lapsettomat vs. lapselliset

En tiedä pitäisikö minun nyt puhua tästä, koska joku tuttu ihan varmasti jo tunnistaa minut näistä teksteistä, mutta menkööt.

Eilen kävi keskustelut kaveriporukassamme vähän liian kuumaksi. Keskustelu lähti käyntiin tulevasta Halloweenista ja perinteestämme järjestää juhlat sen kunniaksi, mutta elämäntilanteidemme ollessa nyt niin erilaiset, suunnitelmat juhlista ovat muuttuneet radikaalisti. Päätin sitten, että tänä vuonna ei vietetä Halloween juhlia ollenkaan, niin pian homma lähti kokonaan lapasesta.

Lapsellisilta tuli ihmettelyjä, että miksei juhlia pidetä, johon sitten vielä toistaiseksi lapseton Silja vastasi, että ihmisten ollessa eri elämäntilanteissa, ei haluta samoja asioita bileiltä(lapsettomat haluaa juhlia ja rellestää, lapselliset haluaa pitää perhekestit lapsille sopivimmissa merkeissä). Siihen sitten Sanna vastasi, että "no harmi, ettei voida nähdä edes kerran vuodessa, oltiin missä elämäntilanteessa tahansa". Ja sota oli syttynyt.

En tosiaankaan halunnut aiheuttaa sotaa kaveriporukassamme lapsellisten ja lapsettomien välillä, mutta alkaa tosissaan tuntumaan, että nämä erilaiset elämäntilanteet tosiaan jakaa meidän niinkin tiivistä porukkaamme kahtia. Me olemme kyllä Siljan kanssa ymmärtäneet paljon näitä lapsellisia pareja ja ottaneet heidän lapsensa avosylin vastaan kaikkiin illanistujaisiin, mutta mitä me tästä saamme? Meidän viimeiset ilonrippeet siitä, ettei meillä vielä ole jälkeläisiä, viedään sen siliän tien, koska lapset ennen kaikkea.

Onko oikeasti mahdotonta enää viettää aikaa porukassa missä on sekä lapsellisia, että lapsettomia. Ja entäs sinkut sitten? Ajatteleeko kukaan heitä? Täytyykö heidän luopua hyvistä ystävistään ja kaikkien rakastamasta perinteestä vain koska ei halua muuttaa sitä perinnettä lastenkutsuiksi?

Ei ole helppoa kellään. Mutta sanonpa vaan, koittakaa ihmiset ymmärtää toisianne elämäntilanteistanne huolimatta ja tehkää kompromisseja.

Tämän riidan jälkeen selvisi, että Silja oli saanut kesällä keskenmenon ja ymmärrettävistä syistä ottaa tällaiset asiat todella raskaasti. Haluaisin antaa kaikille ison halin pitääksemme porukkamme kasassa, mutta toisaalta nyt ahdistaa niin pahasti, etten halua nähdä heistä ketään vähään aikaan. Saa nähdä miten käy.

Täti-ihminen

Lähipiirin lisääntyessä musta on tullut aina vaan enemmän ja enemmän täti-ihminen. Siis just se ainoa lapseton ja joka on kaikkien muiden lasten täti tai kummitäti. En ole koskaan ollut mikään erityisen lapsiystävällinen tai jotenkin en vaan osaa olla luonnollisesti lasten seurassa. Olen muutenkin tuntemattomien seurassa vähän hitaasti lämpenevää sorttia, vaikka toki kaikkien kanssa toimeen tulenkin. Kuitenkin ne lähimmät ystävät haluavat minut kummitädiksi lapselleen.

Älkää ymmärtäkö väärin. Olen erittäin otettu, mutta miksi? Miksi minä? Onko minut vaan tuomittu loppuelämäkseni olemaan se cool täti eikä koskaan kenenkään äiti? Katkeruus alkaa selkeästi taas hiipiä jostain takavasemmalta.

Halloween lähestyy ja se on aina tähän asti ollut meidän ystäväpiirimme yhteinen pukujuhla. Ikäänkuin jopa perinne, että varmasti ainakin nähdään kerran vuodessa kaikki kaverit :D Noh tänä vuonna tuota juhlaa ei todennäköisesti tapahdu. Kavereiden mielikuvitus alkaa olla lopussa ja mielessä pyörii vain mitä he pukisivat pikkutaaperoidensa päälle. Minua masentaa, että minä en voi miettiä samaa. Tällä hetkellä musta tuntuu ihan siltä, etten halua edes nähdä niitä kavereita ja niitä supersuloisia taaperoita älysöpöissä prinsessa mekoissaan ja Nalle Puh asuissaan. Pitäkää kestinne. Tänä vuonna jään kotiin katselemaan kauhuelokuvia ja pukeudun zombieksi.

Arghh ärsyttää, kun elämässä ei koskaan mene nallekarkit tasan.

Kp 2

Jep, menkat alkoi eilen illalla. Aivan niinkuin laskeskelinkin. Kierto oli 36 päivää eli minulle ihan normiluvuissa vielä mennään. Olen laittanut tuonne Taivalta takana-välilehdelle vähän mun kiertojen pituuksia itselleni muistiin. Mun mielestä on vielä ihan suht normaali kierto mulla, mutta kun ei kerran oviksen bongailukaan auta, niin jotain vikaahan mussa täytyy olla.

Vielä kuitenkin jatketaan luomuna. En halua vielä sijoittaa hoitoihin rahaa tai edes aikaa. Jos ei onnistu, niin sitten ei onnistu. Nyt on kuitenkin parempi keskittyä meidän tulevaan hääpäivään ja häämatkaan ja ja ja (älkää nyt vielä innostuko, siihen on vielä aikaa :D) ... kohtahan on joulukin! Kaikkea ihanaa siis vielä luvassa.

Ei me lannistuta.

Lomalta paluu

I'm back! Kotona ollaan taas. Loma oli kerrassaan ihana ja rentouttava. Nautin paljon auringosta ja kiireettömyydestä. Onneksi tultiin jo eilen, niin sain tänäaamunakin vielä nukkua vähän pidempään. Mutta oli minulla hieman jo ikävä Suomeenkin. Ensinnäkin oli jo ikävä miestäni ja ihania karvakorvahaukkujani, mutta myös tätä raikkaan viileää ilmaa.

No mutta palataan blogin aiheeseen. Menkat ei onneks alkanut kesken lomareissun(jes kerrankin!), mutta oireet ovat sen verran vahvat, että alkavat mitä todennäköisemmin huomenna viimeistään. Silloin on kulunut 14 päivää ovulaatiosta. Tein jo hätäpäissäni raskaustestinkin, mutta negatiivistahan se taas näytti. Huoh.

Mutta eiköhän niitä raskausuutisia taas alkanut paukkua heti kun tulin Suomeen. Mieheni kertoi nimittäin, että ystäväpariskuntamme Sanna ja Juuso ilmoittivat pullan olevan uunissa. TAAS! Yhyy. Heti tuli mieleeni, että tietävätköhän Silja ja Eero ja ilmeisesti mieheni oli ehtinyt jo kertomaan heillekkin. Voin kuvitella, ettei ollut heille niin hyvä uutinen, kuin olisi voinut olla. Ellei sitten heilläkin ole jo vauvauutisia kerrottavanaan. En tiedä. Pitänee ottaa Siljaan yhteyttä.

Argh, miksi aika tuntuu kulkevan niin hitaasti tämän meidän haaveemme kanssa? Nyt odotan taas sitä kp 1:stä, että pääsisin taas myöhemmin bongailemaan ovista. Jee jippii (sarkasmia, jos ette tajunnut).

Noh palaillaan taas. Minulla on vielä kaikki blogit lukematta. Ehkä sielläkin on taas uusia ihania vauvauutisia odottelemassa :D

P.S. Ainiin, veljeni kysyi meitä mieheni kanssa kummeiksi. Iih tämä on suuri kunnia! ja tämä on myös mieheni ensimmäinen kummilapsi. Hurjaa! Hih.

Oloja

Mulla on jostain syystä ollu nyt parina päivänä vähän semmosta huonoa oloa. Vähän niin kuin aamupahoinvointia, koska se tulee aina tosi voimakkaasti sillon kun maha on ihan tyhjä. En tietenkään epäile tämän olevan raskausoire, mutta voin vain kuvitella minkälaiset olot mulle sitten tulee kun on tosi kyseessä. Kaiken järjen mukaan ensimmäiset raskausoireet tulee vasta viikon-pari hedelmöittymisen jälkeen ja jos ovistestiplussa tuli vasta sunnuntaina, niin eihän tässä ole mennyt vielä viikkoakaan.

Huomasin tänäaamuna myös toisen oudon tuntemuksen. Sellainen ihmeellinen kipu alaselässä vähän vasemmalla puolella. Tuntuu samalta kuin mustelmaa painaessa, mutta siihen ei kuitenkaan satu koskettaessa. Noh toivottavasti ei mitään vakavaa.

Tänään vaihdan lomamoodin päälle ja valmistaudun totaaliseen rentoutumistilaan uima-altaalla ihanassa auringonpaisteessa. Palataan viikon päästä, ciao!

Piinapäivät(kö?)

Vitsi mulla on koko ajan sellanen olo etten malttais odottaa. Siis ihan samalla tavalla kuin on ne kuuluisat piinapäivät. Jotenkin mulla on tästä kierrosta hirveen toiveikas olo. Ehkä se johtuu siitä, että joka tuutista satelee taas raskausuutisia, tai sitten ihan vaan tämä syksy, josta aina tulee vähän sellainen uuden aikakauden alku-tunne. Onneksi ens viikolla ollaan reissussa, niin saa vähän jotain muutakin ajateltavaa.

Mun esimies on alkanut avautumaan enemmän raskaudestaan. Se on jännä kun olen aina ajatellut hänestä vanhempana ja kokeneempana ihmisenä, mutta tässä asiassa hän onkin ihan ensikertalainen. Ihan kuin hän olisi vasta parikymppinen :D Niin outoa, mutta samalla myös ehkä jotenkin lähentävää ja inhimillisempää.

Vitsi kun haluaisin jo tietää onko tässä kuussa tärpännyt. Oman elämäni madellessa eteenpäin olen alkanut vimmatusti päivittelemään bloggerin seurantalistaani. Haluan lukea lisää muiden kokemuksia, mutta lukulistallani on liian vähän blogeja. Linkatkaa ihmeessä mulle blogejanne, niin saan vähän lisää luettavaa! Tuosta sivupalkista löytyykin jo noita mitä jo seuraan.

Tuli ihan puskista

Tänään mun esimies pudotti pommin. Hän on raskaana! Kyseessä on siis jo yli nelikymppinen nainen, joka on aina ollut vähän lapsivastainen. Muistan kun kerran oltiin jossain virkistysillassa ja meidän osaston esimies sattui kysymään esimieheltäni, että koskas teille tulee lapsi, niin esimieheni tiuskaisi siihen, että "ei tollasta saa kysyä, mitä jos joku ei haluakkaan ollenkaan lapsia". Ymmärrän toki esimieheni pointin. Saattahan toki olla, että he ovat yrittäneet pitkään, mutta tuloksetta. Hän on kyllä aina ollut melko menevä tyyppi, että en olis yhtään ihmetellyt jos hän ei olisi ollenkaan halunnutkaan lapsia.

Uutinen tuli minulle järkytyksenä. Taisi oikeastaan tulla koko meidän tiimille. Hän on kuulemma jo viidennellä kuulla, joten hyvin on onnistunut piilottelemaan. Kun kuulin uutisen, yritin pitää naamani peruslukemilla. Onnittelin, mutta sen jälkeen en saanut, enää mitään järkevää suustani. Koko tiimimme istui hiljaa hymyillen.

Uutisen jälkeen jutustelimme hieman duunikavereideni kanssa asiasta ja olimme kaikki samaa mieltä; ihan puskista tuli, ei osattu aavistaakkaan moista. Yritin naamioida oman järkytykseni puhumalla suurista muutoksista ja epätietoisuudesta tulevaisuudesta, mutta tosiasiassa olin järkyttynyt, koska minä en saanut kertoa moista uutista. Miksi, miksi, miksi? Kaikista maailman ihmisistä.

Noh muutoksia on nyt siis luvassa, halusin sitä tai en.