10. heinäkuuta 2018

Päristely on päivän sana

Ei niistä rokotteista sitten tullutkaan mitään lämpöilyä. Rotarokote aiheutti ensimmäisen viikon aikana ilmaa masuun ja kakkavaippojakin tuli huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Nyt masu on taas normaali, eikä ilmaakaan ole enää ollut vaivaamassa yhtä paljon kuin ennen.

Jätkä oppii uusia asioita jatkuvasti. Nyt uusin juttu on päristely ja T-ääntely. "T-t-t-trlrlrl" kuuluu yhä useammin ja välillä kuvittelen ihan oikeasti kuulevani jäbän sanovan "äiti". Samoin voimakas "ei" tulee aina vahingossa pikkuisen suusta :D Ties vaikka ois oikeesti oppinutkin sen, kun ollaan komennettu meidän koiraa, haha.

Nykyään on jo aika helppo tehdä päivän suunnitelmia jäbän päivärytmin mukaan. Päikkärit nukutaan lähes kellon tarkasti aina klo 12, 15 ja 18. Jos ei olla heti tajuttu, että on päikkyjen aika, niin jätkä kyllä kertoo sen kiukuttelullaan :D Syliin rauhoitellessa ei sitten menekkään kuin hetki, kun hän sammuu kuin saunalyhty. Päikkärit voivat kestää puolesta tunnista pariin tuntiin.

Ihmeteltiin tuossa pari päivää sitten, kun jäbä oli jostain syystä kovin kiukkuinen, eikä maito meinannut maistua. Nyrkit ajautuivat koko ajan suuhun ja paita oli aivan kuolasta läpimärkä(kuolaliinasta huolimatta). Tuttikin on yhtäkkiä alkanut maistumaan huomattavasti paremmin kuin ennen. Googlettelin taas oireita ja totesin syyksi hampaiden tulon. Kuulostaa hirmu aikaiselta. Poikahan on vasta viikon päälle kolme kuukautta. Selailin taas omaa vauvakirjaani ja huomasin itse aikoinaan saaneeni ensimmäiset hampaat jo 4 kuukauden ja 3 päivän ikäisenä. Niinköhän vain jätkä olisi tullut äitiinsä. Sitä jännityksellä odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla miten hyvin teillä menee �� noista hampaista, meidän neidillä alko vaivaamaan hampaat just 3kk iässä mutta ekat puhkeskin vasta 5,5kk �� eli jotkut saattaa tosi pitkäänkin "tehdä" hampaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa joo mä vähän luinkin, että siinä voi mennä kauankin ennen kuin ne oikeasti sitten puhkeaa :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)