4. tammikuuta 2021

3-viikkoinen

Aika on taas hurahtanut siivillä. Kuopuksemme on nyt jo kolmen viikon ikäinen. Hän sitten tosiaan päätti syntyä noin viikko ennen laskettua aikaa, mikä tuli meille ihan täysin yllätyksenä. Toki oletinkin, että toinen syntyy esikoista aikaisemmilla viikoilla, mutta koska esikoinen syntyi vasta rv 41+6, niin odotin kuopuksen syntyvän aikaisintaan laskettuna aikana. Noh ei se mitään. Parempi näin, niin päästiin vielä hyvissä ajoin joulua viettämään kotiin.

Joulu menikin ihan mukavasti kotosalla. Yleensä ollaan saatu ravata kylillä kolme päivää putkeen, mutta nyt vietettiin joulua kotona pelkästään äitini seurassa. Tehtiin ensimmäistä kertaa itse joulukinkkuakin, joten tämä joulu oli jäi kyllä mieleen :D

Uutta vuotta vietettiin taas ystäväperheen luona. Paikalla oli meidän lisäksi vielä yksi toinenkin perhe, joten lapsille riitti seuraa ja tekemistä. Mikä oli vaan hyvä, koska esikoisemme on jo aivan täysin kyllästynyt kotona olemiseen ja ollaan kyllä kaikki aikas mökkihöperöitä jo tässä kohtaa. Esikoinen on vielä tämän viikon lomalla ja ensi viikolla sitten palaa takaisin päiväkotiin ja isäkin palaa takaisin töihin. Saa nähdä miten sitten jaksetaan.

Synnytyskertomukseen palaan vielä myöhemmin, mutta sen verran voin jo paljastaa, että kaikki meni tosi hyvin ja annoinkin omaksi arvosanakseni kympin. Vauva on kaikin puolin terve ja imetyskin on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Tai näin ainakin uskoisin lukuisien kakka- ja pissavaippojen perusteella :D Painoa vielä vähän seuraillaan, kun jäi vielä kahden viikon iässä muutaman kymmenen grammaa vajaaksi, mutta tällä viikolla tiedetään taas paremmin painon kehittyminen, kun torstaina on jo meidän pikkumiehen kolmas neuvola.

Koitan ehtiä kirjoittelemaan taas pikimiten. Ihanaa uutta vuotta kaikille! ❤️ 

4 kommenttia:

Muistathan pysyä asiallisena :)