Kertominen

Kun tämä raskaus vielä tuntuu etenevän ja nt-ultrakin alkaa pikku hiljaa lähentyä, niin oon alkanut miettimään raskaudesta kertomista. Tämä on nyt siitä harvinainen tilanne, että kukaan meidän läheinen ei toistaiseksi tiedä meidän raskaudesta. Toisin kuin edellisistä raskauksista olen kertonut parille hyvälle ystävälleni, poikkeuksena viime raskaus, josta myöskään ei ehditty kertoa vielä kenellekkään.

Mulla on toistaiseksi niin hyvä olo tästä raskaudesta, että voisin kertoa vaikka koko maailmalle, mutta pelkään edelleen sitä, että mulla on vaan kerta kaikkiaan niin paska tuuri, että tää menee vielä kuitenkin jostain syystä mönkään koko homma. Jos ei mene itsestään kesken, niin sitten me joudutaan tekemään raskas päätös jonkun kromosomipoikkeaman takia tjms. Pelkään sitä niin paljon, enkä tiedä yhtään miten enää selviän uudesta menetyksestä.

No mutta joka tapauksessa. Pian alkaa olla sellainen hetki, että me uskalletaan paljastaa raskaus meidän kaikkein lähimmille ystäville ja perheille. Perheille kertominen jännittää suunnattomasti, koska ei olla kerrottu meiän keskenmenoista heille ollenkaan, paitsi kälylleni, jolle avauduin juhannuksena. Mietin heidän reaktioitaan, vaikka tiedän, että lapsenlasta ollaan jo kovasti odotettukkin. Pillahdanko itkuun tai pillahtavatko he itkuun :D Saammeko paljon haleja vai suu auki tuijottavia katseita. Miten tilanteet siitä eteenpäin muuttuu, kun he tietävät. Alkaako hössötys kaiken maailman hankinnoista ja työ- ja raha-asioista ja muista. Alkaako siitä jatkuva vahtaaminen ja huolenpito vai onko tätä raskautta kenties jo spekuloitu etukäteen. Kaikki tämä jännittää.

Tilaisuuksia kertomiselle olisi jo ensi viikolla. Lupasin tavata Tiinaa taas pitkästä aikaa, koska ei olla ehditty vaihtaa kuulumisia laittoman pitkään aikaan. Haluan ja aionkin kertoa Tiinalle, mutta pelkään, että miten hän suhtautuu. Iskeekö hänelle kateus tai katkeruus, kun en kertonut aiemmin. Vai ottaako hän uutisen iloisin mielin vastaan. Tiedän, että hän toivoo meille omaa vauvaa, mutta hänen oma vauvan kaipuunsa on myös niin valtava, että tiedän miltä se pieni katkeruus tuntuu, kun toinen on saamassa sen mitä itsekkin haluaisi.

Toinen tilaisuus kertoa on mieheni perheelle rapujuhlissa, kun kaikki ovat paikalla. Olen haaveillut siitä, että päästään kertomaan ilouutiset, kun ihan koko mieheni perhe täteineen, mummoineen ja pappoineen on mukana, mutta ajoitus on nyt hieman pielessä. Haluaisin nimittäin kertoa vasta ultran jälkeen, että meillä olisi se hieno kuva, jota esitellä, mutta nämä rapujuhlat ajoittuisivat jo ensi viikon viikonlopulle ja silloin on vielä liian aikaista. Toivottavasti juhlat saataisiin siirrettyä viikolla, niin kaikki olisi täydellistä ♥

Kolmas tilaisuus kertoa olisikin sitten omalle perheelleni, eli äidilleni ja veljelleni. Syyskuussa rakas kummityttöni eli siis veljentyttöni täyttää jo kaksi vuotta ja meillä olisi täydellinen tilaisuus kertoa tytön tulevasta ensimmäisestä serkusta perheelleni. Ajoitus olisi täydellinen ja en malta odottaa, että näen äitini ilmeen, kun hän saa tietää :D kuulen jo päässäni sanat "ihan totta?".

Askartelin kavereille jo tällaisen kuvan :D

Tulipas pitkä sepustus. Toivottavasti joku jaksoi lukeakkin :) Miten te olette kertoneet ilouutiset ja miten pitkällä raskaus oli ollut? Miten läheisten ja ystävien suhtautuminen muuttui?

Ihanaa perjantaita kaikille! Syksyn tuntua on jo ilmassa.