10. raskausviikko (9+0)

Viimein pyörähti ensimmäinen kymmenviikkoinen. Tuntuu tosi epätodelliselta, että ollaan päästy taas näin pitkälle ja vieläpä ilman mitään ylimääräisiä Lugesteron tai Primaspan säätöjä. Kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. 

Viikko sitten oli jo ensimmäinen neuvolakäyntikin. Tai käynti ja käynti. Se tapahtui näin poikkeutilanteessa oltaessa etänä eli siis puhelimitse. Käytiin läpi yleisesti ihan vaan perustietoja ja minkälainen vointi on ollut. Neuvolan hoitaja on sama kuin esikoisellakin, joten ei tarvinnut hirveästi ylimääräistä löpistä. Labraan piti taas varailla aikaa ja uutena juttuna, nyt myös ultra-ajat varataan itse netistä. Ainakin siis näin meillä päin. Vähän taas pohdiskeltiin tuota mun kiertoa, kun se ei ole tosiaan mistään kaikkein tasaisimmasta päästä ja nyt, kun en ole käynyt varhaisraskauden ultrassa, niin en tosiaan tiedä ihan satavarmaksi, että millä viikoilla oikeasti eletään. Vaikka kyllähän mä sen ovulaation tikulla nappasin, niin periaatteessa kyllä tiedän aika satavarmaksi missä mennään. Tai ainakin 99 prosenttisesti varma.

Olen seuraillut taas Preglife sovelluksella, että mitä milläkin viikolla tapahtuu, niin äidin kropassa, kuin alkionkin kehityksessä. Tai nyt kai voidaan alkaa jo puhumaan sikiöstä, iih! Hyvin ajankohtaisia tuntuu olevan, että siinäkin mielessä uskoisin olevani oikeilla viikoilla. Pahoinvointia on edelleen päivittäin ja välillä on ihan todella vaikeaa saada mitään alas. Parasta on taas kerran mandariinit, nektariinit ja tomaatit. Näitä mä täällä popsin vähintään tunnin välein. Vaikka en ihan ylettömiä määriä kykene syömäänkään, niin turvotus on ihan järkyttävää koko ajan. Siis aivan koko ajan. Se ei helpota millään ja housut ja kireät paidat tuntuvat tällä hetkellä ihan todella tukalilta. Onneksi olen pääasiassa voinut erakoitua vain kotona, mutta on jotenkin ihan todella rötväle olo. En osaa kuvailla tätä olotilaa sen paremmin :D 

Mitään liikuntaa en ole kyennyt harrastamaan taas pariin viikkoon. Mies käy varmaan joka päivä tekemässä jotain treeniä ja itse haluan vain nukahtaa sohvalle. Väsymys rasittaa edelleen, vaikkakin ei onneksi ihan niin pahasti, kuin ensimmäisillä viikoilla. Semmoinen yleisvoimattomuus vallitsee koko ajan ja jos jotenkin jaksan raahautua esikoisen kanssa ulos metsäseikkailulle, niin olo sen jälkeen on kuin maratonin juosseella. Siis mä en tajua mihin mun kunto on kadonnut näin nopeasti. Ihan järkyttävää.

Vaikka nyt ollaan kuitenkin periaatteessa jo ihan turvallisilla viikoilla, ainakin siis verrattuna edelliseen elämääni ennen esikoista, niin vahva pelko siitä, ettei siellä olekaan ketään, on jatkuvasti läsnä. Pelkään, että tämä kuitenkin on vain tuulimuna tai muu vastaava. Periaatteessa kai kroppani osaa poistaa epäonnistuneet yksilöt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta entä jos esikoisen syntymä muutti kroppaani nyt niin, ettei kuollut alkio poistukkaan itsestään? Entä jos ultrassa ei löydykkään sykettä? Kroppa on kyllä käynyt suuren muutoksen, mutta voisiko se toimia tässä asiassa vielä edelliseen tapaan, jooko. 

Eilen kokeilin epätoivoisena kotidoppleria. No eihän sieltä mitään kuulunut. En saanut esikoisestakaan sykkeitä kuulumaan, kuin vasta viikoilla 10+1. Ei pitäisi aiheuttaa itselleen turhaa huolta tällä tavalla, mutta minkäs teet. Synnytyksen jälkeen en ole tuntenut enää menkkakipuja ollenkaan ja nyt en myöskään luonnollisesti tunne mitään kohdun kasvukipujakaan. Ainoastaan jos vaikka nojaan lavuaaria vasten, niin se saa vatsassa aikaan pientä vihlovaa painetta. Ehkä siellä kuitenkin on jotain?

Noh nyt ei auta, kuin edetä taas päivä kerrallaan. Ens viikon maanantaina on käynti labrassa ja ensimmäinen seulontaultra on varattu kesäkuun puoleen väliin eli tasan kolmen viikon päähän. Saas nähdä onko meillä sitten juhannuksena näyttää taas iloisia uutisia perheillemme...vai ei.

Palaillaan taas! 

Alina + Taimi 9+0

Aika matelee

Viikot tuntuu etenevän jotenkin todella hitaasti, vaikka tavallaan kai ne meneekin ihan hujauksessa. Aika on niin suhteellista, kun sitä kattoo eri kulmista. Aika koronakaranteenissa on mennyt tosi nopeasti. En enää edes muista millaista oli käydä töissä toimistolla. Aika raskausviikkoja laskeskellen tuntuu taas ikuisuudelta. Ensi viikolla on neuvolan ensikäynti tai noh todellisuudessa, täällä meillä päin, se käydäänkin puhelimitse. Silloin viikkoja on omien laskelmieni mukaan noin 8+0. Toivottavasti tuo ensikäynti alkaa taas vähän konkretisoimaan asioita ja viikot alkavat etenemään vauhdikkaasti. Sen jälkeen on muistaakseni ainakin labrakäyntiä ja pian jo ensimmäistä ultraakin.

Tässä raskaudessa en aio käydä varhaisraskauden ultrassa ollenkaan. Ai miksikö en? No jos totta puhutaan, niin olen käynyt ultrissa jo niin monet kerrat, ja koska edes sykkeiden näkeminen ultrassa ei takaa sitä, että saisin pitää tämän lapsen, niin olen päättänyt olemaan tuhlaamatta rahojani enää niin sanottuihin mielenrauha-ultriin. Ensimmäiseen kunnalliseen ultraan ei kuitenkaan ole kuin ehkä max. viisi viikkoa. Jos siitä ajasta selviydyn kunnialla, niin olen tosiaankin jo ansainnut nähdä pikkuisemme sykkivän sydämen oikeassa paikassaan. Ja älkää nyt takertuko pikkuseikkoihin, että kuka ansaitsee ja mitä ansaitsee, mutta tämä ajattelutapa nyt vain rauhoittaa omaa mieltäni tällä hetkellä eniten. 

On tosiaan aika ihmeellistä, että olen edelleen raskaana, eikä vuotoa ole alkanut, vaikka eletään jo rv 7+1. Nämä päivät ja viikot ovat tunnetusti olleet minulle ne kaikkein kriittisimmät. Tällä hetkellä vointi raskauden suhteen on ihan hyvä. Pahoinvointi eli alituinen krapulan tunne alkoi viimein rv 5+9 ja siitä alkaen onkin saanut olla todella tarkka syöntirytmistä, ettei mene täysin heikotuksen puolelle. Tässä raskaudessa ei ole ollut yhtään minkäänlaisia kipuja. Ei edes mitään kohdun kasvukipuja. Vain hyvin kevyttä paineen tunnetta tuntuu aina silloin tällöin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että hiihdän kotona lähes tulkoon 24/7 pelkissä pieruverkkareissa ja löysässä t-paidassa, joten mikään ei purista eikä ahdista. Turvotusta kyllä riittää. Ulkoiluhousujen nappi menee vielä juuri ja juuri kiinni ja kovin kauaa niissä ei viihdy, koska alkaa vaan ahdistaa. Väsymystä on ja, koska tässä raskaudessa on lähes mahdotonta nukkua päikkäreitä, niin hermot ovat toisinaan tosi kireällä. Tai en edes tiedä johtuuko se väsymyksestä vai vaan hormoneista, mutta olen kiukutellut nyt enemmän, kuin koko viime raskauden aikana yhteensä. Olen salaa miettinyt, että oireiden poikkeavuudesta edelliseen raskauteen verraten, vatsassani kasvaakin tällä kertaa pieni tyttö. Noh sillä nyt ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta olishan se ihana nähdä myös toista sukupuolta oleva jälkeläinen.

En nyt meinaa millään muistaa mitä mun piti vielä kirjoitella. Ajatukset laukkaavat ajatuksesta toiseen. Vähän samaan tapaan, kuin öisin näkemäni unet ovat ihan hirveän toden tuntuisia ja sekavia. Voiko hormonit oikeasti vaikuttaa uniin? 

Tänään kävin juoksemassa virtuaalisen Naisten kympin(#virtuaalikymppi). Alkoi tuntumaan jo tosi raskaalta. Hengästyin jo heti ensi metreillä ja koko lenkki tuntui olevan pelkkää puuskutusta. Viiden kilsan jälkeen olo oli jo tosi epätoivoinen ja mietin jo, että selviänkö hengissä. Seitsemännen kilsan kohdalla taisin tuntea jo supistuksia tai jotain todella ikävää pistoa mahan ja selän alueella, joten oli pakko hidastaa vauhtia huomattavasti. Taitaa olla meikäläisen kympit nyt toistaiseksi juostu. Toivon kuitenkin, että jaksaisin vielä mahdollisimman pitkään juosta edes pienempiä lenkkejä. Juokseminen on nimittäin auttanut mua ihan todella paljon niihin raskauden jälkeisiin liitoskipuihin. Saliura jäi hyvän alun jälkeen koronan takia ihan kesken. Harmittaa tosi paljon, mutta en uskalla riskeerata perheemme terveyttä menemällä salille, jossa todellakaan kaikki ei ymmärrä huolehtivansa käsihygieniastaan kunnolla.

Noh nyt riittää lörpöttelyt. Palaan taas lukemaan vanhoja tekstejäni alkuraskauden ajoilta ja vertailen huvikseni oireita nyt ja silloin. 

Palaillaan taas!

 

No ne viivat

Kun noita kaupanpäällisliuskoja nyt kerran on tuolla kaappi täynnä, niin ei kai se haittaa, jos niitä sieltä vähän pois testailee. Eihän? No hyvä!

Nimittäin en saanut enää unta erään työjutun takia, joten tein sitten taas uuden testin ja onnekseni, viiva tummuu edelleen. Alkaa muistuttamaan jo niitä kuuluisia leffaviivoja!

Nyt en enää testaile! En edes sitä viikkodigiä. En varsinkaan sitä!

Yritän olla vertailematta raskauksiani, mutta vaikeaahan se on. Ennen on ollut lähes heti jotain etovaa oloa, mutta nyt ei juuri mitään. Toki ollaan vielä tosi alussa, mutta voisiko kerrankin lähes oireeton raskaus päättyä onnellisesti synnytykseen? Jooko please.

Okei onhan noita oireita. Unettomuus on yksi niistä ja heräilen jatkuvasti ihan pienimpiinkin kolahduksiin ja niitähän täällä kerrostalossa riittää.

Päivä kerrallaan. Ens viikolla ehkä uskaltaa jo varata neuvola-ajan. Ehkä.

Herkkä mieli

En oikein tiedä miten suhtautua tähän raskauteen. Olen jo jotenkin niin tottunut pettymyksiin, etten odottanut plussaa saapuvaksi. Onhan kuitenkin todennäköisyys keskenmenolle vielä huomattavasti suurempi, kuin onnistuneelle raskaudelle. Niitä kun on takana jo kolme neljästä raskaudesta.

Vaikka toki kaikenlaisia oireitakin jo on, niin pääasiassa on vielä sen verran hyvä olo, että on vaikea uskoa edes olevansa oikeasti raskaana. Lauantaina(dpo15) tein digitestin, ihan vaan näyttääkseni miehelleni mahdollisimman selkeästi tulkittavan positiivisen tuloksen, mutta viikkojen näyttäessä 1-2, alkoi taas hirveä huoli nousemaan esiin. Eikös sen pitäisi olla menkkojen oletetun alkamispäivän jälkeen jo 2-3 viikkoa hedelmöityksestä? Kauhea googlettelu alkoi ja murheet vaan kasvoi. Olin jo valmis luopumaan tästä koko raskaudesta kokonaan. 

Tänään(dpo 17) tein taas uuden raskaustestin ja vaikka viiva onkin edellistään tummempi, niin alkoi huoli siitä, että missä on mun "leffaviivat"?

Aloin taas googlettelemaan One stepin liuskatesteistä ja onnekseni löysin useamman kokemuksen siitä, kuinka viivat tummuvat hitaasti. Pääasia kai on, että viivat ylipäätään tummuvat, mutta mielessä kummittelee edelleen mahdollinen tuulimuna tai keskenmeno.

Oireita on kaikenlaisia, mutta ei vielä sitä kuuluisaa pahoinvointia. Toistaiseksi oireiden kirjoon kuuluu mm:
♦ kuivat limakalvot (nenän tukkoisuutta ja suun kuivuutta)
♦ jatkuva jano ja sitä mukaa myös koko ajan pissalla ravaaminen
♦ pistelevät rinnat ja herkät nännit
♦ hengästyminen liian helposti ja puuskuttaminen
♦ huimaus liian nopeasti noustessa
♦ väsymys ja levottomat unet
♦ herkistynyt hajuaisti
♦ vilun väreet ja palelu varsinkin öisin

Vointi on kuitenkin pääasiassa tosi hyvä. Pahoinvointia ei ole ja mitään kohdun kasvukipujakaan ei ole tai ainakin ne on tosi lieviä. Veikkaan, että synnytyksen jälkeen pois jääneet menkkakivut vaikuttaa myös siihen, miksi nyt ei ole ollut jo heti alkuun hirmuisia sukkapuikkokipuja yms. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Voihan toki myös olla, että nyt kun teen töitä etänä, niin en ole niin rasittunut ja uupunut kuin edellisessä raskaudessa ja toisaalta ehkä myös parantunut ferritiini arvokin voi vaikuttaa siihen.

No, mutta joka tapauksessa, ei auta kuin edetä päivä kerrallaan ja toivoa, että jouluna meille syntyy ihana pieni terve vauva ♥

Stressiä, stressiä...

Viime aikoina, jos ollaan vaihdeltu kuulumisia kavereiden kanssa, niin oon aloittanut sanoilla "stressiä, stressiä". Sitä tämä nykyinen tilanne on nimittäin aiheuttanut ja paljon. 

Ollaan oltu nyt viisi viikkoa koko perhe etätöissä eli siis myös poitsu on ollut kotona jo tuon koko viitisen viikkoa. Päätettiin jo heti alussa ottaa hänet kotiin, kun lupa etätöihin tuli myös meidän firmaan. En varmaan ole ainoa, jos sanon, että härdelliä on kyllä riittänyt. Ensimmäinen viikko oli todella stressaava. Yritettiin koko ajan miehen kanssa vuorotella ns. hoitovastuusta eli jompi kumpi yritti koko ajan viihdyttää lastamme parhaansa mukaan. Omat työt alkoivat kasaantua ihan hirveästi ja stressi alkoi kiristää kaikkien hermoja. Kaiken lisäksi poitsulla alkoi todella vahva uhmaikä ja esimerkiksi nukkumaan menemiseen alkoi yhtäkkiä menemään tuntikaupalla aikaa. Mikä tietysti vähensi meidän vanhempien omaa aikaa ja kiristi entistä kireämpiä hermoja lisää. 

Lisästressiä aiheutti myös poikamme 2-vuotissyntymäpäivä. Haluttiin järjestää juhlat ja oltiin jo hankittukkin osa muumi-teemasynttäreiden tarvikkeista valmiiksi, mutta vieraitahan ei voitu kutsua ollenkaan paikalle. Tai okei siinä vaiheessa tämä korona-pandemia ei ollut viedä näin suuressa mittakaavassa, mutta me ei haluttu riskeerata meidän hyvin alkanutta kotikaranteenia ollenkaan ja päätettiin juhlia synttäreitä ihan vaan kolmistaan. Synttärit sujui onneksi lopulta tosi hyvin. Leivoin meille kakun ja koristelin keittiön ilmapalloilla ja onnittelubannerilla, ja katoin pöydän muumi-teemaisilla kertakäyttöastioilla. Lahjaksi annoimme pojalle ison lego-junaradan, mikä on ollut ihan huippu juttu! Lisäksi ostamani muumipeikko-unilamppu on ollut joka ilta todella tärkeä unikaveri.

Pian alkoi rutiinit kotona olemiseen löytymään ja arki alkoi helpottumaan. Poitsu suostui taas nukahtamaan yksin, eikä tarvinnut enää istua tuntikaupalla sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa. Mutta ettei olisi ollut liian hyvä olla, niin saimme kuulla suru-uutisia mieheni suvun puolelta, ei kerran, vaan jopa kahdesti. Mieheni pappa menehtyi ja kaksi viikkoa myöhemmin kuulimme myös mieheni sedän menehtyneen. Ei onneksi kuitenkaan korona-kuolemia olleet, mutta tämän tilanteen vuoksi, emme päässeet hyvästelemään rakkaitamme viimeistä kertaa, sillä hautajaisissakin on rajoituksia.

Stressitasot alkoivat taas nousemaan, kun kuulin tällä viikolla, että meidän firmassa on alkamassa yt-neuvottelut ensimmäistä kertaa koko 50-vuotisen olemassa olonsa aikana. Elämme siis hyvin vaikeita aikoja, kun vakavarainen yrityskin joutuu tekemään näin rankkoja päätöksiä. Ensi viikolla selviää miten meidän käy.

Tämä stressi on vaikuttanut hyvin vahvasti myös kuukautiskiertooni. Ovulaatio ei todellakaan ilmaantunut normaaliin aikaan eli noin kp 19-21 vaan vasta kp 24 sain positiivisen o-testin. Se siitä varhaisesta ovulaatiosta, mistä ehdin edellisessä kierrossa iloitsemaan. Sitä suurempi hämmennys syntyi, kun aloin odottelemaan menkkojen alkamista. Vuoto alkaa lähes poikkeuksetta aina viimeistään dpo 12, mutta nyt, kun eletään jo dpo 14:sta, oli pakko tuhlata yksi kaupanpäällistesti.

Siihen ilmestyi toinenkin viiva.....

Huti meni

"Mitäs tänne...ei kurjuutta kummempaa."

Ovis taas oli ja meni. Ollaan oltu kipeinä koko perhe ja vaikka sain ovulaation tikutettua, niin oltiin liian kipeitä hyödyntämään sitä. Sairastelu alkoi poitsun vatsataudilla ja siitä jälkitautina sairastuttiin kaikki oikein kunnon flunssaan. Olin sitten mukavasti puolitoista viikkoa poissa töistä, ensin lapsen sairastodistuksella ja sitten heti perään omalla sairatodistuksella. Tuntuu, ettei poitsu ole vieläkään oikein kunnossa, kun räkä valuu ja köhää riittää edelleen. Saas nähdä ehdinkö olla kokonaista viikkoa töissä, kun jo taas sairastellaan.

Mutta jotain positiivistakin. Tikutin oviksen ja se näytti plussaa jo kp 17, mikä on ainakin pari päivää aikaisemmin, kuin mitä mulla normaalisti olisi. Aloin ihan tosissani pohtimaan, että voisko se rautalisä vaikuttaa siihenkin? Kyllähän ferritiini vaikuttaa tutkitusti hedelmällisyyteen, niin miksei sitten ihan kuukautiskiertoonkin. Mistä sitä tietää. Noh jään seurailemaan. Voihan kyseessä olla vain positiivinen poikkeama.

Viimeksi taisin ihmetellä, että vaikuttaako rautalisä niihin päänsärkyihin, joita minulla on aina menkkojen aikaan. Oletin niiden johtuvan ihan puhtaasti hormonivaihteluista, mutta nyt sitä päänsärkyä ei ilmaantunutkaan. Liekkö taas pelkkä poikkeama vai olisiko päänsärky sittenkin johtunut alhaisesta varastoraudasta. En tiedä, mutta kuuri jatkuu edelleen.

Tässäkään kierrossa ei siis ole mitään toivoa plussauksen suhteen, mutta ehkä ensi kierrossa päästäisiin taas kunnolla yrittämään. Tuntuu jotenkin, että pitäis taas olla kaikki tähdet ja planeetat kohdallaan, että meillä voisi tapahtua tärppiä. Ehkä kohtalolla vaan on joku muu suunnitelma meidän suhteen....

Uusi kierto

Viime yönä alkoi taas uusi kierto. Menkkojen alkaminen sujui kivuttomasti, koska tiesin jo etukäteen, ettei mitään tärppejä olisi luvassa. Ja siis toisaalta myös ihan kirjaimellisesti kivuttomasti. Edelleenkään mitään menkkakipuja ei ole mikä taas vahvistaa epäilystäni siitä, että aiemmassa kierrossa tuntemani oireet todella olisivat liittyneet kemialliseen raskauteen.

Kemiallisessa raskaudessahan munasolu siis hedelmöittyy ja kiinnittyy kohdun seinämään ja ehtii jopa hieman nostamaan hcg:täkin, mutta vuotaa sitten kuitenkin lopulta kuukautisten mukana pois. Ehdin siis tuntemaan jos jonkinmoista oiretta, mutta jotenkin erityisesti ne kohtua vihlovat sukkapuikkokivut jäivät päällimäisenä mieleen ja sitten ne voimakkaat supistukset, jotka sitten lopulta menkkojen alettua tulivat. Voi jos olisin vaan ehtinyt tehdä testin, niin voisin sanoa 100-prosentin varmuudella, mutta nyt sanona vaan 99 % varmuudella, että se oli kemiallinen raskaus eli toisin sanoen varhainen keskenmeno. Mullahan onkin niitä jo oiva kokoelma takana... 

Noh en jää kuitenkaan vellomaan menneeseen vaan nostan katseen kohti tulevaa. Tilasin lisää o-testejä, joten tässä kierrossa mahdollisesti päästään taas niin sanotusti hommiin :D Ja nyt niitä "ilmasia" raskaustestiliuskojakin alkaa olemaan sellainen kokoelma, että vois samanlaisten tuntemusten sattuessa kohdalle vaikka vähän testaillakkin ennenaikaisesti. Vaikka en tykkääkään testailla, ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä, mutta ihan mielenkiinnosta. Otetaan tämä sellaisena tutkimusmatkana taas, haha.

Ehkä ens kerralla ollaan taas asteen verran viisaampia.

P.S. Mielenkiinnolla seuraan myös, miten rautakuurini vaikuttaa menkkoihin. Toistaiseksi ei mitään erikoista, mutta tähän asti eletyssä elämässäni, mulla on lähes aina jonkun asteista päänsärkyä menkkojen aikaan tai jälkeen. Nyt siis mielenkiinnolla seuraan, että johtuiko tuo päänsärky ihan puhtaasti hormonimuutoksista vai ihan oikeasti raudanpuutteesta. Sitä jännityksellä odottaen...