"Mulla olis vähän kerrottavaa..."

Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.

Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.

Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.

Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.

Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?

Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?