12. syyskuuta 2017

"Mulla olis vähän kerrottavaa..."

Ennen poksuttiin tiistaisin, mutta nyt ollaankin jo rv 13+2. Nyt kai aletaan ihan virallisesti olla pikku hiljaa päästy yli raskauden enimmäisestä kolmannesta.

Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä. Pahoinvointia ei juurikaan ole, mutta välillä vähän närästää. Ostin uuden purkillisen raskausvitamiineja, tällä kertaa Minisunin Mama-vitamiineja, ja musta tuntuu, että niistä tulee pikkusen jotain pahoinvoinnin tynkää, kun otan sen aina ensimmäisenä aamulla tyhjään vatsaan. Multivitan raskaus ja imetys-vitamiineista ei mun mielestä tullut mitään, mutta voihan olla, että vaan kuvittelen ja pahoinvointi yrittää aina välillä nostaa päätään. Jonkun verran on myös ollut niitä sellaisia repäisykipuja tai jotain vihlasuja, mutta ne ei mielestäni tunnu yhtään samalta kuin esim. keskenmenossa, joten mä uskon ja toivon, että kyseessä on vaan hyviä, kohdun kasvusta johtuvia kipuja. Vai mitähän mä luin, että kohtu ei kasva, mutta lapsivesi lisääntyy nyt huimaa vauhtia ja pullistaa masun esiin.

Mutta niin, otsikkoon viitaten, ollaan alettu miehen kanssa ottamaan raskaus vähän rennommin ja enemmän vastaan ja puhutaan siitä jo hieman enemmän muutenkin. Perjantaisen ultran jälkeen, appivanhemmat tulivat meille syömään ja eikös siitä sitten alkanut kunnon hösellys :D Anoppi toi mieheni vauvakirjan minulle luettavaksi ja kovasti oli sitä mieltä, että ultrakuvassa meiän vauva näyttää ihan mieheltäni, haha. En kyllä osaa yhtään sanoa onko siinä vielä oikein kummankaan näköä, mutta ehkä mä vähän kattelin, että meiän vauvalla olis mun miehen nenä :D heh. Hyvä niin, koska mä oon aina vihannut mun omaa "trolli"-nenääni, haha no ei vaines.

Vielä olis muutama taho, kenelle pitäis raskaudesta kertoa. Ensinnäkin, mä en malta odottaa, että pääsen kertomaan mun tyttökavereille. Haluaisin kertoa heille livenä ja valitettavasti tilaisuutta tapaamiselle ei ole nyt ollut, kun kaverini ovat olleet matkoille ja muuta sellaista. Mutta toivottavasti pian pääsen kertomaan heille. Mutta sitten nämä "vaimo"kaverit, jotka jo tietääkin, niin he ovatkin aloittaneet ihan kunnon hössötyksen :D Whatsappi käy kuumana ja oireista päivitellää puolin ja toisin ja äitiysvaatteita jo kaupitellaan kovaa vauhtia, haha. Ihanaa! Omalle äidilleni oli tarkoitus kertoa jo heti ultran jälkeen, mutta ei vaan sitten millään jaksettu lähteä viikonloppuna mihinkään, kun oli niin kurjat säätkin. Ollaan joka tapauksessa menossa äitini luokse käymään parin viikon päästä, että jos nyt en ennen sitä saa aikaiseksi, niin sillon sitten viimeistään. Tiinakin jo ihmetteli, että miten mä oon malttanu pitää salaisuutena, kun hän on kertonut omat vauvauutisensa jo kohta kaikille :D En tiä, ehkä mä vaan odotan jotenki sitä oikeata hetkeä ja haluan ehdottomasti aina nähdä niiden reaktiot.

Sitten olis se yksi ehkä kuumottavin kertominen, mikä pitäisi tehdä. Nimittäin kertominen esimiehelleni ja työkavereilleni. Mieheni oli kuulemma jo eilen ehtinyt paljastamaan kaikille työkavereilleen ja esimiehelleen, että ens vuonna olis sit "varmaan" isyysloma tulossa. Hänen esimiehensä oli sitten kysynyt, että "kuinka varmaa", johon mieheni vastasi, että "tosi varmaa" :D Itse en ole uskaltanut ottaa tuota kuumottavaa keskustelua niin rennosti, koska minun äitiyslomani tulee vaikuttamaan tosi moneen tahoon. Tiedän, tiedän, minun pitäisi kertoa tietysti mahdollisimman ajoissa mahdollisen tuuraajan kouluttamisen takia, mutta jokin siinä vain jännittää minua niin paljon. En ehkä ole vielä ehtinyt luoda niin tiivistä luottamussidettä esimieheeni, koska hän on ollut esimieheni vasta niin vähän aikaa, mutta hän on kuitenkin ollut tähän asti tosi ymmärtäväinen ja reilu. Haluisin kuitenkin saada tämän salaisuuden pois harteiltani jo mahdollisimman pian. Ehkä mä rohkaistun tänään tai huomenna tai ehkä sitten vasta viikon päästä?

Miten teidän esimiehet on suhtautunut vauvauutisiin tai jos ei ole vielä ajankohtaista, niin oletko koskaan miettinyt, miten ja missä vaiheessa olisit valmis kertomaan?

14 kommenttia:

  1. Joo noi minisun vitskut aiheuttaa täälläkin huonoa oloa, otankin nykyään sen aina iltaisin :)
    Esimiehelle kerroin jo rv8, lähinnä sen takia, et mun ei tarttis tehdä enää yövuoroa. Pomo oli innoissaan, tosi innoissaan. Kyselee vointia, kehuu vatsan kasvua ja arvuuttelee sukupuolta :D kertoo myös omista raskauksistaan! :D Hän tiesi myös meidän keskenmenosta ja alkoi myös silloin itkemään puhelimessa, kun jouduin silloin soittamaan, että nyt jää joulun työvuorot tekemättä.
    Mulla on oikeestaan 2pomoa, toinen ei ole sanonut mitään, mut se nyt ei mua sinänsä haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän lueskelin netistäkin, että just nuo Minisunin vitskut aiheuttais pahaa oloa, mut aattelin, et ihmisil on vaan muuten vaan raskauspahoinvointia :D Oon ite tottunut ottamaan vitamiinit ja muut aina ennen töihin lähtöä, niin jos ottaiskin illalla, niin pelkään, että unohdan. Noh ehkä mä kestän :)

      Mulla on itellä mies esimiehenä, niin en tiedä yhtään miten hän reagoi :D Varmaan kauhuissaan, kun joutuu etsimään tuuraajaa. No ei vaan, hänellä on kyllä itselläänkin pieniä lapsia ja on ollut tosi ymmärtäväinen kollegani lapsen sairaspoissaolojen takia yms. Kun vaan sattuis sopiva tilaisuus :)

      Poista
  2. Olen opettaja ja olin jokatapauksessa määräaikaisessa työsuhteessa, joka loppui ennen äitiyslomaa, joten kertomiseen ei liittynyt sen kummempaa dramatiikkaa... epäilin itse kohdunulkoista (kaikki merkit täsmäsi hartiapistoksesta lähtien) ja varhaisultra sattui päällekkäin pakollisen kokouksen kanssa (meillä oltiin näistä tosi tarkkoja ja pelkkä lääkärikäynti ei olisi ollut pätevä syy). Kerroin silloin työparilleni ja laitoin esimiehelle viestin (muille en kertonut vasta kuin paljon myöhemmin). Viikkoja ei ollut kuin 7+5. Sain olla poissa ihan luvan kanssa ;) ja seuraavana päivänä kyseltiin kuulumisia. Tilanne tosin edelleen oli itselläni hieman erilainen, koska työsuhde oli alunalkaen määräaikainen ja loppui sopivaan aikaan (lääkäri olisi muutenkin antanut pakollista saikkua jo ennen virallista vauvalomaa)... ei tarvinnut viime metreille kärvistellä työpaikalla ison mahan kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajan työssä on varmasti tosi hankalaa saada nuo kaikki sairastapaukset ja neuvolakäynnit sovitettua, kun pitää olla tuuraajaa jne. Itseasiassa myös siksi haluaisin itsekkin jo saada kakaistua tämän asian esimiehelleni, jos vaikka sattuu jotain komplikaatioita tai ihan jo noita neuvolakäyntejäkin varten. Täytyy vaan koittaa saada itteään niskasta kiinni :D

      Poista
  3. Kun itsellä tuli aika kertoa raskaudesta esimiehelle, jännitin aivan älyttömästi. Hän ei ole mikään maailman empaattisin eikä tunneälykkäin ihminen. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kun kävelin portaat esimieheni huoneeseen. Tuntui melkein, kun olisin saanut paniikkikohtauksen, niin jännittynyt olin. Tiesin myös,että raskauteeni suhtauduttaisiin nihkeästi,kun pitää löytää hyvä tuuraaja jne. No, sain kakistettua asian ulos, ja siihen suhtauduttiin aika erikoisesti. Ei onniteltu eikä muuta vastaavaa. Vasta seuraavana päivänä esimieheni tuli luokseni ja onnitteli. =D hieman jäi kyllä tahmea fiilis siitä, kuinka iloinen asiani otettiin vastaan.
    Mutta tsemppiä sinne, aina se kertominen töissä jännittää, mutta sen jälkeen helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei sinällään haittaa vaikka uutiseeni suhtauduttais jotenkin jähmeesti :D Kunhan vaan sais sen kakaistua ulos. Toki työkaverit on varmasti innoissaan ja alottaa myös kauhean vauvahössötyksen, mutta esimies on eri mies :D haha. Mä luulen, et mulle iskee kans joku vastaava paniikkikohtaus :D Katotaan miten käy.

      Poista
  4. Meilla ei ollut mitaan lisaantymisvaikeuksia, mutta silti jannitin hirveesti muille raskausuutisista kertomista. En niinkaan sen takia, etta mita jos kay viela huonosti vaan ennemminkin sen takia etta musta oli vaan niin ihanaa etta mun ja mun miehella on oma salaisuus ja jotenkin se oli niin hauskaa ja kihelmoivaa ettei siita olis raaskinut muille edes kertoa :D

    No kerroin rv 15 ekalle ystavalle ja sitten rv 16 esimiehelle ja tyokavereille ja muille ystaville.

    Omalle aidilleni kerroin jo samana iltana kun testasin, ollaan niin laheisia etta en kylla mitaan muuta vaihtoehtoa olis voinut harkitakaan. Anopille ja apille kerroimme np ultran jalkeen.

    Millainen suhde sulla muuten on sun vanhempiin?
    Ootteko kovin laheisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kieltämättä aika ihanaa, kun mekin pidettiin salaisuus meidän välisenä melko pitkään. Toki oli lopulta myös ihanaa jakaa meiän ilouutiset kavereille ja nähdä miten ihanasti ne otti sen vastaan :)
      Mulla on ihan hyvät välit mun äitiini. Ollaan kyllä eletty ihan selkeesti eri aikakausilla, niin meillä ei ole kovinkaan paljon yhteistä, mutta hän on aina parhaansa mukaan yrittänyt tukea meitä :)

      Poista
  5. Kerroin vasta rakenneultran jälkeen töissä. Halusin olla varma, ettei tarvitse keskeyttää raskautta. Maha ei vielä näkynyt, eikä kukaan ollut arvannut, niin ainakin sanoivat. Viimeistään pitää kertoa vasta 2kk ennen äitiysloman alkua, joten sulla on hyvin aikaa vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei varmaan enää kauaa pysy maha piilossa :D Vähän sellanen fiilis. Mäkin oon tuon jostain lukenut, että velvollisuus on ilmoittaa viimeistään 2kk ennen äitiyslomaa, mutta ite kyllä haluan tän paljastaa jo pikimiten. Mietin kans aluks et parempi vasta ns. varmoilla päivillä ilmottaa, mutta tosiasiassa ois varmaan ihan kiva, jos joku töissäkin jo tietäis ennakkoon, jos en ihan ole täysissä työkyvyissäni, jos joku keskeytys tästä vielä tulee. Sinänsä kyllä helppo piilotella raskautta toimistotöissä, kun ei pahemmin fyysinen kunto tule vastaan :D

      Poista
  6. Itse kerroin pomolleni tosi aikaisin, n. rv 6 kun hän palaili lomalta töihin. En viitsinyt salata, koska raskaus ja etenkin pahoinvointi vaikutti työhöni, sillä esimerkiksi osaa asiakkaistani kotihoidossa en voi hoitaa raskaana altisteiden vuoksi (esim. asiakkaan tupakointi sisätiloissa). Samasta syystä yksi työkavereistani tiesi, jotta pystyimme sumplimaan työt niin, etten joutunut menemään paikkoihin, joissa näitä riskejä on. Olisin muutenkin joutunut kertomaan pian sen jälkeen ku jouduin olemaan pari viikkoa saikulla oksenteluni takia. Mutta ei haitannut yhtään, itse asiassa pomoni tiesi jopa lapsen yrityksestä, koska jos tutkimukset olisivat tulleet eteen, olisi hän varmaankin saanut tietää joka tapauksessa. Meillä on siis todella hyvät välit :) Koin, että minua ymmärretään paremmin jos en pysty sata lasissa painamaan hommia, kun pahoinvoinnista jne tiedetään. -Riksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän tosi hyvin tuon, että jos on joku tosi fyysinen työ tai jos on jotain riskejä, joista voi olla haittaa raskaudelle. Itsekkin varmasti tilanteessasi kertoisin heti alkuun. Meillä toimistotyössä tehdään aika paljon itsenäisesti töitä, niin raskaus ei varmasti silleen tule kauheasti esiin, muuta kuin sitten tietysti kun masu jo näkyy :) Mikä mun kohdalla on varmaan jo ihan pian :D Ainakin nyt on vähän sellanen fiilis, ettei tuota pömppöä saa enää housuilla piilotettua, haha.

      Poista
  7. Mä oon tosi surullinen sun äidin puolesta. Kun kaikki muut tietää ennen häntä. Ymmärtäisin jos välit olis huonot.. Itselläni on toki äärimmäisen hyvät välit molempiin vanhempiini, samoin miehellä äitiinsä (mullakin) ja evdottomasti he olivat ensimmäiset, joille kerrottiin. Ja tietenkin kasvotusten, ei läheisimmille kerrota tämmösiä uutisia puhelimessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään halua näitä uutisia puhelimessa kertoa :) Mä en ajattele, että kelle kerron ekana ja kenelle vikana. Mä kerron tilaisuuden tulle kaikille. Jos tilaisuus jutella livenä mun äidin kanssa ei satu olemaan ennen muita, niin ei se minusta väärin ole. Kukin tavallaan :)

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)