Uusi kierto

Viime yönä alkoi taas uusi kierto. Menkkojen alkaminen sujui kivuttomasti, koska tiesin jo etukäteen, ettei mitään tärppejä olisi luvassa. Ja siis toisaalta myös ihan kirjaimellisesti kivuttomasti. Edelleenkään mitään menkkakipuja ei ole mikä taas vahvistaa epäilystäni siitä, että aiemmassa kierrossa tuntemani oireet todella olisivat liittyneet kemialliseen raskauteen.

Kemiallisessa raskaudessahan munasolu siis hedelmöittyy ja kiinnittyy kohdun seinämään ja ehtii jopa hieman nostamaan hcg:täkin, mutta vuotaa sitten kuitenkin lopulta kuukautisten mukana pois. Ehdin siis tuntemaan jos jonkinmoista oiretta, mutta jotenkin erityisesti ne kohtua vihlovat sukkapuikkokivut jäivät päällimäisenä mieleen ja sitten ne voimakkaat supistukset, jotka sitten lopulta menkkojen alettua tulivat. Voi jos olisin vaan ehtinyt tehdä testin, niin voisin sanoa 100-prosentin varmuudella, mutta nyt sanona vaan 99 % varmuudella, että se oli kemiallinen raskaus eli toisin sanoen varhainen keskenmeno. Mullahan onkin niitä jo oiva kokoelma takana... 

Noh en jää kuitenkaan vellomaan menneeseen vaan nostan katseen kohti tulevaa. Tilasin lisää o-testejä, joten tässä kierrossa mahdollisesti päästään taas niin sanotusti hommiin :D Ja nyt niitä "ilmasia" raskaustestiliuskojakin alkaa olemaan sellainen kokoelma, että vois samanlaisten tuntemusten sattuessa kohdalle vaikka vähän testaillakkin ennenaikaisesti. Vaikka en tykkääkään testailla, ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä, mutta ihan mielenkiinnosta. Otetaan tämä sellaisena tutkimusmatkana taas, haha.

Ehkä ens kerralla ollaan taas asteen verran viisaampia.

P.S. Mielenkiinnolla seuraan myös, miten rautakuurini vaikuttaa menkkoihin. Toistaiseksi ei mitään erikoista, mutta tähän asti eletyssä elämässäni, mulla on lähes aina jonkun asteista päänsärkyä menkkojen aikaan tai jälkeen. Nyt siis mielenkiinnolla seuraan, että johtuiko tuo päänsärky ihan puhtaasti hormonimuutoksista vai ihan oikeasti raudanpuutteesta. Sitä jännityksellä odottaen...

Kemiallinenko?

Tarkkasilmäiset ehkä ehtivät jo huomata, että olen merkinnyt vauvatekoprojekti 2.0-välilehdelle kierron pituudeksi 33 päivää. Se siis tietysti tarkoittaa sitä, että menkat alkoivat lopulta lauantaiaamuyöllä.

Joku mua kuitenkin jäi hämäämään tässä jo edesmenneessä kierrossa. Jotenkin se viikko ovulaatiosta ollut pistävä ja jomottava kipu oli jotain niin selkeätä, etten voi olla väittämättä, etteikö kyseessä ollut kuitenkin mahdollisesti kiinnittymisyritys. Se oli jotenkin vaan niin selkeä, että melkein pystyin omin silmin näkemään sen munasolun kaivautuvan siihen kohdun seinämään. Haha okei, alan jo kuulostamaan vainoharhaiselta. Tuon kipuilun jälkeen ei ollut enää minkäänlaista oiretta, kunnes juuri parisen päivää ennen vuodon alkua aloin huomata tuttuja raskausoireita. Suun kuivumista ja jatkuvaa janoa, lievää närästystä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Nukahdin pitkästä aikaa taas bussiinkin, matkalla töistä kotiin. Tuo oli varsin yleistä viime raskaudessani. Olin aivan kuoleman väsynyt alkuraskaudessa. Lisäksi palelin palelemistani, vaikka tallustin kotonakin aina villasukat ja paksu huppari päällä.

Lopulta kuitenkin, perjantai-lauantai välisenä yönä, palelu vaihtuikin yhtäkkiä ihan hillittömään hikoiluun. Aamulla olin pelkkä märkkä läntti ja pian huomasinkin menkkakipujen alkaneen. Mikä toisaalta yllätti myös, koska enhän ole tuntenut menkkakipuja enää raskauden jälkeen ollenkaan. Vuotokin tuntui olevan jokseenkin tavallista runsaampaa ja jotenkin erilaista.

Raskaustestiä en kuitenkaan ehtinyt tekemään, että voisin väittää epäilystäni todeksi...tai epätodeksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, että en tee testejä ennen, kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Nyt toisaalta olis ollut hirveen mielenkiintoista tietää, että oliko kyseessä mahdollisesti kemiallinen raskaus vai ei, mutta toisaalta sillä ei ole nyt mitään merkitystä. HCG:tä ei ollut tarpeeksi, jotenka vuoto alkoi ja that's it. Tavallaan haluaisin voida iloita mahdollisesti onnistuneesta hedelmöittymisestä, mutta tavallaan aiheuttaisin vain enemmän stressiä miettimällä sitä, että miksiköhän raskaus ei kuitenkaan jatkunut. Onko kohdun seinämän rakenteessa jotain vikaa tai olikohan munasolussa taas jotain vikaa? Toisaalta jos kroppani kerrankin onnistui poistamaan viallisen alkion jo ennen kuin ehdin ilahtua alkaneesta raskaudesta, niin on kai sekin ihan hyvä asia.

Nyt vaan toivoisin, että kroppani onnistuisi vielä joskus kehittämään meille sen yhden vahvan ja ehjän munasolun, josta tuleva kuopuksemme saisi alkunsa.

Näihin ajatuksiin....

palaillaan taas!

Milloin on aika sisarusten?

Ens alkuun pakko sanoa, että tämä on ehkä maailman ärsyttävin aihe kuulla tai lukea, kun on vielä ensimmäisen lapsen yritys kesken, mutta koska meillä alkaa olemaan tämä raskaus jo loppumetreillä, niin on väistämättä alkanut tulemaan puheeksi tuleva ehkäisy.

Tuntuu tosi oudolta edes ajatella ehkäisyä, kun on jo viimeiset 3,5 vuotta ollut ilman mitään :D Sen verran valoitan taas taustaamme, että minä en ole koskaan mitään hormoneihin vaikuttavaa ehkäisyvalmistetta käyttänyt, joten tuskin nytkään kumia kummemmalla mennään. Senkin kanssa oltiin joskus vähän turhankin höveliäitä, että olis varmaan pitänyt jo aikaisemmin tajuta, ettei lasten "tekeminen" tule olemaan meille mikään helpoin nakki, mutta eihän sitä osaa ajatella, ennen kuin tosiasiassa omalle kohdalle sattuu.

Siksipä tämä ehkäisyasia liittyy niin vahvasti otsikon aiheeseen; milloin on aika sisaruksille? Juteltiin asiasta mieheni kanssa, koska hänellä on ikäeroa siskoonsa vain parisen vuotta, kun taas minulla ja veljelläni on ikäeroa jo huomattavasti enemmän. Mä en ole itse koskaan kokenut minun ja veljeni ikäeron olleen mikään harmillinen asia. Päin vastoin. Veljeni on aina ollut minun idolini ja tärkein mieshahmo elämässäni sen jälkeen, kun meidän vanhemmat erosivat ja meidän isä muutti toiselle puolelle maapalloa. Minun lapsuudestani ei ole koskaan puuttunut leikkikavereita, joten minusta pieni ikäero sisarusten välillä ei ole mikään must have juttu. Mutta kuitenkin, koska tämä meidän vauvantekoprojekti ei ole ollut mikään kaikista helpoin taival, on ehkä kuitenkin otettava sekin seikka huomioon, ettei pikkusisarenkaan tulo tule olemaan helppo.

Sen verran ollaan kuitenkin mieheni kanssa samoilla linjoilla, että vähintään kaks vuotta sais se ikäero olla. Yhtään sen alle ei välttämättä toivota vielä uutta tulokasta, mikä toisaalta tuskin meidän kohdalla on mahdollistakaan. Pelkään, etten ole vielä valmis kohtaamaan mahdollisia tulevia keskenmenoja, jotka ovat varmastikkin ihan todennäköisiäkin. Tai voihan käydä niinkin, ettei uutta raskautta alakkaan ollenkaan ennen kuin ollaan taas saatu jotain apuja lääkkeistä. Mun luotto omaan kroppaani ei ole mikään kovin suuri, kuten ehkä huomata saattaa :D

Mutta aika näyttää, mitä elämä meille suo. Sitähän ei voi koskaan tietää, että mikä meidän tilanne on esimerkiksi taloudellisesti sitten parin vuoden päästä tai ollaanko silloin ylipäätään edes tarpeeksi terveitä. Pääasiassa olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että meille on suotu edes tämä yksi lapsi (joka nytkin potkii mua "mukavasti" kylkeen ja joka toivottavasti vielä syliinkin asti saadaan möyryämään), joten nyt en osaa todeta mahdollisista pikkusisaruksista muuta kuin, että "tulee jos on tullakseen". Sen näkee sitten taas myöhemmin miten sosiaalinen painostus mahdollisesti vaikuttaa tähän päätökseen tulevaisuudessa :D Pahuksen uteliaat kanssaeläjät, haha.

Nyt ei muuta kuin ihanaa  ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ai että mä niin nautin tuosta raikkaan virkistävästä pakkassäästä ♥

Raskaus lapsettomuuden ja keskenmenojen jälkeen

Kerroinkin jo siitä, että ystäväpiirissämme kuultiin taas uusia vauvauutisia. Kyseessä on tällä kertaa ystävämme Silja, jolla on myös keskenmenotaustaa ja tämä olisi siis heidän toinen lapsi. Vaikka hän onkin minulle tosi tärkeä ja läheinen ystävä, niin ole siitäkään huolimatta uskaltanut vielä avautua hänelle meidän omasta rankasta keskenmeno- ja lapsettomuustaustastamme. Osittain ehkä siksi, etten ole vain saanut keskustelulle sopivaa tilaisuutta, mutta pääasiassa siksi, etten koe olevani vielä itse valmis puhumaan aiheesta kunnolla kenellekkään livenä. Uskon kuitenkin tilaisuuden vielä tulevan ja minunkin on ehkä helpompi puhua aiheesta sitten, kun voin viimein todeta selvinneeni kaikesta voittajana ts. äitinä. Tiedän, olen heikko, mutta jokainen tyylillään.

Eräs lukijani esitti paljon hyviä kysymyksiä otsikkoon viittaavasta aiheesta ja ajattelinkin nyt kirjoitella hieman siitä, miten lapsettomuus ja keskenmenot ovat vaikuttaneet raskauteeni ja miten ne mahdollisesti tulevat vaikuttamaan meidän vauva-arjessa.

Ensinnäkin mun on pakko sanoa, että vaikka toki kaikki raskaudet on täysin yksilöllisiä, niin mä odotin tän raskausajan olevan jotenkin paljon rankempaa :D Tai siis ehkä se johtuu just nimenomaan tuosta rankasta keskenmenotaustastani, mutta mä jotenkin koko ajan vaan odotan, että koska ne kauheat tuskat alkavat. Ikäänkuin mä en ansaitsis nauttia ollenkaan tästä seesteisestä odotusajasta, vaan mun pitäis koko ajan vähän kärsiä, että mä ihan varmasti saan lopulta sen palkinnon syliini asti. Ehkä mä oon vähän sairas tai sitten aika vaan lopulta kultaa muistot. Muistan kyllä, etten haluais enää ikinä kokea uutta keskenmenoa, mutta nyt näin pitkällä raskautta ollessani, nuo keskenmenomuistot tuntuu todella kaukaisilta. Olinko se todella minä, joka olen sen kaiken kauheudun kokenut? Siksi kai hoen koko ajan täällä blogissakin sitä, kuinka uskomattomalta tuntuu, että olemme selvinneet tänne asti.

No jos musta nyt jo tuntuu siltä, että aika kultaa muistot, niin mä veikkaan, että lapsettomuus ja keskenmenot eivät sinänsä tule vaikuttamaan meidän vauva-arkeen mitenkään. Tai siis luulen, että tulen olemaan ihan samanlainen äiti kuin jos olisin saanut lapsen helposti, mutta toki uskon, että suhtautumiseni lapsiin ja äiteihin yleensä on muuttunut huomattavasti lapsettomuuden myötä. Arvostan enemmän äitejä ja ihmisiä ylipäätään. En turhaan arvostele ketään, koska kenenkään taustoista ei voi koskaan tietää ennakkoon mitään. Lapsia ei vain tehdä, niitä saadaan. Tulen todennäköisesti myös arvostamaan himpun verran enemmän minun ja lapseni välistä yhteistä aikaa, koska ei ole mikään itsestäänselvyys, että hän ylipäätään on siinä.

En osaa vielä sanoa onko lapsettomuus aiheuttanut minulle varsinaisesti mitään arpia. Olen kai vaan hyväksynyt sen tosiasian, että minun kohdallani lapsien "hankkiminen" ei vain ole helppoa. En tiedä tulenko saamaan meidän lapsettomuudelle tai keskenmenoilla koskaan mitään oikeaa syytä, mutta tällä hetkellä syytän vain äärimmäisen huonoa tuuriani :D Pikkusisarista en uskalla vielä edes haaveilla ja voin vain kuvitella minkälaista helvettiä se tulee olemaan, kun lähipiiristä sitä aletaan utelemaan, mutta en jaksa stressata sitä nyt.

Elämästä selviää huumorilla ja muistamalla, että aina on toivoa! Ja mitä ikinä tapahtuukaan, niin sillä todennäköisesti on jokin tärkeämpi merkitys, kuin miltä se juuri sillä hetkellä tuntuu :)

Epävarmuus

Luulisi, että sen tiistaisen ultran jälkeen olisin osannut ottaa tämän raskauden vähän rennommin, mutta päin vastoin. Epävarmuus ja menettämisen pelko on nyt vaan kahta kauheampi.

Olen alkanut ylireagoimaan kaikkeen. Tällä viikolla on tuntunut jokseenkin enemmän juilimista ja vihlontaa kohdun seutuvilla. Pahoinvointi on ollut jotenkin helpommin hallittavissa tai sitten se on vähentynyt. Kuitenkin jostain on tullut aivan kauhea turvotus ja olo on välillä tosi tukala. Väsymys ja uupumus on ollut ihan jäätävää ja välillä meinaankin purskahtaa itkuun ihan pienistäkin asioista. Jos kuulen radiosta jonkun biisin, jossa lauletaan menettämisestä, niin tulkitsen sen heti enteeksi. Olenko jo menettänyt pikkuiseni? Mietin keskenmenoa vähän väliä ja oloni raskaudesta on todella, todella epävarma.

En tiedä mitään keinoa rauhoitella itseäni. Ens viikon torstaina on eka neuvola, mutta saas nyt nähdä alkaako vuoto taas just ennen sitä käyntiä. Ahistaa jo valmiiksi pelkkä ajatuskin. Ei ne siellä neuvolassakaan voi varmaan kauheasti rauhoitella mitenkään vielä näillä viikoilla. En tiedä voiko sillon vielä kuunnella sykkeitä vai onko siellä edes mitään laitteita millä kuunnella niitä.

Tällä hetkellä tämä raskaus vain ahdistaa kaikin puolin ja haluaisin vain kelata parisen viikkoa eteenpäin, että tietäisin onko enää toivoa jäljellä.

Ahdistunut ja huolissaan.

Alina ja pikkuinen 7+3

EDIT. P.S. Ainiin, naamaan yrittää taas puskea jotain näppylän tynkää. Viime raskaudessa luulin sen olleen hyvä merkki. No eipä ollut.... Tää on niin mennyt jo kesken T-T

Hormonipoliklinikka

Saavuttiin ajoissa naistenklinikalle ja päästiin melkin heti ilmottautumisesta sisään toimenpidehuoneeseen. Ojensimme täyttämämme laput ja aloitin kertomalla käynnin syyn. Pian kerroin kuitenkin hyvät uutiset ja lääkärikin hieman yllättyi.

Paikalla oli kaksi lääkäriä. Molemmat jokseenkin persoonattomia ja hiljaisia. Toinen kyseli kierron pituudesta ja viimeisistä kuukautisista ja toinen kirjasi ylös koneelle. Lääkäri kyseli keskenmenoistani ja uteli, oliko niitä todettu ultrassa. Tuli ihan sellainen olo, että keskenmenojani kyseenalaistetaan. Ihan kuin haluaisin valehdella moisesta asiasta kenellekkään. Olin kirjoittanut lomakkeseen käyttäväni lugesteronia ja primaspania, mistä lääkäri kyselikin, että mistä olin moista saanut. Oli tosi syyllinen olo. Kerroin yksityisen lääkärin määränneen aikoinaan lugesteronia ja ajattelin ottaa sitä vielä rv 10 saakka.

Alun ihmettelyjen jälkeen lääkäri pyysi astumaan tutkimuspöydälle ultrausta varten. Jännitti ihan hulluna, mutta onneksi lääkäri tokaisi melko pian, että kyllä täältä joku löytyy ja vilautti nopeasti näyttöä suuntaani. Hetken hän jatkoi ääneti ultralaitteen naputtelua ja päätin viimein kysäistä raskausviikoista. "Joo, lasken niitä juuri" vastasi lääkäri ja ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen hän viimeim vastasi viikkojen olevan 7+0. Ihanaa! Siellä meiän pikkuisen sydän pamppaili. Kuulemma liikuskelikin siellä :') Vähän aloin miettimään noita viikkoja, kun jotenkin ajattelin sen olevan vähintään 7+2, mutta eihän tuo heitto nyt niin kovin suuri ole. Toivottavasti tuo sydän jatkaisi pamppailua vielä jatkossakin.  ❤️

Noh muita tutkimuksia ei sitten tarvittu enää. Lääkäri vielä konsultoi puhelimitse toista lääkäriä. Primaspania ei kuulemma suositella ja lugesteronia saisin jatkaa alkuperäisen ohjeen mukaan. Lääkärit toivottelivat onnea meille molemmille ja käynti olikin jo ohi 20 minuutissa.

Jäi vähän sekava olo käynnistä, mutta pääasia, että pikkuinen siellä möllöttää mukavasti yksiössään :D Pitäisi nyt sitten lopettaa se Primaspan, mutta miks musta tuntuu, että sen ansiosta me ollaan päästy näinkin pitkälle? Mitä jos siitä on oikeasti ollut meille vaan suuri apu.

Hämmästynyt, mutta onnellinen :)

Palaillaan taas.

Vappu!

Tänäkään Vappuna ei tarvitse miettiä, että onko kotitekoisessa simassa alkoholia. Niin sitä vain ollaan edelleen tässä samassa tilanteessa. Tämäkin blogi juhlii jo kolmatta Vappuaan.

Vuoto alkaa olla jo ihan minimissään. Ihan jotain satunnaista tuhruttelua tulee yleensä tuossa iltapäivästä ja iltaa kohden taas loppuu kokonaan. Jos tämä nyt oli tässä, niin yllättävän nopeasti kroppa toipui taas tästäkin keskenmenosta. Nyt on kulunut vasta kymmenen päivää vuodon alusta. Toki saattaahan sieltä taas tulla joku yllättävä jälkitulva, ennen kuin sitten kokonaan loppuu.

Oli niin tai näin, niin nyt saadaan taas nauttia ihanasta pitkästä viikonlopusta! Meillä on jo simat valmiina pulloissa ja huomenna päästäänkin sitten munkin paistoon. Suunnitelmissa ei ole oikein mitään koti-iltaa kummempaa, mutta pidän kaikki ovet avoimena, jos sitä vaikka johonkin innostuis lähtemäänkin vähän rilluttelemaan :D Katsotaan nyt, kaikki käy.

Ei muuta kuin oikein hauskaa Vappua kaikille ihanille lukijoilleni!! ♥

Toipuminen

Toipuminen tapahtuu taas hyvää vauhtia päivä kerrallaan. Vuoto alkaa olla jo aika niukkaa ja enemmän rusehtavaa kuin punaista. Loppuisikohan tämä vuoto vappuun mennessä kokonaan. Toivottavasti. Kipuja ei ole onneksi ollut ollenkaan sitten sen lauantain.

Olen lukenut nyt paljon nettikirjoituksia toistuvista keskenmenoista. Niin blogeja kuin foorumeitakin. Kolmen tai jopa useammankin keskenmenon kokeneita on pelottavan paljon. Siis ihan käsittämätöntä miten yleisiä keskenmenot ovatkaan ja kuitenkaan minulla ei ollut minkäänlaista tietoa tai pelkoa keskenmenosta ennen kuin se osui omalle kohdalle. En ollut yhtään valmistautunut siihen. Toki eräs kaverini oli saanut keskenmenon vähän ennen meidän ensimmäistä keskenmenoa, mutta kuvittelin sen olevan vain surkeaa sattumaa ja erittäin harvinaista. Pah, kuinka sinisilmäinen sitä onkaan joskus ollut.

Toistuvista keskenmenoista lukiessani olen myös oppinut paljon lisää ja olenkin nyt kehittänyt pienen taistelusuunnitelman seuraavaa raskautta ajatellen. Esimerkiksi aspiriinista ei vissiinkään olisi haittaa vaikkei veren arvoissa olisikaan mitään hälyyttävää. Voisin kokeilla sitä, jos joskus vielä sen plussatestin näen. Jos se vaikka parantaisi veren virtausta kohtuun.

Toinen, minkä huomasin ihan sattumalta, niin on vihreän teen juonnin vähentäminen. Toiset juovat päivittäin kahvia, mutta minä juon päivittäin ison kupillisen teetä ja yleisimmin nimenomaan vihreätä teetä, koska sillä on ihan hirmu paljon kaikenlaisia hyviä terveysvaikutteita(mm. alentaa kolesterolitasoja ja verenpainetta yms.). Mutta huomasin yhden aika merkittävänkin huonon puolen vihreästä teestä, nimittäin sen sisältämät katekiinit voivat estää foolihappojen täydellisen hyödyntämisen! Apua, siis olenko koko ajan tietämättäni voinut itse aiheuttaa nämä keskenmenot vain pelkästään nauttimalla vihreätä teetä! No ehkä en sentään, mutta kyllähän tämäkin asia kannattaa nyt ottaa huomioon jatkoa varten. Tiesin kyllä, että yrttitee on ns. kiellettyjen listalla raskaana ollessa, mutta vihreästä teestä en ole tainnut koskaan lukea mitään. Noh onneksi tämä on kuitenkin helppo korjata ja teeaddiktina voin juoda sitten vaikka ihan sitä mustaa teetä täst edes.

Mutta joo, näistä on ainakin hyvä aloittaa. En tosin usko, että uusi raskaus nyt ihan lähiaikoina alkaa. Olisi jo vähän liian hyvä sattuma, jos seuraavakin raskaus alkaisi jo viidennestä kierrosta keskenmenon jälkeen. Epäilen seuraavaan raskauden alkavan vasta lähemmäs vuoden kohdalla, ihan vaan koska mulla on niin käsittämättömän huono tuuri mun elämässä :D Pessimisti ei pety, no ei vaan, toivotaan parasta.

Ollaan miehen kanssa mietitty, että nyt jos koskaan vois vähän rentoutua ja lähteä johonkin kauas lomamatkalle. Niinpä me ollaan nyt mietitty ihan tosissaan, että jos lähdettäis loppuvuodesta Malediiveille! Se on meidän yksi unelmista ja se olisi helpompaa toteuttaa vielä kun ei sitä jälkikasvua ole. Toki Malediivit on ihan törkeän kallis matkakohde ja tässä kohtaa kaikki varmaan miettii, että miksei me käytetä niitä rahoja lapsettomuushoitoihin, mutta just nyt me kaivataan fyysisten hoitojen sijaan vähän enemmän sitä henkisen puolen hoitoa ja mikäs sen parempaa, kuin ihanaakin ihanampi rantalomamatka kaukana arjesta :D Olis niiin ihana kun pääsis toteuttaa taas yhden unelman ja olis taas jokin ihana asia mitä odottaa. Ei tarttis murehtia siitä, että tärppääkö vaiko ei, vaan vois vaan olla ja nauttia. Ja jos ihan totta puhutaan, niin meikäläisen paras tärppikikkahan on ollut nyt nimenomaan loma ja ajatukset jossain aivan muualla kuin yrittämisessä ;)

Mutta katotaan nyt mihin tämä elämä vie. Tällaista taas tänne.

Oikein mukavaa Vapun odotusta! Nyt onkin taas ihana "pitkä" viikonloppu edessä :)

Keskenmeno #3

Jotenkin surullista miten niin nopeasti yhdessä silmänräpäyksessä voi turvallinen ja onnellinen olo muuttua suruksi ja epätoivoksi. Keskiviikkoaamuna olin vielä niin varma tästä raskaudesta, mutta jo puolen päivän aikaan kaikki muuttui.

Keskiviikkona se vuoto tosiaan alkoi. Se oli aluksi kovin niukkaa ja kivutonta, mutta torstaina melkein heti, kun pääsin sen neuvolan jälkeen töihin, niin alkoikin sitten jo kivut voimistumaan ja tiesin heti, ettei toivoa enää ole. Uskalsin ottaa kipuihin jo buranaa panadolin sijasta ja sain onneksi kivut pidettyä sen verran aisoissa, että nukuin torstai-perjantai välisenä yönä kuin tukki.

*ällövaroitus!*
Perjantaiaamuna oli hyvä olo. Lähdin hyvillä mielin töihin, koska ajattelin, että selviän helposti pahimmista kivuista 600mg buranalla. Kello alkoi lähestyä kolmea ja kivut alkoivat taas yltyä. Tällä kertaa kivut olivat täysin sietämättömiä. Kotimatkalla junassa puristin käsissäni olevaa kirjaa tuskissani ja yritin saada ajatukset muualle, mutta kivut olivat niin kovat, että teki mieli huutaa. Astuin viimein ulos junasta kotipysäkilläni ja tunsin kuinka siteeseen valahti jotain isoa. Kotiin päästyäni huomasin ison solumöykyn siteessä. Vaihdoin siteen ja lähdin koiran kanssa ulos.

Lauantaiaamuna kivut olivat taas hieman hellittäneet. Otin varuiksi yhden buranan, että jaksaisin juosta taas koko päivän millon missäkin. Kävin yksityisellä gynelläni ja hän oli hyvin pahoillaan keskenmenosta ja pyysi minua nousemaan tutkimustuolille. Ultrassa näkyi keskenmeno. Selvää sikiökaikua ei löydetty, mutta lääkärini arveli haalean muodostuman olevan keskenmennyt alkio. Sen vieressä näkyi vielä ehkä mahdollisesti ruskuaisrengas. Hän mittasi mahdollisen alkion mitoiksi noin 4 mm eli se olisi mennyt kesken rv 6+ jotain. Aivan niinkuin edellisissäkin raskauksissani. Mutta kuten tuli todettua, niin raskausmateriaalia on vielä kohdussa ja olenkin vuotanut joka päivä taukoamatta aina välillä enemmän ja välillä vähemmän. Lauantaina iltapäivällä tunsin taas kovia supistuksia ja huomasin jotain hyytymiä valahtaneen pönttöön vessassa käydessäni. Voi kunpa se olisi nyt tässä.

Sunnuntaina kivut olivat taas huomattavasti lievemmät. En tarvinnut särkylääkettä koko päivänä. Vuoto on edelleen vaihtelevaa, mutta jatkuvaa. Olen varautunut taas sellaiseen parin viikon vuotoputkeen. Huomasin myös, että mulla on taas sitä ihmeellistä ylävatsakipua näin keskenmenon jälkimainingeissa. Ehkä ne kohdun supistelut sitten vaan heijastuu jotenkin tuonne ylävatsaan saakka. Onneksi se on aina ennen mennyt parissa päivässä ohi. Toivottavasti nytkin. Tämähän alkaa mennä jo ihan rutiinitoimenpiteenä tämä keskenmeno.

Tänään olo on taas melko normaali. Aamulämpö oli viimein laskenut 36.93 asteesta 36.48 asteeseen. Pidän sitä hyvänä merkkinä, että kroppa alkaa pikkuhiljaa palautumaan. Saas nähdä kestääkö tämä keskenemenokierto taas perinteiset 45 päivää. Sen ainakin tiedän, että parit ekat menkat saattaa olla ihan mitä sattuu, ennen kuin ollaan taas ihan normaali kierroissa.

Joten eipä tässä auta kuin ottaa nyt hetki rennosti ja jättää taas vauvantekoprojekti hetkeksi taka-alalle.

P.S. Lääkärini laittoi lähetteen julkiselle tutkimuksiin, mutta nämä tällaiset eivät ole kiirellisiä, joten kutsu tutkimuksiin tulee ehkä joskus kesällä, jos tulee. Hän kuitenkin kertoi, että harvemmin niissä tutkimuksissa ihan oikeasti mitään syytä löytyy ja kehoittikin yrittämään vielä spontaania raskautta ihan vapaasti. Tiestysti kolme keskenmenoa reilun vuoden sisään tuntuu tosi raskaalta, mutta eiköhän me tästä taas nousta, Feenix-linnun lailla :)

Leikin loppu

Vuoto ja sitä mukaan myös kivut ovat nyt alkaneet voimistumaan. En usko enää ihmeisiin tässä raskaudessa. Toivon enää, että tämä menisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti loppuun asti. Tämä raskaus on nyt mennyt kesken, eikä se siitä enää muuksi muutu.

Suunnitelmissa on hakea kotimatkalla kaupasta isot kasat siteitä ja jäätelöä ja painua sohvan pohjalle mahdollisimman tukevien särkylääkkeiden kera.

Haluan tämän vaan olevan ohi pikimiten.

Seuraava etappi onkin sitten miettiä sitä, että jaksanko alkaa soittelemaan meidän terveysasemalle mahdollista jälkitarkastusta varten ja nyt kun keskenmenoja on jo kolme takana, niin onko aika alkaa tutkimaan syytä keskenmenoille. Neuvolan täti toki mainitsi, että kolmen keskenmenon jälkeen aletaan tutkimaan mm. kiliprauhashormonia, mutta mulla nuo kaikki on jo tutkittu yksityisellä, että liekö siitä sitten mitään muuta kuin pään vaivaa. Noh sen näkee sitten, kunhan olen taas kerännyt vähän voimia tämän pettymyksen jälkeen.

Vielä pitäisi jaksaa perua tänään aamulla varattu tuleva neuvolakäynti ja postissa mahdollisesti pian ilmestyvä nt-ultra-aika.

Huoh.

Anna mun kaikki kestää.

Ensikäynti

Ensiksikin, kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja anteeksi, etten ole jaksanut vastailla niihin. Ajatukset ovat tällä hetkellä hyvin sekavat.

Eilen kun pääsin kotiin, menin heti kuumaan suihkuun ja vain itkin. Suihkun jälkeen olin aivan turta ja painelin sohvalle makaamaan. Mies toi töistä tullessaan minulle lohdutukseksi lakuja. Olo oli niin ahdistava, että mikään ruoka ei maistunut, mutta sain yhden lakun syödyksi. Teimme yhdessä makaronilaatikkoa, mutta sekin meinasi jäädä lautaselle. Oksetti ja oli huono olo.

Tunsin aika ajoin pieniä vihlaisuja kohdun seutuvilla, joten varauduin jo pahimpaan. Otin nukkumaan mennessä yhden 500mg Paramaxin ja yritin nukahtaa. En saanut unta. Päässäni pyöri vain Apulannan Ilona? "Sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet, sä väsyit kylpyhuoneeseen..." Sain nukuttua ehkä tunnin, mutta heräilin aina kun vaihdoin kylkeä. Sydän takoi rinnassa, kun ajattelin, että aamulla, kun käyn vessassa, huomaan siteen olevan täynnä tuoretta verta.

Aamulla heräsin aivan liian aikaisin, En vain saanut nukuttua. Menin vessaan, mutta huomaan, ettei verta ole tullut yön aikana yhtään. Edelleen vain pyyhkiessä vähän vaaleanpunaista. Olen tyytyväinen, että kivut ovat pysyneet vaimeina, lähes kokonaan poissa, mutta ajatus keskenmenosta ahdistaa. Ahdisti niin paljon, että tuli huono olo. Tunsin palan kurkussani. Teki mieli itkeä ja oksentaa ahdistus pois. Tein aamupalaksi leivän, mutta en saanut sitä syötyä. Nakertelin muutaman palan ja jätin loput miehelle. Kello alkoi viimein olla jo niin paljon, että voisimme lähteä kävelemään neuvolalle.

Neuvolassa ahdistus vain kasvoi ja kasvoi kun näin raskaana olevia äitejä. Heti kun terveydenhoitaja kutsui meidän sisään, aloin itkeä. Itkeä sopersin, että pelkään tämän menneen kesken. Vuodan verta ja olen todella ahdistunut. Terveydenhoitaja yritti nopeasti etsiä aikaa gynelle, joka olisi voinut ultrata, mutta valitettavasti meidän kunnassa on vain yksi kiertävä gyne ja seuraava vapaa aika hänelle olisi vasta reippaasti toukokuun puolella. Siitä ei siis ollut minulle mitään apua. Kävimme kuitenkin läpi kaikki neuvolan perusasiat. Mitä tutkimuksia tulee olemaan ja millä raskausviikoilla. Pieniä hetkiä saatoin kuvitella oikeasti meneväni noihin tutkimuksiin, mutta sitten taas keskenmeno ajatus hyökkäsi takavasemmalta ja toi mukanaan suurta ahdistusta. Neuvola käynti kesti vain noin 45 min. En osannut kysellä mitään yhtään mistään, kun ajattelin vain keskenmenoa.

Voi kuinka toivonkaan, että tämä olisi vain harmitonta vuotelua ja satunnaista kasvukipua, mutta pahoin pelkään pahimman olevan vasta tulossa.

Jos vuoto pysyy vähäisenä ja pahimmat kivut poissa, niin lauantaina pääsen yksityiselle ultraan näkemään, onko siellä enää ketään elossa. En malta uskoa, että kaikki olisi hyvin, mutta pitäkää peukkuja, että sieltä vielä hyviä uutisia saataisiin.

Nyt koitan kestää nämä pari työpäivää ahdistus rinnassa takoen. Nyt haluaisin vain nukkua tämän kaiken pahan olon pois. Voi kunpa voisin....

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää

Niin siinä taas kävi. 

Kävin vessassa ja pyyhkiessä huomaan vaaleanpunaista. Kuiskailen kirosanoja ja syke nousee nousemistaan. En voi käsittää miksi tämä tapahtui taas mulle.

"Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää,

eikä kukaan muu sitä nää.

Ja jonain päivänä, se elefantti siivet saa selkäänsä.

Lentää kauas pois omiensa luo.

Ja vaik sut on luotu kantamaan. 

Nousemaan aina uudestaan.

Oon pahoillani, en osannut lohduttaa,

mut lupaan, vielä se helpottaa."

Miten mä taas selviän tästä?

Kohtalokas 6+0?

Tänään poksahti taas yksi täysi viikko lisää ja tällä kertaa kyseessä on, tuo minun yritystaipaleella kuuluisaksikin tullut, 6+0.

Lueskelen vähän väliä noita vanhoja tekstejäni näiltä viikoilta, eikä oikein mikään anna selkeätä ennakkovaroitusta alkavasta keskenmenosta. Ensimmäisestä raskaudestani näiltä päiviltä voi lukea täältä ja toisesta täältä.

Tässä vaiheessa en oikein voi kuin odottaa. Oireita on edelleen: palelu, väsymys, kipeät rinnat ja lievä krapulamainen olo heti nälän iskettyä. Tänään myös taas turvottaa enemmän, kun pari edellistä päivää oli melkein jo normaali olotila. Pientä pistelyä tuntuu kohdun seutuvilla, mutta toivon, että kyseessä olisi vain normaalia kasvukipua. Muuten onkin sitten ollut ihan hyvät oltavat. Odotan vaan edelleen sitä pääsiäislomaa, sillä suunnitelmissani on NUKKUA!! ja paljon! :D haha.

Kävin muuten tänään puntarilla ja painoa on tullut lisää kilo! Apua, en tiedä johtuuko se nyt tästä turvotuksesta vai oonko oikeesti lihonnut! Nyt äkkiä kaikki pääsiäissuklaat piiloon! Mun on varmaan pakko alkaa nyt liikkumaan taas enemmän, kun pitäis jotenkin siinä naisten kympissäkin sitten jaksaa liikkua. Huih. Sitä odotellessa.

Ei mulla nyt oikeen muuta tähän väliin. Vielä ollaan niin vaiheessa, että jäljellä on vielä piiitkä matka.

Baby steps...

Suoraan sydämeen

Tänään kuulin jotain,  joka tuntui siltä kuin puukko olisi isketty suoraan sydämeen; mun veljen vaimo on raskaana... taas. Kuulin asian äidiltäni, joka kertoi olevansa lapsenvahtina, kun veljeni on menossa vaimonsa kanssa "kuvauksiin".  Hetken mietin,  että mistä kuvauksista oikein mahtaa olla kyse, kunnes äitini paljasti mistä oli kyse. He ovat menossa rakenneultraan! Ja arvatkaa milloin on laskettu aika! Äitienpäivänä. Tuona aikana jolloin minusta piti tulla äiti, niin minusta tuleekin taas täti! Siis mitä vit....

Anteeksi karkea kielenkäyttöni. En tiedä miten tähän uutiseen suhtautua. Olemme olleet veljeni vaimon kanssa samaan aikaan raskaana, mutta minun onneni päättyi lyhyeen. En voi käsittää kuinka huono tuuri minulla voi olla. Tällä hetkellä tuntuu,  että haluaisin vain kuolla pois.

Tiedän,  ettei heidän onni ole tietenkään minulta pois. Ovathan he meitä jo paljon vanhempiakin. On jo aikakin veljeni tehdä liuta lapsia heidän ylisuureen rivitaloasuntoonsa, jossa huoneita riittää. Okei anteeksi taas ylireagointini. Ärsyttää, itkettää, harmittaa...

Kuinka kauan joudumme vielä onneamme odottaa?

No eipä yllättänyt

Eipä se ovisplussa sitten ilmestynytkään vielä eilen. Valitettavasti tein sen testin kauheella kiireellä, niin en ehtinyt kuvaa ottamaan, mutta saatoin ehkä havaita pientä tummumista testiviivassa. Toki voihan olla, että nuo testit on vähän epätasaisia, että jotkut näyttää tummempaa viivanpaikkaa ja jotkut ei mitään, mutta haluan toivoa, että se plussa sieltä vielä ilmaantuisi. Toisaalta jos vanhat merkit pitävät paikkansa (eli siis verrataan nyt edelliseen keskenmenooni), niin ovis tulee vasta kp 34 (keskenmenovuodon alusta laskettuna) eli siis huomenna.
Jos en ihan täysin ole mennyt laskuissa sekaisin, niin tänään pitäisi olla kp 33. Lämmöt näytti tänä aamuna 36.22 astetta eli ei vielä mitään nousua havaittavissa.

Sittenkohan tuosta oviksesta ollaan päästy perille jotenkuten, niin alkaakin luteaalivaiheen pituuden jännääminen :D Kiva kun mun kierrot on aina niin "jänniä". Odotan mielenkiinnolla, että onko edellinen lugesteronkuurini vaikuttanut mitenkään kroppaani ja näin ollen tasoittanut luteaalivaiheeni normaalin 14 päivän tasolle. Tai ei tarvi olla edes 14 pv, kunhan ei vaan olisi vain 9 pv, mielellään edes 12 pv. Vai tuleeko kenties tiputteluvuoto takaisin. Niin sitä ei voi koskaan tietää. Sinänsä jännittävää on myös se, että saanko varattua gynelleni aikaa vasteultraan, kun sen klomifeenin napostelun aloitan.

Don't worry, kyllä mulla siis on ihan oikeatakin elämää, etten mä elä vaan kierron päiviä analysoiden :D Olis vaan niin kiva päästä jo takas ns. normikiertoon, kun tämä km-kierto on aina niin tuskaisen hidas. No katotaan. Tänään jos se plussa ilmestyis siihen o-testiin, ni oltais taas askeleen edempänä.

P.S. Ihan kuin mun boobsit ois vähän kipeet. Eikse nyt olis jo ihan selvä merkki oviksesta jos mikä :D Tule jo, ovisplussa, tule jo!

Good news!

Nyt se on ohi! Kävin Jorvin sairaalassa uudessa jälkitarkastuksessa ja ultrassa selvisi, että kohtu on viimein tyhjentynyt kokonaan ja limakalvot olivat "kauniit"(ihme sanavalinta). Eilen tulikin jonkun verran hyytymiä, joten jospa se oli sitten se viimeinen raskausmateriaali, kun sen jälkeen vuoto on ollut lähinnä pelkkää vanhaa verta ja tänä aamuna sitä ei ole tullut enää yhtään. Saa nyt nähdä yllättääkö uusi vuoto vielä parin taukopäivän jälkeen, mutta nyt on kuitenkin kaikin puolin hyvä olo.

Sain muuten myös tietää sen mun veriryhmän ja yllätyksekseni se olikin B+. Ei siis ole mitään ongelmia senkään suhteen.

Jälkitarkastus Jorvissa oli ihan ok kokemus. Huoneessa oli minun lisäkseni hoitava lääkäri ja sitten vielä yksi hoitaja. Lääkäri kyseli niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista ja toisteli kovasti sanoja "tämä ikävä/valitettava tapahtuma".  Alkoi ehkä ihan pikkusen ärsyttää, kun lääkäri puhui niin surullisen masentavaan ääneen että "onhan sinulla nyt varmasti kaikki hyvin" ja olisi melkein tehnyt mieli pillahtaa itkuun, kun joku noin näyttää välittävänsä. Pidin pääni, enkä itkenyt. Mulla on oikeasti paljon parempi mieli, kun mun ei tarvi vatvoa sitä keskenmenoa vaan mä saan kuulla hyviä uutisia siitä, että NYT kaikki on taas hyvin. Se on tärkeintä. Kukin tavallaan.

Nyt nautin pitkästä aikaa oireettomuudesta ja pikku hiljaa vuodottomuudestakin. Tällä hetkellä parasta on olla, kun olo on vaan yksinkertaisesti normaali. Piinaillaan niitä menkkojen alkamisia sitten myöhemmin.

Itseni tuntien, mulla on varmaan muutaman viikon päästä taas jo ihan eri vaihde silmässä :D

Usko koetuksella

Vähän taas pientä tilannekatsausta.

Eilen oli lähes kokonaan vuodoton päivä, kun selvisin puhtaalla siteellä lähes koko päivän. Illalla kuitenkin vuoto taas palasi ja tänään aamulla sitä onkin sitten tullut kuin hanasta.

Eilen kun kävin suihkussa tunnustelin, että kohtu on hieman kipeä. En tiedä johtuuko se vain turvotuksesta ja tästä vuodosta vai onko se jotain vakavampaa. Lämmöt ei ole noussut, vaan itseasiassa laskee pikku hiljaa vaan alemmas ja alemmas. Tänäaamuna lämmöt oli jossain 36.5 asteen hujakoilla, kun vielä viime viikonloppuna se oli vielä yli 37 astetta.

Mulla on nyt muutenkin ollut viime päivinä ihan ihmeellisiä kipuja keskivartalossa. En osaa sanoa johtuuko se nyt pelkästään tästä keskenmenosta vai onko tässä vielä jotain muutakin. Tuntuu, että koko keskivartalo on jonkinlaisessa tulehdustilassa. Olisin varannut ajan tälle päivälle työterveyteen, mutta siellä ei ollut enää yhtään aikoja vapaana. Kysyn asiasta sitten huomenna gyneltäni. Mua pelottaa, että mulla on nyt tän keskenmenon lisäksi vielä joku sappitulehdus tai joku, kun ylävatsaan on koskenut parina päivänä. Olen kuitenkin selvinnyt noista kivuista puolgrammasella buranalla, joten ehkä ei ole vielä hengenhätää. Tietysti mun tuurilla joudun heti seuraavaks johonkin sappileikkaukseen. Ei ihme, että mulla on lievä lääkäripelko, kun kaikki menee aina päin *ittua.

Mutta älkää nyt liikoja huolestuko. Kyllä mä tästä selviän jollain keinolla.

Toivottavasti.

P.S. Tänään pitäis vielä mennä hammaslääkäriin uusimaan yks paikka, kun sekin on vaivannut jo kesästä asti. Voi antakaa mun kaikki kestää -_-

Kivulias keskiviikko

Ällövaroitus!

Eilen työpäivän jälkeen lähdimme mieheni kanssa kauppaan, kun yhtäkkiä kivut yltyi sietämättömäksi. Tuntui, etten pystynyt liikkumaan ja koko kroppa oli aivan jumissa. Mietin jo kauhuissani, että mitä mulle oikein tapahtuu. Hiivin pikkuhiljaa eteenpäin kauppakärryihin nojaten. Pyysin miestäni lappaamaan ostokset pikimiten kärryyn, että pääsisimme nopeasti takaisin kotiin. Kassalla maksaessani tunsin kuinka jotain hulahti housuihin. Kipu alkoi pikkuhiljaa hellittää ja pystyin taas kävelemään normaalisti. Kotiin päästyäni menin vessaan ja huomasin siteessä pieniä hyytymiä ja jotain roikkui alapäästäni. Pyyhin paperilla, kunnes siihen tarttui jotain isoa ja kiinteää. Se oli noin pari senttinen möykky. Puristelin sitä hieman paperissa ja se oli pehmeä, mutta kiinteä. Mikä se on? Oliko tämä sittenkin meidän pikkuinen? Oliko se istukka? Mitä se aiemmin tullut möykky sitten oli? Heitin solumöykyn pönttöön ja vedin vessan. Sen jälkeen vuoto on vähentynyt huomattavasti, eikä yösiteeseenkään ollut jäänyt enää tippaakaan. Joko se nyt alkaa olla ohi?

Odotan jo kuumeisesti lauantaita ja toivon ultrasta hyviä uutisia. Haluan jo niin kovasti toipua tästä keskenmenosta. Haluan pitkästä aikaa taas elää normaalia elämää ilman mitään ylimääräisiä lääkkeitä. Kunnes sitten taas seuraavassa kierrossa :D Nojaa katsotaan.

Miten musta tuntuu, että nyt aika lentää siivillä, kun vasta pari viikkoa sitten aika vaan mateli. Odottavan aika on niiiiin pitkä.

Väliaikatietoja

Tulin vähän kirjoittelemaan tänne itselleni muistiin keskenmenostatoipumisvaiheistani.

Tänään verta on tullut taas enemmän. Tuntuu, että tulvin ja vuodan kuin seula. Ei kuitenkaan niin paljoa, ettei side riittäisi. Välillä tulee myös joitain hyytymiä, mutta pidän sitä vain hyvänä asiana. Puhdistuupahan kohtu nyt ihan perusteellisesti. Kipuja ei ole, muuta kuin lievä paineen tunne silloin, kun vuotaa enemmän. Eli ihan perus menkkafiilikset siis. En malta odottaa, että vuoto loppuu, sillä himot ovat myös pikkuhiljaa alkaneet heräilemään :D Aloin jo suunnittelemaan romanttista viikonloppureissua mieheni kanssa. Katsotaan mitä saadaan kehitettyä.

Maanantaina kävin luovuttamassa verinäytteeni HusLabin näytteenottopisteeseen. Päivystyksen gyne puheli, että tuloksissa menee noin kaksi viikkoa. Saas nähdä milloin veriryhmän tulos tulee, mutta odotan sitä jo jännityksellä. Lisäksi varasin lauantaille ajan yksityiselle gynekologilleni jälkitarkastukseen. Ajattelin samalla kysellä hänen mielipiteitään keskenmenoista ja jos voitais jo vaikka seuraavaan kiertoon kokeilla clomeja. Vaikken niiden avulla raskautuisikaan, niin olisin jo erittäin tyytyväinen jos kiertoni saataisiin lyhennettyä lähemmäs 28 päivän kiertoa. En muutenkaan usko, että uusi raskaus alkaa vielä pitkään aikaan. Ei siis ole mitkään suuret odotukset tällä kertaa. Eihän minun tästäkään kierrosta pitänyt vielä raskautua, vaan tarkoitus oli laittaa luteaalivaihe kuntoon :D Noh kokemus kai tämäkin taas.

Minulle itselleni paras tapa toipua on jatkaa eteenpäin, eikä jäädä menneisiin vellomaan. Joku toinen voi tarvita enemmän aikaa, kun taas toinen toipuu parhaiten tähtäämällä kohti uusia haasteita. Tärkeintä on tietysti myös, että muistaa kuunnella omaa kehoaan ja niin minä aion myös tehdä :)

Kohti uusia haasteita!

P.S. Salkkareissa oli koskettava kohtaus keskenmenon kohdanneesta Mariannasta. Se iski suoraan sydämeen, kun se pieni tyttö kysyi "äiti, miksi en saanut elää?". Voi pieni, olisitpa saanut jatkaa elämääsi...

Lohduttautumista

Mulla on aina tapana etsiä huonoistakin asioista positiivisia puolia ja niin myös tästä meidän tilanteestakin on etsittävä jotain positiivista. Älkää nyt suuttuko, mutta mä lohduttaudun nyt sillä ajatuksella että:

Ensinnäkin, mä voin taas syödä lakuja ja salmiakkia!
Toiseksi, mä voin syödä medium pihviä ja juoda punaviiniä!!! Rakkaani, nyt lähdetään treffeille!

Ja kolmanneks, mä voin juoda jääkaapissa lojuneen "kiitos avusta"-siiderin, joka me saatiin kavereilta jokunen viikko sitten :D

Menetyksen käsittelyssä on aina monta erilaista vaihetta. Ensin oli suunnaton suru ja epäusko. Sitten tuli toivottomuus ja sitten ärsytys ja vitutus. Lopulta hyväksyin tosiasiat ja keskityin toipumiseen. Tällä hetkellä siis toivutaan päivä kerrallaan, mutta toivoa ei ole menetetty. Mä haluan uskoa, että me vielä onnistutaan, vaikka sitten enemmän avun kanssa, mutta me onnistutaan.

Kyllä me tästä vielä selvitään.