10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Puoliväli ja harjoitussupistuksia(ko?)

Eilen poksahti viimein tuo rv 20+0 ja puoliväli ollaan nyt virallisesti ylitetty. Tuntuu edelleen aika hurjalta, että ollaan vieläkin tällä matkalla, kun se on aina ennen jäänyt niin kovin lyhyeksi. Aika tuntuu kyllä edelleenkin lentävän kuin siivillä, kun olis vielä niin paljon tehtävää ennen pienokaisen saapumista.

Lauantaiaamuna saatiin säikähtää oikein kunnolla, kun huomasin masun olevan ihan kivikova ja kipeä. Menin sohvalle makoilemaan ja kivut vain yltyivät. Paha olokin yllätti ja oksetti. Olin jo ihan satavarma, että nyt tämä syntyy ja pelkäsin ihan todella paljon. Mies sitten soitti päivystykseen, jossa neuvottiin ottamaan panadolia ja menemään kuumaan suihkuun. Kuulosti ihan siltä, että olisin synnyttämään lähdössä, mutta viikot eivät todellakaan riittäneet vielä siihen. Kärvistelin kivuissani, kun mieheni toi minulle särkylääkkeen. Kipu tuli aalloissa ja tuntui aivan supistuksilta. Pian kipu alkoi hellittää ja nukahdinkin hetkeksi. Sain kroppani rentoutettua sen verran, että kykenin syömään aamupalaa, kunnes yllätti vessahätä. Nyt kyllä nolottaa myöntää, mutta kivut loppuivat kuin seinään, kun pääsin tyhjentämään suolistoni :D Anteeksi ällöttävä mielikuva, mutta se oli kerrassaan niin suuri helpotus, että ei voi uskoakkaan. Olo oli taas mitä mainioin ja loppupäivä menikin sitten ihan normiaskareissa, kaupoilla käydessä ja äitini luona tapetinvaihtoprojektissa autellessa. Lueskeltiin mieheni kanssa netistä ja vauvan odotusoppaasta, että harjoitussupistukset voivat alkaa juurikin rv 20 aikoihin, joten saattoi olla, että tuo supistus iski juurikin sillä hetkellä ja veti suolistoni niin hirveään kramppiin, että luulin jo kuolevani siihen paikkaan. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Käytiin siinä sitten lauantai-iltana vielä pyörähtämässä Verkkokaupassa ja käytiin vähän hiplailemassa rattaita. Siinä lastenosastolla pyöriessä todellisuus iski vasten kasvoja; meille todella tulee vauva ja me ihan todella tarvitaan kohta kaikkia näitä tarvikkeita. Ihastelin jo kovasti kaikkia ihania pöllökuvioisia hoitoalustoja ja imetystyynyjä ja unipesiä ja ja ja... kunnes iski kauhea paniikki siitä rahan menosta, joka tässä vielä on edessä :D Ai kauhea. Kyllähän mä sen siis tiesin ja olenkin sitä varten jo säästänyt, mutta kaikki ne pikkuasiat, jotka itse haluan, niin niihin saa kyllä uppoamaan pennin jos toisenkin. Luulin, että voisin ostaa kaiken käytettynä ja mahdollisimman halvalla, mutta kauhea himo iski kaikkeen uuteen. Okei okei, vielä ei sentään olla ostettu mitään ja veljenikin kehoitti olemaan ostamatta vielä mitään kovin suurta, koska häneltä voisimme ainakin saada jonkun verran vauvantarvikkeita, kun veljentyttönikin täyttää melkein jo vuoden meidän laskettuna aikana. Täytyy siis vielä hillitä itseäni, mutta huomaan kyllä selkeästi jo pienen(siis ison) vauvakuumeen taas yllättäneen :D Iiih en malta odottaaaaa!

Eilen sain siivottua vaatehuoneemme ihan läpikotaisin ja pääsen viimein pakkailemaan oman askarteluhuoneeni tavaroita laatikoihin ja vaatehuoneeseen säilöön. Kunhan askarteluhuone on saatu tyhjennettyä, niin pääsen viimein sisustamaan siitä vauvanhuonetta. Paljon on siis vielä tehtävää ja siksi aikakin tuntuu lentävän siivillä. Marraskuu häämöttää jo ihan kulman takana ja kohtahan on jo joulukin! Ihanaa!

Tämmöistä sekoilua taas tällä kertaa :) Vaunuvinkkejä saa antaa, mutta olen kyllä jo kovaa vauhtia ihastumassa Britaxen Smileihin. Mieskin ihastui tuohon oliivinvihreään sävyyn. Katsotaan mihin päädytään.

Mukavaa maanantaita!

Epävarmuus

Luulisi, että sen tiistaisen ultran jälkeen olisin osannut ottaa tämän raskauden vähän rennommin, mutta päin vastoin. Epävarmuus ja menettämisen pelko on nyt vaan kahta kauheampi.

Olen alkanut ylireagoimaan kaikkeen. Tällä viikolla on tuntunut jokseenkin enemmän juilimista ja vihlontaa kohdun seutuvilla. Pahoinvointi on ollut jotenkin helpommin hallittavissa tai sitten se on vähentynyt. Kuitenkin jostain on tullut aivan kauhea turvotus ja olo on välillä tosi tukala. Väsymys ja uupumus on ollut ihan jäätävää ja välillä meinaankin purskahtaa itkuun ihan pienistäkin asioista. Jos kuulen radiosta jonkun biisin, jossa lauletaan menettämisestä, niin tulkitsen sen heti enteeksi. Olenko jo menettänyt pikkuiseni? Mietin keskenmenoa vähän väliä ja oloni raskaudesta on todella, todella epävarma.

En tiedä mitään keinoa rauhoitella itseäni. Ens viikon torstaina on eka neuvola, mutta saas nyt nähdä alkaako vuoto taas just ennen sitä käyntiä. Ahistaa jo valmiiksi pelkkä ajatuskin. Ei ne siellä neuvolassakaan voi varmaan kauheasti rauhoitella mitenkään vielä näillä viikoilla. En tiedä voiko sillon vielä kuunnella sykkeitä vai onko siellä edes mitään laitteita millä kuunnella niitä.

Tällä hetkellä tämä raskaus vain ahdistaa kaikin puolin ja haluaisin vain kelata parisen viikkoa eteenpäin, että tietäisin onko enää toivoa jäljellä.

Ahdistunut ja huolissaan.

Alina ja pikkuinen 7+3

EDIT. P.S. Ainiin, naamaan yrittää taas puskea jotain näppylän tynkää. Viime raskaudessa luulin sen olleen hyvä merkki. No eipä ollut.... Tää on niin mennyt jo kesken T-T

Taistelusuunnitelma

Eilen ja tänään olo on ollut jo huomattavasti parempi. Huomasin, että kunhan vaan saan syötyä jotain niin pahoinvointi ei pääse yltymään niin pahaksi, ettei ruoka enää uppoakkaan.

Eilen olin ihan super väsynyt, koska yö meni heräillessä ja vessassa ravatessa. Pahoinvointi alkoi kuitenkin pikkusen helpottamaan, kun sain aamupuuron syödyksi ja natustelin pähkinöitä ja miniporkkanoita pitkin päivää. Lounaankin sain melkein syötyä, mutta puolet jätin vielä tälle päivälle. Töistä kotiin päästyäni tein heti itselleni pari paahtoleipää kinkulla ja väkisin koitin natustaa niitä vaikka alkoi jo pikkuisen tökkimään. Sain onneksi syötyä ja olokin koheni sen verran, että uskalsin nukkua pikku päikkärit.

Miehen tultua kotiin tehtiin pakastepitsaa, josta sain syötyä jopa puolet! Ekan neljänneksen jälkeen piti kyllä pitää vähän taukoa, mutta taas väkipakolla söin sen toisenkin neljänneksen, niin olo taas koheni sen verran, että ehdin käydä suihkussa. Suihkun jälkeen mies teki meille taas iltapalaksi piirakat kinkulla ja juustolla ja taas vähän väkipakolla sain molemmat syötyä. Huh. Ja arvatkaapa mitä. Nukuin kuin tukki koko yön! Ei pahoinvointia, närästystä, eikä pissahätääkään :D

Todettiin siis, että mun on vaan pakko syödä jotain vähintään parin tunnin välein, koska muuten pahoinvointi pääsee niskan päälle ja mikään ei enää uppoa. Taistelusuunnitelma on siis pitää jääkaappi täynnä helppoja välipaloja, jotta saan varmasti syödyksi tarpeeksi usein. Huomasin muuten myös, että tarvitsen ihan selkeesti lisää suoloja, sillä neste imeytyy silloin paremmin kehoon, eikä tule vaan samantien läpi. Toki se aiheuttaa turvotusta, mutta mielummin niin, kuin jatkuvaa pissalla ravaamista.

Ja sitten vielä eräs toinen stressin aihe, nimittäin eilen illalla ja tänään aamulla on tuntunut välillä pientä vihlovaa tai ehkä enemmänkin juilivaa tunnetta kohdun seutuvilla. Ei mitään kovin voimakasta, mutta sellaista minkä kyllä huomaa. Nyt kun kuitenkin ollaan vielä siellä kriittisellä seittemännellä viikolla, missä suurin osa mun keskenmenoista on tapahtunut, niin vähän huolettaa, että mitä tässä nyt tapahtuu. Kasvaako kohtu vai lyökö alkion sydän taas viimeisen kerran? Nyt mennään omien laskelmieni mukaan 6+5 päivissä. Voisko siellä vaan tuntua kohdun kasvua, kun kohta olis taas viikko vaihtumassa? Voi kuinka toivonkaan, että siellä olisi kaikki hyvin.

Ensi viikolla meillä on sitten se hormonipoliklinikkakäynti. En tiedä yhtään mitä siellä tehdään, nyt kun (vielä toistaiseksi ainakin) olen raskaana, mutta kovasti toivoisin, että he voisivat ultrata siellä, niin nähtäisiin onko siellä todella jotain elämää. Jos jostain syystä sitä ultraa ei saada, niin sitten varmaan varaan yksityiselle ajan vielä ensi viikolle. Jos vain suinkin löytyy vapaita aikoja.

Mutta tällaista taas tänne. Lauantaina meillä pitäisi olla pieni peli-ilta tyttöjen kesken ja pelkään jo nyt, että pahoinvointi pääsee yllättämään ja joudun paljastamaan raskauteni heille. Olisin halunnut kertoa vasta sitten ekan ultran jälkeen, mutta heille kertoisin vaikka kesken menisikin. No mutta katsotaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

Tunteita ja tuntemuksia

Tää alkuraskaus on ihan kamalaa! Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Ajatukset kamppailee jatkuvasti laidasta laitaan onnistumisen ja pettymyksen välillä. Tavallaan mietin koko ajan, että tämä menee vielä kuitenkin kesken, niin miksi nähdä vaivaa, mutta tavallaan haluan vielä uskoa, että tämä olis just se raskaus, joka tuo meidän pikkuisen syliin asti.

Lauantaina jo käytännössä melkein itkin, kun mietin oireiden vähyyttä ja totesin vaan päässäni, että "näinköhän tämä oli nyt sitten tässä". Sunnuntaiaamuna kuitenkin heräsin siihen, että rinnat olivat yhtäkkiä ihan hullun kipeät ja nännejä ei siedä hipaistakkaan. etova olo ja närästyskin tuntui taas palanneen voimakkaampana kuin koskaan. Oireiden aaltoiluhan johtuu kaiketi siitä, että kroppa ehtii hetkittäin tottumaan uusiin hormoneihin, mutta hormonien lisääntyessä se menee taas hetkeksi sekaisin. Haluan uskoa, että siellä vielä joku on elossa ja kroppa oireileekin pikkuisen kasvun johdosta. Eilenhän saattoi juuri vaihtua uusi viikko ja näin ollen oltaisiin jo kuudennella (5+) viikolla.

Tänään pitäisi soittaa neuvolaan, mutta ajatuskin siitä tuntuu ahdistavalta. Tunnen itseni ihan häiriköksi, kun soittelen vaan vähän väliä neuvolaan ja varailen aikoja, joita sitten joudunkin peruuttelemaan. Ärsyttää.

En tiedä johtuuko hormoneista, mutta mulla on nyt jostain syystä tunteet heitelly ihan laidasta laitaan ja mieskin on saanut siitä jo osansa :D Leivoin eilen kakkua ja minun piti erotella valkuaiset ja keltuaiset toisistaan ja epäonnistuin siinä ihan totaalisesti. Kiukuttelin minkä kerkesin ja valittelin miehellekkin, että ahdistaa ja uuvuttaa ja ei innosta yhtään, mihin mies sitten tokaisi, että "ei tarvitse" mihin sitten tietty tiuskasin heti, että "eikä! minä haluan!" :D Ai kauhee, haha.

Olen muuten huomannut myös yhden uuden "raskausoireen", nimittäin käsien puutumisen. Käsien tai jalkojen puutuminenhan on ihan normaalia ja sattuu silloin tällöin, mutta nyt raskaana ollessa puutuminen tulee jostain syystä tosi helposti. Ihan vaan vaikka sohvalla makoillessa ja puhelinta selaillessa huomaan vasemman käden pikku hiljaa puutuvan. Mietin, että liittyykö tää jotenkin siihen, että olen syönyt sitä primaspania, mutta tuskin kai sentään. Googlettelin asiaa ja löysin, että raajojen puutuminen on yleisempää raskaana ollessa. Yks yö heräsin siihen, kun olin nukkunut kädet pääni päällä, enkä enää tuntenut toista kättäni. Ai kamala, se oli ihan järkyttävän tuntuista. Onko kukaan muu huomannut raskauden aikana raajojen puutumista?

Tällaista taas tänne. Mä koitan saada sen neuvola-ajan taas jossain vaiheessa varattua, kunhan jaksan. Haha.

Ensikäynti

Ensiksikin, kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja anteeksi, etten ole jaksanut vastailla niihin. Ajatukset ovat tällä hetkellä hyvin sekavat.

Eilen kun pääsin kotiin, menin heti kuumaan suihkuun ja vain itkin. Suihkun jälkeen olin aivan turta ja painelin sohvalle makaamaan. Mies toi töistä tullessaan minulle lohdutukseksi lakuja. Olo oli niin ahdistava, että mikään ruoka ei maistunut, mutta sain yhden lakun syödyksi. Teimme yhdessä makaronilaatikkoa, mutta sekin meinasi jäädä lautaselle. Oksetti ja oli huono olo.

Tunsin aika ajoin pieniä vihlaisuja kohdun seutuvilla, joten varauduin jo pahimpaan. Otin nukkumaan mennessä yhden 500mg Paramaxin ja yritin nukahtaa. En saanut unta. Päässäni pyöri vain Apulannan Ilona? "Sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet, sä väsyit kylpyhuoneeseen..." Sain nukuttua ehkä tunnin, mutta heräilin aina kun vaihdoin kylkeä. Sydän takoi rinnassa, kun ajattelin, että aamulla, kun käyn vessassa, huomaan siteen olevan täynnä tuoretta verta.

Aamulla heräsin aivan liian aikaisin, En vain saanut nukuttua. Menin vessaan, mutta huomaan, ettei verta ole tullut yön aikana yhtään. Edelleen vain pyyhkiessä vähän vaaleanpunaista. Olen tyytyväinen, että kivut ovat pysyneet vaimeina, lähes kokonaan poissa, mutta ajatus keskenmenosta ahdistaa. Ahdisti niin paljon, että tuli huono olo. Tunsin palan kurkussani. Teki mieli itkeä ja oksentaa ahdistus pois. Tein aamupalaksi leivän, mutta en saanut sitä syötyä. Nakertelin muutaman palan ja jätin loput miehelle. Kello alkoi viimein olla jo niin paljon, että voisimme lähteä kävelemään neuvolalle.

Neuvolassa ahdistus vain kasvoi ja kasvoi kun näin raskaana olevia äitejä. Heti kun terveydenhoitaja kutsui meidän sisään, aloin itkeä. Itkeä sopersin, että pelkään tämän menneen kesken. Vuodan verta ja olen todella ahdistunut. Terveydenhoitaja yritti nopeasti etsiä aikaa gynelle, joka olisi voinut ultrata, mutta valitettavasti meidän kunnassa on vain yksi kiertävä gyne ja seuraava vapaa aika hänelle olisi vasta reippaasti toukokuun puolella. Siitä ei siis ollut minulle mitään apua. Kävimme kuitenkin läpi kaikki neuvolan perusasiat. Mitä tutkimuksia tulee olemaan ja millä raskausviikoilla. Pieniä hetkiä saatoin kuvitella oikeasti meneväni noihin tutkimuksiin, mutta sitten taas keskenmeno ajatus hyökkäsi takavasemmalta ja toi mukanaan suurta ahdistusta. Neuvola käynti kesti vain noin 45 min. En osannut kysellä mitään yhtään mistään, kun ajattelin vain keskenmenoa.

Voi kuinka toivonkaan, että tämä olisi vain harmitonta vuotelua ja satunnaista kasvukipua, mutta pahoin pelkään pahimman olevan vasta tulossa.

Jos vuoto pysyy vähäisenä ja pahimmat kivut poissa, niin lauantaina pääsen yksityiselle ultraan näkemään, onko siellä enää ketään elossa. En malta uskoa, että kaikki olisi hyvin, mutta pitäkää peukkuja, että sieltä vielä hyviä uutisia saataisiin.

Nyt koitan kestää nämä pari työpäivää ahdistus rinnassa takoen. Nyt haluaisin vain nukkua tämän kaiken pahan olon pois. Voi kunpa voisin....

Jännän äärellä

Olipas kerrassaan ihana ja rentouttava miniloma. Nukuin valehtelematta ainakin kymmenet päikkärit neljän päivän aikana :D Vaikka ei siis pahemmin edes tehty mitään erikoista. Perus kotihommia vain. No käytiin me yks ilta vähän auttelemassa kaveria maalaushommissa, kun hän muutti melkein meiän naapuriin, mutta kuitenkin. Loma meni pääasiassa vain löhöillessä.

Väsymyksen lisäksi ei oikein muita oireita ole ollutkaan. Välillä tuntuu nopeiden liikkeiden jälkeen pieniä "repäisy"kipuja, mutta muita tuntemuksia ei sitten olekkaan ollut. Toisaalta hyvä, ettei ole ollut kipuja, mutta toisaalta alkaa vähän vaivaamaan, että kasvaako siellä enää ketään. Onko kasvu taas pysähtynyt, kun ollaan kerran tuolla kuuluisalla 7. raskausviikolla? Lauantainahan se selviää, jos ei vuoto ole alkanut ennen sitä.

Mutta tosiaan, ylihuomenna meillä on jo tuo ensimmäinen neuvolakäynti. Viimeksi neuvola-aika oli varattu vasta viikoille 8+5, mutta keskenmenovuoto ehti juuri alkaa 8+2. Nyt se on jo 7+1, mutta toisaalta neuvolan laskurin mukaan taitaakin olla jo 8+1. Ollaan menossa miehen kanssa yhdessä, vaikka tiedän kyllä, ettei siellä vielä tapahdu mitään erikoista. Jutellaan vaan mukavia ja vissiin hemoglobiini saatetaan mitata jos jotain. Onko muut yleensä mennyt tuonne ensikäynnille yksin vai yhdessä puolisonsa kanssa?

Olen yrittänyt olla hieman positiiviisemmillakin mielillä tästä raskaudesta ja ollaan jopa miehenkin kanssa jo juteltu vähän tulevaisuudesta. Lähinnä tietty spekuloitu meiän rahatilannetta, mutta kuitenkin. Mies on alkanut jo miettimään miten elättää meidät sitten, kun minä jään äitiyslomalle ja tuloni putoavat kertaheitolla puoleen nykyisestä. Tulee niin ihanan turvallinen olo, kun mies osoittaa ottavansa sellaisen ikäänkuin perheen pää-roolin :D

Mutta juu, hiljaa hyvä tulee :)

Piinaviikko

Viikon päästä tähän aikaan ollaan just käyty meiän ihka ensimmäisellä käynnillä äitiysneuvolassa. Aika hurja ajatus. Minäkö ihan oikeasti pääsisin käymään tuolla kuuluisalla ensikäynnillä?

Fiilikset menee taas ihan laidasta laitaan. Välillä haaveilen tulevasta kesästä ihanan pikku vauvamasuni kanssa ja mietin tulevaa talvea, että onkohan se runsas luminen, että tarvitsenko hyvät rattaat koiralenkeille :D haha. Sitten taas toisaalta haaveeni romuttuvat ja mietin, että en taaskaan pääse sinne asti. Enhän mä koskaan. Mietin, että mikähän päivä sopis parhaiten keskenmenosta kärsimiselle. Nythän olis just sopivasti neljä päivää vapaata vaan itkeä ja kärsiä kotona. Ai kauhea mitä mä mietinkään.

Mun on niin vaikea luottaa näihin alkuraskauden viikkoihin. Mitä vaan voi vielä tapahtua tai mitä vaan voi olla tapahtumattakin. En uskalla kauheasti iloita, mutta en liiemmin murehdikkaan. What happens, happens. Yritän nyt vain unohtaa koko raskauden mahdollisimman hyvin ja keskittyä muihin asioihin. Esim. vaikka koirani "huoltoon" :D Meidän karvaturrimme kaipaisi oikein kunnon trimmauksen ja kynsienleikkauksen ja muut huoltotoimenpiteet. Taidanpa keskittyä nyt tosiaan vielä tuohon meiän karvaiseen lapseemme. Olen muuten huomannut kuinka hän on alkanut seurailemaan minua kovinkin tiiviisti. Ikäänkuin hän tietäisi, että siellä on joku kyytiläinen mukana massussa ♥

Mutta nyt ei muuta kuin äärimmäisen ihanaa ja mukavaa pääsiäislomaa kaikille!!! Toivottavasti saatte paljon suklaamunia syödäksenne ;D

Huoli

Eilen töistä kotiin tullessani tein taas yhden raskaustestin. Ihan vaan koska sattui olemaan pissahätä :D Toki vastahan mä tunti sitten kävin vessassa. No, mutta tässä tulos:

Taustalla uusi lattia ;D

Toinen viiva alkoi muodostua heti, kun neste alkoi kivuta pitkin testialuetta. Odottelin testin kuivumista, mutta tuon tummemmaksi se viiva ei vaan muutu. Onhan se toki tummempi kuin lauantaina tekemäni testi, mutta odotin sen olevan jo yhtä tumma kuin kontrolliviiva. Oliko pissa laimeaa? Enhän sentään pidätellyt sitä kuin tunnin. Eikö testin väriaine tummukkaan tuosta enempää vai eikö hcg-hormoni vaan ole noussut toivotulla tavalla?

Mulla on koko ajan vaan mielessä nuo edelliset keskenmenot. Mietin koko ajan kaikkia erilaisia oireita ja muita. Mä en tajuu, miten kukaan voi muka selvitä tästä alkuraskaudesta rauhallisin mielin.

Laitan nyt tännekkin taas muistiin mitä oireita tässä raskaudessa on tähän mennessä ollut:
♦ Palelua
♦ Rinnat on kovat ja nännit kipeät. Kuppikoko on kasvanut ainakin yhdellä.
♦ Väsymys
♦ Turvotus

Pahoinvointia mulla ei ole ollut ollenkaan. Toki jokin ruuan koostumus (kuten vaikka puuro) alkaa vähän ällöttää ja tulee syötyä tosi hitaasti. Pientä pistelyä on tuntunut välillä kohdun ja munasarjojen kohdalla. Tuo turvotus on ihan jäätävää! Ei voi käyttää mitään ihonmyötäistä vaatetta, kun tuo pömppis on jo niin epäilyttävä :D Katoaako se koskaan vai ottaako kasvanut kohtu sen jossain vaiheessa kiinni? Vatsa toki muuten toimii ihan suht normaalisti. Ei ole löysällä, eikä kovalla, vaan käyn ihan normaaliin tapaan vessassa. Tää on oikeesti tosi tärkeä huomio, koska edellisissä raskauksissa mulla ei meinannut pysyä mikään sisällä, kun vatsa oli koko ajan niin kuralla. Väsymyskin alkaa olla jo tosi huomattavaa. Olen nyt varmaan joka päivä nukahtanut kotimatkalla bussiin. Vielä en oo onneks ajanut ohi pysäkin :D

Mutta eipä mulla nyt muuta. Toivottavasti sunnuntaina meillä käy paljon virpojia! Tykkään kun lapset on koristellut pajunkissojen oksat niin hienoiksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ensimmäisiä askelia

Olen saavuttanut ensimmäisen etapin tässä raskaudessa, nimittäin sain tänään varattua meille ajan neuvolaan ensikäynnille! Koko raskaus tuntuu vielä ihan utopistiselta ajatukselta, mutta ehkä tuo neuvola-ajan varaaminen konkretisoi sitä jo hieman enemmän. Aika on jo reilu parin viikon päästä torstaina. Tavallaan se on jo tosi pian, mutta tavallaan se tuntuu tosi kaukaiselta. Enhän ole koskaan vielä sinne ensikäynnille asti päässyt.

Tänään on tuntunut ihan pientä juilintaa alavatsalla. Kaikki pienimmätkin tuntemukset saavat epätoivon heräämään. Tottakai nyt pientä juilintaa aina tulee, kun kohtu kasvaa, mutta en vaan osaa vielä yhtään luottaa tähän raskauteen. Mittailen edelleen jostain syystä aamulämpöjä. Tänään se näytti 36.90 astetta, joten kai se keltsi siellä vielä toimii ennenkuin istukkahormoni ottaa vallan. Mitään muuta oiretta ei oikeastaan sitten olekkaan. Toki rinnat tuntuu valtavilta verrattuna normaaliin :D Mutta noin niinkuin muuten, meinaan aina välillä unohtaa koko raskauden. Ehkä se on vaan hyvä. Toivottavasti ainakin.

Päivä kerrallaan eteenpäin! Tänään rv 4+6.

P.S. Meiän uus lattia on ihan sairaan hieno!

Loppua kohti

Tänään aamulämpö näytti enää 36.48 astetta, eli tasaiseen tahtiin ollaan tultu alas päin, keltarauhasen surkastumisen merkiksi. Eilen illalla oli vatsa taas vähän kuralla. Kyselinkin jo mieheltäkin, että onko hänen vatsansa toiminut kunnolla, jos tämä nyt onkin joku noroviruksen ensiaste. Tai sitten siitä salaatista vaan jäi joku pöpö muhimaan.

Usko raskauteen on kuitenkin jo ihan totaalisesti kadonnut. Pian alkaa luomukierto ja tekisi vaan mieli kokonaan luovuttaa. Ei meille tule kuitenkaan koskaan ikinä omaa lasta, jos ei lähdetä hedelmöityshoitoihin. En tiedä olenko sellaiseen vielä valmis ihan jo ajan ja rahan puutteenkin takia. Mieskin eilen puheli jostain epävarmasta työtilanteesta ja siitäkös minä hermostuin. Hemmetti!

Lueskelin taas eteenpäin sitä hömppähoroskooppikirjaa ja tällä kertaa aiheena terveys. Siellä luki helmi-maaliskuun kohdalla jostain hoitosuunnitelmasta, joka pitäis pistää kokonaan uusiksi. Jopa oman lääkärin vaihto olisi paikallaan. Nuo ihme ennustuksethan on nimenomaan tarkoitettu ohjaamaan ihmistä oikeille teille elämässään ja nyt mua pelottaakin, että mun pitäisi tehdä se päätös, että nyt lähdetään sinne lapsettomuuspoliklinikalle ihan oikeisiin hoitoihin. Tämän seurauksena toukokuun ennustuksessa puhuttiin taas perheenlisäyksestä. Eli jos nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni, niin olisiko meillä toukokuussa jo pieni ihmisen alku masussa? Ja jos en tee nyt mitään, niin onko koko loppuvuosi sitten ihan pilalla. Kaikkea mä taas mietin :D

Voi luoja, mä olen vaan niin väsynyt tähän kaikkeen!

Niukkaa

Tänään on vasta kp 4 ja musta tuntuu, että menkat on jo ihan lopuillaan. Normaalisti mulla siis kestää menkat noin kuusi päivää, jos lasketaan ihan ensimmäisestä pisarasta viimeiseen pisaraan. Nyt huomasin, että ne perus hyytymät tuli jo heti ekana vuotopäivänä ja sen jälkeen onkin sitten alkanut jo hiipumaan. Kertooko tää nyt siitä, että mun limakalvot oli viime kierrossa jo ihan onnettomat? Vai voiko tämä olla vain sattumaa? Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin se ovista ennen tullut limatulppakin oli paljon niukempi kuin yleensä. Onko se yksi clomifen kierto vienyt multa mun limakalvot? :O

Nyt tuli siis pieni paniikki, että onko tässä kierrossa enää mitään toivoa, jos clomit tekee mun limakalvot ihan olemattomiksi, niin eihän siellä sitten ole edes yhtään tarttumapintaa pienelle hedelmälle tarttua. Jätin royal geleenkin tässä kierrossa ottamatta, etten vaan sotkis hormonitoimintaani yhtään enempää kuin mitä clomit jo tekevät. Greippimehusta ei oo ollu mitään apua mulle, joten nyt kaikki limakalvoja parantavat niksit ovat erittäin tervetulleita :)

Nyt ei auta kuin toivoa, että clomikuurin jälkeen tulee sellainen estrogeenispurtti, että tulee oikein extra mehevä ovulaatio ja extra mehevät limakalvot!

Olo on jo ihan toivoton...

P.S. Pientä pistelyä oikealla jo havaittu, joten olettaisin ovulaation tapahtuvan oikeassa munasarjassa. Ultrassa(kp 13) nähdään osuko aavistukset oikeaan :)

Dpo 6

Tänään aamulla havahduin, kun aamulämpö olikin taas noussut edellisestä; 36.61 astetta.  Yllätyin kun perus estrogeenidroppia ei ilmaantunutkaan. Lugesteronit näköjään taas toimii, sillä jatkuva pissahätä ja vilunväreet ovat täällä taas. Ainiin, pitääkin muuten käydä tänään jo hakemassa lisää lugeja, ettei vaan pääse loppumaan kesken.

Esimieheni palasi tänään takaisin töihin äitiyslomaltaan. Arvatenkin kaikki kahvipöydän keskustelut liittyivät tällä kertaa vain vauvoihin, johon minulla ei tietenkään ole oikein mitään sanottavaa. Kaiken lisäksi kollegani paljasti olevansa raskaana, joten tunnen oloni taas täysin tarpeettomaksi. Kertokaapa, miten tollasiin kahvipöytäkeskusteluihin enää pääsee mukaan, kun aiheena on aina vaan vauvat ja lapset ja lapsenlapset ja mitä vit**a, eikö teillä ole enää omaa elämää ollenkaan!!! Istun siis jälleen kerran hipihiljaa myhäillen kuinka ihania niiden kaikkien muiden lapset onkaan. Oi voi.

No mutta ei nyt vaivuta synkkyyteen, vaikka perjantai 13. päivä onkin. Alkaahan sentään viikonloppu, eikä meillä oo yhtään mitään suunnitelmissa. Vois vaikka lähteä leffaan...joo hyvä idea :)

Kipua ja vuotoa

Ensinnäkin kiitos paljon kaikille ihanista tsempeistä ja anteeksi, etten ole jaksanut vielä vastailla kaikkiin kommentteihin.

Tänään vuoto jatkuu jo hieman voimakkaampana ja veri on tuoreen punaista. Kivut ovat myös lisääntyneet ja joudun tukeutumaan särkylääkkeisiin yhä useammin. En usko, että tästä on enää mitään hyvää seuraamassa :(

Soitin aamulla päivystykseen ja sain ajan ultraan maanantaiaamulle. Toki jos vuoto ja kivut lisääntyy sietämättömiksi joudun soittamaan uudestaan päivystykseen.

Tällä hetkellä olo on huono. Olen voimaton ja lämmöt on koholla (37.0), mikä aiheuttaa taas inhottavia vilun väreitä.

En osaa vielä sanoa, että miten tästä eteenpäin. Koitan nyt levätä ja toipua parhaani mukaan.

Säikähdys

Tänään aamulla junassa istuessani tunsin yhtäkkiä ihan suunnatonta kipua mahassa. Pelästyin, että nytkö se tulee ulos! Kipu tuntui ihan samalta kuin silloin, kun menkat ovat juuri alkamassa ja menet vessaan ja huomaat vuodon alkaneen. Puristin reppuani sylissäni kivun yltyneen kovaksi. Tässä vaiheessa yleensä ottaisin jo särkylääkkeen, mutta nyt en voi, en halua. Kärvistelen ja puristan reppuani yhä kovemmin ja kovemmin. Otan taskustani puhelimeni esiin ja luen vau.fin sovelluksesta, mitä tällä viikolla tapahtuu äidin kehossa. "Muutoksia kehossa. Kohtu alkaa kasvaa. Lihasten venyminen saattaa tuntua pienenä pistävänä kipuna vatsassa. Moni saattaa huolestua tuntemuksista, usein turhaan." Huh lohduttauduin noilla sanoilla ja pistin puhelimen takaisin taskuuni. Yhtäkkiä kipu hävisikin kokonaan ja olo oli hyvä ja helpottunut. Huh, miten säikähdin jo.

Mun mieli taistelee nyt koko ajan ajatusten "keskenmeno" ja "kyllä, tästä vielä lapsi syntyy" välillä. En mahda sille mitään, mutta kun tämä lapsi on vaan niin kovin toivottu ja odotettu, että huolehdin koko ajan ihan yli kierroksilla. Onneksi maanantaina on ensimmäinen neuvolakäyntini, niin voin alkaa huolehtimaan välillä ihan muista ajatuksista :D Esim. onkohan mun neuvolatäti mukava ja ymmärtäväinen vai ihan työhönsä kyllästynyt natsi. Ja miten ja milloin saan tietää ultran ajankohdan. Tuleeko se postissa vai saanko tietää sen heti siinä ensikäynnillä vai mitenköhän se menee. Sitä jännäillessä. Kiva olis kyl jos mies pääsis siihen ultraan mukaan. Siinä taas uusi huoli mieleen pyörimään :D

Kyllä tää tästä. Päivä kerrallaan.

Uni

Näin unta, jossa olin vessassa ja huomasin pyyhkiessäni verta. Hirveä, mutta samalla myös niin tuttu tunne valtasi mieleni. "No niimpä tietenkin, eihän meidän nyt oikeasti kuulunutkaan saada lasta." Vitutus, suru, ja ärsytys ryöppyi ylitseni ja lopulta epätoivo.

Aamulla mahaan koski hieman. Uni palasi mieleeni ja pelkäsin. Pelkäsin, että se oli enneuni ja saan taas kokea tuon hirveän tunteen, jonka keskenmeno aiheuttaa. Onneksi kuitenkin se oli vain unta. Mahakipu oli luultavasti suolistoperäistä, mutta eihän sitä voi aina erottaa, että mistä se kipu on lähtöisin.

Olen nähnyt usein samankaltaisia unia vuodon alkamisesta ennen menkkoja. Yleensä aina juuri päivää ennen menkkojen alkua. Pelkään, että alitajuntani yrittää varoittaa minua tulevasta.

Tänään pärähti alkuperäisten laskelmieni mukaan 7+0 (varhaisultran mukaan 6+6). Haluaisin jo taas nähdä meidän pikkuisen. Haluaisin tietää, että kaikki on varmasti hyvin. Pelottaa, että ekassa kunnallisen tarjoamassa ultrassa todetaan keskeytynyt keskenmeno ja todetaan alkion menehtyneen juurikin viikolla 7+0. Voisinpa nähdä tulevaan.

Tänään sovellus kertoi kohtuni olevan appelsiinin kokoinen. Sehän on jo ihan valtavan kokoinen :D Eilen ruuan jälkeen vatsani alkoi pömpöttämään niin, että kuvittelin sen olevan jo pieni suloinen vauvamasu. Mieskin huomasi sen ja alkoikin taas miettimään ääneen tulevaisuutta. Lähinnä raha-asioita, mutta kuitenkin.

Voih, nt-ultraa odotellessa. Tapahtuuko muuten neuvolan ensikäynnillä mitään sellaista mikä lohduttaisi tällaista epätoivoista mieltä? Kuunnellaanko sykettä? Mitataanko hcg verestä? Onko siitä käynnistä vielä mitään lohtua?