Loma alkaa olemaan jo ihan paikallaan. Musta nimittäin tuntuu, että telon kohta itteni ihan totaalisesti, jos joudun vielä raahautumaan aamuaikaisella töihin yhtään pidempään. Eilen onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla hajottamaan käteni, kun yritin irroittaa laturin johtoa puhelimesta. En siis tiedä mitä ihmettä tapahtui, mutta sattui aivan saakelisti ja yhtäkkiä huomaankin rystysessä massiivisen verenpurkauman. Joku verisuoni siellä tais poksahtaa, kun nyt on oikea käsi lähes käyttökelvoton, kun ei pysty keskisormea kunnolla taittamaan.
Tänään aamulla taas havahduin siihen, että "kas täällähän sataa lunta....mahtaa olla liukasta" ja seuraavassa hetkessä huomaankin olevani polvilteni maassa ja koitan könytä itseni ylös ja kiiruhtaa pikimiten juna-asemalle kipeän polven kanssa. Voi kylläpä minua nyt koetellaan. Mitähän seuraavaksi.
Anopin lahjoittamat Koiramäki-aiheiset taulut pääsi viikonloppuna seinälle. |
Ja loppuun vielä pötsikuvaa, alias villasukkamuotia, eiliseltä :D Siellä se pikkujäbä kasvaa.
P.S. Mun vaatekaappini sisältö on kutistunut jo niin pieneksi, että mä odotan jo kovasti sitä, kun saan hiihdellä lökäpöksyissä kotona 24/7, haha.
P.P.S. Äitiyslomalla olis suunnitelmissa käydä vähän shoppailemassa viimeisiä tarvittavia juttuja, esim. imetysliivit yms. Lisäksi sairaalakassia vois alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan. Otan siis mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä imetysliiveistä, sekä sairaalakassin sisällöstä :)
Jos asut Helsingissä niin ihan ehdoton suositus Kampin yläkerrassa olevalle Bebes liikkeelle. Oon ostanut sieltä kahdet Bravadon liivit ja oli kyllä tosi miellyttävät mutta tukevat :)
VastaaPoistaMuutenkin sieltä sai hyvää palveöua kun en oikein tiedä millasia liivejä kokeilla.
Pääsen kyllä junalla helposti Helsinkiin, joten täytyypä käydä katselemassa :) Kiitos vinkistä!
PoistaJa muutenkin tosi hyvä kyl ostaa imetysrintsikat etukäteen. Itse en ollut edes ajatellut asiaa ja oli ihan kamalaa lähteä synnäriltä kotiin ilman rintsikoita :D
PoistaToki osastolla pärjäs hyvin kun sitä on se sairaalapyjama päällä pienokainen ihokontaktissa niin rintsikat olis mulla ollut vaan siinä vaiheessa tiellä. Mut kotiin lähtiessä maitoa tursus yli äyräiden ja en sit voinu laittaa liivinsuojuksiakaan kun tosiaan ei ollut sopivia liivejä. Kaarituliliivit kävi herkkiin rintoihin liian kipeetä.
Pakko muuten viel sanoo et tuosta riks raks poksista ajattelin välittömästi et oho nutkö sulla poksahti lapsivedet :S onneks ei sentään vielä.
Haha, onneksi ei sentään vielä poksunut lapsivedet :D
PoistaMä jotenkin vasta ihan vähän aikaa sitten havahduin siihen, että niin joo kyllähän vauvan tuloon pitänee valmistautua omaltakin osalta, eikä vaan pelkästään kaikella vauvakrääsällä :D
Nyt tuli mieleen viel yks neuvo minkä itse unohdin.
PoistaLaita lakanan alle jo hyvissä ajoin jokin suojus joka kestää kosteaa.
Itselläni tosiaan kirjamellisesti poksahti lapsivedet keskellä yötä sängyssä rv 33 ja meidän ihana uusi patja kastui tosi pahasti koska sitä vettä oikeesti tulvi ja ryöppyi litroittain.
No sit kun kotiuduttiin niin heräsin parikin kertaa yöllä siihen et rinnoista oli valunut maitoa patjalle niin että jo oli kunnon lammikkoja. Ne maitotahrat oli vaikee pestä ja lopulta alkoivat haiseen niin et piti laittaa petari vaihtoon.
En tiiä käykö näin kaikille mut tuli vaan nyt jälkiviisana mieleen et jokin patjansuojus olis kyl ollut ihan kiva :D
Meillä on niin vanha ja kulahtanut sänky, että tavallaan toivoisinkin sen jo menevän kokonaan vaihtoon :D mutta joo, hyvä huomio. Pitää varmaan koittaa keksii kans joku suojaratkaisu, koska mun tuurilla mulla menee vedet kans just tyyliin kesken unien.
PoistaMun mielestä H&M imetysliivit oli yllättävän miellyttävät päällä ja kätevät avata ja sulkea. Samoin H&Mllä on muitakin imetysvaatteita ja esim toppeja suosittelen! Kun maidontuotanto tasaantui niin pystyin nukkumaan pelkällä topilla ja suojuksilla niin oli paljon mukavampaa kuin niillä liiveillä. Sairaalakassiin sellainen vinkki että omat shampoot yms tuo tosi freesin olon sen myräkän jälkeen mitä käy läpi.
VastaaPoistaH&M:n valikoimaa selailinkin heti ensimmäisenä :) Luulenpa, että haen sieltä ainakin yhdet halvemmat liivit ja panostan sitten vielä toisiin kalliimpiin liiveihin myös.
PoistaKiitos vinkistä! Se on kyllä totta, että omilla pesuaineilla tulee varmasti jo huomattavasti freesinpi olo :)
Sellasen vinkin voisin antaa että osta ainakin yhdet niin isot liivit kun löydät!maito kun nousee voi rinnoista tulla aika jätit :)
VastaaPoistaLissu
Haha, kiitti vinkistä :) oonkin miettinyt, että minkähän kokoiset liivit sitten pitää ostaa :O
PoistaTäältä kans ääni bravadon liiveille �� kolmas lapsi syntyy parin viikon sisään ja nuo liivit olleet unelmat edellisten kohdalla + nyt raskausaikana ��
VastaaPoistaMukava kuulla :) kuvien perusteella ne ainakin näyttää tosi mukavilta. Täytyy käydä kattelemassa niitä jossain.
PoistaOi onpa ihana kuulla että sulla riittää energiaa vielä touhuta hyvin kaikenlaista! Toivottavasti ei tule tapaturmia, olehan varovainen! :) Jaksamista viimeisiin työpäiviin! :) Ihana masu <3
VastaaPoistaHih, kiitos ❤️ vielä jaksaa joo touhuta, mutta se vaatii kyllä myös parit extra päikkärit :D täytyy koittaa välttyä jatkossa turhilta tapaturmilta :)
PoistaMun suositus carriwell seamless padded bra. Ekan raskauden aikan ostin ja käyttäny siitä lähtien kun on niin mukavat vaikka toisenkin lapsen imetys on jo loppunu.
VastaaPoistaKiva kuulla :) sellaisiin liiveihin mielelläni sijoittaisinkin, jotka on käyttökelpoiset vielä imetyksen jälkeenkin :)
PoistaMinkä itse oon tässä kokenu tärkeeksi varsinkin rintatulehduksen kokenaan jo kahdesti,että hyvät ja tukevat liivit on hyvä olla,mutta kuitenkin niin etteivät paina mistään ja lindexiltä löytyikin todella hyviä imetysliivejä.:)
VastaaPoistaAa joo Lindexillä vois kans käydä kattelemassa. Mun kaverilla oli esikoisen aikaan myös rintatulehdus ja vaikutti kyllä tosi kivuliaalta. Hyvät liivit on kyllä ehdottomasti saatava :)
PoistaMä tykkään kanssa bravadon liiveistä (meidän poika nyt 6kk). Raaskin kyllä ostaa vaan yhdet (juuri tuolta bebesistä), muuten toiminut h&m’n ihan hyvin. Sain kahdet henkan liivit ja yhdet Bravadon ostin itse. noilla kolmella on pärjänny ihan hyvin, liivinsuojuksia käyttäen. Mutta siis useammat kuin yhdet kyllä kannattaa olla. Öisin mäkin käyttänyt alusta asti henkan imetystoppeja liivinsuojien kanssa.
VastaaPoistaSairaalakassista: mäkin tykkäsin siitä, että oli omat, tutut pesuaineet mukana. Vaikka tärkeintä olikin vaan se, että pääsi suihkuun �� Ja suosittelen pakkaan tossut mukaan. Oli kiva kulkea käytävillä esim ruokaa hakeen, kun oli omat reinot jalassa. Mä en saanut synnytyksen aikana syödä, kun oli vihreän lapsiveden takia sektiovaara koko ajan, joten jäi eväät syömättä, mutta pakkaisin silti niitä varmuuden vuoksi uudelleenkin (ja miehelle ne oli kivat). Ja yksi vinkki vielä, minkä jostain blogista luin ja jota en ehkä muuten olisi tajunnut: kannattaa pakata myös miehelle ’sairaalakassi’. Me saatiin onneksi heti perhehuone, niin oli miehellekin kiva synnytyksen jälkeen vaihtaa vaatteet ja jäädä suoraan yöksi meidän kanssa.
Muuten kassiin nyt voi pakata mitä vaan, aika näyttää, onko niille käyttöä �� mä esim en pystynyt mitään lukeen tai kuunteleen synnytyksen aikana ja sitten synnytyksen jälkeen kännykkä riitti hyvin täyttään viihdetarpeen sen ajan, mitä vauvan ihmettelyltä malttoi...
Kiitos Veema kattavista vinkeistä :) ♥ Ajattelin kans et jos yhtiin liiveihin vähän satsais ja sit parit sellaset halvemmat vaihtoliivit lisäksi.
PoistaAa niin joo totta, miehellekkin pitäis varmaan pakata jotain mukavaa vaatetta ja sellasta. Ja jotain naposteltavaa, jos ei itelle, niin ainakin sitten miehelle :D
Kauheesti kaikkea, jota ei edes tajua ajatella etukäteen :) Siksi onkin hyvät vinkit kalliit!
Hyvä, jos oli vinkeistä hyötyä ��
PoistaJa kun joku alempana vinkkasi, niin luumut oli kyllä hyviä! Naistenklinikalla niitä tosin oli ihan vapaasti saatavilla ruokailujen yhteydessä, joten omia ei välttämättä olisi tarvinnut.
Ja toi jälkivuotokin on tosi synnytyskohtaista: mulla oli tosi pitkään runsasta, joten iloitsin sairaalan vaipoista, joita sain paketin kotiinkin :D mutta varmaan osa pärjää pienemmilläkin...
Mukavaa lomailua nyt vielä ennen kuin vauva syntyy. Ainutlaatuisia päiviä nuokin. Piinavia omalla tavallaan, mutta myös ihanan rentoja. Ja toivottavasti ei mene ihan liikaa yli. Itse jouduin odottamaan 9 päivää lasketun ajan yli ja oli kyllä pitkäääät 9 päivää....
Kiitos :) vielä kun tätä voi lomailuksi sanoa. Jossain vaiheessa se kai sitten muuttuu jo piinapäiviksi, jos ihan kauheasti venyy :D
PoistaMuiden kommentteja lukiessa, niin pakko kompata, et en mä pystyis kans synnytyssalissa mitää korttia pelaamaan tai kirjoja lukemaan :D kyllä sitä sen verran jännittyneessä tilassa varmasti on. Yks mikä tuli kans mieleen, ni jos haluaa ni omaa musiikkia voi ottaa messiin, mä kyl ajattelin pärjätä ihan synnytyssalin radiolla :D ja toki voihan se olla, et en mä mitää musiikkia jaksakkaan kuunnella. Ja toi bebes oli just se liike mistä mä ne omat liiviini ostin :)
VastaaPoistaHaha, no mä veikkaan kans, et ei sinne kyl olla menossa niinku johkii hotelliin, et varmasti aika hektistä tulee olemaan :D Mut eihän sitä koskaan tiedä miten käy, jos käynnistely vaik kestää hirveen kauan, ni ehkä sit joku netflix tai spotify vois olla ihan paikallaan, mut juu en tiedä :)
PoistaBebesiin olis tarkoitus mennä varmaan ens viikolla, kun kaverilla alkaa äippäloma samaan aikaan ku mulla :D Pääsee liiviostoksille!
Synnytykseen mukaan luumuja ja levolaccia ni on helpompi kakkia ��
VastaaPoistaItse kyl sain sairaalasta jotain tehokasta lääkettä, nimittäin ei paljoa tee mieli ponnistella synnytyksen jälkeen. Tässä arvokkain neuvo mitä voi saada. Toisiksi arvokkain on se, että vaikka maidonnousu olisi maailman kamalinta, ni se menee ohi parissa päivässä. Itse olin niin niin keskittynyt synnytykseen, että sen jälkeinen aika tuli jotenkin iskuna vasten kasvoja.
Hyvä huomio! Oonkin itseasiassa jo vähän miettinyt tota suolistontoiminta-asiaa ennen ja jälkeen synnytyksen. Mulla tulee maha kipeeks tosi herkästi jos suolisto ei toimi ja tuo synnytys pistää sen rytmin aivan varmasti sekaisin.
PoistaKiitos paljon hyvistä vinkeistä :)
Mulla on ihan h&m imetysliivit, sellaiset kankaiset läppänät vaan, ja siis aivan parhaat! En varmaan imetyksen loputtuakaan raaski näistä luopua :D Ja tosiaan kannattaa ne hankkia jo etukäteen, itsellä ainakin rinnat olivat aivan valtavat kun maito nousi eikä olisi ollut kovin mukavaa ilman liivejä olla. Lisäksi suosittelen ottamaan omia liivinsuojia, meidän sairaalassa ainakaan ei sellaisia tarjottu.
VastaaPoistaSairaalakassiin vaihtovaatteet joilla kotiutua, vauvalle kotiutumisvaatteet, laturi, hygieniatarvikkeita, juomapullo (synnytyksen jälkeen nesteet kehossa lähtivät liikkeelle ja vain join ja join).. Siteitä! Siinävaiheessa kun jälkivuoto alkaa olla jo niukempaa (itsellä n. 3. päivänä) oli ihan kiva ettei sitä sairaalan vaippaa joutunut käyttämään enää :D Mutta mun mielestä turha sinne sairaalaankaan on omaisuutta mukana kantaa, joten vain pakolliset jutut meillä oli. Netistä silloin lueskelin mitä kukakin oli mukaan ottanut ja kaiken maailman kihartimiakin porukka sinne ottaa, en mä ainakaan siellä tukkaa olis joutanut kihartaa :D
Niin paljon tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen <3
Voi kiitos ja kiitos myös hyvistä vinkeistä ♥ Mä kans koitin netistä lukea toisten sairaalakassin sisältöä ja jotenkin jo se, että joku pakkaa meikit mukaan, tuntui vään oudolta. Noh ehkä se on sitten jollekkin tärkeätä :D Mutta nuo sun vinkit kuulostaa kyllä tosi hyvältä :) Kiitos!
PoistaMusta oli kivaa että oli meikit mukana :) Meillä kävi sairaalassa porukkaa katsomassa vauvaa ja ainakin itselle tuntui kivalta laittaa vähän meikkiä naamaan ja jotenkin tuntea olonsa omaksi itseksi. Samoin kun lähdettiin kotiin niin laitoin hiukset nätisti ja meikkasin, kuten teen joka ikinen päivä elämässäni muutenkin! Ei siinä ole mun mielestä kyse siitä että joku meikkaaminen olisi tärkeämpää kuin joku toinen asia, ihmisille eri asiat tuo tuttuutta ja mukavuutta elämään, annetaan ihmisten olla erilaisia :)
PoistaJoo siis nimenomaan kukin ottaa mukaan niitä itselleen mukavuutta tuovia asioita :) Mä en varmaan ite jaksa meikata vaikka sen meikkipussin mukaan pakkaisinkin :D
Poista