Esikoinen ja "vauva masussa"

Ajattelin vähän kirjoitella siitä, että miten meidän 2,5-vuotias esikoinen on ottanut vauvauutiset vastaan.

Kerrottiin esikoiselle tulevasta vauvasta jo heti nt-ultran jälkeen. Esikoinen ei aluksi ymmärtänyt koko asiaa ollenkaan ja kuvaili ultrakuvassa näkemäänsä kuviota siiliksi :D Ensimmäisen ultran jälkeen ei kovinkaan paljoa puhuttu tulevasta vauvasta muuten kuin, että äitillä kasvaa vauva masussa ja sitä pitää nyt vähän varoa. Pikkuhiljaa kuitenkin ajatus alkoi masun myötä kasvaa myös esikoisen päässä ja hän oli jo kovaa vauhtia valmistautunut tulevaan pikkusiskoonsa. Voi mikä pettymys olikaan, kun rakenneultran jälkeen kerroimme hänelle olleen tulossa pikkuveli. Vasta kun kerroimme kuvassa näkyneestä pikkupippelistä, niin esikoinenkin ymmärsi, että no velihän sieltä tuleekin.

Päiväkodissa on eräs leikkikaveri, jolla on vasta keväällä syntynyt pikkuveli. Kuulemma poitsumme on käynyt paljon keskusteluja kaverinsa kanssa siitä kuinka hänelläkin on pikkuveli...siis tulossa. Nimestäkin oli jo puhuttu kovaan ääneen :D

Nyt esikoinen odottelee jo joulua kovin innoissaan, sillä silloin pikkuveljen olisi aika saapua. Olemme puhuneet siitä, kuinka leluja saa sitten jakaa pikkuveljen kanssa ja esikoisen pienet vaatteet menevät pikkuveljelle. Nyt hän tomerasti aina sanookin jostain pieneksi menneestä vaatteesta tai vanhasta lelustaan, että "se menee pikkuveljelle". Toisinaan hän myös toteaa, että "pikkuveljelle ostetaan uusia leluja" eli se siitä jakamisesta sitten, haha.

Iltaisin ollaan luettu yhdessä satuja myös pikkuveljelle ja sanottu hyvät yöt. Usein huomaankin, että masuvauva alkaa liikuskelemaan enemmän kuulessaan isoveljensä äänen. Vielä en ole onnistunut saamaan esikoista tunnustelemaan masua vauvan liikkuessa, mutta hän kovasti tykkää taputtaa masua moikatakseen pikkuveljeään.

Pikkuhiljaa alkaa jo pieni jännitys hiipimään myös meihin vanhempiin. Miten synnytys menee ja miten esikoinen pärjää synnytyksen ajan mummin kanssa. Saanko yhtään levättyä synnytyksen jälkeen vai iskeekö esikoiselle hirmuinen mustasukkaisuus vauvasta. 

Toivotaan nyt vain, että kaikki menisi pääasiassa kuitenkin hyvin.

Rv 30

Tuntuu, että viimeiset 12 kuukautta on ollut vaan koko ajan pelkkää alamäkeä, ettei ole kauheasti tehnyt mieli tulla tännekkään raapustelemaan tuntoja syviä. Tämän vallitsevan pandemiatilanteen lisäksi, me ollaan jälleen jouduttu kohtaamaan huonoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa meille äärimmäisen läheinen henkilö on sairastunut syöpään ja se vaikuttaa suuresti myös meidän arkeen. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään positiivista ja se vaikeuttaa myös huomattavasti tästä raskaudesta tulevasta vauvasta nauttimisen. Me tietysti yritetään pysyä positiivisena, mutta välillä liika on vaan liikaa.

Masu kasvaa ihan hirmuista vauhtia. Liekkö vaan pelkkää bebeä vai ehkä vähän myös herkkukiloja. Sokerirasituksessa ei onneksi kuitenkaan ollut mitään huomautettavaa. Kaikki oli hienosti viiterajojen alapuolella. Masu on kuitenkin kasvanut sf-mitan mukaan alemmalta käyrältä keskikäyrälle ja sen olen myös saanut tuntea. Viimeisen kolmanneksen myötä onkin sitten tullut kaikki mukavat ähinät ja puhinat liitoskipuineen ja lievää närästystäkin aina silloin tällöin. Ei kuitenkaan yhtä voimakkaasti, kuin edellisessä raskaudessa. Vielä ei ole tarvinnut öisin turvautua tuplatyynyyn ja rennieen. Selkä on vielä toistaiseksi kestänyt ihan hyvin, mutta silmissä näkyy välillä omituisia näköhäiriöitä. Ihan satunnaisesti saattaa tulla sellaista rätinää ja salamointia oikeaan näkökenttään ja se kestää ehkä noin 10-15 min. Kysyin asiasta neuvolasta ja se kuulemma liittyy verenpaineisiin. Mulla kun on ollut ne nyt alkuraskaudessa ainakin tosi matalalla verenpaineet, niin äkilliset isommat muutokset voi aiheuttaa erilaisia oireita. Vielä ainakaan toistaiseksi ei ole ollut pänsärkyä tai vatsakipuja eli raskausmyrkytyksestä ei ole vielä kyse. Ainakaan toivottavasti. Onko kellään muulla ollut näköhäiriöitä raskauden aikana?

Pikkuveli tuntuu olevan veljensä tapaan erittäin vilkas tapaus. Liikkeitä ei ole todellakaan tarvinnut seurailla erikseen vaan sitä myllerrystä on saanut tuntea kaiken aikaa. Jotain pientä rytmiäkin olen saattanut havaita. On aamujumpat ja lounasjumpat. Päivällä saattaa olla vähän enemmän lepoa, kun olen enemmän liikkeellä itse. Illalla saattaa olla myös vähän hiljaisempaa hetkittäin, mutta siinä vähän ennen kymmentä alkaa sellaiset iltajumpat, että on turha edes yrittää käydä vielä nukkumaan. Nukkumaanmeno onkin usein venähtänyt sinne kymppiuutisten jälkeen, vaikka olisin kuinka tsippi päivän jälkeen. Lepäilyä en olekkaan sen koommin päässyt harrastamaan, sillä esikoinen pitää kyllä koko ajan liikkeessä. Vielä pitäisi sen kymmenisen viikkoa jaksaa masun kasvattelua.

Töissä stressi kasvaa vaan loppua kohden enemmän ja enemmän. Jäljellä olisi vielä viisi viikkoa. Tuuraajalle olisi opetettavaa vielä ihan käsittämätön määrä ja tuntuu, että koko ajan tulee lisää ongelmia ratkottavaksi. Lisästressiä tuottaa työnantajan antamat uudet etätyösäännöt eli 50/50 pitäisi olla toimistolla. Viitisen viikkoa (joista yhden olin flunssassa etätöissä) olen nyt tehnyt töitä 50/50 toimistolla ja etänä ja voi luoja miten uupunut olen ollut. Toimistopäivinä olen ollut niin väsynyt, että olen vain äksyillyt kotona miehelle ja esikoiselle, että on ollut pakko vaan mennä ovet paukkuen makkariin nukkumaan päiväunia. Hävettää ihan, minkälainen hirviö olen ollut. Etäpäivinä olen jaksanut todella paljon paremmin ja saanut tehtyä myös vähän kotitöitäkin ja leikittyä paremmin esikoisen kanssa. Onneksi nyt saimme sovittua esimiehen kanssa, että läsnäolopakko toimistolla olisi vain 1pv/vko. Se helpottaa varmasti myös minun jaksamistani huomattavasti, eikä tarvitse hakeutua sairaslomalle ennenaikaisesti. Toivottavasti nyt pysytään vaan terveinä, sillä ainakin päiväkodissa oli tällä viikolla noin 70% lapsista kotona sairastelemassa. 

Noh pelkäksi valitukseksihan tämä teksti nyt taas meni. On niin vaikea löytää mitään positiivista oikein mistään tällä hetkellä. Oli tarkoitus pyytää kavereita Halloweenina kylään syömään ja viettämään mukavaa iltaa, mutta saa nyt nähdä toteutuuko sekään. 

Kertokaa mulle jotain piristäviä asioita :D

P.S. Johtuuko vaan tästä omasta raskaustilasta vai onks nyt vaan kaikki julkkikset samaan aikaan raskaana tai just saanut lapsen? Onko kukaan muu huomannut samaa?

Masukuvia rv 27

Eilen pyörähti jo raskausviikko 27 käyntiin. Ei enää pitkään, niin alkaa viimeinen kolmannes. Tällä viikolla on luvassa sokerirasitustestiä ja vasta parin viikon päästä seuraava neuvola. On jotenkin niin outoa, kun tässä toisessa raskaudessa noita neuvolakäyntejä yms. on niin vähän, kun tuntui, että ekassa raskaudessa oli kalenteri täynnä kaiken maailman menoja.

Mutta tosiaan otsikkoon viitaten, ajattelin tänään esitellä hieman masukuvia. 

Tässä siis kuvat ekasta raskaudestani raskausviikoilla 25+4 ja sitten eilen otettu kuva rv 26+0. Ei nyt ihan samoilla viikoilla otettuja, mutta kuvissa on ainakin sama paita päällä, haha.

Sitä usein sanotaan, että toisessa raskaudessa maha kasvaa nopeammin ja mielestäni tuo väite pitää ihan paikkansa. En nyt sanoisi, että näissä kuvissa masuilla olisi kovinkaan paljoa koko eroa, mutta ainakin itse huomasin masun tulleen selkeästi eroon jo varhaisemmilla viikoilla. Painossa on eroa ehkä noin 1-2 kiloa. En ole nyt käynyt puntarilla, mutta lähtöpaino oli jo alussa noin kilon enemmän, kuin ekassa raskaudessa.

Puhelin aiemmin, että mielestäni huomaa selkeän eron siinä, että ekassa raskaudessa istukka oli takana ja nyt taas edessä. En pidä yhtään masuni muodosta, koska se on jotenkin "palikkamainen", kun taas kaikilla #joulukuiset2020 tägillä masujaan esittelevillä on ihanan söpöt pyöreät pallomahat. Toki yksilöllisiä erojahan nuo on. Todennäköisesti mun maha vaan on jostain syystä tämmöinen palikka, vaikka istukka sijaitsisi missä :D 

Onko kukaan muu huomannut masueroja omien raskauksiensa välillä?

108 päivää jäljellä

Äh apua, mä en yhtään tiedä mistä mä kirjoittaisin. Tämä raskaus on ollut jotenkin niin tasaisen seesteinen ja vaikka edellinenkin raskaus oli seesteinen, niin tämä on sitä potenssiin kaksi. Muistan esikoisen raskaudesta puolivälissä ilmaantuneet vaivat harjoitussupistuksineen ja liitoskipuineen, mutta tässä raskaudessa ei ole ollut mitään vaivoja. Ei edes närästystä, mikä kovasti vaivasi viimeksi. No okei yhden vaivan keksin, nimittäin kuivat limakalvot ja nenästä vuotaa taas ajoittain verta, mutta näin kesäaikana sekään ei ole ollut niin paha. Ehkä syksymmällä se alkaa vaivaamaan pahemmin. Tai sitten ei.

Työt ovat nyt stressanneet jonkin verran, mutta nekin on alkaneet helpottua pikku hiljaa, kun lomat alkaa olemaan ohi kaikilla. Toki itsellähän olisi vielä yksi lomaviikko jäljellä, mutta se taitaa jäädä kokonaan käyttämättä. Nimittäin työviikkoja on jäljellä enää päivän päälle kymmenen. Siis 10 viikkoa! Mihin tämä aika on oikein mennyt. Kymmenen viikkoa ja sitten mä olen jo äitiysvapaalla. Sain kerrottua tiimilleni töissä vauvauutiset vasta viime viikolla, kun kävin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen toimistolla. Säästelin uutista siihen asti, että näemme livenä ja kollegat ottivat asian ilolla vastaan. Oli kuulemma taas niin odotettavissa, koska olenhan sen ikäinen ja plaa plaa plaa. Hei eivät siis tiedä lapsettomuustaustastamme mitään. Esimiehelleni toki kerroin jo ennen kesälomia. Hänkin piti asiaa ilouutisena, sillä olenhan tekemässä Suomelle lisää veronmaksajia... jep, erikoinen huumori.

Viime viikolla sain aikaiseksi tehdä jo hieman hakemuksia myös kelalle. Päätettiin mieheni kanssa yhdessätuumin, että otetaan taas äitiysavustus pakkauksena. Vaikka siis tosiasiassahan meillä on jo ihan liikaakin vauvanvaatteita, koska en ole heittänyt esikoisen jälkeen vielä mitään vauvanvaatteita pois. Ja niitähän tuli silloin viimeksi siis ihan ovista ja ikkunoista, kun kaikki tykkäsi niitä meille lahjoittaa. Mutta jotenkin se äitiyspakkaus jo itsessään on sellainen uuden vauvan symboli, että haluttiin ottaa se ikäänkuin konkretisoimaan sitä asiaa, että meille tosiaan tulee toinen lapsi. Senkin takia on kai ollut vaikea sisäistää tätä raskautta, kun ei ole tarvinnut valmistella mitään, vaan kaikki löytyy tällä kertaa jo valmiina. 

Lastenhuonekkin on jo valmis uutta tulokasta varten. Tai siis eihän se varmaankaan vietä sielä aikaa vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana juurikaan, mutta ainakin sillä on jo oma vaatekaappi ja sänky. Jäbäkin sai viimein uuden sänkynsä käyttöön ja on nukkunut ehkä paremmin kuin koskaan. Uusi patja on saanut aikaan ihmeitä! Päiväkotiarkikin on alkanut taas rullaamaan ihan kivasti. Jäbä palasi päiväkotiin vasta elokuun alussa, kahden kuukauden lomailun jälkeen, ja ensimmäinen viikko menikin tietysti sairastellessa pientä flunssaa. Tämä surullisen kuuluisa keskustelu lasten kesä-/syysflunssista näin korona-aikoina on saanut paljon kommenttia osakseen, mutta sopeutuminen vie aina oman aikansa. Stressattiin kovasti, että vuotaakohan se nenä tänään kerran vai kaksi ja tuleekohan sieltä soittoa perään, että on jouduttu niistämään nenää. Nuo flunssat on vaan niin haastavia, kun sitä räkää voi tosiaan tulla pitkäänkin. Onneksi meillä oireet loppui lopulta kokonaan, eikä meidän tarvinnut lähteä koronatestiä tekemään. Nyt toivotaan, että pysyttäis mahdollisimman terveinä loppuvuosi, mutta se jää nähtäväksi.

Menipäs tämä teksti nyt taas ihan turhanpäiväiseksi löpertelyksi, mutta tosiaan seesteistä mahan kasvattelua täällä harrastellaan. Alkuvuoden jälkeen tämä rauhallinen loppukesä on ollut ihan tervetullutta. Mahan kasvattelusta tuli mieleeni, että olen kovasti koittanut vertailla edellisen ja tämän raskauden masujen kokoja ja vaikka aluksi masu tuntui kasvavan ihan jäätävää vauhtia, niin nyt tuntuu, ettei se nyt vielä niin kovin iso olekkaan. Aika samoissa mennään vielä. Painoa on tullut vielä maltilliset viitisen kiloa eli ei ihan hirveästi ylimääräistä. Vaikka sen kyllä myönnän, että tässä raskaudessa en ole liikkunut juuri yhtään ylimääräistä verrattuna edelliseen. Ei tarvitse aamulla herätä liian aikaisen töihin ja vaivata itseään työmatkoilla. Ei ole tarvinnut enää edes koiraa ulkoiluttaa, niisk. Ihan patalaiskaksi olen muuttunut, haha.

Nojoo, mutta nyt lopetan nämä höpötykset tähän tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava kesä ja nyt toivotetaan mahdollisimman aurinkoinen ja kaunis syksy tervetulleeksi!  

Alina ja "Pikkuveli" rv 24+4 (huom, työnimi vaihtui Taimesta Pikkuveljeksi)

Rakenneultra

Tänään päästiin näkemään meidän pikkuinen! Oli ihanaa, kun mies sai tällä kertaa olla mukana. 

Kaikki rakenteet oli kunnossa ja kaikki oli muutenkin mallillaan. Olo on edelleen tosi hyvä. Istukka on tällä kertaa edessä, mikä selittää eri mallisen masun muodon ja miksi liikkeet on tuntunut koko ajan pääasiassa vain alavatsassa tai kyljissä.

Äidinvaisto petti ihan totaalisesti, nimittäin meidän esikoinen saa joulukuussa taistelukaverin. Kyllä! Se on POIKA ❤️

Iih jännittävää! 

Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 

Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

Ensimmäiset ostokset vauvalle

On taas ehtinyt vierähtää tovi viime tekstistäni. Elämä on taas riepotellut suuntaan jos toiseenkin. Jouduttiin muun muassa tekemään se vaikea päätös meidän koiran elämästä. Meidän rakkaan karvakuonon vointi oli välillä huononpi ja välillä parempi, mutta lopulta pahalaatuinen kasvain nenäontelossa vei hänet koirien taivaaseen. Luopuminen oli meille todella raskasta, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Kauhea ikävä jäi, mutta onneksi meillä on paljon ihania muistoja. 

Raskauspahoinvoinnin jäätyä pois, meinaan aika ajoin kokonaan unohtaa olevani raskaana, haha. Vointi on todella hyvä vaikka työstressiä onkin ollut viimeaikoina normaalia enemmän. Kesäkuun lopussa oli ensimmäinen neuvolakäynti paikan päällä. Tuli kerrankin jutusteltua vähän enemmänkin, kun yleensä kaikki on niin tasapaksua, ettei ole paljoa kerrottavaa. Kaikki arvot oli onneksi ihan kunnossa, sykkeetkin löytyi ja painoakin on ehtinyt kertyä vasta vajaa 2kg. Tässä raskaudessa minua on vaivannut lievä emättimen laskeuma, mikä on aiheuttanut pientä vuotoa silloin tällöin. Onneksi sain kuitenkin lääkärinkäynnin samaan syssyyn ja kohdunsuu oli napakasti kiinni, eikä sen suhteen ollut mitään ongelmaa. Lääkäri määräsi lantionpohjanlihasten treeniä ja päivittäisen treenailun ansiosta on tuo laskeumakin helpottanut huomattavasti. Toki se voi vielä pahentua synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että estrogeeni ja hyvät jumpat auttavat pahinpaan vaivaan.

Miksei muuten kukaan puhu laskeumista koskaan mitään vaikka nekin on kuulemma tosi yleisiä. Yleensä varoitellaan vaan erkaumasta ja siitä olenkin yrittänyt pitää hyvän huolen, ettei pahaa erkaumaa tulisi, mutta laskeumasta kuulin nyt vasta ekaa kertaa. Noh nyt ainakin olen entistä motivoituneempi jumppaamaan niitä kuuluisia lantionpohjalihaksia, nih.

Kiitos koronan, olen tehnyt nyt maaliskuusta asti etätöitä, mikä on mahdollistanut myös mökkeilyn töiden lomassa. Omat lomani ovat vielä kaukana edessäpäin, mutta mies ja poitsu ovat jo saaneet viikon ajan nauttia kesälomasta. Vaikka toki säät ei olekkaan ihan suosinut, mutta ollaan saatu mukavasti maisemanvaihdosta mökillä ollessa. Tilattiin ikeasta meidän omaan aittaa poitsulle uusi kerrossänky, jonka hän saa sitten jakaa tulevan pikkusisarensa kanssa. Tuo sänky pitäisi saapua ensi viikolla, niin päästään viimein tuosta hirveästä matkasängystä eroon ja unetkin maistuvat varmasti paremmalta kunnon patjalla nukkuen. 

Tänään käytiin sadepäivän kunniaksi vähän shoppailemassa ja löysin alesta ensimmäiset ihanat muumibodyt vauvalle. Siellä olis ollut vaikka mitä ihanaa, mutta en vaan raaskinut ostaa enempää. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen alkaa taas kunnon pesänrakennusmeininki. 

Ainiin, kerroin viimeksi siitä raskauskaapista ulos tulemisesta. Noh oma äitini oli vähintään yhtä hukassa kuin minäkin. Ei ensin tajunnut pienestä vihjailustani mitään ja kun lopulta tajusi, ei osannut reagoida enää mitenkään :D Mieheni vanhemmille ei aluksi sanottu mitään, vaan odoteltiin, että tuleeko sieltä jotain hienovaraista epäilyä vatsan seutuni lievästä turvotuksesta ja kyllähän sieltä lopulta tulikin suora lataus "onko teille tulossa vauva?". Vanhempiemme lisäksi ei olla kerrottu kuin yhdelle kaverille, jonka kanssa olen käynyt ahkerasti lenkillä ennen raskautta, mutta nyt ovat lenkit jääneet ihan tyystin kokonaan. 

Mutta sellasta taas tänne tällä kertaa. Kirjoittelen puhelimella pikakuulumisia, joten pahoittelut jo etukäteen kaikista kirjotusvirheistä ja aiheiden sekavasta pomppimisesta. Lomaa ja aurinkoisia kelejä odotellessa. 

Alina ja Taimi 16+6

P. S. Olen ehkä tuntenut jo pientä hipsuttelua tuolla masussa. Niitä kunnon liikkeitä odotellessa.