Kerroin loppuvuodesta poteneeni ihan kauheaa uupumusta ja väsymystä. Kävin omatoimisesti mittaamassa ferritiiniarvoni ja se näytti silloin 14. Työterveyslääkäri ei piitannut siitä ollenkaan, mutta määräsi kuitenkin läjän lisää testejä. Tutkittiin siis ihan perus verenkuva, crp ja kilpirauhashormonit yms. Missään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Itseasiassa kaikki oli ihan priimaa. Paitsi tuo ferritiini.
Olen nyt viime aikoina opiskellut ahkerasti tuosta ferritiinistä mm. raudanpuute.fi sivuilta ja todennut kärsiväni itsekkin raudanpuutteesta. Oireita on ollut vaikka millä mitalla. Kuten ainakin tuo uupumus ja jaksamattomuus, käsien ihon kuivuus ja halkeilu kaikesta rasvailusta huolimatta, hengästyminen jo ihan pienestä juoksun pyrähdyksestä tai rappuja ylös kävelemisestä, hajamielisyyttä ja aivosumua, huimausta ja päänsärkyä ja vaikka mitä.
Syön mielestäni ihan hyvin rautapitoista ruokaa. Syödään tosi usein esim. papuja ja kikherneitä, pähkinöitä, linssejä ja mitä näitä nyt on. Lihan syöntiä tosin ollaan vähennetty huomattavasti, mutta korvattu se nimenomaan niillä herneillä ja muilla. Jostain syystä se rauta ei vain imeydy tarpeeksi. En uskaltanut tarttua rautalisään, koska en saanut työterveyslääkäriltäni siihen mitään suositusta, mutta lopulta luovutin ja nappasin ensimmäisen pillerin.
Olen nyt syönyt rautalisää (100mg/pv) vasta vähän reilun viikon ja ero on jo huomattava. Olen ihan järjettömän paljon virkeämpi ja jaksan todella paljon paremmin. Käsieni halkeileva ihokin on pikkuhiljaa alkanut parantumaan. Rohkaistuin aloittamaan saliharrastuksenkin reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen :D haha. En ole koskaan ollut mikään salihirmu, mutta nyt jotenkin olo on niin virkeä, että tekee mieli liikkua ja saada aikaan asioita. Tuntuu ihan mielettömältä, kun pää ei ole jatkuvasti sellaisessa sumussa, ettei meinaa muistaa, että mitä oli tekemässä ja millon.
Voi olla, että tämä on pelkkää placeboa, mutta olen lukenut, että ferritiini nousee alussa tosi nopeasti, kunnes sitten tasoittuu ja sen vuoksi tavoitteena onkin nyt syödä tuota rautalisää vähintään sen kolme kuukautta ja käydä taas labrassa testaamassa tulokset.
Tavoitteeni tälle vuodelle on omaan terveyteen keskittyminen ja olen ainakin päässyt hyvin vauhtiin. Olen maksanut salijäsenyyttä etukäteen toukokuulle asti, että toivotaan nyt, ettei innostus lopu vielä ihan hetkeen :D Perus... Treenitavoitteissa on kuitenkin vielä ainakin Naistenkymppi, että ihan hetkeen ei voi jättää liikkumista minimiin. Muita tavoitteita tälle vuodelle olis varata aika hammaslääkärille tarkastukseen ja uusien rillien ostaminen ja mahdollisesti myös päästä luomitarkastukseen/poistoon. Siinä alkaakin olemaan sopivasti tavoitetta loppuvuodeksi :D
Ainiin ja tietty se raskaus... Olen ollut niin innostunut uudesta vireystasostani, että unohdin kokonaan ovulaation tässä kierrossa. No okei en kokonaan. Tikutin sen, mutta unohdettiin hyödyntää sitä. Haha. Mutta ajatellaan nyt näin päin, että nyt on hyvää aikaa popsia rautalisää ja siihen päälle foolihappoa, niin joko sitten alkaisi tulemaan niitä ykköslaadun munasoluja. Oli ihan tyystin päässyt unohtumaan tuo foolihappokin, kun kuulemma sitäkin piti nauttia 3kk ennen raskautta. Että semmosta.
Ihanaa kevättä kaikille! ♥
Mullahan nuo rautavarastot on olleet aina mitattaessa kehnot. Harmittaa, etten rautakuurin jälkeen ole mennyt kontrollimittaukseen. Keskenmenon jälkeenhän söin rautaa muistaakseni puolisen vuotta. Palattuamme toisen lapsen yrittämisen yhteydessä lapsettomuusklinikan asiakkaiksi, ferritiiniarvo mitattiin jälleen ja oli taas matala. Tällä hetkellä syön rautaa (Obsidan 100 mg Fe2+ sekä c-vitamiinia) aina niinä päivinä kun muistan ottaa sen sellaiseen aikaan, etten ole juuri syönyt tai menossa syömään - toisin sanoen ehkä muutamana päivänä viikossa. Ennen raskautta otin kyllä päivittäin. Nyt olo vain on niin kehno, että kaikki energia menee pakan kasassa pitämiseen.
VastaaPoistaNuo kuvailemasi oireet ovat minulle täysin tutut, mutten tiedä, onko rauta minulla auttanut niihin. Ajattelen, että ne johtuvat pitkälti kertyneestä univelasta, ':D vaikka meillä nyt nukutaankin ihan hyvin.
Mutta omaa terveyttä ja kuntoa tässä on kyllä väsyneenä tullut pahemman kerran laiminlyötyä. Ihan mahtia kuulla, että sä olet päässyt asiassa tuollaiseen vauhtiin ja fiilikseen! Siitä tulee helposti sellainen hyvän kierre, kun itsestä huolehtiminen lisää voimavaroja, joka taas helpottaa itsestä huolehtimista. ^^
On ihan ymmärrettävää, että raskaana sitä yrittää vaan selvitä, eikä välttämättä jaksa pysyä kaikissa rutiineissa mukana. Mä oon ottanut nyt tuota Ferrodania aina päivällisen jälkeen, kun on muutenkin ns. koko perheen vitamiinihetki :D Eli siis poitsulle D-vitskut jne.
PoistaMä oon itsekkin yllättynyt näistä vaikutuksista. En olis uskonut, että ero voi olla näin huomattava. Siis varsinkin just töissä, kun pitää muistaa erilaisia lukuja ja muita numeroita, niin sen aivosumun kanssa ei pysynyt mikään päässä ja joutui tarkistelemaan useaan otteeseen. Nyt aivot on jotenkin niin paljon selkeemmät :D Jos nyt näin voi sanoo. Meillä kun ei ole varsinaisesti koskaan nukuttu mitenkään erityisen huonosti, niin alko jo vähän epäilyttää, että mikä kumma tässä oikein uuvuttaa.
Tuo on kyllä niin totta, että kun vaan saa sen alkuvireyden tähän juttuun, niin kroppa voi päivä päivältä vaan paremmin :)
Toivottavasti sullakin loppuraskaus alkaa helpottamaan. Ihanaa odotusaikaa!