5. elokuuta 2018

Nelikuinen hulivili

Katotaan kui pitkälle ehdin kirjottaa, ennen kuin pikkujäbä herää :D

Aloitetaan vähän kuulumisilla. Miehellä oli heinäkuussa neljä viikkoa lomaa ja voi, että oli ihanaa viettää taas yhteistä aikaa koko perheenä. Poitsumme pääsi juhlimaan ensimmäistä kertaa häissäkin, kun mieheni serkku meni naimisiin. Jäbä sai hurjan paljon huomiota sukulaisiltaan ja hän viihtyikin tosi hyvin. Häissä oli tosi ihanasti otettu meiän vauva huomioon ja esimerkiksi vessaan oli tehty häntä varten oma vaipanvaihtopistekkin. Arvatkaas vaan sattuiko kakkapäivä just sille hääpäivälle ja karkasiko se kakka sieltä lahkeesta tarkoin valitulle juhlabodylle :D No tietysti karkasi. Onneksi hoitolaukussa on aina varavaatteet mukana!

Muuten vietettiinkin sitten kuumia hellepäiviä mökillä. Saatiin viimein meidän oma aitta valmiiksi ja päästiin myös kalustamaan sitä. Oli hassua miettiä, että olin silloin ensimmäisellä kolmanneksella raskaana, kun aloitettiin aittamme rakentaminen. Tähän asti pikkujäbä on nukkunut mökillä vaunukopassa, mutta nyt hänellä on siellä oma matkasänky valmiina. Mökillä tulikin nukuttua tosi hyvin, koska aitassamme oli niin ihanan viileä. Jäbän tarkka päikkärirytmikään ei tuottanut vaikeuksia, kun meidän hälärit toimi niin hyvin koko tontin toiselta laidalta toiselle. Mekin saatiin mieheni kanssa vähän lomailla, kun innokkaat isovanhemmat suostuivat vahtimaan poikaamme. Uitiinkin koko parin viikon aikana varmaan enemmän, kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä :D Vesi oli 27 asteista, joten kyllä kelpasi. Poitsukin tykkäsi heilutella varpaitaan järvivedessä.
Loma kuitenkin loppui taas liian lyhyeen. Jouduttiin tulla kotiin tuskailemaan kuumuuden kanssa. Päivät ollaanki oltu pääasiassa alasti kotona, kun ulkona oli liian kuuma. Tuskaisen hikoilun lisäksi, jäbällä alkoi sitten neljän kuukauden hulinat. Päivällä ei meinaa tissi maistua kuin väsyneenä tai unisena ja yöllä sitten tankataan senkin edestä. Helteiden takia alkoi jo huolestuttamaan, että poika kuihtuu kohta kasaan, jos ei hän suostu juomaan tarpeeksi. Onneksi hän on kuitenkin ollut ihan super pirteä ja iloinen noin muuten.

Tällä viikolla olen kuitenkin itkenyt enemmän, kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä. En tiedä mikä lie muhun on iskenyt, mutta jotenkin tämä kaikki helle, hulinat ja miehen palaaminen töihin tuli vaan niin hirveellä raivolla päälle. Kaiken lisäksi mies joutui pari päivää sitten onnettomuuteen(auto ajoi päälle hänen pyöräillessä), mikä lisäsi ahdistusta ja huolen aihetta. Onneksi hän selvisi naarmuilla, mutta kallis pyörä meni valitettavsti ajokelvottomaksi. Ehkä se tästä pian helpottuu, kun arkirytmi palailee pikkuhiljaa ja säätkin vähän viilenee.

Sitten taas vähän iloisempiin aiheisiin. Käytiin eilen ostamassa meidän poitsulle uusi hieno Stokken Tripp trapp syöttötuoli, kaikilla hienouksilla :D Voin sanoa, ettei ollut halpa reissu, kun sinne lastentarvikeliikkeeseen menimme, mutta se oli jo pitkään meidän ostosuunnitelmissa ja nyt se on viimein kotona, jipiii! Lisäksi käytiin vihdoin ja viimein ostamassa meille uusi sänky! Ah, ihanaa. En malta odottaa, että se tulee ensi viikolla meille kotiin ja tuo 10 vuotta vanha pomppulinna lähtee pois :D I'm so happyyyy! Ja se myyjä oli niin ihana, kun se antoi meiän pikkujäbälle kyseisen liikkeen maskotin lahjaksi, hih.
Huh ehdin hyvin kirjotella kuulumiset ennen poitsun heräämistä. Mitäs vielä...

Ens viikolla on taas jänniä aikoja luvassa. Huomenna meillä on 4kk neuvolalääkäri. Kiva nähdä miten jäbä on taas kasvanu ja kehittynyt. Tiistaina ollaan lähdössä Tiinan ja lasten kanssa pöiväristeilylle Tallinnaan. Hehee jäbän eka "etelän matka" :D Keskiviikkona tulee meiän sänky ja loppuviikosta isovanhemmat lupasivat katsoa poitsua muutaman tunnin, että me päästään piiiitkästä aikaa kahdestaan leffaan, jeee!

Mutta semmosta. Jäbä sais kohta heräillä, niin päästään mummolaan syömään ja tapaamaan poitsun serkkuja.

Vielä on kesää jäljellä!

7 kommenttia:

  1. Ompas kiva kuulla pitkästä aikaa teidän kuuluisia 💙 teilläkin jo 4kk poitsu, huh miten aika rientää 😯
    Varmasti on ollut ihanaa mökkeillä ja apukädet siellä on ollu vaan plussaa. Mä sanoin mun miehelle, ku meil ei oo omaa mökkii, et vuokrataan edes vaikka ens kesänä mökki jostain 😁 Onneksi mun isä asuu merenrannalla,joten siellä ainaki puoliks eläminen muistuttaa mökkeilyä, vaikka asunto ei ihan mökkimäinen olekkaan. Voi uida, käydä veneretkillä, luontopoluilla, saaristoissa laivoilla jne. Huomenna siis ollaan menossa pohjoiseen, niin siitä tuli vaan mieleen.
    Miten teillä poika nukkuu yöt? 😊siis näin 4kk hulinoiden jälkeen. Meillähän sillon huononi yöt totaalisesti ja sitäsit kesti vuoteen saakka. Nyt meidän tirppana onki pian jo 1v 3kk, no muutama viikko vielä. Hän oppi 1v2kk iässä käveleen ja puheenkehitys on aivan hurjaa.
    Jotenki niin mahtavaa puhuu oman lapsen kans ja ihmetellä yhdessä elämän pieniä asioita ❤ omaa tahtoo löytyy paljonkin, mutta koen ehdottomasti tän taaperovaiheen (ainakin vielä) helpommaksi, mitä vauvavaiheen. Meillä on yöunet parantunu niin paljon, et enää herätään vaan kerran aamuyöstä. Imetän vielä, neiti pitää rinnasta edelleen kynsin hampain kiinni,joten suotakoon hänelle se ilo ja onni ❤ mihinpä kiire mulla olis lopetellakkaan ainakaan vielä.
    Lämpimästä kesästä on tullu nautittua, mut myös tuskastuttua helteisiin. Kiva kesä siltikin kaikinpuolin. Tästä kesästä sain jotenkin paljon enempi irti, ku viimekesästä, vaikka toisinaan joskus ikävöinkin hetkiä vauva-ajasta. ❤
    Ihanaa syksyä teille pojan kanssa 💙 tuun aina välil lukemaan näit kuulumisia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku vielä jaksaa seurata blogiani :D
      Mökillä on kyllä aina niin ihanas, mutta käytännössä kai mikä tahansa maisemanvaihto silloin tällöin piristää mukavasti :) kuulostaa ihanalta paikalta tuo isäsi koti.
      No nyt kun kysyit, niin viime yö oli ehkä huonoin tähän asti. Poika heräsi siis joskus neljän aikaan ja höpötteli varmaan ainakin parisen tuntia, kunnes nukahti. Harmi, että just tänään meillä oli aikainen herätys neuvolaan. Toivottavasti ei jää tavaksi :D
      Ihana kuulla, että yhä imetät. Se teker lapsellesi vain pelkkää hyvää. Itselläni on tavoite myös se vuosi, mutta lapsen tahtisesti mennään :)
      Kiitos Dansku ja ihanaa reissua teille! ❤️

      Poista
    2. Okei, eli siis 4kk kehitysvaiheeseen todennäkösesti siis kuului tuo herääminen 😀 meil harjoteltii öisin kans usein niitä uusia taitoja, mitä opittiin päivällä 🤔 toivotaan tosiaan, ettei teillä tulis tavaksi.

      Kiva reissu oli meillä tosiaan. Junamatkoilla perhehytissä oli muitaki taaperoita seurana mennen tullen 👍
      Joo siis tyttö ollut todella terve, tosi vähän flunssia tai sairastellut. Oikeestaan kevään aikana ne muutamat kuumeilut/räkäsyydet johtunu ehkä hampaista, kun yleisvointi ei oo ollu erityisen heikko. Nyt ei olla moneen kk oltu muutenkaan kipeinä. Jotenki aavistan, et rintamaito olisi vielä vastustuskyvyn tukena 👍💜
      Kiitos siis tsempeistä imetykseen. Tuntuu ettei kaikki ihan ymmärrä, miks ees imetän vielä. Jotenki itse näkee oman lapsen tosi pienenä, kun on aina rinnalla käynyt. Et ei sitä vielä ainakaan osaa ajaella, että ompa liian iso olemaan rinnalla. Tai ettei hyötyis siitä mitään, niinku mulle on sanottu. 🤔

      Poista
  2. Kiva lukea kuulumisia. Täälläkin alkoi tänään arki, Yhyy :( Voittaispa lotossa, niin ei tarttis mennä ikinä töihin XD tekis vaa välillä hyväntekeväisyystyötä :D
    Mekin oltiin Tallinnassa viime viikolla, oli kyl kiva reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kelpais kyllä lottovoitto tähänkin osoitteeseen :D Loma loppui taas niin liian aikaisin. Toivottavasti meiänkin Tallinnan reissulla vielä vähän säät suosisi :)

      Poista
  3. Ihana kuulla kuulumisia pitkästä aikaa. Kiva, kun olette saaneet lomailla yhdessä ja mökkeily on vaan ihan parasta. vesien lämpötilatkin on ollut ihan käsittämättömiä, samoin kun ilmatkin. Vähän liikaa ehkkä toi helle ollut, mutta ompahan ollut kunnon kesä.

    Hui toi onnettomuus, onneksi kuitenkin pelkkä materia kärsi ja mies kunnossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis oli ihan uskomattoman lämmin järvivesi :D Iltaisin vesi oli lämpimämpää kuin ilma, haha.
      Tosiaan, onneks selvittiin säikähdyksellä, mutta miestä kyllä harmittaa kovasti tuo pyörän kohtalo :/ Vasta keväällä hän sen osti ja ovat työkaveriensa kanssa, joka viikko yhdessä pyöräilleet työmatkoja. No saa nähdä miten käy, mutta autoilijan vakuutuksen piikkiin se onneksi menee :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)