11. maaliskuuta 2018

Viimeinen viikko

Heippatirallaa, ajattelin vaan tulla kertomaan, että täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena :D Tänään siis tosiaan vaihtui viimeinen viikko 40:stä raskausviikosta.
Olo on edelleen ihan semihyvä, vaikkakin kyllä alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että masusta loppuu kohta tila kesken. Samaan aikaan tuntuu painetta häpyluussa ja pienen peppu tai kintut työntää kylkiluita ja keuhkoja. Ai että miten mukavata.

Tällä viikolla oon myös huomannut ns. uusia oireita, nimittäin kipeät sormet. Sormet eivät kuitenkaan olleet turvonneet, joten aloin tietysti heti vimmatusti googlettamaan, että pitäisikö tässä nyt jotenkin huolestua, mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin varsin yleinen "ongelma" ja selityskin on varsin luonnollinen. Nimittäin hormonithan ne siellä taas vaikuttavat ja pehmittelevät niveliä tulevaa synnytystä varten. Ja koska eihän ne nyt pysty mitenkään määrittelemään pelkkiä lonkkaniveliä niillä hormoneilla, niin koko kroppa saa kyllä taas tuntea osansa. Muutenkin nyt on ihan normaalia, että aina kun teen jonkun pienenkin liikkeen esimerkiksi sohvalta ylös nousemiseksi, niin selästä ja lonkasta kuuluu riks, raks ja poks :D

Oon myös huomannu vatsantoiminnan vilkastuneen ihan huolella. Toisaalta mulla on myös koko ajan ihan kauhea nälkä ja jano. Tuntuu, että voisin taas ihan helposti syödä joka toinen tunti jotain. Mistähän lie sekin kertoo.

Eilen olin ystäväni Tiinan järkkäämillä Nosh-kutsuilla ja Sannakin oli sielä. Sanna siinä sitten tokaisi, että ihan kuin mun masu ois jo vähän laskeutunu siitä viikon takaisesta, kun viimeksi nähtiin. Itseasiassa olin just pari päivää aikaisemmin pohtinut itse samaa ja silloin laitoinkin Tiinalle viestiä, että laskeutuuko maha ennen synnytystä ja näin se kuulemma tekee. Toki myöhemmin taas huomasin, että pikkujäbä oli taas vaihtanut kylkeä, kun potkut tuntui taas vaihteeksi vasemmalla, kun aiemmin ne tuntui pitkään pelkästään oikealla, että tuskin pikkuinen vielä ainakaan kiinnittynyt on.

Vielähän tässä on paljon aikaa kiinnittäytyä, mutta enää ei oo ihan sellanen fiilis, että tämä menis sen kaks viikkoa yliaikaa :D Menee kuitenkin, kun nyt kerran sanoin.
Loppuun taas vaihtuneen viikon kunniaksi masukuvaa suoraan koiralenkiltä. Vielä jaksaa vetää sen parin kilsan lenkin, mutta katsotaan kauan sitä iloa kestää. Toivottavasti ei pääse lapsivedet yllättämään kesken lenkin :D

Perjantaina taas neuvolaa. Jos on. Eiköhän se ole. On kuitenkin.

Palaillaan taas!

P.S. Tulin viikko sitten raskauskaapista ulos ja julkaisen somessa kuvan baby showereistani. Yhtäkkiä alkoikin tulla yllättäviä viestejä ihan random tahoilta. Ihmeellistä yhteisöllisyyttä tämä tuleva äitiys teettää :D

16 kommenttia:

  1. Vitsi sitä eletäänkin nyt jänniä hetkiä! Mulla nyt 36+5, eli ei haittais vaikka täälläkin pian syntyis. ☺️ Tänään aamulla meni limatulppa, ehdin jo säikähtää, että lapsivettä tihkui, mutta ei sitten kuitenkaan. Oon ihan varautunu siihen 42 viikkoon, eli voi olla vielä viiskin viikkoa edessä, huhhuh.
    Mulla ei enää tahdo koiralenkit sujua, kun selkä kipeytyy ja vauva niin alhaalla, että tuntuu ku ois keilapallo haaroissa. Ajan autolla joko metsän laitaan tai koirapuistoon ja annan koiran juosta irti. Onneksi omalla pihalla voi myös pitää irti tai vaijerissa.
    Tsemppiä loppurutistukseen! Mää täällä päivittäin seurailen, millon sulla alkaa tapahtua :)
    - Riksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Siellähän tuntuu tapahtuvan :) Ihan hyvin voisi tullakkin ajoissa tai vaikka just laskettuna aikana. Mulla ei ole ollut selkävaivoja, mutta toisaalta en olekkaan juuri tuon koiralenkin lisäksi kauheasti jaksanut muuta tehdäkkään pystyasennossa :D

      Poista
  2. Masua tulee ikävä! Kaikki aina hoki mulle tota, mut nyt sen ymmärrän :D tsempit vikoihin raskaushetkiin, pian poika on täällä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä! Nyt 6,5kk mahan tyhjenemisen jälkeen ikävöin sitä ihanaa, tukalaa palloa :D vaikka kyllä teki loppuraskaudessa jo tiukkaa...

      Tsemppiä Alina, ei tosiaan enää pitkään mene synnytykseen! :)

      Poista
    2. Voi kiitos ❤️ Jospa mekin selvitään siitä synnytyksestä :D Kaverit tokas vaan, että se eka suihkuhetki yksin, ilman maha-asukkia on ihana hetki, mutta toki varmasti sitä vauvamasua alkaa jossain vaiheessa myös ikävöimään :)

      Poista
    3. Kiitos Fia ❤️ No onhan tää masu toisaalta aika symppis pallero :D

      Poista
  3. Iiiiiiiik, kohta mini on täällä <3 hurjan jännittävää :D

    VastaaPoista
  4. Wow! Miten kauan jaksoit olla raskauskaapissa :D Kohta alan klikkailemaan blogiasi päivittäin auki, että oisko poju jo maailmassa <3 Ei sillä, ne joko joko kyselyt ärsytti mua ainakin lopussa. :D Tsemppiä vikalle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, mulle riittää, että lähimmät kaverit ja perheet tietää :) Toistaseks äiti on ollut ainoa, joka on soitellut "joko joko" kyselyitä :D Ehkä tässä onkin vielä "muutama" viikko jäljellä. Onneks ei kuitenkaan enää kuin max. kolme viikkoa :D

      Poista
  5. Just ihmeteltiin puoliskon kanssa, että jo viikon päästä meitä on ehkä kolme. Mulla terkka sanoi kaksi viikkoa sitten vauvan olleen jo niin alhaalla, kuin pääsee, joskin mun mielestäni pikkuinen hilautui noin viikko sitten vieläkin alemmas. Häpyluun kärkeen ei edes pääse enää käsiksi. Mun eteneminen muuttui samalla aikamoiseksi vaappumiseksi ja lantion luita kolottaa. Kävely ja muu liikkeellä oleminen onneksi helpottaa oloa. Toivon kuitenkin todella (ja uskon), että meillä tultaisiin tähän maailmaan ajallaan. ':D

    Tsemppiä viimeisiin päiviin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kuin myös sinne! :) Mulla on vahva fiilis, että teitä saattais olla kolme jo ennen meitä :D en nimittäis usko, että meiän jäbä on vielä lähellekkään lähtökuopissa, mutta jännittävää nähdä kuinka käy :)

      Poista
    2. Kiitoksia. ^^ Saa nähdä, kuin käy.

      Piti vielä tuosta sormien kipuilusta sanoa. Sama kipuilu on siis vaivannut itseäni. Kipu ei siis ole todellakaan kova, mutta tuntuu, kun teen esimerkiksi jotain sormivoimia vaativaa. Olen koko ajan ajatellut, että se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen virkannut ja neulonut niin paljon - ja siis todellla paljon suhteutettuna siihen, kuinka kauan oli päässyt vierähtämään edellisestä kerrasta. Vaan ehkä raskaus hormoneineen selittääkin osan tästä sormien ylikunnosta. :D

      Poista
    3. Joo siis ei mullakaan nuo sormet oo jatkuvasti kipeet, mut enemmän ehkä aamuisin ja just silleen, et ihan ku niissä ei olis yhtään voimaa :D Niinku ois treenannu sormilihaksia liikaa tj.

      Poista
  6. Jännittävää!! Voitko tehdä sellasen "hän on Täällä" -postauksen valmiiksi luonnoksiin ja sitten kun hän syntyy niin sitten julkaiset sen,että saadaan heti tieto??en muuten jaksa oottaa :D
    Mulla esikoinen meni viikon yliajalle ja aika tuskasta oli oottaa että millon millon. Kolme ässää oli kovassa käytössä :D varsinkin siivous

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana :D me just sunnuntaina pestiin jääkaappi. Jynssäsin oikein kunnolla, haha. Seuraavaks suunnittelinki jo koko kämpän imuroimista xD Katotaan, jos sitä vaik supparien käynnistyessä vaikka laittais jonkun "nyt alkaa tapahtua" merkinnän :) heha.

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)