Ens alkuun pakko sanoa, että tämä on ehkä maailman ärsyttävin aihe kuulla tai lukea, kun on vielä ensimmäisen lapsen yritys kesken, mutta koska meillä alkaa olemaan tämä raskaus jo loppumetreillä, niin on väistämättä alkanut tulemaan puheeksi tuleva ehkäisy.
Tuntuu tosi oudolta edes ajatella ehkäisyä, kun on jo viimeiset 3,5 vuotta ollut ilman mitään :D Sen verran valoitan taas taustaamme, että minä en ole koskaan mitään hormoneihin vaikuttavaa ehkäisyvalmistetta käyttänyt, joten tuskin nytkään kumia kummemmalla mennään. Senkin kanssa oltiin joskus vähän turhankin höveliäitä, että olis varmaan pitänyt jo aikaisemmin tajuta, ettei lasten "tekeminen" tule olemaan meille mikään helpoin nakki, mutta eihän sitä osaa ajatella, ennen kuin tosiasiassa omalle kohdalle sattuu.
Siksipä tämä ehkäisyasia liittyy niin vahvasti otsikon aiheeseen; milloin on aika sisaruksille? Juteltiin asiasta mieheni kanssa, koska hänellä on ikäeroa siskoonsa vain parisen vuotta, kun taas minulla ja veljelläni on ikäeroa jo huomattavasti enemmän. Mä en ole itse koskaan kokenut minun ja veljeni ikäeron olleen mikään harmillinen asia. Päin vastoin. Veljeni on aina ollut minun idolini ja tärkein mieshahmo elämässäni sen jälkeen, kun meidän vanhemmat erosivat ja meidän isä muutti toiselle puolelle maapalloa. Minun lapsuudestani ei ole koskaan puuttunut leikkikavereita, joten minusta pieni ikäero sisarusten välillä ei ole mikään must have juttu. Mutta kuitenkin, koska tämä meidän vauvantekoprojekti ei ole ollut mikään kaikista helpoin taival, on ehkä kuitenkin otettava sekin seikka huomioon, ettei pikkusisarenkaan tulo tule olemaan helppo.
Sen verran ollaan kuitenkin mieheni kanssa samoilla linjoilla, että vähintään kaks vuotta sais se ikäero olla. Yhtään sen alle ei välttämättä toivota vielä uutta tulokasta, mikä toisaalta tuskin meidän kohdalla on mahdollistakaan. Pelkään, etten ole vielä valmis kohtaamaan mahdollisia tulevia keskenmenoja, jotka ovat varmastikkin ihan todennäköisiäkin. Tai voihan käydä niinkin, ettei uutta raskautta alakkaan ollenkaan ennen kuin ollaan taas saatu jotain apuja lääkkeistä. Mun luotto omaan kroppaani ei ole mikään kovin suuri, kuten ehkä huomata saattaa :D
Mutta aika näyttää, mitä elämä meille suo. Sitähän ei voi koskaan tietää, että mikä meidän tilanne on esimerkiksi taloudellisesti sitten parin vuoden päästä tai ollaanko silloin ylipäätään edes tarpeeksi terveitä. Pääasiassa olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että meille on suotu edes tämä yksi lapsi (joka nytkin potkii mua "mukavasti" kylkeen ja joka toivottavasti vielä syliinkin asti saadaan möyryämään), joten nyt en osaa todeta mahdollisista pikkusisaruksista muuta kuin, että "tulee jos on tullakseen". Sen näkee sitten taas myöhemmin miten sosiaalinen painostus mahdollisesti vaikuttaa tähän päätökseen tulevaisuudessa :D Pahuksen uteliaat kanssaeläjät, haha.
Nyt ei muuta kuin ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ai että mä niin nautin tuosta raikkaan virkistävästä pakkassäästä ♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
23. helmikuuta 2018
2. tammikuuta 2018
Raskaus lapsettomuuden ja keskenmenojen jälkeen
Kerroinkin jo siitä, että ystäväpiirissämme kuultiin taas uusia vauvauutisia. Kyseessä on tällä kertaa ystävämme Silja, jolla on myös keskenmenotaustaa ja tämä olisi siis heidän toinen lapsi. Vaikka hän onkin minulle tosi tärkeä ja läheinen ystävä, niin ole siitäkään huolimatta uskaltanut vielä avautua hänelle meidän omasta rankasta keskenmeno- ja lapsettomuustaustastamme. Osittain ehkä siksi, etten ole vain saanut keskustelulle sopivaa tilaisuutta, mutta pääasiassa siksi, etten koe olevani vielä itse valmis puhumaan aiheesta kunnolla kenellekkään livenä. Uskon kuitenkin tilaisuuden vielä tulevan ja minunkin on ehkä helpompi puhua aiheesta sitten, kun voin viimein todeta selvinneeni kaikesta voittajana ts. äitinä. Tiedän, olen heikko, mutta jokainen tyylillään.
Eräs lukijani esitti paljon hyviä kysymyksiä otsikkoon viittaavasta aiheesta ja ajattelinkin nyt kirjoitella hieman siitä, miten lapsettomuus ja keskenmenot ovat vaikuttaneet raskauteeni ja miten ne mahdollisesti tulevat vaikuttamaan meidän vauva-arjessa.
Ensinnäkin mun on pakko sanoa, että vaikka toki kaikki raskaudet on täysin yksilöllisiä, niin mä odotin tän raskausajan olevan jotenkin paljon rankempaa :D Tai siis ehkä se johtuu just nimenomaan tuosta rankasta keskenmenotaustastani, mutta mä jotenkin koko ajan vaan odotan, että koska ne kauheat tuskat alkavat. Ikäänkuin mä en ansaitsis nauttia ollenkaan tästä seesteisestä odotusajasta, vaan mun pitäis koko ajan vähän kärsiä, että mä ihan varmasti saan lopulta sen palkinnon syliini asti. Ehkä mä oon vähän sairas tai sitten aika vaan lopulta kultaa muistot. Muistan kyllä, etten haluais enää ikinä kokea uutta keskenmenoa, mutta nyt näin pitkällä raskautta ollessani, nuo keskenmenomuistot tuntuu todella kaukaisilta. Olinko se todella minä, joka olen sen kaiken kauheudun kokenut? Siksi kai hoen koko ajan täällä blogissakin sitä, kuinka uskomattomalta tuntuu, että olemme selvinneet tänne asti.
No jos musta nyt jo tuntuu siltä, että aika kultaa muistot, niin mä veikkaan, että lapsettomuus ja keskenmenot eivät sinänsä tule vaikuttamaan meidän vauva-arkeen mitenkään. Tai siis luulen, että tulen olemaan ihan samanlainen äiti kuin jos olisin saanut lapsen helposti, mutta toki uskon, että suhtautumiseni lapsiin ja äiteihin yleensä on muuttunut huomattavasti lapsettomuuden myötä. Arvostan enemmän äitejä ja ihmisiä ylipäätään. En turhaan arvostele ketään, koska kenenkään taustoista ei voi koskaan tietää ennakkoon mitään. Lapsia ei vain tehdä, niitä saadaan. Tulen todennäköisesti myös arvostamaan himpun verran enemmän minun ja lapseni välistä yhteistä aikaa, koska ei ole mikään itsestäänselvyys, että hän ylipäätään on siinä.
En osaa vielä sanoa onko lapsettomuus aiheuttanut minulle varsinaisesti mitään arpia. Olen kai vaan hyväksynyt sen tosiasian, että minun kohdallani lapsien "hankkiminen" ei vain ole helppoa. En tiedä tulenko saamaan meidän lapsettomuudelle tai keskenmenoilla koskaan mitään oikeaa syytä, mutta tällä hetkellä syytän vain äärimmäisen huonoa tuuriani :D Pikkusisarista en uskalla vielä edes haaveilla ja voin vain kuvitella minkälaista helvettiä se tulee olemaan, kun lähipiiristä sitä aletaan utelemaan, mutta en jaksa stressata sitä nyt.
Elämästä selviää huumorilla ja muistamalla, että aina on toivoa! Ja mitä ikinä tapahtuukaan, niin sillä todennäköisesti on jokin tärkeämpi merkitys, kuin miltä se juuri sillä hetkellä tuntuu :)
Eräs lukijani esitti paljon hyviä kysymyksiä otsikkoon viittaavasta aiheesta ja ajattelinkin nyt kirjoitella hieman siitä, miten lapsettomuus ja keskenmenot ovat vaikuttaneet raskauteeni ja miten ne mahdollisesti tulevat vaikuttamaan meidän vauva-arjessa.
Ensinnäkin mun on pakko sanoa, että vaikka toki kaikki raskaudet on täysin yksilöllisiä, niin mä odotin tän raskausajan olevan jotenkin paljon rankempaa :D Tai siis ehkä se johtuu just nimenomaan tuosta rankasta keskenmenotaustastani, mutta mä jotenkin koko ajan vaan odotan, että koska ne kauheat tuskat alkavat. Ikäänkuin mä en ansaitsis nauttia ollenkaan tästä seesteisestä odotusajasta, vaan mun pitäis koko ajan vähän kärsiä, että mä ihan varmasti saan lopulta sen palkinnon syliini asti. Ehkä mä oon vähän sairas tai sitten aika vaan lopulta kultaa muistot. Muistan kyllä, etten haluais enää ikinä kokea uutta keskenmenoa, mutta nyt näin pitkällä raskautta ollessani, nuo keskenmenomuistot tuntuu todella kaukaisilta. Olinko se todella minä, joka olen sen kaiken kauheudun kokenut? Siksi kai hoen koko ajan täällä blogissakin sitä, kuinka uskomattomalta tuntuu, että olemme selvinneet tänne asti.
No jos musta nyt jo tuntuu siltä, että aika kultaa muistot, niin mä veikkaan, että lapsettomuus ja keskenmenot eivät sinänsä tule vaikuttamaan meidän vauva-arkeen mitenkään. Tai siis luulen, että tulen olemaan ihan samanlainen äiti kuin jos olisin saanut lapsen helposti, mutta toki uskon, että suhtautumiseni lapsiin ja äiteihin yleensä on muuttunut huomattavasti lapsettomuuden myötä. Arvostan enemmän äitejä ja ihmisiä ylipäätään. En turhaan arvostele ketään, koska kenenkään taustoista ei voi koskaan tietää ennakkoon mitään. Lapsia ei vain tehdä, niitä saadaan. Tulen todennäköisesti myös arvostamaan himpun verran enemmän minun ja lapseni välistä yhteistä aikaa, koska ei ole mikään itsestäänselvyys, että hän ylipäätään on siinä.
En osaa vielä sanoa onko lapsettomuus aiheuttanut minulle varsinaisesti mitään arpia. Olen kai vaan hyväksynyt sen tosiasian, että minun kohdallani lapsien "hankkiminen" ei vain ole helppoa. En tiedä tulenko saamaan meidän lapsettomuudelle tai keskenmenoilla koskaan mitään oikeaa syytä, mutta tällä hetkellä syytän vain äärimmäisen huonoa tuuriani :D Pikkusisarista en uskalla vielä edes haaveilla ja voin vain kuvitella minkälaista helvettiä se tulee olemaan, kun lähipiiristä sitä aletaan utelemaan, mutta en jaksa stressata sitä nyt.
Elämästä selviää huumorilla ja muistamalla, että aina on toivoa! Ja mitä ikinä tapahtuukaan, niin sillä todennäköisesti on jokin tärkeämpi merkitys, kuin miltä se juuri sillä hetkellä tuntuu :)
5. syyskuuta 2017
Lapsettomuuden arvet
Eilen iski taas ihan hirveä ahdistus olo, kun bongasin facebookista erään epäsuoran vauvauutisen.
Kyseessä oli se sama henkilö, josta olen aiemmin kirjoitellut TÄÄLLÄ. Tämä kyseinen henkilö avautui siis noin vuosi sitten minulle siitä, kuinka "hän nyt tietää miltä lapsettomuus tuntuu" neljän kuukauden yrittämisen jälkeen ja hän siis yritti saada alulle neljättä lastaan. Ei ensimmäistä, eikä edes toista, VAAN NELJÄTTÄ. Vähän tuon keskustelun jälkeen hän hankki pahimpaan vauvakuumeeseensa koiranpennun.
No joka tapauksessa. Nyt hän siis esitteli ylhäältä päin kuvattuna pyöristynyttä vauvamahaansa facebookissa ja jos ei kukaan siitä vielä tajunnut, niin seuraavaksi hän ilmoitti olevansa "pyörimässä pallonsa kanssa" kauppakeskuksessa. Aika selvä viesti minusta. Eikä muuten loppujen lopuksi tainnut kertyä yritystä edes kokonaista vuottakaan, ainakaan sen mahan koosta päätellen.
Voin sanoa näin kolmen vuoden lapsettomuuden kokeneena, että mulla ei ole minkäänlaista halua julkaista raskautta yhtään missään sosiaalisessa mediassa. Ei ainakaan ennen, kuin oon virallisesti äitiyslomalla. Mun keskenmenon pelko on edelleen niin vallitsevana läsnä, etten halua edes kuvitella miten maihin menisin jos ihan kaikki mun puolitututkin sais tietää meiän menetyksestä. Siis mä en vaan kestäis sitä enää.
Mua ahdistaa, että miks joku tollanen epätasapainoinen henkilö, joka on elänyt koko elämänsä sosiaaliturvatuilla ja elää jatkuvasti veloissa ja huonossa parisuhteessa, niin miksi hän on ansainnut enemmän olla vanhempi kuin me, jotka teemme kaikkemme taataksemme meidän pikkuiselle turvallisen ja vakaan kodin. Miksi niin moni narkkari tai alkoholistikin tulee vahingossa raskaaksi, kun jotkut tekevät kaikkensa saadakseen toivotun ihmislapsen alulle.
Toivottavasti mä nyt en taas loukannut ketään. Mulla ei ole mitään suurperheitä vastaan, mutta mä vaan toivoisin, ettei niitä lapsia tehtäis vaan itsekkäistä syistä, vaan ihan oikeasti ajateltais myös sen tulevaisuutta. Onko oikeasti varaa kasvattaa hyvä ihminen, jolla on turvallinen ja vakaa koti, eikä tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle aina, kun ei yhtäkkiä olekkaan varaa vuokraan.
Anteeksi avautuminen. Tiedän, että olen päässyt ns. helpommalla nyt näin luomuraskauden alettua, mutta toisaalta vieläkään en voi sanoa päässeni maaliin asti. Matka on vielä kesken ja ehkä joskus vielä joudunkin niihin rankempiin lapsettomuushoitoihin, mutta nyt eletään päivä kerrallaan ja toivotaan, että kaikki saisivat lopulta onnellisesti kauan toivotun lapsensa syliin asti, one way or the other ♥
Kyseessä oli se sama henkilö, josta olen aiemmin kirjoitellut TÄÄLLÄ. Tämä kyseinen henkilö avautui siis noin vuosi sitten minulle siitä, kuinka "hän nyt tietää miltä lapsettomuus tuntuu" neljän kuukauden yrittämisen jälkeen ja hän siis yritti saada alulle neljättä lastaan. Ei ensimmäistä, eikä edes toista, VAAN NELJÄTTÄ. Vähän tuon keskustelun jälkeen hän hankki pahimpaan vauvakuumeeseensa koiranpennun.
No joka tapauksessa. Nyt hän siis esitteli ylhäältä päin kuvattuna pyöristynyttä vauvamahaansa facebookissa ja jos ei kukaan siitä vielä tajunnut, niin seuraavaksi hän ilmoitti olevansa "pyörimässä pallonsa kanssa" kauppakeskuksessa. Aika selvä viesti minusta. Eikä muuten loppujen lopuksi tainnut kertyä yritystä edes kokonaista vuottakaan, ainakaan sen mahan koosta päätellen.
Voin sanoa näin kolmen vuoden lapsettomuuden kokeneena, että mulla ei ole minkäänlaista halua julkaista raskautta yhtään missään sosiaalisessa mediassa. Ei ainakaan ennen, kuin oon virallisesti äitiyslomalla. Mun keskenmenon pelko on edelleen niin vallitsevana läsnä, etten halua edes kuvitella miten maihin menisin jos ihan kaikki mun puolitututkin sais tietää meiän menetyksestä. Siis mä en vaan kestäis sitä enää.
Mua ahdistaa, että miks joku tollanen epätasapainoinen henkilö, joka on elänyt koko elämänsä sosiaaliturvatuilla ja elää jatkuvasti veloissa ja huonossa parisuhteessa, niin miksi hän on ansainnut enemmän olla vanhempi kuin me, jotka teemme kaikkemme taataksemme meidän pikkuiselle turvallisen ja vakaan kodin. Miksi niin moni narkkari tai alkoholistikin tulee vahingossa raskaaksi, kun jotkut tekevät kaikkensa saadakseen toivotun ihmislapsen alulle.
Toivottavasti mä nyt en taas loukannut ketään. Mulla ei ole mitään suurperheitä vastaan, mutta mä vaan toivoisin, ettei niitä lapsia tehtäis vaan itsekkäistä syistä, vaan ihan oikeasti ajateltais myös sen tulevaisuutta. Onko oikeasti varaa kasvattaa hyvä ihminen, jolla on turvallinen ja vakaa koti, eikä tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle aina, kun ei yhtäkkiä olekkaan varaa vuokraan.
Anteeksi avautuminen. Tiedän, että olen päässyt ns. helpommalla nyt näin luomuraskauden alettua, mutta toisaalta vieläkään en voi sanoa päässeni maaliin asti. Matka on vielä kesken ja ehkä joskus vielä joudunkin niihin rankempiin lapsettomuushoitoihin, mutta nyt eletään päivä kerrallaan ja toivotaan, että kaikki saisivat lopulta onnellisesti kauan toivotun lapsensa syliin asti, one way or the other ♥
26. kesäkuuta 2017
Juhannus
Juhannus meni hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Tuli nimittäis naurettua erittäin paljon, mutta tuli myös itkettyä jonkin verran.
Olen onnistunut pistämään vauvantekoprojektin nyt sen verran hyvin sivuun, etten ole edelleenkään ihan täysin perillä siitä, että missä kierron vaiheessa nyt mennään. Olikohan se nyt torstaina, kun havaitsin joko ovislimat tai sitten se oli limatulppa. Veikkaan jälkimmäistä, koska kuivakausi ei ainakaan vielä seuraavana päivänä alkanut. En tosin ole havainnut mitään ovismaista nipistelyäkään, että en sitten voi olla ihan täysin varma onko koko ovista edes tapahtunut. Kuumemittariakaan en pakannut mukaan, joten en tiedä onko lämmönnousua tapahtunut. Noh oviksesta viis...
Lapsettomuudesta kuitenkin sain taas muistutuksen, kun sain kuulla, että mieheni täti on joskus käynyt läpi hedelmöityshoitoja, niistä kuitenkaan toivottua tulosta saamatta. Juteltiinpa siinä sitten kälyni kanssa syntyjä syviä, samalla saunaa lämmittäessä. Kälyni kertoi hänen elämäänsä kohdanneista vaikeista asioista ja siinä sitten pienissä punaviini maisteissani sorruin avautumaan myös meidän keskenmenoistamme. Itkuksihan se meni, mutta voi miten helpotti kertoa asiasta juuri hänelle. Hänestä on tullut mulle ikään kuin sisko, jota minulla ei koskaan ollut.
Mutta kaikesta draamasta huolimatta, oli kyllä taas oikein mukava ja tapahtumarikas juhannus. Tuli talviturkkikin heitettyä kylmästä säästä huolimatta :D
Ens viikonloppuna on luvassa mökkireissua kaverien kanssa, että saas nähdä mitä draamaa siellä vielä on luvassa :D
Olen onnistunut pistämään vauvantekoprojektin nyt sen verran hyvin sivuun, etten ole edelleenkään ihan täysin perillä siitä, että missä kierron vaiheessa nyt mennään. Olikohan se nyt torstaina, kun havaitsin joko ovislimat tai sitten se oli limatulppa. Veikkaan jälkimmäistä, koska kuivakausi ei ainakaan vielä seuraavana päivänä alkanut. En tosin ole havainnut mitään ovismaista nipistelyäkään, että en sitten voi olla ihan täysin varma onko koko ovista edes tapahtunut. Kuumemittariakaan en pakannut mukaan, joten en tiedä onko lämmönnousua tapahtunut. Noh oviksesta viis...
Lapsettomuudesta kuitenkin sain taas muistutuksen, kun sain kuulla, että mieheni täti on joskus käynyt läpi hedelmöityshoitoja, niistä kuitenkaan toivottua tulosta saamatta. Juteltiinpa siinä sitten kälyni kanssa syntyjä syviä, samalla saunaa lämmittäessä. Kälyni kertoi hänen elämäänsä kohdanneista vaikeista asioista ja siinä sitten pienissä punaviini maisteissani sorruin avautumaan myös meidän keskenmenoistamme. Itkuksihan se meni, mutta voi miten helpotti kertoa asiasta juuri hänelle. Hänestä on tullut mulle ikään kuin sisko, jota minulla ei koskaan ollut.
Mutta kaikesta draamasta huolimatta, oli kyllä taas oikein mukava ja tapahtumarikas juhannus. Tuli talviturkkikin heitettyä kylmästä säästä huolimatta :D
Ens viikonloppuna on luvassa mökkireissua kaverien kanssa, että saas nähdä mitä draamaa siellä vielä on luvassa :D
15. kesäkuuta 2017
Ajatuksia
Vaikka kuinka yritän olla yrittämättä, niin aina tulee jostain joku vauvauutinen ja mietin vaan, että miten voisin yrittää kovemmin :D Kuis perseestä! Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta kun ärsyttää. Selailin taas Instagramia, kun ruutuun lävähti erään entisen joukkuetoverini siskon laittama kuva pienestä vauvasta ja saatetekstinä jotain tyyliin "ylpeä täti" tjms. Ja tämä tuore äiti oli tietysti taas sellainen henkilö, joka aikoinaan oli se luokan suosituin ja kaunein ja enemmänkin sellainen kova illanviettäjä-tyyppi. Oonko mä tosiaan kärsinyt lapsettomuudesta jo niin kauan, että kaikki nämä epätodennäköisimmätkin tapaukset jo lisääntyy ennen meikäläistä. Ei perse, kuinka katkera voinkaan olla. Mrrhh....
Ja miten musta tuntuu, että kaikissa blogeissa ja foorumeissakin eletään aina vaan jännittävää loppukiertoa ja mä vaan täällä edelleen odottelen ovista saapuvaksi, jos se nyt ylipäätään suvaitsee saapua. Tällä hetkellä mä vaan vihaan mun kroppaani aivan älyttömän paljon.
Huomasin muuten jännän huomion. Nimittäin nyt kun en ole käyttänyt ollenkaan tässä kierrossa GR:ää, niin aamulämpö on pysynyt pelottavan tasaisena. Viime kierrossa lämmöt sahasivat ylös-alas, mutta nyt on ollut jo useampana aamuna sama 35.89 astetta. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mut jotenkin tuntuu, ettei mun kropassa tapahdu taas yhtikäs mitään. Vaikkakin kyllä nyt on muutamana päivänä tuntunut pistävää kipua molemmissa muniksissa. Sekä oikealla, että vasemmalla. Limat on edennyt siihen "sotku-vaiheeseen" eli siihen missä pikkarit on heti ihan valkovuototuhrussa. Anteeksi taas ällöttävä mielikuva, mutta kyllähän te nyt naisena tiedätte nää jutut :D Muutaman päivän päästä valkovuodon pitäisi alkaa jo notkistumaan ja oviksen saapuessa olis odotettavissa taas kunnon kirkasta limaa. Saas nähdä tuleeko mitään limoja, kun ei ole GR käytössä.
Nyt tuli taas tämmöinen kunnon valituspostaus, mutta näitäkin päiviä aina välillä on.
Enää kaksi työpäivää lomaan, jipii!!
P.S. Näin viime yönä unta, että Sanna oli kolmannella kuulla raskaana ja heille oli tulossa jo kolmas lapsi. Ei ihme, että vituttaa :D Salee se oli enneuni.
Ja miten musta tuntuu, että kaikissa blogeissa ja foorumeissakin eletään aina vaan jännittävää loppukiertoa ja mä vaan täällä edelleen odottelen ovista saapuvaksi, jos se nyt ylipäätään suvaitsee saapua. Tällä hetkellä mä vaan vihaan mun kroppaani aivan älyttömän paljon.
Huomasin muuten jännän huomion. Nimittäin nyt kun en ole käyttänyt ollenkaan tässä kierrossa GR:ää, niin aamulämpö on pysynyt pelottavan tasaisena. Viime kierrossa lämmöt sahasivat ylös-alas, mutta nyt on ollut jo useampana aamuna sama 35.89 astetta. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mut jotenkin tuntuu, ettei mun kropassa tapahdu taas yhtikäs mitään. Vaikkakin kyllä nyt on muutamana päivänä tuntunut pistävää kipua molemmissa muniksissa. Sekä oikealla, että vasemmalla. Limat on edennyt siihen "sotku-vaiheeseen" eli siihen missä pikkarit on heti ihan valkovuototuhrussa. Anteeksi taas ällöttävä mielikuva, mutta kyllähän te nyt naisena tiedätte nää jutut :D Muutaman päivän päästä valkovuodon pitäisi alkaa jo notkistumaan ja oviksen saapuessa olis odotettavissa taas kunnon kirkasta limaa. Saas nähdä tuleeko mitään limoja, kun ei ole GR käytössä.
Nyt tuli taas tämmöinen kunnon valituspostaus, mutta näitäkin päiviä aina välillä on.
Enää kaksi työpäivää lomaan, jipii!!
P.S. Näin viime yönä unta, että Sanna oli kolmannella kuulla raskaana ja heille oli tulossa jo kolmas lapsi. Ei ihme, että vituttaa :D Salee se oli enneuni.
26. huhtikuuta 2017
Toipuminen
Toipuminen tapahtuu taas hyvää vauhtia päivä kerrallaan. Vuoto alkaa olla jo aika niukkaa ja enemmän rusehtavaa kuin punaista. Loppuisikohan tämä vuoto vappuun mennessä kokonaan. Toivottavasti. Kipuja ei ole onneksi ollut ollenkaan sitten sen lauantain.
Olen lukenut nyt paljon nettikirjoituksia toistuvista keskenmenoista. Niin blogeja kuin foorumeitakin. Kolmen tai jopa useammankin keskenmenon kokeneita on pelottavan paljon. Siis ihan käsittämätöntä miten yleisiä keskenmenot ovatkaan ja kuitenkaan minulla ei ollut minkäänlaista tietoa tai pelkoa keskenmenosta ennen kuin se osui omalle kohdalle. En ollut yhtään valmistautunut siihen. Toki eräs kaverini oli saanut keskenmenon vähän ennen meidän ensimmäistä keskenmenoa, mutta kuvittelin sen olevan vain surkeaa sattumaa ja erittäin harvinaista. Pah, kuinka sinisilmäinen sitä onkaan joskus ollut.
Toistuvista keskenmenoista lukiessani olen myös oppinut paljon lisää ja olenkin nyt kehittänyt pienen taistelusuunnitelman seuraavaa raskautta ajatellen. Esimerkiksi aspiriinista ei vissiinkään olisi haittaa vaikkei veren arvoissa olisikaan mitään hälyyttävää. Voisin kokeilla sitä, jos joskus vielä sen plussatestin näen. Jos se vaikka parantaisi veren virtausta kohtuun.
Toinen, minkä huomasin ihan sattumalta, niin on vihreän teen juonnin vähentäminen. Toiset juovat päivittäin kahvia, mutta minä juon päivittäin ison kupillisen teetä ja yleisimmin nimenomaan vihreätä teetä, koska sillä on ihan hirmu paljon kaikenlaisia hyviä terveysvaikutteita(mm. alentaa kolesterolitasoja ja verenpainetta yms.). Mutta huomasin yhden aika merkittävänkin huonon puolen vihreästä teestä, nimittäin sen sisältämät katekiinit voivat estää foolihappojen täydellisen hyödyntämisen! Apua, siis olenko koko ajan tietämättäni voinut itse aiheuttaa nämä keskenmenot vain pelkästään nauttimalla vihreätä teetä! No ehkä en sentään, mutta kyllähän tämäkin asia kannattaa nyt ottaa huomioon jatkoa varten. Tiesin kyllä, että yrttitee on ns. kiellettyjen listalla raskaana ollessa, mutta vihreästä teestä en ole tainnut koskaan lukea mitään. Noh onneksi tämä on kuitenkin helppo korjata ja teeaddiktina voin juoda sitten vaikka ihan sitä mustaa teetä täst edes.
Mutta joo, näistä on ainakin hyvä aloittaa. En tosin usko, että uusi raskaus nyt ihan lähiaikoina alkaa. Olisi jo vähän liian hyvä sattuma, jos seuraavakin raskaus alkaisi jo viidennestä kierrosta keskenmenon jälkeen. Epäilen seuraavaan raskauden alkavan vasta lähemmäs vuoden kohdalla, ihan vaan koska mulla on niin käsittämättömän huono tuuri mun elämässä :D Pessimisti ei pety, no ei vaan, toivotaan parasta.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että nyt jos koskaan vois vähän rentoutua ja lähteä johonkin kauas lomamatkalle. Niinpä me ollaan nyt mietitty ihan tosissaan, että jos lähdettäis loppuvuodesta Malediiveille! Se on meidän yksi unelmista ja se olisi helpompaa toteuttaa vielä kun ei sitä jälkikasvua ole. Toki Malediivit on ihan törkeän kallis matkakohde ja tässä kohtaa kaikki varmaan miettii, että miksei me käytetä niitä rahoja lapsettomuushoitoihin, mutta just nyt me kaivataan fyysisten hoitojen sijaan vähän enemmän sitä henkisen puolen hoitoa ja mikäs sen parempaa, kuin ihanaakin ihanampi rantalomamatka kaukana arjesta :D Olis niiin ihana kun pääsis toteuttaa taas yhden unelman ja olis taas jokin ihana asia mitä odottaa. Ei tarttis murehtia siitä, että tärppääkö vaiko ei, vaan vois vaan olla ja nauttia. Ja jos ihan totta puhutaan, niin meikäläisen paras tärppikikkahan on ollut nyt nimenomaan loma ja ajatukset jossain aivan muualla kuin yrittämisessä ;)
Mutta katotaan nyt mihin tämä elämä vie. Tällaista taas tänne.
Oikein mukavaa Vapun odotusta! Nyt onkin taas ihana "pitkä" viikonloppu edessä :)
Olen lukenut nyt paljon nettikirjoituksia toistuvista keskenmenoista. Niin blogeja kuin foorumeitakin. Kolmen tai jopa useammankin keskenmenon kokeneita on pelottavan paljon. Siis ihan käsittämätöntä miten yleisiä keskenmenot ovatkaan ja kuitenkaan minulla ei ollut minkäänlaista tietoa tai pelkoa keskenmenosta ennen kuin se osui omalle kohdalle. En ollut yhtään valmistautunut siihen. Toki eräs kaverini oli saanut keskenmenon vähän ennen meidän ensimmäistä keskenmenoa, mutta kuvittelin sen olevan vain surkeaa sattumaa ja erittäin harvinaista. Pah, kuinka sinisilmäinen sitä onkaan joskus ollut.
Toistuvista keskenmenoista lukiessani olen myös oppinut paljon lisää ja olenkin nyt kehittänyt pienen taistelusuunnitelman seuraavaa raskautta ajatellen. Esimerkiksi aspiriinista ei vissiinkään olisi haittaa vaikkei veren arvoissa olisikaan mitään hälyyttävää. Voisin kokeilla sitä, jos joskus vielä sen plussatestin näen. Jos se vaikka parantaisi veren virtausta kohtuun.
Toinen, minkä huomasin ihan sattumalta, niin on vihreän teen juonnin vähentäminen. Toiset juovat päivittäin kahvia, mutta minä juon päivittäin ison kupillisen teetä ja yleisimmin nimenomaan vihreätä teetä, koska sillä on ihan hirmu paljon kaikenlaisia hyviä terveysvaikutteita(mm. alentaa kolesterolitasoja ja verenpainetta yms.). Mutta huomasin yhden aika merkittävänkin huonon puolen vihreästä teestä, nimittäin sen sisältämät katekiinit voivat estää foolihappojen täydellisen hyödyntämisen! Apua, siis olenko koko ajan tietämättäni voinut itse aiheuttaa nämä keskenmenot vain pelkästään nauttimalla vihreätä teetä! No ehkä en sentään, mutta kyllähän tämäkin asia kannattaa nyt ottaa huomioon jatkoa varten. Tiesin kyllä, että yrttitee on ns. kiellettyjen listalla raskaana ollessa, mutta vihreästä teestä en ole tainnut koskaan lukea mitään. Noh onneksi tämä on kuitenkin helppo korjata ja teeaddiktina voin juoda sitten vaikka ihan sitä mustaa teetä täst edes.
Mutta joo, näistä on ainakin hyvä aloittaa. En tosin usko, että uusi raskaus nyt ihan lähiaikoina alkaa. Olisi jo vähän liian hyvä sattuma, jos seuraavakin raskaus alkaisi jo viidennestä kierrosta keskenmenon jälkeen. Epäilen seuraavaan raskauden alkavan vasta lähemmäs vuoden kohdalla, ihan vaan koska mulla on niin käsittämättömän huono tuuri mun elämässä :D Pessimisti ei pety, no ei vaan, toivotaan parasta.
Ollaan miehen kanssa mietitty, että nyt jos koskaan vois vähän rentoutua ja lähteä johonkin kauas lomamatkalle. Niinpä me ollaan nyt mietitty ihan tosissaan, että jos lähdettäis loppuvuodesta Malediiveille! Se on meidän yksi unelmista ja se olisi helpompaa toteuttaa vielä kun ei sitä jälkikasvua ole. Toki Malediivit on ihan törkeän kallis matkakohde ja tässä kohtaa kaikki varmaan miettii, että miksei me käytetä niitä rahoja lapsettomuushoitoihin, mutta just nyt me kaivataan fyysisten hoitojen sijaan vähän enemmän sitä henkisen puolen hoitoa ja mikäs sen parempaa, kuin ihanaakin ihanampi rantalomamatka kaukana arjesta :D Olis niiin ihana kun pääsis toteuttaa taas yhden unelman ja olis taas jokin ihana asia mitä odottaa. Ei tarttis murehtia siitä, että tärppääkö vaiko ei, vaan vois vaan olla ja nauttia. Ja jos ihan totta puhutaan, niin meikäläisen paras tärppikikkahan on ollut nyt nimenomaan loma ja ajatukset jossain aivan muualla kuin yrittämisessä ;)
Mutta katotaan nyt mihin tämä elämä vie. Tällaista taas tänne.
Oikein mukavaa Vapun odotusta! Nyt onkin taas ihana "pitkä" viikonloppu edessä :)
11. tammikuuta 2017
Lapsettomuus mainittu!
Torilla tavataan! Eiku.
Mä en tiedä mistä näitä oikein putkahtelee, mutta viimeaikoina oon taas bongannu kaksi "uutta" leffaa, joissa on lapsettomuus ollut jotenkin osana juonta.
Ensimmäinen oli tämä hassun hauska komedia Baby Mama, jossa Tina Feyn näyttelemä hahmo Kate haluaa lapsen yksin, mutta ei kykene sellaista saamaan hänen T:n muotoisen kohtunsa takia, joten hän hankkii itselleen sijaissynnyttäjän.
Hedelmöitys kuitenkin jostain syystä epäonnistuu ja sijaisäiti teeskentelee olevansa raskaana, ettei tuottaisi Katelle pettymystä. Tämä elokuva tuli ihan muutama päivä sitten oisko ollut TV5:ltä ja jumahdin sitä seuraamaan, kun ei muutakaan ohjelmaa silloin sattunut silmään :D Ihan hömppähän tämä oli, mutta ihan viihdyttäväkin.
Toinen elokuva tuli eilen olikohan se Liviltä, nimeltään Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding).
Tässä komediassa järjestetään häitä perheessä, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Eräs sulhasen sisaruksista kertoo kärsivänsä lapsettomuudesta ja se on aiheuttanut välirikon hänen miehensä kanssa. Lopulta kuitenkin paljastuu, että hän on raskaana.
Katsoiko joku muu näitä elokuvia, kun ne tuli telkkarista? Minkälaisia tunteita raskaus tai lapsettomuus elokuvissa teissä herättää. Itse huomaan nykyään takertuvani vähän liikaakin näihin asioihin ja hieman ehkä katkeranakin tokaisen mielessäni, että "niimpä tietysti" "tottakai sen pitää olla raskaana" "no eipä yllättänyt". Ärsyttää, miten lapsettomuus on aiheuttanut minussa tällaista katkeruutta :D Onhan leffoissa ollut raskaana olevia naisia aina, mutta nyt ne pistää liian vahvasti silmään. Loppuuko se sellainen katkeruus koskaan vai kuuluuko se vaan tähän ikään?
Mä en tiedä mistä näitä oikein putkahtelee, mutta viimeaikoina oon taas bongannu kaksi "uutta" leffaa, joissa on lapsettomuus ollut jotenkin osana juonta.
Ensimmäinen oli tämä hassun hauska komedia Baby Mama, jossa Tina Feyn näyttelemä hahmo Kate haluaa lapsen yksin, mutta ei kykene sellaista saamaan hänen T:n muotoisen kohtunsa takia, joten hän hankkii itselleen sijaissynnyttäjän.
Toinen elokuva tuli eilen olikohan se Liviltä, nimeltään Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding).
Katsoiko joku muu näitä elokuvia, kun ne tuli telkkarista? Minkälaisia tunteita raskaus tai lapsettomuus elokuvissa teissä herättää. Itse huomaan nykyään takertuvani vähän liikaakin näihin asioihin ja hieman ehkä katkeranakin tokaisen mielessäni, että "niimpä tietysti" "tottakai sen pitää olla raskaana" "no eipä yllättänyt". Ärsyttää, miten lapsettomuus on aiheuttanut minussa tällaista katkeruutta :D Onhan leffoissa ollut raskaana olevia naisia aina, mutta nyt ne pistää liian vahvasti silmään. Loppuuko se sellainen katkeruus koskaan vai kuuluuko se vaan tähän ikään?
7. joulukuuta 2016
Lapsettomuus elokuvissa
Katsottiin eilen mieheni kanssa telkusta tullut elokuva The Big Year - Posketonta bongausta. Elokuva kertoo siis lintujen bongaajista, mutta "jostain kumman syystä" ehkä mieleenpainuvin kohtaus oli se, jossa erään lintubongarin vaimo kävi läpi hedelmöityshoitoja. Pistettiin piikkejä ja oltiin toimenpidehuoneessa valmiina inssiin etc etc. Lapsettomuus ei edes ollut elokuvan teemana, mutta silti se oli jotenkin mieleenpainuvin asia koko leffassa. Kauhea miten lapsettomuus voi vaikuttaa mieleen, kun ei enää mitään muuta näekkään, kuin lapsettomuutta/lapsia joka paikassa. Ennen se olis ollut varmaan vaan hauska juttu. Vähän niinkuin Sinkkuelämäässä aikoinaan Charlotten hedelmöityshoidot oli hauska juttu, mutta ei enää.
Satuin tuossa sairaslomapäivänäni katsomaan erään elokuva nimeltä By the sea. Siinä siis Brad Pitt ja Angelina Jolie-Pitt näyttelivät jo pitkään naimisissa ollutta pariskuntaa ja jotka matkustelevat kirjailijamiehen inspiraation perässä. Tämän parin suhde näytti siltä, että romantiikka on jo ehtinyt kuihtua pois, mutta silti he vain jaksoivat pysyä yhdessä. Pian he huomaavat hotellin vierushuoneessa asustavan vastanaineen parin ja alkavat yhdessä tirkistelemään heitä ja intohimo alkaa taas pikku hiljaa palata heidänkin välilleen. Yhtäkkiä tämä kirjailijan vaimo alkaakin kehitellä pientä kolmiodraamaa miehensä ja näiden vastanaideiden välille ja syy hänen käytökselleen onkin se, että hän on maho(=hedelmätön).
Lapsettomuus on henkisesti ja psyykkisesti ihan todella raskasta ja eri ihmiset käsittelevät sitä eri tavoin. Tämä elokuva oli mielestäni hyvin kaunis ja surullinen tapa kertoa, miltä lapsettomuus tuntuu. Itse yritän vielä pysyä toiveikkaana ja haluan uskoa, että me selvitään vaikka lapsettomiksi jäisimmekin, mutta entäs sitten vaikka kymmenen vuoden päästä? Kun edelleen jokainen raskausmaha ja lapsiperhe aiheuttaa piston sydämessä. Voi miten suuri vaikutus perheellä voikaan ihmiseen olla.
Kyyneleet kohoaa silmäkulmiin, kun kuuntelen Paula Vesalan biisiä Sinuun minä jään. Saanko koskaan ajatella noin.... sinuun minä jään?
Satuin tuossa sairaslomapäivänäni katsomaan erään elokuva nimeltä By the sea. Siinä siis Brad Pitt ja Angelina Jolie-Pitt näyttelivät jo pitkään naimisissa ollutta pariskuntaa ja jotka matkustelevat kirjailijamiehen inspiraation perässä. Tämän parin suhde näytti siltä, että romantiikka on jo ehtinyt kuihtua pois, mutta silti he vain jaksoivat pysyä yhdessä. Pian he huomaavat hotellin vierushuoneessa asustavan vastanaineen parin ja alkavat yhdessä tirkistelemään heitä ja intohimo alkaa taas pikku hiljaa palata heidänkin välilleen. Yhtäkkiä tämä kirjailijan vaimo alkaakin kehitellä pientä kolmiodraamaa miehensä ja näiden vastanaideiden välille ja syy hänen käytökselleen onkin se, että hän on maho(=hedelmätön).
Lapsettomuus on henkisesti ja psyykkisesti ihan todella raskasta ja eri ihmiset käsittelevät sitä eri tavoin. Tämä elokuva oli mielestäni hyvin kaunis ja surullinen tapa kertoa, miltä lapsettomuus tuntuu. Itse yritän vielä pysyä toiveikkaana ja haluan uskoa, että me selvitään vaikka lapsettomiksi jäisimmekin, mutta entäs sitten vaikka kymmenen vuoden päästä? Kun edelleen jokainen raskausmaha ja lapsiperhe aiheuttaa piston sydämessä. Voi miten suuri vaikutus perheellä voikaan ihmiseen olla.
Kyyneleet kohoaa silmäkulmiin, kun kuuntelen Paula Vesalan biisiä Sinuun minä jään. Saanko koskaan ajatella noin.... sinuun minä jään?
8. marraskuuta 2016
Aika
Tiettekö mitä. Torstaina tulee vuosi siitä, kun mentiin kihloihin. Siis nyt jo!! Vastahan mä täälläkin blogin puolella hehkuttelin sitä, kun mentiin suunnittelemaan meiän sormuksia. Sehän tapahtui vasta ihan äskettäin.
Aika vaan kuluu, mutta mikään ei ole muuttunut. Tai joo, toki ollaan nyt naimisissa, mutta edelleen lapsettomia. Meidän hääpäiväkin lähestyy taas keväällä. Olen miettinyt jo valmiiksi kuinka hehkutan sosiaalisessa mediassa meidän 11 vuotista taivaltamme, mutta sitten mieleni valtaakin synkät ajatukset siitä, mitä muut ajattelee. Ne varmasti miettii, että ompas pitkä taival takana ja sitten, että miksiköhän meillä ei ole jo lapsia. "Miten muka voi olla noin kauan yhdessä jonkun kanssa, eikä ole vielä yhtään lasta? Niissä täytyy varmasti olla jotain vikaa."
Kaksi vuotta lapsettomuutta on pitkä aika, vaikka siis toki on monia pidempäänkin odottaneita, mutta kaksi vuotta ei ole enää tilastollisesti lyhyt aika. Näiden kahden vuoden jälkeen mä olen alkanut hyväksymään myös sen tosiasian, että kaikki ei vaan voi saada lapsia. Mä tiedän, ettei meidän tilanne ole vielä niin toivoton, mutta mä alan olla jo tosi väsynyt. Mä haluaisin vain tietää, että yritetäänkö me nyt tässä vaan ihan turhaan vai onko meidän lapsi jo ihan nurkan takana? Jos vielä hetki jaksetaan sinnitellä. Jos tietäis, ettei niitä lapsia ole koskaan tulossa, niin sekin jo helpottais. Vois kertoa kaikille, että meille nyt vaan kävi näin ja se on vaan hyväksyttävä. Me voitais keskittyä johonkin ihan muuhun asiaan, kuin lapsettomuuteen.
Tämä epätietoisuus on vaan se kaikista pahin. Siksi en halua meidän yrittämisestäkään kenellekkään kertoa. Koska minä en tiedä. En vaan tiedä saammeko me lapsia. Tästä lapsettomuudesta selviäisi paljon helpommalla, jos ei tarvitsisi ajatella muiden reaktioita ja tekemisiä ja ajatuksia. Jostain kumman syystä sitä tulee silti aina mietittyä, että "mitä jos ne ottaa asian puheeksi" tai "mitä jos joku päräyttääkin olevansa taas raskaana". Mua on alkanut nyt pelottaa myös joulu, koska meillä on ollut tapana käydä mieheni isoäidin luona syömässä ja siellä on aina ollut hänen serkkunsa myös. Noh tämä hänen serkkunsa meni juuri viime kesänä naimisiin, joten mitä jos hän kertookin saavansa lapsen? Voi kun se tarkoittaisikin vain sitä, että he saavat vauvahössötystä osakseen, mutta se tarkoittaa aivan satavarmasti myös spekulaatioita meidän osalta. "Noniin, teidänkin olis jo aika". Ai olisko? Kas, en tiennytkään.
Noh eiköhän me selvitä, niin kuin tähänkin asti aina kaikesta. Tänään aamulämpö oli laskenut 36.25 asteeseen, mutta oletan sen olevan tuo ns. estrogen rush eli hormonit ne siellä taas jyllää ja myllää, nimittäin mun naama on taas pitkästä aikaa ihan karseessa kunnossa. Leuka on aivan täynnä näppyjä. Se oli niin ihanaa, kun raskausaikana ei ollut yhtään näppyjä ja iho oli tosi kuulas, koska progesteroni. Ehkä se oli sitä kuuluisaa raskaushehkua :D
Palaillaan taas.
P.S. En edes tiedä mikä dpo tänään on -_-
Aika vaan kuluu, mutta mikään ei ole muuttunut. Tai joo, toki ollaan nyt naimisissa, mutta edelleen lapsettomia. Meidän hääpäiväkin lähestyy taas keväällä. Olen miettinyt jo valmiiksi kuinka hehkutan sosiaalisessa mediassa meidän 11 vuotista taivaltamme, mutta sitten mieleni valtaakin synkät ajatukset siitä, mitä muut ajattelee. Ne varmasti miettii, että ompas pitkä taival takana ja sitten, että miksiköhän meillä ei ole jo lapsia. "Miten muka voi olla noin kauan yhdessä jonkun kanssa, eikä ole vielä yhtään lasta? Niissä täytyy varmasti olla jotain vikaa."
Kaksi vuotta lapsettomuutta on pitkä aika, vaikka siis toki on monia pidempäänkin odottaneita, mutta kaksi vuotta ei ole enää tilastollisesti lyhyt aika. Näiden kahden vuoden jälkeen mä olen alkanut hyväksymään myös sen tosiasian, että kaikki ei vaan voi saada lapsia. Mä tiedän, ettei meidän tilanne ole vielä niin toivoton, mutta mä alan olla jo tosi väsynyt. Mä haluaisin vain tietää, että yritetäänkö me nyt tässä vaan ihan turhaan vai onko meidän lapsi jo ihan nurkan takana? Jos vielä hetki jaksetaan sinnitellä. Jos tietäis, ettei niitä lapsia ole koskaan tulossa, niin sekin jo helpottais. Vois kertoa kaikille, että meille nyt vaan kävi näin ja se on vaan hyväksyttävä. Me voitais keskittyä johonkin ihan muuhun asiaan, kuin lapsettomuuteen.
Tämä epätietoisuus on vaan se kaikista pahin. Siksi en halua meidän yrittämisestäkään kenellekkään kertoa. Koska minä en tiedä. En vaan tiedä saammeko me lapsia. Tästä lapsettomuudesta selviäisi paljon helpommalla, jos ei tarvitsisi ajatella muiden reaktioita ja tekemisiä ja ajatuksia. Jostain kumman syystä sitä tulee silti aina mietittyä, että "mitä jos ne ottaa asian puheeksi" tai "mitä jos joku päräyttääkin olevansa taas raskaana". Mua on alkanut nyt pelottaa myös joulu, koska meillä on ollut tapana käydä mieheni isoäidin luona syömässä ja siellä on aina ollut hänen serkkunsa myös. Noh tämä hänen serkkunsa meni juuri viime kesänä naimisiin, joten mitä jos hän kertookin saavansa lapsen? Voi kun se tarkoittaisikin vain sitä, että he saavat vauvahössötystä osakseen, mutta se tarkoittaa aivan satavarmasti myös spekulaatioita meidän osalta. "Noniin, teidänkin olis jo aika". Ai olisko? Kas, en tiennytkään.
Noh eiköhän me selvitä, niin kuin tähänkin asti aina kaikesta. Tänään aamulämpö oli laskenut 36.25 asteeseen, mutta oletan sen olevan tuo ns. estrogen rush eli hormonit ne siellä taas jyllää ja myllää, nimittäin mun naama on taas pitkästä aikaa ihan karseessa kunnossa. Leuka on aivan täynnä näppyjä. Se oli niin ihanaa, kun raskausaikana ei ollut yhtään näppyjä ja iho oli tosi kuulas, koska progesteroni. Ehkä se oli sitä kuuluisaa raskaushehkua :D
Palaillaan taas.
P.S. En edes tiedä mikä dpo tänään on -_-
4. lokakuuta 2016
Lohduttautumista
Mulla on aina tapana etsiä huonoistakin asioista positiivisia puolia ja niin myös tästä meidän tilanteestakin on etsittävä jotain positiivista. Älkää nyt suuttuko, mutta mä lohduttaudun nyt sillä ajatuksella että:
Ensinnäkin, mä voin taas syödä lakuja ja salmiakkia!
Toiseksi, mä voin syödä medium pihviä ja juoda punaviiniä!!! Rakkaani, nyt lähdetään treffeille!
Ensinnäkin, mä voin taas syödä lakuja ja salmiakkia!
Toiseksi, mä voin syödä medium pihviä ja juoda punaviiniä!!! Rakkaani, nyt lähdetään treffeille!
Ja kolmanneks, mä voin juoda jääkaapissa lojuneen "kiitos avusta"-siiderin, joka me saatiin kavereilta jokunen viikko sitten :D
Menetyksen käsittelyssä on aina monta erilaista vaihetta. Ensin oli suunnaton suru ja epäusko. Sitten tuli toivottomuus ja sitten ärsytys ja vitutus. Lopulta hyväksyin tosiasiat ja keskityin toipumiseen. Tällä hetkellä siis toivutaan päivä kerrallaan, mutta toivoa ei ole menetetty. Mä haluan uskoa, että me vielä onnistutaan, vaikka sitten enemmän avun kanssa, mutta me onnistutaan.
Kyllä me tästä vielä selvitään.
23. syyskuuta 2016
Vauvauteluita
Juttelin eilen pitkästä aikaa erään vanhan ystäväni kanssa messengerissä. Juttelimme ihan muista asioista, kunne yhtäkkiä hän töksäytti "Noh nyt kun olette olleet jo hetken naimisissa, niin jokos teilläkin on alkanut vauvantekopuuhat?". Ihan ensimmäiseksi teki mieli vastata, että tuollaista ei kannata koskaan, missään tilanteessa, kysyä keneltäkään. En kuitenkaan sanonut niin. Aloin jo googlettaa, että mitä tuollaiseen kysymykseen pitäisi vastata :D Tokaisin lopulta, että "kaippa se alkaa jo kohta olla ajankohtaista."
Tuttuun tapaan keskustelu alkoikin taas pikkuhiljaa kääntyä pelkästään ystävääni ja mieleeni muistuikin, että miksi viime keskustelusta on niin paljon aikaa. Ystäväni totesi, että "muista, ettei raskautta pidä koskaan pitää itsestään selvyytenä ja että aina ei välttämättä tärppää, kun sitä eniten toivoo." No shit Sherlock! En toki voi syyttää ystävääni hänen töksäyttelyistään, koska enhän ole kertonut meidän lapsettomuudesta hänelle, mutta silti vois vähän ajatella myös yleismaailmallisesti, ettei kaikki ehkä haluakkaan kertoa ja voi näyttää päällepäin ihan eriltä, kuin mitä tuntee sisällään.
Siinä kohtaa kuitenkin alkoi sisälläni kiehua, kun ystäväni tokaisi, että lapsettomuus on perseestä (couldn't agree more) ja että, nyt hänkin tietää miltä lapsettomuus tuntuu. Kysyin sitten häneltä, että kauanko heillä on ollut jo yritystä, mihin hän vastasi; neljä kuukautta. SIIS 4 KK!!!! Ja hänkö nyt tietää miltä lapsettomuus tuntuu!!!!!! Okei anteeks, ehkä hän tosiaan tietää miltä se tuntuu, mutta kun hän ei siis tosiaankaan ole lapseton. Hänellä on jo KOLME LASTA!!!! Ette arvaakkaan kuinka mulla kiehui siinä kohtaa. Hillitsin kuitenkin mieleni. Tokaisin, että 4 kk on vielä lyhyt aika, mutta ilmeisesti hänelle se oli ikuisuus, koska edelliset on tärpännyt aina ekalla. Käännä vaan lisää veistä haavassa.
Toivottelin ystävälleni onnea yritykseen ja yritin päättää keskustelun mahdollisimman pikaisesti. Ai että, miten voi toisen sanat pistää näin vihaksi. Ihan sressilevelit nousee, kun ajattelinkin tuota eilistä keskustelua. Onneksi sain nyt tänne oksennettua tämän pahan fiiliksen, niin ei aiheuteta turhalla stressillä vahinkoa meiän pienelle elämän alulle. Phuuh....hengitä syvääääään.....
Tuosta keskustelusta tulikin mieleeni, että miten tässä vaiheessa uskaltaa vastata vauvauteluihin? En tosiaankaan uskalla vielä kertoa totuuttakaan, joten mikä olis sellanen vastaus mikä ei kuitenkaan loukkais tulevaisuudessa, kun totuuden kerromme ja sais samalla enemmät kyselyt loppumaan lyhyeen?
Sanoppa se.
P.S. Anteeksi jos loukkasin jotain tällä tekstillä. Olin itsekkin hieman loukkaantunut.
Tuttuun tapaan keskustelu alkoikin taas pikkuhiljaa kääntyä pelkästään ystävääni ja mieleeni muistuikin, että miksi viime keskustelusta on niin paljon aikaa. Ystäväni totesi, että "muista, ettei raskautta pidä koskaan pitää itsestään selvyytenä ja että aina ei välttämättä tärppää, kun sitä eniten toivoo." No shit Sherlock! En toki voi syyttää ystävääni hänen töksäyttelyistään, koska enhän ole kertonut meidän lapsettomuudesta hänelle, mutta silti vois vähän ajatella myös yleismaailmallisesti, ettei kaikki ehkä haluakkaan kertoa ja voi näyttää päällepäin ihan eriltä, kuin mitä tuntee sisällään.
Siinä kohtaa kuitenkin alkoi sisälläni kiehua, kun ystäväni tokaisi, että lapsettomuus on perseestä (couldn't agree more) ja että, nyt hänkin tietää miltä lapsettomuus tuntuu. Kysyin sitten häneltä, että kauanko heillä on ollut jo yritystä, mihin hän vastasi; neljä kuukautta. SIIS 4 KK!!!! Ja hänkö nyt tietää miltä lapsettomuus tuntuu!!!!!! Okei anteeks, ehkä hän tosiaan tietää miltä se tuntuu, mutta kun hän ei siis tosiaankaan ole lapseton. Hänellä on jo KOLME LASTA!!!! Ette arvaakkaan kuinka mulla kiehui siinä kohtaa. Hillitsin kuitenkin mieleni. Tokaisin, että 4 kk on vielä lyhyt aika, mutta ilmeisesti hänelle se oli ikuisuus, koska edelliset on tärpännyt aina ekalla. Käännä vaan lisää veistä haavassa.
Toivottelin ystävälleni onnea yritykseen ja yritin päättää keskustelun mahdollisimman pikaisesti. Ai että, miten voi toisen sanat pistää näin vihaksi. Ihan sressilevelit nousee, kun ajattelinkin tuota eilistä keskustelua. Onneksi sain nyt tänne oksennettua tämän pahan fiiliksen, niin ei aiheuteta turhalla stressillä vahinkoa meiän pienelle elämän alulle. Phuuh....hengitä syvääääään.....
Tuosta keskustelusta tulikin mieleeni, että miten tässä vaiheessa uskaltaa vastata vauvauteluihin? En tosiaankaan uskalla vielä kertoa totuuttakaan, joten mikä olis sellanen vastaus mikä ei kuitenkaan loukkais tulevaisuudessa, kun totuuden kerromme ja sais samalla enemmät kyselyt loppumaan lyhyeen?
Sanoppa se.
P.S. Anteeksi jos loukkasin jotain tällä tekstillä. Olin itsekkin hieman loukkaantunut.
9. elokuuta 2016
Toisen kanssa
Katsoin eilen Netflixistä erään lukijani suositteleman ohjelman nimeltä Toisen kanssa.
Toisen kanssa on kuusi osainen sarja, joka kertoo pariskunnasta, Saarasta ja Toukosta, jotka ovat jo pitkään yrittäneet saada lasta. Saara saa lääkäriltään lapsettomuustuomion ja näin ollen Saara haluaisi adobtoida lapsen, mutta Touko ei syty ajatuksesta. Saara yrittää kohdistaa ajatuksensa muualle, kunnes positiivinen tulos pärähtää raskaustestiin. (sori spoileri)
Saaraa näyttelevä Krista Kosonen tuo hyvin esiin kaikki lapsettomuuteen liittyvät tunteet ja kaikki ne hetket perheen ja läheisten ystävien kanssa, kun vauvauteluita ja kaiken maailman vauvantekovinkkejä tulee joka suunnasta. Pystyin siis niin hyvin samaistumaan näihin hahmoihin ja tunnistin myös mieheni tutut tunteet Toukon (Mikko Leppilampi) kasvoilta.
Olen katsonut vasta ensimmäisen jakson, joten en tiedä mihin tämä sarja vielä johtaa, mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia katsomaan edes tuon ekan jakson, niin voitte joko samaistua tai ehkä ymmärtää vähän paremmin lapsettomuudesta kärsiviä.
Toisen kanssa on kuusi osainen sarja, joka kertoo pariskunnasta, Saarasta ja Toukosta, jotka ovat jo pitkään yrittäneet saada lasta. Saara saa lääkäriltään lapsettomuustuomion ja näin ollen Saara haluaisi adobtoida lapsen, mutta Touko ei syty ajatuksesta. Saara yrittää kohdistaa ajatuksensa muualle, kunnes positiivinen tulos pärähtää raskaustestiin. (sori spoileri)
Saaraa näyttelevä Krista Kosonen tuo hyvin esiin kaikki lapsettomuuteen liittyvät tunteet ja kaikki ne hetket perheen ja läheisten ystävien kanssa, kun vauvauteluita ja kaiken maailman vauvantekovinkkejä tulee joka suunnasta. Pystyin siis niin hyvin samaistumaan näihin hahmoihin ja tunnistin myös mieheni tutut tunteet Toukon (Mikko Leppilampi) kasvoilta.
Olen katsonut vasta ensimmäisen jakson, joten en tiedä mihin tämä sarja vielä johtaa, mutta suosittelen ehdottomasti kaikkia katsomaan edes tuon ekan jakson, niin voitte joko samaistua tai ehkä ymmärtää vähän paremmin lapsettomuudesta kärsiviä.
28. kesäkuuta 2016
Toivonsa menettänyt
Aina kun menkat ovat alkaneet lähestyä, niin olen kaivellut blogistani esiin postauksia siitä yhdestä kierrosta, jossa ihme tapahtui. Eli siis TÄSTÄ kierrosta.
Vertailen oireitani tuohon tärppi kiertoon ja petyn samantien kun huomaan, ettei oireet täsmää yhtään. Nykyään olen siis aivan sata varma jo heti oviksen jälkeen, että ei taaskaan tärpännyt ja turhaa edes piinailla. Ärsyttää. Vaikka olihan se nyt hienoa kokea ne raskauden ensioireet edes kerran elämässään, mutta nyt ne on vielä niin tuoreesti mielessä, että tiedän heti, ettei ole tosi kyseessä.
Noissa vanhoissa postauksissani on vielä selkeästi enemmän toivoa, mutta nykyään se on alkanut muuttua epätoivoksi. Epätietoisuus todellisista raskausoireista olikin siis vain hyvä asia. Hassua. Melkein toivoisin olevani täysin noviisi, mutta ne pari viikkoa muutti koko elämäni.
Tässä kierrossa ei ole ollut mitään erikoisia oireita. Ei hormoninäppyjä leuassa, ei huonoa oloa, ei enää edes kipeitä rintoja. Vain menkkoja enteilevää turvotusta, mutta toisaalta, tuli mökillä syötyä ihan laittoman paljon pullaa ja rieskaa, että turvotus selittyy varmasti silläkin. Aamulämpöjä en ole ehtinyt mittailemaan viikonloppuna, mutta unirytmin heitellessä, ne mittaukset tuskin kovin luotettavia olisivatkaan. Iltalämpö oli eilen vielä reilu 37 astetta, mutta eiköhän sekin kohta lähde laskusuuntaan päin.
Seuraavassa kierrossa en haluaisi ajatella lapsettomuutta, enkä mitään siihen liittyvää ollenkaan, mutta tunnen itseni ja mieleni todennäköisesti muuttuu heti kun alan tunnustelemaan mahdollisia ovisoireita. Ovis ei taidakkaan osua häämatkallemme, ellei se satu olemaan superlyhyt kierto ja ovis tulisikin oikeaoppisesti jo kp 14. En oikein jaksa uskoa siihen todennäköisyyteen. Yritän kuitenkin pitää yhden kierron verran taukoa kaikesta mittailuista (voi ei, mun kalenterisovellukseen tulee ihan hirveä gäppi) ja lähteä sitten ihan uudella energialla elokuun kiertoon :)
Elokuussa ajattelin varata ajan luottogynelleni ja tiedustella vähän mahdollisuuksiani Clomifeneihin ja jos hyvin käy, niin päästään testailemaan niitä sitten heti seuraavaan kiertoon. Vähän kyllä pelottaa noin vahvat hormonilääkkeet, mutta jospa se olisikin sitten se ratkaisu meidän ongelmiin.
Ohoh tulipahan sepustus :D
Palaillaan taas ja hyvää kesää kaikille!
Vertailen oireitani tuohon tärppi kiertoon ja petyn samantien kun huomaan, ettei oireet täsmää yhtään. Nykyään olen siis aivan sata varma jo heti oviksen jälkeen, että ei taaskaan tärpännyt ja turhaa edes piinailla. Ärsyttää. Vaikka olihan se nyt hienoa kokea ne raskauden ensioireet edes kerran elämässään, mutta nyt ne on vielä niin tuoreesti mielessä, että tiedän heti, ettei ole tosi kyseessä.
Noissa vanhoissa postauksissani on vielä selkeästi enemmän toivoa, mutta nykyään se on alkanut muuttua epätoivoksi. Epätietoisuus todellisista raskausoireista olikin siis vain hyvä asia. Hassua. Melkein toivoisin olevani täysin noviisi, mutta ne pari viikkoa muutti koko elämäni.
Tässä kierrossa ei ole ollut mitään erikoisia oireita. Ei hormoninäppyjä leuassa, ei huonoa oloa, ei enää edes kipeitä rintoja. Vain menkkoja enteilevää turvotusta, mutta toisaalta, tuli mökillä syötyä ihan laittoman paljon pullaa ja rieskaa, että turvotus selittyy varmasti silläkin. Aamulämpöjä en ole ehtinyt mittailemaan viikonloppuna, mutta unirytmin heitellessä, ne mittaukset tuskin kovin luotettavia olisivatkaan. Iltalämpö oli eilen vielä reilu 37 astetta, mutta eiköhän sekin kohta lähde laskusuuntaan päin.
Seuraavassa kierrossa en haluaisi ajatella lapsettomuutta, enkä mitään siihen liittyvää ollenkaan, mutta tunnen itseni ja mieleni todennäköisesti muuttuu heti kun alan tunnustelemaan mahdollisia ovisoireita. Ovis ei taidakkaan osua häämatkallemme, ellei se satu olemaan superlyhyt kierto ja ovis tulisikin oikeaoppisesti jo kp 14. En oikein jaksa uskoa siihen todennäköisyyteen. Yritän kuitenkin pitää yhden kierron verran taukoa kaikesta mittailuista (voi ei, mun kalenterisovellukseen tulee ihan hirveä gäppi) ja lähteä sitten ihan uudella energialla elokuun kiertoon :)
Elokuussa ajattelin varata ajan luottogynelleni ja tiedustella vähän mahdollisuuksiani Clomifeneihin ja jos hyvin käy, niin päästään testailemaan niitä sitten heti seuraavaan kiertoon. Vähän kyllä pelottaa noin vahvat hormonilääkkeet, mutta jospa se olisikin sitten se ratkaisu meidän ongelmiin.
Ohoh tulipahan sepustus :D
Palaillaan taas ja hyvää kesää kaikille!
15. kesäkuuta 2016
Puhutaanko lapsettomuudesta?
Olen viimeaikoina huomannut lapsettomuuden tulleen esiin erilaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa yhä useammin ja useammin.
Esimerkiksi katsottiin tuossa viikonloppuna mieheni kanssa elokuva The big short. Elokuvahan siis kertoo talousasioista(ts. finanssikriisistä), ja eikä näin ollen liity mitenkään lapsettomuuteen, mutta siinäkin ihan vain ohimennen siivuttiin erään naishenkilön "odotuksen odottamisesta" eli toisin sanoen lapsettomuushoitoihin menosta yms. Toinen tapaus tuli vastaan eilen, kun katsoin digiboksilta pari jaksoa tuota uutta hero-kanavan sarjaa Mistresses. Siinä Alyssa Milano näyttelee naista, joka yrittää saada miehensä kanssa lasta. Siinä mainittiin ovulaatiot ja tutkimukset ja jopa lapsettomuusblogit, haha :D
Ja siis näitä tapauksia tulee vähän väliä ihan puskista. Olisko ollut jopa Simpsoneissa joskus joku aiheeseen liittyvä vitsi. En muista sen enempää, mutta herää vaan kysymys; onko lapsettomuus yleistymässä vai otetaanko asia vain helpommin puheeksi? Toisin sanoen onko lapsettomuuden tabu viimein raukeamassa? Vai onko evoluutio menossa pikku hiljaa vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan ja tämä on merkki jostain sukupuuttoon kuolemisesta? Menipäs vakavaksi :D
Vai johtuuko tämä kaikki vain yksinkertaisesti siitä, että painin itse näiden asioiden kanssa? Ennenhän leffat oli täynnä vaan pelkkiä yllätysraskauksia, mutta nyt myös keskenmenoja ja lapsettomuushoitoja.
Mitä te olette mieltä? Oletteko huomanneet saman ilmiön?
Esimerkiksi katsottiin tuossa viikonloppuna mieheni kanssa elokuva The big short. Elokuvahan siis kertoo talousasioista(ts. finanssikriisistä), ja eikä näin ollen liity mitenkään lapsettomuuteen, mutta siinäkin ihan vain ohimennen siivuttiin erään naishenkilön "odotuksen odottamisesta" eli toisin sanoen lapsettomuushoitoihin menosta yms. Toinen tapaus tuli vastaan eilen, kun katsoin digiboksilta pari jaksoa tuota uutta hero-kanavan sarjaa Mistresses. Siinä Alyssa Milano näyttelee naista, joka yrittää saada miehensä kanssa lasta. Siinä mainittiin ovulaatiot ja tutkimukset ja jopa lapsettomuusblogit, haha :D
Ja siis näitä tapauksia tulee vähän väliä ihan puskista. Olisko ollut jopa Simpsoneissa joskus joku aiheeseen liittyvä vitsi. En muista sen enempää, mutta herää vaan kysymys; onko lapsettomuus yleistymässä vai otetaanko asia vain helpommin puheeksi? Toisin sanoen onko lapsettomuuden tabu viimein raukeamassa? Vai onko evoluutio menossa pikku hiljaa vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan ja tämä on merkki jostain sukupuuttoon kuolemisesta? Menipäs vakavaksi :D
Vai johtuuko tämä kaikki vain yksinkertaisesti siitä, että painin itse näiden asioiden kanssa? Ennenhän leffat oli täynnä vaan pelkkiä yllätysraskauksia, mutta nyt myös keskenmenoja ja lapsettomuushoitoja.
Mitä te olette mieltä? Oletteko huomanneet saman ilmiön?
30. toukokuuta 2016
Ajatukset muualla
Ihana viikonloppu takana! Käytiin mieheni kanssa leffassa ja pelailtiin pelejä ja ulkoiltiin ja mikä parasta, en hetkeäkään muistanut ajatella lapsettomuuttamme. Tiettekö, se tuntui ihanan vapauttavalle. Osaisinpa irrottautua tuosta lapsettomuuden kahleesta myös normi arjessa. Ainakin vielä toistaiseksi on ihan hyvä fiilis :)
Tänään on jo kp 5 ja taas enää 10 päivää seuraavaan terolut-kuuriin. Kyllä se aika taitaa sittenkin mennä aikamoista vauhtia eteenpäin. Kohtahan on jo kesäkuu!! Lomaa odotellessa.
Vielä olis yhdet ystävän baby showerit järjestettävänä. Saas nähdä mitä siitäkin tulee. Sovittiin jo niin, että kaikki saa tuoda myös omat lapsensa mukaan. Ja tosiaan varmaan jokaisella vieraalla nimenomaan on se oma lapsi(tai jopa useampia), jonka ottaa mukaan. Kaikilla muilla paitsi minulla. Katotaan, miten mun pää kestää...
Mutta ei kai tässä muuta kuin uuteen viikkoon!
Tänään on jo kp 5 ja taas enää 10 päivää seuraavaan terolut-kuuriin. Kyllä se aika taitaa sittenkin mennä aikamoista vauhtia eteenpäin. Kohtahan on jo kesäkuu!! Lomaa odotellessa.
Vielä olis yhdet ystävän baby showerit järjestettävänä. Saas nähdä mitä siitäkin tulee. Sovittiin jo niin, että kaikki saa tuoda myös omat lapsensa mukaan. Ja tosiaan varmaan jokaisella vieraalla nimenomaan on se oma lapsi(tai jopa useampia), jonka ottaa mukaan. Kaikilla muilla paitsi minulla. Katotaan, miten mun pää kestää...
Mutta ei kai tässä muuta kuin uuteen viikkoon!
26. huhtikuuta 2016
Kohti uutta
Satuin katsomaan eilen suloisen elokuvan, joka kertoi erilaisista perheistä. Elokuvan nimi oli Kohti uutta.
Siinä pariskunta on saamassa lapsen ja heidän koko elämänsä muuttuu, mutta he eivät vain tiedä miten. He ovat siis matkalla kohti uutta. Sillä matkalla he kohtaavat monia erilaisia lapsiperheitä erilaisine kasvatusmetodeineen.
Elokuva on draamakomedia, joten sitä ei kannata ottaa liian vakavasti, vaikkakin vakaviakin asioita siinä käsiteltiin. Muun muassa yksi perhe oli kokenut jo viisi keskenmenoa ja vaikka heillä oli iso perhe adobtiolapsineen, kokivat he silti suurta haikeutta ja surua siitä, etteivät kykene saamaan omia biologisia lapsia.
Päähenkilöt olivat kuitenkin ihana ja hupsu pariskunta, jotka ymmärsivät ja rakastivat toisiaan 110 prosenttisesti.
Ihan supersuloinen elokuva ja vaikka välillä ajauduinkin ajattelemaan omaa tilannettani tippa linssissä, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan kyseisen elokuvan :)
Osaatteko suositella muita hyviä ns. lapsettomuutta tai raskautta käsitteleviä elokuvia?
P.S. Ystäväpariskuntamme sai viime yönä terveen pojan. Pian päästään taas ihmettelemään pikkuvarpuleita.
Siinä pariskunta on saamassa lapsen ja heidän koko elämänsä muuttuu, mutta he eivät vain tiedä miten. He ovat siis matkalla kohti uutta. Sillä matkalla he kohtaavat monia erilaisia lapsiperheitä erilaisine kasvatusmetodeineen.
Elokuva on draamakomedia, joten sitä ei kannata ottaa liian vakavasti, vaikkakin vakaviakin asioita siinä käsiteltiin. Muun muassa yksi perhe oli kokenut jo viisi keskenmenoa ja vaikka heillä oli iso perhe adobtiolapsineen, kokivat he silti suurta haikeutta ja surua siitä, etteivät kykene saamaan omia biologisia lapsia.
Päähenkilöt olivat kuitenkin ihana ja hupsu pariskunta, jotka ymmärsivät ja rakastivat toisiaan 110 prosenttisesti.
Ihan supersuloinen elokuva ja vaikka välillä ajauduinkin ajattelemaan omaa tilannettani tippa linssissä, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan kyseisen elokuvan :)
Osaatteko suositella muita hyviä ns. lapsettomuutta tai raskautta käsitteleviä elokuvia?
P.S. Ystäväpariskuntamme sai viime yönä terveen pojan. Pian päästään taas ihmettelemään pikkuvarpuleita.
13. huhtikuuta 2016
Kolme kuukautta!!!
Voi ei! Kerroin aiemmin, että mieheni sattui olemaan kipeänä(ja on itseasiassa edelleen) juuri ovulaation aikaan. Kuumeessa ei siis pahemmin tullut hyödynnettyä tuota hymynaamaa. Tai kyllähän me vähän yritettiin, mutta miehen kunto oli sen verran heikossa hapessa, että eihän siitä mitään tullut. Ja ei siinä siis mitään. Me jo vitsailtiinkin, että mitähän uimareille(siis siittiöille) käy kuumeessa. No ei varmaan mitään kovin hyvää.
No nyt sitten ajattelin huvikseni vähän googleilla, että "kuoleeko siittiöt kuumeessa" ja löysin tämän vau.fin artikkelin. Sen mukaan kuume heikentää siittiöiden laatua ja tuotantoa. No se ei tullut yllätyksenä. Ihan ymmärrettävää. Mutta sitten luin artikkelia eteenpäin ja siinä kerrottiin, että näiden ns. vaurioituneiden siittiöiden häviämiseen menee keskimäärin kolme kuukautta. Siis kolme kuukautta!!
Ihan kun tässä ei olis jo muutenkin vaikeuksia raskautua, niin sitten vielä tämä kaiken lisäksi. Prkl!
Noh yrittämistä ei kuulemma kuitenkaan tarvitse lopettaa, koska luonto kyllä hoitaa sen niin, ettei viallinen siittiö pääse hedelmöittymään, mutta todennäköisyys raskauden alkamiselle pienenee.... entisestään.
No nyt ei kai auta muu kuin odottaa kärsivällisesti ja hyväksyä se tosi asia, että raskaus tuskin alkaa ennen kesää. Kolme kuukauden päästä me ollaankin jo meidän häämatkalla, joten sinne sitten vaan sitä priimaa, kiitos :D
Tämmöstä tällä kertaa.
P.S. mulla on terolut kuuria jäljellä nyt toukokuulle ja kesäkuulle, joten jospa se heinäkuu sitten olis se meidän kierto. Hope so!
No nyt sitten ajattelin huvikseni vähän googleilla, että "kuoleeko siittiöt kuumeessa" ja löysin tämän vau.fin artikkelin. Sen mukaan kuume heikentää siittiöiden laatua ja tuotantoa. No se ei tullut yllätyksenä. Ihan ymmärrettävää. Mutta sitten luin artikkelia eteenpäin ja siinä kerrottiin, että näiden ns. vaurioituneiden siittiöiden häviämiseen menee keskimäärin kolme kuukautta. Siis kolme kuukautta!!
Ihan kun tässä ei olis jo muutenkin vaikeuksia raskautua, niin sitten vielä tämä kaiken lisäksi. Prkl!
Noh yrittämistä ei kuulemma kuitenkaan tarvitse lopettaa, koska luonto kyllä hoitaa sen niin, ettei viallinen siittiö pääse hedelmöittymään, mutta todennäköisyys raskauden alkamiselle pienenee.... entisestään.
No nyt ei kai auta muu kuin odottaa kärsivällisesti ja hyväksyä se tosi asia, että raskaus tuskin alkaa ennen kesää. Kolme kuukauden päästä me ollaankin jo meidän häämatkalla, joten sinne sitten vaan sitä priimaa, kiitos :D
Tämmöstä tällä kertaa.
P.S. mulla on terolut kuuria jäljellä nyt toukokuulle ja kesäkuulle, joten jospa se heinäkuu sitten olis se meidän kierto. Hope so!
2. helmikuuta 2016
Tavoite
Ensinnäkin, kiitos ihan äärettömän paljon kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille kanssasisarille. Tällaisessa asiassa, kuin lapsettomuus, on kaikki tuki tervetullutta :)
Olen nyt miettinyt pääni puhki, että mitä me teemme seuraavaksi. Todennäköisesti ihan just nyt heti ei pystytä tekemään mitään, mutta parisen viikon päästä voisimme ottaa taas seuraavan askeleen. Olen nyt(ainakin vielä toistaiseksi) sitä mieltä, että varaan taas uuden ajan gynekologilleni ja tällä kertaa otan mieheni mukaan käynnille. Todennäköisesti otamme puheeksi miehen spermanäytteen ottamisen, koska ennen sitä ei ole kannattavaa aloittaa minulla mitään hormonihoitoja vaikka kiertoni onkin jokseenkin epäsäännöllinen. Sitten kun siitä on saatu tulokset, saamme tietää mihin tiemme vie. Sen verran gynekologi jo viime kerralla puheli, että sen pidemmälle eivät tutkimukset Mehiläisellä enää mene, vaan sitten ne siirtyvät Felicitaksen puolelle.
Sitten tullaankin sellaiseen pisteeseen, että on otettava pienen askeleen sijasta iiiso askel. Silloin on aika päättää lähdemmekö lapsettomuushoitoihin julkiselle vai yksityiselle puolelle vai lähdemmekö ollenkaan. En ole vielä asiasta tarkemmin puhunut mieheni kanssa, joten sekin saattaa olla vaihtoehto.
Mutta todennäköisesti tämän vuoden aikana kuitenkin alkaa tapahtua isoja askelia tämän asian suhteen. Se olis nyt vähän niinku se tavoite :D
Katsotaan miten käy.
P.S. Viikon päästä saa taas alkaa tikuttelemaan. Pitäiskö laittaa jo iso läjä ovulaatiotestejä tilaukseen :D
Olen nyt miettinyt pääni puhki, että mitä me teemme seuraavaksi. Todennäköisesti ihan just nyt heti ei pystytä tekemään mitään, mutta parisen viikon päästä voisimme ottaa taas seuraavan askeleen. Olen nyt(ainakin vielä toistaiseksi) sitä mieltä, että varaan taas uuden ajan gynekologilleni ja tällä kertaa otan mieheni mukaan käynnille. Todennäköisesti otamme puheeksi miehen spermanäytteen ottamisen, koska ennen sitä ei ole kannattavaa aloittaa minulla mitään hormonihoitoja vaikka kiertoni onkin jokseenkin epäsäännöllinen. Sitten kun siitä on saatu tulokset, saamme tietää mihin tiemme vie. Sen verran gynekologi jo viime kerralla puheli, että sen pidemmälle eivät tutkimukset Mehiläisellä enää mene, vaan sitten ne siirtyvät Felicitaksen puolelle.
Sitten tullaankin sellaiseen pisteeseen, että on otettava pienen askeleen sijasta iiiso askel. Silloin on aika päättää lähdemmekö lapsettomuushoitoihin julkiselle vai yksityiselle puolelle vai lähdemmekö ollenkaan. En ole vielä asiasta tarkemmin puhunut mieheni kanssa, joten sekin saattaa olla vaihtoehto.
Mutta todennäköisesti tämän vuoden aikana kuitenkin alkaa tapahtua isoja askelia tämän asian suhteen. Se olis nyt vähän niinku se tavoite :D
Katsotaan miten käy.
P.S. Viikon päästä saa taas alkaa tikuttelemaan. Pitäiskö laittaa jo iso läjä ovulaatiotestejä tilaukseen :D
29. tammikuuta 2016
Tutkimuksien ensiaskelia
Tänään kävin taas luovuttamassa verta testejä varten. Sain hetki sitten viestin sähköpostiini, että tulokset ovat tulleet. Nyt jo! Olen käynyt nyt Mehiläisellä ja näin ollen minulla on myös pääsy omaMehiläinen-palveluun, josta pääsen lukemaan omaa hoitohistoriaani ja verikokeitteni tuloksia.
Tänään testattiin siis tyreotropiini, lutenisoiva hormoni, prolaktiini ja follikkelia stimuloiva hormoni. Valitettavasti tuonne omaMehiläiseen ei ole kirjautunut kuin tuon tyreotropiinin tulokset, koska ilmeisesti muut pitää kysyä suoraan lääkäriltä.
Tyreotropiini eli TSH on siis nyt se hormoni joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Siinä tiputtelukierrossahan aloin epäilemään omaa kilpirauhasen toimintaani ja odotinkin jännityksellä, että selviääkö tästä jotain. Noh tulos oli 1,5 mU/l eli viitearvoissa (0,5-3,6 mU/l) ollaan. Sen osalta kaikki vaikuttaisi olevan siis kunnossa.
Noh muiden tuloksista en ole vielä soittanut lääkärilleni, joten niihin palaan vielä myöhemmin, mutta kiva kuulla, ettei ainakaan kilpirauhasessa ole nyt mitään vikaa.
Kuukautiset alkaa olla viimeistä pisaraa vaille loppu ja sitten saa taas nauttia niin ihanasta normaalitilasta. Ah ihanaa, kunnes saa taas alkaa jännäilemään ovulaation ajankohtaa ja sen bongattua alkaa taas piinapäivät. Argh. Miksi mä elän nykyään vaan kierrosta kiertoon. Onko joku jo keksinyt miten vauvakuumeilun saa käännettyä pois päältä??
Noh vaikka vauvakuume vielä vaivaakin, niin on mulla jo tiedossa tosi kiireinen ja vilkas kevät. Eveliina sitten päätti pyytää minua kaasoksi ja nyt sitten hirveellä kiireellä pitäis järkätä polttarit ja muut hässäkät. Samalla itse yritän suunnitella omaa hääpäiväämme. Mitään häitähän ei siis tule, mutta koska perheemme osaavat olla niin piinaavia, niin päätimme järjestää kuitenkin edes pienet kakkukahvit heidän mielenterveytensä vuoksi :D Samalla tietysti olis tarkoitus kutsua myös kaverit kakkukahveille ja kohtahan meillä onkin jo kokonaiset häät pystyssä. No joo koitetaan pysyä mahdollisimman minimissä. Pääasia, että pääsemme nauttimaan ihanasta hemmottelulomasta hääyömme kunniaksi ♥
Tällä viikolla tosiaan täytin taas vuosia. Mitä lähempänä kolmeakymppiä ollaan sitä masentavampaa on olla lapseton. Tai siltä minusta nyt ainakin tuntuu. Laskin jo kauhuissani, että minulla noin 30 kiertoa enää jäljellä, joista mahdollinen pienokaisemme voisi alkaa, ennen kuin täytän taas pyöreitä. Pahimmassa tapauksessa vielä vähemmän, jos kierrot päättää yhtäkkiä venyä. Eihän se toki mitään tarkoita. Vielähän lapsia saa kolmenkympin jälkeenkin. Se on vaan se henkinen raja, minkä olen itselleni asettanut. Olen aina halunnut lapsia ennen kolmeakymppiä. Elämäni tavoite.
Päivä kerrallaan ja kierto kierrolta eteenpäin.
Katsotaan mihin päädytään.
EDIT: Sain juuri viestin lääkäriltäni ja ilmeisesti kaikki tulokset ovat viitearvojen rajoissa normaalialueella.
Tänään testattiin siis tyreotropiini, lutenisoiva hormoni, prolaktiini ja follikkelia stimuloiva hormoni. Valitettavasti tuonne omaMehiläiseen ei ole kirjautunut kuin tuon tyreotropiinin tulokset, koska ilmeisesti muut pitää kysyä suoraan lääkäriltä.
Tyreotropiini eli TSH on siis nyt se hormoni joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Siinä tiputtelukierrossahan aloin epäilemään omaa kilpirauhasen toimintaani ja odotinkin jännityksellä, että selviääkö tästä jotain. Noh tulos oli 1,5 mU/l eli viitearvoissa (0,5-3,6 mU/l) ollaan. Sen osalta kaikki vaikuttaisi olevan siis kunnossa.
Noh muiden tuloksista en ole vielä soittanut lääkärilleni, joten niihin palaan vielä myöhemmin, mutta kiva kuulla, ettei ainakaan kilpirauhasessa ole nyt mitään vikaa.
Kuukautiset alkaa olla viimeistä pisaraa vaille loppu ja sitten saa taas nauttia niin ihanasta normaalitilasta. Ah ihanaa, kunnes saa taas alkaa jännäilemään ovulaation ajankohtaa ja sen bongattua alkaa taas piinapäivät. Argh. Miksi mä elän nykyään vaan kierrosta kiertoon. Onko joku jo keksinyt miten vauvakuumeilun saa käännettyä pois päältä??
Noh vaikka vauvakuume vielä vaivaakin, niin on mulla jo tiedossa tosi kiireinen ja vilkas kevät. Eveliina sitten päätti pyytää minua kaasoksi ja nyt sitten hirveellä kiireellä pitäis järkätä polttarit ja muut hässäkät. Samalla itse yritän suunnitella omaa hääpäiväämme. Mitään häitähän ei siis tule, mutta koska perheemme osaavat olla niin piinaavia, niin päätimme järjestää kuitenkin edes pienet kakkukahvit heidän mielenterveytensä vuoksi :D Samalla tietysti olis tarkoitus kutsua myös kaverit kakkukahveille ja kohtahan meillä onkin jo kokonaiset häät pystyssä. No joo koitetaan pysyä mahdollisimman minimissä. Pääasia, että pääsemme nauttimaan ihanasta hemmottelulomasta hääyömme kunniaksi ♥
Tällä viikolla tosiaan täytin taas vuosia. Mitä lähempänä kolmeakymppiä ollaan sitä masentavampaa on olla lapseton. Tai siltä minusta nyt ainakin tuntuu. Laskin jo kauhuissani, että minulla noin 30 kiertoa enää jäljellä, joista mahdollinen pienokaisemme voisi alkaa, ennen kuin täytän taas pyöreitä. Pahimmassa tapauksessa vielä vähemmän, jos kierrot päättää yhtäkkiä venyä. Eihän se toki mitään tarkoita. Vielähän lapsia saa kolmenkympin jälkeenkin. Se on vaan se henkinen raja, minkä olen itselleni asettanut. Olen aina halunnut lapsia ennen kolmeakymppiä. Elämäni tavoite.
Päivä kerrallaan ja kierto kierrolta eteenpäin.
Katsotaan mihin päädytään.
EDIT: Sain juuri viestin lääkäriltäni ja ilmeisesti kaikki tulokset ovat viitearvojen rajoissa normaalialueella.
8. tammikuuta 2016
Kertoakko vaiko ei?
Olen saanut blogiini paljon kommenttia siitä, että minun pitäisi kertoa meidän lapsettomuudesta avoimemmin ystävillemme ja läheisillemme. Meillä on mieheni kanssa omat syyt miksi emme ole halunneet asiasta kenellekkään kertoa (paitsi yksi kaveripariskunta tietää), mutta olisiko siitä tosiasiassa yhtään apua?
Kaikki ystävämme alkavat olla jo pikku hiljaa vanhempia tai parhaillaan matkalla kohti vanhemmuutta(=raskaana), joten en usko, että enää löytyy vertaistukea tähän meidän lapsettomuuteemme ainakaan meidän lähipiiristä. Pääasiassa kaikki ovat saaneet lapsen alle vuoden yrittämisen jälkeen(useimmiten heti ekalla yrityksellä) tai tulleet vahingossa raskaaksi.
Lueskelin tylsyyksissäni taas vau.fi-sivuja ja siellä oli juttu otsikolla Oikeus tunteisiin? Tuosta tekstistä tuli mieleen, että oli niin tai näin, niin aina tulee jonkunlaista kommenttia, mikä sattaa kiukuttaa.
Tilanne 1: Yritämme lasta, mutta emme ole kertoneet asiasta kaikille.
Kommentit, jotka kiukuttavat:
"Onneks mun ei tarvi enää koskaan tehdä lapsia" -kolmen lapsen äiti(ystäväni)
"Kun mä tein sen testin, niin ajattelin heti, että mä en halua tätä" -vahingossa raskaaksi tullut(ystäväni)
"Sä(mieheni) oot nyt vähän hidas näissä hommissa" -täti, joka kuuli juuri mieheni serkun raskaudesta
Tilanne 2: Olemme avoimesti kertoneet lapsettomuudesta
Kommentit:
"kyllä se siitä"
"olette vielä niin nuoria"
"älä stressaa"
Ja entäs kuinka paljon nuoret äidit saavatkaan kommenttia ja "hyviä neuvoja" vanhemmilta tuntemattomilta ihmisiltä.
Jotenka, onko sittenkään parempi kertoa avoimesti vauvantekohaaveistamme vai onko kuitenkin parempi pysyä vaiti ja hakea vertaistukea vaikkapa blogimaailmasta? :D
Minkalaisia kommentteja te olette saaneet? Onko lapsettomuudesta kertominen helpottanut elämää?
P.S. Toistaiseki olemme säästyneet pahemmilta vauvauteluilta, mutta voi olla, että hääpäivämme jälkeen niitä alkaa satelemaan joka suunnasta. Voi olla, että sitten tulemme avautumaan enemmän tästä meidän lapsettomuudestamme muillekkin.
Kaikki ystävämme alkavat olla jo pikku hiljaa vanhempia tai parhaillaan matkalla kohti vanhemmuutta(=raskaana), joten en usko, että enää löytyy vertaistukea tähän meidän lapsettomuuteemme ainakaan meidän lähipiiristä. Pääasiassa kaikki ovat saaneet lapsen alle vuoden yrittämisen jälkeen(useimmiten heti ekalla yrityksellä) tai tulleet vahingossa raskaaksi.
Lueskelin tylsyyksissäni taas vau.fi-sivuja ja siellä oli juttu otsikolla Oikeus tunteisiin? Tuosta tekstistä tuli mieleen, että oli niin tai näin, niin aina tulee jonkunlaista kommenttia, mikä sattaa kiukuttaa.
Tilanne 1: Yritämme lasta, mutta emme ole kertoneet asiasta kaikille.
Kommentit, jotka kiukuttavat:
"Onneks mun ei tarvi enää koskaan tehdä lapsia" -kolmen lapsen äiti(ystäväni)
"Kun mä tein sen testin, niin ajattelin heti, että mä en halua tätä" -vahingossa raskaaksi tullut(ystäväni)
"Sä(mieheni) oot nyt vähän hidas näissä hommissa" -täti, joka kuuli juuri mieheni serkun raskaudesta
Tilanne 2: Olemme avoimesti kertoneet lapsettomuudesta
Kommentit:
"kyllä se siitä"
"olette vielä niin nuoria"
"älä stressaa"
Ja entäs kuinka paljon nuoret äidit saavatkaan kommenttia ja "hyviä neuvoja" vanhemmilta tuntemattomilta ihmisiltä.
Jotenka, onko sittenkään parempi kertoa avoimesti vauvantekohaaveistamme vai onko kuitenkin parempi pysyä vaiti ja hakea vertaistukea vaikkapa blogimaailmasta? :D
Minkalaisia kommentteja te olette saaneet? Onko lapsettomuudesta kertominen helpottanut elämää?
P.S. Toistaiseki olemme säästyneet pahemmilta vauvauteluilta, mutta voi olla, että hääpäivämme jälkeen niitä alkaa satelemaan joka suunnasta. Voi olla, että sitten tulemme avautumaan enemmän tästä meidän lapsettomuudestamme muillekkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)