29. maaliskuuta 2018

Latenssivaihe

Nyt voin ihan rehellisesti myöntää tietäväni miltä supistus tuntuu :D haha.
Latenssivaihe tosiaan lähti pikkuhiljaa käyntiin sitten viime kirjoittelujeni. Kerroin tunteneeni ihmeellisiä menkkakipuja ja lopulta totesin, että nuo kivut olikin just niitä supistuksia.

Aluksi supistuksia tuli tosi satunnaisesti ja ne kesti vain noin 10 sekunttia kerrallaan. Kipukaan ei ollut vielä kovin kovaa tuossa vaiheessa. Eilen iltapäivällä supistukset kuitenkin alkoivat säännöllistymään ja niitä tuli jopa useamman tunnin ajan noin 10-15 minuutin välein. Supistusten lisääntyessä huomasin myös limaisen rusehtavan vuodon lisääntyneen. Kohdunkaula siis selkeästi kehittyy tulevaa synnytystä varten.

Yötä myöten nuo supistukset kuitenkin alkoi taas harvenemaan ja lopulta otin vain 1g Paratabsin ja menin nukkumaan. Okei, pakko myöntää, että tuo särkylääke ei vaikuttanut mihinkään, mutta sain kuitenkin vähän nukuttuakin. Supistuksia tuli yön aikana noin tunnin välein, mutta olivat tällä kertaa pidentyneet noin minuutin mittaiseksi.

Tänään supistuksia ei ole enää tullut säännöllisesti, mutta heti kun nousen ylös seisomaan, niin alkaa ihan järjetön paine häpyluussa ja alkaa taas heti supistamaan. Tänään en enää ole kyennyt koiran kanssa ulos, vaan mies on saanut hoitaa sen homman.

Edelleen saadaan siis vielä jännäillä, että käynnistyykö synnytys vielä itsestään vai ehditäänkö vielä huomenna käymään siinä yliaikaiskontrollissa. Vähän kyllä jo kiinnostais tietää, että onko tuolla alhaalla oikeasti tapahtunut vielä mitään vai ollaanko vieläkin ihan vaiheessa. Haluaisin kerrankin yllättyä positiivisesti ja kätilö/lääkäri vois huomenna todeta meikän olevan jo hyvää vauhtia aukenemassa :D

Mutta niin, odottelu jatkuu. Onneksi ei nyt enää kovin montaa päivää siihen, kun saadaan vauveli syliin asti ❤️

P.S. Nyt oli muuten Ylen Akuutissa aiheena lapsettomuus. Ootteko katsoneet?

15 kommenttia:

  1. Jee, nyt paljon pysty asennossa ja annat menon jatkua. Siellä se vauva puskee päätään lähtökuoppiin, rohkeutta ja tsemppii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) koitellaan, mutta tuo pystyssä oleminen on kyllä niin tuskaa, kun jo maatessakin supistelee :D

      Poista
  2. Loistavaa! Kyllähän tuo siltä kuulostaa että vois olla parin päivän sisään tulossa. Liekö limatulppa irronnut samalla :) Suosittelen pyytään sairaalassa sitä Tens-laitetta alkuun, mulla toimi tosi hyvin latenssivaiheessa ja avautumisvaiheen alussa! Clas Ohlsoniltakin saa ostettua vastaavan tyyliin 60€ ja voi käyttää moneen muuhunkin kipuun. Itse aattelin hommata, ihan vaan jos joskus toinenki sattuis tuleen ;D -Riksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kysellä sitä tens-laitetta, jos se toimis :) Tänään tuli myöhemmin jo kunnon limat, et voisin kuvitella sen olleen sitä limatulppaa :D

      Poista
  3. Kannattaa istuskella jumppapallon päällä ja keinutella siinä lantiota puolelta toiselle. Tekee hyvää vauvan laskeutumisen kannalta ja eikä satu, niinku normi seisoma-asento. Suosittelen! Pian teillä on vauva, ja ootte sit äiti ja isä, huikeeta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mieheni jo täyttikin meiän jumppapallon valmiiksi :D pitää alkaa istuskelee sen päällä :) Voi vitsi, hurjaa! <3

      Poista
  4. Ensi yönä se on menoa jollei jo illalla ;) Kuulostaa nyt niin lupaavalle!!!!

    VastaaPoista
  5. Kuullostaa kyllä todella hyvälle! Mä veikkaan että ensi yönä tapahtuu :D Mulla kävi niin että limatulppaa alkoi irtoilemaan n. 3 viikkoa ennen synnytystä jo, kun luin kokemuksia että aika nopeastikin limatulpan irtoamisesta synnytys käynnistyisi. Jospa sulla kävis parempi tuuri! P.s. Käyn vähän väliä kurkkimassa sun blogia josko pikkuinen olisi jo syntynyt <3 hengessä mukana!

    VastaaPoista
  6. Eikä hitsi! Tsemppiä ja hurjasti voimia sinne!

    VastaaPoista
  7. Siivous, portaat ja sauna.. eiköhän niistä saa vauhtia :D

    VastaaPoista
  8. Huisia!! Tsemppiä loppurutistukseen <3

    VastaaPoista

Muistathan pysyä asiallisena :)