Lähipiirin lisääntyessä musta on tullut aina vaan enemmän ja enemmän täti-ihminen. Siis just se ainoa lapseton ja joka on kaikkien muiden lasten täti tai kummitäti. En ole koskaan ollut mikään erityisen lapsiystävällinen tai jotenkin en vaan osaa olla luonnollisesti lasten seurassa. Olen muutenkin tuntemattomien seurassa vähän hitaasti lämpenevää sorttia, vaikka toki kaikkien kanssa toimeen tulenkin. Kuitenkin ne lähimmät ystävät haluavat minut kummitädiksi lapselleen.
Älkää ymmärtäkö väärin. Olen erittäin otettu, mutta miksi? Miksi minä? Onko minut vaan tuomittu loppuelämäkseni olemaan se cool täti eikä koskaan kenenkään äiti? Katkeruus alkaa selkeästi taas hiipiä jostain takavasemmalta.
Halloween lähestyy ja se on aina tähän asti ollut meidän ystäväpiirimme yhteinen pukujuhla. Ikäänkuin jopa perinne, että varmasti ainakin nähdään kerran vuodessa kaikki kaverit :D Noh tänä vuonna tuota juhlaa ei todennäköisesti tapahdu. Kavereiden mielikuvitus alkaa olla lopussa ja mielessä pyörii vain mitä he pukisivat pikkutaaperoidensa päälle. Minua masentaa, että minä en voi miettiä samaa. Tällä hetkellä musta tuntuu ihan siltä, etten halua edes nähdä niitä kavereita ja niitä supersuloisia taaperoita älysöpöissä prinsessa mekoissaan ja Nalle Puh asuissaan. Pitäkää kestinne. Tänä vuonna jään kotiin katselemaan kauhuelokuvia ja pukeudun zombieksi.
Arghh ärsyttää, kun elämässä ei koskaan mene nallekarkit tasan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan pysyä asiallisena :)