Esikoinen ja "vauva masussa"

Ajattelin vähän kirjoitella siitä, että miten meidän 2,5-vuotias esikoinen on ottanut vauvauutiset vastaan.

Kerrottiin esikoiselle tulevasta vauvasta jo heti nt-ultran jälkeen. Esikoinen ei aluksi ymmärtänyt koko asiaa ollenkaan ja kuvaili ultrakuvassa näkemäänsä kuviota siiliksi :D Ensimmäisen ultran jälkeen ei kovinkaan paljoa puhuttu tulevasta vauvasta muuten kuin, että äitillä kasvaa vauva masussa ja sitä pitää nyt vähän varoa. Pikkuhiljaa kuitenkin ajatus alkoi masun myötä kasvaa myös esikoisen päässä ja hän oli jo kovaa vauhtia valmistautunut tulevaan pikkusiskoonsa. Voi mikä pettymys olikaan, kun rakenneultran jälkeen kerroimme hänelle olleen tulossa pikkuveli. Vasta kun kerroimme kuvassa näkyneestä pikkupippelistä, niin esikoinenkin ymmärsi, että no velihän sieltä tuleekin.

Päiväkodissa on eräs leikkikaveri, jolla on vasta keväällä syntynyt pikkuveli. Kuulemma poitsumme on käynyt paljon keskusteluja kaverinsa kanssa siitä kuinka hänelläkin on pikkuveli...siis tulossa. Nimestäkin oli jo puhuttu kovaan ääneen :D

Nyt esikoinen odottelee jo joulua kovin innoissaan, sillä silloin pikkuveljen olisi aika saapua. Olemme puhuneet siitä, kuinka leluja saa sitten jakaa pikkuveljen kanssa ja esikoisen pienet vaatteet menevät pikkuveljelle. Nyt hän tomerasti aina sanookin jostain pieneksi menneestä vaatteesta tai vanhasta lelustaan, että "se menee pikkuveljelle". Toisinaan hän myös toteaa, että "pikkuveljelle ostetaan uusia leluja" eli se siitä jakamisesta sitten, haha.

Iltaisin ollaan luettu yhdessä satuja myös pikkuveljelle ja sanottu hyvät yöt. Usein huomaankin, että masuvauva alkaa liikuskelemaan enemmän kuulessaan isoveljensä äänen. Vielä en ole onnistunut saamaan esikoista tunnustelemaan masua vauvan liikkuessa, mutta hän kovasti tykkää taputtaa masua moikatakseen pikkuveljeään.

Pikkuhiljaa alkaa jo pieni jännitys hiipimään myös meihin vanhempiin. Miten synnytys menee ja miten esikoinen pärjää synnytyksen ajan mummin kanssa. Saanko yhtään levättyä synnytyksen jälkeen vai iskeekö esikoiselle hirmuinen mustasukkaisuus vauvasta. 

Toivotaan nyt vain, että kaikki menisi pääasiassa kuitenkin hyvin.

Rv 30

Tuntuu, että viimeiset 12 kuukautta on ollut vaan koko ajan pelkkää alamäkeä, ettei ole kauheasti tehnyt mieli tulla tännekkään raapustelemaan tuntoja syviä. Tämän vallitsevan pandemiatilanteen lisäksi, me ollaan jälleen jouduttu kohtaamaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa meille äärimmäisen läheinen henkilö on sairastunut syöpään ja se vaikuttaa suuresti myös meidän arkeen. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään positiivista ja se vaikeuttaa myös huomattavasti tästä raskaudesta tulevasta vauvasta nauttimisen. Me tietysti yritetään pysyä positiivisena, mutta välillä liika on vaan liikaa.

Masu kasvaa ihan hirmuista vauhtia. Liekkö vaan pelkkää bebeä vai ehkä vähän myös herkkukiloja. Sokerirasituksessa ei onneksi kuitenkaan ollut mitään huomautettavaa. Kaikki oli hienosti viiterajojen alapuolella. Masu on kuitenkin kasvanut sf-mitan mukaan alemmalta käyrältä keskikäyrälle ja sen olen myös saanut tuntea. Viimeisen kolmanneksen myötä onkin sitten tullut kaikki mukavat ähinät ja puhinat liitoskipuineen ja lievää närästystäkin aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin edellisessä raskaudessa. Vielä ei ole tarvinnut öisin turvautua tuplatyynyyn ja rennieen. Selkä on vielä toistaiseksi kestänyt ihan hyvin, mutta silmissä näkyy välillä omituisia näköhäiriöitä. Ihan satunnaisesti saattaa tulla sellaista rätinää ja salamointia oikeaan näkökenttään ja se kestää ehkä noin 10-15 min. Kysyin asiasta neuvolasta ja se kuulemma liittyy verenpaineisiin. Mulla kun on ollut ne nyt alkuraskaudessa ainakin tosi matalalla verenpaineet, niin äkilliset isommat muutokset voi aiheuttaa erilaisia oireita. Vielä ainakaan toistaiseksi ei ole ollut pänsärkyä tai vatsakipuja eli raskausmyrkytyksestä ei ole vielä kyse. Ainakaan toivottavasti. Onko kellään muulla ollut näköhäiriöitä raskauden aikana?

Pikkuveli tuntuu olevan veljensä tapaan erittäin vilkas tapaus. Liikkeitä ei ole todellakaan tarvinnut seurailla erikseen vaan sitä myllerrystä on saanut tuntea kaiken aikaa. Jotain pientä rytmiäkin olen saattanut havaita. On aamujumpat ja lounasjumpat. Päivällä saattaa olla vähän enemmän lepoa, kun olen enemmän liikkeellä itse. Illalla saattaa olla myös vähän hiljaisempaa hetkittäin, mutta siinä vähän ennen kymmentä alkaa sellaiset iltajumpat, että on turha edes yrittää käydä vielä nukkumaan. Nukkumaanmeno onkin usein venähtänyt sinne kymppiuutisten jälkeen, vaikka olisin kuinka tsippi päivän jälkeen. Lepäilyä en olekkaan sen koommin päässyt harrastamaan, sillä esikoinen pitää kyllä koko ajan liikkeessä. Vielä pitäisi sen kymmenisen viikkoa jaksaa masun kasvattelua.

Töissä stressi kasvaa vaan loppua kohden enemmän ja enemmän. Jäljellä olisi vielä viisi viikkoa. Tuuraajalle olisi opetettavaa vielä ihan käsittämätön määrä ja tuntuu, että koko ajan tulee lisää ongelmia ratkottavaksi. Lisästressiä tuottaa työnantajan antamat uudet etätyösäännöt eli 50/50 pitäisi olla toimistolla. Viitisen viikkoa (joista yhden olin flunssassa etätöissä) olen nyt tehnyt töitä 50/50 toimistolla ja etänä ja voi luoja miten uupunut olen ollut. Toimistopäivinä olen ollut niin väsynyt, että olen vain äksyillyt kotona miehelle ja esikoiselle, että on ollut pakko vaan mennä ovet paukkuen makkariin nukkumaan päiväunia. Hävettää ihan, minkälainen hirviö olen ollut. Etäpäivinä olen jaksanut todella paljon paremmin ja saanut tehtyä myös vähän kotitöitäkin ja leikittyä paremmin esikoisen kanssa. Onneksi nyt saimme sovittua esimiehen kanssa, että läsnäolopakko toimistolla olisi vain 1pv/vko. Se helpottaa varmasti myös minun jaksamistani huomattavasti, eikä tarvitse hakeutua sairaslomalle ennenaikaisesti. Toivottavasti nyt pysytään vaan terveinä, sillä ainakin päiväkodissa oli tällä viikolla noin 70% lapsista kotona sairastelemassa. 

Noh pelkäksi valitukseksihan tämä teksti nyt taas meni. On niin vaikea löytää mitään positiivista oikein mistään tällä hetkellä. Oli tarkoitus pyytää kavereita Halloweenina kylään syömään ja viettämään mukavaa iltaa, mutta saa nyt nähdä toteutuuko sekään. 

Kertokaa mulle jotain piristäviä asioita :D

P.S. Johtuuko vaan tästä omasta raskaustilasta vai onks nyt vaan kaikki julkkikset samaan aikaan raskaana tai just saanut lapsen? Onko kukaan muu huomannut samaa?

Kaksikuinen

Ihan älytöntä, että meiän jäbä on jo 8 viikon ikäinen. Preglifen mukaan toinen kehitysvaihe on alkanut/alkamassa, minkä olen kyllä huomannut. Jäbä juttelee jo kovasti ja vaatii paljon enemmän uutta virikettä. Saatiin nimiäislahjaksi leikkimatto, mikä on ollut ihan parhautta. Jäbä on oppinut jo kurottelemaan leikkimaton kaaressa roikkuvia leluja ja ihmettelee niistä tulevia ääniä. Masullaan makoilukin onnistuu jo paremmin ja päätä kannatellaan jo tosi hienosti. Lisäksi hän on oppinut tarttumaan esineisiin ja piteleekin niitä jo hienosti. Pikku jäbä sai ensimmäisen kirjeensä, eli siis tietty ikioman kelakorttinsa ja otettiin hänestä hieno kuva uusi kelakortti kädessään.

Kerroinkin jo viimeksi, kuinka olen ihan rakastunut jäbän hymyyn. Nyt olen vain entistä rakastuneempi, kun jäbä ottaa jo paremmin kontaktia. Se on vaan niin sanoin kuvailemattoman suloista, kun jäbä juttelee omaa "höööö"-kieltään ja kun siihen vastaa, niin hänen kasvoilleen leviää niin uskomattoman suloinen hymy ♥ Miehenikin aina kommentoi, kuinka jäbällä on niin kaunis hymy :) Jäbä tuntuu kovasti tykkäävän kaikista erilaisista kasveista, koska meidän Valillan verhoille ja chilikasveille hymyillään aina niin iloisesti. Minicitruspuu on jäbän suosikki kasvi meidän kotona, hih. Preglifen mukaan toisen kehiysvaiheen myötä vauvan persoonallisuus alkaakin jo kehittyä ja hän alkaa jo ilmaisemaan, että mistä hän pitää.

Mitään erityisiä vaivoja meillä ei ole vielä ollut. Vauva-arki on ollut yhtä seesteistä kuin raskausaikakin. Saa nähdä tuleeko hyvä onni kääntymään torstain jälkeen, kun meillä on 2 kk-neuvola ja jäbä saa tuon rotarokotteen. Meikältäkin loppui viimein viime viikolla tuo jälkivuoto tai siis se tiputtelu. Itse vuotoahan kesti sen noin 4 viikkoa ja siitä asti on ollut sellaista minitiputtelua. Viime viikolla huomasin pyyhkiessä sellaisen riisin kokoisen punaruskean kökön, ja seuraavana päivänä tiputtelu loppui kokonaan,joten ehkä sinne kohtuun sitten vaan oli jäänyt jotain, joka aiheutti tuon pitkäksi venähtäneen vuodon. Onneksi se nyt kuitenkin loppui.

Jäbä tosiaan kasvaa ja kehittyy ihan hirmuista vauhtia. Vaatteissa käytetään jo kokoa 62 ja jotkut sen koon bodytkin on jo alkaneet jäädä pieneksi. Toki riippuu ihan merkistä. Vähän kyllä harmittaa, kun nyt on nuo megahelteet, niin jotkut supersöpöt haalarit, mitä ollaan saatu lahjaksi, niin alkaa käydä pieneksi, eikä niitä ehdi käyttämäänkään.
Ennakoitiin jo vähän tuota jäbän kehitystä ja haettiin eilen ikeasta meidän olkkarin kirjahyllyn tilalle ovellinen vitriinikirjahylly. Jospa se onnistuis sitten myöhemmin pitämään tavarat lapsilukkojen takana hyllyssä :D

Varattiin meidän perheelle eka ulkomaanmatkakin jo. Se on tosin vasta joulukuussa, mutta kuitenkin. Iih Fuerteventura odottaa, jipii! Ollaan menossa Tiinan perhen kanssa yhdessä. Siitä tulee varmasti hauskaa. Välillä meinaan ihan unohtaa, ettei pikkujäbä ole sillon puolen vuoden päästä enää näin pieni, vaan liikuskeleekin jo kovasti konttaillen tai kierien tai miten ikinä liikkuukaan :D Hurjaa! Toivottavasti pysytään terveinä.

Mutta tällaista meille tällä kertaa. Palaillaan taas!! Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!!

Milloin on aika sisarusten?

Ens alkuun pakko sanoa, että tämä on ehkä maailman ärsyttävin aihe kuulla tai lukea, kun on vielä ensimmäisen lapsen yritys kesken, mutta koska meillä alkaa olemaan tämä raskaus jo loppumetreillä, niin on väistämättä alkanut tulemaan puheeksi tuleva ehkäisy.

Tuntuu tosi oudolta edes ajatella ehkäisyä, kun on jo viimeiset 3,5 vuotta ollut ilman mitään :D Sen verran valoitan taas taustaamme, että minä en ole koskaan mitään hormoneihin vaikuttavaa ehkäisyvalmistetta käyttänyt, joten tuskin nytkään kumia kummemmalla mennään. Senkin kanssa oltiin joskus vähän turhankin höveliäitä, että olis varmaan pitänyt jo aikaisemmin tajuta, ettei lasten "tekeminen" tule olemaan meille mikään helpoin nakki, mutta eihän sitä osaa ajatella, ennen kuin tosiasiassa omalle kohdalle sattuu.

Siksipä tämä ehkäisyasia liittyy niin vahvasti otsikon aiheeseen; milloin on aika sisaruksille? Juteltiin asiasta mieheni kanssa, koska hänellä on ikäeroa siskoonsa vain parisen vuotta, kun taas minulla ja veljelläni on ikäeroa jo huomattavasti enemmän. Mä en ole itse koskaan kokenut minun ja veljeni ikäeron olleen mikään harmillinen asia. Päin vastoin. Veljeni on aina ollut minun idolini ja tärkein mieshahmo elämässäni sen jälkeen, kun meidän vanhemmat erosivat ja meidän isä muutti toiselle puolelle maapalloa. Minun lapsuudestani ei ole koskaan puuttunut leikkikavereita, joten minusta pieni ikäero sisarusten välillä ei ole mikään must have juttu. Mutta kuitenkin, koska tämä meidän vauvantekoprojekti ei ole ollut mikään kaikista helpoin taival, on ehkä kuitenkin otettava sekin seikka huomioon, ettei pikkusisarenkaan tulo tule olemaan helppo.

Sen verran ollaan kuitenkin mieheni kanssa samoilla linjoilla, että vähintään kaks vuotta sais se ikäero olla. Yhtään sen alle ei välttämättä toivota vielä uutta tulokasta, mikä toisaalta tuskin meidän kohdalla on mahdollistakaan. Pelkään, etten ole vielä valmis kohtaamaan mahdollisia tulevia keskenmenoja, jotka ovat varmastikkin ihan todennäköisiäkin. Tai voihan käydä niinkin, ettei uutta raskautta alakkaan ollenkaan ennen kuin ollaan taas saatu jotain apuja lääkkeistä. Mun luotto omaan kroppaani ei ole mikään kovin suuri, kuten ehkä huomata saattaa :D

Mutta aika näyttää, mitä elämä meille suo. Sitähän ei voi koskaan tietää, että mikä meidän tilanne on esimerkiksi taloudellisesti sitten parin vuoden päästä tai ollaanko silloin ylipäätään edes tarpeeksi terveitä. Pääasiassa olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että meille on suotu edes tämä yksi lapsi (joka nytkin potkii mua "mukavasti" kylkeen ja joka toivottavasti vielä syliinkin asti saadaan möyryämään), joten nyt en osaa todeta mahdollisista pikkusisaruksista muuta kuin, että "tulee jos on tullakseen". Sen näkee sitten taas myöhemmin miten sosiaalinen painostus mahdollisesti vaikuttaa tähän päätökseen tulevaisuudessa :D Pahuksen uteliaat kanssaeläjät, haha.

Nyt ei muuta kuin ihanaa  ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ai että mä niin nautin tuosta raikkaan virkistävästä pakkassäästä ♥

Kättentöitä

Heipparallaa, pitkästä aikaa :D Oon päässyt jo niin hyvin lusmuilun makuun, että ei oo oikein tännekkään jaksanut mitään turhanpäiväistä jaksanut tulla sepostamaan. Tänäänkin nukuin jopa kymppiin asti, kun normaalisti herään mieheni herätyskelloon jo kasilta. Päivät kuluu huomattavasti nopeammin, kun ei vaan odota miehen saapuvan himaan, vaan keskittyy vaan siihen omaan lusmuiluun, haha.

No ollaan me oikeasti saatu paljon aikaiseksikin. Viime viikolla saatiin tuo meiän keittiön miniremppa jo tosi hyvälle mallille. Eilen ripustettiin uudet kaapit seinäkiskolle ja pääsin viimein laittamaan meiän hienot kahvikupposet sinne vitriiniovien taaksen esille. Kyseessä on siis Arabian kulta-aika astiasto, jonka äitini on joskus aikoinaan ostanut jotain juhlaa varten (oisko ollut rippijuhlat tai jotkut valmistujaiset) ja saimme ne sitten omaksi meidän hääpäivänä ja ne on siitä asti ollut meiän vaatehuoneen lattialla korissa piilossa. Nyt ne on viimein ansaitsemallaan paikalla keittiössä. Jipii! Mutta ei siitä sen enempää.

Mullakin alkaa vissiin pikkuhiljaa ne äidinvaistot heräilemään, kun näin ensimmäistä kertaa parina yönä unta meiän vauvasta ♥ Oon varmaan tähän asti alitajuntaisesti suojellut itseäni mahdolliselta menetykseltä, etten ole uskaltanut vielä kauheasti haaveilla meiän pojasta, mutta nyt olen alkanut jo näkemään unta meiän pikkuisesta. Meiän poika oli vielä ihan pikkuinen ja ruttuinen ja näytti ihan minulta vauvana :D Jännityksellä jo odotan, miltä meiän poika oikeasti näyttääkään. Hän on varmasti ihan supersöpö! Voi kuinka haluaisinkaan päästä jo sylittelemään häntä ♥

Eilen äitini ja veljeni tyttärineen kävivät meillä. Veljelläni alkoi juuri pitkä loma, kun hänen vaimonsa palasi töihin ja veljeni jäi kotiin lasten kanssa. He olivat ensimmäistä kertaa meillä koko köörillä. Oli hauska nähdä vähän millaista arki on kahden pienen lapsen kanssa, vaikka onhan meidän kaveriporukassa jo yksi perhe, jossa on kaksi lasta. Harvemmin vaan ollaan nähty ilman, että on kaikki muutkin kaverit paikalla. Kohtahan näitä kahden lapsen perheitä on jo useampi, kun Tiina ja Silja saavat kuopuksensa :) Juteltiin muuten myös mieheni kanssa mahdollisesta pikku kakkosesta, mutta kirjoittelen siitä sitten joskus myöhemmin. Mutta voi, että miten äidinvaistot taas heräsivätkään, kun veljeni molemmat tytöt alkoivat itkemään samaan aikaan ja veljeni totesi, että nyt heidän on ehkä parasta lähteä. Otin pienemmän (noin 10kk) tytön syliini, että veljeni sai puettua esikoiselle ulkovaatteet päälle. Pikkuinen lopetti itkunsa ja hieroi ensin kyyneleisiä silmiään, katsoi minua ja lopulta painoi päänsä olkapäälleni ♥ Voi ei miten ihana! Sain jotenkin taas itsevarmuutta lisää siitä, että meistäkin tulee vielä hyvät vanhemmat ja me kyllä selvitään!

Menipäs taas ihan höpötykseksi taas tämäkin teksti :D Loppuun vielä vähän kuvia niistä käsitöistä, joita olen tähän asti saanut aikaiseksi. Valitettavasti vielä en ole päässyt ompelukoneella tositoimiin, koska askartelunurkkaukseni on ollut pienen kaaoksen alla tässä kaikessa tohinassa, mutta vielä mä ehdin siihen kangaspinoonkin kajota.

Tässä siis ens alkuun nämä myssyt, jotka tein jo joskus alkuraskauden aikoihin. Ohje löytyy Suuri Käsityö-lehdestä numerosta 1/2014. Tuo isompi myssy on oikeasti sellainen vaaleanvihreä/turkoosi, mutta jostain syystä se ei tallentunut mun puhelimen kameralle oikein.

Loput käsityöt onkin sitten pelkkiä vauvanpeittoja, haha. Tykkään kokeilla erilaisia kuoseja ja neulontakuvioita ja näihin vauvanpeittoihin niitä on erityisen mukava kokeilla, koska ne on niin pieniä ja nopeita tehdä :D Aaltokuvioinen ohje löytyi netistä googlettamalla ja tuo pallokuosi on siitä samasta käsityölehdestä, kuin ne myssytkin.

Tässä vielä sitten se vaunuverho, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. En sittenkään tehnyt pyöristettyä yläreunaa, kun näytti siltä, että tästä tulee vähän liian iso meiän vaunuihin, mutta ajaa se asiansa näinkin. Olen siis pitänyt tätä meiän vaunuissa kuomun päällä. Dinokuvion olen itse suunnitellut.

Toistaiseksi mulla on vielä kesken tuommoinen isoäidinneliöistä koostuva peitto, mikä onkin sitten jo vähän isompi kuin nämä pienet vauvanpeitot. Siitä tulee ehkä lähinnä sellainen keskikokoinen peitto jaloille, kun kiikun imetyskeinussani tai sitten vaan lattialle vauvan alle alustaksi. Vauvan peitoksi se on ihan liian raskas, koska olen käyttänyt siinä sellaista Novitan Miami lankaa, joka on puoliksi puuvillaa ja akryylia.

Mitähän muuta. Vointi on edelleen tosi hyvä. Jäbä on edelleen tosi liikkuvainen. Heti alkaa möyryäminen, kun herään ja syön jotain. Eilen alkoi tuntumaan vähän jotain supistuksia ja sellaisia sukkapuikkomaisia pistoja alavatsassa. Johtui varmasti siitä, kun siivoilin ja järkkäilin niin tohinoissani sitä keittiötä. Helpotti kuitenkin heti, kun menin sohvalle huilimaan. Uskon silti, että tämä tulee menemään vielä reippaasti yli lasketun ajan :D Ulkona on nyt ollut ihanan kaunis aurinkoinen sää ja tekis ihan mieli lähteä hiihtämään, mutta siihen mun kuntoni ei valitettavasti taida enää riittää, haha. Toivottavasti saadaan nauttia tämmöisistä talvista vielä tulevaisuudessakin, niin päästään pikkumiehen kanssa hiihtämään koko perheen voimin, hih. Ens viikolla ois sitten taas neuvolaa, mutta nyt ei oikeen sen kummempia. 

Palaillaan taas!

Alina ja pikkujäbä rv 36+3 (25 päivää jäljellä laskettuun!!!Iiks!)

P.S. Ainiin se sairaalakassi! Kaivoin jo laukun valmiiksi esille, mutta en ole vielä ehtinyt pakata sitä. Noh sen voiski sit hoitaa seuraavaksi :D Jos jaksaa.

Viimeinen työpäivä

Tänään se viimein koitti; viimeinen työpäivä. Raahasin sen kunniaksi työkavereille kilon vaahtokarkkeja :D Täytyy sanoa, ettei kyllä yhtään ois voinu sopivampaan aikaan olla. Tänä aamuna tuntui jo siltä, että saa ihan väkisin repiä ittensä ylös sängystä, kun nämä liitoskivut ovat jo sen verran raastavat. Lisäksi viimeyönä sain viimein todeta tiheän pissalla ravaamisen olevan rantautunut tännekkin. Just kun alkuviikosta kaveri ehti kysellä, että joko se vessassa ravaaminen on alkanut ja ehdin jo sanoa, että ei ihan vielä, niin nyt sitten heräsin viime yönä jopa kolmesti vessaan. Aa että, kyllä on ehanaa. Saa nähdä joudunko tänään lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni kesken leffan vessaan, kun ollaan menossa kaverini kanssa katsomaan sitä Fifty shades freediä. Toivottavasti ei tarvitsisi.

Mutta asiasta kolmanteen. Kiitos ihan hirveästi kaikille edelliseen postaukseen imetysliivi- ja sairaalakassivinkkejä kirjoittaneille. Ollaankin heti maanantaina menossa Tiinan kanssa tsekkaamaan tuo Kampissa oleva Bebes-liike, kun meillä sattui molemmilla alkamaan äippäloma samaan aikaan, jipii! Pääsen sitten niitä liivejä hypistelemään itsekkin :) Maanantaina alkaa muuten Lidlissäkin joku vauva-aiheinen tarjouskampanja. Siellä on kivan näkösiä vaatteita ja leluja ja kirjojakin halvalla. Jos samalla shoppailureissulla kävis sielläkin, niin voisin ainakin jotain leluja ja kirjoja ostaa jo valmiiksi. Vaatteita meillä on jo sen verran paljon, etten uskalla nyt ostaa enää yhtään uutta. Tai ehkä jos joku supersöpö löytyy, niin ehkä sen vois sitten vähän isommassa koossa ostaa jo valmiiksi. Haha, katotaan miten käy.

Mä tiedän, että mun pitäis levätä enemmän, mut oon taas jotenkin onnistunut täyttämään kalenterini ihan täyteen kaikenlaista menoa. Huomiselle sain muuten varattua sen kampaajan ja on aika hyvästellä pitkä lettini ja toivottaa tervetulleeksi kätevä mammapolkka. Odotan jo innolla! Iih! Kampaajan jälkeen mennään kälyni kanssa maaliostoksille. Hän ehtikin jo hienosti aloitella pohjatyöt eilen meidän keittiön seinien suhteen. Voi vitsi, mä oon siitäkin jo niin innoissani, haha :D Siitä tulee niin hieno! Lauantaina iltana olis vähän jotain peli-iltaa tiedossa, kun kaveri kyseli saunomaan ja pelailemaan lautapelejä. Siinähän se päivä sitten meneekin. Sunnuntaina leivotaan sitten niitä laskiaispullia ja appiukko lupaili jo tulla auttamaan niiden syömisessä, hehah. Ohjelmaa riittää siis.

Jospa mä ens viikolla osaisin vähän jo hidastaa tahtia. Mä oon jotenkin niin satavarma, että pikkujäbä päättää syntyä vasta reippaasti lasketun ajan jälkeen. Ainiin ja ens viikolla onkin se neuvolalääkäri! Sitä odotan kans suurella mielenkiinnolla. Pääasia, että pikkujäbällä on kaikki hyvin ♥ Välillä kun huomaan pikkujäbän puskevan masua, niin alan silittelemään häntä(eli siis mahaani) ja huomaan hänen alkavan puskemaan entistä kovemmin :) Taitaa pikkuinen tykätä kosketuksestani ♥

Nyt ei muuta kuin ihanaa viikonloppua kaikille! Katotaan kuinka hyvin sitä äippälomalta ehtii vielä kirjottelemaan tänne, kun oon taas bookannut kalenterini niin täyteen muita menoja, haha.

Alina ja pikkujäbä rv 34+5

Toinen sokerirasitustesti

Olipas taas toiminnan täyteinen loppuviikko. Nyt lievästi sanottuna vähän väsyttäis.

Perjantai alkoi tosiaan tuolla sokerirasituksella ja mielestäni se sujui tosi helposti ja nopeasti. Ehkä jopa helpommin kuin se eka sokerirasitus. Ainakin se paastoaminen tuntui helpommalta, kuin silloin raskauden alkupuolella. Ei tullut yhtään huonoa oloa ja aikakin kului taas sutjakkaa käsitöitä tehdessä. Käytin suhteita hyväkseni ja sainkin jo heti perjantaina tietää tulokset ja hyväthän ne oli.

0h  4,5 mmol/l (5,0 mmol/l)
1h  6,2 mmol/l (8,2 mmol/l)
2h  5,5 mmol/l (5,2 mmol/l)

Suluissa olevat luvut on niitä ekan rasituksen tuloksia. Tuntuu jotenkin turhauttavalta, että mun piti käydä tuossa rasituksessa kahdesti, ihan vaan koska satuin mainitsemaan, että mummillani oli vanhuusiän diabetes. Kuitenkaan omilla vanhemmillani ei ole koskaan ollut mitään häikkää sokereissa. Nojaa, tulipahan tarkistettua ja sen kunniaksi avasinkin viikonlopulle valmiiksi ostamani karkkipussin, haha. Oon jostain syystä raskauden aikana alkanut himoitsemaan vaan kirpeitä karkkeja ja olenkin aina välillä ostanut sen sellaisen minipussin kirpeitä namuja pahinpaan himoon. Noh pieni pahe sallittakoon.

Perjantai oli sitten muutenkin poikkeuksellinen päivä, sillä meillä oli töissä myyntikokous, joka pidettiin eräällä huvilalla. Raskaana oleva kollegani oli silloin viimeistä päivää töissä ja huomasi kyllä, että viimeistä viedään. Hyvin hän kuitenkin sinnitteli vielä iltaohjelmaan saakka. Itse lähdin jo sen virallisen osuuden jälkeen, sillä halusin olla lauantaina mahdollisimman virkeänä.

Lauantaina koitti siis viimein nuo meidän järkkäämät yllätyssynttärit kaveripariskunnallemme. Käytiin ensin pelailemassa hieman escape room-peliä ja sen jälkeen tallustettiin ravintolaan, josta olimme varanneet koko yläkerran vain meidän käyttöön koko loppuillaksi. Ravintolassa meitä oli vastassa synttärisankarien perheet ja ystävät ja yllätys onnistui täydellisesti. Kaikilla oli ihan hullun kivaa ja ruokakin maistui. Juomista puhumattakaan :D Itsekkin sain nautiskella alkoholittomasta kuoharista ja drinksusta. Oli kyllä yllättävän hyvää! Me lähdettiin jo joskus kympin aikaan kotia kohti, mutta kuulin, että synttärisankarit olivat jatkaneet juhlimista aina aamuun asti, haha.

Sunnuntaina käytiinkin sitten viimein hakemassa meidän yhdistelmävaunut kotiin. Päädyttiin sitten lopulta niihin Britaxen Smile 2:siin, koska saatiin ne todella hyvään hintaan ja ainakin itse ihastuin eniten niiden ketteryyteen ja keveyteen. Kasattiinkin ne jo heti kotiin päästyämme ja kurvailtiin niillä pitkin kotimme käytäviä :D Hyvin näyttäis kääntyvän ympäri kapeammissakin paikoissa. Ne on ihanat! Otettiin väriksi Olive green, mikä oli eniten meidän molempien mieleen. Mies osti samalla reissulla meitsille vielä hienon hoitolaukunkin, minkä olikin jo lupaillut joululahjaksi ostaa, heh. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt alkaakin olemaan jo hankinnat aika hyvällä mallillaan. Enää pitäisi se patja saada tuohon pinnasänkyyn ja varmaan jotain pikkukrääsää, kuten harsoja, tutteja ja muuta sellaista, pitää vielä ostaa, mutta muuten ollaankin jo aika valmiita vastaanottamaan meiän poitsu kotiin. Mieskin jo eilen taas kyseli, että montas viikkoa tässä nyt enää onkaan jäljellä.

Ei enää kovin montaa.

Alina ja pikkujäbä rv 31+1

Pikaterkut ja Uuden Vuoden toivotukset!

Ajattelin tulla kirjoittelemaan vielä pikaiset terveiset ennen vuoden vaihdetta, koska ihan kauheasti kaikkea on taas tapahtunut. Tai noh, siltä se on ainakin tuntunut. Varoitan jo etukäteen, että ei välttämättä sovi ihan herkimmille :D

Joulu meni tosi vauhdikkaasti vieraillessa ainakin kuudessa eri osoitteessa kolmen päivän aikana. Pakko sanoo tähän väliin, että ei enää ikinä :D haha. Jaettiin lahjoja ja saatiinkin vähän jotain pientä. Pääasiassa saatiin kuitenkin rahaa, koska toivottiin sponsorointia vaunuostoksiin ja niin myös saatiin. Mitään muuta vauvantarviketta tms. ei sitten saatukkaan. Toisaalta ihan hyvä vaan, ettei tule mitään turhaa ylimääräistä, vaan saadaan itse ostaa kaikki tarpeellinen.

No mutta, Tapaninpäivän jälkeen kaikki suunnitelmat menivätkin yllättäen uusiksi, kun sairastuin yllättäen vatsatautiin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä herätin mieheni kertoakseni hänelle, että minulla on hieman paha olo, että jos hän voisi varmuuden vuoksi tuoda minulle sängyn viereen ämpärin. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun heräsin siihen, että nyt on pakko oksentaa ja niin myös tein. Se yö menikin sitten oksentaessa vatsa tyhjäksi aivan kaikesta ja kun vatsassa ei ollut enää mitään, niin alkoikin jo suolistu tyhjentyä, ihan suoraan sanottuna, kuin hanasta. 

Jouduin siis saikuttamaan joulun välipäivät, vaikka olin suunnitellut töissäkin vaikka mitä rästihommia niille päiville ja noh yllättäen myös se sokerirasituskin piti sitten peruuttaa, kun enhän mä päässyt edes sohvalta ylös. En ole sairastanut elämäni aikana oksennustautia juuri koskaan, mutta nyt jostain syystä tämä on jo toinen kerta vuoden sisällä. Onneksi sitä vatsatautia ei kestänyt sentään kuin sen yhden päivän, mutta sen jälkeen mulle nousikin jo kuume, joka veti viimeisetkin voimat ihan matalaksi. Aloin jo pelkäämään meiän pikkuisen puolesta, mutta pikkujäbä onneksi jaksoi potkiskella masussa tosi vilkkaasti, että uskon hänellä olevan kaikki kunnossa. Voimat on itellä edelleen aika matalalla, johtuen lievästä neste- ja ravinnehukasta, mutta onneksi olo on jo päivä päivältä parempi. Pitäisi vain saada tankattua nyt vähän enemmän ravintoa, että pikkujäbästä kasvaisi vahva pieni poika ♥

Vaunuostoksille oli tarkoitus mennä eilen, mutta yllättäen tämä taho, jonka kautta olisimme ne halvalla saaneet, on myös nyt kipeänä, että sekin sitten lykkääntyy jonkun verran. Onneksi ei nyt sentään kiirettä ole sen asian suhteen. Innostuin kuitenkin shoppailemaan jollyroomin aleista vähän jotain pientä ja tilasin pinnasänkyyn hienon reunapehmusteen ja yhdet supersöpöt pussilakanat. Okei, Ikeasta sais myös puolet halvemmalla vuodevaatteita, mut kerrankos sitä yhdet megasöpöt lakanat ostaa :D Ja niille on sentään käyttöä vielä moneksi vuodeksi. Hih.

Ainiin, sain muuten viimein myös niitä vauvanvaatteita veljeltäni, joita hän oli lupaillut. Täytyy sanoa, että onneks en ole ostanut vaatteita juuri ollenkaan, koska voi pojat, nyt niitä kyllä riittää. Joukossa oli toki myös pari tyttömäisempää bodya ja pari mekkoakin, mutta lupasin lahjoittaa ne Tiinalle. Alkaa olla jo sen verran vaatteita kasassa, että saa jo ainakin pari koneellista pyykkiä pestyä, haha. Kunhan saisin tuon askarteluhuoneeni vielä raivattua, niin pääsisin vaatekaappia järkkäilemään. Sitä päivää odotellessa.

Aika menee kyllä edelleen kuin siivillä ja nyt viimeisen kolmanneksen vaihtuessa, olen alkanut pelätä sen jo loppuvan kesken.

Tänään puhutaan jo 30. raskausviikosta ja se tuntuu jo ajatuksenakin ihan uskomattomalta. Lähipiiristä ja tutuilta on alettu taas enemmän ja enemmän kyselemään, että koskas se laskettu aika olikaan ja milloin minä jään äitiyslomalle. Nyt työviikkoja on enää kuusi jäljellä ja musta jo vähän tuntuu siltä, että en taida ihan loppuun asti kyetä töissä käymään. Välillä jo ihan pelkkä käveleminenkin, tai edes istuminen, tuntuu jo tosi raskaalta. Kotona ollessa olen onneksi saanut makoilla yllin kyllin, mutta heti kun pitäisi nousta ylös, niin alkaa uhkuminen ja puhkuminen. Tila keuhkoista on selkeästi käynyt vain ahtaammalle ja ahtaammalle. Syöminenkin vähän ns. ahdistaa, koska närästys on voimistunut huomattavasti. Koko ajan joutuu päästämään pieniä röyhtyjä ja välillä nousee vaahdotkin kurkkuun, mikä ällöttää. Ahdistaa jo, että mihin tämä vielä johtaa, kun vauvan pitäisi kasvaa vielä ainakin parisen kiloa lisää painoa ja senttejäkin on vielä jäljellä. Anteeksi, että valitan, mutta en halua kaunistella turhaan raskauden tuomia haasteita, vaan haluan olla kaikinpuolin rehellinen.

Lopun lähestyessä ovat keskustelut ystävien ja läheisten kanssa alkaneet kallistumaan enemmän synnytyksen puoleen. Olen kuullut paljon jännittäviä tarinoita, joista ei normaalisti tulisi keskusteltua, jos ei ole omaa kokemusta. Olen itseasiassa erittäin kiinnostunut juurikin siitä hetkestä, kun se lähtö sairaalaan sitten koittaa. Juttelin myös äitini kanssa aiheesta ja opin, että meiän suvussa syntyy iiiiisoja lapsia ja synnytykset ovat pitkiä ja vaikeita. "Jipii" Yksilöllistä tietty kaikki, mutta jos hekin ovat siitä selvinneet, niin kyllä sitten minäkin!

Pari uutta vauvauutistakin on taas kuulunut joulun alla, niin tutuilta, kuin ihan lähipiiristäkin. Itseasiassa ihan meidän kaveripiiristämme ja jos kaikki menee putkeen, niin saan ensi kesänä lisää mammakavereita :D Tänään ollaan viettämässä yhdessä taas iltaa ja en malta odottaa, että myös muut kaveripiiristämme kuulevat nämä vauvauutiset. Haluan nähdä muiden ilmeet, haha. Vaikka olen ihan tuhottoman onnellinen kaikista uusista vauvauutisista, niin olen alkanut jostain syystä pelkäämään, että tämä meidän onni yhtäkkiä viedäänkin meiltä pois. Pelko poikamme menettämisestä on alkanut kalvaamaan minua ja ehkä senkään vuoksi en ole uskaltanut kiirehtiä lapsenhuoneprojektin kanssa. Yritän kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää ihanan poikamme kanssa, ja toivottavasti se onni jatkuisi vielä masun ulkopuolellakin.

Huhhuh, tulipas nyt ähkäistyä kaikkia ajatukset kerralla yhteen postaukseen. Jaksoikohan kukaan edes lukea loppuun asti :D

Nyt on kuitenkin aika toivottaa kaikille oikein ihanaa ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2018!!!
Toivottavasti mahdollisimman monen unelmat toteutuisivat juurikin tänä tulevana vuonna. Paljon onnea ja rakkautta kaikille! ♥♥♥

Ensimmäiset hankinnat

Huhhuh, olipas viikonloppu. Nyt täytyy kyl sanoa, että pikkusen vois alkaa jo tahtia hidastamaan, kun viikonlopun sykkimisen jäljiltä lievästi sanottuna uuvuttaa.

Viikonloppu meni siis aika tarkalla minuuttiaikataululla, kun oli niin paljon tehtävää. Perjantaina siivottiin koko kämppä putsiskliin ja lauantaina päivä alkoi kaupassa käynnillä ja leipomisella ja kolmen aikaan meille alkoikin jo tulla ensimmäisiä vieraita kokkailemaan salsadippiä ja guacamolea meidän Halloween aiheisille tortillakesteille. Sitten tulikin jo Tiina ja hänen perheensä ja päästiin tekemään salaatteja yms. Tiinan ihana pikkuinen 2 v. tyttö oli pukeutunut noidaksi ja seikkaili ympäri kämppää hienon hattunsa kanssa. Meidän koira tietysti seuraili tyttöä aina mihin hän sitten menikin :D Ihana pikku lapsenvahtimme. Pian saapuikin jo Silja 1 v. tyttönsä kanssa ja kaivoinkin sitten esille vanhan barbie-laatikkoni tytöille tutkittavaksi. Se olikin oikea kunnon aarrelaatikko! Myöhemmin illalla tuli vielä loputkin vieraat ja syötiin oikein kunnolla masut täyteen.

Tiinan tyttö sai luvan ottaa meidän kurpitsaämpäristä pari karkkia, mutta siinä tais olla pari karkkia jo liikaa, kun loppuillasta tyttö vaan naureskeli ja kikatteli ja esiintyi meille :D Me aikuiset olimme lyysähtäneet masut täysinä sohvalle ja saimme nauttia esityksestä ja naureskella mukana. Ihana pikkulikka ♥ Ysin aikaan vieraat alkoivat jo pikku hiljaa lähteä ja olinkin jo itse siinä vaiheessa niin tsippi, että vaihdoin vain yökkärin päälle ja pian nukahdinkin jo sohvalle.

Sunnuntaina herättiin taas suht ajoissa, sillä vuorossa oli reissu Ikeaan! Oltiin olevinaan ajoissa ennen puolta päivää, mutta siellä oli taas ihan tuhottoman paljon jengiä, ettei voi käsittääkkään. Noh onneksi meillä oli jo aika pitkälti valmiiksi suunniteltu ostoslista mukana, niin ei tarvinnut kauhean kauaa kierrellä siellä. Ostoslistalla oli siis yksi lipasto, uusi tv-taso ja pinnasänky. Tv-tasoa ei ollut valitettavasti varastossa (vaikka just sitä varten oltiin vuokrattu peräkärry), mutta muut kaikki löytyi. Lisäksi ostin vielä kauan toivotun keinutuolin, jossa voin sitten sitä pikkuista kiikuttaa ja nukuttaa ♥ Löysin vielä hoitotasoon kiinnitettävän roskiksen ja muita lokeroita ja tulevan lapsen vaatekaappiin pari pientä kangaskoria. En siis ihan kauheasti lipsunut ostoslistasta :D haha.

Ikean lastauslaiturille saapuikin sitten oikein kunnon konkkaronkka porukkaa, kun vastassa oli appivanhemmat, kälyni, sekä äitini. Nimittäin seuraava etappi olikin sitten mennä äitini luokse tapettiprojektia viimeistelemään uusilla hienoilla lattialistoilla. Onni on, että meidän perheet tulee niin hyvin toimeen keskenään :) Äitini tarjosi koko köörille herkullista kalakeittoa ja lopuksi vielä kahvia ja unelmatorttua. Nam nam. Ruokailun jälkeen kälyni ja appiukkoni jäivät tekemään tuota listojen kiinnittämistä loppuun, kun meidän piti siirtyä kohti seuraavaa etappia.

Neljän jälkeen lähdin kaverini ja hänen koiransa kanssa koirapuistoilemaan. Samalla suunniteltiin meidän toiselle kaverille ja hänen miehelleen(heillä on siis syntymäpäivä peräkkäisinä päivinä) yllätys 30 v. synttäreitä. He kun eivät ole juuri synttäreitään juhlineet ja kaikki häät ja polttaritkin jäi heiltä kokonaan juhlimatta, kun heille syntyi heidän esikoisensa eli ihana kummityttöni, niin me ajateltiin vähän antaa heille ns. takaisin :D Tarkoituksena olisi viettää hauska päivä yhdessä, joka sitten huipentuu ravintolaillalliseen, jossa onkin kaikki heidän läheiset yllättämässä. Siinä onkin hommaa, mutta toivottavasti onnistutaan.

Tänään olenkin sitten menossa työpäivän jälkeen kollegalleni, kun hän on myymässä hieman vauvantarvikkeita ja vaatteita tarpeettomana pois. Meillä on suunnitelmissa ostaa häneltä ainakin turvakaukalo ja siihen kuuluva telakka, mutta varmaan jotain muutakin tarttuu varmasti mukaan.

Ensimmäisiä isoja hankintoja ollaan siis jo alettu tekemään. Nyt eletään siis jo raskausviikolla 22 eli tänään on rv 21+1. Vaunupohdinnat jatkuu edelleen. Meillä oli lauantaina hyvät keskustelut vaunuista, kun kavereilla on niistä vähän enemmän jo kokemusta. Emmaljungaa suositeltiin kovasti, jos koiran kanssa lähtee maastoon, koska siinä on niin hyvät ja isot renkaat. Myös Brion (nykyään Britaxen) Smilejä kehuttiin kovasti keveyden ja näppäryytensä takia, mutta kuulemma ovat kulkeneet hyvin myös paksussa lumihangessa. Täytyy tosiaan miettiä tarkkaan sitä, että mikä on just meidän tarpeisiin paras. Missä käytetään ja missä säilytetään yms. Kirjoittelen siitä sitten vielä lisää omassa postauksessa, kun se alkaa olemaan meilläkin vähän ajankohtaisempaa. Olenkin jo kovasti alkanut vilkuilemaan ohikulkevien vaunujen merkkejä ja malleja :D

Tulipas taas löpistyä ihan kauhean pitkä postaus taas tällä kertaa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!

Aitan rakennushommissa!

Eilen vaihtui taas uusi raskausviikko 18+0 ja jo 45% raskaudesta on kulunut. Ei enää pitkä matka puoleen väliin.

Preglife kertoo, että aineenvaihdunnan vilkastuttua ja verenmäärän lisäännyttyä, alkavat hiukset ja kynnet näyttää oikein erityisen elinvoimaisilta. Sen olen kyllä huomannut, sillä kynnet on nyt niin vahvat ja kiiltävät, ettei niille ole tarvinnut tehdä oikein mitään. Mulla on normaalisti melko kuivat kädet, joten kynnetkin on yleensä jossain määrin heikot ja lohkeilevat. Nyt ne on kuitenkin ihan toista maata. Hiuksetkin tuntuu nyt olevan jotenkin ihanan tuuheat ja kiiltävät. Uuhlallaa. Ehkä tästä alkaa viimein se kuuluisa raskaushehku :D

Viimeviikkoiset vihlontakivut osoittautua lopulta vain pelkäksi kohdun kasvukivuksi, nimittäin ne kivut aika pitkälti loppuivat kuin seinään parin päivän kipuilun jälkeen. Olo on taas ollut erittäin seesteinen, eikä raskautta tule juuri ajateltuakaan, paitsi ruuan jälkeen kun maha tuntuu valtavalta, haha. Toki liikkeitä olen nyt alkanut huomaamaan yhä useammin ja useammin. Tuntuu ipana ottaneen ihan meikäläisen rytmin omakseen, sillä liikkeet tuntuu yleensä eniten juuri aamulla, kun syön aamupalaa työpisteelläni ja sitten taas iltapäivällä, kun palaan töistä kotiin ja pääsen viimein levähtämään sohvalle välipalan kanssa. Iltaisin ipana on jo huomattavasti rauhallisempi.

Oli muuten hassua huomata miten pikkuinen alkaa jo reagoimaan esim. omaan ääneeni. Nimittäin mökillä ollessamme meidän koira alkoi häseltää jotain omiaan siinä kuuden aikaa aamulla ja me sitten päätettiin päästää se ulos ja kun sitten huutelin häntä takaisin sisälle, niin hetken päästä huomasin, kun mahassa alkoi taas pieni muljunta. Tais ipanakin herätä :) Jatkettiin kuitenkin vielä hetki unia, kun koirakin oli taas rauhottunut.

Huomasin muuten, että appivanhempien koira on alkanut myös reagoimaan raskauteeni, nimittäin tämä alkoi yhtäkkiä koko ajan pyrkimään syliini, vaikka normaalisti hän ei juurikaan välitä sylissä olosta. Kyseessä on siis pieni tyttökoira. Musta tuntuu, että meiän omakin koira on alkanut noteeraamaan raskauteni ja jääkin aina välillä tuijottelemaan minua sohvalla maatessani ja kun raskautta oli kulunut vasta muutama viikko, niin koira on alkanut yhtäkkiä kovasti juttelemaan meille :D Ihan hassu.

Mutta niin tosiaan, otsikkoon viitaten, oltiin siis mökillä taas viikonlopun ajan aitan rakennushommissa. Oltiin pari viikkoa sitten valamassa pohjatolppia valmiiksi ja perjantaina saapui viimein puutavara seiniä ja kattoa varten. Tehtiinkin sitten hommia lähes koko valoisan ajan koko viikonlopun ja saatiin aitan seinät ja kattohirsi paikoilleen. Nyt aitta on siinä pisteessä, että se pistetään suojaan talvea varten ja keväällä sitten asennetaan lattia ja katto ja muut kaikki. Me ei varmaan enää keväällä päästä rakennustalkoisiin, mutta ens juhannuksena olis sitten tarkoitus päästä uuteen aittaan nukkumaan koko perheen kesken :)

Tällaista taas tällä kertaa. Keskiviikkona on vuorossa neuvolalääkäri ja sitten onkin enää viikko rakenneultraan. Huiii!!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

P.S. Ainiin, anoppi on ottanut oikein elämän tehtäväkseen tutkia erilaisia lastenvaunuvaihtoehtoja. Tokaisipa vieläpä ohimennen, että he sitten aikovat osallistua niiden hankintaankin, että se puoli on sitten vissiin jo kunnossa :D Mulla onkin jo pitkä ostoslista Ikeaan, että kaikki sponssit on enemmän kun tervetulleita, haha. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Takaisin sorvin ääreen!

Nyt on viimeisetkin kesälomat lusittu. Tai noh ei ihan kaikki, sillä vielä on yksi palkallinen vapaa jemmassa meiän kaveriporukan tulevaa pikkujouluristeilyä varten, mutta se on sitten vasta marraskuun puolella.

Uskomatonta, että nyt ollaan jo lokakuussa. Syyskuu meni ihan hujauksessa ja tekemistä olis edelleen paljon jäljellä. Oltiin siis tosiaan mökillä tuossa loppuviikosta ja aloiteltiin jo meiän tulevan aitan rakentamista. Valettiin siis vasta pohjan tukipilareita varten pohjalaatat ja huh, kyllä siinäkin oli jo hommaa. Onneksi säät olivat suht hyviä koko päivän ulkona työskentelyyn ja kaikki meni muutenkin ihan putkeen. Oltiin tosi ahkeria! Aittamateriaalit tulee sitten vasta parin viikon päästä, että sitten pitäis saada mahdollisimman pian seinät ja katto pystyyn, niin ollaan jo talvea varten turvallisilla vesillä. Oli muuten aika ihanaa höpötellä anopin kanssa tulevan aitan sisustuksesta, kun otettiin huomioon meiän pikkuinen, että hällekkin on sitten oma nukkumapaikka :) Riskit on aina olemassa, mutta nautitaan nyt sitten tästä kaikesta huomiosta, kun kerrankin voidaan.

Lomalla ollessani koitin vähän lukea blogeja ja kommentteja puhelimellani, mutta eihän mun surkealla joka miehen oikeus -netillä oikein paljoa nettiä selailla. Noh huomasin sitten, että eräs kommentti oli jostain syystä mennyt roskapostin puolella ja kun luulin julkaisseeni sen, niin painoinkin vahingossa poista-painiketta. Kommentti katosi taivaan tuuliin, enkä saanut enää palautettua sitä. Pahoittelut siis lukijalleni, jonka kommenttia en ole julkaissut.

Kommentissa oli kuitenkin kyselty tulevan lapsen sukupuolesta ja voisinkin siitä hieman tässä nopsasti kirjoittaa. Tällä hetkellä mulla ei ole minkäänlaista aavistustakaan siitä, että kumpaa sukupuolta meidän tuleva pikkuinen mahdollisesti edustaa. Sillä ei varsinaisesti ole kyllä mitään väliä, että kumpi sieltä tulee, mutta jotenkin olen aina haaveillut, että esikoiseni olisi poika. Samaan aikaan toisaalta haaveilen, että voisin ommella vaatteita pikkuiselle tyttärelle :D Mitään leikkimielisiä testejä en ole vielä tehnyt, koska niissä on yleensä ollut kysymyksiä vatsan muodosta tai muusta vastaavasta, joten olen siis suosiolla odotellut vielä masun kasvavan tästä hieman enemmän. Toki voisin jossain vaiheessa vielä ennen tulevaa ultraa tehdä tuommoisen jonkun testin ja kirjoitella vastauksia tänne blogiinkin :)

Tuohon rakenneultraankaan ei ole enää kovin montaa viikkoa aikaa. Vähän reilu kolme viikkoa enää. Mulla on nyt kaikki viikot ja viikonloput niin täyteen bookattuja, että tuo aika tulee varmasti menemään hujauksessa. Liikkeitä en tunne vieläkään, ainakaan tietääkseni. Mies innostui neuvolan sydänäänien kuuntelun jälkeen tunnustelemaan ja kuuntelemaan masua enemmän ja enemmän. Ulkopuolellehan nuo liikkeet tuntuu vasta paljon paljon myöhemmin, mutta on se aika suloista, kun mies ottaa kontaktia pikkuiseen jo nyt ♥

Tiettekö, mulle selvis vasta tänään, että neuvolakäynnit ja muut raskauteen liittyvät lääkärikäynnit voidaan luokitella sairas-poissaoloiksi. Mä oon tähän asti käynyt vaan omalla ajalla neuvolassa ja yrittänyt sopia kaikki käynnit loma-ajalle, mut eihän mun tarvikkaan säästää plussatunteja neuvolakäynteihin, kunhan vaan saan jonkun poissaolo-todistuksen. Hah, kiva kun nyt vasta kerrotte :D Pitää näköjään alkaa opiskelemaan tuota meiän työehtosopparia vähän taas tarkemmin.

Mutta ei mulla nyt tähän väliin muuta. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja muistakaa ottaa sateenvarjo mukaan :)

Alina ja pikkuinen rv 16+1 (40,4 % raskaudesta jo kulunut!!)

P.S. Nää mammahousut on niiin jees! :D

Toinen neuvolakäynti

Pikaiset kuulumiset lomaviikon keskeltä.

Viikonloppuna kerrottiin viimein viimeisellekkin läheiselle raskaudestani eli veljelleni. Nyt siis kutakuinkin kaikki, joille suunnittelimmekin kertovamme, tietävät raskaudesta. Uutinen otettiin jälleen ilosylin vastaan. Pääsin myös pitkästä aikaa syleilemään pientä 5 kuukauden ikäistä veljentyttöäni. En ole koskaan ollut mikään super lapsiläheinen ihminen, mutta alan pikkuhiljaa oppia yhä enemmän ja enemmän :)

Eilen käytiin hyvän ystäväni ja ihanan kummityttöni kanssa shoppailemassa ja löysinkin itselleni ihan täydelliset äitiyshousut. Lomalla voi onneksi viettää aikaa kotihousuissa, mutta en malta odottaa, että pääsen pukemaan nuo supermukavat mammahousut ensi viikolla töihin :D Ei tarvi enää käyttää vain niitä yhtiä housuja ja leggingsejä vuorotellen.

Eilen oli myös meidän toinen neuvolakäynti. Tuntuu edellen ihan oudolta, että ollaan päästy jo näin pitkälle. Neuvolakäynnillä ei oikeastaan tapahtunut mitään kovin erikoista. Meidän olis vissiin pitänyt täyttää joku voimavaramittarikysely ennen tuota käyntiä, mutta ei siitä ollut kukaan muistanut meille etukäteen mainita mitään, joten se jäi meille nyt sitten kotiläksyksi ja sitä käydään sitten ens kerralla vähän läpi. Tehtiin virtsatesti ja otettiin verenpaine ja paino. Kaikki oli kunnossa. Hb:tä ei nyt otettu, mutta verenpaine oli oikein hyvä, eikä painokaan ole noussut viimekäynnistä kuin 0,8kg. Sydänääniä kuunneltiin ja pikkuisen syke löytyikin heti samantien kun doppleri kosketti masua. Syke oli vahva 160 lyöntiä/min ja pikkuinenkin oli aktiivinen ja liikkui kovasti. Liikkeitähän en siis todellakaan tunne vielä, mutta toistuvat tauot ja muksahdukset sykkeen jumputuksessa kertoivat pikkuisen vaihtaneen asentoa. Huomaan välillä kotidopplerillakin, kuinka sykkeet yhtäkkiä kaikkoaa ja saan taas hetken pyöritellä doppleria löytääkseni ne uudestaan.

Ens kerralla onkin sitten neuvolalääkäri ja sen jälkeen rakenneultra ja sitten taas tavallinen neuvolakäynti, joten tulee kyllä muutama poissaolo töistä tässä loka-marraskuun aikana. Saatiin muuten varattua miehelleni ja itselleni myös ajat hammaslääkäriin, joten sitten on sekin asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä :D

Mutta tämmöstä taas tällä kertaa. Huomenna matkataan mökille ja aloitetaan ilmeisesti jo tuon meidän uuden aittarakennuksen perustan rakennus. Luultiin, että se rakennettaisiin vasta keväällä, mutta appivanhemmat vissiin vähän yli-innostu :D haha.

Palaillaan taas!

Alina ja pikkuinen rv 15+3

Jaettu ilo on paras ilo

Miten mulla on koko ajan sellanen olo, että tää aika vaan lentää, enkä mä ehdi tekemään yhtään mitään. Eiks yleensä raskaudessa aika matele? Vai onkse vast sit lopussa.

No joka tapauksessa. Kaikkea jännää on taas parina päivänä tapahtunut. Ensinnäkin sain eilen yllättävän kukkalähetyksen kesken työpäivän. Mukana oli kortti, jossa oli viesti "Sylin täydeltä onnea äitiyden kynnyksellä, rakas Alina ♥ Olemme niin onnellisia teidän molempien puolesta :)" ja allekirjoituksena mystiset kolme nimikirjainta. Nimikirjaimet eivät sanoneet mulle aluksi mitään. Olin ihan ihmeissäni, että kuka ihme tällaisen ihanan yllätyksen on järjestänyt. Soitin heti äidilleni, että onko hän mennyt jo kertomaan kylille meiän vauvauutisista, mutta ei kuulemma ollut kertonut vielä kenellekkään....paitsi yhdelle kaverilleen :D Mietin kuumeisesti, että kuka ihme se voisi olla, mutta en vain saanut päähäni. Ihmettelin sitten asiaa hyvälle ystävälleni ja pohdin kaikenmaailman teorioita, kunnes lopulta äkkäsin, että sehän olikin juurikin tämä kyseinen ystäväni, jolle olin tästä mysteeristäni avautunut, haha. Voi ketku, minkä teki ♥ Niin ihana yllätys, että ihan häkellyin :')

Noh hän ei ollut ainoa vauvaboogiin hurahtanut, nimittäin toinenkin rakas ystäväni ilmoitti jo muuttavansa meille "asumaan", kun vauva saapuu, koska ei kuulemma enää itse jaksa tehä lisää lapsia :D haha. Höpsö ♥

Eilen saimme myös kuulla, että appivanhempani ovat myös pahemman kerran hurahtaneet, nimittäin he ovat jo kovasti suunnitelleet rakentavansa meille mökille uuden oman aittarakennuksen. Ihan hullua! Tai siis ihanaa, mutta voi ettäh :') Kerroinkin jo kuinka anoppini alkoi heti uutiset kuultuaan miettimään, notta pitäisikö päämökille rakentaa jokin ramppi lastenrattaita varten :D Appivanhemmat ovat tosiaan ehtineet ajatella jo vähän pidemmälle, kuin me alkuunkaan. Me oltais tietty mukana rakentamassa sitä aittaa ja voidaan sitten sille lapsellekkin joskus kertoa, että "isi ja äiti on ihan itse rakentanut tämän talon". Nonih, nyt nous taas tippa linssiin pelkästä ajatuksesta :')

Mä oon niin onnellinen kaikista mun ihanista ystävistäni ja perheestäni ♥  Anteeks tää kauhee pumpulimainen hehkutus ja ruusunpunaiset ajatukset, mut musta on alkanut tuntumaan siltä, että näin sen pitikin mennä. Tää on just se oikee hetki meille ♥

Ihanaa ja AURINKOISTA viikonloppua kaikille! :)

P.S. Miten pahasti teiän läheiset on hurahtaneet vauvaboogiin?

P.P.S. Olo keskiraskaudessa on ollut semihyvä. Tänään meinas tulla oksu junassa, haha, mutta onneks se olikin vain ilmaa. Välillä tuntuu repäisykipuja masussa, mutta aika harvoin kuitenkin. Masu on pullahtanut jo sen verran esiin, ettei sitä enää piiloon saa :D Rinnoissa, etenkin oikeassa, tuntuu ajoittain tosi kipeitä vihlaisuja, mutta ne menee onneksi nopeesti ohi. Kai se on vaan sitä maidontuotantoon valmistautumista?

Tasan 100!

Noniin! Täälläkin poksui viimein tuo kuuluisa 100 päivää. Tuntuu edelleen niin uskomattomalta, mutta epäuskon iskiessä sieltä kuitenkin aina se toivon syke kotidopplerillakin löytyy. Ah, mun hermojeni pelastus, haha :D

Jännä, mutta musta tuntuu nyt ihan siltä kuin viikot vaan vilisisivät ohi. Töissä taitaa olla nyt sen verran hoppua, että vaikka vasta oli maanantai, niin kohta se viikonloppu taas koittaa. Viime viikonloppuna oli jonkun verran taas pahoinvointia ja huimausta, mutta tänään on alkanut jo hellittää. Eilen kärsin ihan jäätävästä päänsärystä, kun tais yöunet jäädä niin vähäisiksi, että ihan silmiä särki. Tänään on onneksi jo huomattavasti parempi olo.

Mua on alkanut pikku hiljaa vähän pelottamaan tuo tuleva "äitimaailma", että mihin sitä ollaan oikein astumassa. Foorumeja lukiessa huomaa ihan, että mimmosia leijonaemoja sitä pienten lasten äidit onkaan. Tää varmasti herättää taas paljon mielipiteitä, mutta hirveen moni nykyäiti on kovin vahvoja mielipiteistään ja kasvatusmetodeistaan, että mikään muu tapa ei olisi oikea, kuin juuri heidän tapansa. Huomaan myös vähän vanhemmistakin äideistä sellaisia, jotka ovat kovia neuvomaan muita, että "älä ihmeessä tee niin. Minä tein niin ja se ei toiminut. Tee sinä nyt toisin". Tällain vähän kärjistetysti :D Myös kollegani on alkanut kovasti vauvauutiseni kuultuaan toistamaan lausetta "Tallaista teillekkin on sitten luvassa", kun hänen lapsensa on nyt ollut joka toinen viikko ties missä taudissa tai rokotusten aiheuttamassa kuumeessa tjms. Musta on ihan ok, jos annetaan toisinaan hyviä vinkkejä, mutta en haluais kauheasti luoda mitään ennakkoluuloja, niin koitan vaan kovasti pysyä avoimena kaiken suhteen.

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän, niin ollaan alettu jo pikkuhiljaa puhumaan mieheni kanssa tulevasta lapsestamme. Se on ihanaa! Huomaan kuinka hänkin on jo asennoitunut tulemaan isäksi ♥ Kasvatuksessa tulee varmasti tehtyä myös paljon kompromisseja puolin ja toisin ja eilen meinasi jo tulla ensimmäisen kompromissin paikka :D Aloin miettimään, että keitä haluaisin lapsellemme kummeiksi. Mieheni tiesi jo heti, että ehdottomasti hänen siskonsa eli ihana kälyni ja minä taas haluaisin lapsuuden parhaan kaverini, mikä on siis ok molemmille, MUTTA sitten tulikin tää ensimmäinen kompromissin paikka. Eli kastetaanko meiän lapsi kirkkoon vai ei. Minä haluaisin, että kastetaan ja mieheni taas ei, koska hän on itse ateisti, vaikka kuuluukin kirkkoon. Noh nämä mahdolliset kummit eivät kuulu kirkkoon, joten pitäisikö lapselle valita vielä kolmaskin kummi, joka kuuluu kirkkoon? Tietääkseni vähintään yhden kummin pitäisi kuulua kirkkoon, joten näin ollen valitsisin Tiinan kolmanneksi kummiksi, mutta voisiko hänen miehensä olla neljäs kummi? :D Haha, alkaako tämä jo karata käsistä. No mutta joo. Aiheesta voisin kirjoittaa ihan omankin postauksensa, mutta jännittävää miten vanhemmus alkaa jo tulla esiin tällaisissa "pikku" asioissa, vaikka ollaan vasta niin kovin alussa.

Tällaista nyt tällä kertaa. Kauheesti nyt ois asioita mielessä. Onneksi ens viikolla mulla on vielä yksi kesälomaviikko, niin ehtii vähän tekemään kaikenlaisia askareita. Esim. vuorossa olis ainakin uusien äitiyshousujen metsästys, koska kohta loppuu vaatteet kesken :D

Palaillaan taas! Alina ja pikkuinen rv 14+1

Rapujuhlat

Kahdestoista raskausviikko alkaa olla lopuillaan ja pahoinvointikin on taas alkanut pikku hiljaa hellittämään. Huh onneksi. Saas nähdä kauan se tällä kertaa jaksaa pysyä siedettävänä vai alkaako se jo pikkuhiljaa loppumaan kokonaan.

Nojoo mutta viikonloppu on nyt takanapäin ja niin myös nuo kovasti jännittämäni rapujuhlat. Saavuttiin myöhään perjantai-iltana mieheni perheen mökille, jossa rapujuhlat olivat jo kovassa vauhdissa. Paikalla oli appivanhempieni lisäksi kälyni puolisoineen, sekä mieheni täti, mummi ja pappa. Heti ens alkuun, kun istuuduimme pöytään, tuli appiukko skumppapullon kanssa paikalle ja alkoi kaataa kuoharia laseihin. Siihen sitten mieheni äkkiä tokaisi, ettei Alinalle tarvi kaataa. Appiukko oli hetken ihan ihmeissään "Mitä, mitenniin?". Mieheni toisti uudestaan saman "Alinalle ei tarvi kaataa", kunnes appiukolla välähti lamppu "aaaaaaa....onneksi olkoon!" ja vieno virne päälle :D Siihen sitten mieheni mummi ja täti huudahti taustalta, että "kenellä on synttärit??", johon kälyni sitten huudahti "Tuleeks teille vauva!?". Hymyilin ja nyökkäsin ja käly tuli heti onnittelemaan ja halaamaan. Siinä sitten onnittelujen jälkeen kaikki skoolattiin (minä tietysti join kuplavettä) ja eiköhän se hössötys tulevasta vauvasta alkanut heti :D

Mä oon niin onnellinen, kun mä saan olla osa tuota ihanaa perhettä. He ovat kaikki niin ihania ja lämpimiä ihmisiä, että välillä saa ihan ihmetellä, että mitä mä oon tehnyt, että oon ansainnut tän kaiken? Anoppi alkoi heti jo pähkäilemään, että miten mökin terassille pääsee lastenvaunuilla :D Lisäksi oli kuulemma enne, että appivanhemmat lähtevät reissuun poikkeuksellisesti jo marraskuussa, kun normaalisti he ovat olleet reissussa aina maaliskuussa. Vauvanvaatteitakin oli kuulemma jo hypistelty, mutta ei vielä ollut raaskinut ostaa mitään. Voi että, mitähän tästä vielä syntyy, kun anoppina on tuollainen touhottaja :D Tosin tiedän, että oma äitini on vähintään yhtä kova touhottaja, kunhan vaan saa tietää. Sitä jännityksellä odotellessa.

Mutta nyt on tosi hyvä fiilis. Ihanaa kun ollaan saatu jakaa ilouutisia lähimmäisille, vaikka vielä vähän jännittääkin tuleva nt-ultra ja seulonnan tulokset. Toivon niin kovasti, että kaikki menisi nyt hyvin, koska kaikki on muuten ollut nyt niin täydellistä. 2 Down, 2 to go.

Vielä 5 päivää ultraan!

Kaksijakoiset fiilikset

Tänään olis sitten tarkoitus lähteä sinne mökille mieheni perheen kanssa viettämään rapujuhlia. Olen nähnyt heitä viimeksi heinäkuussa ja nyt vähän jännittää, että huomaakohan ne heti, että nyt on jotain meneillään :D Ihan outoa muuten edes ajatella, että olen jo kolmannella kuulla raskaana ja ensi viikolla vaihtuu jo neljäs kuu. Ihan uskomatonta. Enää 200 päivää jäljellä! Haha, "enää".

Mulla on nyt vähän kaksijakoiset fiilikset siitä, että haluanko sittenkään vielä kertoa meidän raskaudesta. Toki jos mun olo on viikonloppuna yhtä kamala, mitä se on nyt ollut, niin kyllähän sen nyt jo arvaa kilometrien päästä, mutta jotenkin vielä pelkään jonkin pahan olevan vielä tulossa. Olisin varmasti niin paljon mieluummin kertonut sen ultran jälkeen, kun tiedän, että onko kaikki kunnossa vai ei, mutta nyt kävi näin. Taidan tänään kaivaa taas dopplerin esiin mielenrauhan vuoksi.

Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!

12. raskausviikon oireet

Jos joku erehtyy luulemaan, että nuo ei niin ihanat raskausoireet alkais pikkuhiljaa helpottamaan tuossa ns. ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella, niin olet väärässä! Kaikki oppaat tuntuu sanovan vain samaa virttä, että pahoinvointi alkaa helpottamaan jo rv 10 jälkeen, mutta ei, mulla se on nyt vain pahentunut.

Ajattelin vähän rustailla ylös oireita, joita 12. raskausviikko toi mukanaan.
♦ Tiistaina (eli 11+0) huomasin, että pahoinvointi on voimistunut ja huimaus lisääntynyt. Olo on nyt jatkuvasti kertakaikkisen tukala.
♦ Aineenvaihdunta on taas hidastunut eli turvotus is back, mikä tietysti aiheuttaa myös närästystä ja entistä tukalampaa oloa. Mieskin on masua hipelöidessään todennut, että "hitsi, sä olet ihan pinkeenä" :D
♦ Aah ihanat hormonit ne taas kukkii naamalla. En ole syönyt herkkuja ainakaan viikkoon, joten herkkunäpyistä ei ainakaan ole kyse. Lisäksi minifinnejä on ilmaantunut taas suuri röykkiö rintakehään, selkään ja olkapäihinkin.
♦ Jatkuva pissahätä on taas täällä. Olen saanut nyt taas pitkästä aikaa heräillä öisinkin vessaan.
♦ Väsymys on jotain aivan kamalaa. Oon nyt joutunut nukkumaan varmaan joka päivä pienet päikkärit ja silti väsyttää. Meinasin eilen nukahtaa töissäkin työpöydälleni, koska ei vaan jaksa.
♦ Tänään (11+2) on taas tuntunut enemmän vihlaisuja kohdun seutuvilla, joten kai siellä vielä joku kasvaa.

Anteeksi jos kuulostan siltä, että vaan valitan. Olen tietysti äärimmäisen onnellinen siitä, että saan yhä olla raskaana, mutta kaikella on tietysti hintansa. Ja vaikka kuinka paljon lukisi raskausoireista ja muista etukäteen, niin eihän sitä tosissaan voi tietää ennen kuin sen itse kokee. Mä tiedän, että mä olen itse aina ihan kuin pikku lapsi kun olen kipeä. Olen siis todella avuton tapaus :D Onneksi mulla on maailman ihanin mies, joka on pitänyt musta huolta ja tekee mulle aina välipalaa ja eväitä töihin, kun vain pyydän. Oon seuraillut Teen Mom-tv-sarjoja jo pidempäänkin ja mä en osaa edes kuvitella, miten ne on jaksanu, kun ne nuoret miehet on aina enemmän tai vähemmän lusmuja. Okei, ehkä nuorena on vielä virtaa enemmän, mutta kuitenkin. Raskaus on ihan selkeästi kahden ihmisen homma. Rispektit kaikille yh-äideille!

Toivottavasti en nyt vaan loukannut ketään. Oon vaan niin avuton ja sekaisin päästäni tän kaiken keskellä. Kaikki on mulle vaan niin uutta.

Mua on alkanut nyt stressaamaan tuleva viikonloppu ja ne rapujuhlat. Miten mä kestän? Pitää varmaan paljastaa vaan heti kaikille, että voin olla taas vapaasti avuton oma itteni :D Okei sori, mä oon ihan kauhee.

Enää 8 päivää ultraan, huiii!

P.S. Laitoin tänään taas farkut, mikä oli näköjään virhe. Oli pakko avata nappi ja laittaa siihen ponnari. Voi jehna tätä turvotusta ja nyt on vasta aamu.

Kertominen

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän ja nt-ultrakin alkaa pikku hiljaa lähentyä, niin oon alkanut miettimään raskaudesta kertomista. Tämä on nyt siitä harvinainen tilanne, että kukaan meidän läheinen ei toistaiseksi tiedä meidän raskaudesta. Toisin kuin edellisistä raskauksista olen kertonut parille hyvälle ystävälleni, poikkeuksena viime raskaus, josta myöskään ei ehditty kertoa vielä kenellekkään.

Mulla on toistaiseksi niin hyvä olo tästä raskaudesta, että voisin kertoa vaikka koko maailmalle, mutta pelkään edelleen sitä, että mulla on vaan kerta kaikkiaan niin paska tuuri, että tää menee vielä kuitenkin jostain syystä mönkään koko homma. Jos ei mene itsestään kesken, niin sitten me joudutaan tekemään raskas päätös jonkun kromosomipoikkeaman takia tjms. Pelkään sitä niin paljon, enkä tiedä yhtään miten enää selviän uudesta menetyksestä.

No mutta joka tapauksessa. Pian alkaa olla sellainen hetki, että me uskalletaan paljastaa raskaus meidän kaikkein lähimmille ystäville ja perheille. Perheille kertominen jännittää suunnattomasti, koska ei olla kerrottu meiän keskenmenoista heille ollenkaan, paitsi kälylleni, jolle avauduin juhannuksena. Mietin heidän reaktioitaan, vaikka tiedän, että lapsenlasta ollaan jo kovasti odotettukkin. Pillahdanko itkuun tai pillahtavatko he itkuun :D Saammeko paljon haleja vai suu auki tuijottavia katseita. Miten tilanteet siitä eteenpäin muuttuu, kun he tietävät. Alkaako hössötys kaiken maailman hankinnoista ja työ- ja raha-asioista ja muista. Alkaako siitä jatkuva vahtaaminen ja huolenpito vai onko tätä raskautta kenties jo spekuloitu etukäteen. Kaikki tämä jännittää.

Tilaisuuksia kertomiselle olisi jo ensi viikolla. Lupasin tavata Tiinaa taas pitkästä aikaa, koska ei olla ehditty vaihtaa kuulumisia laittoman pitkään aikaan. Haluan ja aionkin kertoa Tiinalle, mutta pelkään, että miten hän suhtautuu. Iskeekö hänelle kateus tai katkeruus, kun en kertonut aiemmin. Vai ottaako hän uutisen iloisin mielin vastaan. Tiedän, että hän toivoo meille omaa vauvaa, mutta hänen oma vauvan kaipuunsa on myös niin valtava, että tiedän miltä se pieni katkeruus tuntuu, kun toinen on saamassa sen mitä itsekkin haluaisi.

Toinen tilaisuus kertoa on mieheni perheelle rapujuhlissa, kun kaikki ovat paikalla. Olen haaveillut siitä, että päästään kertomaan ilouutiset, kun ihan koko mieheni perhe täteineen, mummoineen ja pappoineen on mukana, mutta ajoitus on nyt hieman pielessä. Haluaisin nimittäin kertoa vasta ultran jälkeen, että meillä olisi se hieno kuva, jota esitellä, mutta nämä rapujuhlat ajoittuisivat jo ensi viikon viikonlopulle ja silloin on vielä liian aikaista. Toivottavasti juhlat saataisiin siirrettyä viikolla, niin kaikki olisi täydellistä ♥

Kolmas tilaisuus kertoa olisikin sitten omalle perheelleni, eli äidilleni ja veljelleni. Syyskuussa rakas kummityttöni eli siis veljentyttöni täyttää jo kaksi vuotta ja meillä olisi täydellinen tilaisuus kertoa tytön tulevasta ensimmäisestä serkusta perheelleni. Ajoitus olisi täydellinen ja en malta odottaa, että näen äitini ilmeen, kun hän saa tietää :D kuulen jo päässäni sanat "ihan totta?".

Askartelin kavereille jo tällaisen kuvan :D

Tulipas pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi lukeakkin :) Miten te olette kertoneet ilouutiset ja miten pitkällä raskaus oli ollut? Miten läheisten ja ystävien suhtautuminen muuttui?

Ihanaa perjantaita kaikille! Syksyn tuntua on jo ilmassa.

Piinapäivät

Tästä ne piinapäivät taas alkaa. Aletaan nimittäin olla taas sillä kuuluisalla seitsemännellä raskausviikolla, missä ensimmäinen keskenmenoni tapahtui. Kovinkaan paljoa sitä pidemmälle ei olla oikeastaan koskaan päästy, sillä ultrassa ollaan aina todettu kasvun päättyneen siinä noin neljän millimetrin kokoisena.

Piinapäivien kunniaksi kehittelin itselleni tänä aamuna jo kunnon paniikin, kun ei heti herätessä tuntunut tuota, jo tutuksikin tullutta, etovaa oloa. Pakkasin jo laukkuunikin valmiiksi paketillisen buranaa, että selviän sitten niistä keskenmeno krampeista. Matkalla töihin kuitenkin iski sellainen pahan olon aalto, että mietin jo, että tuleeko mun ensimmäinen raskausoksu nyt julkiselle paikalle. Kivahan siinä oli bussipysäkillä mietiskellä, että tuleeko ylös vai pysyykö sisällä. Ei onneksi tarvinnut nolata itseäni muiden bussia odottavien edessä.

Viikonloppu meni nopeasti ja tuntui jo tosi raskaalta. Oltiin lauantaina siellä sukujuhlissa ja kuten arvelinkin, niin alkumaljathan siellä juotiin. Otettiin mieheni kanssa molemmat omat lasit ja esitin ottavani huikkaa aina silloin tällöin ja sitten aina vaivihkaa vaihdeltiin laseja mieheni kanssa, että lasi näyttäisi tyhjenevän pikku hiljaa :D Juhlissa oli oikein ihanat ruokatarjoilut ja niiden ansiosta sain pidettyä etovaa oloa kurissa, mutta kun ilta alkoi venyä, alkoi myös raskauden aiheuttama uupumus ja väsymys ja lopulta kiukutus. Vähän harmitti pakottaa muut meidän kyydillä tulleet lähtemään ajoissa pois, mutta olin jo ihan satavalmis menemään nukkumaan, etten olisi jaksanut sekunttiakaan kymppiä pidempään. Onneksi päästiin sitten lopulta lähtemään takaisin mökille ja nukahdin aivan samantien.

Eilen sain taas kokea pahoinvoinnin vaikuttavan. Heti aamusta herätessä alkoi etoa ja oli pakko saada jotain aamupalaa. Pian aamupalan jälkeen lähdettiin ajelemaan jo takaisin kohti kotia ja nukahdin taas matkalla. Miten voi olla näin uupunut koko ajan?? Perille päästyämme, kävimme syömässä kotipizzassa ja yhtäkkiä masuni menikin ihan sekaisin. Vatsa oli aivan kuralla ja kipeä. Pelkäsin jo, että nyt se keskenmeno iski, mutta vielä toistaiseksi ei ole vuotoa alkanut. Tuon eilisen kuravatsan takia sainkin aamulla heti kauhean paniikin, kun en tuntenut heti kauheaa etovaa oloa. Vatsa oli onneksi tänä aamuna jo paljon paremmassa kunnossa.

Nyt tosiaan ei auta muu kuin elellä päivä kerrallaan ja koitettava olla stressaamatta turhia. Voih mä niin toivon, että me päästäis vielä näkemään pikkuinen elossa. Mä vaan toivon.

P.S. Toivottavasti mun mieheni sukulaiset ei pidä mua ihan hirveenä ihmisenä, kun olin niin väsynyt ja hiljainen sen loppuillan siellä sukujuhlissa. Ehkä me voidaan sitten joskus kertoa mistä kaikki johtui :)

P.P.S Ei hitsi mun masu on niin turvonnut, että en saanut enää pidettyä mun ulkoiluhousujen nappia kiinni vaan huitelin rennosti nappi auki menemään :D Awkward...

Yhtä juhlaa

Viime yönä kolmen aikaan piti ekaa kertaa tässä raskaudessa nousta vessaan. Olin niin unen pöpperössä, että mietin, että mitä oikein tapahtuu. Sainko mä nyt keskenmenon, kun tuntuu painetta alavatsassa?? Menin vessaan ja tajusin, että mulla olikin ihan kamala pissahätä :D :D Syynäsin vielä paperillakin moneen kertaan, mutta ei se vuoto alkanutkaan. Vitsi mä oon ollu kyllä ihan sekasin :D

Tämä raskaus alkaa tuntumaan koko ajan vaan entistä varmemmalta, koska oireet on jotain aivan toista luokkaa kuin edellisissä raskauksissa. Pahoinvointia ei ole, mutta se sellainen närästävä pala kurkussa tuntuu 24/7. Väsymys ja uupumus on viimein myös iskeneet tänne ja tunteet on yhtä vuoristorataa, haha. Siis tää tuntuu niin oudolta ja uudelta, kun kroppa reagoi näin. Työpäivän jälkeen olen nälkäinen ja uupunut ja sillon vähän äksyttää. Kaikki vähänkin tunteelliset asiat itkettää. Nytkin oon ihan tippa linssissä koko ajan, kun luin uutisia mun yhden suosikkiyhtyeen solistin kuolemasta. RIP Chester ♥ Limakalvot on ihan rutikuivat ja ikenetkin vaan vuotaa verta hampaita pestessä. Miten naiset oikeesti selvii näistä hormoneista 9 kuukautta! Toisaalta, eihän ne siihen synnytykseen lopu. Okei, okei, en valita, vaan otan mielenkiinnolla vastaan kaiken mitä tämä raskaus saakaan aikaan. Kaikki käy, kunhan vaan saan pitää tämän lapsen ♥

Mutta niin, otsikkoon viitaten. Tänään on luvassa taas vähän juhlia, kun ihana kummityttöni täytti eilen kolme vuotta. Leivoin hänelle perinteiseen tapaan taas synttärikakun ja tänään menemme hänen luokseen juhlimaan. Olin taas ihan tippa linssissä, kun ystäväni laittoi viestiä, että kummityttöni oli ollut eilen jo ihan innoissaan ja huutanut "jeee Alina-täti tulee huomenna" :D Voih hän on ihana ♥ Juhlien jälkeen lähdetäänkin sitten taas mökille ja huomenna onkin sitten vuorossa mieheni suvun sukujuhlat. En tiedä siis yhtään mitä on luvassa, mutta ilmeisesti siellä on jotain ruokaa ja juomaa tarjolla. Sanoin jo miehelleni, että jos siellä skoolataan, niin mä otan sen lasin ja mies vaivihkaa juo ne skumpat :D Vielä on ihan liian aikaista kertoa tästä raskaudesta kellekkään. Varsinkaan koko suvulle.

Vähän pelottaa lähteä kotoa kauemmaksi vielä näillä viikoilla, kun keskenmeno voi yllättää hetkenä minä hyvänsä. Sinänsä mulla ei oo viel kertaakaan alkanut spontaania keskenmenoa ennen 6+0, joten vähän koitan lohduttautua sillä, että ei tälläkään kertaa vielä viikonloppuna alkaisi vuoto, koska omien olettamusteni mukaan sunnuntaina olisi vasta 6+0. Mutta en nyt halua liikaa miettiä sitä vaan menen eteenpäin hetki kerrallaan.

P.S. Lugesteron ja ulkohuussi.... ei mukava combo. Ainiin, nostin muuten sen Primaspanin annosta nyt 100mg, kun aletaan olla niillä "kriittisillä" viikoilla, kun aiemmin alkion kasvu on pysähtynyt aina siihen 4-5 milliin.

P.P.S Ainiin, te jotka olette käyttäneet lugesteronia alkuraskaudessa, niin monennelle viikolle te sitä käytitte? Onko vielä liian aikaista lopettaa viikon päästä kun pillerit loppuu vai haenko vaan suosiolla lisää? Mielipiteitä kaivataan.

P.P.P.S Voiko tässä vaiheessa vielä olla mielihaluja? Mun teki yks päivä ihan sikana mieli smetanaa :D Mistähän lie moinen.