KORVATULEHDUS se sieltä tulikaan. Ilmeisesti tuon kaksi viikkoa sitten olleen flunssan jälkitautina. Että semmosta.

Nyt sitten stressaillaan mm. seuraavia asioita:
- Paraneeko korvatulehdus ennen meidän tulevaa Kanarian reissua?
- Ollaanko kahden viikon päästä ylipäätään terveitä kaikki?
- Saadaanko maksettua meidän luottokorttilaskut ajoissa?
- Mistä saadaan rahaa joululahjoihin?
- Tuleeko meidän koiran terveydessä taantuma?
- Onko meidän koira vielä elossa, kun me tullaan takas lomalta?

Muun muassa tämmöisiä asioita meillä on tällä kertaa mielessä. Puhumattakaan sitten siitä, että alkaako mulla taas menkat kesken lomamatkan. Mä en ymmärrä mikä siinä on, että lähes joka ikinen lomamatka minkä mä teen, niin mulla on aina menkat tai ne alkaa viimeistään kotiinlähtöpäivänä. Että mukavaa lomaa vaan meillekkin. Voin sanoo, että tälläkin kertaa lähtö jännittää ihan liikaa.

Palaillaan!

Ruuhkavuodetko?

Ah ihanaa, voin ilokseni todeta, että ainakin tarhaan tutustuminen on sujunut erittäin hyvin. Pikkumies on ollut jo ihan vauvasta asti sellainen tutkiskelijaseikkailija, että ei paljoa sylissä viihdy, vaan koko ajan pitäis päästä liikkumaan, joten niin hän päätti tehdä myös tälläkin kertaa. Heti päiväkodin pihaan saapuessamme pikkujäbä käveli suoraan hiekkalaatikolle muiden lasten kanssa, otti hiekkalapion ja ämpärin ja rupesi leikkimään. Hiekkalaatikon jälkeen alettiin tutkiskelemaan tiluksia hieman enemmänkin ja lähdettiin jo käpyjä keräilemään muiden lasten kanssa ja esiteltiin niitä tarhatädille. Pikkujäbä sulautui jengiin alta aikayksikön :D

Oli niin ihana kuulla lastenhoitajiltakin kuinka reippaasti poitsu lähti mukaan leikkeihin ja jotenkin se, kun he kutsuivat poikaa heti alusta alkaen nimellään, toi sellaisen kotoisan olon. Hän on heti alusta alkaen osa muuta porukkaa. Sisätiloihin tutustuessakin poitsu löysi heti mieluisia uusia leluja ja oli selkeästi kuin kotonaan. Lähtiessä kotiin, poika meni halaamaan tarhatätejä ja vilkutti iloisesti heipat. Tänne on kiva tulla uudestaan! Seuraavana päivänä poitsu sai jo ensimmäisen uuden ystävän, kun he leikkivät yhdessä kuorma-auton lastaus leikkiä. Oli niin ihana katsoa, miten jäbä viihtyi ja nyt ei huolestuta yhtään viedä häntä ensi viikolla sinne kokonaan aamupäiväksi hoitoon.

Nyt, kun ei tarvitse enää päiväkodin aloituksesta stressata, niin aina löytyy joku muu huolen aihe. Nimittäin nämä, anteeksi kielenkäyttö, perkeleen naisten vaivat. Aina pitää olla joku asia jotenkin sekasin. Olen ilokseni huomannut, että kuukautiskiertoni on alkanut pikku hiljaa lyhentyä kohti sitä ns. tavallista 28 päivän kiertoa. Yllätyksekseni viime kierto oli 29 päivää, mikä on jo suorastaan harvinaista minulle, kun normaalisti kierrot kestävät vähintään 32-36 päivää. Ehdin jo haaveilla päässeeni eroon minun pco/mfo-tyyppisistä munasarjoistani, että josko raskaus olisi korjannut asian, niin nyt sitten tässä kierrossa hormonit heittävät taas häränpyllyä ja toivat takaisin ärsyttävän VÄLIVUODON! Argh, tiettekö kuin stressaavaa on huomata, että vasta alkuviikosta loppuneet menkat ovat ikäänkuin alkaneet uudestaan. Ja sitten sitä ihmetellään pää pyörällä, että mitä *ittua nyt taas.

Minullehan nämä välivuodot ei ole täysin uusi juttu, nimittäin niitä on ollut ennenkin. Muutaman kerran aiemmin, olen kokenut ns. ovulaatiovuotoa eli pientä rusehtavaa tiputteluvuotoa pari päivää ennen ovulaatiota. Tällä kertaa vuoto oli kuitenkin hieman erilaista. Tällä kertaa vuoto oli kirkkaanpunaista ja limansekaista ja sitä kesti noin kolmisen päivää. En ole tehnyt ovulaatiotestiä, että en voi satavarmaksi sanoa oliko tämä sellainen ovulaatiovuoto, mutta nopeiden googlailujen perusteella se voisi sopia oireisiin. Ilmeisesti jonkin sortin estrogeenipiikki on aiheuttanut tämän limansekaisen vuodon ja se selittäisi myös sen, miksi mun naamalle on viime viikolla ilmestynyt ihan huolestuttavan paljon näppyjä.

Mutta tiettekö mikä tässä kuitenkin hämää. Tässä hämää se, että tämä oletettu ovulaatio olisi näillä näkymin tapahtunut jo kp 14, mikä on siis minulle todella aikainen ajankohta. Voisiko ihan oikeasti kiertoni olla muuttumassa kohti ns. oikeaoppista 28 päivän kiertoa? Todella erikoista.

Mietin myös muita syitä tälle erikoiselle välivuodolle. Löysin googlella mielenkiintoisen keskustelun muiden kokemuksista ja jonkun lääkäri oli sanonut juoksemisen(tärinän) aiheuttavan ovulaatiohäiriöitä. Kuulostaa mielestäni tosi huuhaalta, mutta en voinut olla takertumatta siihen, koska olen nyt tämän vuoden puolella aloittanut juuri nimenomaan juoksuharrastuksen. Sattumoisin olimme juuri ystävieni kanssa juoksemassa Midnight runissa 10 km, että liekkö vain sattumaa, että tämä kierto kusee ja huolella. Myös stressi voi aiheuttaa kiertohäiriöitä ja en voi väittää, että siltäkään olisi viime aikoina vältytty. On ollut työn aloitusta, tarhan aloitusta, juoksutreenien sovittelua arkirytmiin, ja sitä sun tätä. Onko sittenkin vain ruuhkavuodet aiheuttaneet minulle kiertohäiriöitä?

Onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Onko kierto mennyt ihan uusiksi synnytyksen jälkeen?

P.S Näköjään tunnisteella "tiputteluvuotoa" löytyy edellisiä kokemuksiani näistä välivuodoista.

Lapsiperheen ruokailu

Musta on ihana todeta, että meillä syödään nykyään ihan todella hyvin ja se tuntuu myös kropassa. Ennen tuli vedettyä helposti pikaruokaa kiireen keskellä, mutta nykyään pienen lapsen vanhempana tulee vähän paremmin priorisoitua sitä, että olisi aina jotain kotiruokaa tarjolla.

Suuri kiitos kuuluu ehdottomasti Samasta Padasta-kirjan kirjoittajalle. Hänen reseptinsä ovat mullistaneet meidän perheen makumaailman ja mikä parasta, ollaan alettu syömään huomattavasti enemmän kasvispainotteista ruokaa, joten hiilijalanjälkikin on pienentynyt ja luontokin kiittää :D

En tiedä johtuuko se kirjasta vai mistä, mutta myös meidän poika on ihan todella hyvä syömään. Olen kuullut ja lukenut niin paljon kauhutarinoita huonosti syövistä lapsista ja olen siis erittäin positiivisesti yllättynyt, että meiän poitsulle maistuu, ainakin vielä toistaiseksi, lähes kaikki mitä hänen lautaselleen laitetaan. Ja minkä kokosia annoksia hän syökään kerralla! En toisaalta ole myöskään mikään ihan hirveä ruokanatsikaan, että jos poitsu haluaa maistaa lipaisun jäätelöstä tai palan keksistä, niin antaa mennä. Pääasia kuitenkin on pitää kohtuus kaikessa. Ruoka ei saa olla mörkö. Me huolehditaan kyllä hampaiden pesusta! haha.

Hampaista puheen ollen. Meillä tehdään nyt taas lisää hampaita. Poskihampaat ovat vaivanneet jo jonkin aikaa ja kulmahampaatkin kuultaa jo ikenissä. Näyttää vähän pahasti siltä, että nyt meinaa tulla ihan rytinällä kaikki samaan aikaan. Tällä hetkellä hampaita on siis jo yhteensä yhdeksän kappaletta.

Tiettekö kuinka sekasin voi lapsen isovanhemmat mennä, kun ne näkee, että pojalle maistuu melkein kaikki :D Ne tarjoo tietysti heti lisää kaikkea ja meiän poika vaan syö tyytyväisenä, vaikka masu olisi jo täysi. En halua ihan hirveästi kieltää tarjoamastakaan, etten vaan loisi mitään kielteistä ilmapiiriä ruokaan liittyen. Ainakin meiän lapsi imee ihan kaiken, mitä se näkee, itseensä. Ehkä sen takia hän onkin niin kova poika siivoamaan, haha. Onneksi kuitenkin hän osaa myös lopettaa syömisen, vaikka lautasella olisi vielä ruokaa, ollessaan tarpeeksi kylläinen. Hän niin söpösti aina taputtaakin masuansa kysyttäessä, että "onko masu täys?" ja pyytää päästä pois syöttötuolista.

Mutta pitäähän pienen miehen syödäkkin, että jaksaa juosta aamusta iltaan ja kasvaa ja kehittyä hirmuista vauhtia.

On ne ihmeellisiä nuo pienet ihmiset ♥

Miten teidän lapset syö? Onko samanlaisia "miehen annoksen"syöjiä vai riittääkö teillä ns. hiiren annos tarkasti valikoituja ruokia? :D

P.S. Tämä oli blogini 500. julkaisu!! :O