Mietin lähes päivittäin, että haluaisin tulla tänne kirjoittelemaan kuulumisia, mutta jotenkin se sitten aina vaan jää. Kaikenlaista jännää on taas tapahtunut ja kirjoitettavaa kyllä riittäisi.
Parisen viikkoa sitten meillä oli pikkujäbän kanssa neuvolan lääkärintarkastukset. Painoa ja pituutta oli taas kertynyt hyvä määrä. Pituus menee ihan käyrän mukaisesti, mutta paino oli hieman nousujohteista, mikä on siis vaan hyvä asia. Äidinmaito riittää siis hyvin. Paino ja pituus oli viiden viikon ikäisenä 5235 g ja 56,5 cm.
Lääkäri tutki ensin jäbän ja kaikki oli kunnossa. Vauva seuraa katseellaan ja kannattelee hyvin päätään vatsallaan ollessaan. Silmissä on vielä hieman keltaisuutta, mutta se kuulemma liittyy jotenkin tuohon täysimetykseen jne.
Seuraavaksi tutkittiin äiskä; kaikki kunnossa täälläkin. Jälkivuotoa on vielä ihan pientä tiputtelua, mutta sisätutkimuksessa oli muuten kaikki hyvin. Lihaksetkin oli kunnossa, joten pääsen pikku hiljaa niitäkin treenailemaan, lantionpohjalihaksista aloittaen.
Puhuttiin myös vähän ehkäisystä. Lääkäri ei onneksi tuputtanut mitään ja ei ollut mitenkään painostava ehkäisyn suhteen. Hän vain puheli, että jos toivomme pikkusisarusta, niin on ennen sitä syytä odottaa kehon palautuvan kunnolla edellisestä synnytyksestä. Se oli kyllä tarkoituskin. Otin myös varmuuden vuoksi tuon ilmaisen minipilleri satsin, jos sitä vaikka jossain vaiheessa sattuis testaamaan niitä. Saa nyt nähdä, mitä meinataan tehdä.
Viime neuvola käynnillä saatiin kotiläksyksi täyttää mielialakysely, mutta eipä sitä taaskaan käyty mitenkään läpi. Eipä sillä, ei mulla pahemmin mitään masennuksen oireita olekkaan ollut.
Viime lauantaina vietettiin pikkujäbän nimiäisiä. Juhlat pidettiin meillä kotona ja vieraita oli päälle 20 ja vieläpä kymmenkunta lasta siihen päälle. Pakko myöntää, että oli lievästi kuumat tunnelmat, kun sattui kunnon helteet olemaan. Pieni paniikki meinasi iskeä, kun päätin leipoa itse kaksi kakkua ja suolaisia tuulihattuja. Ei se leipominen pienen vauvan kanssa enää niin helposti sujukkaan. Tehtiin mieheni kanssa vuorotellen osissa leipomuksia ja viihdytettiin vauvaa. Jäbä kun ei sitten millään meinannut edes nukahtaakkaan kunnes vasta tosi myöhään yöllä. Loput leipomiset jäikin sitten aamulle ja hermoromahdus meinas jo iskeä, kun ekat vieraat saapui melkein tunnin etuajassa ja häsäsin kakkujen kanssa edelleen yöpaidassa puuhaten :D Saatiin kuitenkin lopulta monien apukäsien avulla kaikki tarjoilut valmiiksi ja kahvit kuppeihin. Onneksi mieheni sisko teki lisäksi vielä kaksi voileipäkakkua ja äitinikin toi vielä kolme suolaista piirastakin, sillä lähes kaikki tarjottavat hävisi pöydästä viimeistä murusta myöten. Oli kyllä hyvät herkut, mutta pääasia kuitenkin, että jäbä sai viimein nimensä julki. Oli muuten aikas työn takana sekin, kun saatiin päätettyä jäbälle nimi vasta pari päivää ennen nimiäisiä :D heh. Kummeja jäbälle tuli neljä kappaletta eli kaksi pariskuntaa. Askartelin heille lahjaksi valokuvakehykset, joissa luki "kummipoikani" ja jäbän nimi ja puhekupla, jossa luki "kiitos, kun olette osa elämääni". Kummit tykkäsi kovasti :)
Jäbä on kyllä niin tyytyväinen lapsi. Hän ei turhia kitise. Nimiäisissäkin jäbä kiersi varmaan jokaisen vieraan sylissä ja jäbä vain ihmetteli ja naureskeli vieraille esittäen suloista ienhymyään. Voi vitsi mä oon niin rakastunut tuohon ihanaan ienhymyyn :D ❤️ Ei oo oikeesti suloisempaa näkyä.
Parin viikon päästä meillä on seuraava neuvola ja silloin jäbä saa ensimmäisen rokotteensa. Toivottavasti selvitään ilman pahempia sivuoireita.
Muuta mulle ei nyt tule mieleen. Anteeksi sekava ja mahdollisesti myös kirjoitusvirheitä täynnä oleva teksti. On tosiaan pikkusen hankala näin puhelimella kirjoitella mahdollisimman nopeasti ennen kun jäbä herää. Nyt itseasiassa kuuluukin jo pientä yninää eli täytynee lopetella :)
Palaillaan taas! :)
Mua jännittää että meillä ei äidinmaito riitä, tänään on neuvola ja toivon että se 5kg olis menny edes rikki, kun vielä kuukausi sit tyttö paino vaan 4400 🙈
VastaaPoistaOotteko ollu ihan täysimetyksellä? Eiköhän teillä ole mennyt jo viis kiloa rikki :) Teillähän oli muistaakseni ihan hurjan pitkä tyttö! Tuuthan kertomaan miten neuvolassa meni :)
PoistaJoo sintti kasvaa kyllä enemmän pituutta kun pyöreyttä :D ja joo täysimetyksellä mennään. Joo täytyy taas kuulumisia kirjoitella :)
PoistaValitettavasti kuussa ei ole tullut kuin +290g ja pituutta taas sen 2cm lisää, kiinteitä pitäs alotella maistelemaan aikaistetusti... sintt on niin kova liikkumaan, että energian tarve on suurempi ja pelkkä maito ei vain enää riitä.
PoistaOho, aika jännä :O mikähän malli teiän tytöstä vielä tulee tolla pituus kasvulla :D meillä on tanakka jäbä, kun kuukaudessa tullu melkein kilo ':D toivottavasti tytölle maistuu kiinteät :) mun kaverin tyttö(kohta 3vkoa) on kans pitkä ja hoikka. Ottaa varmaan jäbän vielä pituudessa kiinni vaikka heillä on neljä viikkoa ikäeroa :D
PoistaIhana lukea kuulumisia!! <3
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaMikä tuli nimeksi? :)
VastaaPoistaEn valitettavasti halua paljastaa nimeä anonyymiteetin pitämiseksi, mutta sen verran voin kertoa, että se on yksi tämän hetken suosituimmista poikien nimistä :)
Poista