Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D
Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!
1. syyskuuta 2017
Kaksijakoiset fiilikset
Tänään olis sitten tarkoitus lähteä sinne mökille mieheni perheen kanssa viettämään rapujuhlia. Olen nähnyt heitä viimeksi heinäkuussa ja nyt vähän jännittää, että huomaakohan ne heti, että nyt on jotain meneillään :D Ihan outoa muuten edes ajatella, että olen jo kolmannella kuulla raskaana ja ensi viikolla vaihtuu jo neljäs kuu. Ihan uskomatonta. Enää 200 päivää jäljellä! Haha, "enää".
Mulla on nyt vähän kaksijakoiset fiilikset siitä, että haluanko sittenkään vielä kertoa meidän raskaudesta. Toki jos mun olo on viikonloppuna yhtä kamala, mitä se on nyt ollut, niin kyllähän sen nyt jo arvaa kilometrien päästä, mutta jotenkin vielä pelkään jonkin pahan olevan vielä tulossa. Olisin varmasti niin paljon mieluummin kertonut sen ultran jälkeen, kun tiedän, että onko kaikki kunnossa vai ei, mutta nyt kävi näin. Taidan tänään kaivaa taas dopplerin esiin mielenrauhan vuoksi.
Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D
Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!
Olen innoissani, mutta samaan aikaan ahdistunut ja jännittynyt. Pitäkää peukkuja, että mä selviin tästä viikonloppureissusta :D
Ihanaa viikonloppua kaikille! Syksy on täällä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä kyllä kertoisin.
VastaaPoistaJos nyt jotain kamalaa kävisikin niin on raskaus jo niin pitkällä et varmasti siitä jo haluaisi perheenkin kanssa puhua.
Ja mitä vaan voi sattua np ultran jälkeen ja rakenneultran jälkeen ja synnytyksessäkin vaikka kaikki näyttäisi hyvältä, että kyllä mä sinuna jo kertoisin ja ilotsisin just tästä hetkestä <3
Ihmiset ja ihmissuhteet on kaikilla erilaisia. Me ei olla kerrottu keskenmenoista kuin ihan parille ihmiselle ja hyvä niin. Musta on helpompi pitää nämä menetykset vain omana tietona, kun jos kaikki tietäisi, niin siihen tulee aina jossain vaiheessa palattua jotenkin. Mä pyrin aina elämään hetkessä ja jättämään murheet taakseni ja mä tietysti ymmärrän myös sen, että mitä vaan voi vielä tapahtua, kerrottiin me sitten tai ei. Kyllä me todennäköisesti kerrotaan, mutta sen mukana tulee myös suurempi pelko siitä, että sitten joudutaan myös kaikki huonot uutiset kertomaan kaikille ja sekös mua ahdistaakin. Jos kukaan ei tietäis ja me menetettäis tää, niin surisin sitä omassa rauhassa, eikä siihen sitten tarttis koskaan palata, ellen itse niin tahdo. Kyllähän kertomisessa on omat hyvätkin puolensa, kun ei tarvitse enää salailla kaikkea, mutta se kaikki vielä vähän jännittää :) Ehkä me selvitään tästä.
PoistaSä selviät <3
VastaaPoistaVoih toivotaan parasta :) ♥
PoistaYmmärrän huolesi. Meidän raskaus meni spontaanisti kesken pari päivää ennen np-ultraa. Olin koko ajan laskenut viikkoja ja odottanut rv 12 kuin kuuta nousevaa. Se oli mulle kuin maaliviiva, jonka jälkeen kaikki sujuisi hyvin. Raskaudesta tiesi läheisiä, mutta myös mun opiskelukavereita joille oli tullut innoissaan paljastettua päätöksestä huolimatta. Keskenmenon jälkeen läheisten tuki oli todella tärkeää. Tietenkin asiasta puhuttiin, mutta myös se että kun tiesi että toiset tietää miksi mä olen tällainen, niin sai olla oma itsensä. Ei tarvinnut esittää mitään tai pitää kulissia. Kaikista nolointa oli kertoa keskenmenosta miehen isälle jolle ei oltu kerrottu edes raskaudesta. Hän oli ymmärrettävästi loukkaantunut. Olin keskenmenon jälkeen niin huonossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti ettei salailu olisi onnistunut. Jälkeen päin kaduin raskaudesta kertomista vain ei niin läheisille. Heitä oli vaikea kohdata keskenmenon jälkeen. Juuri tällaisia joiden kanssa nähdään sattumalta ja kysytään hei mitä sulle kuuluu. Yhden ihmisen näin vuosien jälkeen ja hän kysyi innoissaan siitä meidän lapsesta. Se vihlaisi, mutta onneksi ei tuntunut enää musertavalta. Silti täytyy sanoa tähän loppuin, että mulla on tosi hyvä fiilis tästä teidän raskaudesta. <3 On epäreilua, että pelko varjostaa yhtä elämän ihaninta asiaa. Sen kanssa pitää vain osata elää.
VastaaPoistaVoi ei, ihan kauheaa mitä olet joutunut kokemaan :( Mä ajattelen juurikin noin kun kerroit. Tietyille ihmisille on helpompi kertoa, koska tiedän saavani heiltä juuri oikeanlaista tukea huonollakin hetkellä. Mutta sitten on niitä toisenlaisia ihmistyyppejä jotka ei vaan aidosti ymmärrä vaikka kuinka yrittäisi olla lohduttava :D Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
PoistaToivottavasti me ollaan nyt saatu kokea tarpeeksi vastoinkäymisiä elämässä ja nyt on meidänkin aika kokea onnellinen raskaus ♥ Kaikkea hyvää sinne! ♥
Tsemppiä! Tehkää just niinkuin tuntuu hyvältä! <3 Mitään pakkoa ei oo kumpaankaan suuntaan :)
VastaaPoistaTehtiin just niin ja tilaisuus oli lopulta täydellinen :) ♥
PoistaMä ymmärrän hyvin noi sun fiilikset. Mua itseäni ei ahdista niinkään se, että joutuu kertomaan, vaan se, että on käytännössä pakko kertoa tiettynä hetkenä, koska tilanne niin vaatii. Jos ei tuolloin sitten olekan sellainen olo, että haluaisikaan kertoa..? Toivottavasti rapujuhlat menivät kuitenkin mukavasti! :)
VastaaPoistaJoo, nimenomaan siis se ajoitus ahdistaa, kun ollaan kuitenkin vielä niin alussa tässä. On ihanaa kun saa viimein kertoa ilouutiset, mutta nyt pelottaa, että meneekö kaikki nyt varmasti hyvin. Rapujuhlat oli loistavat :)
Poista