Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 

Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

"Semmonen pikku juttu, että..."

...Olen raskaana.

Mä tein sen! Kerroin tänään esimiehelleni :D

Esimieheni on siis mies, joten ehkä siksikin jo jännitin kertomista niin paljon. Hän oli kuulemma jo arvellut vauvauutisten tulevan koska olen kuulemma jo "sen ikäinen". Noh, ehkä se oli sitten ihan odotettavissa. Esimieheni oli siis erittäin ymmärtäväinen ja onnitteli ja tuli oikein halaamaankin. Hän myös kovasti kiitteli sitä, että kerroin jo näin varhaisessa vaiheessa, että ehditään sitten sopia kaikista käytännön asioista paremmin. Saan ihan itse kertoa kollegoilleni tilanteestani, mutta hänen täytyy vain raportoida asiasta heti isolle pomolle, että saadaan tuuraaja kehitettyä mahdollisimman pian.

Ah olen niin helpottunut, ettei tarvitse enää salailla tätä töissä. Heti kun vain kerron tiimilleni asiasta, niin juorut leviää kulovalkean tavoin :D Se on varma. Eikä se varsinaisesti edes haittaa, mutta pieni pelko siitä syntyy, että meneeköhän kaikki nyt sittenkään hyvin loppuun asti. Toivotaan kovasti niin. Esimieskin sanoi lopuksi, että toivottavasti kaikki nyt sujuisi "mutkattomasti", kun vähän epäröiden mumisin pelkääväni mahdollisia komplikaatioita. Mutta tietääpähän sitten, jos en ole ihan työkykyinen, jos jotain sattuu.

Vähän esimies jo koitti udella tulevan hoitovapaan pituutta, mutta en yhtään osaa sanoa vielä sellaista etukäteen. Vähintään vuoden, eli kun lapsi täyttää vuoden, tai mahdollisesti vielä vähän pidempäänkin, mutta en tiedä vielä sen enempää, ennen kuin siinä ajassa eletään. Esimies kehtasi vitsailla, että parastahan olis tehdä sitten kaikki lapset putkeen, mutta se nyt jää nähtäväksi, että saadaanko me ylipäätään enempää lapsia. Toki hauska nähdä, että mitä mieltä hän olisi vähän pidemmästäkin äitiysvapaasta :D No joo, mut se on sit sen ajan murhe.

Huh, kohta aletaankin jo olla ihan kokonaan raskauskaapista ulkona. Vielä parille taholle pitäisi kertoa ja sit voikin jo aloittaa rauhassa massun kasvattelun, hih.

P.S. Eilen illalla iski taas vähän huono olo. Jätin tänä aamuna vitamiinin ottamatta, jos se johtuiskin siitä, mutta voi olla, että pahoinvointi is back. Johan tässä ehittiin viikko nauttia normaalista olosta :D

"Mulla olis vähän kerrottavaa..."

Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.

Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.

Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.

Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.

Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?

Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?

Rapujuhlat

Kahdestoista raskausviikko alkaa olla lopuillaan ja pahoinvointikin on taas alkanut pikku hiljaa hellittämään. Huh onneksi. Saas nähdä kauan se tällä kertaa jaksaa pysyä siedettävänä vai alkaako se jo pikkuhiljaa loppumaan kokonaan.

Nojoo mutta viikonloppu on nyt takanapäin ja niin myös nuo kovasti jännittämäni rapujuhlat. Saavuttiin myöhään perjantai-iltana mieheni perheen mökille, jossa rapujuhlat olivat jo kovassa vauhdissa. Paikalla oli appivanhempieni lisäksi kälyni puolisoineen, sekä mieheni täti, mummi ja pappa. Heti ens alkuun, kun istuuduimme pöytään, tuli appiukko skumppapullon kanssa paikalle ja alkoi kaataa kuoharia laseihin. Siihen sitten mieheni äkkiä tokaisi, ettei Alinalle tarvi kaataa. Appiukko oli hetken ihan ihmeissään "Mitä, mitenniin?". Mieheni toisti uudestaan saman "Alinalle ei tarvi kaataa", kunnes appiukolla välähti lamppu "aaaaaaa....onneksi olkoon!" ja vieno virne päälle :D Siihen sitten mieheni mummi ja täti huudahti taustalta, että "kenellä on synttärit??", johon kälyni sitten huudahti "Tuleeks teille vauva!?". Hymyilin ja nyökkäsin ja käly tuli heti onnittelemaan ja halaamaan. Siinä sitten onnittelujen jälkeen kaikki skoolattiin (minä tietysti join kuplavettä) ja eiköhän se hössötys tulevasta vauvasta alkanut heti :D

Mä oon niin onnellinen, kun mä saan olla osa tuota ihanaa perhettä. He ovat kaikki niin ihania ja lämpimiä ihmisiä, että välillä saa ihan ihmetellä, että mitä mä oon tehnyt, että oon ansainnut tän kaiken? Anoppi alkoi heti jo pähkäilemään, että miten mökin terassille pääsee lastenvaunuilla :D Lisäksi oli kuulemma enne, että appivanhemmat lähtevät reissuun poikkeuksellisesti jo marraskuussa, kun normaalisti he ovat olleet reissussa aina maaliskuussa. Vauvanvaatteitakin oli kuulemma jo hypistelty, mutta ei vielä ollut raaskinut ostaa mitään. Voi että, mitähän tästä vielä syntyy, kun anoppina on tuollainen touhottaja :D Tosin tiedän, että oma äitini on vähintään yhtä kova touhottaja, kunhan vaan saa tietää. Sitä jännityksellä odotellessa.

Mutta nyt on tosi hyvä fiilis. Ihanaa kun ollaan saatu jakaa ilouutisia lähimmäisille, vaikka vielä vähän jännittääkin tuleva nt-ultra ja seulonnan tulokset. Toivon niin kovasti, että kaikki menisi nyt hyvin, koska kaikki on muuten ollut nyt niin täydellistä. 2 Down, 2 to go.

Vielä 5 päivää ultraan!

Kaksijakoiset fiilikset

Tänään olis sitten tarkoitus lähteä sinne mökille mieheni perheen kanssa viettämään rapujuhlia. Olen nähnyt heitä viimeksi heinäkuussa ja nyt vähän jännittää, että huomaakohan ne heti, että nyt on jotain meneillään :D Ihan outoa muuten edes ajatella, että olen jo kolmannella kuulla raskaana ja ensi viikolla vaihtuu jo neljäs kuu. Ihan uskomatonta. Enää 200 päivää jäljellä! Haha, "enää".

Mulla on nyt vähän kaksijakoiset fiilikset siitä, että haluanko sittenkään vielä kertoa meidän raskaudesta. Toki jos mun olo on viikonloppuna yhtä kamala, mitä se on nyt ollut, niin kyllähän sen nyt jo arvaa kilometrien päästä, mutta jotenkin vielä pelkään jonkin pahan olevan vielä tulossa. Olisin varmasti niin paljon mieluummin kertonut sen ultran jälkeen, kun tiedän, että onko kaikki kunnossa vai ei, mutta nyt kävi näin. Taidan tänään kaivaa taas dopplerin esiin mielenrauhan vuoksi.

Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!

Kertominen

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän ja nt-ultrakin alkaa pikku hiljaa lähentyä, niin oon alkanut miettimään raskaudesta kertomista. Tämä on nyt siitä harvinainen tilanne, että kukaan meidän läheinen ei toistaiseksi tiedä meidän raskaudesta. Toisin kuin edellisistä raskauksista olen kertonut parille hyvälle ystävälleni, poikkeuksena viime raskaus, josta myöskään ei ehditty kertoa vielä kenellekkään.

Mulla on toistaiseksi niin hyvä olo tästä raskaudesta, että voisin kertoa vaikka koko maailmalle, mutta pelkään edelleen sitä, että mulla on vaan kerta kaikkiaan niin paska tuuri, että tää menee vielä kuitenkin jostain syystä mönkään koko homma. Jos ei mene itsestään kesken, niin sitten me joudutaan tekemään raskas päätös jonkun kromosomipoikkeaman takia tjms. Pelkään sitä niin paljon, enkä tiedä yhtään miten enää selviän uudesta menetyksestä.

No mutta joka tapauksessa. Pian alkaa olla sellainen hetki, että me uskalletaan paljastaa raskaus meidän kaikkein lähimmille ystäville ja perheille. Perheille kertominen jännittää suunnattomasti, koska ei olla kerrottu meiän keskenmenoista heille ollenkaan, paitsi kälylleni, jolle avauduin juhannuksena. Mietin heidän reaktioitaan, vaikka tiedän, että lapsenlasta ollaan jo kovasti odotettukkin. Pillahdanko itkuun tai pillahtavatko he itkuun :D Saammeko paljon haleja vai suu auki tuijottavia katseita. Miten tilanteet siitä eteenpäin muuttuu, kun he tietävät. Alkaako hössötys kaiken maailman hankinnoista ja työ- ja raha-asioista ja muista. Alkaako siitä jatkuva vahtaaminen ja huolenpito vai onko tätä raskautta kenties jo spekuloitu etukäteen. Kaikki tämä jännittää.

Tilaisuuksia kertomiselle olisi jo ensi viikolla. Lupasin tavata Tiinaa taas pitkästä aikaa, koska ei olla ehditty vaihtaa kuulumisia laittoman pitkään aikaan. Haluan ja aionkin kertoa Tiinalle, mutta pelkään, että miten hän suhtautuu. Iskeekö hänelle kateus tai katkeruus, kun en kertonut aiemmin. Vai ottaako hän uutisen iloisin mielin vastaan. Tiedän, että hän toivoo meille omaa vauvaa, mutta hänen oma vauvan kaipuunsa on myös niin valtava, että tiedän miltä se pieni katkeruus tuntuu, kun toinen on saamassa sen mitä itsekkin haluaisi.

Toinen tilaisuus kertoa on mieheni perheelle rapujuhlissa, kun kaikki ovat paikalla. Olen haaveillut siitä, että päästään kertomaan ilouutiset, kun ihan koko mieheni perhe täteineen, mummoineen ja pappoineen on mukana, mutta ajoitus on nyt hieman pielessä. Haluaisin nimittäin kertoa vasta ultran jälkeen, että meillä olisi se hieno kuva, jota esitellä, mutta nämä rapujuhlat ajoittuisivat jo ensi viikon viikonlopulle ja silloin on vielä liian aikaista. Toivottavasti juhlat saataisiin siirrettyä viikolla, niin kaikki olisi täydellistä ♥

Kolmas tilaisuus kertoa olisikin sitten omalle perheelleni, eli äidilleni ja veljelleni. Syyskuussa rakas kummityttöni eli siis veljentyttöni täyttää jo kaksi vuotta ja meillä olisi täydellinen tilaisuus kertoa tytön tulevasta ensimmäisestä serkusta perheelleni. Ajoitus olisi täydellinen ja en malta odottaa, että näen äitini ilmeen, kun hän saa tietää :D kuulen jo päässäni sanat "ihan totta?".

Askartelin kavereille jo tällaisen kuvan :D

Tulipas pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi lukeakkin :) Miten te olette kertoneet ilouutiset ja miten pitkällä raskaus oli ollut? Miten läheisten ja ystävien suhtautuminen muuttui?

Ihanaa perjantaita kaikille! Syksyn tuntua on jo ilmassa.