Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.

Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....