Synnytys vol. 2

Kuopuksemme on nyt jo kuukauden ikäinen, voitteko kuvitella. Viime neuvolassa painoa oli tullut 10 päivässä huimat 400g ja syntymäpaino ohitettiin ihan kertaheitolla. Pituuttakin on ehtinyt tulla jo 4 cm. Jätkä kasvaa siis ihan silmissä ja vaatteetkin alkaa istumaan päällä paremmin. Itseasiassa osa vaatteista on mennyt jo pieneksikin! Tällä kertaa ollaan selvitty hienosti pelkällä täysimetyksellä, eikä ole tarvinnut käyttää alkuun lisämaitoa, toisin kuin esikoisen kanssa. Toivottavasti imetys sujuisi taas hyvin vähintään vuoden ikäiseksi asti ja pidenpäänkin, eli lapsentahtisesti mennään taas.

Mutta nyt oli tarkoitus mennä vähän ajassa taaksepäin ja kertoa hieman meidän synnytyskokemuksesta tällä kertaa. Pikkasen siitä ehdinkin jo kertomaan, kun tilanne oli tosiaan lähtenyt juuri käyntiin, mutta kerron nyt koko synnytyskertomuksen alusta loppuun asti.

Meillä oli vielä joulukuun alussa keittiöremontti pahasti kesken ja sen kanssa oli mennyt paljon energiaa. Pikku hiljaa keittiö kuitenkin alkoi olla siinä pisteessä, että pääsimme sisustamaan sitä ja aloittamaan viimein niin sanotun joulun laittamisen. Saatiin keittiön tarvikkeet siirrettyä oikealle paikalle ja olohuoneeseen perinteiseen tapaan tekokuusi pystytettyä. Tein ihan hulluna hommia tuona yhtenä sunnuntaipäivänä. Siivosin, imuroin ja pesin lattiat remontin jäljiltä. Pystytin kuusen ja koristelin sen esikoisemme kanssa koreaksi. Kun mieheni oli nukuttamassa esikoistamme, pääsin viimein suihkuun rentoutumaan ja pesemään raskaan raatamisen hiet pois yltäni. Olin niin ylpeä itsestäni, että sain kaiken tehtyä ennen laskettua aikaa ja voisin viimein alkaa tyytyväisenä odottaa joulua. Astuin suihkukaapista ulos ja olin juuri kuivattelemassa itseäni, kun huomasin yllättäen lapsivesien valahtavan lattialle. Tilanne oli jotenkin todella omituinen. Ihmettelin tosissani, että enkö muka onnistunut pidättelemään ja ihan tuosta noin vain pissasin juuri lattialle :D Kaikkea sitä joutuukin raskaudessa kokemaan ja häpeämään. Menin takaisin suihkuun ja peseydyin uudestaan ja tulin taas suihkukaapista ulos kuivattelemaan, mutta nestettä alkoi taas valumaan lattialle. Huusin mieheni paikalle. "The weirdest thing just happened.... joko pissasin juuri lattialle tai sitten multa meni lapsivedet". Naureskelimme hetken aikaa mieheni kanssa ja vettä valui edelleen jalkovälistäni. Pyysin miestäni tuomaan puhelimeni ja laitoin ensitilassa viestiä kätilökaverilleni Tiinalle. "Voiko lapsivedet valua sillai lorinalla". Sain pian vastauksen Tiinalta "öö joo, kerro lisää :D". Pikaisen keskustelun jälkeen totesimme, että on ehkä parempi soittaa päivystykseen ja sieltä pyydettiinkin tulemaan paikalle vielä tänään. Kello oli noin yhdeksän illalla ja soitin äitilleni, että nyt on aika pakata kamat kasaan ja mieheni tulee hakemaan hänet hetken päästä meille esikoista vahtimaan ja me lähdetään käymään päivystyksessä. Ja niin me sitten tehtiin.

Päivystykseen ei valitettavasti voinut tulla mies mukaan vaan jouduin menemään sinne yksin. Otin sairaalakassin mukaan ja totesin, että nyt sitä mennään taas. Kätilö teki ensin lapsivesitestin ja se näytti positiivista, eli en siis pissannut lattialle :D huh. Seuraavaksi otettiin gbs-näyte, mikä oli esikoisen aikaan positiivinen. Osasin siis odottaa saman käyvän tälläkin kertaa ja niin kävikin. Näyte oli positiivinen ja sain antibioottitipan käteeni ja jouduin jäämään osastolle yöksi yksin. Aamulla sitten luvassa synnytyksen käynnistys, jos ei yöllä ala tapahtumaan vielä mitään. 

Yöllä ei vielä tapahtunut mitään. Sain hädin tuskin muutaman tunnin nukuttua. Kanyyli kädessä oli ihan liian vaikea nukkua ja tuleva synnytys jännitti. Supistuksia tuli satunnaisesti, mutta ne eivät olleet vielä ollenkaan kipeitä. Aamulla noin klo 9 aikaan minulle laitettiin ballonki. Soitin miehelleni, että hän saisi nyt tulla paikalle ja saimme yhdessä viettää aikaa käynnistyshuoneessa. Supistukset olivat edelleen satunnaisia ja enimmäkseen kivuttomia. Huomasin muutaman tunnin päästä ballonkin laitosta, että se alkoi tihkua veristä lapsivettä. Pyysin kätilön paikalle katsomaan, että onko se ihan normaalia ja ballonki tipahtikin sillä samaisella hetkellä, kun kätilö siihen tarttui. Olis ilmeisesti pitänyt tajuta vedellä sitä alas jo aikaisemmin, kun se niin helposti sieltä tipahti :D Noh taas opittiin jotain uutta.

Supistukset olivat edelleen kivuttomia, mutta ne alkoivat olla enemmän säännöllisiä. Kätilö tarkisti kohdun suun tilanteen ja se oli vasta 3-4cm auki. Päätettiin kuitenkin odotella vielä, jos ne supistukset alkaisivat voimistumaan. Ja niin kävikin. Supistukset alkoivat voimistumaan ja pyysin saada tensin käyttööni. Tunnit kuluivat tensin kanssa päristellessä, kunnes kivut alkoivat olemaan sen verran kovat, että aloin pikku hiljaa toivomaan jo jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Ja niin me päästiinkin sitten jo synnytyssaliin ja pääsin nauttimaan ilokaasusta sen aikaa, kunnes laitettiin kaikki valmiiksi epiduraalia varten. Muistan vain synnytyssaliin saapuessamme, kun käynnistysosaston kätilö sanoi synnytysosaston kätilölle, että "hän on erittäin rauhallinen synnyttäjä", hehe. 

Kivut alkoi pian yltyä jo sietämättömiksi ja anestesialääkäri valmistautui laittamaan epiduraalipuudutusta. Nuo muutaman minuutit puudutusta odotellessa tuntuivat kestävän ikuisuuden, mutta ah se autuuden tunne, kun se puudutus viimein helpotti. Olo oli taas viimein niin mukava kuin se vain voi olla. Juttelimme mukavia kätilön kanssa. Kerroimme kuinka meidän esikoinen jo kovasti odottelee pikkuveljen saapumista kotiin. Noin tunti siinä vierähti, kun aloin taas etäisesti tuntemaan supistuksien paineen kohdussa. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja yllättäen olinkin jo 10cm auki ja heti kun vaan siltä tuntui, niin saisin alkaa ponnistamaan. Ei mennyt kuin hetki ja aloin tuntea painetta eli sitä kuuluisaa "kakkahädän tunnetta" ja kokeilin hieman ponnistaa. Olin tällä kertaa kylkiasennossa, kun esikoisesta synnytin puoli-istuvassa asennossa. Kylkiasento tuntui huomattavasti mukavemmalta ja luonnollisemmalta, kun sain siten hyvän otteen jalastani. Supistukset tuntui mukavana paineena mutta eivät sattuneet ja ponnistin ponnistamistani. Seitsemän minuuttia ja vauva oli maailmassa. Oli hämmästynyt tunne. Siinäkö se nyt on. Synnytys sujui kuin unelma ja vauva oli maailman suloisin olento ♥

Olin niin tyytyväinen synnytyskokemukseeni, että annoin sille heti kymmenen pistettä. Kaikki meni niin sulavasti putkeen, etten osannut edes toivoa parempaa. Saimme rauhassa levätä synnytyssalissa iltapalaa syöden, kunnes sitten pääsimme perhehuoneeseen tutustumaan taas uuteen tulokkaasemme. Vauvalla oli muuten kaikki hyvin, mutta alussa hengitystiheys oli niin nopea, eikä sen takia päästy esimerkiksi perhehotelliin, mikä olisi myös ollut kiva kokea. No mutta päästiinpähän tällä kertaa sentään perhehuoneeseen, missä vietimme kaksi yötä, kunnes pääsimme kotiin. Isoveli saapui pian päiväkodista kotiin ja oli äärimmäisen innoissaan uudesta pikkuveljestään ja silitteli häntä ja katseli häntä ylpeänä. Esikoinen on muutenkin ottanut uuden tulokkaan tosi hyvin vastaan ja haluaa aina auttaa hänen hoidossaan ja jopa vaipanvaihdossa hän haluaa aina olla mukana :D

Sellainen kokemus tällä kertaa. Kaikki on muutenkin sujunut tosi hyvin vauvan kanssa. Esikoisen kanssa tosin on meinannut muutaman kerran mennä hermot, kun oltiin sen kolme viikkoa kotona kaikki, kun oltiin joululomalla. Nyt kun esikoinen on ollut jo viikon päiväkodissa, niin olen itse saanut vähän paremmin lepäillä päivisin, kun yöt on välillä mitä ovat. Nyt alkaa jo pikku hiljaa tottua noihin vähäisiin yöuniinkin taas. Ja mitä pidemmälle kevättä mennään, niin sitä enemmän alkaa taas olemaan energiaa tehdä kaikkea muutakin kuin vain sohvannurkassa vauvakuplailua :D 

Mutta palaillaan taas. Vielä olisi ainakin nimiäisten suunnittelua (mitenhän se onnistuu näin korona-aikana) ja olishan se nimikin ihan hyvä keksiä jossain välissä. Toistaiseksi ei mitään hajua nimestä, mut eiköhän me sitten taas viime tinkaan jotain keksitä.

Mukavia talvipäiviä kaikille!

Rv 39+0, se on menoa nyt!

On ollut ainakin sata kertaa tarkoitus tulla kirjoittelemaan kuulumisia, mutta hitsi en ole vaan ehtinyt. Meillä on kotona ollut semmonen remppahärdelli päällä, että tekemistä on ollut ihan liikaakin ja siihen päälle vielä joulukiireet.

Noh kuulumiset jää tälläkin kertaa nyt lyhyeksi, nimittäin kaikkien yllätykseksi, lapsivedet lorahti mukavasti kylppärin lattialle suihkun päätteeksi ja nyt olen sitten odottelemassa streptokokkitestin tulosta. Wish me luck! 

Supistuksia odotellessa...

Edit. GBS positiivinen taas, elikkäs osastolle jäätiin ja käynnistystä odottelemaan. 

Alle 50!!

Tarkalleen laskettuna tänään on enää 46 päivää laskettuunaikaan eli nyt mennään siis raskausviikolla 34. Viime aikoina on taas sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja viikot tuntuu menevän ihan hulinalla ohi. Lähipiirissämme on taas sattunut yksi kuolemantapaus, mikä onkin jo neljäs tänä vuonna. Äitini oli leikkauksessa, mikä sai kyllä hetkeksi taas stressilevelit ihan kattoon, mutta onneksi hän voi nyt jo paljon paremmin ja on toipunut leikkauksesta hyvin. 

Mutta jotain valonpilkahduksiakin on tähän loppuvuoteen saatu. Ensinnäkin meidän Halloween-kutsut meni tosi hyvin. Meitä oli siis meidän lisäksi kaksi perhettä ja yksi sinkkumies. Meidän poitsulla ilmeni just kyseisellä viikolla ehkä kolme kaikkien aikojen pahinta uhmapäivää ja se raateli myös meidän vanhempien hermoja kovasti. Onneksi kuitenkin jäbä tsemppas hienosti juhlapäivänä ja leikki nätisti neljän kaverinsa kanssa. Sen jälkeen on taas ollut parempia päiviä ja uhmailua on ollut huomattavasti vähemmän. Kaikki meni jotenkin ihan täydellisesti putkeen; tehtiin tortilloja ja lapsetkin söivät kaikki tosi hienosti niitä. Ehdittiin vähän seurustelemaankin kavereiden kanssa pitkästä aikaa ja juhlista jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Toki uupunut, mutta hyvä fiilis.

Koronan kiihtyvyysvaiheen takia meillä otettiin töissä taas uudet etätyösäännöt käyttöön ja ollaan nyt siis saatu tehdä mieheni kanssa 100% etätöitä, mikä on vaan tosi hyvä asia. Ei ole tarvinnut stressata julkisissa liikkumista ja tartuntariskejä ja olen saanut levättyä paremmin, kun ei ole mennyt työmatkoihin turhaa aikaa. Vielä olisi reilu viikko töitä jäljellä ja sitten pääsen viimein äitiysvapaalle rauhottumaan ja rentoutumaan. Viime päivinä olen huomannut väsymyksen hiipivän taas takavasemmalta, koska yöt ovat entistä katkonaisempia. Vessassa saa ravata joka yö ja unet ovat olleet todella erikoisia viimeaikoina. Lisäksi asennon vaihtaminen herättää joka kerta, koska häpyluuta vihloo jo sen verran kovasti, että sitä ei voi olla huomioimatta. Kävellessäkin häpyluuta polttelee jo sen verran, että toivoisin äitiysvapaalla pääseväni vähän paremmin lepäilemään, että jos nuo kivut taas pikkusen hellittäisi. 

Mutta palataan takaisin niihin iloisiin asioihin, nimittäin sain kuulla ilouutisia rakkaalta ystävältäni Tiinalta, että hänkin on taas raskaana! Hän siis vietti äitiysvapaata kanssani myös viime kerralla, kun rakas kummityttöni syntyi lähes tasan kuukausi meidän jäbän jälkeen. Nyt ollaan sitten taas samaan aikaan äitiysvapaalla :D Uskomatonta! Tämä olisi siis heidän kolmas lapsensa, jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Suuria muutoksia luvassa heillekkin ja on jännä seurata taas hänenkin raskauttaan.

Jottei loppuvuosi olisi jo tarpeeksi jännittävä, niin päätettiin sitten pistää rahaa haisemaan ja käytiin suunnittelemassa meille uusi keittiö! Asia josta olen haaveillut jo viimeiset kuusi vuotta mitä olemme tässä asunnossa nyt asuneet. Nyt se viimein tapahtuu. Remontti alkanee joulukuun ekalla viikolla ja jos kaikki sujuu hyvin, se valmistuu juurikin sopivasti ennen joulua. Toivottavasti pysytään yhtenä kappaleena vielä sinne asti. Voi en malta odottaa!!

Joulua siis odotellaan jo kovasti monestakin syystä. Synnytys on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän. Pikkuveli tuntuu vievän masusta jo sellaisen tilan, että en pysty käsittämään, miten hän muka voisi vielä kasvaa lisää seuraavat 6-8 viikkoa. Välillä hän venyttelee raajansa niin täyteen mittaansa, että on kyllä masunahka todella tiukilla. Kroppa ei enää taivu mihinkään päin, kun aina on joku raaja kylkiluun alla vastassa.

Mutta tämmöistä nyt tällä kertaa. Muutaman viikon päästä olisi neuvolalääkärikäynti. Jännittää jo mitä siellä selviää. Mulla on nyt jo sellanen fiilis, että tää raskaus ei tuu menemään yhtä pitkälle kuin edellinen. Pikkuveli on asustellut jo niin pitkään pää alaspäin ja nyrkkeillyt välillä häpyluutani ja välillä virtsarakkoani. Ihmettelen, jos tämä menee paljonkin yli lasketunajan. 

Noh sitä jäämme jännityksellä seuraamaan!

Synnytyksen jälkeen

Vauva-arki on pitänyt meikäläisen kiireisenä, niin en ole ehtinyt oikein kirjoittelemaan. Olen kyllä yrittänyt lukea kaikkia seuraamiani blogeja, mutta vapaa-aika on tällä hetkellä varsin minimaalista. Ymmärtäähän tuon.

Tänään olin ensimmäistä kertaa yksin vauvan kanssa, kun mieheni palasi töihin. Jäbä alkaa olla jo sen verran iso poika, että kaipaa jo jonkun verran uutta nähtävää. Enää ei riitä vaan ruoka, puhdas vaippa ja uni. Kaveriltani saamani sitteri onkin ollut ihan parhautta. Pojan ihmetellessä sitterissä, ehdin jopa pestä vähän pyykkiä. Jäbä on onnistunut tekemään jo niin monet pissakepposet vaipan vaihdon yhteydessä, että puhtaat pyyhkeet alkoi jo olla vähissä. Kepposten kohteeksi ovat joutuneet allekirjoittaneen lisäksi niin isi kuin mummikin :D On se aika ketku tuo meiän pikkujäbä.

Synnytyksestä on nyt jo vähän reilu kaksi viikkoa aikaa. Tarkemmin sanottuna 16 päivää. Harvoissa odotusblogeissa kerrotaan mitään synnytyksen jälkivaikutuksista omaan kroppaan. Yritinkin kauheesti googlailla jälkivuodosta, kun missään oppaissakaan ei puhuta muusta kuin sen kestosta. Sori, nyt seuraa vähän ällöjuttuja, mutta ne onkin jo ihan tuttuja tässä blogissa :D

Kaikissa oppaissa kerrottiin, että jälkivuoto on noin viikon verran veristä ja sit alkaa jo vähenemään ja muuttumaan rusehtavaksi ja tätä niukkaa vuotoa voi kestää sen kolmisen viikkoa. Mua alko ihmetyttämään, kun jälkivuoto oli pääasiassa sellasta veristä ja venyvää limaa. Välillä sitä limaa tuli tosi paljonkin. Mitään erityisiä hyytymiä ei tullut, mutta sitä sitkeää veristä limavuotoa tuli aika tasan tarkkaan kaksi viikkoa, nimittäin lauantaina tuo jälkivuoto muuttui niukaksi ja sellaista se on nyt ollut jo parin päivän ajan. Aloin jo epäilemään, että onko siellä jotain jäämiä kohdussa, mutta varsinaisesti mitään tulehduksen oireita mulla ei ollut.

Paitsi outo mahakipu. Mulla on ollut satunnaisesti lievä masu pipi, mutta mä veikkaan, että kyseessä on pelkkä sisuskalujen tottuminen taas uusille paikoilleen, koska lievää kipua tuntuu eniten sillon, kun suolistossa on jotain tavaraa. Toisin sanoen vessassa käynti helpottaa oloa huomattavasti. Aineenvaihdunta on ehkä muutenkin vähän hidastunut synnytyksen jälkeen.

Raskaushormonitkin on jo historiaa. Iho ei ole enää niin hyvässä kunnossa, vaan pieniä näppyjä on taas alkanut ilmaantumaan leuan alueelle. Kynnetkään ei ole enää niin elinvoimaiset ja kiiltävät.

Synnytyksen jälkeen painokin alkoi putoamaan nopeasti. En tosin ole vielä käynyt puntarilla, mutta masu hävisi lähes kokonaan reilussa viikossa kun muukin turvotus alkoi pikkuhiljaa helpottamaan.

Jännä, mutta jotenkin sitä vauvamasua on aina välillä ikävä :D Toivottavasti saan vielä joskus uudestaan kokea raskauden.

Maidon noustua, rinnat on kasvaneet varmaan ainakin pari kuppikokoa. Ne on koko ajan vähän kovat ja nännit on herkillä. Nukkuminen kyljellään ei enää onnistu siten, että molemmat kädet olisivat tyynyn vierellä, koska kivikovat boobsit painavat toisiaan vasten. Kauhea mikä ongelma :D

Sain synnytyksessä pari pientä repeämää emättimeen ja niihin laitettiin tikit. Eilen suihkussa käydessäni tuo toinen tikki jo irtosikin, mutta toinen on vielä irtoamatta. Vessassa käydessä nuo tikit tuntuu hieman vihlovan pissatessa. En tiedä onko ne jotenkin kireällä vai vihlooko ne arvet vain näin aluksi jonkun verran. Tuntuu, että välilihakin on vielä vähän herkillä, mutta on kuitenkin jo huomattavasti parempi, kuin synnytyksen jälkeen. Jälkitarkastus on muistaakseni joskus viiden viikon kohdalla, että sittenpähän viimeistään selviää, onko kaikki kunnossa.

Ahas, noniin. Pikkujäbä alkaa taas heräilemään. Täytynee mennä suorittamaan iltapesut ja ruokinnat :)

Palaillaan taas!

P. S. Ollaan jo melkein keksitty meiän jäbälle nimi :D wohoo, edistystä!

Synnytys

Ensinnäkin, suuren suuret kiitokset kaikille onnitteluista edelliseen postaukseen! ♥

Uusi elämä vauvan kanssa on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja onkin ollut vaikeaa löytää enää ylimääräistä aikaa blogille. Tälläkin hetkellä pikkujäbä on kiinni tississä ja yritän jotenkin kirjoitella postausta läppärilläni, jota en olekkaan muuten ehtinyt avata viikkokausiin :D

Halusin kuitenkin kirjoittaa meidän synnytyskertomuksen tännekkin muistiin vielä ennen kuin ehdin unohtaa sen kokonaan. Toki onhan se mulla paperilla, mutta kuitenkin.

Tosiaan mentiin siis silloin pitkäperjantaina sinne yliaikaiskontrollikäynnille. Ystäväni Tiina varoitteli meitä jo etukäteen, että pyhinä siellä on töissä vain yksi lääkäri, joka hoitaa kaikkia osastoja ja yllättäen yliaikaiskontrollikäynnit on varmasti lääkärin prioriteeteissä viimeisenä. Meidän aika oli klo 13. ja siellä oli silloin pari muutakin odottajaa. Aloiteltiin ensin olemalla noin puolisen tuntia käyrillä ja seurailtiin vauvan sykettä. Oltiin pakattu mukaan hieman eväitä ja nameja, että jaksettais odottaa useampi tunti ja useampi tunti siinä sitten vierähtikin.

Kerroinkin, että mulla alkoi tuntumaan nuo kipeät supistukset säännöllisen epäsäännöllisesti silloin viikon alussa. Supistukset olivat yleensä aamupäivästä hieman epäsäännöllisempiä, mutta iltaa kohden ne alkoivat säännöllistymään siihen 10 min välein tuleviksi. Perjantaina ollessamme siellä yliaikaiskäynnillä huomasin supistusten taas tihenevän siihen 10 min väliin ja pikku hiljaa ne alkoi tihentyä jo 7 minuutin väliin. Kun olimme sen parisen tuntia odotelleet, päätin käydä vessassa ja yhtäkkiä huomasinkin, kun housuihin lorahti ihan kunnolla limansekaista kirkasta nestettä. Kirosin hetken vessassa märäksi menneitä housujani, mutta laitoin lopulta siteen paikoilleen ja lähdin takaisin odotustilaan mieheni luokse.

Odotustilaan tullessani kerroin miehelleni, että mitä oli tapahtunut ja aloin itkemään hillittömästi. En tiedä yhtään miksi :D En pystynyt yhtään hallitsemaan tunteitani ja kyyneleitäni ja sopersin vain, että minua pelottaa ja jännittää. Minua ehkä pelotti se, että joudun vielä lähtemään kotiin kärsimään supistuksistani ja toisaalta jännitti myös se, että nyt alkaa ihan oikeasti tapahtua. Kutsuimme kätilön paikalle ja itkeä pillitin ja sopersin hänelle tapahtuneesta. Hän otti tunteeni tosi hyvin huomioon. Laittoi minut uudelleen käyrille ja pian ottikin minut jo tutkimuksiin. Hän testasi, että kyseessä tosiaan oli lapsivettä ja tarkisti kohdunsuun tilanteen ja olinkin siinä vaiheessa jo auki kahdelle sormelle. Hän otti vielä gbs-näytteen ja puolisen tuntia jouduttiin odottelemaan sen tulosta. En sitten lopulta koskaan päässyt sinne lääkärin tutkimukseen, kun kätilö totesi tuon näytteen olleen positiivinen ja joutuisin suoraan osastolle ja antibiootti-tippa käteen kiinni.

Supistukset alkoivat tihenemään jo siihen 5 min väliin ja olo alkoi olemaan sen verran tukala, että sain käyttööni tens-laitteen. En ehtinyt edes pitkäkseni tuohon odotusosastolle, kun kätilö jo totesikin, että päästään suoraan synnytysosastolle ja sitten sitä jo mentiinkin.

Synnytysosastolla pääsin tutustumaan ilokaasuun. Yllättäen tuo tensin ja ilokaasun yhdistelmä olikin tosi tehokas kivunlievityskeino. Istuskelin pallon päällä ja nuuskuttelin ilokaasua ja mieheni paineli hartioitani ja boostaili tensiä aina supistuksen tullessa. Kello alkoi lähestyä jo ilta ysiä, kun pyysin saada seuraavan kivunlievityksen eli oli aika laittaa piikki selkäytimeen ja spinaalipuudutus vaikuttamaan. Ah sitä autuuden tunnetta, kun supistuskivut katosivat yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen. Kipujen kadottua puhkaistiin kalvot ja laitettiin sykeanturi vauvan päähän kiinni. Oli yhtäkkiä tosi pirteä olo ja pyörittelin lantiotani pallon päällä ja söin samalla meidän sairaalakassiin pakkaamiamme eväitä.

Noin puolentoista tunnin päästä aloin taas tuntemaan supistukset pikku hiljaa vahvempina ja vahvempina. Kerroin asiasta kätilölle ja pian olikin jo aika laittaa epdiraalipuudutus vaikuttamaan. Epiduraalin vaikutus alkaa hitaasti ja nuuskuttelin taas hetken aikaa ilokaasua kipuihini. Epiduraalin vaikutettua laitettiin minulle vielä oksitosiinitippa supistuksia vauhdittamaan, koska supistukset saattaa lieventyä epiduraalin aikana ja sitähän me ei kuitenkaan haluttu. Kello alkoi olemaan jo lähemmäs puolta yötä, joten me päätettiin mieheni kanssa ottaa pienet torkut epiduraalin vielä vaikuttaessa. Yhtäkkiä huomasin täriseväni vilusta, enkä saanut sitä mitenkään loppumaan vaikka olin saanut päälleni jo tuplapeitot lämmittämään. Lopulta kätilö mittasi lämpöni ja minulle olikin yhtäkkiä noussut 38.1 asteen kuume. Yhtäkkiä kätilöitä ja lääkäreitä alkoi tulemaan huoneeseen. Minulle laitettiin paracetamolia suoraan suoneen ja kuume alkoi viimein laskemaan. Pian aloinkin taas tuntemaan supistuksien voimistuvan. Kätilö tarkisti ensin kohdunsuun tilanteen ja yllättäen olinkin jo täysin auki ja oli aika aloittaa ponnistusvaihe. Pyysin vielä yhden annoksen epiduraalipuudutusta ja sen vaikutettua aloitettiin ponnistaminen.

Epiduraali vaikutti niin tehokkaasti, etten tuntenut enää mitään kipua. Hyvä jos tunsin supistukset, mutta se tuntuikin jännästi samalta kuin olisi ollut tarve pinnistää kakkaa :D Olin puoli-istuvassa asennossa sängyllä ja ponnistin naama punaisena. Kätilöt kannustivat hyvin ja kertoivat synnytyksen edistyvän hyvin, vaikka minusta se ei tuntunut edistyvän yhtään. En siis oikeasti tuntenut mitään, koska epiduraali. Yhtäkkiä poika jo putkahtikin maailmaan ja sain ihastella hänen isältään perimiään vaaleita hiuksiaan ♥ Pian sainkin jo pojan rinnalleni ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Poika syntyi rv 41+6 klo 2.26 ja painoi syntyessään 3724 g ja oli 51 cm pitkä.

Saimme nauttia aamupalasta synnytysosastolla, mutta valitettavasti meille ei ollut tarjolla yhtään perhehuonetta, koska siellä oli sillä hetkellä ihan täyttä. Jouduin yksin vauvan kanssa lapsivuodeosastolle, mikä oli kyllä ehkä kaikista kauhein kokemus koko reissussa :D Mies lähti aamu kuuden aikaan silmät ristissä ajelemaan kohti kotia ja nukkumaan. Minä sen sijaan jäin vuodeosastolle kuuntelemaan naapurin vauvan itkua ja en nukkunut silmäystäkään.

Maanantaina päästiin vihdoin ja viimein kotiin, mutta kerron siitä lisää taas myöhemmin. Nyt täytyy mennä vaihtamaan pikkujäbän vaippa :D

Pakko kuitenkin vielä sanoa, että olin synnytykseen erittäin tyytyväinen. Kaikki meni tosi hyvin, eikä siitä jäänyt minulle yhtään mitään traumoja. Kätilöt olivat tosi ammattimaisia ja ihania. Toki selvisin myös tosi vähillä vammoilla(kaksi tikkiä emättimeen), mikä myös lisää positiivista kokemusta. Voisin ihan ehdottomasti synnyttää vielä uudestaan.

Mutta nyt se vaippa :D

Palaillaan taas!

Latenssivaihe

Nyt voin ihan rehellisesti myöntää tietäväni miltä supistus tuntuu :D haha.
Latenssivaihe tosiaan lähti pikkuhiljaa käyntiin sitten viime kirjoittelujeni. Kerroin tunteneeni ihmeellisiä menkkakipuja ja lopulta totesin, että nuo kivut olikin just niitä supistuksia.

Aluksi supistuksia tuli tosi satunnaisesti ja ne kesti vain noin 10 sekunttia kerrallaan. Kipukaan ei ollut vielä kovin kovaa tuossa vaiheessa. Eilen iltapäivällä supistukset kuitenkin alkoivat säännöllistymään ja niitä tuli jopa useamman tunnin ajan noin 10-15 minuutin välein. Supistusten lisääntyessä huomasin myös limaisen rusehtavan vuodon lisääntyneen. Kohdunkaula siis selkeästi kehittyy tulevaa synnytystä varten.

Yötä myöten nuo supistukset kuitenkin alkoi taas harvenemaan ja lopulta otin vain 1g Paratabsin ja menin nukkumaan. Okei, pakko myöntää, että tuo särkylääke ei vaikuttanut mihinkään, mutta sain kuitenkin vähän nukuttuakin. Supistuksia tuli yön aikana noin tunnin välein, mutta olivat tällä kertaa pidentyneet noin minuutin mittaiseksi.

Tänään supistuksia ei ole enää tullut säännöllisesti, mutta heti kun nousen ylös seisomaan, niin alkaa ihan järjetön paine häpyluussa ja alkaa taas heti supistamaan. Tänään en enää ole kyennyt koiran kanssa ulos, vaan mies on saanut hoitaa sen homman.

Edelleen saadaan siis vielä jännäillä, että käynnistyykö synnytys vielä itsestään vai ehditäänkö vielä huomenna käymään siinä yliaikaiskontrollissa. Vähän kyllä jo kiinnostais tietää, että onko tuolla alhaalla oikeasti tapahtunut vielä mitään vai ollaanko vieläkin ihan vaiheessa. Haluaisin kerrankin yllättyä positiivisesti ja kätilö/lääkäri vois huomenna todeta meikän olevan jo hyvää vauhtia aukenemassa :D

Mutta niin, odottelu jatkuu. Onneksi ei nyt enää kovin montaa päivää siihen, kun saadaan vauveli syliin asti ❤️

P.S. Nyt oli muuten Ylen Akuutissa aiheena lapsettomuus. Ootteko katsoneet?

Ensimmäinen perhevalmennus

Eilen oli taas pitkästä aikaa ihan kamala päivä. Heti jo aamulla herätessä totesin, että nyt ei oo hyvä päivä tulossa. Jostain syystä joka paikkaa vähän kolotti ja olo oli muutenkin tosi epämukava, vaikka olin kerrankin mennyt ihan ajoissa nukkumaankin.
Töissä oli hirveä stressi, kun mun piti opettaa tulevalle tuuraajalleni vähän taas jotain uusia asioita, mutta pää löi ihan tyhjää. Sitten sain yhtäkkiä varmaan jonkun migreeniä enteilevän kohtauksen, kun aloin nähdä outoa väreilyä/aaltoilua oikealla näkökentässä. En meinannut nähdä tietokoneen näytöltä kunnolla tekstiä ja olo oli hutera. Kollega vaan toitotti vieressä koko ajan "tee sitä, tee tätä" ja vastasin vain kaikkeen "joo" tajuamatta yhtään mitään mitä hän sanoi. Söin pari keksiä ja join teetä ja hetken päästä olo onneksi helpotti. Liekkö ollut alhainen verensokeri tjms. Perjantainen sokerirasitus jännittää nyt taas entistä enemmän.
Sain jotenkin työt tehtyä, vaikka työpäivä venyikin ylitöiksi. Hain kotimatkalla postista tilaamiani lähetyksiä ja raahasin jättimäistä pahvilaatikkoa uupuneena ja kaikkensa antaneena kotiin. Kotona totean, että meidän koiralla on nyt vuorostaan vatsatauti ja ryhdyn siivoamaan vahinkoa lattialta, ennen kuin raahaudun vielä viemään koiran ulos lenkille. Mieskin oli jäänyt ylitöihin ja saapui vasta puoli kasin aikaan kotiin. Ihan paska päivä. Onneksi lohdutukseksi avasin tilaamani paketit ja sieltä paljastui kaikkea ihanaa vauvahömppää :D

Nyt on pikkujäbälle sukkia :D

Mutta niin, taas otsikkoon viitaten. Eli oltiin tänään meiän elämämme ensimmäisessä perhevalmennuksessa, joka järjestettiin ihan meidän oman neuvolan tiloissa. Jeiii, taas yksi uusi kokemus lisää :D Tosiaan tuo perhevalmennus on kuulemma tehty nyt ihan uusiksi ja pitäisi olla jossain määrin parempi kuin edellinen. En yhtään tiedä minkälainen se ennen on ollut, mutta olen kuullut paljon huonoja kokemuksia siitä. Meidän perhevalmennus koostui (esittelyjen jälkeen) aluksi noin tunnin kestäneestä "luennosta" synnytykseen ja kivunlievitykseen liittyen, yhdestä ryhmätehtävästä, sekä lopuksi vielä parisuhteeseen liittyvästä valmennuksesta. Me ei tuohon loppuosioon jääty ollenkaan, koska se kuulosti meidän mielestä vähän turhalta näin yli kymmenen vuoden parisuhteen jälkeen. Jos joku on sen osion käynyt, niin saa toki kertoa kokemuksia :D

Itse tykkäsin ainakin tuosta ns. luento osuudesta (eli powerpoint esitelmästä), missä kerrottiin lähinnä just niitä asioita, mitä olen miettinytkin, eli missä vaiheessa sinne synnytykseen olisi hyvä lähteä ja miten se synnytys sitten loppujen lopuksi etenee ja mitä tapahtuu sen jälkeen, kun vauva on saatettu maailmaan. Tietty paljon asioita olen kuullut ja lukenut jo etukäteenkin, mutta jotenkin noiden hoitajien kertomana ne asiat jotenkin vielä konkretisoituivat entisestään. Ainakin nyt kun ollaan molemmat miehen kanssa käyty tuolla perhevalmennuksessa, niin saatiin ihan hyviä keskustelun aiheita tulevasta synnytyksestä. Ehkä se tuleva synnytys konkretisoitui nyt vähän enemmän hänellekkin.

No sitten siellä oli se ryhmätehtävä. Tuossa valmennusyhmässä oli yllättävän monta paria ja pari odottavaa äitiä ilman puolisoitakin löytyi. Ikäskaala oli aika laaja tai näin ainakin veikkaisin. Ei ollut pelkkiä parikymppisiä, vaan ehkä enemmän näitä kolmenkympin tietämillä olevia ja ehkä vähän vanhempiakin ensiodottajia. Ryhmätehtävässä meidän jaettiin kahteen ryhmään, eli miehiin ja naisiin ja tehtävänä oli kirjoittaa ylös vähän asioita, joita toivotaan synnytyksessä olevalta tukihenkilöltä. Oli hauska huomata, miten kaikki oli vähän ulapalla koko asiasta, koska eihän me nyt ensisynnyttäjinä tiedetä yhtään mitä siellä sitten oikeasti tapahtuu :D Toivottiin kuitenkin paljon tukea ja lohtua ja paljon ymmärrystä vaihteleviin mielialoihin, haha.

Oli ihan hauska käydä tuolla perhevalmennuksessa ja nähdä myös muita samassa tilanteessa olevia. Söpöt pallomasut kaikilla :D Uskon, että me osallistutaan vielä siihen toiseenkin valmennukseen, jos se vaan sopii mieheni työtilanteeseen. Siellä oliskin sitten aiheena synnytyksen jälkeinen elämä eli tuleva vauva-arki ja ilmeisesti joku kyseisessä tilanteessa elävä tulee vähän jopa kertomaan myös omia kokemuksiaan. Jännää.

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut perhevalmennuksesta?

Tällaista taas tällä kertaa. Perjantaita odotellessa. Pitäkää peukkuja, ettei sokerit pauku ihan totaalisesti yli.

Mitä ajattelen synnytyksestä?

Juteltiin eilen mieheni kanssa siitä, että millon hänen olisi hyvä pitää talviloma. Itsehän olen jo päättänyt jättää koko talviloman pitämättä, vaikka kyllä kieltämättä kaipaisin jo kovasti lomaa. Noh ehkä nuo joulun muutamat vapaapäivät vähän helpottavat oloa.

Mies sitten tokaisi pitävänsä talvilomansa sitten synnytyksen lähestyessä eli varmaankin lasketusta ajasta eteenpäin sen yhden viikon ja isyysvapaan siihen perään, jos lapsi nyt vaan sattuu olemaan silloin jo syntynyt. Sitähän ei tietenkään voi koskaan tietää etukäteen, että koska se syntyy, mutta eilen asiasta juteltuamme, tuli taas ihan hassu tunne, että munhan tosiaan pitää vielä synnyttää tää lapsi maailmaan :D

Olenkin itseasiassa jo hieman keskustellut tästä synnytysaiheesta meidän kaveriporukan"vaimojen" kesken. Kaikki muuthan siis ovat jo kokeneet synnytyksen ja kyselin sitten vähän uteliaisuuttani heiltä hieman kivunlievityksestä ja muista synnytyksen aiheuttamista tunteista. Onni on oma kätilö kaveripiirissä :D Jostain syystä en itse osaa yhtään pelätä tulevaa synnytystä, vaikka olenkin kuullut mitä hurjimpia tarinoita, joissa kaikki on mennyt ihan totaalisen pieleen. Itseasiassa haalinkin mahdollisimman paljon erilaisia synnytyskokemuksia, oli ne sitten helppoja tai tuskaisen raskaita. Ehkä mä itse vaan luotan niin paljon ammattihenkilökuntaan tai sitten olen vain sisäistänyt niin vahvasti sen ajatusmallin, että kaikesta aina selviää. Pääasia on kuitenkin, että lapsi saataisiin terveenä syliin asti ja mielellään itsekkin olisin vielä elävien kirjoissa.

Mulla on itselläni aika korkea kipukynnys, mutta tiedän kyllä, että jossain kohtaa mullakin se raja tulee vastaan, joten otan kyllä mielelläni kaikki mahdolliset lääkkellisetkin kivunlievitykset mitä vain saa. Mua ehkä eniten pelottaa se, että mut jätetään ikään kuin oman onneni nojaan ja mun pitäis olla jotenkin tietoinen siitä, että mitä pitää missäkin hetkessä tehdä ja mitä ei missään nimessä saa tehdä. Esim. että mun pitäisi olla itse tarpeeksi valppaana tilaamassa sitä kivunlievitystä, koska jos en ole, niin sitä ei ole enää ollenkaan saatavilla. Ensikertalaisena en tosiaankaan tiedä mitä odottaa ja tahtoisinkin vain "go with the flow" eli edetä omien tuntemusten mukaan. Ymmärrän toki, ettei kätilötkään sentään ajatuksia osaa lukea, mutta ettei mun odoteta osaavani kaikkea luonnostaan.

Mutta yleisesti ottaen kai "aika kultaa muistot" ja koska niin moni muukin on siitä selvinnyt, niin eiköhän mekin siitä vielä selvitä :)

Ainiin, mulle tuli yks päivä ihan tyhmä "pelko" mieleen, että mitä jos mä tunnistakkaan omaa lastani omakseni. Siis esim. facebookissa näkee puolituttujen vauvoja, jotka ei välttämättä herätä oikein mitään tunteita ja sitten on niitä lähimpien kaverien vauvoja, joista heti tunnistaa niiden vanhemmat ja ne on suloisimpia vauvoja maailmassa :D Mulla on mun mieheni vauvakirja tallessa(sain sen anopiltani) ja mä en heti tunnistanut sitä vauvakuvaa mun miehekseni. Mitä jos mä en tunnistakaan meiän omaa lasta, vaan se näyttää ihan vieraalta ja se ei herätäkkään mussa mitään tunteita? Oon ehkä ihan hupsahtanut, että edes ajattelen moista. Aivan satavarmasti mä rakastun mun pieneen poikaani heti ensisilmäyksestä lähtien :') ♥

Pikkujäbäämme jo kovasti odotellen.

Alina rv 26+4

P.S. Olen viimeinkin hairahtanut ylireagointiin raskauteni takia :D Nimittäin kävin tänään työterveyslääkärillä tulehtuneen KYNSINAUHAN takia. Kyllä, voitteko kuvitella. Heräsin siis tänä aamuna ja huomasin käsivarressani suonien kohdalla hieman punertavia laikkuja ja pelkäsin saaneeni verenmyrkytyksen, koska keskisormessani on nyt ollut jo muutaman päivän ajan äärimmäisen kipeä tulehdus. Halusin siis käydä varmistamassa lääkärillä, että minulla on varmasti enemmän kuin kaksi päivää elinaikaa jäljellä :D Ja just vasta puhuttiin suuhygienistini kanssa, että raskaushormonit voivat pitkittää tulehduksia, mikä on ihan normaalia. Puhuttiin siis ientulehduksista, joita minulla ei onneksi ollut. No mutta lääkäri oli onneksi ymmärtäväinen ja sain paikallisantibioottia tulehtuneeseen kynsinauhaani ja lisäksi sain vielä reseptin a-vitamiini tippoihin edelleen jatkuvaan nenäverenvuotooni. Ei siis täysin turha reissu kuitenkaan.

Äiti- ja lapsitäyteinen viikonloppu

Oltiin lauantaina ystäväni luona katsomassa leffaa ja pelailemassa ja ennen kaikkea moikkaamassa kummityttöäni. Kummityttöni on jo kohta 10 kuukauden ikäinen söpöläinen. En ole koskaan ollut hyvä lasten kanssa, koska en ole juurikaan joutunut olemaan tekemisissä ihan pienten lasten kanssa, mutta jotenkin meillä vaan synkkaa kummityttöni kanssa. Uskalsin jopa ensimmäistä kertaa kysyä, että saanko ottaa kummitytön syliini, kun olen sitä vähän arastellut. Ystäväni ei ole koskaan halunnut väkisin tuputtaa tyttöä kenenkään syliin, koska kaikki eivät siitä välttämättä pidä, mutta minun tapauksessani pitää vähän tuputtaa, että uskallan tehdä mitään. Olin itsestäni erittäin ylpeä ja ystävänikin yllättyi kuinka hyvin tyttö viihtyi sylissäni.

Pikkiriikkinen maistiainen äitiydestä ja olen jo ihan myyty. Miksen voisi olla jo raskaana?

Sunnuntaina käytiin katsomassa Tiinan ja Jannen vastasyntynyttä vauvaa. Tyttö syntyi kuin syntyikin viime keskiviikkona, mutta synnytys oli ollut sitäkin rankempi ja olihan se jo mennytkin kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Pienokainen oli kuitenkin täysin terve ja äitikin toipuu pikkuhiljaa. Tiina ei pelännyt "tuputtaa" vauvaa toisten syliin ja aiemmasta rohkaistuneena otinkin tuon pikkuruisen nyytin hellään hoivaani. Voi kuinka pieni ja kevyt voi toinen vielä olla. Kuitenkin niin eläväinen ja täynnä erilaisia ilmeitä. Voisi viettää kokonaisen päivän vaan tuijotellessani pikkuvauvojen ilmeitä. Ne on niin viihdyttäviä :)

Käytiin me sitten äitienpäivän kunniaksi vielä meidän molempien äitienkin luona. Kerroimme ystävämme saaneen lapsen ja eiköhän sieltä alkanut sitten tulla tarinoita omista synnytyskokemuksista. Vaikka ehkä hieman järkytyinkin Tiinan kerrottua rankasta synnytyksestään, niin haluaisin silti niin kovasti kokea sen myös itse. Kuinka ylpeä sitä sitten voikaan olla, kun on saattanut maailmaan pienen ihmeen.

Toivottavasti meidän vuoro olisi pian. Kevätkin alkaa näyttää jo valoisammalta....

H-hetki

Tänäaamuna klo 4.34, Janne laittoi viestiä, että he ovat viimein lähteneet kättärille vastaanottamaan vauvaa. Synnytys on siis käynnistynyt. Huii!

Tiinan laskettu aikahan oli jo 23.4 ja huomenna olisi viimeistään alettu käynnistelemään synnytystä, mutta vauva ehtikin juuri ja juuri ennen sitä ilmoitella tulostaan. Vielä en ole saanut ilmoitusta syntymäajasta ja painosta ja mitä näitä nyt on, joten toivon, että kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja tulee vielä menemään jatkossakin.

Googletin jo kätilöopiston osoitteen, mutta en edelleenkään tiedä onko se soveliasta mennä sinne katsomaan tuoretta perhettä vai odotanko vain heidän kotiutumistaan. Vai saako sinne edes mennä ystävät vai vaan oma perhe? Voih olen vain niin innoissani!

Toivottavasti kaikki on hyvin :)