Masukuvia rv 27

Eilen pyörähti jo raskausviikko 27 käyntiin. Ei enää pitkään, niin alkaa viimeinen kolmannes. Tällä viikolla on luvassa sokerirasitustestiä ja vasta parin viikon päästä seuraava neuvola. On jotenkin niin outoa, kun tässä toisessa raskaudessa noita neuvolakäyntejä yms. on niin vähän, kun tuntui, että ekassa raskaudessa oli kalenteri täynnä kaiken maailman menoja.

Mutta tosiaan otsikkoon viitaten, ajattelin tänään esitellä hieman masukuvia. 

Tässä siis kuvat ekasta raskaudestani raskausviikoilla 25+4 ja sitten eilen otettu kuva rv 26+0. Ei nyt ihan samoilla viikoilla otettuja, mutta kuvissa on ainakin sama paita päällä, haha.

Sitä usein sanotaan, että toisessa raskaudessa maha kasvaa nopeammin ja mielestäni tuo väite pitää ihan paikkansa. En nyt sanoisi, että näissä kuvissa masuilla olisi kovinkaan paljoa koko eroa, mutta ainakin itse huomasin masun tulleen selkeästi eroon jo varhaisemmilla viikoilla. Painossa on eroa ehkä noin 1-2 kiloa. En ole nyt käynyt puntarilla, mutta lähtöpaino oli jo alussa noin kilon enemmän, kuin ekassa raskaudessa.

Puhelin aiemmin, että mielestäni huomaa selkeän eron siinä, että ekassa raskaudessa istukka oli takana ja nyt taas edessä. En pidä yhtään masuni muodosta, koska se on jotenkin "palikkamainen", kun taas kaikilla #joulukuiset2020 tägillä masujaan esittelevillä on ihanan söpöt pyöreät pallomahat. Toki yksilöllisiä erojahan nuo on. Todennäköisesti mun maha vaan on jostain syystä tämmöinen palikka, vaikka istukka sijaitsisi missä :D 

Onko kukaan muu huomannut masueroja omien raskauksiensa välillä?

108 päivää jäljellä

Äh apua, mä en yhtään tiedä mistä mä kirjoittaisin. Tämä raskaus on ollut jotenkin niin tasaisen seesteinen ja vaikka edellinenkin raskaus oli seesteinen, niin tämä on sitä potenssiin kaksi. Muistan esikoisen raskaudesta puolivälissä ilmaantuneet vaivat harjoitussupistuksineen ja liitoskipuineen, mutta tässä raskaudessa ei ole ollut mitään vaivoja. Ei edes närästystä, mikä kovasti vaivasi viimeksi. No okei yhden vaivan keksin, nimittäin kuivat limakalvot ja nenästä vuotaa taas ajoittain verta, mutta näin kesäaikana sekään ei ole ollut niin paha. Ehkä syksymmällä se alkaa vaivaamaan pahemmin. Tai sitten ei.

Työt ovat nyt stressanneet jonkin verran, mutta nekin on alkaneet helpottua pikku hiljaa, kun lomat alkaa olemaan ohi kaikilla. Toki itsellähän olisi vielä yksi lomaviikko jäljellä, mutta se taitaa jäädä kokonaan käyttämättä. Nimittäin työviikkoja on jäljellä enää päivän päälle kymmenen. Siis 10 viikkoa! Mihin tämä aika on oikein mennyt. Kymmenen viikkoa ja sitten mä olen jo äitiysvapaalla. Sain kerrottua tiimilleni töissä vauvauutiset vasta viime viikolla, kun kävin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen toimistolla. Säästelin uutista siihen asti, että näemme livenä ja kollegat ottivat asian ilolla vastaan. Oli kuulemma taas niin odotettavissa, koska olenhan sen ikäinen ja plaa plaa plaa. Hei eivät siis tiedä lapsettomuustaustastamme mitään. Esimiehelleni toki kerroin jo ennen kesälomia. Hänkin piti asiaa ilouutisena, sillä olenhan tekemässä Suomelle lisää veronmaksajia... jep, erikoinen huumori.

Viime viikolla sain aikaiseksi tehdä jo hieman hakemuksia myös kelalle. Päätettiin mieheni kanssa yhdessätuumin, että otetaan taas äitiysavustus pakkauksena. Vaikka siis tosiasiassahan meillä on jo ihan liikaakin vauvanvaatteita, koska en ole heittänyt esikoisen jälkeen vielä mitään vauvanvaatteita pois. Ja niitähän tuli silloin viimeksi siis ihan ovista ja ikkunoista, kun kaikki tykkäsi niitä meille lahjoittaa. Mutta jotenkin se äitiyspakkaus jo itsessään on sellainen uuden vauvan symboli, että haluttiin ottaa se ikäänkuin konkretisoimaan sitä asiaa, että meille tosiaan tulee toinen lapsi. Senkin takia on kai ollut vaikea sisäistää tätä raskautta, kun ei ole tarvinnut valmistella mitään, vaan kaikki löytyy tällä kertaa jo valmiina. 

Lastenhuonekkin on jo valmis uutta tulokasta varten. Tai siis eihän se varmaankaan vietä sielä aikaa vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana juurikaan, mutta ainakin sillä on jo oma vaatekaappi ja sänky. Jäbäkin sai viimein uuden sänkynsä käyttöön ja on nukkunut ehkä paremmin kuin koskaan. Uusi patja on saanut aikaan ihmeitä! Päiväkotiarkikin on alkanut taas rullaamaan ihan kivasti. Jäbä palasi päiväkotiin vasta elokuun alussa, kahden kuukauden lomailun jälkeen, ja ensimmäinen viikko menikin tietysti sairastellessa pientä flunssaa. Tämä surullisen kuuluisa keskustelu lasten kesä-/syysflunssista näin korona-aikoina on saanut paljon kommenttia osakseen, mutta sopeutuminen vie aina oman aikansa. Stressattiin kovasti, että vuotaakohan se nenä tänään kerran vai kaksi ja tuleekohan sieltä soittoa perään, että on jouduttu niistämään nenää. Nuo flunssat on vaan niin haastavia, kun sitä räkää voi tosiaan tulla pitkäänkin. Onneksi meillä oireet loppui lopulta kokonaan, eikä meidän tarvinnut lähteä koronatestiä tekemään. Nyt toivotaan, että pysyttäis mahdollisimman terveinä loppuvuosi, mutta se jää nähtäväksi.

Menipäs tämä teksti nyt taas ihan turhanpäiväiseksi löpertelyksi, mutta tosiaan seesteistä mahan kasvattelua täällä harrastellaan. Alkuvuoden jälkeen tämä rauhallinen loppukesä on ollut ihan tervetullutta. Mahan kasvattelusta tuli mieleeni, että olen kovasti koittanut vertailla edellisen ja tämän raskauden masujen kokoja ja vaikka aluksi masu tuntui kasvavan ihan jäätävää vauhtia, niin nyt tuntuu, ettei se nyt vielä niin kovin iso olekkaan. Aika samoissa mennään vielä. Painoa on tullut vielä maltilliset viitisen kiloa eli ei ihan hirveästi ylimääräistä. Vaikka sen kyllä myönnän, että tässä raskaudessa en ole liikkunut juuri yhtään ylimääräistä verrattuna edelliseen. Ei tarvitse aamulla herätä liian aikaisen töihin ja vaivata itseään työmatkoilla. Ei ole tarvinnut enää edes koiraa ulkoiluttaa, niisk. Ihan patalaiskaksi olen muuttunut, haha.

Nojoo, mutta nyt lopetan nämä höpötykset tähän tällä kertaa. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava kesä ja nyt toivotetaan mahdollisimman aurinkoinen ja kaunis syksy tervetulleeksi!  

Alina ja "Pikkuveli" rv 24+4 (huom, työnimi vaihtui Taimesta Pikkuveljeksi)

Rakenneultra

Tänään päästiin näkemään meidän pikkuinen! Oli ihanaa, kun mies sai tällä kertaa olla mukana. 

Kaikki rakenteet oli kunnossa ja kaikki oli muutenkin mallillaan. Olo on edelleen tosi hyvä. Istukka on tällä kertaa edessä, mikä selittää eri mallisen masun muodon ja miksi liikkeet on tuntunut koko ajan pääasiassa vain alavatsassa tai kyljissä.

Äidinvaisto petti ihan totaalisesti, nimittäin meidän esikoinen saa joulukuussa taistelukaverin. Kyllä! Se on POIKA ❤️

Iih jännittävää! 

Puoliväli

Eilen tuli jo puolet odotusajasta täyteen. 

Tämä raskaus on mennyt jotenkin ihan huomaamatta hirveää vauhtia eteenpäin. Edelliseen raskauteen verrattuna tämä on ollut tähän asti huomattavasti helpompi. Jos ei maha alkaisi olemaan jo sen verran muhkea, niin en varmaan edes muistaisi olevani raskaana. Toki liikkeet on alkaneet vahvistumaan päivä päivältä enemmän ja enemmän, mikä on vaan mukavaa. Viimeksi taisin kärsiä näillä viikoilla jo ties mistä liitoskivuista ja muista krempoista. Nyt ei ole ollut liitoskivuista tietoakaan ja olo on muutenkin tosi hyvä. Esikoinen tosin pitää liikkeessä koko ajan, niin ei paljoa ehdi raskautta miettimäänkään. Hermot on ehkä vähän turhan kireällä, mutta johtunee vain esikoisen varsin vahvasta uhmaiästä. Noh eiköhän sekin vielä joskus helpota. 

Vielä on pari päivää aikaa jännittää tulevaa rakenneultraa. Eniten tietysti jännittää, että onko kaikki hyvin. Raskaus on sujunut taas niin hyvin ja seesteisesti, että pelkään niin paljon, että tämä kaikki vielä viedään meiltä pois. Toki myös tulevan lapsemme sukupuoli jännittää. Tällä kertaa mulla on ihan tyttöfiilis. En tiedä onko se oikeasti sitä kuuluisaa äidinvaistoa vai johtuuko se vain siitä, että tämä raskaus on ollut oireiltaan ihan erilainen esikoiseen verrattuna. Mieliala ja ruokahimot on ollut ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Mahakin on ihan eri muotoinen, kuin viimeksi. Saa nähdä miten käy. Keskiviikkona se selviää.

Tällä hetkellä olen lomalla, mutta ensi viikolla pitää jo palata takaisin töihin. Silloin pitää käydä toimistolla ja paljastaa samalla raskaus myös työkavereilleni. Jännittää niin sikana. Esimiehelle laitoin jo sähköpostin ennen lomia, että tietää mitä loppuvuodesta on luvassa. En sitten tiedä onko hän jo paljastanut muille vai pääsenkö itse yllättämään kollegat. On jotenkin ollut niin mukavaa olla vain omassa raskauskuplassa kotona oman perheen kesken. 

Ultran jälkeen aloitetaan myös lastenhuoneen sisustusprojekti. Esikoiselle on jo uusi sänky valmiina ja pitää samalla laittaa myös tulevalle vauvalle pinnasänky takaisin ns. alkuasetuksille. Tilataan varmaan taas vaavisänky ensimmäisille kuukausille, mutta jossain vaiheessa vauva siirtyy sitten veljensä kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Toivotaan, että kuopus omaa yhtä hyvät unenlahjat, kuin esikoinenkin. Myös vaatekaappi on jo valmiina pikkuista varten, mutta pitää vaan ensin tyhjentää se ja laittaa huoneeseen vähän uusi järjestys. Odotan jo innolla, että pääsen sisustelemaan! Pääsee samalla tyhjentämään varastosta kaikki vauvanvaatteet ja sitterit ja muut. Onneksi en ole vielä mitään heittänyt pois esikoisen ajoilta. Saa nähdä selvitäänkö vielä samoilla vaunuilla vai tarviiko lähteä vielä vaunukaupoille.

Enää pari päivää... 

Alina + Taimi 20+1

Ensimmäiset ostokset vauvalle

On taas ehtinyt vierähtää tovi viime tekstistäni. Elämä on taas riepotellut suuntaan jos toiseenkin. Jouduttiin muun muassa tekemään se vaikea päätös meidän koiran elämästä. Meidän rakkaan karvakuonon vointi oli välillä huononpi ja välillä parempi, mutta lopulta pahalaatuinen kasvain nenäontelossa vei hänet koirien taivaaseen. Luopuminen oli meille todella raskasta, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Kauhea ikävä jäi, mutta onneksi meillä on paljon ihania muistoja. 

Raskauspahoinvoinnin jäätyä pois, meinaan aika ajoin kokonaan unohtaa olevani raskaana, haha. Vointi on todella hyvä vaikka työstressiä onkin ollut viimeaikoina normaalia enemmän. Kesäkuun lopussa oli ensimmäinen neuvolakäynti paikan päällä. Tuli kerrankin jutusteltua vähän enemmänkin, kun yleensä kaikki on niin tasapaksua, ettei ole paljoa kerrottavaa. Kaikki arvot oli onneksi ihan kunnossa, sykkeetkin löytyi ja painoakin on ehtinyt kertyä vasta vajaa 2kg. Tässä raskaudessa minua on vaivannut lievä emättimen laskeuma, mikä on aiheuttanut pientä vuotoa silloin tällöin. Onneksi sain kuitenkin lääkärinkäynnin samaan syssyyn ja kohdunsuu oli napakasti kiinni, eikä sen suhteen ollut mitään ongelmaa. Lääkäri määräsi lantionpohjanlihasten treeniä ja päivittäisen treenailun ansiosta on tuo laskeumakin helpottanut huomattavasti. Toki se voi vielä pahentua synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että estrogeeni ja hyvät jumpat auttavat pahinpaan vaivaan.

Miksei muuten kukaan puhu laskeumista koskaan mitään vaikka nekin on kuulemma tosi yleisiä. Yleensä varoitellaan vaan erkaumasta ja siitä olenkin yrittänyt pitää hyvän huolen, ettei pahaa erkaumaa tulisi, mutta laskeumasta kuulin nyt vasta ekaa kertaa. Noh nyt ainakin olen entistä motivoituneempi jumppaamaan niitä kuuluisia lantionpohjalihaksia, nih.

Kiitos koronan, olen tehnyt nyt maaliskuusta asti etätöitä, mikä on mahdollistanut myös mökkeilyn töiden lomassa. Omat lomani ovat vielä kaukana edessäpäin, mutta mies ja poitsu ovat jo saaneet viikon ajan nauttia kesälomasta. Vaikka toki säät ei olekkaan ihan suosinut, mutta ollaan saatu mukavasti maisemanvaihdosta mökillä ollessa. Tilattiin ikeasta meidän omaan aittaa poitsulle uusi kerrossänky, jonka hän saa sitten jakaa tulevan pikkusisarensa kanssa. Tuo sänky pitäisi saapua ensi viikolla, niin päästään viimein tuosta hirveästä matkasängystä eroon ja unetkin maistuvat varmasti paremmalta kunnon patjalla nukkuen. 

Tänään käytiin sadepäivän kunniaksi vähän shoppailemassa ja löysin alesta ensimmäiset ihanat muumibodyt vauvalle. Siellä olis ollut vaikka mitä ihanaa, mutta en vaan raaskinut ostaa enempää. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen alkaa taas kunnon pesänrakennusmeininki. 

Ainiin, kerroin viimeksi siitä raskauskaapista ulos tulemisesta. Noh oma äitini oli vähintään yhtä hukassa kuin minäkin. Ei ensin tajunnut pienestä vihjailustani mitään ja kun lopulta tajusi, ei osannut reagoida enää mitenkään :D Mieheni vanhemmille ei aluksi sanottu mitään, vaan odoteltiin, että tuleeko sieltä jotain hienovaraista epäilyä vatsan seutuni lievästä turvotuksesta ja kyllähän sieltä lopulta tulikin suora lataus "onko teille tulossa vauva?". Vanhempiemme lisäksi ei olla kerrottu kuin yhdelle kaverille, jonka kanssa olen käynyt ahkerasti lenkillä ennen raskautta, mutta nyt ovat lenkit jääneet ihan tyystin kokonaan. 

Mutta sellasta taas tänne tällä kertaa. Kirjoittelen puhelimella pikakuulumisia, joten pahoittelut jo etukäteen kaikista kirjotusvirheistä ja aiheiden sekavasta pomppimisesta. Lomaa ja aurinkoisia kelejä odotellessa. 

Alina ja Taimi 16+6

P. S. Olen ehkä tuntenut jo pientä hipsuttelua tuolla masussa. Niitä kunnon liikkeitä odotellessa. 

1. Seulontaultra

Tänään oli tuo kauan odotettu ensimmäinen ultra. Voi juma, että jännitti mennä sinne ihan yksin, mutta selvisin. Ja sain viimein nähdä meidän ihanan pikku Taimen!

Ultraus tehtiin ensin vatsanpäältä, mutta koska Taimi oli juuri köllöttelemässä mukavasti pää alas päin, niin tehtiin ultraus myös alakautta. Kaikki näytti oikein hyvältä. Taimella on kaksi jalkaa ja ihanat pikku varpaat, kaksi kättä ja ihanasti vilkuttelevat sormet, sekä päänupissakin oli aivot ihan omalla paikallaan :D Aivan kuin kuuluukin olla. Niskaturvotus oli 1.77 eli ihan normaali. En nyt yhtään muista mitä esikoisella oli, mutta varmaan aika samoissa.

Suureksi yllätyksekseni pääperämitta näytti 63mm eli viikot kasvoivat jopa viidellä päivällä. Siis melkein kokonainen viikko eteenpäin omista laskelmistani. Kätevää! 

Olipa ihana nähdä meidän pikku Taimi ensimmäistä kertaa. Eilen jo kovasti kuuntelin sykkeitä rauhoittaakseni herkkää mieltäni ja sen johdosta olikin huomattavasti helpompi mennä tuonne ultraan. 

Tilasin H&M:stä poitsulle vähän kesävaatteita ja samalla bongasin kivan paidan teksillä "big bro". Vaatteet saapuivat juuri sopivasti postissa, sillä viikonloppuna aiomme tulla viimein ulos raskauskaapista! Hui! 

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Ja sydän lyö bum bum buuum...

Joko siitä on kohta kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjottelin tänne mitään. Ehkä aika menee sittenkin nopeaa, haha.

Täällä vielä toistaiseksi kaikki ihan hyvin. Turvotusta on edelleen ihan hirveästi ja nyt on taas jostain ilmestynyt ihan jäätävä jano koko ajan. Vesipullo on siis aina mukana. Tästä ikävän seurauksena olen jo muutamaan otteeseen joutunut heräämään yöllä vessaan, mikä taas häiritsee jonkun verran yöunia ja sitten ollaan taas seuraavana päivänä ihan superväsyneitä. 

Pahoinvointi on ollut nyt parina päivänä ihan todella voimakasta. Olen onneksi pystynyt olemaan mahdollisimman rennosti pelkästään kotona töitä tehdessä, niin ei ole vielä tullut pikavisiittiä vessaan ykälle, mutta lähellä on jo ollut. Jos elettäis normaalielämää tavallisten työkiireiden keskellä, niin olis varmaan jo ykä lentänyt heti ensimmäiseen puskaan matkalla töihin. Eli jotain positiivista tästäkin poikkeustilasta. Tämä poikkeustilanne on itseasiassa ollut todella mukavaa odotusaikaa. Ei ole tarvinnut piilotella turvonnutta masua, tai herätä liian aikaisin töihin, tai tunkeutua liian kireisiin vaatteisiin, koska äitiyshousut eivät vielä pysy ylhäällä olemattoman masun takia. Ja mikä parasta. Ei ole tarvinnut valehdella kenellekkään, ettei vaikkapa pysty juomaan alkoholia, koska on antibioottikuuri tms. ja mitä näitä nyt onkaan kaikkia. Olen saanut rauhassa katsoa tilannetta ja elellä kotona oman perheen kesken päivä kerrallaan.

Epävarmuus raskaudesta on nimittäin kulkenut mukana koko ajan, mutta onneksi siihen on nyt saatu pieni lohtu. Nimittäin omien laskelmieni mukaan rv 10+1, löysin viimein sykkeet kotidopplerilla. Tasan samoilla viikoilla kuin esikoisestakin. Tämä raskaus tuntui heittämällä taas paljon todellisemmalta, kun kuulin sen pienen sydämen valssin.... yy, kaa, koo, nee, yy, kaa, koo, nee. Pakko taas sanoa, että onneksi hommasin tuon pienen kuuntelulaitteen silloin aikoinaan, vaikkei sille kovin paljon käyttöä enää liikkeiden tuntemisen jälkeen olekkaan. Edes ne muutamat kerrat, kun kuulee sen pienen sydämen sykkeen, riittää rauhoittamaan tämän hullun stressaajan mielen. Huh.

Nyt on sitten enää reilu viikko ensimmäiseen seulontaultraan ja jännittää ihan hirveästi. Ensinnäkin jo sen takia, että joudun menemään yksin ihan uuteen paikkaan, mutta puhumattakaan siitä, että ultrassa selviäisi jotain huonoja uutisia. 

Pidetään peukkuja, että kaikki menee vielä hyvin ♥

Alina ja Taimi 10+5