6. marraskuuta 2017

Ensimmäiset hankinnat

Huhhuh, olipas viikonloppu. Nyt täytyy kyl sanoa, että pikkusen vois alkaa jo tahtia hidastamaan, kun viikonlopun sykkimisen jäljiltä lievästi sanottuna uuvuttaa.

Viikonloppu meni siis aika tarkalla minuuttiaikataululla, kun oli niin paljon tehtävää. Perjantaina siivottiin koko kämppä putsiskliin ja lauantaina päivä alkoi kaupassa käynnillä ja leipomisella ja kolmen aikaan meille alkoikin jo tulla ensimmäisiä vieraita kokkailemaan salsadippiä ja guacamolea meidän Halloween aiheisille tortillakesteille. Sitten tulikin jo Tiina ja hänen perheensä ja päästiin tekemään salaatteja yms. Tiinan ihana pikkuinen 2 v. tyttö oli pukeutunut noidaksi ja seikkaili ympäri kämppää hienon hattunsa kanssa. Meidän koira tietysti seuraili tyttöä aina mihin hän sitten menikin :D Ihana pikku lapsenvahtimme. Pian saapuikin jo Silja 1 v. tyttönsä kanssa ja kaivoinkin sitten esille vanhan barbie-laatikkoni tytöille tutkittavaksi. Se olikin oikea kunnon aarrelaatikko! Myöhemmin illalla tuli vielä loputkin vieraat ja syötiin oikein kunnolla masut täyteen.

Tiinan tyttö sai luvan ottaa meidän kurpitsaämpäristä pari karkkia, mutta siinä tais olla pari karkkia jo liikaa, kun loppuillasta tyttö vaan naureskeli ja kikatteli ja esiintyi meille :D Me aikuiset olimme lyysähtäneet masut täysinä sohvalle ja saimme nauttia esityksestä ja naureskella mukana. Ihana pikkulikka ♥ Ysin aikaan vieraat alkoivat jo pikku hiljaa lähteä ja olinkin jo itse siinä vaiheessa niin tsippi, että vaihdoin vain yökkärin päälle ja pian nukahdinkin jo sohvalle.

Sunnuntaina herättiin taas suht ajoissa, sillä vuorossa oli reissu Ikeaan! Oltiin olevinaan ajoissa ennen puolta päivää, mutta siellä oli taas ihan tuhottoman paljon jengiä, ettei voi käsittääkkään. Noh onneksi meillä oli jo aika pitkälti valmiiksi suunniteltu ostoslista mukana, niin ei tarvinnut kauhean kauaa kierrellä siellä. Ostoslistalla oli siis yksi lipasto, uusi tv-taso ja pinnasänky. Tv-tasoa ei ollut valitettavasti varastossa (vaikka just sitä varten oltiin vuokrattu peräkärry), mutta muut kaikki löytyi. Lisäksi ostin vielä kauan toivotun keinutuolin, jossa voin sitten sitä pikkuista kiikuttaa ja nukuttaa ♥ Löysin vielä hoitotasoon kiinnitettävän roskiksen ja muita lokeroita ja tulevan lapsen vaatekaappiin pari pientä kangaskoria. En siis ihan kauheasti lipsunut ostoslistasta :D haha.

Ikean lastauslaiturille saapuikin sitten oikein kunnon konkkaronkka porukkaa, kun vastassa oli appivanhemmat, kälyni, sekä äitini. Nimittäin seuraava etappi olikin sitten mennä äitini luokse tapettiprojektia viimeistelemään uusilla hienoilla lattialistoilla. Onni on, että meidän perheet tulee niin hyvin toimeen keskenään :) Äitini tarjosi koko köörille herkullista kalakeittoa ja lopuksi vielä kahvia ja unelmatorttua. Nam nam. Ruokailun jälkeen kälyni ja appiukkoni jäivät tekemään tuota listojen kiinnittämistä loppuun, kun meidän piti siirtyä kohti seuraavaa etappia.

Neljän jälkeen lähdin kaverini ja hänen koiransa kanssa koirapuistoilemaan. Samalla suunniteltiin meidän toiselle kaverille ja hänen miehelleen(heillä on siis syntymäpäivä peräkkäisinä päivinä) yllätys 30 v. synttäreitä. He kun eivät ole juuri synttäreitään juhlineet ja kaikki häät ja polttaritkin jäi heiltä kokonaan juhlimatta, kun heille syntyi heidän esikoisensa eli ihana kummityttöni, niin me ajateltiin vähän antaa heille ns. takaisin :D Tarkoituksena olisi viettää hauska päivä yhdessä, joka sitten huipentuu ravintolaillalliseen, jossa onkin kaikki heidän läheiset yllättämässä. Siinä onkin hommaa, mutta toivottavasti onnistutaan.

Tänään olenkin sitten menossa työpäivän jälkeen kollegalleni, kun hän on myymässä hieman vauvantarvikkeita ja vaatteita tarpeettomana pois. Meillä on suunnitelmissa ostaa häneltä ainakin turvakaukalo ja siihen kuuluva telakka, mutta varmaan jotain muutakin tarttuu varmasti mukaan.

Ensimmäisiä isoja hankintoja ollaan siis jo alettu tekemään. Nyt eletään siis jo raskausviikolla 22 eli tänään on rv 21+1. Vaunupohdinnat jatkuu edelleen. Meillä oli lauantaina hyvät keskustelut vaunuista, kun kavereilla on niistä vähän enemmän jo kokemusta. Emmaljungaa suositeltiin kovasti, jos koiran kanssa lähtee maastoon, koska siinä on niin hyvät ja isot renkaat. Myös Brion (nykyään Britaxen) Smilejä kehuttiin kovasti keveyden ja näppäryytensä takia, mutta kuulemma ovat kulkeneet hyvin myös paksussa lumihangessa. Täytyy tosiaan miettiä tarkkaan sitä, että mikä on just meidän tarpeisiin paras. Missä käytetään ja missä säilytetään yms. Kirjoittelen siitä sitten vielä lisää omassa postauksessa, kun se alkaa olemaan meilläkin vähän ajankohtaisempaa. Olenkin jo kovasti alkanut vilkuilemaan ohikulkevien vaunujen merkkejä ja malleja :D

Tulipas taas löpistyä ihan kauhean pitkä postaus taas tällä kertaa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!

17 kommenttia:

  1. En tiedä menikö multa ohi vai kirjotitko et minkä pinnasängyn Ikeasta nappasitte? :)
    Me ostettiin se stuva, missä on alhaalla kaks vedettävää laatikkoa!
    Vielä kans noihin vaunuihin, meilläkin ehtona oli, et koirien kanssa voi niillä mennä huoletta (meillä siis kaks haukkua) :)
    -Nipsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kirjoittanut mallista mitään, mutta tosiaan meillekkin tuo Stuva kotiutui :D Valitsin vaaleanvihreillä laatikoilla, koska meillä on vauvanhuoneessa yksi tehostevärimaalattu vaaleanvihreä seinä :) Sopii niin täydellisesti sinne!
      Joo, mun pitää kans miettiä sellaiset vaunut, mitkä mahtuu pieneen 70-luvun hissiin helposti, kun vien koiraa ulos :) Maastossa ei paljoa liikuta, että riittää, kun puistossa (pääasiassa auratuilla) teillä kulkee. Voihan tietty olla, että vaihdetaan vaunuja sitten myöhemmin tarpeen mukaan johonkin ihan toiseen merkkiin :D

      Poista
    2. Joo toi pinnis oli kyl meiän mieleen heti, ku säilytystilaa tarvii kaksiossa :D toivottavasti tän asunnon sais laitettua myyntiin viimestään vuoden päästä, vaikka onhan ennenkin lapset kasvatettu ahtaammin.

      Poista
  2. Vaunuista parhaat bugaboot! Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin äkkiseltään Bugaboon kotisivuja selatessa ei ihan säväyttänyt, mutta jos jossain liikkeessä tulee vastaan, niin täytyyhän niitäkin tietty kokeilla :)

      Pakko sanoa, että annan ehdottomasti heti plussaa Britaxille ja Emmaljungalle suomenkielisistä kotisivuista. Tulee heti paljon luotettavampi olo :D

      Poista
  3. Meillä Emmaljunga Duo Edge ja ollaan tykätty kovasti. Vaihtoehtoja runkoon on monia, mutta me ostettiin Suomi100-v vaunut joka on valmis paketti ja niissä on runko pienemmillä kääntyvillä etupyörillä. Ehkä ei metsässä näillä päästäisi, mutta lumessa meni ihan ok vaikken lukinnut pyöriä. Todella näppärät liikkumaan asfaltilla noiden kääntyvien pyörien ansiosta. Tilava ja kaikin puolin toimivaksi osoittautunut myös vaunukoppa sekä ulkonäöltään Emmaljungat viehättää eniten. Suomi100 vauvan vuoksi oli kiva jatkaa "teemaa" ja hankkia juuri nuo vaunut :) -Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Duo Edge voiskin olla ihan varteen otettava vaihtoehto niille Britaxen smileille :) Pitääpä tutkia vielä noita mittoja tarkemmin, koska tosiaan pitäis mahtua koiran ja vaunujen kanssa pikkuruiseen hissiin. Metsään tuskin koskaan vaunujen kanssa lähdettäiskään :D
      Kiva tuo Suomi 100v teema noissakin :)

      Poista
  4. 3 kuukauden käyttökokemuksella voi suositella lämpimästi myös Emmaljungan Vikingejä. Ovat todella kapeat ja ketterät. Pääkaupunkiseudulla liikkuessa tosi hyvät, kun mahtuu julkisiin ja pieniin hisseihin. Ecco-renkailla pärjää myös hyvin hiekkateilläkin. Kerran vasta joutunut loskassa meneen ja siinäkin onnistui suurin piirtein. Ja nämä on myös ulkonäöllisesti kauniit sekä helppo koota. Kauheaa mainostusta, mutta mä aidosti olen ihan noiden pauloissa. Rattaat on ainakin meillä niin olennaiset, kun pitkistä vaunulenkeistä tykkää parhaiten niillä nukkuva vauva että kuntoaan hitaasti nosteleva äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä täyttyykin jo muutama meidän valintakriteereistä :) Pitää mahtua hissiin ja julkisiin kulkuneuvoihin ja jos vielä talvellakin liikkuu, niin aika hyvin täyttyy meidän vaatimukset :) Täytyy käydä tutkimassa niitä vielä paikan päällä liikkeessä. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Ihanaa<3 ihan hullua kuinka aika menee nopeaan!!! Yli puolen välin jo pikkuinen masussa on viihtynyt<3 vielä toinen mokoma ja alkaa ihanakamala vauva-arki:)

    Mun tarttee tuohon vaunuasiaan kommentoida oma kokemus:) Meillä on Emmaljungan Super Vikingit, sekä kenno- että ilmapyörillä. Kennot menee hienosti kesällä asfaltilla, mutta muutoin rytkyttää ihan hirveesti jos yhtään epätasaista tai hiekoitettu maata, iiks :O Meillä on kennot ja se oli hutiostos! Ostettiin ilmarenkaat jälkikäteen äskettäin ja ne on niiiiin hyvät!!! Ja pääset kuule missä vaan kulkemaan :) lisäksi vaunukoppa on näppärän kokoinen ja kulkee vaikka matkallakin vierassänkynä väliaikaisesti. Meidän pieni rakastaa nukkua siinä vaunulenkillä! Vaunurunkoon saa adapterit, joilla saa tietyt turvakaukalot kiinni runkoon (esim
    kaupunkireissulle, jos pieni ei viihdy hereillä vaaka-asennossa vaunuissa) ja samaan runkoon saa sit ratasosan myös ilman mitään adaptereita. Jos sitten vielä lisää lapsia siunaantuu, kyseiseen yhteen samaan runkoon saat molemmille tarvittavat rensselit:D

    Ugh, olen puhunut :D oon siis tykännyt :P

    Halit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinustakin välillä jotain! :D ♥ Ja tosiaan aika kuluu ihan hullun nopeesti...ainakin vielä toistaiseksi :D Loppua kohden se varmaan sitten matelee.
      Kiitos vaunuvinkistä! Mä oon kans joskus kuullut, että ehdottomasti ilmatäytettävät renkaat vaunuihin, joten oon niitä jo kattellukkin etukäteen :D Ja tsekkasin vielä tuonkin, että sen Britaxin turvakaukalon pitäisi mennä myös Emmaljungan runkoon tosi kätevästi pelkällä adapterilla :) Taidan olla aika kahen vaiheilla, että joko Britaxit tai Emmat meille kyllä varmaan tulee. Täytyy alkaa pikkuhiljaa käymään hiplailemassa niitä molempia jossain liikkeessäkin :) Iih kivaa kivaa!

      Poista
    2. Meillä myös super vikingit ilmarenkailla, olleet käytössä nyt 2 vuotta, en voi muutakun kehua. Mahtuu meidän pieneen hissiin, kääntyvät isot eturenkaat olleet erittäin hyvät.
      Lumessa ja loskassa olen päässyt hyvin kulkemaan. Mies kävi myös rantahiekalla ja märällä pururadalla näiden kanssa.
      Siskoni myös pärjäsi hyvin rattaiden ja kahden koiran kanssa, vaikkei ollut aikaisemmin työnnellyt mitään lastenvaunuja.

      Kuulostaa hirveältä mainos puheelta, mutta täällä ollaan vaan niin tyytyväisiä valintaan.

      Poista
    3. No nyt saa mainostaa :D Mietin just noiden Emmojen ja Britaxen välillä, niin pitää tosiaan punnita molempien hyvät ja huonot puolet. Ainoa huono puoli noissa Emmoissa on tällä hetkellä vain niiden tylsä väriskaala :D Mutta tosissaan käytännöllisyys ennen kaikkea :)

      Poista
    4. Emmaljungassa pitäis olla aika hyvä väriskaala :) tosin en tiedä jos nyt on tullut uudet kuosit ? Toivottavasti löytyy mieleiset!!!

      Poista
    5. Muistaakseni netissä näkyi vaan valkoinen, harmaa ja musta. Voin toki olla väärässäkin, mutta ihastuttiin jotenkin tuohon Britaxen oliivin vihreään :)

      Poista
  6. Moi taas 😊 oot kyllä pitkällä jo, että aika menee nopsaa. Kuulostaa kivoilta teidän illanistujaiset, mutta energiaa tuommoset toki syö (varsinkin raskaana) 😄
    Meillä on muuten Brio Smilet(britax smilejä vastaavat) lähes identtiset ja on muuten hyvät! Kätevät, kevyet ja näppärät julkisissa kulkuvälineissä ja kaupoilla. Ihanan kevyet ja pienet se ratasosa jonka saa lähestulkoot yhdel kädel kasattuu autoon 😄 sit siihen sopii kaukalo niin kauppareissut tosi käteviä. Sit on se koppa ja ratasosa. Meillä käytetty 5kk iästä alkaen ratasosaa, kun ei tää neiti viihtyny kopassa enää. Onneks ratasosan saa makuulteen myös. Niin ja mä olin tosi yllättynyt miten kevyesti niinku olis liitäny ne renkaat lumisohjossa, kun kerran sellanen sää sattu kohdalle eli peukut sillekkin 😊 pian meidän vauva täyttää 6kk, hurjaa. Mut on edelleen niin vauva vielä, kun ei ryömitä vielä ja rinnalle edelleen pitää nukuttaa. Et tarvii syliä todella paljon. Yöt on kans monilla herätyksillä varustettu 😄 mut sellasta tää elämä välillä on ja silti kiitollinen kaikesta, vaik välil väsyttää toki.
    Ihanaa Joulunodotusta teille 😍 muistan itse miten jännää aikaa oli vuosi sitten. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Dansku! Mukava kuulla taas teidän kuulumisia :) Siellä jo ihana puolivuotias paketti ♥ Mä en malta odottaa sitä, kun näkee miten meidän pikkujäbä kehittyy :P
      Mun yhellä kaverilla oli myös nuo Brion Smilet ja kehu kans sitä kuinka näppärät ne on ja saa just melkein yhellä kädellä kasaan. Se on yks sellanen ominaisuus mikä houkuttaa mua ihan tosi paljon :D Lisäks itte tykkään, jos ne vaunut on mahd. kevyet ja monipuoliset. Kaveri kans kehu just tota, et ku saa kaukalon ja muut helposti kiinnitettyy siihen ratasosaan, ni ei tarvi esim. kauppareissullakaan toista herättää, jos on just makeat unet menossa :D Ja kuulemma liikkuu myös yllättävän hyvin lumessa :O
      Ihanaa joulunodotusta myös sinne! ♥ Kolmen viikon päästä saa avata jo ensimmäisen luukun :D

      Poista

Muistathan pysyä asiallisena :)