29. maaliskuuta 2021

The end?

 Olen alkanut miettimään blogini kohtaloa. Nyt, kun vauvaprojekti on ikään kuin tullut päätökseen, niin en enää tiedä mistä kirjoittaa. Vaikka salaa kyllä haaveilenkin vielä kolmannesta lapsesta, niin kyllä meidän lapsiluku taitaa nyt olla täysi. Ainakin mies kertoi rehellisesti, ettei välttämättä jaksaisi enää kolmatta lasta, vaikka kaksi poikaamme ovatkin mitä ihanimmat lapset. Makuuhuoneestamme kuului juuri suloista hihitystä, kun kuopuksemme nauraa unissaan. 

Ystäväni Tiina odottaa juuri kolmatta lastaa. En olisi uskonut, että voisin edelleen olla kateellinen jollekkin, liittyen raskauteen yms. Voihan toki olla, että vauvakuume johtuu vain niin ihanasta kuopuksestamme, joka on jo 3,5 kk ja en ehkä enää ikinä saa kokea tuota vastasyntyneen vauva-aikaa uudestaan. Jokainen uusi ensihetki voikin olla viimeinen kerta, kun koemme niitä. Ensikosketus, ensimmäinen katse, ensimmäiset sanat ja ensimmäiset askeleet...

On tyhmää miettiä tällaisia asioita, kun joku toinen haaveilee edes siitä yhdestä omasta lapsestaan. Tiedän sen tunteen liiankin hyvin. Meidän perhe on vaan kokenut viime aikoina liikaa surua, niin tuntuu, että uusi elämä on vain enemmän kuin tervetullut. Kerroin joitakin kuukausia sitten läheisemme sairastuneen syöpään ja viime perjantaina hyvästelimme hänet ja saatoimme viimeiselle matkalleen. Ikävä on suuri ja se tuo mukanaan suuria muutoksia myös meidän elämäämme. Toivottavasti edes tämä pandemia alkaisi viimein helpottamaan rokotuksien myötä ja pääsisimme taas pian elämään normaalia elämää ja luomaan jälkikasvullemme ihanaa ja turvallista lapsuutta.

En tiedä seuraako blogiani enää ketään, mutta jos on jotain ehdotuksia, mistä voisin kirjoittaa, niin ne ovat toki tervetulleita.

Nyt on aika hakea esikoinen päiväkodista. Ihanaa kevättä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Älä missään nimessä lopeta kirjoittamista! Olen seurannut blogiasi monia vuosia aina esikoisen yrityksestä toisen lapsen syntymään asti. Mielelläni kuulisin ihan vaan teidän perheen arjesta, lasten kehityksestä jne. Ihan vaan mitä vain jaksat/haluat kirjoittaa. Käyn kurkkaamassa usein, joko olet postannut jotain uutta :) Joten kyllä täällä lukijoita on :) Toivottavasti jaksat jatkaa, vaikka ymmärrettävää että lapsiperhearki väsyttää.

    Otan vielä osaa läheisenne menetykseen..Voimia!
    T. Viltsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viltsu ❤️ ihana kuulla, että joku vielä seurailee, vaikka olenkin ollut huono kirjoittelemaan viime aikoina :) sainkin ehdotuksistasi pienen inspiraation uudesta postauksesta, joten jospa en ihan vielä laita niin sanotusti pillejä pussiin :D ja myönnettäköön, että aika on välillä vähän turhan kortilla, niin postausvälit on valitettavasti pidentyneet. Blogilla on kuitenkin pitkä historia, mikä on myös tärkeä osa elämääni, joten olisi sääli luopua kirjoittelusta kokonaan. Kiitos siis kommentistasi :)

      Poista
  2. Minä myös pitäisin sitä nyt vähän liian haikeana, jos tämä blogi lopettaisi olemisensa. ❤️ Oon seurannut sun matkaa pitkään ja samalla elänyt omia vauva-aikoja läpi. On ollut ihana lukea samassa elämäntilanteessa olevan ajatuksia ❤️ ja taas voin sanoa, että myös minä haaveilen, vastoin kaikkia odotuksia, ja kenties järkeäkin, siitä kolmannesta. Mitäs jos yhdessä tsempattais ja tehtäis postaukset siitä kolmannen kaipuusta? 🙂 Musta ois kuva kuulla sun ajatuksia ko Ongelmasta 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin :) ja varsinkin tätä ihanaa vertaistukea tulisi kauhea ikävä :D ❤️ Pistetään ehdottomasti mietintämyssyyn tuo postausidea. Ainakin muutaman ajatuksen siitäkin aiheesta voisin jakaa. Ja erittäin mielelläni myös lukisin kohtalontovereiden mietteitä aiheesta kolmas lapsi :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)